Maisa in memoriam

En olisi koskaan uskonut itkeväni koiran vuoksi. Niin on nyt vain käynyt. Tänään on koiran päivä. Ja minä heräsin aamuviideltä ….

Maisa tuli minun ja meidän koko perheen elämään ”samassa paketissa” Miniän kanssa. Reilu kahdeksan vuotta sitten, kun olimme koko perhe neljästään yhteisellä lomalla Dubaissa, Juniori näytti kännykästäkään kuvia pienestä koiranpennusta, ”J:llä on uus koira”. – Ai jaa, totesin. En ollut ihan varma, kuka on J., saatikka, että minua olisi kovin paljon kiinnostanut mikään shäferin pentu.

Minä pelkään isoja koiria, shäfereistä parikin ikävää kokemusta. Mm. kun me rakensimme tätä taloamme (rapiat 30 vuotta sitten) tuossa kujan toisella puolella kahdella perheellä oli molemmilla kaksi isoa saksanpaimenkoiraa, eivätkä ne suinkaan aina olleet kiinni, eikä pihoilla ollut suljettavia portteja. Tulin kerran yhtenä lauantaiaamuna yksikseni raksalle, ja ajoin pihalle, ja ennen kuin ehdin tulla ulos autosta, kaikki neljä koiraa olivat auton ympärillä. Minähän en koiralauman keskelle autosta ulos tule: ei kestänyt kuin sekunnin murto-osan kun peruutin ja lähdin takaisin kotiin. Kerran yksi noista koirista kävi syömässä piirakat, jotka olin tuonut raksalle aikomuksena tarjota niitä iltapäivällä tuleville kattotiilitalkoolaisille. Kerran olen lenkillä joutunut kokemaan sen, kun shäfer juoksee kohti ja nousee takajaloilleen minua vasten, kunnes isäntänsä sai komennettua sen pois. Tärisin kauan aikaa sen jälkeen.

Kun olin varhaisteini kotikotiini hankittiin tiibetinspanieli, joka sai nimekseen Hani vai olikohan se oikein Honey. Sellainen pieni, häiriötä aiheuttamaton otus se oli, jonka meidän silloinen, kotiapulaiseksi aika iäkäs (silloin about 50?), varsinainen kotihengetär omi sen jossain vaiheessa itselleen. Minä en muista koskaan tuota koiraa käyttäneeni ulkona, tai muutenkaan olleenkaan olleeni sen kanssa tekemisissä. Koirat ei ole olleet mun juttu.

Kuinka sitten kävikään kun meidän lapset, erityisesti Juniori, halusivat lemmikkiä?  – Se juttu on täällä.

No, Juniorin tyttöystävällä, josta sittemmin tuli kihlattu ja Apsun äiti, on ollut aina koira, shäfer. Ja niin myös Maisa sitten muutti Juniorin luo parisuhteen alkuvaiheessa, Juniorin ollessa vielä armeijassa. Kun koiruli ensimmäisen kerran juhannuksena 2010 tuli Lapin mökille, olin vähintäänkin varauksellinen, ja tunturissa kulkiessamme koetin olla aika kaukana koirasta, josta tuli heti kerralla ”Lapin koira”.

En osaa ”lukea” koiria, en niistä ymmärrä, mutta pian minäkin nimenomaan mökillä opin, että Maisa on leppeä ja iloinen, vähän pentu koko ikänsä. Ja jo muutaman yhteisen patikan jälkeen alkoi tuntua mukavalta, kun se aina ”kokosi laumansa” eli haki minutkin, kuvaamaan jääneen, joukkoon, kun muut menivät kaukana edellä.

Maisa sai sitten parikin ”sisarusta”, ensin Unskin (kiinanharjakoira) ja nyt nelivuotiaan Piinan, joka on shäfer sekin. Maisa alkoi jo sairastella ja menettää näköään, ja jo Apsun oottoaikana nuoret puhuivat, että ehkä Maisan olisi hyvä päästä pois, mutta siinäpä koko pieni koiralauma on pojasta pitänyt huolta, mitä minä totta puhuen kyllä aluksi epäilin ja taas pelkäsinkin: kaksi isoa koiraa ja vauva! Mutta kaikki ovat keskenään kasvaneet ja leikkineet ja lenkkeilleet.

(kuva Miniän albumista)

Maisa ei ole enää pariin vuoteen päässyt mökille, vaan on ollut Miniän vanhempien luona, kun muu perhe on lähtynyt Lappiin. Ja kyllä Piinakin kulkee tunturissa enemmän kuin mielellään, mutta ei sen riemu ole samalla lailla rajatonta kuin Maisalla, eikä se ole Maisan veroinen paimenkoira. Enkä minä ole oppinut sitä tuntemaan. Mutta Maisan opin.

Ja eilen, koiran päivän aattona, oli aika heittää Maisalle hyvästit. Mutta Maisakin pääsee vielä tuntureille, tuhkat viedään niiden rinteille, Lapinmaahan. Shepherd’s Queen-Mary ”Maisa” (2010 – 2018) oli unissani viimeyönä, vaelsimme kaksistaan tuntureilla ja Alpeilla, merenrannoilla ja lumisissa kuruissa, ja viideltä heräsin: Maisa putosi, putosi, putosi…

Eilen illalla.
Apsu: ”Missä Maisa?”
Äiti: ”Taivaassa lentokonneitten vieressä. Juoksee kilpaa niiden kans… ”
Apsu ”Kuka voittaa?  …  Maisa voittaa!!”