2011 – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Kummallinen keskiviikko

Mitä iloa on vuorotteluvapaasta? Vaikkapa se, että voi vastata myöntävästi kun ex-naapurit kutsuvat keskiviikkoiltana syömään. Ja vaikkapa se, että keskiviikkona menee vain aamupäivä Linnanmaalla. Vaikkapa se, että ei oikeastaan yhtään harmita, vaikka yöunet ovat edelleen mitä sattuu…

Ei melkein yhtään haittaa, että joidenkin projektien kohdalla uhkaa pieni likviditeettiongelma (hyvästi ”ilmainen” Rooman matka), ja nyt ei kuitenkaan ole kyse Euroopan velkakriisistä. Nyt ei melkein yhtään haittaa, että kaunis talvimaisema vaihtui karseaksi lohkaksi. Mutta ei se estä, etteikö kaipaisi sinisiä hetkiä…

___________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Vapaapäivä

Ei mitään sovittua tälle päivälle. Ei mitään!

Ehdin aamulla lenkille ennen kuin märkä, tihkuinen, harmaa räntäsade alkoi. Ketjutiellä oli rauhallista, mukava kävellä.

Aamupäivällä lähdimme Pehtoorin kanssa toimittelemaan jouluasioita. Joita tänä vuonna tuntuu olevan kovin vähän. Mikä ei luonnollisestikaan haittaa. Sunnuntain kekkereitä varten ruokatarpeita roudattiin ja muuta pientä, nuoretkin kun ilmoittivat etteivät juuri mitään tarvi.

Kun kerran etelänsuunnalla olimme liikkeellä, päätimme käydä lounaalla Vihiluodon kalakeittiössä. Tai siis Kalakauppa ja keittiö paikan oikea nimi on. Kempeleessä ABC:n vieressä viime syyskesällä avattu paikka on paitsi kalanjalastamo, myös ravintola. Arkkitehtoonisesti jännä rakennus oli sisältä vähän kolsu, mutta siellä oli meidän lisäksemme vaikka kuinka monessa pöydässä väkeä.

Lounas olisi maksanut noin 11 euroa (vaihtoehtoina lohta ja leivitettyä kuhaa paistinperunoiden ja salaatin sekä leivän kera) ja ihan hyvältä sekin vaihtoehto vaikutti, mutta me päädyimme a la carte annokseen (16,80 €) nimeltään Hailuodon kuha karpalokastikkeen kanssa. Se oli ihan tavattoman hyvää. Kala oli paistettu rapeaksi, ei kuivaksi, se oli tuoretta, hyvää, ohessa olleet perunarenkaat erinomaisia, karpalokastike raikasta ja kasvikset rapsakoita ja makoisia.

Paikasta on kuulunut hyvinkin kahdenlaisia kommentteja. Meille tämänpäiväisen perusteella jäi erittäin mieluisat makumuistot. Noin satakertaa mielummin tuolla söin kuin että olisin mennyt naapuriin ABC:lle syömään wieninleikettä ja ranskanpottuja. Ja ravintolan eteisessä olleessa kalatiskissä oli oikein hyvännäköisiä lohimedaljonkeja, lohisalaattia, silakkapihvejä, savukalaa. Ei mitenkään kovin monen sorttisesti fisuja, mutta lohiruispiirakoita sentään tuli ostettua kotiviemiseksikin. Niin ja mustikkarouhetta. Pullaa ajattelin tässä vaihteeksi tehdä.

Joulukortitkin vietiin postiin, ainakin isoin osa niistä. Sitä minä olen tässä kirjepostia syksyn mittaan lähetellessä miettinyt, että miksi se tuo sininen Priority-tarra taas on otettu käyttöön? Miksi se pitää kauniisiin kultaisiin kuoriin liimata?

_________________________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Levoton Rantapellossa

Tiesinkö yöllä että on kuutamo? No en tiennyt, mutta silti nukuin ihan järjettömän huonosti. Painajaisia sanotusta ja tekemättömästä, tehdystä ja sanomattomasta. Ja taas hereillä. Hetken unen ja valveen rajamailla, ja taas painajaisia.

Olin kiukkuinen herätessäni, tavallistakin aikaisemmin. Setvittyäni kollegoilta tullutta sähköpostia (sinänsä hyviä posteja :)) lähdin liikkeelle paljon aiemmin kuin oli tarviskaan. Ajelin Tuiranrantaan. Kuvailin merkillistä jokinäkymää (ks. ed. postaus), kävelin. Mietin. Jatkoin matkaa… Ulkoilma ja liikkuminen tekivät – taas kerran – tehtävänsä. Pian jo levollisempi olo.

Murmelin kanssa käytiin asioilla. Minun oli tarkoitus oli jäädä iltapäiväksi jouluostoksille, mutta en minä nyt sentään niin levollinen vielä ollut, että olisin siihen pystynyt.

Nyt kun vaatehuone on siivottu, alkavat kirja, nojatuoli ja kynttilänvalo jo houkutella, ja minun vireystilani olla sillä tasolla, että pysyn aloillani.

__________________________________

JOULUKALENTERI

JOULUKUUTAMO
(Oikeastaan suosittelen klikkaamista isommaksi, näet edes jotain)

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Merikosken yläkanavan vuosi kuvina

Tänään aamusella viimeinen tämän vuoden kuukausikuva.

Yläkanava oli merkillisen hiljainen, näytti ettei ole virtausta ollenkaan, mutta ahtojäitä jämähtäneenä. Ihan erilainen kuin koskaan! Ja olen sentään aika monta talvea (aikoinaan) kulkenut siitä joka aamu opiskelemaan/töihinkin.

(lisäys klo 18.28. Laitoin tuon tämän aamuisen kuvan Kalevan lukijakuviinkin… ja siellä olisi keskustelu tuosta ”virtaamattomuudesta” ja J. Alatalo teki tiettäväksi että

Vesi virtaa jään alla niinkuin talvella yleensäkin joissa. kuvassa on suppojäätä.. Oulujoen virtausta on pienennetty jäätymisen ajaksi, jotta jokeen saadaa kattava jääkansi, eikä suppojäätä pääse muodostumaan, lauhat säät voivat vesittää kuitenkin jäädyttämisen onnistumisen, siihen tarvitaan yleensä noin viikon verran aikaa varsinkin Montta-Merikoski välillä jossa virtaama nopeus on suuri, myös pakkasta pitäs olla mielellään -10–15. Joen juoksutus nyt ma iltana oli noin 200m3.)

Nyt kun tämä sarja on täynnä (edelleen kesäkuun kuva hukassa), mietin teenkö ensi vuonna tällaista. Ensimmäinenhän oli rautasillalta Puutteenperälle päin, tämä vuosi Patosillalta voimalaitokselle päin, joten pitäisikö siirtyä vielä lähemmäs merta, ihan jokisuuhun. Siis Merikosken sillalle? En taida. Tai tiedä häntä. Ja teenkökään edes kuvasarjaa ensi vuonna?

Mitähän ylipäätään teen ensi vuonna? Sekin pitäisi ratkaista.

Tässä tämä kulunut vuosi kuitenkin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Niitä näitä Ruoka ja viini

Lunta ja lämpöä

Aamuhämärässä pihalla valkoinen satumaailma. Hiljainen, lumisateinen aamu. Lumitöiden ohessa kuvia … tonttuja on liikkeellä.

Kotosalla koko päivä. Leivinuunin pehtoori lämmitti. Ja kuori lantut ja porkkanat. Eihän minulle sitten paljon jäänyt tehtäväksi. Mummuloihinkin asti taitaa nyt laatikoita riittää.

Nuoret tulivat syömään, tein muka hienoa paistia. Hö! Ihan syötävää, muttei erikoista. Jälkiruoka (pitkästä aikaa uuniananasta, nam! Ja jouluruukku oli taattu herkku (resepti ja kuva täällä). Sitä tuli tehtyä niin paljon, että tyttärelle lähti mukaan iso vuoka; riittää pariksikin päiväksi. Ja pojallehan valtio takaa eväät ensi viikollakin. Teoriaopintoja on kuulemma rekkakuskikokelaalla ensi viikon. Minulla on ollut jouluruokien teoriaopintoja .. sekä Kalevaan että Hesariin juttua. MIKSI minä aina lupaan… ? Tässä kohtaa pehtoori tupisee… miksi…? No ettei kirjoittamishommat loppuisi!

___________________________________________

Tonttuja on jo liikkeellä!

(klikkaamalla suurenee, ehkäpä kannattaakin)

Niitä näitä

Viikonlopun viihdettä ja …

Sisaren kaverille tullut este merkitsi eilen minulle ”paikkaajan” pestiä ja konserttilippua ja -seuraa! Eilen illalla Hector!

Kolmituntinen konsertti Oulun Teatrialla. Hector sanoi, ettei halua olla jukebox, mutta esitti bändinsä kanssa kuitenkin ne pakolliset. Onneksi. Ilman ”Lumi teki enkeliä” ja ”Akea, Makea ja Peraa” olisi jäänyt puuttumaan jotain äärimmäisen olennaista. Mutta oli konsertissa vähemmänkin tunnettuja biisejä. Leonard Cohenin ”Halleluja” ja Hectorin itsensä (ei Edelmanin) esittämänä ”Jos sä tahdot niin” ja miksei myös tuunattu, 2000-luvulle sovitettu jou-versio ”Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään …” –kappaleesta olivat tämän sarjan parhaita. Ja kaikkinensa tuo Halleluja (taas) kolahti meitsiin. Ja kuinka paljon Hector onkaan ollut oman elämäni käänteissä mukana! Konsertissa Freemanin vierailu ja ”Ajetaan me tandemilla” veivät lukiomuistoihin aikas voimalla. 🙂

Konsertissa oli 2000 ihmistä. Teatrialle mahtui, mutta totta kai meidän eteemme sattuivat konsertin loppupuolella tulemaan paikan kaksi pisintä ja leveähartaisinta miestä. Noh näimme ja kuulimme me silti. Sitä me vain lähtiessämme ihmettelimme, miksi kahdessa narikassa oli yhteensä vain puolenkymmentä ihmistä jakamassa takkeja. Ei oikein sujunut se homma.

Tänään? Hulvattoman laiska päivä. Kaikkea pientä puuhaa, mutta enimmäkseen vain ihmettelyä. Ihmettelen, … omaa tapaani tehdä töitä, tapaani kirjoittaa, luopua, luovuttaakin?

Viinimaistiaisiin lähdin vinkkelit jalassa, ihan vain varmistaakseni, ettei tule lähdettyä jatkoille. Ei lähdetty. Eivät kyllä lähteneet muutkaan, eikä voinut johtua vain minun vinkkeleistäni. 🙂 Viinit ja iltapala oivallisia. Ja seura. Osa parempaa seuraa kuin toiset. Kaikkenensa mieluisa ilta. Ei ollut mitään ”yrmeähköä”.. (olen taas oppinut uuden sanan, joten päivä on ollut hyvä!).

Olenko kertonut, kuinka on kaunista, kun on satanut lunta? Pehtoori on aina ehtinyt lumitöiden tekoon ennen minua, ja onpa ehtinyt laittaa jo kuusenkin. Kaunein kuusi mitä meillä ikinä!

___________________________________________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Perjantaihan se!

Yhtä haastattelua, asiantuntijalausuntoa, heh! – varten piti etsiä tietoa vanhoista jouluperinteistä ja erityisesti ruokatavoista jouluna. Ja kuinkas kävikään? Siinä se kului aamupäivä, muutaman lauseen muodostamiseen. Ihan omaksi ilokseni unohduin etsimään tietoa, ja ensi viikon kolumnikin alkoi valmistua. Missä on aikeeni lähteä salille? Kaikessa sijaistoiminnassa! Hällä väliä!

Sitä paitsi se uuniperunoille (lohihakkeluksesta ja Kitkan leivitteestä) tehty tahna oli ihan äärimmäisen hyvää… 🙂

Sitten sain ”vanhalta oppilaaltani” tekstarin, jonka jälkeen olisin valmis palaamaan huomenna töihin!

Eikä täällä myrskyä kuten tekee Etelä-Suomessa, minkä me kaikki saamme kuulla radioista ja tv:stä suhteellisen tiuhaan… Silloin kun Pohjois-Suomessa myrskyää, tietääkö siitä yksikään ihminen etelässä? Ei tiedä, ei. Mutta etelän myrskyssä minua ei nyt kiinnosta mikään muu kuin se, että onhan Hector päässyt Ouluun?

Oulussa ja Rantapellossa kaikki hyvin! Meillä on täällä lunta, ja seesteistä.

______________________________________________________

JOULUKALENTERI

Jouluhuvila pihallamme!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kauppahallin tunnelmassa

Kun tänään oli luvassa saada tytär seuraksemme syömään, lähdin aamupäivän pikasiivouksemme jälkeen käymään hallissa. Ihana olla siellä ajan kanssa. Kauppahalleissa on jotain nostalgista, varsinkin suomalaisissa kauppahalleissa, varsinkin joulun alla. Siellä on ihana katsella, mitä kaikkea hyvää on tarjolla, nauttia tuoksuista, kiireettömästä tunnelmasta, istahtaa kahville, jäädä hetkeksi raataamaan kalakauppiaan kanssa. Kalakauppias kun ei olekaan ihan kuka tahansa: on pehtoorin veljen vaimo. 🙂 Ahvenfileitä sitten päätin ostaa torstain pienen ruokavieraan kunniaksi. Ja vähän lohtakin. Ostin lantut ja porkkanatkin jo, jos viikonloppuna tekisi laatikot. Ja sitten porolastuja…

Porolastuista saa vaikka mitä. Munakokkeliin ja salaattiin, piirakoihin ja sienikeittoihin olen niitä yleensä käyttänyt, mutta enpä ennen ole niistä joulutorttuja tehnyt. Tänään tein.

Savuporo-joulutortut
(mukaillen Hesarin vanhaa reseptiä)

Paketellinen (Myllyn Paras) lehtitaikinalevyjä
(voitaikinasta tulee varmasti ihan yhtä hyviä, jollei parempiakin)

ja täytteeseen

150 g kylmäsavuporolastuja
pienen purjon valkea osa
keltainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 tl riistamaustetta
mustapippuria
100 g savuporo Creme Bonjouria

Pilko kaikki ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sitten keskenään.

Paina taikinalevyistä torttumuotilla pohjat, luumuhillon tilalle ruokalusikallinen täytettä. Painele tortut kiinni, voitele ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Me söimme tänään alkupalaksi tällaiset, mutta voisin kuvitella että pikkujoulukokkareilla tai vaikka glögin seuraan sopivat erinomaisesti. Ja kevyen punaviinin kanssa.

Siitäpä tulikin mieleeni viinisuositus, joka on pitänyt jakaa jo kauan sitten.

Meillä on vahva ennakkoluulo edullisia, ranskalaisia viinejä kohtaan. Kalliit ranskalaiset voivat olla taivaallisia, ja halvat etelä-afrikkalaiset erinomaisia, mutta että Ranskasta, hyvää ja edullista? Vaikea yhdistelmä. Ja jos viinin nimi vielä on Côtes du Rhone, josta tulee mieleen nuoruusvuosien ensimmäiset-ei-niin-sykähdyttävät-punaviini-kokemukset, niin ennakkoasetelma tämän viinin osalta ei ollut ihan paras mahdollinen. Näin ollen, jos kuitenkin sitä suosittelen, niin kannattaa uskoa, että se on sangen hyvää.

Siis Les Moniales Côtes du Rhône Villages (kuva Alkon sivulta).

Grenache ja Cinsault -rypleistä tehty kevyehkö, hennosti mausteinen viini kannattaa testata. Jos pikkujoulupöytä on punaviiniä vailla, niin tässä yksi harkitsemisenarvoinen hankittava. Eikä ole hinnalla tärvätty (9,38 €). Tämä sopii kyllä joulupöytäänkin. Kinkulle vallan hyvä, uskoisin.

Tänään olisi Tiiman pikkujoulut. Siis kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden järkkäämät ohjelmalliset iltamat, mutta nyt ei jaksa. On sen verran tullut oltua irti opiskelijoista, etten ehkä osaisi olla. Enkä nyt kyllä oikein, en millään, viitsikään lähteä. Semminkin kun huomenna mennään systerin kans katsomaan Hectoria. Ja lauantaina on viinikerhon tapaaminen, joten onhan tässä taas menoa…

__________________________________________________

JOULUKALENTERI

Savuporotorttuja

Vuorotteluvapaa

Vuorotellen kaikenlaista

Identiteetti kiinni hiuksista? Niinhän minä olen joskus sanonut. Tänään identiteetti on sitten ollut merkillisesti kuparinsävyinen (joku elvyttävä värihuuhtelu) ja merkillisen lässähtänyt (runsaahko leikkaus).

Kuinkahan kiire eläkkeellä on, jos vuorotellenkin on näin haipakkaa? Vuorotellenpa hyvinkin. 🙂 Tarkoittanee kaiketi sitä, että arkipäivän aikana voi tehdä välillä töitä ja välillä käydä kampaajalla, välillä hoidella yhtä sun toista kirja-asiaa ja vähän joulujuttuja, välillä etsiä julkaistavia kuvia ja välillä käydä pilateksessa. Ja katsoa telkkaria: minähän en paljon telkkari yleensä – tavallisessa vuorottelemattomassa elämässäni – katso, mutta nyt kun on alkanut uudet jaksot ”Karjalan kunnailla” -sarjasta, olen taas ihan myyty. Kesä! Ja maalaisidylliä ja -romantiikkaa, ja oivallisia näyttelijöitä ja tunnin verran totaalista hömppää. Hyväätekevää viihdettä.

Taas on ikävä mökille, ja mökin omaan tuoliin, lukemaan jotain … Jouluiseen oloon.

_____________________________________

JOULUKALENTERI

Historiaa

Juhlapuhujan painajainen ja parempi puhe

Itsenäisyyspäivä.

Kauan, kauan sitten olin kutsuttuna juhlapuhujana Keminmaan itsenäisyysjuhlassa. Tiedossa oli ehkä suurin yleisö, mitä minulla koskaan oli vielä ollut, enkä koskaan ennen ollut itsenäisyyspuhetta pitänyt. Niinpä valmistelin esitelmän huolella, mietin kohdeyleisön, halusin kuitenkin sanoa jotain ”uutta” (sillähän minua oli pyydettykin ”saataisiin uusia näkökulma kun on nuori puhuja, ja mukava kun saataisiin kerrankin nainen puhumaan itsenäisyysjuhlassa…”). Päätin suosiolla jättää Kannaksen ratkaisevat taistelut ja jääkäreiden osuuden itsenäistymiskehityksessä käsittelemättä. Päätin, että puhun kyllä vuoden 1918 tapahtumista sekä vähän viime sodistakin, mutta että hankinkin tietoa siitä, miten ne vaikuttivat kotirintamalla, miten arki Peräpohjolassa muuttui, miten naiset ja lapset pohjoisessa sodan aikana selvisivät, miltä äideistä ja vaimoista tuntui, miten he selvisivät kun pojat lähtivät sotaan ja miehet olivat rintamalla. Luin muistelmia ja sanomalehtiä, haastattelin paikallisia talonemäntiä ja kirjoitin koko puolen tunnin juhlapuheen sanasta sanaan paperille. Ajattelin että jos/kun jännittää, niin voin sitten turvata siihen.

Hyvä. Itsenäisyyspäivän aamuna ajelimme koko perhe Keminmaahan. Tarkoituksena mennä juhlan jälkeen Haaparantaan ostamaan joulukarkit, omenasoseet ja hyytelöt. Sekä Jalan kaupasta leluja pukinkonttiin. No pehtoori ja lapset tulivat myös juhlaan odottamaan, että pääsisin mukaan. Ennen juhlaa esittelin perheen mm. kirkkoherralle, joka oli silloin oikeastaan työnantajani (kirjoitin seurakuntahistoriaa) ja Juniori (silloin about 3 v.) katsoi pitkään pitkää kirkkoherraa (aika komeakin, tai noh, omalla tavallaan) joka oli ihan tumma ja hänellä oli pitkä papinpuku päällä .. poika tuijottaa ja pitkän pohdinnan jälkeen kysyy: ”Isi, miksi tuo pappi on noin musta?” Hetkeksi unohdan jännityksen, joka kyllä palasi aika pian. Juhla alkoi ja jäin perheen kanssa istumaan ison salin takaosaan.

Kun vuoroni tuli, menin puhujapönttöön, tuijotin vain papereitani ja aloitin: ”Itsenäisyysjuhla ei ole vain sotilaiden juhla. Haluaisinkin kysyä, miksi Suomessa itsenäisyysjuhlissa puhutaan vain taisteluista ja sodista? Puhutaan vain miehistä… Itsenäisyys on iso ja iloinen asia, se on tavattoman hieno asia ja olisi muistettava, etteivät vain sotilaat ole itsenäisyyttä meille hankkineet, vaan …. ” Ja siinä vaiheessa uskallan/muistan vihdoin nostaa katseeni: koko satapäisen yleisön ensimmäisessä rivissä ei ole muita kuin armeijan ihmisiä. En tunnistanut sotilasarvoja, mutta sanoisin, että kapiaisia. Ja he kyllä kuuntelivat ja katsoivat kiinnostuneena… ! Todellakin. AUTS !! Olin ainakin onnistunut kiinnittämään kuulijoiden huomion. Siinä vaiheessa olisin vain halunnut juosta ulos. Onneksi minulla oli ne paperit, että pystyin niistä jatkamaan.

Eikä minua lynkattu. Yksikään armeijapukuinen ei kylläkään puhutellut juhlan jälkeisessä kahvitilaisuudessa. Ruustinna puhutteli: kävi kädestä kiittämässä. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja (nainen) kävi silmät kosteina kiittämässä ”kerrankin itsenäisyyspäivä -puhe, jossa ei oltu poteroissa”. Ja kirkkoherrakin sanoi lämpimästi, että hyvin se meni. En ollut itse niin varma. Niinpä kun muutama vuosi tuon jälkeen pyydettiin Iihin vastaavaan juhlaan puhumaan, lupauduin aika varauksellisesti ja olin vähän vähemmän räväkkä. Aloitin varovaisemmin, vaikka kyllä silloinkin olin samaa mieltä: että itsenäisyys on iloinen asia ja että se on joukkuepeliä (kuten tämän päivän Kalevassa luki). Iin itsenäisyysjuhlaa varten olin ottanut selvää siitä, miksi itsenäisyyspäivänä poltetaan kahta kynttilää. Puhuin sitten aika paljon siitä.

Se puheenpätkä on tuolla artikkelit sivulla, ja sen ovat tänään ja tällä viikolla googlettamalla löytäneet useammat kiinnostuneet kuin Keminmaan ja Iin juhlassa yhteensä oli porukkaa.

Levollista ja iloista itsenäisyyspäivää!

____________________________________________________

JOULUKALENTERI