2011

Alsace. Pitkästä aikaa Alsacen pikkukyliin. Aamulla jätimme hotelli Hannongin. Esikoinen oli jo lähtenyt boksistaan luennolle, juniori jäänyt sisaren asuntoon matikan lukuun ja vanhemmat starttasivat vuokra-autolla kohti Colmaria.

Olemme ajelleet Alsacen Vin du Routea ennenkin. Ensimmäinen kerta oli kesällä 1995, matkalla Kataloniaan; silloin olimme yön Riquewihrissä ja toinen kerta kesällä 1999, jolloin vuokrasimme Vogeesin ”takarinteeltä” Interhomen lomaosakkeen ja sieltä käsin kävimme Riquewihrissä, – siispä tänään oli väistämätöntä pysähtyä siellä uudelleen. Lounastimme Riquewihrissä: tarte flambee* maistui. Mutta ennen sitä ajelimme koko reitin Strasbourg-Marleheim ja siitä alas kaikkien pikkukylien kautta Colmariin ja yksi pieni harharetki korkealle Vogeeseille.

Hiljaisia, kevääseen heräilevien viinikylien aamupäiviä katselimme. Pysähtelimme Vogeesien rinteillä: kyyhkyjen kujerrus kuului, kevättuuli tuntui viinitarhojen välisillä taipaleilla kävellessä. Unohtui kaikki. Oltiin vain matkalla, osasin nauttia matkalla olosta.

Jos on käytettävä sanaa pittoreski, niin se sopii noihin Alsacen pieniin, ristikkotaloisiin kyliin, joissa viini on elinkeino, eikä vain elämän sulostuttaja ja kulinaaristen nautintojen kumppani. Viinipalstoilla oli miehiä leikkaamassa oksia ja kohentelemassa köynnöksiä; satokausi on alkamassa. Palavat oksat ja poistetut vanhat köynnökset tuoksuivat, – ennen kokematon tuoksu, kevät viinitarhoilla. Mielettömän hieno päivä.

Dopff & Irionin viinikellarissa oli käytävä; ihan vain muistojen vuoksi. Tyttärelle tuliaisia, kotiin ei mitään. Colmarissa sitten ostin kotiin – muutaman ”keittiöjutun” ja lautasliinoja (luonnollisesti!), mutta ei edelleenkään viiniä. Olemmeko kylläytetyt Alsacen viineillä? Mietimme ajellessa – kun kylä toisensa jälkeen merkitsi meille jotain tiettyä viiniä, kun tunnistimme jopa palstoja joita matkalla oli, – että jos olisi mitattava se kaikki viinimäärä, mitä olemme ikinä testanneet niin Alsace olisi maailman viinialueista varmastikin kaikkein perusteellisimmin tullut maisteltua, opiskeltua, nautittua. Ja maisemat. Kevään karuudessakin ne liki!! vetävät vertoja Toscanalle ja Lapille. Ja se on jo paljon se.

Colmariin saavuimme iltapäivällä. Hotelli Le Marechal on ristikkotalo 1600-luvulta. Huoneemme on hulppea, pieniä sopukoita, ikkunoita, – sijainti on Colmarin kauniin keskustan reunassa alueella, jonka nimi on Petit Venise – Pikku Venetsia siis.

Kunhan saimme laukut huoneeseen, lähdimme katselemaan kaupunkia, joka tuntui viime kerran jälkeen kovasti muuttuneen. Tosiasiassa emme olleet edellisellä kerralla nähneet kuin pienen osan kaupungin vanhasta keskustasta. Iltapäivän auringossa, kaupungintalon mittarin näyttäessä + 17 C! emme oikeastaan kaivanneetkaan viimaiseen Ouluun. Istahdimme Place de la Cathedralelle ja nautimme lasilliset Tokay Pinot Grisiä. Jatkoimme kävelyä, minä kuvasin (ja kirosin kun olin jättänyt makro-objektiivin kotiin).

Hotellilla piipahdimme alkuillasta: toteamassa, että netti ei toimi, ja että emmehän ole tulleet tänne vain hotellielämää viettämään ja lähdimme takaisin keskustaan. Olihan jo illallisen aikakin. Noh ei niin kova nälkä, mutta kun kerran Ranskassa ollaan …

Lähellä katedraalia tämäkin : Cotes Cour ei ollut paikallisia täynnä, mutta osoittautui oivalliseksi valinnaksi. Ja tilauskin sujui: tarjoilija puhui englantia, josta en tajunnut sanaakaan ja minä tapailin ranskan sanoja, joista tarjoilija ei varmasti tajunnut senkään vertaa. … Mutta tästä huolimatta: me ymmärsimme, että parsakausi on alkanut! Saimme erinomaista uutta, tuoretta parsaa hollandaise-kastikkeen ja kinkun kera. Tres bien! Tietäen, että parsalle on vaikea valita viiniä, kysyimme tarjoilijalta (millä kielellä? hyvä kysymys!) mikä sopisi ja hän tarjoili meille puolikuivan paikallisen Tokay Pinot Grisin (siis taas sitä!!) ja kuinka hyvin se sopikaan. Olimme ihmeissämme, ja ihastuksissamme.

• Tarte flambee on alsacelainen ruoka, joka muistuttaa kovasti pizzaa. Hiivataikinapohjalle laitetaan ranskankermaa, usein myös vatkattua kananmunaa ja creme fraichea ja sitten päälle lisukkeita. Olennaista on, että pohja on paperin ohut. Eikä täytteilläkään mällätä.
• Tarte flambee tarjotaan aina vanerilevyltä, eikä se maksa (koskaan?) yli kymppiä. Yleensä reilusti alle.

Maanantaiaamuksi oli sovittu aamiaiselle meno kahdeksaksi.

Ja sitten suuntana Epernay. Matkalla samppanjapalstoja, joissa köynnökset tähän aikaan vuodesta vielä pelkkiä rankoja. Hehtaari viljelysmaata Champagnessa maksaa miljoona euroa, jos palsta on appellationin (laatuluokitusalueen) ulkopuolella sen hehtaarihinta on vain 50 000. Yhdestä köynnöksestä saadaan noin 1,3 kiloa rypäleitä ja kilohinta on kuuden euron kieppeillä. Nämä seikat ovat yksi syy samppanjan korkeahkolle hinnalle.

Olimme ennen kymmentä Epernayssä ja tarkoitus kokea yhden (kymmenistä) viinitalon vierailu. Kymmeneksi varattua esittelyä odotellessa Avenue de Champagne tuli käveltyä jotensakin päästä päähän—

Ja sitten kymmeneltä me olimme valmiina osallistumaan opastetulle viinikierrokselle Moët & Chandonin valtavan viinitalon aulassa. Tunnin kierroksella pääsimme kellareihin, joita pelkästään Moëtilla on 28 kilometriä. 28 kilometriä! Niitä on kolmessa kerroksessa, alin on 500 m Epernayn kaupungin alla, ja monilla muilla samppanjataloilla on omat kilometrejä pitkät käytävänsä.

Meidän viiden hengen seurue sai oman (hollantilaisen) oppaan, joka ranskalaiseen tapaan aloitti rundin 20 minuuttia myöhässä, mutta oli sitten oikein hyvä ja selkeäsanainen. Vävykokelas ei ole ennen viinitilaan tutustunut, joten hänelle kierros oli ehkäpä elämyksellisin. Meidän nuoret ovat viinitietouden ammentamisen aloittaneet jo kesällä 1995, jolloin käytiin Torresilla Kataloniassa. Mutta heille – kuten meillekin asiaan vielä enemmän perehtyneille – tutustuminen samppanjataloon oli ensimmäinen kerta. Ja samppanjan valmistushan poikkeaa tavallisen viinin tekemisestä aika lailla…

Boutiquessa oli myynnissä runsaasti samppanjarekvisiittaa ja samppanjaa tietysti. Huippuvuosikerran 2002 vintage-samppanjan sitten ostimme, olimme onnistuneet saamaan siitä lasillisen maistiaiseksikin. Isojakin pulloja olisi ollut tarjolla, mutta lakkiaisten kohtalo on vielä sen verran epävarmaa, että emme sitten tilausta tehneet 🙂

Epernaysta suuntasimme kohti Troyesia – vuorossa pikainen tutustuminen Oulun kokoiseen Troyesiin. Oli lounasaika ja keskustassa kohdalle sattui Essin* suosittelema Brasserie Illustrie. Eikä tämäkään suositus ollut huono. Salaattiannokseni oli tehty crepsinyyttiin tai mikä se lieneekään. kuva kertonee..

Lounaan jälkeen kävimme vielä vävykokelaan reilun 20 neliön opiskelijaboksissa tekemässä tupatarkastuksen, ja sitten oli aika hyvästellä Tee. Meidän matkamme kääntyi kohti itää, paluumatka kohti Strasbourgia vei reilun neljä tuntia. Menimme Autorouteja (maksullisia moottoriteitä) pitkin ja totesimme taas kerran, jotta Ranska on maanviljelysmaa. Peltoja silmänkantamattomiin, tänään jo traktoreita ja niiden käyttäjiä näkyi kylvö- yms. puuhissa. Matkanteko oli mukavaa; olimme neljästään. Asiaa, ja asian vierestä. Hiljaisuutta ja hihitystä.

Strasbourgissa olimme alkuillasta. Ensimmäiseksi menimme tyttären lähimarkettiin; ja olin mykistynyt valikoimasta. Esikoinen oli toki kertonut, että juustovalikoima on aika huikea, ja että kalatiski on Stockan tiski ja hallin kalatiski yhteensä ja sitten potenssiin kolme. Ihan valtava. Ja hummereita altaassa. Entäs viiniosasto? Suomessa Alkon Helsingin lippulaivamyymälä yltää samanlaiseen tarjontaan ranskalaisten viinien osalta. Myös laatuviinejä, Grand crut kaikista Ranskan appellationeista olivat myynnissä ja – naturalmente – marketin viiniosastossa oli erikseen kylmähuone arvoviineille.

Kaupassa olisin mieluusti ostanut tyttärelle yhtä sun toista herkkua ja kaikenlaista tarpeellista, mutta salliko esikoinen moista? No eipä sallinut. Jotain sentään onnistuin boksiinsa viemään.

Jätimme nuoret Paul Appeliin. Huomiseen – ja huomisen – sisarukset ovat siellä keskenään: laatuaikaa viettävät 🙂 Tyttärellä on tosin aamulla luennolle meno, joten juniorilla on ainakin aikeena lukea matikkaa päivä. Me lähdemme pehtoorin kanssa piipahtamaan Alsacessa. Huomenaamulla starttaamme ja palaammme keskiviikkona tänne Strasbourgiin. Liikkeellä siis ollaan huomennakin.

_____________________________________________

*Essi Avellan on Suomen ensimmäinen Master of Wine, joka on tehnyt lopputyönsä ja paljon muutakin samppanjaan liittyen ja jonka kirja on ollut tällä matkalla enemmän kuin opas, tietokirja ja ravintolasuosittelija. Ei eiliseen Le Jardiniinkaan olisi koskaan tullut tehtyä varausta ilman Essiä.

Lauantaiaamuna heräämme Strasbourgissa hyvin nukutun yön jälkeen levänneinä ja valmiina päivän tourneelle.

Hotelli Hannongin aaminainen maistui vaikka edellisen illan erinomaisen makoisa ja alsacelaiseen tapaan valtavista annoksista koostuva illallinen vielä tuntui. Esikoisen varaama Ancienne Douane oli vanhassa kunnianarvoisassa tullirakennuksessa kanavan varrella. Siellä istuimme pitkästä aikaa neljästään, kuulostelimme tyttären lukukauden alun kokemuksia. Ja tytärkin tuli meidän kanssamme tietysti hotelliin asumaan. Hänellekin jotain iloa vanhempien vierailusta kaupungissa 🙂

Aamiaisen jälkeen suuntana Troyes. Esikoisen poikaystävä kun on siellä vaihdossa. Vävykokelaskin (Tee) opiskelee markkinointia ja kuinka ollakkaan hänkin hakeutui Ranskaan vaihtoon kun tyttöystävänsäkin kerran oli tänne tullut. Siis Strasbourgista Troyesiin, joka on Champagnen maakunnassa. Olemme varsin iloisia tällaisen opiskelupaikan valinnasta. 🙂

Matka Troyesiin alle 400 km ja koskapa Juniori halusi opetella ajamaan ulkomailla, istahdimme pehtoorin kanssa bemun takapenkille ja ryhdyimme nauttimaan ranskalaisesta lauantaiaamusta. Muutama sata kilometriä moottoritietä riitti ja siirryimme pikkuteille.

Navigaattorista huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia, hieman harhailimme, joten matkaan kuluikin enemmän aikaa kuin oli ehkä ajateltu. Mutta kolmen kieppeissä olimmme Troyesissä josta poimimme Teen kyytiin. Matka kohti Champagnen maakunnan viinintuotannon keskusta Epernayta jatkui.

Käveleskelimme  Avenue de Champagnella, mutta huomasimme olevamme paikalla väärään vuoden- ja vuorokauden aikaan ja vieläpä vääränä viikonpäivänä. Kaikki suurten shamppanjatalojen palatsit ja kellarit olivat kiinni.

Löysimme kuitenkin pienen creperin (”räiskälebaari”) jossa pojat saivat välipalaa, ja me kaikki (paitsi kuski) samppanjaa. Champagnessa samppanjaa! Tres bon!

Epernayn keskustassa on myös muutama viinikauppa, ja toisessa niistä piipahdimme. Madame Jacqueline Salvator on jo hyvinkin samppanjakauppansa kanssa aikansa huippuhetket nähnyt, mutta niinpä palveli meitä lauantai iltapäivän lopulla iloisesti ja vaikka yhteistä kieltä emme löytäneet, löysimme vähän erikoisemman samppanjan (Philipponnatin rose) kotiin vietäväksi.

Jätimme Epernayn ja päätimme palata maanantaina 🙂

Viikonlopun majapaikka Reimsissa. Siellä Hotel de la Paix. Ja syömään Café de Palais….

PALJON KUVIA Moet & Chandonilta ja muualtakin Epernaysta ja Reimsista. KLIKS

Klo 3.20 heräsin: nyt, juuri nyt on lähdettävä! Ennen viittä matkalla lentokentälle mieletön lumipyry, ja navakahko tuuli saavat huolestumaan: lähteekö lento ajallaan, ehditäänkö vaihtaa Stuttgartin koneeseen? Hyvin ehdittiin. Pieneeen Finncomin koneeseen meitä nousi vain 22 matkustajaa. Olimme etuajassa perillä. Lentoaika Helsingissa pikkuisen rapiat kaksi tuntia.

Aviksen toimistossa saksalainen tehokkuus toimi: väkisinkin tuli verrattua autonvuokraukseen Roomassa viime kesänä. Ja juuri kun kirjoittelimme alle papereita joissa lupaamme pitää huolta 300-sarjan mallin  Bemarista koko reissuviikon, näen tutun hahmon kävelevän lentokentän aulassa! Tytär! Yöjuna Budapest – Munchen – Stuttgart on meidän kanssa yhtä aikaa …

Moottoritiellä matkalla Stuttgartista kohti Ranskaa ja Strassbourgia, aurinko paistaa, pellot vähän vihertävät, on vain muutama aste lämmintä. Moottoritiellä liikenne kuten Saksassa on totuttu: pehtoori ajaa about 140 – 150 km/h ja vasenta kaistaa ohi huiskii auto toisensa perään.

Kuuntelen kun nuoret takapenkillä höpöttävät, vaihtavat kuulumisia, katselen maisemaa, raukeus tuntuu. Yhtäkkiä on tyyni olo, ensimmäisen kerran pitkään aikaan olen levollinen, – on vaan niin hyvä.

Puolelta päivin olemme Strassbourgissa, käymme katsastamasssa Paul Appealin residenssin; tyttären 12 neliön boksin. Toteamme tarkoituksenmukaiseksi, eipä siitä oikein muuta. Ja kuukausivuokra 250 euroa on vain vähän enemmän mitä hotellihuoneet Srassbourgin keskustassa maksavat silloin kun eu-parlamentti täällä kokoonntuu, elikkäs ensi viikolla.

Olemme nähneet yliopiston ja yliopiston ruokalan, olemme nähneet tyttären kuntosalin ja vanhaa keskustaa. Käyneet maistamassa flambeet (laittelen kuvausta ja kuvia myöhemmin) ja lasilliset Alsacen valkoviiniä. Kierrelleet kauniin kaupungin kaduilla. Lämmintä kymmenkunta astetta.

Nyt väsyttää, pieni tauko. Tytär on varannut meille illallispaikan. Sinne pienten unien jälkeen.

Aurinkolasit? Missä on aurinkolasit? Tarvinko niitä? Sää Strasbourgissa? Näyttää siltä, että tarvitsen. Missä ne ovat?

Pöydällä on Anne Ollilan uusi kirja Historiasta, sukupuolesta ja kulttuurista, – ei en minä sitä tarvitse. Hyvä kirja sinänsä, mutta en sitä ota. Enkä Kaikki irti arjesta (Tiedepäivien artikkelikooste) -kirjaa. En todellakaan nyt halua vähään aikaan Arjen historiaa! Pöydällä on myös  Essi Avellanin Matka Champagneen. Opas samppanjanystävälle ja viinimatkailijalle – sen minä otan mukaan. Todellakin otan.

Mutta ne aurinkolasit? Entä mitä muuta? Huiveja. Kolme huivia: valkoinen, pinkki ja Burberryn harmaa villahuivi. Ja? Mustia ja harmaita housuja ja puseroita, villatakkeja. Niin ja liituraita. Hei me mennään Alsaceen, jossa on suhteellisesti eniten (pinta-ala/määrä) huippuravintoloita! Ainakin kahdessa haluan käydä. Siis liituraita. Ei maastokamppeita, ei rantakamppeita. Kaupunkikamppeita vain.

Luonnollisesti lentorahdin rajoissa juuri ja juuri mukaan mahtuva arsenaali tietotekniikkaa ja kamera vempaimineen. Ei muuten, mutta ihan teitä varten, hyvät blogissa piipahtajat! 🙂

Ja lääkkeet. Tässä iässä on jo tarpeen ottaa mukaan kohtuullinen määrä lääkkeitä. Itse asiassa eipä juuri muuta kuin allergialääkkeet.

Kävin tänään – kesken  hektisen työpäivän – allergialääkärissä. Vanhahko herrasmies, Oulun tunnetuimpia alan spesialisteja, otti minut vastaan, kirjoitti uudet kortisonisuihkeet ja histamiinit, – ja kun valittelin ongelmaani äänen katomisesta (varsinkin jos oikein innostun puhumaan) niin hän ei sanonut kuten työterveyslääkäri syksyllä: ”Näytä luennolla kuvia!”. Ei tämä gentleman ymmärsi tilanteen ja juttelimme kaikenlaista, myös yliopisto-opettamisesta laajemmastikin, ja muutamasta muustakin asiasta, ja niinhän siinä sitten normivastaanotolla vierähti liki kolme varttia. Ja tiedättekö mitä? Ikinä ennen minulle ei ole lääkäri sanonut, että olipa mukava tavata! Tämä sanoi. Lähtiessäni puristi lämpimästi kättäni ja sanoi, että olipa mukava tavata ja jutella. Ihanaa!

Nyt on loma! Satunnainen matkailija lähtee aamuyön tunteina perheen poikien kanssa kohti Helsinkiä,  Stuttgartia ja Strasbourgia. Tyttären tykö! Se vasta ihanaa onkin.