2011 – Sivu 26 – Tuulestatemmattua

”Myötäelävää perussympatiaa”

Yhdestä opinnäytetyöstä opin uuden käsitteen ”myötäelävää perussympatiaa”, sitä soisin hallitsevani, mutta tänään on käynyt niin, että sitä onkin riittänyt minulle päin. Sitä on tänään riittänyt! Lähdöntunnelmaankin (lukukauden loppu on aina ero!) on riittänyt sympatiseeraamista, empatiaa, haikeutta – ja onnitteluja ja kaikkea. Siitä olen ollut iloinen. Myötäelämistä pitäisi olla maailmassa PALJON lisää. Se on hyväksi. Maailma olisi parempi paikka jos sitä olisi enemmän. Kateutta ja katkeruutta vähemmän ja sympatiaa enemmän! Tällä sloganilla ei taideta maailmanhistoriaan jäädä, mutta hiton hyvä idea se minusta on! 🙂

Muutoin huonosti nukutun yön jälkeisestä päivästä on kovin vähän mitään kerrottavaa.

Lakkiaisten järjestely tekee hyvää.

Olen jo suunnilleen saanut tarjottavat ja kattaukset suunnitelluksi.

Eivät uskoneet töissä, etten ole mitään tehnyt etukäteen. Mutta en ole. Tyhjästä lähdetään, ja kuten esimies lohdutellen sanoi: yöthän ovat valoisia.

Huomenna piha- ja kukkapäivä!

Näillä mennään!

Helpotus

Energiansäästöohjelmalla ylioppilaaksi!

Ei tiedolla, ei taidolla vaan tuurilla!

Opiskelupatistus palkittiin!

L:n paperit – kuten isällään. Ja tässä perheessä ällä on lubenter.

Poika itse nauraa kaikille meille tulleille onnitteluille: ”Minähän äippä sanoin, että musta vielä tulee ylioppilas!”

Tulee siitä. Yesh, yesh! Ja minä saan järjestää juhlat! Mikä tässä kutsuna ilmoitettakoon!

_________________________________________________

Kaikenlaista tänään olen jo järjestellytkin. Lähdin töistä jo varhain, kunhan ensin piipahdin arkeologian väitöksessä kuulemassa kelpo lektion ja vastaväittäjän hyvän aloituksen, kunhan muutaman seminaarilaisen ohjasin vielä viikonlopun loppurutistuksen tekoon, kunhan kirjoitin lausunnon viranhakuprosessiin, kunhan kävin tekemässä yhden haastattelun yhden kirjan johdantoa varten, kunhan varmistelin väitöskirjan tekijälle apurahaa ja vietin myllerryksessä pienen suvantohetken, josta jäin miettimään sitä vanhaa juttua, sitä jonka Hemingway kirjoitti…

Duunista menin kaupungille ja ostin itselleni passelin kamppeen lakkiaisjuhlia varten (eka- ja kertasovituksella!), tilasin pihapöydille liinat, kävin ostamassa lautasliinat ja sopimassa tarjoiluavusta.

Minäkö suorittaja? Niinhän se on. Ja laiska töitään luettelee…

Sellainen päivä kuitenkin.

Kolumni

Kolumni: Gastronomiaa suomeksi

Tänään oli Kalevassa se sunnuntaiaamun varhaistunteina kirjoittamani juttu. Ja nyt sitten tässäkin.

Gastronomiaa suomeksi

Olimme isolla porukalla päivällisellä fine dining -ravintolassa ja á la carte -listaa lukiessa kyselimme toisiltamme ja tarjoilijalta, mitä tarkoittaa velouté-kastike, mitä on pastrami ja onko mousse yhtä kuin mössö? Selvisi, että pastrami on maustettua raakakypsytettyä, – joskus vähän savustettua – lihaa, velouté on vaaleaan lihaliemeen tehty keitto tai kastike, jossa on vain yhtä vihannesta ja jonka rakenteen kuuluu olla samettinen. Ja mousse on sellainen jälkiruokavaahto, jossa on kermaa ja keltuaisia. Takaako se ravintolan tason, että ruokalistassa on näitä hienoja gastronomisia sanoja?

Ja mitä sitten on gastronomia? Gastronomiaan liittyy tiedollinen puoli, ruoan ja juoman valmistamisesta kiinnostumisen ja arvostamisen lisäksi gastronomi haluaa tietää ruokakulttuurista, historiasta ja ruokatavoista. Kulinaristin kiinnostus suuntautuu enemmänkin ruoan valmistustapoihin, reseptiikkaan ja ennen kaikkea ruoasta nauttimiseen.

Mihin tarvitaan gastronomisia termejä? Osin ne ovat ammattilaisten termejä ja ammattislangiakin, mutta eri ruokakulttuurien levitessä ja keittiöiden kansainvälistyessä myös ravintoloissa käyvä asiakaskunta, kotikokit ja ruoanharrastajat ovat ryhtyneet sanastoa tuntemaan ja käyttämään.

Gastronomian maailmankielihän on ranska, mutta yhä useammin näkee myös muiden maiden, erityisesti Italian ruokakulttuurista otettuja termejä käytössä: tatticappuccino tai hillapannacotta ovat monien lappilaisten ravintoloiden ruokalistoilla.

Ruokaan, juomaan ja ruokakulttuuriin liittyviä apuvälineitä ylitse muiden ovat googlettamalla löytyvä Raholan syötäviä sanoja -sivusto, jossa on selitetty perusteellisesti satoja ruoka-aineita, valmistutapoja, ruokalajeja ja sivustolla on myös ruoka-aiheisia artikkeleita. Toinen ylivertainen tietopaketti on Kaarina Turtian yli 600-sivuinen uudehko Gastronomian sanakirja. Niiden avulla gastronomia kääntyy sujuvaksi suomeksi.

PS. Mainio ruokasanojen ja ruoka- ja ruokakulttuurin tuntemusta kysyvä peli on Sybarit, Trivial Pursuit -tyylinen peli, jonka parissa on muutama juna- ja bussimatka ruokafriikkien kanssa sujunut vallan joutuisasti.

Niitä näitä

Ajankulua

Nyt on luento-opetus (tälle lukuvuodelle) ohi! Aiheena Linjuriauto on maantien ässä – vai onko? ( luennon kuvat yms.) Ko. luentosarjalla jossa olin vierailevana, oli vain vähän porukkaa, mutta sitten muutama ”ylimääräinen” – johan lämmitti.

Muutenkin oli ajanvietettä ja puhumista koko duunipäivä niin paljon, että kotiinpäästessä tunsi töitä tehneensä.

Tiedättekös, mitä minä teen nyt illalla? Aivan: kotitöitä, ehkä vähän aikaa pihalla putsailuja, ehkä vähän pyykkejä, makrohaasteeseen en taida jaksa ryhtyä värkkäilemään mitään (värkkäilin sitten kuitenkin :)). Ja sitten kahdeksan jälkeen hankkiudun telkkarin ääreen. Sarjan (12 osaa) nimi on Haukka ja kyyhky. Esittelyteksti menee näin: (Il falco e la colomba) ”Eletään 1500-lukua Italiassa, jolloin maallinen ja kirkollinen mahti taistelivat vallasta. Elena Campireali on kasvanut luostarissa. Nyt perhe on naittamassa häntä varakkaalle miehelle.” Italialaista romantiikkaa! Molto bene!

Enhän minä muuten, mutta italiankielen harjoittelun vuoksi. Jos vaikka Italiassa tässä jossain välissä piipahtaisi. Huomenna aamulla kuulemma saa yo-tulokset. Jollei juniori pääse läpi, niin voisin lähteä kesäkuun eka viikonloppuna Roomaan. Finnairilta tuli taas Plussa-tarjous. … Ihan vaan ajankuluksi, jollei ole lakkiaisia.

Kaikenlaista ajankulua siis ollut, ja on tiedossa.

Makrokuvaus

Makrohaasteena vanha ja uusi

Makroviikkojen haaste tänään

”VANHA JA UUSI”
Mennään ulos ja kuvataan jotain sellaista tai sen tyyppistä, josta on jo olemassa myös vanha makrokuva. Tarkoitus on tehdä makropari, joista toinen kuva on uusi, ja toinen jo aiemmin kuvattu ja sen lisäksi kuvien tulisi jollain tavoin liittyä toisiinsa. Miten, sen päätät sinä itse!

Päätin sitten laittaa kolme kuvaa.

Valkosipulin kukka syyskesällä

Valkosipulin kukka syksyllä

Valkosipulin kevätilta

Yliopistoelämää

Jotain tapahtuu

Siinä vaiheessa

1) kun istuu kokouksessa ja katsoo kahdeksaa kollegaansa ja kuuntelee heidän sanomisiaan ja alkaa rakentaa mielessään muistipeliä: miettii, ketkä olisivat pareja jos olisivat muistipelin kortteja. Olisiko kehonkieli (minä-ainakin-istun-kädet-tiukasti-rinnuksilla-jokaisen-uudistusasian-kohdalla) ratkaiseva tekijä? Tai jos pareja olisivatkin ne, jotka sanovat vähän joka asiaan, että hyvä idea, mutta saisinko vielä sanoa ja sanomisellaan kääntävät alkuperäisen ”hyvän idean” päinvastaiseksi. Entäs eivätkö nekin olisi pari, jotka eivät sano kahden tunnin kokouksessa yhtään mitään (vapaaehtoisesti ainakaan) ja jotka koettavat koko ajan olla kuin eivät olisi olemassakaan. Tai jos parit tulisivatkin kaljuista, alkavista kaljuista, kaunishiuksisista ja mitäänsanomattomista hiuskiuhkuroista?

2) kun laskee lukukaudessa vielä luettavana olevien opinnäytetöiden ja artikkeleiden sivumääriä

3) kun työyhteisössä ihminen (mask.), jota olet aina pitänyt neutrina ja jonka olet ajatellut ajattelevan itsestäsi samalla tavoin, sanoo että oletpa tänään kaunis ja että tuo jakku pukee sinua (vaikket ole yhtään sen kummoisimmissa vermeissä kuin normaalistikaan)

4) kun ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” (Merimaskulainen sananlasku, ettekö tienneet että on? – outoa :)) luennoin huomenna ”kotiyliopistossa” ensimmäistä ja viimeistä? kertaa onnikkaliikenteen historiasta. Olen luennoinut siitä Helsingissä, vastikään Tampereella, vuosikymmeniä sitten Turussa, museoyhdistyksessä, Kuusamon kesäyliopistossa, Ylivieskan kansalaisopistossa, mutta en koskaan ennen omassa pestissäni. Huomenna luennoin. Hassua.

…

Siinä vaiheessa joku asia on muuttunut tai muuttumassa. Nyt on enää vain mietittävä, että onko muutoksen suunta myötäinen vai vastainen?

Historiaa Niitä näitä

Tutkimuksen tekoon

Henkilökunnan infotilaisuus aamupäivällä ja kandiseminaari iltapäivällä, ja molemmissa kovin uupunutta mutta 6-1 hymyilevää porukkaa. Jääkiekosta ei paljon puhuttu, mutta merkillisesti joka kymmenenteen lauseeseen tuntui lipsahtaneen 6-1.

Seminaari oli hyvä, keskusteleva. Minullekin pitkästä aikaa halu lähteä arkistoon, etsiä jotain uutta vanhaa, mihin uppoutua. Ehkä se johtuu vuodenajasta. Lukukauden loppua kohti toiveita saada aikaa tutkimukselle. Ja tieto että ainakin yksi artikkeli, parikin pitäisi työstää. Mistähän kirjoittaisi?

Käykö teille niin että kun luette ihmisten kirjeitä, tekstejä, tekstareita, kanditöitä (niitähän kaikki päivät pitkät lueskelevat, eikö?) ”kuulette” sen kirjoittaneen ihmisen äänen. Ja luette tekstiä hänen nuotillaan, tauottaen kuten tekstin tekijä puhuu. Minulle käy noin. Ja nimenomaan opinnäytetöitä lukiessa. On aina käynyt. Ehkä joku tätä blogihöpinääni lukiessaan kuulee meitsin matalan pulputuksen… Kaikki myötätunto puolella 🙂

Tänään eka kertaa koin sen, että lukiessani yhden ihmisen tekstiä, tunsin hänen hajunsa. Nimenomaan hajunsa, en tuoksua. Tämä ihminen nimittääin ei tuoksu erityisen hyvälle, joten kokemus ei ollut kovinkaan myönteinen. Olen aika tarkka tuoksujen (ja hajujen) suhteen, tuoksut tuovat hyviä muistoja ja niin edelleen, mutta tämä uusi juttu oli hämmentävä. Uuh.

_________________________________

Kartta on ns. Hermelinin maakuntakartta vuodelta 1798–99
Vapaaherra Samuel Gustaf Hermelin (1744–1820) kustansi Ruotsin maanmittauslaitoksen kartaston Geografiska Kartor öfwer Sverige (1796–1812). Viiden suomalaisen maakunnan kartat piirsi suomalainen Carl Peter Hällström vuosina 1798–99.

Myös muista maakunnista on kartat

http://www.kotus.fi/files/258/uleaborg.jpg

Niitä näitä Ruoka ja viini

Elämme jännittäviä aikoja

Miten ihmeessä pysyn hereillä lätkämatsin? Tuskin mitenkään. Eilen ryhdyin määrätietoisesti (viinilasi vieressä, kudin käsissä, vakaa aie mielessä) katselemaan euroviisuja ja jo yhdeltätoista olin täysin kypsä ja luovutin. Tänä aamuna (pyhäpäivästä huolimatta) olen noussut turhan varhain, aamuseitsemältä Kalevan kolumni oli jo pitkällä… joten ennuste hereilläpysymiseksi on aikas olematon.

Mikä halavattu siinä on, etten osaa nukkua kun on vähänkään ylikierroksia. Tai jos nukun, näen mielettömästi unia niin, että olen ihan simahduksissa koko aamupäivän, koskapa yö tullut seikkailtua. Unissani siis 🙂

Kun sain artikkelin valmiiksi, lähdin piiiiitkälle pyörälenkille. Ja sitten iltapäivällä riemastuin laittamaan ruokaa. Molemmat lapset kun olivat odotettavissa ruokapöytään tein vähän kuin molemmille mieliksi: sekä lihaa etttä kasvista pääruoaksi. Ja yhtä sun toista lisuketta ja sitten vielä jälkkäriä, josta juniori jaksoi valittaa suunnilleen koko ajan ja söi ison kipollisen. Otti lisääkin. Valittamiselle pitäisi tehdä jotain, kukahan kasvattaisi…

Juniorista puheenollen: jokohan huomenna tulisi yo-tulokset. Tässä on kolme viikkoa aikaa mahdollisiin lakkiaisiin joten olisi jo kyllä aika… Vaivihkaa olen kakkureseptejä jo valinnut. Jollei tule lakkiaisia vietetään jotkut kevätjuhlat kuitenkin. Jännitystä riittää.

Eikö kukaan opeta historiaa tässä maassa? Voi hyvä tavaton!
http://www.iltalehti.fi/mmlatka2011/2011051513717149_jm.shtml

_____________________________________________________________

Perjantaisten savuporoherkkusienten-reseptin lupasin kirjoitelle tänne.

Savuporotäytteiset herkkusienet

paketti jumbo/grilliherkkusieniä
½ pkt savuporosiivuja
½ pkt savuporosulatejuustoa
1 purjo silputtuna
parmesan- tai muuta juustoraastetta
pippuria

Irrota sienistä jalka ja koverra sisus.
Pilko jalat, silppua poro lastuiksi, pilko purjo ja sekoita niistä juuston ja rouhitun pippurin kanssa tasainen tahna, jolla täytät sienet. Laita sienten päälle juustoraastetta ja pistä kuumaan uuniin noin 10 minuutiksi. Tai grillaa. Siinä koko monimutkainen ja makoisa juttu.

Bon appetito!

Niitä näitä Valokuvaus

12 kuvaa: Merikosken yläkanava

Viime vuonna otin kerran kuussa kuvan Rautasillan kupeesta kohti Puutteenperää. Itselle kuvasarjan tekeminen oli mukava ja opettavainenkin juttu. Useimmiten otin kuvat lauantaiaamupäivisin, matkalla hautuumaalle: jätin auton parkkiin sillan viereiselle pikku levikkeelle, kävelin hautuumaalle ja samalla reissulla otin kuukauden kuvan.

Tämän vuoden tammikuussa vaihdoin kohdetta: vajaa puolikilometriä lähemmäs jokisuuta on patosilta, jolta näkee kohti Merikosken voimalaitosta. Voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin sotavuosina, ja se käynnistettiin vuonna 1948 (kerron joskus toiste enemmän rakentamishistoriasta…mm. sotavangeista, joita rakennustyömaalla käytettiin).

Tänä vuonna olen siis kuvaillut Merikosken voimalaitoksen yläkanavaa kohti voimalaitosta, Raattia ja Oulu osakeyhtiötä (taitaapi olla nykyisin Stora-Enso).

Tässä ensimmäisen viiden kuukauden kuvat. Talven selkä on taittunut!

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Historia hiirenkorvilla

Merkillinen alakulo, taas. Luopumista?

Jatkotutkijoiden seminaaripäivä tänään. Pitkä päivä, joka meni hurjan nopeasti. Innostuin, opin, hiljaisesti (heh!) tuohduin (miksi metodeista tehdään turhan vaikeita, miksi?), koetin kannustaa, kaipasin (jo nyt?!), kuuntelin, kummastelin, kommentoin, kiinnostuin.

Yhtäkkiä tajuan: tämä on minun maailmani. Historia. Se, se on. Minun juttuni.

Niinkö paljon päivää odotin, että olin taas viiden jälkeen hereillä? Varhain aamulla päätin, että en sittenkään lähde pyörällä Lasarettiin, – menen autolla. Ehdin ennen yhdeksää melkein tunnin kävellä jokivarressa, Ainolassa. Oli kaunis aamu. Tavattoman. Mutta kylmä. Kuvasin jokisuistossa, puistossa. Lehtikuusen ”hiirenkorva” on kuin päivän aihiot. Väitöskirjantekijöiden töiden alut: vihreitä mutta varmoja, vahvoja.

Klikkaamalla suurenevat.

Joskus soisin olevani vähemmän äänessä, soisin tietäväni asioista enemmän, soisin ajattelevani enemmän asioita kuin ihmisiä. Jokin kummallinen ristiriita tuntuu kun huomaan, että tusinan tohtorikoulutettavan joukossa puolet on sellaisia, joiden kanssa olen tehnyt töitä heidän fuksivuodestaan asti, sellaisia, jotka opiskelujen ensimmäisenä vuonna ovat ilmoittaneet hops-palaverissa ”haluan tutkijaksi”. Ovat nyt tutkijoita, ”minun” opiskelijoitani tutkijoina ;). Näinkö paljon aikaa on jo kulunut…

Mutta tänään keskusteltiin – toisin kuin silloin kun meitsi aloitteli väitöskirjan tekoa. Tänään keskusteltiin tutkimussuunnitelmien äärellä, lounaalla, seminaarin jälkeen (ehkä en sittenkään ole menettänyt jotain? ).

Nyt on kummallisen tyhjä olo, — ja lukemista pöydällä iso nippu, mutta jääkööt huomiseen! Nyt Oskar odottaa …