Eilisenä juhlapäivänä hieno ilma, ja mukava tunnelma. Ruokaa kerrankin sopivasti. Muistoja paljon Olavi Virran virittämänä… Tämän kesän mansikkajälkiruoka on löydetty: perhe söi pari harjoituserää mieluusti, ja eilen siskon mies piti niin paljon että näytti että koristepaperitkin on syötävä . Reseptiähän en tietenkään vielä voi julkaista: menee loppukesän vierailta yllätys. Toinen hyvä tämän kesän uutuusjuttu on savukalamousse tai -tahna tai mikä lieneekään. 
Siis: jos/kun savukalaa (meillä ollut taimenta) jää niin se on ruodittava, palaset pantava tehosekoittimeen, jonne lisätään myös pala voita (30 – 50 g, riippuen kalan määrästä) ja loraus ruokakermaa (1 dl) notkistamaan, sitten mauksi tilliä ja pari teelusikallsita sitruunanmehua, ehkä vähän suolaa. Pariksi tunniksi jääkaappiin makuuntumaan ja sitten tarjolle ruisleivän tai rieskan kanssa. Voilá! “Uusioruoka” parhaimmillaan.

Tänään on viimeinen virkavapaapäivä. Mutta huomenna alkaa kesäloma! Kävin sen kunniaksi työpaikalla. Pyöräilin sieltä vielä hautausmaalle ja sieltä Ainolaan ja Pikisaareen ja sitten vielä kauppaan ja  - – kuinka mukavaa onkaan kun voi vain ajella ja olla. Virkavapaalta lomalle. 

Aamulla pitkä rullislenkki (muutoin aika täydellinen, mutta ilman iPodia!, joka kai jäi mökille), sitten aurinkoiselle torille, pihansiivoukseen ja Elmerin kesäkodin kuntoonlaittoon (konnuli silminnähden tyytyväinen kun pääsi vihdoin ulkoelämään). Savutaimenta ja aurinkoa iltapäivällä nautittavana. Lomalukemista (Pekka Mykkäsen Kiina-kirja, joka olisi kannattanut lukea ennen reissuun lähtöä, mutta joka on HYVIN hyvä lukea edes nyt) ja ruokakirjoista ideoita huomisiin kekkereihin: murmeli 78 v. ja 2 x Pekka päivällisellä, jonka olen luvannut kokkailla. Tein juuri pari kakkua ja muita esivalmisteluja… Ja nyt istun tässä sorvin ääressä niin kauan että Kiinan matkan kuvasivusto on vihdoin valmis.

Tänään sitten viimein hermostuin lopullisesti puhelinkauppiaille, jotka soittelevat jo kännykkäänkin. Joku nainen kauppasi telkkariin jotain PLUS-korttia, ja kun aika aluksi ilmoitin, etten juuri katso meillä nykyisin näkyviä kanaviakaan ja etten totta puhuen edes tiedä, mitä kanavia meillä näkyy, hän jankutti kysymällä, että onhan meillä digiboksissa joku korttipaikka, mihin sitten pääsin sanomaan, etten ole varma, onko meillä digiboksia, ja etten oikeasti katso telkkaria … Tästä myyjä lamaantui hetkeksi niin, ettei enää saanut sanaa suustaan, jolloin näin tilaisuuteni tulleen ja suljin puhelimen. Sillä samalla hetkellä soitti joku lehtimyyjä! Ilmoitin, että en lue lehtiä: luen kirjoja ja surffailen ja sen sellaista ja pistin puhelimen kiinni. Sitten VIHDOIN ymmärsin soittaa Asiakkuusmarkkinointiliittoon (Puhelintarjonnan rajoituspalvelu. puh. 0600 13404), jossa ystävällinen nuori mies ilmoitti, että kuukauden, parin päästä puhelinmyynti loppuu. Siitä tuli valoisa olo!

Valoisa olo tuli myös kun kävin Stockan herkussa ja Akateemisessa. Herkussa siksi, että vakaa päätökseni lopettaa tämä vapulta alkanut karkin syönti käy helpommaksi kun näin vihanneshyllyt: nyt on tuoreita kukkakaaleja, munakoisoja, mansikoita, parsakaalta, kaikkea hyvää joista voi tehdä kelpo ruokia. Tänään mm. fenkoligratiinia pihvien seuraksi, hmmmm. Molto bene! Ja Akateemisessa: Pekan päivän kirjaa lähdin hakemaan. Olin melkein tunnin. On ihana kun täällä on oikea kirjakauppa. Noh, tuli kyllä sitten sorruttuakin. Kirjoja taisi olla kaikkiaan kuusi kun viimein lähdin… Siinäpä sitä sateiselle perjantaille jo kylliksi puuhia…

Tänään on ollut pieni päivä: ei mitään suuria tunteita, tekemisiä, tapaamisia tai tapahtumia. Olen istunut koneella vain ruoanlaiton (tulikin tosi hyvää kiinalaista) ja Jäälissä käynnin keskeyttäessä webbailun.  Ulkona + 9 C, joten pehtoori on saanut ihan yksikseen puuhailla pihalla. Huomenna voisin harkita kasvimaan ja penkkien kitkemistä. Harkitsen. En vielä lupaa mitään. 

Syksyn kuulaana sunnuntaina hautausmaalla kerrotaan kuiskaten menneistä, muistoista. Kuiskeen voi melkein nähdä, eikö?

Vastoin tapojani olen nauttinut suuresti kun sää ei ole oikein suosinut ulkoilua. Olen järjestellyt valtaisiksi kasvaneita digikuva-arkistojani ja värkkäillyt www-sivuja (lakkiaissivut jo valmiina). Opettelin tekemään sivuikonejakin. Tulos ei vielä raponen, mutta tiedänpäs tekniikan. Heh, kaikesta sitä voi riemua repiäkin.

Jo vain mie tiiän olevani surkia lähtemmään mökiltä kottiin. Mutta että näi surkia! Olihan tuskanen aamu kun piti Myötätuulen ovet sulkea ja suunnata maalikyliin. Rovaniemelle asti meni, että pystyin ylipäätään puhumaan! Rantapeltoa kohti alkoi olo jo helpottua ja mutikaisten ootellessa ruoan kanssa (hienoa jälkikasvua meillä, eikö? – vai katumusharjoituksiako tekevät? ), pihalla auringosta ja vehreydestä, kukkivista ruusuista ja alppiruusuista, lomantunnusta ja teinien jutuista nauttiessa jo mietin, että pääseehän tuota pohjoiseen taas uudestaan …

Leppeä tunturituuli ja hiljainen sunnuntain aurinkoinen iltapäivä Ahopään rinteillä: mukavasti uuvahtanut olo kun tepastelimme ja poimimme korillisen korvasieniä. Ah onnea! Molemmat omissa ajatuksissaan, hiljalleen rinnakkain kulkien. Aika on suhteellista mutta eikö se voisi nyt hieman hidastaa kulkuaan…

K & M lähtivät aamupäivällä; lähteminen ei ole niin hienoa kuin tuleminen. Pehtoori jatkaa siitä, mihin torstaina jäi: jatkaa yksinpuheluaan. Minä kuuntelen, kommentoinkin.

Haluanko huomenna lähteä kotiin? Jollei teinejä olisi jo ikävä, ei varmaan lähdettäiskään.

Yötön muttei pilvetön juhannusyö Saariselällä 2008. Puolilta öin aurinko oli vielä näin korkealla.

Viipyilevä aamiainen (niistä minä pidän! pidän hyvin paljon!), sateen uhka ilmeinen, mutta rohkeasti uhmasimme ja lähdimme pienelle vaellukselle katsomaan, mistä Hangasoja alkaa. Matkalla korvasieniä! Paljon korvasieniä. Minulle kuin pieniä koruja… Jääjärviltä Ruijanpolulle, sää suosi ja oli huikeaa: vain taivas kattona.

Myötätuulen terassilla tovi ennen saunaa ja pitkää illallista. Tietämättömyys tuntui olevan monin tavoin yllättävää (meriorvokki, upporentukka, teris, ovat aivan uusia Lapin luonnosta löytyviä kasvi- ja eläinkunnan lajeja, joista vain tietämättömät voivat tietää ) . Montako tuntia me istuimmekaan höpötellen? Vakaviakin puhuen. Viihtyen. Pitkän ystävyyden helppous mukavaa.

Vielä keskiyön kävelylle, nyt nukkumaan.

Juhannusaatto tunturissa ja kuruissa. Kiilopää huiputettu ja Hangasojan kultamailla käyty. Aurinkoa ja tyventä. Hiljaisuutta ja huoletonta naurua. Hyvin syömistä, tunturipuron vettä ja kuplivia. Uhrilahja auringolle jotta huomennakin sen näkisimme. Elämisen sietämätön keveys yöttömänä yönä hiekkamontun reunalla…

Hangasojalla ei ole juuri muita kuin me – ainakaan vielä. Rönkönlammen lenkillä ei ketään. Pehtoori juttelee itsekseen, – minunkin vuorosanani – minä kuuntelen ja mietin, että tämmöistäkö se sitten on kun ollaan oikeasti kaksistaan … Siihenhän ei varmaan mene kuin muutama vuosi. Meneehän se näinkin. Mutta silti on hienoa, että saamme vielä tänään tänne ystäviä seuraksi.

Tänään olen lähinnä ajellut autolla. Hoidellut asioita, kuskaillut miestä, poikaa ja odotellut tytärtä pääsykokeista. Ajellut taas, unohtanut pojan kaupunkiin, käynyt hakemassa, siistinyt työpöytää ja valinnut lomalukemista. Klikkaillut tunnin välein sääkarttoja. 

Melkein ollut suorittamatta mitään. Asenne jo Napapiirin pohjoispuolinen… melkein … Huomenna illalla jo rantasaunassa. Hyvä niin. 

Loman kunniaksi uni loppui aamulla klo 5.12. Hyvin ehti pyykkejä setviä ennen kuin salin ovet olisivat auki. Kunnon treeni ja sitä rataa sitten koko päivä… Iltasella vauhti hiljeni: silityselokuvana Colorado Avenue. Pidin kovasti, semminkin kun pidän Nicke Lignellista. Ja oli siinä joku nuori komistuskin katseltavana. Eikä vain näiden takia, mutta kelpo raina muutoinkin. Vaikka Suomen historiaa nyt väritettiinkin vähän turhan kauniilla sivelteminvedoilla. Viihdettä, mutta hyvää sellaista.

Mikäkö on “silityselokuva”? Se on sellainen kun pyykkiä on tolkuttomasti, eikä ulkona paista aurinko tai jätevedenpuhdistamo haisee niin ettei ulkona voi ollae eikä silittää, on käytävä  Makuunista hakemassa leffa ja siirrettävä silityspiste kodinhoitohuoneesta olohuoneeseen; leffaa katsellessa voi kuopuksen farkkuvuoret ja colleget silitellä. Ja meni siinä samalla melkoinen määrä teepaitoja meiltä muiltakin.

Leivoinkin. Pakastimeen ja mökille vietäväksi mantelipullaa ja raparperipiirakkaa. Raparperit on jo isoja. Kesän eka piirakka on aina se paras. Resepti on nettikansiossa
http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/Raparperipiirakka.htm

 

Hieman yllättävä uupumus. Mutta ei haittaa: sataa vettä, eikä mitään tuhannen välttämätöntä tehtävänä. Papan hauta käytiin sentään pehtoorin kanssa aamupäivällä laittamassa kuntoon.

Iltapäivällä mietin, etten koskaan ennen eläisssäni ole ollut kiinnostunut ystävien vanhempien timanttihääpäivästä kuten nyt yksistä tietyistä kekkereistä, joiden ajankohta näyttäisi meidän kannalta nyt kuitenkin sijoittuvan vallan mainiosti …  

Monta roolia. Nyt jo mietin mahtuiko kaikki tosiaan samaan päivään: aamulla dialogi lähetysjuhlilla (ainakin ohi, ilmeisesti hyvin, kiitoksia moniakin, opin paljon), päivällä ME:n väitöksessä hämmästelemässä historiantutkimuksen herättämiä tunteita ja tehdyn työn määrää, mukava olla antamassa arvosanaa ja illalla karonkassa, jossa väittelijä ja vastaväittäjä saivat ansaitsemansa puheet.

NYT olen virkavapaalla ja LOMALLA! Nyt on “sitte” … 

Että ihminen voi saada paljon aikaiseksi kun välttelee jonkun tekemistä. Siis: tarkoitus oli lukea väitöskirja loppuun ja tehdä paperia lauantaiksi ja kuinka siisti minun vaatekaappini tänään onkaan! kuinka hyvää ruoka perhe saikaan! Miten paljon erikoispyykkiä onkaan hoideltu! Miten hienon lenkin teinkään kylmän pohjoistuulen puhaltaessa! Kuinka monia rästisähköposteja onkaan tullut kirjoiteltua! Ei mikään turha päivä tänään!

Pehtoorin kanssa kutosta tuunattu ja annettu myyntiin. Uudet naapurit haussa … Esikoisella alkaa pääsykoe lähestyä, pientä kireyttä, mutta lukeminen ei ainakaan ole yhtään vähentynyt. Eikä kuopuksella laiskottelu. Että osaa nuori mies nauttia “völläilystä”.

Minäpä lähden tästä nyt Toscanaan… Asema-aukion ristoranteen syömään ja parantamaan maailmaa parin ystävän kanssa…

Miksen opi sanomaan ´ei´: en ehdi, en osaa, en halua, en voi. Jos olisin keväällä pari kertaa osannut sen sanoa oikeaan aikaan, minun ei olisi tarvinnut tulla pois pohjoisesta, eikä olisi tarvinnut lukea ja kirjoittaa lauantaita varten. Lukea pitää vielä paljon, kirjoittaa ja harjoitella esiintymistä vielä enemmän. Aamupäivä pidettiin PR:n kanssa palaveria ja kyllä jo uskon että dialogi saadaan sujumaan, mutta miksi minä tätä teen?! Koska en osaa sanoa ei! Niinpä minä sitten menen lauantaina lähetysjuhlille puhumaan ja väitökseen arvostelulautakuntaan ja karonkkaan ja … Koska en osaa vieläkään sanoa ei!

Onhan kuukkelilla ruma ääni. Sitä kuuntelin ja mietin nuotiopaikalla taukoa pitäessä. Mietin samalla, että ei siitä ole kuin neljä vuotta kun palkintolaatan saatuamme oikein lehtihaastattelussa sanoimme yhteen ääneen, että me mitään mökkiä tarvita tai laiteta, riittää kun pidetään kodista ja sen pihasta huolta. Nautitaan kun on kerran saatu piha priimakuntoon ja taloremonttikin tulossa …

Ei pitäisi mennä sanomaan. Talo on remontoitu, ja laajennettukin, rempattu vähän vanhaa mökkiä ja tehty uusi mökki. Ja nyt on sitten kolme päivää laitettu mökin pihapiiriä … eikä se oikeastaan edes ollut huonossa kunnossa, kunhan vielä trimmattiin. Ja jo nyt riepoo kun huomenna pitää lähteä täältä, …

Ollaanhan me nautittu, tässä vain hommailtu. Työleiri numero kuustoista tai jotakin… Tänään on ollut hieno sää. Ihan tyven. Melko lämmin (+ 14 C). Aurinkoa illansuuhun asti. Teinit kuleksineet, höpötelleet, käyneet välillä syömässä. Ajelleet, näyttäneet uudelle kaverille paikkoja. Yritän pitää hyvin, jotta tulevat toistekin.

“Jos haluat olla onnellinen päivän, ota humala!
Jos haluat olla onnellinen vuoden, rakastu!
Jos haluat olla onnellinen elämäsi, istuta puu!”

Tai miten se kiinalainen sananlasku meneekään… Olen tänään istuttanut puun. Itse asiassa kolme puuta. Sain työkavereilta puolivuosisataislahjaksi puun. Kävimme tänään kylmässä aamussa Ivalon Taimituvalta valitsemassa pihlajan. Pitkän harkinnan jälkeen pihlaja. Se on kaunis ympäri vuoden ja pitäisi pärjätä näillä raukoilla rajoilla. Ostimme lahjapuulle kaveriksi kaksi pihlajaa ja soraiseen maahan ne istutin.

Olen päässyt piireihin: mökin lähikaupan ikiaikaisena asiakkaana saan “paikallisten” alennuksen! Alennus koskee vain tiettyjä arkiaineita (perunoita, tiskiainetta, työhanskoja ja tulitikkuja) mutta ei turistitavaroita (kosteusvoidetta, siideriä, savuporoleikettä). Noita kaikkia tänään kuitenkin tarvittiin. Päivä mennyt pihapiiriä ja varastoja siivotessa ja järjestellessä, pehtoori on tehnyt puron ylittävää siltaa. Helpottaa talvella veden hakua…

Puoleltapäivin oltiin aurinkoisella Hangasojalla. Pyörät esiin liiteristä ja poljettiin Saariselälle. Riekonlinnassa eikä juuri muuallakaan ollut kuin me. Mentiin syömään. Semmoista ei ole täällä paljon tehty: syöty ulkona. Eikä ole paljon keskiviikkoiltapäivisin muutenkaan oltu kaksistaan, eikä kesäkuun alussa Lapissa, eikä aurinkoisessa sääskettömässä keväisessä (koivuissa juuri ja juuri hiirenkorvat) luonnossa Napapiirin pohjoispuolella. Olisi kannattanut – oli sen verran hieno iltapäivä.

Isäni yksi usein toistama juttu oli “Ei ihminen nuorena tiedä, kuinka vanhana on mukavaa”. Tänä aamuna sovelsin sitä “Ei ihminen nuorena tiedä, kuinka ihana on kun saa nukuttua hyvät, levolliset, täyspitkät yöunet”. On levollinen olo.

Aika usein lähden lukukauden loputtua, kesäkuun ekaksi viikoksi arkistoreissulle Helsinkiin. Tänä vuonna en: huomenna lähdemme pehtoorin kanssa Hangasojalle. Ei ihan töittä sinnekään, mutta ihana lähteä.

Juhlan purkua vielä – eilinen ja tämäkin päivä. Yhdet vieraatkin vielä eilen, nyt viimeiset kakut viety töihin ja puutarhalle. Töissä käväisyn jälkeen lähdimme perheen kesken kaupungille syömään, minulle keittiökiintiö hetkellisesti täynnä ja juhlistimme virkavapauteni “oikeaa” alkamista.

Nyt kun olisi aikaa ja intoa Kiinan matkasivuston viimeistelyyn ja julkistamiseen ja juhlakuvien editointiin niin sorvi hajosi; eilen ehtoolla tietokone irtisanoi työsopimuksen ja pimeni totaalisesti… Vein koneen aamulla korjatteille ja ilmoitin kaikella asiantuntemuksellani, heh! – että “varmaan näytönohjain simahti”, jolloin nörttipoika katsoi minua hyvin surkeasti ja sanoi, että “ilmoitellaan kun on kunnossa tai jos se kovalevy on kokonaan lasahtanut”. Jotta semmoista.

Virkavapaus alkaa joten ei tarvita konetta? Niinhän sitä voisi luulla! Minähän olen datis kuten teinit jatkuvasti huomauttelevat, joten tämä läppäri ja sen ohjelmat eivät todellakaan riitä minun harrastuksiini. Mitä siis nyt? Lähdettävä kai lenkille kun aamulla lintsasin saliltakin. … Ja lauantaisen ´12-tuntia-korkokengissä´ jälkeen rullaluistimia ei voi rasitusvammaiseen jalkaani ajatellakkaan.

Tuoksuu ruusut. Kuusikymmentä ruusua tuoksuu…

Lakkiaisviikonloppu. Voisipa tunteita säilöä ja sitten ottaa pienen annoksen kerrallaan nautittavaksi kun on tarve. Esikoisemme on ylioppilas. Eilen oli hieno, suurenmoinen päivä. Neljän tunnin yöunen jälkeen olin tavallistakin herkemmällä .. välillä pakahduttava onnen tunne…

Saaran päivä oli kaunis, lämmin, aurinkoinen. Lämpimiä onnitteluja. Ruusuja, halauksia, puheita, maljoja, välähdyksiä menneestä ja toiveita tulevasta. Oli ihana, että ystävät ja sukulaiset tulivat jakamaan päivän kanssamme. Ylioppilas oli kaunis ja todistuksensa ja stipendinsä ansainnut.

Meillä kävi seitsemän tunnin aikana 99 vierasta. Monille en ehtinyt sanoa kuin tervetuloa ja näkemiin: vapaapäivät ja kaksi auttavaa ihmistä keittiössä ja tarjoilussa olivat enemmän kuin tarpeen, ilman niitä en olisi ilman ehtinyt senkään vertaa. Tarjoilua oli riittävästi (tein 20 kakkua ja piirakkaa, makeita jäikin, suolaisia juuri sopivasti) ja La Festa osoittautui toimivaksi isommallekin porukalle.

Vihreää, aurinkoa, kuplia, puheensorinaa, juhlavia vaatteita, kahvin ja kakun tuoksu, … tyttären helpottuneet kasvot, ruusuja maljakossa ja ruusuja pihalla, … Gaudeamus igitur …