Opiskelijaruokajuhla ja Omenapiirakoiden kulttuurihistoriaa

Ihan hurjasti huimannut tänään. Junamatkat ja pitkät lennot eivät ole meitsin juttu. Vielä seuraavanakin päivänä tunnun olevan ”liikkeellä”.

Nyt duunista tullessa mieluusti käpertyisi vaikka takkatulen ääreen lukemaan ja mussuttamaan leipää, mutta ei auta. Juhliin on lähdettävä. Olen luvannut ”edustaa” pariakin tahoa. Unirestan 50-vuotisen historian kutsuvierasjuhla Linnanmaalla pikapuoliin. Tiedossa Saara Aallon laulua, Lauri Salovaaran juontoa, historian julkistusta, ja arvattavastikin ruokaa ja juomaakin, ja PALJON tuttuja.

Laitanko Rotissööri vai yliopisto-pinssin liituraidan takinkaulukseen? – kas siinäpä suuri pulma!

Oululainen opiskelijaruokailu täyttää tänä syksynä 50 vuotta. Vireä viisikymppinen Uniresta on huolehtinut opiskelijoiden hyvinvoinnista yli 17 miljoonan maittavan opiskelijalounaan verran. Saavutusta juhlitaan tietysti hyvän ruoan merkeissä. Oululaisen opiskelijan ravinnolliset perusasiat laitettiin uuteen uskoon 1962. Silloin perustettiin Oulun ylioppilasapu ry, jonka tavoitteena oli tarjota ravitsevaa ruokaa opiskelijaystävälliseen hintaan. Nyt Unirestana tunnettu ravintolayritys juhlii oululaisen opiskelijaruokailun viittä vuosikymmentä.

 

klo 20.45. Juhlista jo palattua: rillette oli äärimmäisen hyvää, puheiden taso vitosesta kasiin, seura voutineuvostoa aveceineen – siis hyvää, Saara Aallon ”I will always love you” sai kylmät väreet kulkemaan… Ihan mukavat pienet juhlat.

__________________________________

Liekö siellä omenapiirakkaa. Tänään Kalevassa oli se

OMENAPIIRAKAN KULTTUURIHISTORIAA -juttuni.

Mummo Ankan omenapiiras, jonka hän yleensä laittaa ikkunalaudalle jäähtymään, lienee maailman tunnetuimpia omenapiirakoita. Liekö Ankkalinnan Aviisissa tuon omppuleivonnaisen  ohjetta julkaistu, mutta jo piirrosten perusteella on selvää, että kyseessä on ”apple pie”. Sarjakuvastakin se on tunnistettavissa meheväksi, rapealla taikinakuorella peitetyksi omenapiiraaksi, amerikkalaiseksi apple pieksi.

Suomalainen omenapiirakka – pullataikinapohjalle ladotuista omenaviipaleista, kaneli-sokeri-hunnusta  ja taikinaristikkokoristeesta tunnistettavissa oleva – ei ole niin tunnettu kuin Amerikan serkkunsa,  mutta onpa eurooppalaisessakin ruokakulttuurissa omat kuuluisat omenista tehnyt perinteikkäät leivonnaisensa: Apfel strudel ja Tarte Tatin.

Wieniläiseen (itävaltalaiseen) konditoriakulttuuriin liitetyn omenastruudelin vanhin säilynyt ohje on jo 1600-luvulta. Jauhettu manteli, rusinat ja kuivatut hedelmät lehtitaikinakuoressa (usein rullassa) viittaavat Orientin keittiöihin. Ottomaanien valtakunnasta kotoisin olevaa baklavaa onkin pidetty Habsburgien Itävalta-Unkarissa suosituksi tulleen struudelin esikuvana. Omenastruudeli on nykyisin hyvin tavallinen jälkiruoka erityisesti saksankielisissä maissa.

Jos struudelin tarkkaa syntypaikkaa ja -aikaa ei tunnetakaan, niin ranskalaisen Tarte Tatin´in historia sitten onkin varsin hyvin ja tarkasti tiedossa. Se syntyi Loiren laaksossa pienen maalaiskylän hotellin keittiössä metsästyskaudella  1898. Sisarukset Caroline ja Stéphanie Tatin ovat antaneet piiraalle muodon ja nimen: voilla ja sokerilla karamellisoidut omenalohkot peitetään voitaikinakannella ja paistamisen jälkeen piiras käännetään ylösalaisin.

Legendan mukaan Stéphanie Tatie olisi kiireessä – vahingossa – pistänyt piiraan väärin päin uuniin ja toisen selityksen mukaan tavallinen omenapiiras olisi tarjolle viedessä pudonnut lattialle, josta se nostettiin takaisin tarjoiluvadille ja ulkonäkö pelastettiin paahdetulla sokerilla. Joka tapauksessa tämäkin salonkikelpoinen jälkiruoka syntyi vahingossa.

 

Ohjeethan olenkin jo julkaissut aiemmin. Omenastruudelin ja Tarte tatin´n ohjeet ovat täällä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.