Arjen ilo ovat olleet lauantaina syttyneet katuvalot. Koskelantie on taas vähän turvallisempi, ja tuntee asuvansa kaupungissa, eikä jossain peräkylällä, jossa ei ole edes kaupungin valoja. Arjen historia -luennolla olenkin aina koettanut hoksauttaa opiskelijoita ajattelemaan arjen sujumista aikaan ennen sähkövaloja, ennen koneiden ja liikenteen ääniä. Aistien historiaa on tutkittu ja sitä jo populaariteoksiksi kirjoitettukin, – tosin ei juurikaan Suomessa.

Eilen aamulla ennen töihin menoa seisoskelin jalustan ja kameran kanssa tienposkessa ja
tunsin itseni todella järkeväksi harjoitellessani pitkän valotusajan käyttöä.
… että saisi autojen valoista vauhtiviivoja.

(kannattaa klikata isommiksi, varsinkin tuo viimeinen)

Toisaalta Lapissa varsinkin talvisin huomaa kuinka lopulta on valoisaa kun ei ole valosaastetta. Varsinkin sellaisina iltoina ja öinä, jolloin taivas ei ole pilvessä, ja varsinkin jos kuu on vähänkään sirppiä isompi, näkee mökkitiellä ihan hyvin ilman autonvaloja tai taskulamppuja.

Arjen ilo ja välttämättömyys on heijastin. Ostin koko perheelle heijastimet ja itselläni on tällainen hieno – oikein Ateneumin museokaupasta ostettu.

”Tisainia” on uusi heijastimeni. ”Esikuva” sattui silmiin lauantaina kaupunkilenkillä.

Uusi heijastin on sellainen city-malli. Lenkillä on hyvä sellainen kuminauhasysteemi, jonka voi pujottaa käsivarteen tai nilkkaan, mikä pitäisi kyllä nytkin tehdä, mutta kun en millään jaksa lähteä lenkille. Jos alkaisi sen matkapyykin pesuun ja romppeiden kokoamiseen, niin ei jäisi kaikki huomiselle.

Heijastimen käyttö pitäisi kyllä määrätä lakisääteiseksi. Samaan aikaan pakollinen jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä kun autoilijoilla on talvirenkaat. Usein reissuissa on ajateltu ja ihmeteltykin, ettei etelän pimeissä illoissa koskaan käytetä heijastimia, en ole niitä missään siellä nähnyt olevan myynnissäkään. Ei heijastella senkään vertaa kuin Suomessa. Mistähän se johtuu?

 

PS. klikkaa nyt F5-nappulaa näppäimistön ylärivillä… päivittyy taustakin oikean väriseksi.

2 Comments

  1. Hienoja viiruja! Muistan itsekin tunteen, kun harrastin samanlaista kuvaamista ja seisoin pimeässä kameran ja jalustan vieressä maantien varressa. Varmaan autoilijat ihmettelivät, että mitähän tuo pimeässä kuvaa, varmaan hämärämies. 😀 Mukavaa kuvauksellista syksynjatkoa! 🙂

  2. Kiitokset Pasi kuvakommentaarista!

    Kuvaaja tosiaan on usein aika kummallinen :D. Näitä viirukuvia ois joskus hienoa kokeilla ottaa jossain suurkaupungissa. Jos lauantai-illan viettäisikin kameran ja jalustan kanssa Piccadilly Circuksella… 😉

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.