Löysin lenkillä uuden reitin merenrantaan; oli hurjan hieno ilma. Aurinko. Kevätaurinko. Kameran kanssa kului melkein pari tuntia nauttien.
Tänä vuonna tämä (linkki 29.1.2008) on juuri nyt ajankohtainen. Glaubersuola on jo kärsitty. Vieläkin puistattaa.
Torstai oli Tuulestatemmattu-blogini ennätyspäivä. Blogissa kävi reilusti yli 100 eri kävijää ja yhteensä blogin sivuilla klikkailtiin torstaina melkein 400 kertaa. Torstaina oli myös www-sivustolla vilkas päivä: kävijöitä melkein yhtä paljon kuin joulunalusviikolla, jolloin reseptienhakijat olivat liikkeellä, siis melkein 200 kävijää sielläkin. Valokuvatorstai ja luennonpitopäivä (luentoni on siis webbisivuillani) ovat tietysti näiden lukujen taustalla. Nyt kun Tuulestatemmattu-blogi alkaa olla puolivuotias ja kun julkinen päiväkirjanpito on jo reilun vuoden ollut osa arkeani, niin tarkastelleenpa vähän tilastoja.
Alla kuvassa on tammikuun tilasto blogista (klikkaamalla suurenee).
Tammikuussa käyneiden klikkausten kotipaikkakunniksi TOP 20 laskentaohjelma ilmoittaa seuraavia lukuja:
Oulu 4 737 (= kuukauden aikana kaikki klikkaukset blogissa)
Helsinki 972
Kuopio 278
Tampere 273
Turku 262
Tyrnava 230
Seinajoki 164
Vantaa 142
Jyvaskyla 131
Raahe 126
Lappeenranta 123
Lappajarvi 113
Raisio 91
Kempele 78
Lahti 65
Rauma 64
Kauniainen 60
Joensuu 59
Pori 53
Rovaniemi 46
En tiedä, millä perusteella laskuri kävijän kotipaikan merkitsee (ehkä kävijän laajakaistayhteyden tarjoajan mukaan), mutta Oulun lukuun kuuluvat selvästikin käynnit Iistä, Oulunsalosta ja Haukiputaalta, sillä nuo paikkakunnat eivät ole tilastossa ollenkaan, vaikka tiedän niissä muutaman väkikävijän asuvan. Helsinki on toinen paikka, jonka alle menee monia muitakin kuin helsinkiläisten käyntejä.
Kahdenkymmenen kärjen joukossa on monta minulle ”tuntematonta” paikkakuntaa. En tunne ketään esimerkiksi Seinäjoelta, Lappeenrannasta, Lappajärveltä, Lahdesta, Raumalta… Mutta mukava että sieltäkin sivultolla piipahdellaan… 🙂
Hollanti, Ranska ja Ruotsi ovat ulkomaan listan kolme ”parasta”.
Tilasto näyttää myös mitä kautta blogiini tullaan: enin osa tulee suoraan (siis oman kirjanmerkin kautta) tai www.satokangas.fi kautta. Sitten valokuvatorstain-sivu on seuraavaksi tärkein linkityspaikka ja historiatieteiden ”Luentomateriaalit”-linkki tuo tietysti näin opetusperiodilla paljon käyntejä.
___________________________________________________________
Blogilistalla (www.blogilista.fi) on tällä hetkellä yli 20 000 blogia ja sen statistiikka kertoo, että Tuulestatemmattua
”Sijoitus luetuimmat-listalla 473 (noussut sijalta 2466), Tilaajia 3 , Lukijoita viikossa 22.”
Lukijoita viikossa tarkoittaa jatkuvasti, joka päivä kävijöitä. Tilaajia on vain kolme, kiitokset vaan tilauksesta teille, tuntemattomat tutut ? :).
Tuossa blogin palkissa oikealla puolella on sellainen Artikkeleiden RSS-linkki, sen kautta blogin voi tilata: eli aina kun blogiin tulee uusi postaus, se ilmoitetaan tilaajille. Itse olen tilannut ne muutamat, harvat blogit, joita seuraan. Ihan hyvä systeemi.
___________________________________________________________
20 eniten käytettyä hakusanaa, joilla joko blogiin tai www-sivulle on tammikuussa tultu, ovat seuraavat (nimeni olen ottanut listasta pois):
blini
crepes suzette
amarone
tuulestatemmattua
madrid nähtävyydet
limoncello
valkosuklaakakku
erikoiset poikien nimet
new york matkakertomus
crepsit
erikoiset nimet
siikatartar
kylmäsavulohi pastakastike
blinit
erikoiset etunimet
syrakusa
taormina sisilia
new york shoppailu
kondensoitu maito
arrivederci Roma
lukupäiväkirja
pohjoinen paikallishistoria
___________________________________
Edelleenkään en pysty identifioimaan, ketkä käyvät. Mutta selvästi matkustavaiset ja ruoanlaitosta kiinnostuneet tulevat hakusanoilla googlaamalla. Käykää vastakin. Ja sitten on muuten vain vakinaisesti tuulestatemmattuja juttuja klikkailevat. Kaikki olette tervetulleita.
___________________
PS. Lauantain päivällisellä nautimme äsken viiniä: luonnollisesti. McPhersonin Cabernet Sauvignon Australiasta 9,11 euroa. Voimme suositella. Lämpimästi. Erinomaista.
Minä: Hei, haluaisin onnikkakortin.
Palvelupisteen nainen: Meillä on monenlaisia, kuukausikortteja, ladattavia, paperisia…
– Tarvin ihan tavallisen, sellaisen kun käytän hyvin harvakseltaan…
– Ajatko vain kaupunkialueella vai yli kaupunginrajojen?
– Ei, en minä enää aja, haluan siis kyytiin. Onnikkalipun että pääsen matkustajaksi.
– Niiiinnn??? Matkustajaksi?
– Niin, en minä enää aja. Haluan joskus vain kyytiin.
– Just joo. Käviskö tämmönen 20 matkan lippu?
– Käy kiitos.
(Stockan lipunmyynnissä tänään)
________________________________________________________
(Ja sitten toimittamaan seuraavaa asiaa.)
Minä: Hei, tarvisin ilmeisesti uudet rillit, kun en enää näe kunnolla.
Optikko (jo vuosikymmenen hyvin palvellut, tutuksi tullut): Näyttää tuo ikäkin vaativan näöntarkastuksen, että ajokortti pysyy voimassa.
– Niinpä. Siis siksikin olen täällä.
– No antaisitkos sen ajokortin, että saan ne tiedot tänne rekisteriin ….. ABCD??
– Niin. Sellainenhan se on.
– Hetkinen … mitä tämä tarkoittaa… ??
– Tarkoittaa, että tarvin uudet rillit, eikö?
– Ajatko SINÄ linja-autoa? Osaatko SINÄ ajaa linja-autoa? Mutta eikö se historia… Historiaahan sinä työksesi? Tai siis ethän sinä onnikkakuski … ?
– Ei, en ole pitkään aikaan päässyt ajamaan linja-autolla… Historia on edelleen se ykkösjuttu, ja sitäkin varten tarvitsisin uudet lasit. Kun ei enää näe lukea tenttivastauksia saatikka 1700-luvun vanhoja käsialoja…
– Yhy. No niiin. Ja näetkös alarivin…
– F A R A O
– Ei, ei siellä ole F A R A O. Siellä on E A P A C
– No niin, tarvin siis uudet lasit.
______________________
Nyt sitten on suurin ongelma, että ruskeat vai violetit. Tuossa ne on vieressä, molemmat koetteilla. Ja maanantaiksi pitäis päättää. Teinit sanoivat, että violetit on ”tätit” ja sitä minä herravarjelkoon! haluan välttää! Pehtoori oli samaa mieltä minun kanssani, siis että ruskeissa ei ole särmää, joten kannattaa ottaa violetit! Tässä se nyt perjantaiehtoo menee tämmöistä isoa asiaa pohtiessa. Olisiko blogivierailla kommentteja? Violetit vai ruskeat?
Tänään luennollani johdattelin opiskelijoita Historiallisen sanomalehtiarkiston kiehtovaan maailmaan ja sen antiin. (Suosittelen lämpimästi myös blogivieraille. Kertakaikkisen mainio digiarkisto!) Kalevan tämän päivän (29.1.) numero vuodelta 1900 oli yksi lehti, jota ”selailimme”. Ja sieltä pisti esiin seuraava pikku-uutinen (klikkaa ihmeessä ”lehtileike” suuremmaksi):
PIKKUTIETOJA: ”Awioliittokoulun aikoo eräs nuori rouwa, tietysti amerikkalainen, perustaa kotokaupunkiinsa Newyorkiin. Se on tarkoitettu nuorille tytöille, jotka aikowat joskus mennä tähän pyhään säätyyn [sic!]. Awioliittokoululla on perustajansa mielestä jättiläistyö täytettäwänä. Opetusta ei anneta ainoastaan ruoanlaitossa, lasten kaswatuksessa ja muissa taloustoimissa, waan paljon tärkeämmässä aineessa: miten waimon on paraiten miestään kohteleminen. Tähän ”aineeseen” pääasiallisesti kiinnitetään huomio.”
Tuli mieleen yhtäkkiä yllättäen tässä televisio-ohjelmaa Mikkosten perheestä odotellessa (aion pomminvarman tuohtumisen uhallakin sen katsoa), että tämmöiseen kouluun kotiäiti ninatimoteeaamikkosenvaimo voisi mennä opeksi sitten kun hänen poikakultansa on aikuisikään asti ja hyvän huolehtivan naisen kohdeltavaksi pyhään aviosäätyyn saateltu.
Kiinassa on ”moni”.
(Klikkaamalla kuva suurenee. Moni näkyy paremmin.)
Kuinka paljon sitä oppiikaan kun kuuntelee viisaampiaan ja saa neuvoja ja palautetta jo tekemästään. Ei, en ole ollut missään historiaseminaarissa tekstieni kanssa: olen ollut valokuvauskurssilla. Toivottavasti oppi näkyy joskus kuvausjäljessä.
Ai niin. Töissä oli tänään tällaista (äänet päälle):
http://www.youtube.com/watch?v=m6cTQkVkRCw
Nyt vetäydyn kirjallisuuden pariin: Siri Hustvedtin kirja Amerikkalainen elegia, on niin monitasoinen ja vaativa kirja, että se vie minulta merkillisen kauan aikaa. En vielä tiedä, onko se minusta hyvä kirja. Ehkä se on. Kerron sitten kun olen lukenut.
Aamulla ei ollut valoa näkyvissä, mikä oli tietysti hyväkin sillä tein valokuvauskurssin kotiläksyjä (”kuvaus niukassa valossa”) matkalla töihin. Yliopiston kirjasto on ulkopäin pimeässä upean näköinen, samoin kuin kasvitieteellisen puutarhan valaistut pyramidit, ja ajattelin, että minähän niistä kuvat nappaan ennen tutkijankammioon mönkimistäni. Siispä kamera ja jalusta mukaan ja eiku Linnanmaan pellolle hankeen (olemattomaan onneksi) rämpimään ja säätämään valotuksia ja iso-arvoja ja sen sellaista. Eipä otoksista nyt ihan mielikuvieni mukaisia kuvatuksia tullut, eipä! Ja siellä pimeässä pakkasessa hyvissä ajoin ennen kahdeksaa touhutessani kiitin Luojaani, ettei opiskelijoilla ole tapana niin aikaisin kampukselle – varsinkaan sen takapihalle – suunnata. Olisivat varmaan lopullisesti lehtoriparan todenneet pahasti ylirasittuneeksi tai muuten hurahtaneeksi.
Jokunen vuosi sitten sain yhden nuorukaisen kurvaamaan pyörällä lähes aliskan seinään: olin iltasella kevään ensimmäisellä rullaluistinlenkillä ja hoksasin ison ojan reunalla, auringon hellimällä läntillä versoneen ensimmäiset voikukanlehdet, joita tuolloin kovin kipeä kilpikonnamme tarvitsi (sai niistä mm. A-vitamiinia silmätulehdukseen) ja joita minä sitten ryntäsin rullikset jalassa poimimaan taskut täyteen. Juuri kun kapusin ojanpohjalta rullaluistinvermeet päällä ja luistimet jalassa opiskelija tunnisti minut ja minä idiootti vielä iloisesti huikkasin, että kilpurille voikukanlehtiä poimiskelen täältä… Opiskelija ei koskaan maininnut tapahtumasta mitään. Minulle ainakaan. Humanistikuppilassa sen sijaan mahtoi olla lystiä.
No tänään kuvaussession jälkeen puuduttavahkona jatkunutta päivää piristi sähköpostiin tupsahtanut ilmoitus Sanakehrääjän kommentista eiliseen itkuntuhruiseen postaukseeni. Sain elämäni ensimmäisen blogiawardin!
Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin bloggaaville henkilöille, joita pitää tärkeinä, inspiroivina ja kannustavina itselleen. Minun kuuluisi tämä Sanakehrääjälle lähettää. Hän osaa kirjoittaa, ja jaksaa oikeasti opiskella sitä lisää. Minun osuuteni hänen luovuuteensa on enimmäkseen kannustava – ja kadehtiva. Ja pilkuttava. 🙂 Kiitos Sanakehrääjä.
Tänään ei olisi pitänyt herätäkkään. Tai oikeastaan olisi pitänyt nukahtaa edes aamulla, ja jäädä nukkumaan. Yö meni jotensakin valvoessa ja päivä siitä ja valvomisen syystä johtuen jotensakin – etten suoraan sanoisi – paska!
Ja kun on paha olo, minä syön. Lohdutukseksi. Ja nyt on paha olo syömisestäkin. Ja pahan olon lohdutukseksi on syötävä ja siitä tulee paha olo ja … Auts!
Hyvä olo oli opiskelijoiden kanssa. Iltapäivän opetuksen aikana en voinut rypeä surkeudessa, enkä syödä. Mutta nyt voin mennä hakemaan ISON juustovoileivän. Ja ehkä kaakaota.
Huomenna varmaan jo parempi …
Eilinen meni jotensakin kokatessa koko päivä. Oli meidän vuoro järjestää viinikerhon meetinki. Aiheeksi valitsin Espanjan viinit, – Madridista tuodut erikoisuudet ja muutama kotimaan monopolista hankittu punaviini olivat kaikki luksusviinejä. Yhä useammin maisteluistamme on tullut myös ruokasessioita, ja minä halusin opetella – taas kerran – tekemään espanjalaista ruokaa. Tapaksia lähinnä. Vaikka tapakset ovatkin periaatteessa alkuruokia, tein niitä niin paljon ja erilaisia (tais olla yhteensä 13?) jotta saatiin ihan päivällinen aikaseksi. Eivätkä nyt niin huonoja olleetkaan. Marinoiduille herkkusienille kehittelin uuden tavan kokata, mutta mitä niihin laitoin? Heaven knows. Toinen oma kehitelmä oli yritys tehdä samanlaista kookosrisottoa kuin saatiin viime lauantaina Matalassa. Viikolla yritin jo kerran ja tämä toinen yritys oli jo ihan kelpo. (Aivan risotto on italialaista ruokaa, eikä tapksia, mutta tarjosin tapasmaisesti, siis pari ruokalusikallista lautaselle ja sen oheen chilikatkoja.) Resepti alla.
Viininmaistelun ja päivällisen nauttisen lisäksi mietimme myös, miten juhlistaisimme kerhomme 18-vuotista taivalta. Täysi-ikäiselle viinikerholle esitimme maailmanvalloitusta, tai noh, josko vuokrattaisiin viikoksi talo/linna Italiasta? Ei jyrkkää eitä. Elämme toivossa. Ja nyt juuri elän toivossa myös kymppiviikon loman osalta. Saapa nähdä.
Valokuvauskurssin tämän viikon läksynä on ”kuvaaminen niukassa valossa” . Tein äsken läksyjä…
_________________________________________________________________________
Kookosrisotto
3 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä (Arborio)
1 dl kuohuviini tai loraus valkoviinietikkaa
1 tlk (2-3 dl) kookosmaitoa, ja vettä
1 dl kookoshiutaleita
3 rkl voita
suolaa
ruohosipulia
Lämmitä öljy pannulla miedolla lämmöllä. Lisää riisi samalla lisäten lämpöä. Sekoita hyvin ja valvo koko ajan, ettei riisi pääse palamaan. Kun riisi alkaa ”kuultaa” kaada kuohuviini pannuun. Lisää kookosmaito vähitellen, samalla sekoittaen pieniä määriä kerrallaan. Anna liemen liueta riisiin ennen kuin kaadat lisää. Lisää vettä niin ettei riisi pääse kuivumaan. n. 20 minuuttia ja risotto on kypsää. Ota pannu pois liedeltä. Lisää kookoshiutaleet, silputtu ruohosipuli ja voi sekä suola. Sekoita hyvin ja tarjoile lämpimänä.
Kerran ostin viinipullon ihmiselle, joka teki minulle ison palveluksen. No, sellaisten palvelusten tekeminen kuului hänen työhönsä: hänen kuuluikin se tehdä, mutta mielestäni hän joutui tekemään paljon hommia, jotta haluamani palvelu onnistuisi kuten kovasti toivoin. Joku toinen olisi voinut torpedoida jutun totaalisesti. Kerroin yhdelle tutulle tästä tapauksesta, että ”olihan vallan mainio ihminen siinä firmassa, auttoi ja teki kaikkensa, ja sai homman sujumaan. Vein viinipullon kiitokseksi.” Tähän tuttuni totesi ”oisko kannattanu, hommahan kuului sen työhön”.
Minun työhöni kuuluu ohjata opiskelijoita opinnoissaan ja opinnäytetöissään. Tänään olin tekemässä työtäni, ja olin arkistossa prosemmalaisten kanssa aloittelemassa tutkimuksen tekoa. En välttämättä koko ajan erityisen asiantuntevasti (että sitä voi unohtaa asioita!), mutta yritin kuitenkin. Ja yksi opiskelijoista kävi erikseen, session jälkeen, sillä töin, kiittämässä. Ja sillä kiitoksella minä elän kauan. 🙂
