2012

Sunnuntai Collazonessa. Aamu on pilvinen. Tämähän me tiedettiin.

Vähitellen Villan molemmista kerroksista kömpii hyvin nukkuneita lomalaisia keittiöön, pihalle, laitellaan aamiaista… Kahvi tuoksuu ja monella on loman aloittamisen tuntu.

Mietitään mitä tehdään, osa lähtee kuntikselle (tässä Villassa  – meidän uima-altaan alla – on kuntosali joka on kolmen loma-asunnon yhteiskäytössä ja kun meidän naapureissa ei nyt ole ketään, on pieni kuntosali ja sen yhteydessä saunat (!, suomalaiset tarvitsevat saunan Umbriassakin) yksin meille.

Tänään sellainen viipyilevä aamiainen joista kovasti pidän, ja kun sitten yön kestänyt sade hiljalleen tokeni, me vanhusosasto (pehtoori, meitsi ja eksnaapurit) päätimme lähteä lenkille. Kävelimme Pantallan kirkolle ja kävimme näyttämässä ”vieraille” cimitarion (hautalehdon). Reilun tunnin lenkillä vähän ripsi, mutta vain vähän.

Villassa yhteispäätöksellä päätämme lähteä ajelulle. Menemme Assisiin. Ajetaan Folignon kautta. Viitta meidän talon nurkalta sinne näyttää 20 km. Viittahan voi olla vaikka mitä; matka Folignoon oli varmasti sen 50 km. No, olipahan saitteri. Ja vuokra-autoon mahduimme kaikki yhdeksän, joten mukava ”rekiretki” oli.

Tänään Assisi kovin erinäköinen kuin Vappupäivänä. Hiljainen, pilvinen, lussakka. San Fransiscuksen kirkossa juuri messu kun menimme sisälle. Hieno.

Alkoi olla il Pranzon aika. Lounaaksi herkkuja?

Ehei, mehän olemme reipasta ja terveellisiä elämäntapoja noudattava porukka, joten etsimme Trattorian. Sivukadun varrella viehättävä paikka, joka oli liki täynnä paikallisia, perheitä sunnuntailounaalla. Liityimme joukkoon. Odottelimme pasta-annoksiamme aika kauan, mutta kyllä se kannatti. Olimme  oikein tyytyväisiä, eikä edelleenkään hinta huimannut.

Kolmen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa halki Assisin kauniin kaupungin, ja löysinhän minä kauniin puvun itselleni… Väri vain ei sopinut 🙂 Vyötäröltä just passeli.  (uskokoon ken tahtoo… ;))

Kun kaduilla alkoi näyttää tältä, totesimme että on aika lähteä Supermercatoon hakemaan ruokaa ja juomaa.

Ostimme ihan hurjan paljon kaikenmoista, ja edullista on.

Villassa neljän pinnassa. Erittäin hyvin kaikki suhtautuivat ajatukseen päiväunista. Illansuussa alkoi yhteinen ruoanlaittosessio. Eikä me tänäänkään huonosti syöty. 😉

Nyt buona notte. …

Aamulenkki auringossa, ja vitkutellen aamiainen, eilen Perugiaan bilettämään jääneet nuoret naisetkin [voi kunpa tietäisitte, kuinka minä (pöhkö) olin huolissani, ja odotin yöllä] heräsivät ajoissa, ja lähdimme alkuperäissuunnitelman mukaan Todin lauantaimarkkinoille. Sateenuhka oli olemassa, mutta siitä viis…

Todissa markkinat, ja sitten – luonnollisesti –  centro storico – joka olikin varsin miellyttävä. Tytär totesi ”tämähän on leppoisan oloinen” ja niinhän se olikin.

Markkinoilta lähdimme kävelemään kohti Piazza del Popoloa.

Siellä lunch break tai siis cappuccino/espresso -tuokio. Ja aukion laidalla herkkukauppa Principi. Hmmm… Tyydyin ostamaan vain yhden vuosikertabalsamicon, joka sitten illallisella todettiinkin erinomaiseksi.

Eikä sada. Mistä olimme äärimmäisen tyytyväisiä. Ja poutasää jatkui  – koko illan. Myös silloin kun Juniori vuokra-autolla kaartoi Villamme portille – mukanaan avokkinsa, sisareni ja eksnaapurit. Nyt meillä on talo täys mukavia ihmisiä! Tuosta vaan Suomen raskaasta viikon lomalle Italiaan… pientä säätämistä on ollut, mutta olen niin ylpeä että poika sai loman järjestetyksi. Kuntsareita ja supliikkia. Ennen armeijan harmaista ei kesken kaiken ulkomaille lähdetty … nyt voi lähteä… Yesh!

Oulun räntäsateesta aamuyöllä lähteneet halusivat uimaan  ja meistä tuntui vaan niin mukavalle kun tämän riemun saimme tarjota. Eikä tarjottu illallinenkaan meidän keittiössä ollut kenellekään vastemielinen. Päinvastoin; liki kliseisen Italia-menun tattirisotot, grillivartaat, munakoisopaistos, insalata mista ja vaihteeksi mansikat ja jäätelö upposivat äärimmäisen hyvin.

Ennen   

… ja  jälkeen

Viikosta tulee varmasti hyvä.

Tänään vielä paistoi. Oliko loman viimeinen aurinkopäivä? Sitä tässä hieman jännitellään, mutta tänään onkin sitten otettu kaikki irti auringosta.

Aamulenkillä, altaalla ja illansuussa Perugiassa. Auringossa kävelty, löhötty, luettu, uitu, höpötelty, lounastettu.. Illalla kävimme Perugiassa näyteikkunashoppailuilla, käveleskelemässä ja syömässä. Istumassa Piazza Communalen reunalla.

Sellainen päivä tänään.

Tämän päivän unikkokuva on aamulenkiltä Piedicollen linnamuurin seinustalta. Eilisen kukkapostaukseni kommenteista kannattaa käydä lukemassa Koivun asiantuntevat tunnistukset.

– Buon giorno, signora!
– Buon giorno.

Naapurin (500 m) isäntä jo tervehti aamulla kun ohi kävelimme. Ei silti yhtenä aamuna murkkuikäiset pojat matkalla kouluun tervehtivät, vähän mörkisti, mutta giorno kuitenkin. Olemme maalla. Maalla on mukavaa.

Tänään meidän Pikku Myy näytti aamulla klo 6.20 vain +8 C.  Mutta ei pilveäkään taivaalla.

Lenkille taas vähän eri reitille. Jätin sauvat Villan seinustalle, ja otin mukaan kameran.

Iltapäivällä lähdin vielä uudelleen kävelylle lähelle…

Joka talon pihassa on koira, tai kaksi.

Tämän minä muistan kauan.

Juuri tämä –  että täällä on kevät, ei läkähdyttävän kuuma, eikä luonto ole palanut, kuivuudesta käpristynyt, vaan on kevät! – on niin hurjan hienoa. Olen ollut aiemminkin keväällä Italiassa, – viikon maaliskuussa (pääsiäisenä 2005 pojan kanssa), viikon huhtikuussa (pääsiäisenä 2003 tyttären kanssa), viikon toukokuussa (esikoista odottaessa pehtoorin kanssa 1989), mutta nuo kaikki ovat olleet Roomassa. Nyt olemme landella. Olemme maalla, Umbrian kukkuloilla, … se on jotain niin hienoa, perfetto. Tämän minä muistan kauan.

Muutoin päivä kulunut altaalla, aurinkoa ottaessa (+ 20 – 24 C varjossa, ei pilveäkään, keväinen tuuli), ulkona silittäessä, pihapiirissä kuvatessa, nuoret nukkuivat univajeensa pois, nauttivat lämmöstä ja levosta. Salaatit sekä lounalla että iltasella maistuivat. Kehittellimmepä ihan uuden lohi-pinaatti-mozzarella-lasagnenkin, sitä tehdään täällä toistekin. Teimme ruokaa kimpassa niin kuin täällä tarkoitus onkin. Mukavasti sujui, hyvälle maistui. Tytär ja Klippan aikoivat osallistua seuraavaan Master Chefiin. Menestystä toivotan. 😉

Mercoledi? Onko tosiaan jo keskiviikko?  Rai Unon (Berlusconin tv-yhtiö) säätiedotus lupasi tälle päivälle aamusumua ja viileää. Aamupäivän lopulla piti lämmetä ja auringon paistaa. Ja niinhän se menikin!

Tapani mukaan heräsin kuudelta, vaikka nyt olimme ymmärtäneet panna ikkunaluukut kiinni, ettei valo ja lintujen hurja laulu herättäisi. No silti täyspitkä yö; ensimmäinen tällä turneella. 😉 Mie kun en malta iltaisinkaan nukkua. Kuuntelen ja katselen maaseudun rauhaa, lueskelen, käveleskelen pihalla, istun terassilla, ja mietin, onko tämä tottakaan…

Lähdimme taas kimpassa lenkille. Nyt kukkulamme huipulle. Villammehan on kolmen tien risteyksessä ja nyt se kolmas, vielä käymätön tie.

Luulimme käyneemme jo toissapäivänä Collazzonen kylässä, mutta se olikin Collepiedi ja tänään siis sitten huiputimme ”oikean” Collazonen. Sekin on keskiaikainen, linnanmuureilla varustettu kukkulakaupunki. Pieni sellainen. Mutta San Lorenzon luostari ja kirkko siellä on. Siis taas me törmäämme San Lorenzoon! Meidän pyhimys! 😉 (ks. täältä,  miten niin meidän ja katso, kuinka paljon San Lorenzo on meidän elämäämme vaikuttanut. … )

Reitti oli aluksi tylsä, mutta sitten kun noustiin yhä ylemmäs näköalat  aina vain huikeampia. Sumu hälveni. Collazzone on 521 mpy, meidän talommekin melkein 400  metriä merenpinnan yläpuolella.

Lenkillä kaikki ojanpientareet, talojen puutarhat, metsänreunat täynnä kaikkea kukkivaa! Ja sitten nähtiin kuollut piikkisika. Uuh!

Melkein kymmenen kilsan lenkin jälkeen aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Pehtoori lähti vielä salille, mutta minulla alkoi ensimmäinen allaspäivä! Helleraja ei mennyt rikki (+ 24 C), mutta jumalaisen lämmintä oli.

Ja sitten kun jo aloin melkein huolestua tulikin tyttäreltä tekstari: Roomassa ollaan!

Norweigianin lennolla Oulu – Helsinki – Rooma tullut tytär ja kaverinsa (Klippaniksi puhutellaan, ;)) olivat ajelleet Fiumicinon lentokentältä aeroporto-expressillä Terminille (Rooman päärautatieasema), ja sieltä junalla Terniin. Vähän reilu (14:16 – 15:22) tunti  oli mennyt junamatkaan ja pikkuisen reilu tunti meillä meni edestakaiseen hakureissun Collazzone – Terni.

Nyt meillä on siis täällä seuranamme kaksi nuorta naista. Kovin väsynyttä on tämä Suomen vapusta tullut opiskelija-aines. Tytär oli viettänyt ensimmäisen opiskelijavapun (viime vuonna Strassessa ja kaksi edellistä Hesburgerilla), ja Klippan tietysti riennoissa mukana.  Tänne on hyvä tulla hemmoteltavaksi ja levähtämään. 😉 Onneksi juuri tänään paistoi.

Altaalla illansuussa ehdittiin vielä olla. Kuinka tekeekään hyvää kun näkee, kuinka tytär nauttii. Kuinka hyvälle tuntuu kun tulivat. Ja sitten tietysti tervetuliaisillallinen. Saltimbocca alla romanaa tein pääruoaksi. Olenhan sitä tehnyt Rantapellossakin varmasti kymmenen kertaa, mutta miksei se siellä maistu sellaiselle kuin täällä? Ja tuntuiko minusta vain, mutta kovin olivat väsyneet opiskelijaneitokaiset nälkäisiä. Nyt jo nukkuvat, ovathan räntäsateisesta Oulusta aamuneljältä matkaan lähteneet.

Toukokuun ensimmäinen, työn juhla. Niinhän se on täällä Italiassakin.

Meillä aikeena lähteä patikoimaan ja vappupiknikille Monte Sabilliini -vuorille (n. 100 km taloltamme itään, mutta säätiedotus uhkaili sateella ja ukkosella – viimeistään iltapäiväksi luvattiin surkeaa keliä, joten me päätimme lähteä jatkamaan lähitienooseen tutustumista: mennään Perugiaan, ehkä Assisiin. Korkeallahan nekin ovat. Kukkulakaupunkeja.

Ja päätimme lähteä ajoissa, ennen mahdollista ukkosta. Perugian rautatieasema käytiin ensin tsekkaamassa: on luultavaa että saamme sinne vielä vastaanotettavia 🙂 ja sitten erinäisten parkkipaikanetsimisvaikeuksien jälkeen pääsimme Perugian kaupunginmuurien sisälle. Hui! Yön sateiden jälkeen vielä kosteaa sinistä ilmassa.—

Paitsi että Perugia on iso kaupunki (160 000 asukasta), se on myös vanha ja kaunis kaupunki. Pari tuntia käveltiin ristiin rastiin. Alkoi oikeasti olla lämmin: lämpö nousi ihan reilusti yli + 20 asteeseen ja me olimme varustautuneet kuin Iisakkipään huiputukseen, huoh. Mutta jos se on suurin ongelma, niin aikas vähäisiä ovat huolet.

Perugiassa oli paljon muitakin kuin me. Italialaisilla vapaapäivä.  Kaunis päivä. Juhlasta huolimatta tai sen vuoksi monet kaupat auki: tämän näyteikkunan myymälä ei ollut. Ehkä merkitsi minulle säästöä. Minä niin pidin noista.

Siis putiikki kiinni joten matka jatkui …

Perugian jälkeen mietimme, mihin sitten. Ei sada (ainakaan vielä) joten olisiko se tänään Assisi?  Moni on siellä käynyt, moni vaikuttunut. Ja minä eniten vaikuttunut kun veljeni oli siellä käynyt, työreissulla päässyt käymään. Hänhän ei mikään kaltaiseni Italia-friikki (enemmänkin Jenkeissä ja Thaimaassa aikaa viettänyt) ole koskaan ollut, ja siksikin oli merkillisen kiinnostavaa, kuinka jaksoi Assisin-vierailustaan kertoa ja olla innostunut. Parahiksi esikoistyttärensä rippijuhlien alla siellä oli päässyt vierailemaan (ja tyttärelleen rippiristin Franciskuksen kotikaupungista ostanut) ja se, kuinka rippijuhlissa sitten Assisista puhui, pisti miettimään, että siinä on oltava jotain erityistä.

On siinä. Käymme siellä vielä varmaankin uudelleen. Meillä on toinen mahdollisuus. Tänään kävelimme vanhan kaupungin (Centro Stroricon) päästä päähän, piipahdimme muutamassa galleriassa, joita oli paljon, yhdessä kirkossa, joka oli tavattoman kaunis, gelateriassa, josta pehtoori osti jäätelöä, jota ei todellakaan saanut yksin syödä, meillä oli kuuma, otin varmaan puolen sataa kuvaa.

Muistathan että kaikki kuvat suurenevat klikatessa. Kannattanee – minusta ainakin.

Kyllä se kaunis kaupunki onkin, historiallinen, pahimmoilleen turistipaikka, mutta oikeasti myös uskonnollinen keskus vielä tänään. Ja Unescon maailmanperintökohde.

Rauhan (pax) kaupunki

Partiolaisia luostarinpihalla.

Ukkonen alkoi nousta .. siestan aika, jäämmekö kaupunkiin lounaalle vai lähdemmekö? Lähdetään. Iso Spar-kauppa kaupungin ulkopuolella sai meidät vielä täydentämään Villan ruokavarastoja ja kun sade oli jo melkoinen, palasimme iltapäivän lopulla Collazzoneen.

Pehtoori opetteli käyttämään pihan hiiligrilliä; erinomaisia vartaita tuli!

Illanssuussa pyykkäystä ja imurointia, kuvien arkistointia, viesteilyä. Tämä vappu on eletty.

Toukokuu on käynnistetty!

Istumme Villan yläterassilla, nauttien Ferrarin kuohuvaa ja mansikoita (ihan vaan vappuaaton vuoksi), eikä millään viitsisi lähteä sisälle tekemään ruokaa. Nyt paistaa, ja on lämmin. Eilen illalla ei haluttanut pihalla olla, ei edes fleecen ja viltin kanssa.

Tänään päivällä satoikin – Assisi jäi käymättä, – no ehdimme vielä.

Aamu alkoi hurjaan linnunlauluun, mutta tänään ei siivoamista. Aamiaisen jälkeen lähdimme lenkille: tänään ”yläkylään” = Collazzone (3,5 km suuntaansa). Ilma tuntui lähtiessä (ennen kahdeksaa) viileälle, joten Haglöfsejä ylle ja sauvat käsiin ja menoksi. Tämä reitti kulkee kukkuloiden päällä, siis vaihtelevampaa kuin reitti alakylään, Pantallaan. Ja minusta tämä oli kauniimpi (jos mahdollista) reitti. Kävimme kirkolla kääntymässä ja poikkesimmme hautausmaallakin. Vielä uskomattomampi kuin eilisen kylän hautalehto.

Puolentoista tunnin aikana aurinko alkoi lämmittää, tuli hiki, mutta uintihan se sitten auttoi moiseen ”vaivaan”.

Ja sitten kauppaan. Alakylän A & O oli oikein hyvin varusteltu; tullenee riittämään valikoimiltaan meidän tarpeisiin. Mansikoita! ”Eihän-ne-täällä-etelässä-koskaan-ole-niin-hyviä-kuin-Suomessa-mutta-ostetaan-nyt-kun-kerran-on-vappu”. Nämä ON hyviä!

Ja sitten kärryllinen kaikkea muuta tähdellistä: vessapaperista prosciuttoon, suolasta suklaaseen. Eikä maksa paljon. Täällä ruoka on olennaisesti halvempaa kuin Suomessa, mutta bensa melkein 2 euroa litra ja viini …

No, onhan vallan edullista jos ostaa bulkkia. Me emme ostaneet. Ferrari on meille monia muistoja tuova kuohuva, joten sillä vappua juhlistamme.

Kaupoissa ei ollut mitään vappukrääsää, kausiherkkuja (simaa tai tippaleipiä) tai mitään mikä kertoisi huomisesta Walpurista. Työnjuhla se kuulemma kuitenkin on täälläkin. Kaupat kiinni jne.

Kauppakuorma käytiin talolla purkamassa ja sitten tutustumaan lähialueen kyliin. Montefalco (Umbrian viinintuotannon keskus) muistutti kovin paljon parin vuotta sitten käytyä Montalcinoa ja Montepulcianoa (Toscanassa); pelkästään  Piazza Communalella on neljä enotecaa.

 Ja sivukauduilla monia, monia lisää.  Yhdestä haimme vähän herkkuja ja pari viiniä tulevia vieraita varten. Ja sivukadulla pehtoori huomasi olevansa lounaan tarpeessa. Istahdimme täpötäyteen Vinotecaan: Zuppa di Farro per me, per favor  ja Vitello e rucola pehtoorille.

Montefalcoon johtava tie on ”La Strada del Sagrantino”.

Sagrantino on Umbrian viiniviljelysten päärypäle, ja tuon kymmenen kilometrin pätkällä on viinitiloja, fattoreja, linnoja, viljelyksiä – paljon. Yksi isoimmista, nimekkäimmistä on Antonelli. Pitihän se käydä katsomassa …

Lounaan nautittuamme lähdimme tyytyväisinä jatkamaan matkaa ja juuri kun pääsimme parkkipaikalle, tipahtivat ensimmmäiset vesipisarat. Isot! Sade yltyi, ja aikeemme käydä Assisissa oli hylättävä.

Derutan kautta ajelimme. Siellä on tehty keramiikkaa Rooman vallan vuosista lähtien ja 1400-luvulla opittiin mallorcalaisilta Majolica-posliinin teko ja sillä kylä näyttää nyt vieläkin sillä elävän: pääkadun varrella oli noin 40 liikettä ja niistä 36:ssa myytiin posliinijuttuja. Näyteikkunaostokset riittivät meille.

Illansuussa talolla. Sade loppui, sininen taivas tuli hiljalleen näkyviin ja nyt paistaa ja on sellainen vappuaatto, ettei koskaan ennen. Eikä varmaan koskaan toiste.

On aika iltaruoalle… melanzine, prosciutto, insalata caprese, porchini …

Bellavista, klo 5.25 loppuu uni. Riittävästi nukuttu? No tiedä häntä, … Jännittikö? No en tunnusta, mutta johan sitä oltaisiin valmiita jatkamaan matkaa. Aamulenkki (minimaalinen), aamiainen, auton haku parkkihallista, check-out ja tielle. Päätämme ajella Gardan rantatietä. Vie aikaa, mutta on sen väärti. Ja kävimme katsomassa Villa Paolaa! Se talo, joka meillä oli vuokrattuna kesällä 1997 … muistoja, muistoja.

Gardan rantien jälkeen Autostradalle ja ilmastointi päälle. Jo kymmeneltä aamulla mittari näytti + 25 C. Ehti iltapäivän tunteina nousta +32 asteeseen. Tämän reissun lämpimin päivä? Luulen niin. Ja me ajelimme. 😉

Liikennettä ihan hirmuisesti, ja meitsin ajohukille sattui Apenniinien ylitys. Eihän se vielä mitään muttta kun sattui olemaan vähän isompi ”rallentare”. Tietyön takia ajelimme jonossa toistatuntia, vähän toistakymmentä kilometriä. Ja jonojen jälkeen vielä sata kilometriä jotensakin haastavaa moottoritieajelua. ”Vain” kahta kapeaa kaistaa suuntaansa, ja liikennettä ihan kylliksi.

Matkalla hevoskastanjat kukassa, unikoita pellonpientareilla, viiniköynnökset jo hyvinkin vihreitä, isolehtisiä. Ajelimme ohi Bolognan, Firenzenkin, mutta Arezzoon oli pakko pysähtyä. Ihan pakko. Ajatuksena oli ollut käydä sielllä ”tutussa” (viiden vuoden takaa) IperCoopissa kaupassa, mutta aika oli käynyt aika vähiin, ja priorisoimme asiat ja menimme lounaalle.

Corso Italian varrella Osteria Il Grottinon ulkopöydät olivat ihan tuikitäynnä, joten tyydyttävä sisätiloihin. Otetaan pastaa! Bene! Pinaattiraviolia pähkinäkastikkeessa, pehtoorille spaghetti alla carbonara.

Kaupassa jäi käymättä, äkkiä alimentarista ihan välttämättömiä; leipä, pecorinopala, Cortonan punaviini, Aqua con casa, cantuccineja ja sitten tien päälle.

Tapaaminen signorina Giannin kanssa oli sovittu kello viideksi, olimme kuin olimmekin kolme yli Villa Francon portilla.

Odotin Villasta paljon, tämä on enemmän. Nyt kun kello paikallista aikaa on puolikymmenen, on jo pimeää, istun kuvan terassilla.

Olemme asettuneet taloksi, – ja uineet, naturalmente!

Olemme Collazzone-nimisessä kylässä 30 km Perugiasta etelään, 150 km Roomasta pohjoiseen. Keskellä kaunista Umbrian maaseutua. (Pallukat kartassa niitä paikkoja joissa ehkä käymme….)

Tutto e posto. Kaikki on hyvin, paremminkin.

Bella Vista ~ kaunis näkymä.

Se on meidän hotellin nimi. Ja hotellihuone on kaunis ja näkymä ihan suurenmoinen.
Ja kauniita näkymiä on tänään myös muutoin riittänyt.

Alppihotellin aamiaisella olimme kaksistaan, mikä ei merkinnyt että tarjoilu tai atmosfääri olisi ollut mitenkään huono. Päinvastoin.

Jättäessämme Garmisch-Partenkirchenin kävimme vielä hyppyrimäet katsomassa.

Sitten kohti Alppeja. Innsbruck – Bolzano – Trento –  ja Riva del Garda.
Ehkä on parasta että latailen vain kuvia, enkä yritäkkään selittää mitään.
Näitä suurenmoisia maisemia en osaa kuvailla, enkä juuri kuvatakaan.
Muutamia kelpo otoksia kuitenkin.
Tässäpä niitä, per favor. [kannattaa klikata isommiksi]

Seefeldissä oli vielä paljon lunta.

Roomalaisaikainen tie Europabrücken lähellä. Brennerin sola on ollut kovassa käytössä jo tuolloin.

Europabücken (192 m korkea silta) luona kävimme kävelyllä, pientä patikkaakin harjoitettiin.

Italian puolella, Bolzanon jälkeen siirryimme pois Autostradalta, Trentoon asti ajelimme
Alto Adigessa Strada del Vinoa, jonka varrella on kylä nimeltä Mezzocorona.
Sieltä tulee Alkoonkin erinomaisen hyvä Gewürztraminer-valkkari. Suosittelen.

Kuvassa taustalla häämöttä jo Monte Baldo (2217 mpy),
joka on Gardan alueen korkein vuori ja jonka huiputimme kesällä 1997,
huiputimme cabinilla. Sielläkin vielä lunta.

Riva del Gardalla olimme kahden aikoihin, lämmintä.

Myöhäinen lounas, puu-uunissa paistettu rucolapizza.

Rivassa on pilvin pimein ristoranteja, putiikkeja, MaxMaraa, Benettonia, Alessia,
pizzerioita, gelaterioita, paperikauppoja. Me lounastimme tuossa ylläolevassa.

Jos Alppien pohjoispuolella oli kevät, niin täällä on kesä. Erilainen kesä, mitä Italiassa on totuttu näkemään.
Täällä on vehreää ja vihreää. Riva on tavattoman kaunis kaupunki. Turistipaikka, mutta kaunis.

Yösija? Olin surffailut kotona (yllättävää? – niinpä!) ja hotelli Bellavista oli yksi vaihtoehto.
Täällähän sitä nyt ollaan. Kaunis on näköala, kaunis on hotelli.
Saahan Rivassa huoneita 60 eurollakin, mutta kun maksoimmme sen saman,
mitä Helsingissä on Holiday Innistä maksetttava, pääsimme tänne.

Ja sisällä on tällaista.

Iltasella käveleskelimmme vielä vanhassa kaupungissa, istahdimme rannan ristoranteen, iltapalalle, lasilliset, hyvä on pari, paikallista viiniä. Garda tyventyi, ilta pimeni, viilenikin. Tänäänkin ollut lämmin (+22 – 24 C). Nyt meillä enää yksi yö ennen Umbriaa. Huomenna ajomatkaa reilusti yli 400 km mutta tähän aikaan olemme jo perillä jos kaikki sujuu kuten toivottavaa on. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, arrivederci.