Laivan piti olla aamuseitsemältä satamassa; siksihän juuri tämä ko. laivalinja oli valittu,että oltaisiin varhain aamulla valmiina kiitämään autobahnille. Esimerkiksi Travemünden laiva on nykyisin perillä aina illalla, jolloin on ensimmäiseksi ryhdyttävä etsimään yösijaa, siksi ei siis sitä valittu. Sensijaan Rostockiin Finnladyn piti ankkuroitua aamuseitsemältä. Konevian vuoksi saavuttiin satamaan kaksi tuntia myöhässä. No eihän se nyt maailmoja kaatanut, mutta pientä harmistusta kuitenkin… Mutta ehdittiinpä tuota tien päälle vähän myöhemminkin.
Päivä autobaanalla. Rostock – Berliini -Liepzig -väli on ennen ajamaton. Osin entistä Itä-Saksaa. Mutta kuinka montaa kertaa on ajettu Pohjois-Saksasta (Travesta, Lyypekistä) Müncheniin tai muualle Etelä-Saksaan? Kymmenen? Kahdestaan tai linja-autonkuljettajana matkalla Portugaliin tai Alpeille, tai lasten ja ystävien kanssa… Monesti on.
Tänään Berliiniin asti satoi. Leipzigin jälkeen pilvipoutaa ja lämpötila nousi +14 asteeseen. Kuuntelimme rokettirollia, muistelimme vanhoja, opiskelukesinä tehtyjä suuria Euroopan tourneitamme, katseltiin melkoisen vilkasta liikennettä.
Omena- ja kirsikkapuut kukassa, pellot vihreitä. Kevät. Monta haukkaa nähtiin. Mitä haukkoja? Enpäs tiedä. Mutta entäs maisemia? No eihän niitä autobahn´illa paljon näy. Mutta tämän päivän ensisijainen tarkoitushan olikin matkanteko. Ja sitä tarkoitusta me toteutimme, vuorotellen ajeltiin.
Lounaalle pysähdyimme Nürnbergin kohdilla. Autohofien ravintolat ovat Saksassa melkoisia keitaita. Autosta noustessa todella tuntui, että ”on kevät”. Lämmintä ja tuoksuu keväälle. Valtava tuomi kukassa ”raststätten” viheralueella. (Kuva vauhdista jostain toiselta pieneltä stätteltä.)
Ei ihan tuhatta kilometriä hurjasteltu, mutta melkein. Keskinopeus sellainen 125 km/h. 140–150 km/h ei tunnu liialta. Silti vasemmalta menee autoja ohi, ja lujaa. Tänään cabrioletteja kuomut alhaalla. Lujaa.
Tiet hyväkuntoisia, liikenne sujuvaa. Nuorempana mekin jettiin lujempaa, – ei enää. Nykyisin on enemmän aikaa. ;D
Vältyimme kaikilta ruuhkilta. Off-season -matkailussa sekin hyvä puoli, että moottoriteillä ei ole matkailuautoja eikä asuntovaunuja, ei kymmeniä charter-dösiä, ei asfaltointitöitä. Vaikka toisaalta Saksan 2–4 -kastaiset tiet kyllä vetävät kesälläkin erinomaisen hyvin.
Yhdeksältä lähdettiin sateisesta Rostockista, ajettiiin läpi Pohjois-Saksan ja helteisen Baijerin, lämpötila kävi korkeimmillaan +27 asteessa. Ajoimme sitten lopulta läpi koko Saksan. Ja viideltä olimme aurinkoisilla Alpeilla.
Olemme Garmisch-Partenkirchenissä.
Siis patikoimaan? No ei sentään. Mitään emme ole jalkaisin huiputtaneet.
Tultuamme ja häthätää majoituttuamme kävimme reilun puolen tunnin kävelykierroksen tässä legendaarisessa Alppi-kaupungissa (siitäkin huolimatta lähdimme kävelylle, että minun olisi pitänyt istua digikuvauskurssin nettiluennolla juuri tuohon aikaan… siis lintsasin luennolta. ;)). Ollaanhan täälläkin oltu aieminkin, mutta koskaan ei tämänkään vertaa pysähdytty. Kaunis on GP.
Afterhike tai aftedrive oli joka tapauksessa ansaittu; istahdimme hotellin terassille. Pehtoori tavoistaan poiketen otti ison weissbier´n, minä tavoilleni uskollisena lasillisen kuohuvaa, sektiä kun Saksassa kerran ollaan.
Sitten suihkuttelemaan ja syömään. Turisteja (jenkkejä) ja paikallisia herroja alppitakeissaan ja hatuissaan oli gasthausissa, jonka ulkopöytään kävimme illalliselle. Kerrankin oltiin niin myöhään kuin muutkin. Makkaraa ja hapankaalta minulle. Makkaraa jäi, hapankaalta ei. Miksei sellaista koskaan saa muualla kuin Saksassa ja Alsacessa! Hyvää. Pehtoorille schnitzeliä. Syödään maassa maan tavalla.
Gasthaus-hotel Drei Mohren on kirkon vieressä. On alppihotelli. Taidan pitää näistä maisemista. Kyllä, kyllä minä pidän!!
Täällä nyt. Huomenna jossain muualla. Riva Gardajärven rannalla? Ehkäpä. Huomenna Alppien yli, tai siis Brennerin solaan. Huomiseen.
