Tuulestatemmattua

Hieman hopun päivän ilta päättyi tilaisuuteen, jossa meitä (ja muutamaa kymmentä muuta) ohjeistettiin teenjuonnin historiaan ja saloihin. Helena Petäistö, jonka ”Cocon matkassa” -matkaoppaita on tullut luettua hiirenkorville asti, oli esittelemässä kirjaansa ”Tee teematka” ja hän myös maistatti erilaisia teelaatuja. Vielä en vaihda viininmaisteluja teenmaisteluihin, vaikka paljon uutta kiehtovaa tietoa teestä saatiinkin.

Ja kyllähän se nyt on pehtoorille sitten smokki hankittava. 🙂 Teenjuontia varten? Ei kun ihan muuhun.

Aamulla töihin pyöräillessä aurinkoista, kaunista, mutta jossain, jotenkin, varkain, vieressä tuntui syksy. Kalsea, mutta myös virkistävä tuntu. Merkillinen ristiriita. Merkillisiä puhelujakin tänään, hyviä ja huonoja uutisia. Sellainen rajalla olo, oudosti.

Minulla erinomaistakin parempi syy tehdä lyhyt duunipäivä: illaksi saatiin vielä I & B meille. Kesävieraita. Tuntuikin taas leppoisalta kuin kesällä ainakin. Iltaa istuttiin, syötiinkin (mitä ihmettä siihen marinadiin olinkaan pistänyt, heaven knows!). Menneitä, puolen vuosisadan takaisiakin! yhteisiä ”kokemuksia” :). Onhan serkkuni kummitätini tytär… Sekö se saa meillä jutun kulkemaan? Ei isommasti hiljaisia hetkiä. Miehet puhuu koko ajan? Niin se varmaan on…

Kesäillassa mukava olo, vieläkö huomenna?

Vankkumaton päätös aloittaa loman jälkeinen elämä salitreenillä oli vielä eilen illalla hyvä. Aamukuudelta ajatuskin kuumalle salille lähtemisestä tuntui hyvin, hyvin merkilliseltä. Rullislenkin sentään tein. Mukava kun sentään sen.

Vaikka hankkiuduin kustannuspaikalle tavanomaista myöhemmin, olin silti ainut pitkän aikaa. Pitkän tovin tuijotin epäuskoisena työhuoneeni seinällä olevaa mittaria, ja kyllä, kyllä huoneessa oli + 29 C. Pieni rupelituuletin, sälekaihtimet ja tuuletusikkunan avaaminen eivät juuri tilannetta helpottaneet. Kun on ollut ulkoruokinnassa ja -olossa monta päivää, tuntui kuuma sisäilma kerrassaan kiusalliselta. Muutamien kollegoiden tulo kaveriksi – vaihtamaan kesän kuulumiset ja pohtimaan yliopiston uuden hallituksen kokoonpanoa ja sen mahdollisia seurauksia, niin ja tietysti – tekemään töitäkin, helpotti kummasti.

Stockan herkun kautta kotiin, tykötarpeita huomista ruokaa ja baakkelsia varten. Mökkikaupan jälkeen Herkun tarjonta tuntuu aina yhtä juhlalliselta. Ehtoo onkin sitten kulunut pihalla ja Festassa. Pehtoori meinaa minun pienille kattauskukka-asetelmilleni (kuva suurenee klikkaamalla) taas hymyillä, hieman syrjäkarein virnuilee. Mutta eipä ole pääpuutarhuri itse edes yrittänyt… 🙂 Kyllä minä vielä opin. Kai. Ehkä. Yrittänyttä ei laiteta. [sanonta jota en ole koskaan oikein tajunnut]. No keittiöön mies ei sentään tullut tekemisiäni kuljailemaan. Vaikka uutta sielläkin kokeilin…

Työtöitä ja harrastuksia sopivassa suhteessa. Kun vielä nukkumisrytmi reivautuisi sopivaan kurssiin.

Stressiraja on ylitetty: mökkiloma loppu, kesäloma loppu!

Napapiiri on minulle stressiraja, ja tänään ollaan tultu sen eteläpuolelle. No ei vielä isoa stressiä, joskin erinäisiä järjestelyjä että aamusella voi varovaisesti kohti kampusta suunnata … Viiden viikon loman jälkeen … Jep, jep! Reippaasti vaan.
_______________________
Tänään vielä Hangasojan aamu avautui kirkkaana. Värit ja valo voimakkaita. Serkku tuntui näkevän ja tuntevan ne meitä muita voimakkaammin. Ehkä puhdas luonto, pohjoisen aurinko näyttäytyvät eri tavoin. Pehtoori kävi purossakin (+ 12 C), minä vain sähkösaunassa. Vieraat tyytyivät suihkutteluihin.

Puurot ja kahvit nautittuamme pientä siivoilua. Rudolfit ja muut porot hyvästeltiin, matka etelään alkoi hyvissä ajoin ennen yhtätoista. Vähän liikennettä. Paljon juttua matkalla. Emme juuri pysähdelleet (ohjeistus :)), mutta Napapiirillä heittäydyimme turisteiksi. Joulupukin kammari, raja (Arctic Circle) ja postitoimisto käytiin kuvaamassa. Matkamuistojakin löytyi. Ja Iittala Outlet. Ja sieltä jotain ..

Auringon hellimisestä huolimatta oli istahdettava autoon, matka kohti Iitä ja kotia jatkui. Vieraat jätettiin veljen ja perheensä huomaan Iin mökille, me pehtoorin kanssa jatkoimme kohti kotipuutarhaa. Pientä elvytystä sille. Nyt jo nuorisokin on nähty ja halattu.

Taas kerran Iisakkipää huiputettu, taas kerran se tuntui hyvältä. Oli hyvä lähteä tunturiin kun vieraatkin olivat levänneet yön hyvin. Levollinen uni täällä ei johdukaan hirsistä, Lapin rauhasta, Napapiirin pohjoispuolisen luonnon lumosta, vaan siitä kullasta, joka Tunturituulen (mökkitontin nimi) alla on. Näin sanoi Saariselän Siula-Centerissä Hippupuodin ihminen. Kultaa tai ei, mutta hyvin nukuttiin.

Siis aamiaisen jälkeen kohti huippua. Kaksi tuntia mutkin. Keskipäivän korkeassa valossa. Lämmintä ja aurinkoa helteen rajalle asti. Hiljalleen nousimme, tunturi- ja vaivaiskoivuja ihmetellen, puroja, kuruja ja poroja kuvaten. Maiseman avaruudesta nauttien. Eikä muita kuin me. Oli se – toivottavasti, ymmärtääksemme – Atlantin takaa tulleillekin mukava juttu. Ei ihan jokainen newyorkilainen ole Iisakkipäälle (450 mpy) kavunnut… 🙂

Kun nuotiomakkara on oululaisillekin nimenomaan mökkielämään liittyvä juttu kuittasimme lounaan sillä (tosin kahvilla ja kakulla höystäen). Kummasti pari tuntia vierähti Hangasojan töyräällä, ja sitten turisteina shoppaamaan Saariselälle.

Ilta saunoen ja syöden.

Ei järin yllättäviä ohjelmanumeroita, mutta mukavahan se on. Maailman pienuus ja suuruus, sukulaisuus :), tuli todettua.

New Yorkin kone laskeutui tänä aamuna 1½ tuntia myöhässä Helsinkiin. No mitä se meitä liikuttaa? Sitä vaan, että huolehdittiin josko vieraamme ehtivät Ivalon koneeseen. Ehtiväthän he. Laukut eivät. No hätä. Taksi toi ne illalla mökin pihaan.

Ivalon kentällä oli pilvistä, melkein sateisen näköistä, mutta kun pääsimme Kaunispään eteläpuolelle aurinko näyttäytyi. Ja sen jälkeen Lappi on näyttänyt parhaintaan. Lämpöä, valoa, rauhaa. Ja sitten! Nuotiobrunssin ja nokosten jälkeen ”turisteille” sight seeingin vuoro. Sen, että ensimmäiseen etappiin päästiin oli siellä saamelaishäät hyvässä vauhdissa. Paljon saamelaispukuja ja aurinkoista juhlaa. Seuraavassa vaiheessa kolmenkymmenen poron tokka katseltavana ja kuvattavana keskellä Saariselän hotellialuetta. Ilta-auringossa käytiin vielä kappelissa ja ”kirkkoviinillä”.

Mökin rannassa sauna ja puropulahdus maistuivat longislandilaisillekin. Ja sitten ruokaa ja viiniä. Souvarit soivat …

Yöllä satoi. Satoi paljon. Puoli viideltä heräsin kun sade ei enää vain ropissut mökin kattoon vaan rummutti, piti jo meteliä. Sade ei kestänyt kauan mutta jäin hereille. Enkä nukahtanut, joten sade ehti alkaa uudelleen. Mietin. Mietin ja olin huolissani. Kuuntelin sadetta. Mietin. Tuntui flunssaiselta. Taas satoi. Paljon. Rännit romisivat. Ja sitten heräänkin – kello on yhdeksän! Yhdeksän!

Koko päivän oli pilvistä, aamupäivällä satoi vähän lisää. Käytiin kaupassa, järkkäiltiin kaikkea valmiiksi vieraiden varalle ja sitten puolelta päivin päästiin tekemään ”rojektia”. Pitkästä aikaa yhdessä tekemään rojektia.

Sanotaan, että ihmisen kehoon jää jäljet kaikesta. Että on sellainen tunnejälki. Tänään tämä tuli mieleen kun kärräsin pari kuutiota märkää hiekkaa, muutaman kymmenen kottikärryllistä kiviä ja sitten vielä eräänkin satsin liuskekiviä. Minulla on tunnejälki kärräämisestä. Pehtoorin ja minun vuosikymmeniä (33 vuotta!) kestäneessä parisuhteessa kärrääminen on jättänyt minuun tunnejäljen. Kärrääminen on mun juttu, pehtoori toteuttaa, on tarkka, viimeistelee, tekee, ja minä kärrään – hiekkaa, multaa, kiviä, kuntaa, soraa, milloin mitäkin. Kuuden tunnin kärräämisen jälkeen saatoin sanoa, että en jaksa enää, … olo oli väsynyt mutta tyytyväinen. Yhdessä tehtiin, eikä paljon puhuttu, tehtiin kuitenkin.

Välillä nautimme savurautua joka etelämpänä tunnetaan nimellä nieriä. Istahdimme nuotiopaikalle. Ei paistanut, mutta ei satanutkaan. Tyven. Kostea. Moni voisi luulla että oli sääskiä, mutta ei ollut. Ei. Hyvä juttu. Ja taas homma jatkui… Nyt on pihapiiriä maisemoitu ja sisäänkäynnit uusittu (vrt. eilinen kuva), terassia vähän laajennettu.

Nyt on aika mennä nukkumaan.

Edellisellä, jo edesmenneellä esimiehelläni, emeritusprofessorilla oli aina paljon Erinomaisen Tärkeitä Asiota. Hänelle niitä olivat mm. (huom. mm. !) Pähkinäsaaren rauhan raja, tupakan riittävä määrä, kirjeenvaihto (paperinen, ei sposti!!), bibliofiiliset harvinaisuudet, Pohjois-Suomen asutushistorian selvittäminen, hyvät suhteet tiettyihin kollegoihin, Albigenssisodat, reissaaminen jne. Nyt en kuitenkaan ajattele mitään näistä Erinomaisen Tärkeänä Asiana.

Tänään – eilisen jälkeen – minä muistan ja tiedän, että Erinomaisen Tärkeä Asia on se, että on ystäviä. Vietimme eilisen ystävien kanssa. Matkalla Pudasjärven Livolle. Ja päivän ja illan vietimme ystävien kanssa, ilman mitään isompaa ohjelmaa.

Punaisen mökin pihapiirissä nautimme heinäkuisesta maaseudusta, auringosta. Pienestä liikkumisesta, suuresta, herkullisesta tarjoilusta. Tarvitaanko muuta? Ei tarvita. Yllin kyllin meille annettiin.

__________

Tänään kaikkien asioiden päivitystä. Piha, keittiö, kirjeenvaihto, pankkiasiat, apteekki, pyykki, nuoriso, kuntoilu, … Kaikkea näitä, ja kaikki nämä vaativat vielä tekemistä ja kaikki jatkuu. Mutta mitkään näistä (paitsi nuoriso) eivät ole Erinomaisen Tärkeitä Asioita.