Pikkujuttu

Tänään alkoi Kalevassa uusi miesten kokkauskisa -juttusarja ja siihen liittyen minulta oli pyydetty aiheeseen pikku juttu. Yleensähän se ruokablogi-kolumnini on kuukauden ensimmäisenä torstaina, joten tämä on tämmöinen ”välispiikki”.

Miehet astuvat keittiöön

Kysyttäessä 1930–1990-lukujen lapsilta, mitä he muistavat perheen ruokatavoista, kaikesta ruokaan liittyvästä, vastauksissa vilahtelevat perheen miehet hyvin harvoin.

1960-luvulle asti lapsuuden ruokamuistoissa isä oli lähinnä avustavissa tehtävissä: ”Ison pirtinpöydän ääressä syötiin. Isä oli sen tehnyt ja istui sen päässä.” Leipomispäivänäkin mies saattoi tulla pirttiin. Ruisleipää leivottiin noin 300 leipää kerralla, ja muistelija toteaa, että ”se oli hikinen työ äidille, isä kyllä auttoi uunin lämmittämisessä”.

Varsinkin maaseudulla miehet kalastivat ja metsästivät, mutta muistojen isät eivät juuri saalistaan kokkailleet. Miehet muistetaan myös ruokaostosten tekijöinä: ”Suurta herkkua oli kun isä tuli markkinoilta ja toi tullessaan appelsiineja.”

Vasta 1960-luvulla miehet tulivat keittiöön. Ensin tämä tapahtui kaupunkilaiskodeissa. Miesten laittamasta ruoasta on jo lapsuusmuistojakin: ”Isä teki leipäressua. Se oli taivaallisen hyvää ruisleivästä, voista, suolasta ja maidosta keitetty ”mössö”.

Grillaaminen ja savustaminen ovat 70-luvulla miesten aluevaltaus perheiden ruoanvalmistuksessa. Lihan ja kalan hankkiminen oli jo vanhassa pyyntikulttuurissa miesten osa, joten sieltäkö tämä ulkonakokkaamisen lankeaminen miehille juontaa juurensa?

1990-luvun lasten muisteluissa miehet ovat useinkin keittiössä: eivätkä ainoastaan  viikonlopun herkkuja kokkaamassa.

_________________________________________

Miten on hyvät blogivieraat: onko lapsuuden ruokamuistoissa isällä osuutta keittiössä? Muuta kuin ruokapöydässä syömässä?

7 kommenttia artikkeliin ”Pikkujuttu”

  1. Kivan kirjoituksen olet Kalevaan askarrellut. Minun lapsuudessani isä teki kalaruuat. Kun aloin olla siinä iässä, että toin poikia kotiin ”näytille”, niin kalasta, jota söimme tiesin kuinka pidetty poika oli. Mukavalle merilohta, vähemmän pidetylle arkista haukea tai ahventa 😀

    Vastaa
  2. Kiitos Maija mukavasta muistelusta. Vastaavaan en olekaan törmännyt. Mainio. Kertoo siitä kuinka ruoalla on paljon, paljon muutakin merkitystä kuin nälän siirtäminen.

    Vastaa
  3. Toivottavasti ”välispiikit” jatkuvat!

    Että 300 ruisleipää kerralla? Tairetahan olla Länsi-Suomessa.

    Kun äitini sairasteli (sairaalassa), ja huushållia pitivät 1950-luvulla kahdestaan isä ja pikkuveli (osa perhettä ”kortteerissa” lähikaupungissa; oppikouluja ei riittänyt joka kuntaan), pöydässä lienee useimmiten ollut perunoita ja ruskeaa kastiketta/läskisoosia. Nakkeja luultavasti juhlavammalla aterialla.

    Kalat! Meidän landella oli lähinnä mutapohjaisia pikkulampia, ja niistä saatiin mato-ongella ahvenia. Kalakeitto oli uskoakseni myös isäni heiniä.

    Vastaa
  4. Pohjanmaan varrasleipä alueella ollahan! Mutta itäsuomalainen lapsuusmuistosi isän tekemästä (kuori/tuppi)potuista ja ruskeasta kastikkeesta on ”ylimaakuntinen”, koko Suomessa se oli miesten tekemä ruoka: mm. käristyksen nimellä kulki tukkikämpillä ja savotoissa.

    Nakit 50-luvulla olivat vielä aika harvinaisia, landella varsinkin. Ainakin siinä aineistossa jota olen läpikäynyt.

    Valmismakkarat tulevat yleisesti vasta 1960-luvulla, jääkaappien myötä.

    Vastaa
  5. Edustan jälleen nuorempaa sukupolvea. Lapsuuteeni 70-luvulla kuuluu Helsingistä tai Tukholmasta pikku”kaupunkiin” roudatut lasagnelevyt, joista isä ja äiti yhteistyöllä tekivät sitä ainoa oikeaa lasagnea. (Saatuani sitten helsinkiläisessä ravintolassa ihan toisennäköisen annoksen eteeni (neliöpala keskellä ja lautanen valkokastikkeen valtaama) tuli itku.) Kaikki A-luokan ruuat lapsuudenkodissa on tehnyt isä. Mutsin nykyinen ”bravuuri” on omenapiirakka, joka tehdään kaupan taikinasta. On kyllä hyvää. Ja osaa tehdä jouluruuista myös puolukkajäädykkeen ja munajuuston. Jälkimmäisen alueellista luonnetta en muuten ymmärtänyt ennenkuin olin Helsingistä lähteneen retkiporukan kanssa euralaisessa pitopöydässä. ”Miten niin et ole koskaan nähnyt munajuustoa??”

    Vastaa
  6. Lapsuudesani 1960-luvun Oulussa etelä-pohjalainen isäni keitti joskus klimppisoppaa ja kaljavelliä. Molemmat ruoat olivat olleet hänen kodissaan Alajärvellä tavallisia arkiruokia. Kumpaankin ruokaan lisättiin vehnäjauhoista tehtyjä taikinakokkareita ja niissä oli aina runsaasti rusinoita. Lihaa niihin ei muistaakseni meillä lisätty. Minulle kumpikaan ruoka ei maistunut. Jo yksistään keittojen ulkonäkö oli ruma ja harmaa. Mutta isälle maistui hyvin ja taisi äitikin syödä. Voisihan sitä joskus keittää klimppisoppaa ja kokeilla, mille se nyt maistuu.

    Osasi isäni tehdä yhden herkunkin: kropsun! Se oli tavallinen pannukakku, mutta isän tekemä kropsu oli suurta herkkua. Kropsukin oli muistoja hänen kotiseudultaan.

    Jäätyään leskeksi 87-vuotiaana isäni rupesi tekemään itselleen ruokaa. Siihen asti äiti oli huolehtinut ruokapuolesta. Isä laittoi tavallisia kotiruokia, joissa pääraaka-aineina olivat viljatuotteet, peruna ja erilaiset kasvikset ja marjat. Siis terveellistä ja edullista ravintoa.

    Vastaa
  7. Kaisa, vaikuttaisi että lapsuudenruokamuistojen osalta olet hyvin ”keskiverto” ”pikkukaupunkilainen” sillä juuri lasagne on tuon vuosikymmenen uutuus, joka monella on hyvänä muistona.

    Mutta se, että isäsi teki ”A-luokan ruuat” ei ole keskivertoa.

    Munajuusto ei täällä Pohjanmaallakaan ole mikään yleinen herkku, saatikka perinneruoka.

    _____________________________

    Kaija, tuo klimppisoppa onkin juuri tuolla Keski-Pohjanmaalla, Siika- ja Pyhäjokilaaksossa syntyneiden sotia edeltäneiden ja suurtenkin ikäluokkien makoisa muisto. Minä olen nähnyt ja kerran maistanut, ei minunkaan suussani erityiseltä herkulta maistunut. Anoppi, joka on Ylivieskasta, puhuu usein klimppisopasta.

    Kropsuun törmäsi ihan vastikään: ruokaa en ole vielä koskaan tainnut nähdäkään, mutta tuo pannukakku-kropsu on kai erityisesti kurikkalaisten perinneruoka. Siellä se ei ole ihan tavallinen pannukakku, vaan siihen käytettiin muistaakseni myös perunaa.

    Mutta mukavia muistoja ruokamuistot ovat… Pitäisiköhän kirjoittaa juttu ruokamuistoissa mainituista inhokkisapuskoista. Ehkäpä joku ”pikkujuttu” niistä joskus.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.