Showing: 281 - 290 of 400 RESULTS
Niitä näitä Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: kuva vanhoista pulloista

Valokuvatorstaissa on tänään haasteena kuva. Haastekuva on alempana. Oma vastaukseni on tässä.

Karhulan lasitehtaan pienet suolasirotinpullot olivat Tavastilan mummolassa kiehtovimmat esineet, mitä muistan. Sain niillä leikkiä siellä käydessämme. Mutta varovasti.

Onneksi leikin varovasti, – samaiset viehättävät pikkupullot (klikkaamalla kuvaa pienistä tulee isompia) olivat ehjinä vielä viime kesänä tädin keittiössä. Juuri kun olimme siellä käymässä oli tehty päätös Karhulan lasitehtaan sulkemisesta. Yksi osa suomalaista teollisuus- ja kulttuurihistoriaa oli taas kerran päätöksessään. Vahinko.

Haastekuva oli siis tämä. Ja muiden vastauksia haasteeseen on täällä



Niitä näitä

Tunnelmasta toiseen

Keskiviikkoko tänään on? Ei siltä tunnu, ilta ollut sellainen pieni juhla.

Töissä paljon kuuntelemista. Joskus mietin, onko hyväksi kuunnella niin paljon. Tänäänkin sattui, mutta mietin, että ehkäpä se on hyvä merkki, en ole aivan kovettunut. Vaikka välillä niin toivoisin. Kun en kerran voi auttaa, niin miksi välitän?

Nyt kun tuntuu, etten voi/osaa oikein kirjoittaa tunnelmista, pistän tähän kuukauden kuvat. Nekin kertonevat, että on kevät. Elikkäs Puutteenperä vol. IV

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

Historiaa

Sinuhe ja minä

Mika Waltarin Sinuhe on ehkä yksi syy minun uravalinnalleni. Tosiasiassa on itse asiassa vahinko, että koskaan päädyin historiaa lukemaan. No sen vahingon seurauksena olen vuosikymmeniä!! ollut päivät historian parissa. Sinuhen vika? Lukioaikana luin Sinuhen suunnilleen yhdeltä istumalta. Itse asiassa luin sen toisenkin kerran melkein heti perään. Tein äidinkielen tunnille esitelmän Waltarista. Otin selvää,  miten Waltari oli tiedot historialliseen romaaniinsa saanut, mistä hän tiesi, vai kuvitteleko hän vain? Oliko kirja enemmän faktaa vai fiktiota? Historiasta tuli Sinuhen myötä aina vain kiinnostavampaa.

Siitä ei ollut enää pitkä matka siihen, että hain kirjastosta Mikael Karvajalan,  Mikael Hakimin, Tanssin yli hautojen, Nuoren Johanneksen ja muita Waltarin historiallisia romaaneja. Mutta yksi oli ylitse muiden: Sinuhe. Hollywood-elokuva Sinuhesta oli minulle pieni kriisi. Ei noin. Ei sitä voi noin tehdä!! Halusin kirjoitettua historiaa.

Sain lahjaksi hienon Sinuhe-lahjakuvakirjan, ja kadehdin opiskelukavereita, jotka ottivat opinnäytetöidensä aiheiksi jotain Egyptin historiaan liittyvää. Minulla ei omasta mielestäni ollut silloin aikaa moiseen. Brittiläisen imperiumin historia oli silloin kova sana, ja sen parissakin kyllä viihdyin. Kuvittelin oikeasti joskus lähteväni Englantiin jatkamaan opintojani sillä saralla: Tanskaan asti, parin viikon stipendiaatiksi päädyin… Sinne  asti vain…

Sinuhe on ollut pitkään elämässäni taka-alalla, mutta olen löytänyt hänet taas. Minulla on nyt  Sinuhe äänikirjana. Lars Svedbergin lukemana (jo pelkkä ääni vie mennessään) kuuntelen Sinuhea aamuisin iPodista salilla, viikonloppuisin lenkillä. Se on minulle nyt erilainen kuin joitakin vuosia, vuosikymmeniä sitten. Se on minulle edelleen yksi maailmankirjallisuuden huipputeos. Tänään aamulla unohduin jalkaprässissä kuuntelemaan Svedbergin kertomana kuvausta faaraoiden ajan Thebasta…  Kuntosali katosi jonnekin ja jäin miettimään…

Sinuhe on minulle vieläkin hyvin tärkeä.

Valokuvaus

Tuhkataivas

Huomiselle valokuvauskurssille on läksynä harjoitella HDR-kuvien ottamista ja muokkaamista. HDR-kuva tehdään ottamalla samasta kohteesta (jalustaa käyttäen) kaksi tai kolme kuvaa eri valotusajalla ja nämä kuvat yhdistetään,  siis kolme eri valotusajalla otettua kuvaa päällekkäin kuvankäsittelyohjelmassa ja sitten muokataan.

Minä kuvailin lauantaina tätä harkkaa varten kymmeniä kuvia Nallikarissa ja alla oleva kuva on ”tavallinen”, muokkaamaton kuva (klikkaamalla suurenee). Sää oli siis mitä parhain.

Sitten alla oleva kuva on HDR-tekniikalla tehty. Ajattelin että sen nimi voisi olla Tuhkataivaan alla. Aion osallistua sillä huomisen kurssimme ”kilpailuun”…

Ja juuri tänään (19.4.)  minun on tähän kuvaan liitettävä tämä teksti Tuntemattomasta, Hietasen turunmurteinen kommentti on nyt niin lähtemätön:

– Kyl mää kaikke enemä ihmettele, et mitä semmosil tulivuaril ollenka tehrä. Mun miälestän ne ova ihan turhi. Kuka tarvitte niit! Ei kukka.

– Antaa mar ne lämpöö sentään.

-Lämppö! Patteri ja valkian lämmö mää kyl ymmärrä, mut mitä tommosel lämmöl teke? Ei mittä. Mää ole sitä miält, et jos mää olisi ollu Jumal nii mää en olisis tehnyk koko vuarei. Ja jos mää vaa voisi nii mää hajottasi ne. Mitä semmose ollenkan tekevä olemas ku ei mittän muut ko paha tee?

Niitä näitä

Kevättä vaikka väkisin

Kevät. Niin olen halunnut kovasti ajatella, vaikka aamulla pihalla olikin ohut uusi lumikerros, ja päivällä on sadellut hiljalleen vähän lisää.

Kevättä edes sisälle. Lumen vuoksi annoin itselleni luvan jättää lenkin väliin, olinhan eilen ollut kaksi tuntia kävelemässä ja kuvaamassa, ja tehdä kodista keväisen. Vaihdoin talviliinat pois, etsin kaikkea vihreää, katoin vihreäksi, tein kesäruokaa. Avasimme grillikauden kun tytär ja sulhonsa tulivat syömään. Jälkiruoaksi ananasta, minttusokeria ja jukurttia… Vähäkalorista kevätjälkiruokaa. Resepti LappItaliassa.  Nyt kauppojen ananakset ovat hyviä ja mehukkaita.

Kevätkuviakin otin, aika paljonkin otin. 🙂 Vihreä kevätkollaasi aukeaa isommaksi klikkaamalla, ja osa kuvista on isoina tämän blogin galleriassa. Klikkaile tuosta ylhäältä…

Kevätttä on yritetty tehdä myös siivoilemalla. Kevätsiivousta Festaan, ja kevätsiivousta työhuoneeseen. Eilen kävin kevätsiivoilemassa haudalla, ja pojat ovat kevätsiivoilleet autoja. Ja tässä välissä on sitten aina katseltu lumikasoja pihalla! Haaveiltu kesästä, kesälomamatkaakin vähän viritelty.

Eilenkin kevättä. Sää oli hieno, joten viihdyin valokuvausturneella Nallikarissa ja Pikisaaressa kauan, valokuvauskurssin HDR-harjoitusta varten kymmeniä kuvia, huomenissa voisin laitella jotain näytille… Ei ollut kiire ruoanlaittoonkaan, sillä illaksi oli viinikerhon kanssa tapaaminen ja illallinen Puistolan viinikellarissa. Nautimme hulppean hyvän illallisen ja maistoimme monta hyvää viiniä, joista Barolo vuodelta 1999 sai selvästi parhaat pisteet.

Puistolan viinikellari osoittautui oivalliseksi tilaksi, tarjoilu ja viinien esittely hoidettiin mallikkaasti. Me saimme olla rauhassa, ja saimme nauttia erinomaista ruokaa. Tämä toinen kertani Puistola Diningissa oli vielä parempi kuin ensimmäinen.

Pääruokana ollut kyyhky oli oivallista, mutta eturuoaksi valitsemamme parsa prosciutton kanssa oli järjettömän hyvää. Kevään parsakausi on siis avattu. Ihanan rapsakoita vihreitä ja valkoisia parsoja olisin voinut syödä enemmänkin. Pinaattipeti häivähdyksenomaisesti tähtianiksella maustettuna oli sinänsä suurenluokan herkku.

 

Ennen Puistolaan menoa ehdimme pehtoorin kanssa käydä leffassa. Auf Wiedersehen Finnland -dokumenttielokuva saksalaissotilaiden tyttö/naisystävistä ja saksalaissotilaiden lapsista oli hyvä. Ei elokuvassa ollut minulle juurikaan uusia faktoja opittavaksi, sillä ystävän ja kollegan väitöskirjatyön myötä näistä asioista opin aikanaan minäkin aika lailla, ja omien paikallishistoria-projektieni haastattelu/arkistoaineistojen kautta tiesin tästä sotahistorian yhdestä osasta ennestään kaikenlaista, mutta silti dokumentti kannatti ehdottomasti käydä katsomassa. Tapa, jolla dokumentissa oli jätetty tilaa ajatuksille, pakotettu ajattelemaan, oli hienovaraista, tarpeellista. Ylisukupolviset vihat ja kaipaukset tulivat tykö. Oli pakko miettiä. Kontrasti niistä tunnelmista Puistolaan ystävien kanssa illastamaan oli hetken turhan jyrkkä, mutta onneksi ei ihan mahdoton.

Nyt sataa vielä lunta, nyt taidan vielä siivota kylppärin kaapin, … tehdä kevättä vaikka väkisin.

Yliopistoelämää

Puhki

Koko työpäivä kokouksia. Koko työpäivä vaahtoamista, asiaa, vastustamista, puolustamista, yritystä, selitystä, taas selittämistä, kääntämistä. Lopulta luopumista ja ehkä myös pieni voitto. Olikohan? Yritin kuitenkin.

Kuitenkin. Kummallisen tyhjä olo. Kummallisen helpottunut.

Ilta sitten vain toipuessa. Huomenna lauantai. Paistaisipa.

Niitä näitä

Pienoislinturetkellä

Kävin äsken lenkillä. Vinkin jälkeen menin katsomaan, olisiko Islannin tulivuoren purkauksen tuhka tehnyt auringonlaskusta poikkeuksellisen hienon? Olisiko hienoja valoefektejä? Ei ollut, ei.  Mutta jo keväistä oli.

Ja joutsenia oli. Näin yhteensä neljätoista. Ja muitakin lintuja. Älkää vaan kysykö, mitä lintuja. Tunnen linnut paremmin ruokalistoissa kuin taivaalla. Näin huolimatta siitä, että olen pian parikymmentä vuotta tuntenut aktiivisia lintuharrastajia, ammattilaisia, biologeja, joiden kanssa olen ollut ainakin kymmenellä linturetkelläkin, mutta minä mitään linnuista opi! Noilla retkilläkin minulla on ollut päällimmäisenä huolena ja huvina toimia piknik-vastaavana.

Joutsenet sentään tunnistan. Ja kun ei ollut luomuvalo- eikä haloefektejä, niin leikin vähän photoshopilla (klikkaamalla suurenee).

Valokuvatorstai

Hyppy: Leap of Faith

Valokuvatorstain aiheena hyppy.

Dubain vesipuistossa on Leap of  Faith: 27 metriä pudotusta suoraan haialtaaseen (tosin hait panssarilasin takana). Hyppy kestää kahdeksan sekuntia.

Pitihän se kokeilla. Toista kertaa en uskaltaisi.

Klikkaile kuvat isommaksi, hypyn huimuus (!) näkyy paremmin.

Tästä lähdetään!

Putous jatkuu tuonne siltojen alle…. Putken takana kurkkivat hait. Onneksi niitä ei ehtinyt nähdä …

Kuvassa hyppyvuorossa on tytär.

Niitä näitä

Tuote-esittelyä vol. 2

Tammikuussa kerroin muutamista meidän huushollin suosikkituotteista (muistanette: käsivoide, teekannu jne.)  ja nyt on vuorossa tuote-esittely vol. 2.  Miksi juuri tänään? Koskapa iteljooni (vrt. posti > posteljooni, itella > iteljooni) on jakanut kaikille keltaiset Hullut-lärpäkkeet. Ja vaikka kammoan ruuhkassa ostelua, enkä juuri Stockalle näinä päivinä uskaltaudu, on ehkä perjantaina mentävä.

Ja syy on säilykepurkki! Purkkiruokaa halvalla. Tai noh, suunnilleen puolet halvemmalla kuin tavallisesti, eikä ole kyse mistä tahansa nöttikötti-purkista. Ranskalaisen RougiÉn ankankoipipurkissa on 4 – 5 valmista kypsää, tavattoman hyvää koipea, jotka on  purkin ohjeen mukaan vain lämmitettävä. Porkkanoiden ja lanttujen, riisin tai/ja omena-sipulihillokkeen ne ovat ennalta-arvaamattoman herkullisia. Ei purkkiruoaksi uskoisi. Olen tarjonnut häpeilemättä vieraillekin.  Normaalisti purkki maksaa melkein kolmekymppiä, nyt (siis perjantaina) hinta on noin puolet vähemmän.

Muuta en osaa ko. lehtisestä suositella, mutta samalla jos menet Stockalle tai ensi kerralla kun menet, osta kokeeksi liha- tai kasvis-, kana-, riista- tai kalalientä litran tömppö. Oulussa ko. tuote on lähellä maitohyllyjä, pakatun jauhelihan tiskin päädyssä.  Nämä eivät sisällä glutamaattia, eivätkä muitakaan E-juttuja.  Liemissä ei ole myöskään suolaa kuten kuutioissa tai fondeissa.  Liemien käyttö on kalliimpaa (n. 4 euroa/pänikkä) kuin kuutioiden, mutta kyllä maku on hinnan väärti.

No sitten samaan mainospuheeseen voisin liittää Cliniquen mascaran. Ricils´n 38 -ripsari on melko monen ”se ainoa oikea mascara” ja onpa aika monille Hulluille päiville töistä niitä ostamaan lähtenyt työkaveri saanut meiltä muiltakin pyynnön: ”Tuokko samalla mullekin”. Nyt en edes katsonut onko ko.  tuote katalookissa, sillä olen jo pari putkiloa sitten vaihtanut merkkiä. Siis tämä. Pysyy yhtä hyvin, mutta on ”ohuempi” käyttää. Siis uusi suosikki!

Apteekkireissulla – jos perinteiset hammaslangat ovat vaikeita mutta pakollisia käytettäviä – kannattaa ostaa pussi Plackerseja. Minun tiheät hammasvälini, ainainen hammaskivi ja muutoinkin ongelmallinen purukalustoni vaatii hammaslangan käyttöä, mikä ei ollut aivan ongelmatonta ennen kuin löysin nämä.

Ja sitten makeaksi lopuksi suklaata. Ihan parasta! Jos on suklaata syötävä, jos on mahdollista sitä syödä, jos minä saan valita, niin sitten Maraboun sitruuna-inkivääriä. Mmmm. Ja kyllä tuon sarjan kaikki suklaat on hyviä. Chilisuklaa (Lindtin) on ainoa, jota tähän voi edes verrata.

Sittten lopuksi varoituksen sana: jos tarvitsette datisti-apua, wordpress-blogin päivitysapua, tilastojen asennusapua, haittaohjelmien poistoapua tai ylipäätään mitään näihin asioihin liittyvää asiantuntemusta niin minun puoleeni EI kannata kääntyä. Systerin blogia, konetta ja sen ohjelmia ja kaikkea sellaista tuossa pari tuntisen mestaroin; no onneksi pehtoori tarjoili meille sentään jätskiä välillä. Ettei ollut ihan hukkareissu siskollakaan.