Bibliofiliaa

Kirjat on osa elämää. Matkakirjat ja historiakirjat erityisesti, ja keittokirjat tietysti. Uudet ja vanhat. Vanhat kirjat ovat melkein vielä tärkeämpiä kuin uudet kirjat. Vanhat matkakirjat ja vanhat historiakirjat ovat jo aarteita. Niitä pääsin äsken katsomaan.

Yliopistonkirjastossa oli (museoyhdistyksen) tilaisuus, jossa holvien aarteita oli esillä. Onneksi jaksoin mennä (lue: jäädä työpaikalle), vaikka jo varhaisina aamuyöntunteina olinkin heräillyt (pieniä ylikierroksia, on se vaan niin jännää tämä lukukauden aloitus :)) ja kampukselle raahautunut.

Mutta siis siitä vanhojen inkunaabeleiden, Raamattujen, arkkiviisujen ja matka- ja historiakirjojen esittelytilaisuudesta … Acerbin, Schefferuksen ja Messeniuksen kirjat olen joskus vuosia sitten, emeritusprofessorin kanssa kirjoja tehdessämme, nähnyt, mutta monia uusia harvinaisuuksia oli kirjastoomme saatu. Ja minulle niin tärkeä Oulun Wiikko-Sanomia! Olen aina nähnyt sen vain mikrofilmeinä, nyt livenä. Pienestä se on riemu revittävä.

Wiikko-Sanomien helmikuun 1834 ”Seka-Sanomien” ykkösuutinen:

Lissabonista kuuluu, että Don Migueli ei ole mennyt sovintohon, jota hänelle jo monet kerrat on tarittu, Don Pedron puolesta, Europan isoin valtakuntain asia-miehiltä. Don Miguelin asia-mies Londonissa, kapteeni Elliot, on vielä Englannista saanut ostaa laivat herrallensa; mutta Don Pedron Amiraali, Napier, joka on saanut asiasta tievon, aikoo laivastoineen purjehtia niitä vastaan …  [ varustelu meneillään, sotatoimet jatkumassa]

Pehtoorin pohjoisen tuntureilla patikoidessa, kun minun on tyytyminen piakkoin vain pyörälenkille, laitan tähän kuvan Schefferuksen Lapin historiasta.

Otin kymmeniä kuvia… Varmaan Tuulestatemmatussa niistä tulette vielä monta näkemään. Mutta nyt ulos! Nukahdan muuten.

2 kommenttia artikkeliin ”Bibliofiliaa”

  1. Kyllä! Vanhat kirjat tuntuvat jostain syystä tärkeämmiltä kuin uudet. Uusista voi pakottavassa tilanteessa (hyllytilan puute) luopua, vanhoista ei.

    Sinulle, parahin tuulissa tupailija, suurten kirjastojen bibliofiiliset aarteet ovat tietenkin silkkaa nannaa.

    Omaa hushålliamme on rva puolison sukujäämistö rikastuttanut mm. seuraavilla (pölyisillä) teoksilla:
    (1) Den Svenska Psalm=Boken, Stockholm, Huldberg & Komp:s Boktryckeri 1860,
    (2) Frimurarens Fosterson, Helsingfors, G.W. Edlunds förlag 1864.

    Virsiä emme (pakko)ruåtsiksi veisaa, myös ajankuva vapaamuurarin kasvattipojasta 1700-luvulla (en tidsbild från 18:e seklet) on jäänyt lukematta. Mutta: onpahan toteutunut jälkimmäisen kirjan sisäkannen toivomus: ”Älkää myykö tätä kirjaa huutokaupassa. Pysyköön suvun hallussa.”

    Piileekö meissäkin, hänessä ja minussa, pienen pieni bibliofiili?

  2. Aika harvinaisuuksia teillä rva puolison kanssa on hyllyssä. Bibliofiilejäpä hyvinkin olette. Jotenkin viehättävä tuo toivomus ”Älkää myykö …”.

    Minulla ei ole itselläni oikeastaan mitään vanhoja kirjoja. Muutama satavuotias keittokirja vain.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.