Niitä näitä

Pienoislinturetkellä

Kävin äsken lenkillä. Vinkin jälkeen menin katsomaan, olisiko Islannin tulivuoren purkauksen tuhka tehnyt auringonlaskusta poikkeuksellisen hienon? Olisiko hienoja valoefektejä? Ei ollut, ei.  Mutta jo keväistä oli.

Ja joutsenia oli. Näin yhteensä neljätoista. Ja muitakin lintuja. Älkää vaan kysykö, mitä lintuja. Tunnen linnut paremmin ruokalistoissa kuin taivaalla. Näin huolimatta siitä, että olen pian parikymmentä vuotta tuntenut aktiivisia lintuharrastajia, ammattilaisia, biologeja, joiden kanssa olen ollut ainakin kymmenellä linturetkelläkin, mutta minä mitään linnuista opi! Noilla retkilläkin minulla on ollut päällimmäisenä huolena ja huvina toimia piknik-vastaavana.

Joutsenet sentään tunnistan. Ja kun ei ollut luomuvalo- eikä haloefektejä, niin leikin vähän photoshopilla (klikkaamalla suurenee).

Valokuvatorstai

Hyppy: Leap of Faith

Valokuvatorstain aiheena hyppy.

Dubain vesipuistossa on Leap of  Faith: 27 metriä pudotusta suoraan haialtaaseen (tosin hait panssarilasin takana). Hyppy kestää kahdeksan sekuntia.

Pitihän se kokeilla. Toista kertaa en uskaltaisi.

Klikkaile kuvat isommaksi, hypyn huimuus (!) näkyy paremmin.

Tästä lähdetään!

Putous jatkuu tuonne siltojen alle…. Putken takana kurkkivat hait. Onneksi niitä ei ehtinyt nähdä …

Kuvassa hyppyvuorossa on tytär.

Niitä näitä

Tuote-esittelyä vol. 2

Tammikuussa kerroin muutamista meidän huushollin suosikkituotteista (muistanette: käsivoide, teekannu jne.)  ja nyt on vuorossa tuote-esittely vol. 2.  Miksi juuri tänään? Koskapa iteljooni (vrt. posti > posteljooni, itella > iteljooni) on jakanut kaikille keltaiset Hullut-lärpäkkeet. Ja vaikka kammoan ruuhkassa ostelua, enkä juuri Stockalle näinä päivinä uskaltaudu, on ehkä perjantaina mentävä.

Ja syy on säilykepurkki! Purkkiruokaa halvalla. Tai noh, suunnilleen puolet halvemmalla kuin tavallisesti, eikä ole kyse mistä tahansa nöttikötti-purkista. Ranskalaisen RougiÉn ankankoipipurkissa on 4 – 5 valmista kypsää, tavattoman hyvää koipea, jotka on  purkin ohjeen mukaan vain lämmitettävä. Porkkanoiden ja lanttujen, riisin tai/ja omena-sipulihillokkeen ne ovat ennalta-arvaamattoman herkullisia. Ei purkkiruoaksi uskoisi. Olen tarjonnut häpeilemättä vieraillekin.  Normaalisti purkki maksaa melkein kolmekymppiä, nyt (siis perjantaina) hinta on noin puolet vähemmän.

Muuta en osaa ko. lehtisestä suositella, mutta samalla jos menet Stockalle tai ensi kerralla kun menet, osta kokeeksi liha- tai kasvis-, kana-, riista- tai kalalientä litran tömppö. Oulussa ko. tuote on lähellä maitohyllyjä, pakatun jauhelihan tiskin päädyssä.  Nämä eivät sisällä glutamaattia, eivätkä muitakaan E-juttuja.  Liemissä ei ole myöskään suolaa kuten kuutioissa tai fondeissa.  Liemien käyttö on kalliimpaa (n. 4 euroa/pänikkä) kuin kuutioiden, mutta kyllä maku on hinnan väärti.

No sitten samaan mainospuheeseen voisin liittää Cliniquen mascaran. Ricils´n 38 -ripsari on melko monen ”se ainoa oikea mascara” ja onpa aika monille Hulluille päiville töistä niitä ostamaan lähtenyt työkaveri saanut meiltä muiltakin pyynnön: ”Tuokko samalla mullekin”. Nyt en edes katsonut onko ko.  tuote katalookissa, sillä olen jo pari putkiloa sitten vaihtanut merkkiä. Siis tämä. Pysyy yhtä hyvin, mutta on ”ohuempi” käyttää. Siis uusi suosikki!

Apteekkireissulla – jos perinteiset hammaslangat ovat vaikeita mutta pakollisia käytettäviä – kannattaa ostaa pussi Plackerseja. Minun tiheät hammasvälini, ainainen hammaskivi ja muutoinkin ongelmallinen purukalustoni vaatii hammaslangan käyttöä, mikä ei ollut aivan ongelmatonta ennen kuin löysin nämä.

Ja sitten makeaksi lopuksi suklaata. Ihan parasta! Jos on suklaata syötävä, jos on mahdollista sitä syödä, jos minä saan valita, niin sitten Maraboun sitruuna-inkivääriä. Mmmm. Ja kyllä tuon sarjan kaikki suklaat on hyviä. Chilisuklaa (Lindtin) on ainoa, jota tähän voi edes verrata.

Sittten lopuksi varoituksen sana: jos tarvitsette datisti-apua, wordpress-blogin päivitysapua, tilastojen asennusapua, haittaohjelmien poistoapua tai ylipäätään mitään näihin asioihin liittyvää asiantuntemusta niin minun puoleeni EI kannata kääntyä. Systerin blogia, konetta ja sen ohjelmia ja kaikkea sellaista tuossa pari tuntisen mestaroin; no onneksi pehtoori tarjoili meille sentään jätskiä välillä. Ettei ollut ihan hukkareissu siskollakaan.

Vanhemmuus Yliopistoelämää

Huonoja ja hyviä aikoja

Yliopistomaailma kuohuu, ja siinä kuohunpyörteissä olen yrittänyt tänäänkin pysyä pää vedenpinnalla. Sitten vielä irtisanomiset ja vakavat sairastumiset tuoneet huolta lisää.

Päivän ehdottomasti positiivisin juttu on se,  että Juniori aloitti tänään uransa rengasmyyjänä. Niinpä se kuopus vaan on onnistunut itselleen työpaikan hommaamaan. Nyt kun vaihtoi iltalukioon, on aikaa päivät olla töissä. Hieno homma.  Tytär on hampurilaistyöntekijä (se on se oikea ”titteli” joka papereissa lukee, minusta jotenkin hullunkurisen kuuloinen) ja poika rengasmyyjä. Ja pojalla molemmat tämän kevään yo-kirjoitusosat menneet sentään läpi (englanti c, terveystieto b) ja kurssejakin kuitenkin erinäisestä lerppuilusta huolimatta suoritettuna. Ei ollenkaan hassumpaa.

Tytär on saanut vaihtopaikan Strasburgiin, jonne lähtee ensi lukuvuoden kevääksi. Sekin periaatteessa hyvä juttu. Ainoa vaan että Oulun kansainvälisessä yliopistossa on uusien aikojen myötä päätetty lopettaa ylimääräisten (ranska, saksa, venäjä, espanja) kielten opetus (sarjassamme niitä huonojen aikojen seurauksia!), jotta esikoisen haaveilema ranskan alkeiden opiskelu ennen vaihtoon lähtöä ei nyt sitten onnistu. Aikoi pärjätä englannilla. Ja saksan alkeilla.

Ja minä aion huomenna pärjätä perustelemassa tutkinnon laajuuden nostamista edes 140 pojoon!

Valokuvaus

Tyyntä kevättä ilmassa

Untuvatakki on pyykkikoneessa! Se on hyvä merkki se. Pihan japaninmarjakuusi on kokonaan lumesta vapaa. Sekin on hyvä merkki se.

Lenkillä olisin voinut olla vaikka kuinka kauan. Olin kuvaamassa ”virtaavaa vettä” kuten valokuvauskurssin läksynä oli. Huhtikuussa virtaavaa vettä Oulussa? Just!

Kun virtaavaa vettä ei paljon löytynyt ajattelin, että vien sitten tämän, onhan siinäkin virtaavaa vettä. Edes kirjoitettuna. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Joo, myönnetään. Aika huono vitsi. Mutta tyyni sää ja tyyneys oli lenkillä ihanaa. Oikeasti kevättä ilmassa.

Ja liikkuminen oli todella tarpeen: perjantai-iltana (mielettömässä vesi-räntäsateessa) Vihiluodossa olevan hotellin pihassa olevassa isossa kodassa Slowareiden (Slow Food Oulu) illanvietossa (kalastajan menu oli reilua perusruokaa), eilen I & M seurana pitkällä lounaalla Vanhalla Paloasemalla (jossa rotissööriydestä oli iloa ja etua!) syömässä tiikerirapuja, onneksi sentään skippasin jälkkärin  ja Paloasemalta lähes suoraan viininmaistiaisiin, joissa oli korvasieni-suppilovahvero- ja suklaapiirakkaa (nam!).  Olisi ollut vielä opiskelijoiden Bakkanaalitkin samalle illalle, usein olen ollut mukana. Eilen ei vaan ehtinyt. Ja tänään vielä veljen nuorimman tyttären 18-vuotissynttäreillä jossa kotipullaa ja ihanaa mustikkapiirakkaa. Aika makoisa lounas minulla! Nyt pojat aikovat avata grillikauden ja paistaa poromakkarat. Mieleni minunkin …

Mutta siis kevät. Blogin kevätilmeen palautekyselyyn tuli kahdeksan klikkausta: kuusi positiivista, kolme positiivista suoraa kommenttia ja kaksi ”other” (kommenttien sisältö ”hyvä sivu, mutta niin oli entinenkin mutta uusi on hieman entistä hitaampi”)

ja muutamissa valokuvatorstain kommenteissakin uudistus noteerattiin positiivisin äänenpainoin. Siispä taustakuvaidea lienee pysyvä ratkaisu. Tosin Paikkarin torppa tuskin kovin kauaa taustana pysyy … 🙂

Niitä näitä

Liesussa

Liesussa koko päivä. Lenkillä, kaupungissa, suoraan iltapäivälounaalle Helsingin ystävien kanssa (oi, kuinka olikaan mukava tavata heitäkin!), sieltä pikaisesti kotiin, auto talliin ja juniori vei meidät viininmaistiaisiin: Itävalta ja Italia rulettaa!  Nyt on niin täys, että jalkapohjatkin on ihan pyöreät!

Italia Ruoka ja viini Ruokahaaste

Limoncello di Casa

Huhtikuun ruokahaasteena onkin yllättäen juoma. Viime kuun haasteen voitti Mustikkpöperöä-blogi voittoisalla palsternakkareseptillään. Sen ansiosta on Mustikkapöperön vuoro haastaa meidät muut. Ja Mustikkapöperön asettamassa haasteessa lukee näin:

Kevään kunniaksi huhtikuun ruokahaasteen aiheena on hedelmäinen juoma. Se voi olla mitä vain pikkudrinkeistä, täyttäviin pirtelöihin tai juhlava booli. Loihdi päähänouseva piriste, palauttava superjuoma tai lastenkestien janonsammuttaja.

Ja minähän päätin osallistua Limoncellolla. Italialainen sitruunalikööri on sellaisenaan hyvää, molto bene!,  ja sitä voi käyttää niin moneen…

Italialaisissa keittokirjoissa reseptejä Limoncellon valmistamiseksi on paljon! Olen ottanut kaikista jotain, kaikista muuttanut jotain ja soveltanut oman suomalaisen (Finlandia-) versioni. Joka on tyyliini hyvin yksinkertainen. Tätä olen tehnyt jo aika monena keväänä. Ja testauttanut Italian kävijöillä, jopa italian kurssimme opella, rotissööreilla – eikä kukaan ole huonona pitänyt, päinvastoin. Muutama on halunnut reseptinkin.

Resepti Limoncello di Casa
(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tarvitset ensin:
viisi kauniskuorista sitruunaa
pullon Finlandia Lime Vodkaa
(tai Absolut Citron)

ja parin viikon tai kuukauden kuluttua:
1/2  litraa vettä
1/2 kg sokeria

Pese sitruunat saippuavedessä. Kuori sitruunoista keltainen ohut osa. Laita kuorisuikaleet pulloon/purkkiin ja kaada päälle vodka. Jätä pullo ikkunalaudalle pariksi viikoksi. Siivilöi kuoret pois.

Kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen. Yhdistä keltaiseksi, sitruunaiseksi makuuntunut vodka ja sokeriliemi. Laita likööri kylmään vähintään kuukaudeksi. Loppukesällä maistuu jo parhaalta, mutta silloin jäljellä ei ole enää paljon … 😉 Ehkä kannattaakin tehdä heti kerralla tupla-annos.

Tästä ei tule kovinkaan makeaa eikä kovinkaan vahvaa (20 %) mutta juuri sellaisena se kesän lämpiminä päivinä hyvin jäähdytettynä maistuukin parhaalta. Ja tämä on niin hyvää täytekakun kostuketta, ja aika moneen muuhunkin jälkiruokaan on mukava lorautella omatekoista Limoncelloa. Ja sentti, pari kuohuviinilasin pohjalle, päälle joko makeaa Asti Tostia tai kuivaa proseccoa ja kesän ihana kuohuva on siinä. Ja pohjana omatekoinen sitruunalikööri. Hmmmm…

Talon Limoncello – Limoncello di Casa, per favore.

Yliopistoelämää

Pieniä kohtaamisia

Minä en muistanutkaan, kuinka ikävä minulla oli ollut yhtä ihmistä. Joskus  perjantai-iltapäivisin olen viimeisen vuoden aikana häntä kaivannut. Nimenomaan perjantai-iltapäivisin, sillä silloin meillä oli usein tapana tavata kampuksen kuppilassa. Kuluneen vuoden aikana on joskus  tullut sellainen pieni ohikiitävä kaipaus, mutta kaipaus on vain viivähtynyt, pyörähtänyt, mennyt pian ohi. Ei mitään raastaavaa ikävää.

Niinpä en oikeastaan ollut tajunnutkaan, kuinka monta kertaa olisin eromme aikana häntä tarvinnut: tarvinnut kuuntelijaksi, tarvinnut mielipiteidensä kertojaksi, neuvojaksi. Ja kuinka olen kaivannut sitäkin tunnetta, että tiesin olevani hänelle avuksi. Hänen rauhallista jutusteluaan, viisaita sanojaan, – ja keskusteluja kirjoista –  erityisesti niistä on ollut puutetta hänen lähdettyään yhteisöstämme, saatuaan tutkimuksensa tehdyksi.

Montakohan kirjaa luinkaan hänen suositustensa perusteella? Lähtemättömän jäljen jätti Teuvo Pakkalan Vaaralla. Siitä oli meillä 1800-luvun lopun pieneläjien, vähäväkisten, 1800-luvun oululaisten kahdella tutkijalla paljon keskusteltavaa. Ja hänen kysymyksensä historiatieteestä panivat minutkin jäsentämään asioita itselleni. Ja hänen näkemyksensä ja kokemuksensa neljän aikuisen tyttären isänä avasivat minulle uusia näkökulmia kanssakäymiseen omien lasten ja opiskelijoiden kanssa.

Ja yhtäkkiä hän seisoo tänään työhuoneeni ovella; sanoi tulleensa tapaamaan minua.  Oi, kuinka se oli mukavaa. Jatkoimme siitä, mihin viimeksi jäimme.

Ja sitten iltapäivällä tapasin toisen pitkään maailmastani poissaolleen ihmisen. Olipas mukava kuulla hänenkin kuulumisiaan.

Ihmiset ovat työssäni parasta. Ovat aina olleet.

Minulla on ollut hyvä päivä tänään. 🙂