Lahteen

Tervakukkakin jo kukassa, ihan varmasti pian myös koiranputki ja niittyleinikki. Voikukat keltaisimmillaan, onko niitä muina vuosina ollutkaan näin paljon? Metsätaipaleella vielä alkukesän vihreys, limen vihreys, kaunein vihreys minulle.  Ja merenrannassa ihan tyven, taivas pastellin väreissä, vaaleanpunaista, vaaleansinistä, keltaisiakin rantuja, ja sitten cumulus-pilviä… Mutta ne ovat kaukana.

Ja tämä sai olla kuukauteen viimeinen kerta, kun menen metsän kautta! Sääskiä, itikoita, hyttysiä, inisijöitä, verenimijöitä. Ihan halavatun paljon niitä kaikkia yhteensä ja jokaista erikseen. En mene enää metsän kautta.

Mutta tulipahan taas mentyä reippaasti, reippaasti meneminen onkin tärkeää. Minä luin eilen, että on. Olin käyttämässä äitiä diabetes-kontrollissa ja siinä odotellessa ehdin tehdä riskialttius-testin 2-luokan diabetekselle (ei juurikaan riskiä) ja lukea kaikkea liikunnan merkityksestä ikäiselleni ihmiselle ja painonpudotuksesta. Eikä se hyövää (hyövää? oululainen murresana? ei ole hyötyä) vain lepposasti tepastella, pitää mennä reippaasti. No tänään olen mennyt, eikä olo tuntunut yhtään keveämmältä. 😉

Itse asiassa oli pieni vaatekriisi taas aamupäivällä; toiseksi tärkein asia esitelmöimään menossa – heti valmiin paperin jälkeen – on sen päättäminen, mitä laittaa päälle. Kesäseminaari? – ei juhlapuhe, jolloin pitäisi olla jotain juhlavaa = liituraita tms. (se olisikin helppo juttu) – ei tieteellinen kongressi, jolloin normi työkamppeet ok. (sekin olisi helppo juttu), mutta mitähän laittaisi päälle kun menee puhumaan Lahden kansanopiston ja Historian Ystäväin Liiton yhteiseen perinteikkääseen kesäseminaariin? Kukkamekko olis hyvä! Jos olis sopiva kukkamekko!

Vaatekriisin syynä ei ollut niinkään se, mitä panisi päälleen vaan se, mikä mahtuu päälle tai missä on hyvä ja lussakka olla, mutta silti olisi asiallinen. Vuorottelun YKSI tavoite oli päästä takaisin tilanteeseen, jossa olen lähempänä kuutta- kuin seitsemääkymppiä (enkä nyt puhu iästä) mutta tämän tavoitteen saavuttamisesta en ole järin hyvin onnistunut. En vaikka tänäänkin reippaasti askelsin.

Lopulta aukkuun muutama tunika löysi tiensä, ja minä satsaan nyt luentoon. Näillä mennään.

Puolenpäivän aikaan asemalle, ja Tikkurilan kautta Lahteen. Tämä on jo kolmas kerta kun käyn Lahdessa seminaariasioilla. Olin täällä  joskus varhain 1990-luvulla kuuntelemassa (paikallishistoria-teema ja minä vain oppimassa) mm. Eino Jutikkalaa, joka on muutama vuosi sitten kuollut suomalaisen historiantutkimuksen grand old man.  Jo silloin 90-luvulla hän oli ikämies (about 85 v.) ja piti briljantin, minuutilleen aikataulussa pysyvän, analyyttisen ja hauskankin luennon,jolla hakkasi kolmen päivän seminaarin kaikki muut esitelmöitsijät. Ehkäpä hänen arvovallallaan ja karismallaan oli jotain tekemistä asian kanssa.

Huomenna on sitten meitsin karisma koetteilla:  tiedän että luennolla tulee olemaan tarkkaavaisia kuulijoita, sillä kävin äsken syömässä kaupungilla tai siis tuossa kahden korttelin päässä, ravintola Rouxissa (rotissöörikilpipaikka) jota voin kyllä erinomaisen hyvillä mielin suositella: Islannin nieriä ja samettinen parsakaalimousse ja kirsikkaa kolmella tavalla jälkkäri olivat todella makunystyröitä kutkuttavia… (saa sitä miettiä ettei vaatteet mahdu päälle)

Mutta siis, siellä syödessäni väistämättä kuulin, kuinka kesäseminaarikonkarit (neljättä ja seitsemättä kertaa täällä), jotka olivat siis jo tänään olleet kuuntelemassa ensimmäisen päivän luentoja, kommentoivat esitelmöitsijöitä ja heidän tapaansa puhua ja argumentoida. En oikein voinut mennä väliin sanomaan, että älkää hyvät ihmiset mitään puhuko, minun hukini on huomenna aamuyhdeksältä…

Mutta nytpä siis käyn juttuni diat kerran vielä läpi ja sitten unta … onhan tässä majapaikassakin historian havinaa ihan huminaksi asti. Kansanopiston ylläpitämä hostelli tarjoaa luennoitsijalle yösijan – ei mistään renessanssipalatsista tai herrrakartanosta vaan ”lapsenpäästölaitoksena” ja suojeluskuntatalona toimineesta rakennuksesta. Täällä keskellä Lahtea on hyvä yöpyä.