maaliskuu 2010

Showing: 11 - 20 of 36 RESULTS
Vanhemmuus

Sairaalassa takaumia

Kävelen naistentautienklinikan ovesta sisään ja mieleeni hulmahtaa muistoja, jotka kohisevat tullessaan, melkein huimaavat.  Muistan, kuinka taas kerran olin siellä, olin polkenut pyörällä kotoa, kaupungin läpi sairaalalle asti ja puoli välissä matkaa oli alkanut sataa niin kuin toukokuussa vain voi. Olin ihan läpimärkä, tukka liimautunut päätä vasten ja palelin hurjasti istahtaessani verikokeeseen. Taas kerran verikokeeseen.  Kerran kuussa siellä kävin. Toukokuisen aamun sateen kastelemana olo oli yhtä aikaa hiton kiukkuinen ja toivottoman alakuloinen ”ei-tästä-mitään-apua-ole-kuitenkaan”.

Muistan, kuinka sitten toivo – taas kerran – herätettiin henkiin: nyt on uusi lääkevalmiste. Tällä on saatu hyviä tuloksia. Ne tulokset tuntuivat olevan positiivisia muille, eivät minulle.  Puolen vuoden käytön jälkeen toivo oli taas mennyttä.

Loppukesästä istuin jälleen erikoislääkäri R:n vastaanotolla, ja hän alkoi jo valmistella tulevaan: ”On ryhdyttävä ajattelemaan muuta. Ajatukset tämän yhden asian ympärillä jo heikentävät onnistumista. Eikös rouvalla ole mitään muuta elämässä, mitä toivoa, mistä haaveilla?” – Olisi kyllä ihana päästä Egyptiin joskus, ja väitöskirjan haluaisin kyllä tehdä …   – No sitten on vain ryhdyttävä toteuttamaan niitä muita haaveita. Ehkä ne toteutuvat paremmin kuin tämä… Vaikka eihän tämäkään kokeilu ole ihan vielä ohitse.

Aloitimme Egyptin  matkan säästämisen, mutta väitöskirjaprojektille ei vielä ollut aikaa.

Tammikuussa olen taas vastaanotolla, itken vuolaasti:
– Tästäkään hoidosta ei siis ollut mitään hyötyä. Mikään ei auta! Minulla on sitä paitsi nykyisin todella huono olokin, varsinkin aamuisin. Haluan lopettaa tämän lääkkeen.
– Entäs jos rouva onkin raskaana? Jos kerran on aamupahoinvointiakin?
– Ei, enhän minä tule raskaaksi. Siksihän minä täällä olen käynyt jo vaikka kuinka kauan! Siksi …  Yhyyyy…

Tänään nuo monet kerrat – itkut ja toivot – naistentautienklinikan lapsettomuushoito-osastolla pyörivät mielessä. Mutta tänään vain kävelin klinikan läpi. Parikin kertaa: ensin aamulla viedessäni esikoista nielurisaleikkaukseen, ja sitten puolen päivän jälkeen mennessäni takaisin, kun leikkaus oli jo tehty.

Iltapäivällä odotellessamme kotiinlähtölupaa katselin kalpeaa, torkkuvaa tytärtä, jonka leikkaus oli mennyt hyvin ja joka voi verraten hyvin, ja muistin kaikenlaista, enkä edes yrittänyt peitellä kosteita silmiäni.

Ruoka ja viini

Kiireetön lauantai: tuloksena Nasi goreng

Mukava kun ei ole kiire. Eikä liikaa tekemistä kasattuna yhdelle päivälle.  Onnenpalmuista ja ruususta ehdin tehdä ”pääsiäiskukka-asetelman”.

Ja ehdin kehitellä uuden sapuskankin. Reissusta jäi päälle aasialainen ruoka. Kävin hallista hakemassa kassillisen kastikkeita ja muita aineksia. Nuudelit, paistetut erityisesti, ovat olleet muutenkin mieleen. Indonesialainen Nasi Goreng tehdään yleensä riisistä, mutta vaihdoin riisin nuudeleiksi ja muutenkin soveltelin omanlaisekseni. Pehtoori ja poikakin söivät mieluusti; muuta kun ei ollut tarjolla 🙂

Nasi Goreng Rantapellon tapaan

Ainekset (4 – 6 annosta)

1 grillattu broileri
1 pkt (400 g) munanuudeleita
6 rkl rypsiöljyä
2  sipulia
2  valkosipulinkynttä
yksi paprika
kaksi tomaattia
2 tl mango-curryjauhetta
1 tl sokeria
3 rkl thai-kalakastiketta
2 rkl sambal oelek -kastiketta
2 rkl (kiinalaista herkkusieni)soijakastiketta
1 limen mehu

munakasrulla: 2 munaa ja 2 rkl vettä

Poista grillatusta broilerista nahka ja paloittele annospaloiksi.
Keitä nuudelit melkein kypsäksi.
Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulit.
Lisää paprikasuikaleet, paloitellut tomaatit, nuudelit
sekä curry, soija, sambal oelek, kalakastike ja sokeri.
Hauduta hiljalleen kannen alla 5 – 7 minuuttia.

Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja lisää vesi.
Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja paista ohut munakas.
Kääri se tiiviisti rullalle.
Lisää paistokseen kanapalat.
Sekoita ja kuumenna nopeasti. Lisää limen mehu.
Leikkaa munakasrulla ohuiksi siivuiksi ja lisää ne päällimmäiseksi ruokaan.
Scampit tai katkaravut ja kevätsipuli juhlistavat ruoan.

Historiaa

Arjen iloja

Tänään arkeen kuului herätä varhain:  herätä herättelemään poikaa yo-kirjoituksiin ja pakkaamaan eväitä (kirjoitusten tärkein juttu, eikö?). Siitä kuitenkin ilo, että jotain poika sentään oli osannut. Ihan kuten keskiviikon enkun kirjoituksissakin. Moni ei usko, mutta niin se vain on, että kun oltiin lomalla poika tuli lukeneeksi enemmän kuin kotona. Meitä oli sentään kolme aina silloin tällöin lukemisesta muistuttamassa, eikä poika voinut hypätä autoon ja pakoon. Oikeasti lukikin reissussa. Ainakin enemmän kuin olisi tehnyt kotona…

Arjen ilo oli myös lääkärin toteamus, että yritetään vielä ”konservatiivisilla keinoilla” ja pisti olkavarteeni vielä yhden kortisonin (joskin samalla määräsi magneettikuviin ja konsultaatioon ortopedin kanssa).

Päivän seuraava ilo oli töissä aamukahvilla. Minna Canthin päivänä, tasa-arvon nimissä, juttu kääntyi menneisyyden naisiin ja jonkin mutkan kautta poliisiin… ja näistä juonenkäänteistä suoraan tähän: melkein Minna Canthin aikalainen, suomalainen taidemaalari ja -kriitikko Sigrid Schauman joka syntyi 1877 ja joka eli yli satavuotiaaksi, oli 1960-luvulla joutunut tekemisiin poliiisin kanssa käveltyään päin suunnilleen Suomen ensimmäisiä liikennevaloja. Poliisi oli pysäyttänyt hänet ja tiedustellut, jotta oliko Sigrid joutunut aiemmin tekemisiin poliisin kanssa? Tähän Sigrid oli vastannut: ”Olen kyllä, silloin kun veljeni ampui Bobrikovin!”

Tarina ei kerro, saiko liki 100-vuotias Sigrid sakot. Tarina sen sijaan tietää, että poliisi ei tiennyt, kuka oli Bobrikov. Tämähän meitä historian ammattilaisia aamukahvin arjessa hymyilytti.

Arjen ilo oli myös uusi leipä. Suomen 50 parhaan ravintolan listalle rankattu (ihan ansiosta) Puistola myy hyvää leipää, karpalo-sienileipää, joka on tilattava etukäteen ja jota testasimme tänään ensimmäistä kertaa.  Maukasta, makoisaa, ei mitään jauhohöttöä, vaan nautinto sinänsä, oliiviöljy ja suolakiteet tekivät leipäpalasta gourmeeta. Tekivät siitä arjen ilon. Semminkin kun leivänhakumatkalla töiden jälkeen tapasimme ystäviä.

PS:  Matkasivu etenee ..  klikkaile jos kiinnostaa



Niitä näitä

Elämää romahtaneen olkapään kanssa

Takana 15 kertaa fysioterapiaa, purkillinen (huom. purkillinen, ei paketillinen) Burana kuussatasia, kolme kortisonipiikkiä, lepoa ja pari lähes tietokoneetonta ja kirjoituspöydätöntä viikkoa, unettomia öitä, kuntosalilla ylävartalotreenien lähes totaalinen lopettaminen, sekä kotiin että töihin työpisteen uusiminen (pöydät, näppäimistöt, mousetrapperit vaihdettu), kaksi kortisonitabelttikuuria, kylmäpakkausarsenaalin hankkiminen, kahden viikon sairasloma (jota kylläkään en pitänyt), kylmä-ultrahoitoja, kuminauhajumppaa pari kuukautta, tuubillinen Ice-Poweria, noin 1000 euron edestä kuluja (ilman pöytälaskuja), kolme akupunktiohoitoa, kymmeniä kilometrejä sauvakävelyä, valitusta ja toiveita kuntoutumisesta.

Huomenna menen lääkäriin katsomaan, mitä röntgenkuvat näyttävät ja kuulemaan,  onko leikkaus edessä.

Valokuvaus

Kuvauksen parissa

Tänään piti alkaa valokuvauskurssi. Mutta kurssin alkua onkin siirretty viikolla, joten voin värkkäillä kotona kuvia. Niitäpä on taas ihan riittämiin.

Nyt kun Beckhamit ovat Suomessa, laittelen muutaman kuvan heidän Dubain huushollinsa naapurustosta. Alla olevat kuvat ovat Palmusaaren ”lehvistä” . Oksan alussa on aina portti, joten kaduille ei ollut asiaa. Kuvat onkin otettu Monotrailin, pienen junan ikkunasta, minkä vuoksi niissä on heijastuksia ja epätarkkuutta. Mutta ehkäpä kuvista välittyy häivähdys siitä, millaisilta nuo palmun oksat näyttävät. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

The Palm´in viereen on valmistumassa vielä kaksi isompaa palmua (ks. nettisaitti), joista on melkein kaikki osakkeet  jo myyty. Ja sitten on vielä The World. Kolmestasadasta keinosaaresta muodostuva The World on kaikkein suurin.



Suomi on kuulemma jo myyty. Kuten monet muutkin maat. Itävallan ja Unkarin on ostanut joku matkailukonserni, joka aikoo tehdä saarista Itävalta-Unkari-keisarikunnan prinsessa Sissin maailman. Palatsin, ruoat, teemat, henkilökunnan puvustus kaikki on Sissiä. Mieletön, mieletön maailma! Dubai on aikuisten Disneyland.

Tänään olen harjoitellut myös uuden Wordin käyttämistä matkapäiväkirjan teossa. Dubain reissun blogipostaukset koottuna ja muutamalla uudella kuvalla täydennettynä löydät täältä: Koko perhe Persianlahden Palmusaarella. Tekstin ja kuvien taitto eivät ole kovin viimeisteltyjä, mutta käden on annettava levähtää…

Kuvassa aurinkolasit vielä tallessa. 🙂

Dubai Niitä näitä

Dubai – Helsinki – Oulu

Eilen illalla – eilenkö se tosiaan vasta oli? – matkalla Palmusaaresta Deiran puolella olleelle lentokentälle räpsimme juniorin kanssa kilpaa kuvia. Lasiseinäiset pilvenpiirtäjät ilta-auringon valossa saivat pistämään kamerat ristitulelle. Seitsemänkaistaisella Sheik Zayad Roadilla (kaupungin läpi kulkevalla moottoritiellä) oli iltapäiväruuhka mutta olimme hyvissä ajoin kentällä.

Dubain kansainvälinen lentokenttä on – luonnollisesti – valtava. Mutta: Finnair lentää jostain siipirakennuksesta, terminaali kakkosesta. Oli sielläkin tax free -myymälä kaikkine tavallisine härpäkkeineen. Ja ainakin meille varsin jouhevat turvatarkastukset ja passikontrollit, mutta sitten rupesikin tökkimään: kun piti saada Iraniin lähtevä kone liikkeelle, kaikki ei sujunut. Matkustajat valuivat miten kuten, monia kuulutuksia ja niin edelleen… Reilu puoli tuntia meni Iranin koneen lastaamiseen, ja sitten vasta siirryttiin Finnairin tiskille.

Kone pääsi lähtemään reilusti myöhässä. Ja Helsingissä kahden kieppeillä yöllä odoteltiin laukkuja puolisen tuntia. Hohhoijaa. Viivästystä yllin kyllin. Eikä minulla kovinkaan raponen olo: oli lipalla etten taas pyörtynyt. Liekö tuosta huippauksesta mahdollista päästä. Alhainen verenpaineeni ei pitkillä lennoilla ole oikein hyvä kaveri. 

Kello oli kolme kun Hiltonissa pääsimme nukkumaan. Ja eihän unta riittänyt kuin joku tunti. Mutta ehdimme sentään vähn levätä ja peseytyä aamulla kunnolla.

Pakkasessa, kirkkaassa talvipäivän Oulussa oltiin 10.45 ja reilu tunti sen jälkeen olin jo matkalla töihin. Seminaari suurin syy, miksi ylipäätään duuniin raahauduin. Opiskelijatkin ihmettelivät naaman väriä: ei Lapissa noin voi ruskettua! No ei.

Tytär myös kampukselle ja illaksi vielä töihin. Ahkera pentuhan se on. Välillä vähän huolissani kyllä olen. Mutta molemmat nuoret lupasivat lähteä meidän kanssa toistekin reissuun. Hyvä niin.

Vävykokelas oli meitä vastassa. Oli viikon aikana tehnyt lumityöt – joita oli riittänyt – tyhjentänyt postilaatikkoa, ruokkinut ”turtlesia”.

Kotiuduin duunista kuudelta, nyt laukku purettu.

En ehtinyt kunnon yhteenvetorapottia kirjoitella. Lupailen viikonlopuksi. Ja kuviakin matkasivulle. Joskaan käsi ei reissussa juuri parantunut, joten nettityöskentely voi olla vähän rajallista. Romahtanut oltavarteni ei pitänyt lämpimästä, sen arvasinkin, mutta ei myöskään uimisesta, toisin kuin luulin. Päinvastoin, ärsyyntyi aika lailla. En sitten muutaman yrityskerran jälkeen paljon uinutkaan. Kävelin rannoilla, kävelin palmusaaren kaarellla.

Mutta olo on levännyt. Dubai oli paljon odotuksia parempi paikka, joskin meillä keskusta jäi aika vähälle tutustumiselle. Palmusaaren yltiöylellinen hotelli oli hulppea paikka viettää viikko. Sää paras mahdollinen. Ehkäpä minun ei aivan heti tee mieli lähteä uudelleen Dubaihin. Ehkäpä on muita maailman ääriä, joihin ensi kerralla, mutta ehdottomasti olen tyytyväinen, että nuoret tuon kohteen valitsivat. Lämpö, takuuvarma aurinko, ystävälliset ihmiset, monipuolisesti herkullinen ruoka, … katseltavaa, liikuntaa ja lepoa mahdollisuus harrastaa.

Kuvat suurenevat klikkaamalla, alla uuden yhteishuoltajuus laajakulman harjoituskuvassa Atlantis eilen aamulla. Eilen?

Niitä näitä

Kohti kotia

Lauantai-ilta: Seafire-ravintola oli ainutlaatuisen hieno. Huonekorkeus viisi metriä ja karu linnamainen sisustus. Ja siellä oli kahden Michelin-tähden ravintolan keittiömestari vierailevana tähtenä! Erityisteemana oli erilaiset grilliruoat. Tarjolla mm. KILON T-luupihvit. Valitsimme kuitenkin jotakin muuta.

Tytär vegelinjalla, pojat ottivat Mixed grill -annoksen ja meitsi annoksen, jossa oli sekä merirapua kermaisessa kastikkeessa että kunnon naudanpihvi sienikastikkeessa perunagratiinin kanssa. Alkuruoat olivat antaneet jo aavistaa mitä tuleman piti: ruoka oli kaikkia pieniä piirtoja myöten taivaallista.

Meidän pöytä oli vielä niin, että saatoin seurata kun keittiömestari kahdeksan kokkinsa kanssa valmisti grilliherkkuja avotulella ja teki muuta ruokaa. Hyvin tuntui pojilla rimmaavan. Jälkiruoka ja viini kruunasivat viimeisen Dubain illallisemme.

Viikolla viininautinnot jääneet aika vähäisiksi. Vain hotellien ravintoloissa saa viiniä, ja niissäkin se on niin kallista (halvimmatkin laseittain myytävät 49 -70 dirhamia = kympin tai enemmän euroissa), että on tyydytty siihen yhteen lasilliseen. Seafiressä törsäsimme ja tilasimme alkuruoalle Bonnydoonin Rieslingiä ja pääruoalle Kumalan Shiraz -lasilliset. Useimmiten tarjolla olleet viinit ovat olleet australialaisia, libanonilaisia tai USAsta, eurooppalaisia on listoilla ollut vähän. Ylivertaisen hieno illallinen.

Loman viimeinen päivä, sunnuntai, ei ollut ehkä niin lämmin kuin muut päivät. Ehkä lämpö jäi alle +30 asteeseen, mutta sää oli kirkas ja tuuli teki olosta mukavaa. Perhe ei altaalle enää lähtenyt; sisarukset viettivät parvekkeella laatuaikaa keskenään ja pehtoori lähti lenkille, minä tietysti menin altaalle.

Check out olisi ollut puolelta päivin, mutta olin viikolla käynyt ”ostamassa” late check outin. 150 dirhamia (30 E) takasi että saimme pitää huoneen neljään asti. Sen jälkeen tutustuimme hotellin yhteydessä olevaan akvaariomaailmaan ”The Lost Chambers”. 22 akvaariota.

Niiden lisäksi hotellissa on kahden kerroksen korkuinen jättitankki, jossa on 11,6 miljoonaa litraa vettä. Yhteensä näissä hotellin akvaarioissa on 60 000 kalaa ja erilaista merenelävää. Ihan hullun hienoja katseltavia. Kuvaaminen vain ei oikein onskannut.

Viiden jälkeen hyvästelimme Atlantiksen. Pikkubussilla lähdimme kohti Dubain lentokenttää. Kolmessa vartissa olimme perillä. Kotimatka alkoi.