Tutustuen, tuunaten

Puoli kuudelta Villa Francon makuuhuoneen ikkunan takaa kuuluu ihan mieletön linnunlaulu. Kukon laulu vasta pari tuntia myöhemmin. Liekö läheisen Pantellan kylän kukolla sunnuntaisin myöhäisempi ylösnousun aika.

Lämpö ei ole vielä karannut, auringonnousu Umbrian kukkuloiden takaa kaunis. On noustava, lähdettävä kävelemään pihalla, miettien onko tämä vielä unta? Olisin nyt halunnut soittaa sitä huuliharppua (ks. yllä bannerikuvan teksti) jos osaisin. Mutta annoinkin lintujen laulaa, ja istuin itse hiljaa puutarhassa. Löytyy niitä sellaisiakin hetkiä, että minä olen hiljaa.

Sunnuntain alkamista odotellessa jatkoin vielä eilen aloittamaani  talon ”tuunaamista” omaksi. Feng sui kohilleen ja hieman keittiön luutuamista. Ei mitään sellaista monen tunnin urakkaa kuin oli Il Palazzacciossa Toscanassa. Siellä talo (linna) oli monta kertaa isompi kuin tämä, mutta keittiö ihan olematon, ja  suhteellisen tahmainen. Täällä sen sijaan on kamalasti kaikkea pientä krääsää tasoilla ja avohyllyillä, mikä ei oikein minun kanssani ole hyvä yhdistelmä. Edellisten asukkaiden jättämiä suolapaketteja, teepaketteja, kuivakukkia, liki tyhjiä, vanhoja maustepurkkeja, lehtitelineissä pinoittain vanhoja (suomalaisiakin) aikakauslehtiä …

No minähän en voinut olla hieman järjestelemättä, siivoamatta, pistelemättä romppeita kaappeihin. Älkääkä luulko, että olisi ollut rasite, minähän nautin mahottomasti tämmöisestä, samalla ”tutustuin” keittiöön ja tein kauppalappua. Näissä vuokrataloissa on aina se, että on hankittava tiettyjä perusjuttuja.Vaikka tässä oli kyllä sekin hyvä, että meille oli aamiastarpeet pariksikin aamuksi valmiina täällä. Tomaatteja! Ne on näillä leveysasteilla ihan perfetto!

Ja sitten tässä talossa on sellainen ennen kokematon erillinen juomavesisysteemi, joten kaupasta ei tarvitse kantaa juomavesiä  kuten Italiassa tai muissa etelänmaissa yleensä. Hanasta saa myös aqua con casa eli kivennäisveden. Sekinhän on erinomaisen hyvä.

Kunhan pehtoorikin kahdeksan jälkeen kömpi alakertaan, lähdimme lenkille. Naapuroston nonnat hieman katselivat meidän sauvakävelytepastelua, ja me katselimme kauniita maisemia. Kaikkia kukkia, kukkivia puita, viiniviljelyksiä, mielenkiintoinen pieni hautausmaa, jossa emme – vielä – käyneet, mutta josta varmasti saatte ”reportaasin”.

Ja unikkoja! Paljon unikkoja, tienpientareent, pellot, viiniköynnösten välit täynnä kukkia, kauniita unikkoja. Kuinka monta kertaa minä olenkaan niitä yrittänyt Rantapellossa saada kasvimaalla kukkimaan? Ja vain kahtena kesänä onnistunut jotensakaan. Täällä sitä kasvaa kuten meillä voikukkia, joiden kukinta-aika alkaa täällä pian olla ohi.

 

Uinnin ja suihkuttelujen jälkeen autolla läheisiin kyliin, jossa paikalliset juuri olivat menossa sunnuntain messuun, me etsimme supermercatoa, löysimme alimentarin. Collazzonessa ja Pantellassa (molemmat noin 3 km meidän Villalta) kaikki kiinni, mutta Collepetessä (noin 7 km) oli pieni kauppa auki. Eihän siellä sunnuntaina paljon mitään tuoretavaraa ollut, mutta kaksi ystävällistä kauppiasta, joille oli ilo kun edes muutaman sanan osasimme italiaa. Marinoituja munakoisoja, joita tiedän tyttäreni haluavan tänne tultuaan varmaan joka päivä, lämmin focaccia, prosciuttoa ja pieni valmis tuorepastasta tehty lasagne (kaupan yhteydessä on ristorante, jonka ”deli” kauppa on…). Nyt varhaisen la cenan (illallisen) nautittuamme olen vakuuttunut että käymme sieltä toistekin.

Iltapäivällä taivas meni pilveen, nyt vain olemme. Pehtoori pesi auton, minä nukuin päikkärit.Tänne asti (tai Lappiin) pitää ajella, että sellaiset osaan ottaa. Siesta siis – maassa maan tavalla. 🙂 Suunnittelemme viikon ohjelmaa. Ja toivomme, että aurinko meille vielä tulevina päivinä vielä palajaa.  Täällä on kuulemma ollut lämpimintä moneen vuosikymmeneen tähän ajankohtaan. Emme reklamoi. 😉

 

Pihallamme kasvaa paljon oliivipuita.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.