Tuulestatemmattua

Eilinen ilta Diner Amical Pallastunturilla oli äärimmäisen muistettava. Tunnelma välitön, ruoka vastaansanomattoman hyvää, tutustuttiin uusiin ihmisiin, molemmat rotissööri-kumminikin olivat paikalla, ja yksi vanha tuttukin tavattiin. Pehtoorin lapsuuden ja nuoruuden paras kaveri, toki myös minun tuttuni lukioaikoina, vaimoineen kuuluvat Lapin voutikuntaan  ja vietimme heidän kanssaan ison osan ajasta. Oivallista.

Pallakselta palasimme Oloshotellille puolen yön aikoihin, jollon pehtoorin kanssa päätimme jättää jatkot porovorscmakkeineen väliin ja lähdimme  mökkihuoneistoomme. Turnauskestävyys ei ole ammattilaisten tasoinen. No aamiainen sitten maistui. Mm. Lapin perunarieska ja jääkellerilohi ja metsämarjapannacotta pitivät nälän juuri ja juuri pois ensimmäiseen ruokarastiin asti.

Bussilla menimme Jerisjärven kalamajoille, 1700-luvulta asti säilyneet kalamajat hienoja, patikoitiin katsomaan nuotanvetoa, en ole koskaan ennen nähnyt. Saaliina vain yksi hauki mutta muuta evästä oli onneksi piknikille varattuna.

Aamupäivän ja alkuiltapäivän ulkoilun aikana sain monta vinkkiä Myötätuulen vieraita ja oman perheen kekkereitä varten. Mutta nyt ei ehdi kirjoitella enempää… On lähdettävä valmistautumaan.

Ritarillisesti teidän kapitulikirjeenvaihtajanne Olokselta..    R.

Käätyjä ja niiden ”arvot” näkyvät tuolla: klikkaa.

Tuossa alla on sellaiset, jotka minä parin tunnin päästä saan… 😉

Lainaus Rotissöörien sivuilta:

Rôtisseurs on ranskalainen, kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka päämaja on Pariisissa. Järjestö toimii n. 100 maassa ympäri maailman. Järjestön ydin on gastronomiassa, ruokakulttuurin vaalimisessa, ruokailutapojen kunnioittamisessa, kansallisen keittiön kunnioittamisessa ja sen kehittämisessä. Järjestön tavoitteena on maailmanlaajuisesti saattaa yhteen gastronomiasta kiinnostuneet harrastelijat ja ammattilaiset. Ruokailuun liittyy olennaisena osana myös juomat; viinit, vedet, viinat ja oluet.

Kahvimukin vieressä aamulla kortti: 30. Ikäänihän tässä juhlitaan? No niinpä!

On kolmekymmentä vuotta siitä kun kihlauduimme. Kuukauden Euroopan telttamatkan jälkeen ajoimme Travemündessä Finnjetiin, jossa iltasella vaihdoimme Bad Segebergistä edellisenä päivänä hankkimamme sormukset. Minun sormustani oli pitänyt suurentaa, miehen pienentää. Sellaista se silloin oli.

Neljä vuotta kihlautumisen jälkeen tänä samaisena päivänä avioiduimme. Kätevää, muistaa molemmat päivät – tai sitten ei kumpaakaan … Pehtoori muisti tänään – niin kuin kaikkina näinä vuosina vuosina – molemmat.

Tänään alkoi juhlaviikonloppumme. Olisi aika ryhtyä pakkaamaan. Näillä mennään …

Ompelijani on aarre! Eikä kavaljeerissakaan ole valittamista. (klikkaa niin näet puvut isompina.)

Käteni, jotka ovat olleet koko kesän karheankovat, pienillä haavoilla, kynnet lyhyet ja rosoiset, harvoin lakatut, kynsinauhat kireät ja lohkeilevat (äidin antamasta extravoiteesta huolimatta),  ovat nyt lähes sileät ja ne tuntuvat pehmeiltä. Vihdoinkin olin saanut aikaiseksi ja tilatuksi ajan käsihoitoon. Käteni on nyt uitettu, haudutettu, pehmitetty, hierottu, kastettu kuumaan parafiiniin, annettu parafiiniin vaikuttaa, käsien iho kuorittu, voideltu ja raikastettu, kynnet huollettu ja lakattu. Ruhtinaallista. Kaksi tuntia kului, mutta nyt eivät niveltaipeet huuda Bepanthenia, Bemetsonia, L´Occitanen Creamia tai mitään muutakaan kosteusvoidetta tai salvaa.  Hoitolasta lähtiessä tarttui mukaan pussillinen hoitavia – aivan välttämättömiä! – tuotteita ja Visaa  oli vingutettava aika lailla, mutta silti: ah, onnea.

Ja iltapukukin alkaa viikonlopun juhlaa varten olla valmiina. Kävin viimeisessä sovituksessa äsken. Pieni hyvä hyrinä alkaa jo tuntua.

Välähti merkillinen idea: tarkoitus on pitemmän aikaa ollut vetreennyttää pikkukameran (digipokkari) käyttöä ja kokeilla, millaisia kuvia sillä saakaan. Tänään oli myös tehtävä itselle syksyn työaikasuunnitelma (ei turhempaa hommaa voi olla kuin budjetoida aikaa kun ei ole vielä tiedossa, ketä ja kuinka monta meitä on mitäkin hommaa tekemässä! Kellotellaan omaa tulevaa tekemistä. Kauan eläköön yliopiston hullut uudistukset!) ja sitten kolmas juonne tämän ideani taustalla on se, että olen yrittänyt miettiä kandiseminaaritutkielmien aiheita opiskelijoille, ja mieluusti antaisin arjen historiaan liittyviä aiheita, mutta kun! -kun ei ole lähteitä. Emme me, eikä menneinä vuosikymmeninä –  saatikka vuosisatoina – ihmiset paljon arkeaan dokumentoi.

Kuvia tulee otettua yleensä matkalla, lomalla, juhlassa, luonnossa, – ei niinkään arjesta.

Tämän johdattelun jälkeen: surkeahkoja kuvia tästä päivästä. Pyrkimys oli saada joka kuvaan kello näkyviin, mutta eipä aina onnistunut…

Salilla – yksin kuten tavallista.

Aamupesulla

Töihin ajoissa

Evästelemässä – yhdeltätoista.

Kirjastossakin oli piipahdettava (todellisempaa arkea olisi ollut kuvata työhuoneeni ”liikennettä”, mutta kun en oikein kehdannut opiskelijoita ryhtyä kuvailemaan … ”katsokaas kun teen sellaista kuvapäiväkirjaa tästä arkisesta päivästäni …” Kuvasinpas sitten vielä kovin tyhjähköä kirjastoa. )

Kotona maanantain arkisapuska perheelle

Kauan järjestelyä odottanut vaate-, laukku- ja erilaisten romppeiden iso komero on  juuri tyhjennetty ja kohta puoliin jo järjestettykin.

Ja sitten tähän:

Vähän säälittävä juttuhan tämä on, ei oikeastaan voi kuin todeta, että hanki itselles elämä, jollei ole muuta tekemistä kuin kuvata arkea (surkeasti sitäkin, osa kuvista taitaa aueta isommiksi) ja päivittää blogiin… Hoh hoijaa. Melkoinen rimanalitus!

Yritän huomenna olla edes vähän fiksumpi!

Eilen leppeä tuuli, tänään lähes tyven. Lämmin ja levollinen viikonvaihde. Aurinkoa, ihana kun on piha. Hienoa kun voi rullistella. Melkein kuin ylimääräinen kesäviikonloppu. Kuin lahjaksi saatu.

Perjantaina hieman säikäytti kun esikoinen oli töistä tullessani korkeassa kuumeessa: nytkö meillä jo sikaflunssa? Ilta ihmeteltiin, yöllä lääkittiin ja yesh! aamulla kurkku täynnä valkoisia peitteitä. Siis se tavallinen angina. Eihän sekään mikään mukava, mutta helpotti kuitenkin. Päivystyksessä käytiin, ja nyt kun tämä on jo neljäs angina vuoden kuluessa niin saatiin lähete nielurisojen poistoon.

Ja miksikö tytär niin helpottunut, että ”vain angina”.  Ensinnäkin maanantaina on kesätentti, kohtuullisen iso tentti, monen kirjan tentti,  jota varten neiti on ehtinyt jo eräänkin vapaapäivän ja -illan päntätä.  Toiseksi (minusta ainakin kuulosti että) vielä isompi huolenaihe oli pelko tiistain fuksiristeilyn peruuntumisesta.  Toisen vuoden opiskelijana kun tämä studenttimme on hakeutunut pienryhmäohjaajaksi ja toivoo sitä kautta mm. pääsevänsä nyt kokemaan ne oman fuksivuoden lähes elämättä jääneet bileet. Oma abiristeily, fuksiristeily ja fuksisuunnistus kun kaikki menivät – anginassa! No nyt antibiootti jo puree, ja kuume on laskenut. Pikkuisen ylitunnollinen esikoisemme on sitten tämänkin päivän lukenut. Mitä veljensä ei sitten suinkaan ole tehnyt!

Veljensä – tai ehkä sittenkin enemmän veljensä tyttöystävä – teki tänään sapuskan! Hieno homma. Nuoripari kokkasi eikä minulla ollut keittiöön asiaa. Sain istahtaa valmiiseen ruokapöytään. Semmoinenhan on pieni lahja. Mukava juttu. Ehdin sitten kameran kanssa pitkästä aikaa makrokuvaillakin… (kuva suurenee klikkaamalla). Sitä(kin) pitäisi harrastaa ja harjoitella enemmän.