Tuulestatemmattua

Minä olen. Jouluihminen. Mikä ei jääne epäselväksi tämän blogin ulkoasuakin katsellessa. Tonttuja ja jouluruokia ruutu tulvillaan. Tuossa ylhäällä on meidän Tomafoi. Tomafoi ja Iisakki, ne on olleet ne meidän tontut siitä lähtien kun lapset oli ihan pieniä. Lapsilla, nuorilla siis, niitä ei ehkä enää ole, mutta minulla on.

Vuosi vuodelta teen vähemmän, elän enemmän joulua. Laittelen valoja ja kuuntelen musiikkia. Ja jouluisesta maisemasta nautin. Tänä vuonna kun siihen taas on mahdollisuus. Huomasitteko, kuinka tänäänkin on ollut kaunista! Kävelin Norssille (siis kampuksella muutaman sata metriä) keskellä päivää (aineenopettajahaastattelut) ja oli vaikea palatessa tulla takaisin sisälle – oli kovin kaunista kun puut pehmeästi huurassa, siniharmaa päivä kovin viehättävä, tunnelmallinen, pakkasesta huolimatta lämmin :).  Ja radiossa on uusi (?) kanava pelkkää joulumusiikkia (joulu.fi), sitähän sitten duuni- ja muut matkat kuuntelen.

Kaikille vain Joulu ei ole oikein mikään juttu. Osaa selvästikin häiritsee sekin, että minulla on työhuoneessani kynttelikkö: sellaisestakin päässyt joku huomauttelemaan ”kai edes itse maksoit tuon?” ja kaiken muun pahan lisäksi oven pielessäni  on pieni enkeli (”onkos tämä joku talismaani?”, työpöydän nurkalla jouluämpärissä konvehteja kaikille piipahtelijoille ja pitempäänkin viivahtäville. Esimies viivähti tänään pitempään kun läheteltiin oppiaineen perinteiset joulukortit. Esimieskin on jouluihminen. Ja niinpä korttien äärellä vierähti pitkä tovi kaikesta joulunvieton historiaan liittyvästä höpöttäessä. Siinä tuli kummasti mieleen, kuinka isänikin oli jouluihminen: hänen kanssaan meillä oli joulun aikaan paljon yhteistä. Tein hänelle monena vuonna jouluruokia, yhdessä valittiin jouluviinejä, käytiin kauppahallissa kaloja ostamassa, järjesteltiin joskus kestejäkin. Hän kävi helpottamassa lasten joulunodotusta tuomalla aatonaatonaatoniltana videoita tai legopaketin, ”ettei ihan niin hirveesti jänskätä”.

Joulun tienoilla on mukava pukeutua punaiseen, edes huiviin. Tähän aikaan vuodesta puhun itsekseni enemmän kuin tavallisesti, kaikkinensahan olen muuten kovin hiljainen. Heh! Joulukuun päivinä soisin voivani jäädä aamuisin kotiin, lämmittelemään pehtoorin kanssa leivinuunia, leipomaan limppuja, sytyttelemään pihalyhtyjä, tekemään valokuvista joulutauluja, lähtemään päivänvalon aikaan ulos.

Lukukauden lopputohinat vain sattuvat juuri samoihin aikoihin kun olisi kiva olla kotosalla.  Tosin tänään töissä oli kumman kevyt päivä, pitkästä aikaa kevyt olo ja naurua. Iloista, ymmärtäväistä naurua, se tekee hyvää ja sen luulisin, soisin kantavan kauemmaskin kuin jouluun…

____________________________________________________________________________________________

Joulukalenteri n:o 14

Jouluntunnelmaa

Lukukauden lopussa työ kantaa hedelmää. Aika monelle ainakin.

Kunhan töistä pääsin, oli ajeltava suoraan hammaslääkärille, vaihteeksi. Selvisin hengissä ja sitten jouluostoksille.

Nyt on jo kolme lahjaa hankittu. Huh! Ja pipolangat. Minähän en saa kutoa, mutta nyt on vaan saatava. 🙂

_________________________________________________________________

Joulukalenterikuva N:o 13

Mökin saunatonttu – Iisakkki

Etsin ja etsin, eikä vanha joulumuisti/muistokirjani löydy. Hätäännyn.  Miten voin tehdä lanttulaatikon,  jollei kirjaa ja siellä olevaa Murmelin reseptiä löydy? En muista porkkalaatikonkaan reseptiä ulkoa! Ei tule joulua, jollei ole laatikot tehty oikean makuisiksi. Mietin jo, miten soitan sisarelle ja äidille että ei, ei meillä sittenkään ole jouluaattona ruokaa tarjolla… Teidän on mentävä jonnekin ravintolaan syömään.

Mietin, että joulusta ei tule mitään, mutta sitten yhtäkkiä keksinkin, että jos ostan sittenkin pojalle tämän toivoman läppärin ja tyttärelle jotain lämmittävää kun kerran on lähdössä sinne Ranskaan vaihtoon. Siellä ei kuitenkaan lämmitetä opiskelija-asuntoloita. Kyllä nämä lahjat korvaavat ruoan puutteen…Varmasti niiden myötä joulutunne tullee. Mutta pian huomaankin, että nämä ratkaisut eivät oikeastaan, eivät sittenkään rauhoita  minua, . . .

Ja sitten vielä kauhukseni muistan, että joulukirjassani on kuvat lapsista kaikkina jouluina. Ei missään muualla ole niitä kaikkia kuvia, eikä missään muualla ole, ei kopionakaan lasten joulupukinkirjeitä! Eikä kirjaa löydy, – – ahdistaa… ahdistaa niin että sattuu,  … ja sitten onneksi herään!

Painajaisen jälkeen teen jouluksi laatikot pieteetillä, kirjoitan reseptit myös reseptitiedostoihin, skannaan lasten kuvat. Varmentelen, yritän estää pahinta.

Puolen päivän jälkeen lähden ulos ja unohdan ahdistuksen. Tänään on hieno sää ulkoilla; auringon valo heijastuu puiden latvoihin, varjot ovat pitkät, mutta niitä edes on. IPodisssa Christmas Lights (by Coldplay) …

Tummenevassa iltapäivässä minusta on jo hyvä olla, hyvä olla kotona ja touhuta kaikenlaista.

_____________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 12

Joulumuistokirja  – tallessa

Viinibaari Vox: onhan hyvä että Ouluunkin on saatu viinibaari! Piipahdimme eilen vastikään avattuun baariin. Pakkahuoneenkadun ja Torikadun nurkan liikehuoneistoon on tehty viihtyisä baari, jossa meillä oli  kumman kotoisa olo. Kunnes huomattiin, että jalkalamput samanlaisia kuin kotona, vessojen laatat melkein kuin kotona, kasariruskeaa oli sisustuksessa, pienessä nurkkauksessa viiniin ja ruokaan liittyviä lehtiä ja kirjoja ja mikä parasta! –  viinit oivallisia. 🙂 Heh, ihan kuten kotona.

Sekä punaisia että valkoisia viinejä on saatavissa laseittain tai senteittäin kuten me otimme (molemmille eri viinejä 2 x 6 cl). Viinejä näytti olevan kattavasti maailman johtavista viinimaista. Ja lisäksi on tulossa vielä ”Kellarilista” joka ei eilen vielä ollut valmistunut. Jo valmiissa listassa luki näin viisaasti:

Suhde viiniin on kuin parisuhde. Joillakin intohimoinen ja tunteikas, toisilla järkisyihin perustuva, muutamilla jopa vihamielinen, osalle ystävyydeksi kypsynyt.

Pari kertaa Turun Viinillä-baarissa vierailtuamme totesimme, että Voxissa on samoja aineksia. Hyviä aineksia.

Baarissa on tarjolla myös monenlaisia (pullo)oluita, kait hanastakin, ei hoksattu edes katsoa. Ja ilolla panimme merkille,  emme – vielä – testanneet, että saatavilla on myös juustoja. Esimerkiksi kolmen juuston lajitelma (150 g) joka tarjoillaan keksien, pähkinöiden, hillon ja suolavihannesten kanssa maksoi 15 euroa. Eilen olimme menossa ystävien kanssa Puistolaan syömään, joten juustolautasesta havaintoja vain naapuripöydästä: hyvännäköistä oli.

Pehtoori aikoi hetimmiten käydä Voxissa arkisin tarjolla olevan Kevyt Olo -lounaan testaamassa.

Ilolla suhtaudumme tällaiseen tulokkaaseen Oulun ravintolaelämässä. Pitkää ikää viinibaarille toivomme! Kuin myös Puistolalle, jossa meillä ystävien kanssa oli hyvä päivällinen, hyvä olo nähdä ja höpöttää kimpassa –  pitkästä aikaa.

Eilen ehtoolla oli opiskelijoiden kanssa puhetta siitä, kuinka kekseliäs filosofian ylioppilas voi olla kun täytyy miettiä, miten vältellä tenttiinlukemista tai esseiden kirjoittamista. Kuulin aivan ylivertaisista suorituksista, joita opiskelijat kertoivatkaan saaneensa aikaiseksi (koko oman asuintalon kerroksen ikkunoiden pesu, myös naapureiden, norjalainen kirjoneulevillapusero, kolmen tunnin (kolmen!) kuntosalitreeni ja niin edelleen…)

Kuin jatkona tälle opiskelijoiden ainejärjestön pikkujouluissa käydylle keskustellullemme olen tänään tehnyt  jos vaikka ja mitä, mutta en lukenut maanantain seminaariin tulevia massiivisia kanditutkielmia. En vaikka molemmat ovat erittäin mielenkiintoisista, aika vaikeistakin aiheista tehtyjä töitä. Toinen käsittelee Parkkilaiva Helioksen vuosia kestänyttä purjehdusmatkaa maailman merillä 1870-luvulla ja toinen sitä,  kuinka rahasäästämistä ryhdyttiin suomalaiselle rahvaalle ja säätyläistölle markkinoimaan 18o0-luvun viimeisellä neljänneksellä. Hämmästyttävää, kuinka sekin oli kytketty kielikysymykseen ja suomalaisuusliikkeen palvelukseen.

Huomiseen siis jää näihin paneutuminen, sillä tänään olen nukkunut yhdeksään. Yhdeksään vaikka kotiuduin pikkujouluista jotensakin heti kun Tiiman mieskuoro (jossa on myös nuoria naisia) oli esittänyt laadukkaan repurtuaarinsa. Opiskelijoiden tiernaversio ei satiirissaan yltänyt ihan viime viikonlopun henkilökunnan pikkujoulussa olleen esityksen tasolle, mutta ajatuksia ja ajattelua herättävä oli tämäkin versio. Ohjelman jälkeen oli mahdoton kiusaus jäädä omieni kanssa höpöttelemään vielä yöhön asti, kampukselta pois oltaessa kommunikointi kun on henkilökohtaisempaa, palaute suorempaa, oleminen välittömämpää, jutut mukavampia, mutta toisaalta oli onni, että onnistuin repäisemään itseni nuorten seurasta jo kymmenen kieppeissä. On ollut sitten tänään energiaa…

Olin taas kerran lenkillä kaupungilla. Kameran kanssa kuvailin pakkasessa kipristelevää Oulua. Minusta tarkeneminen on periaatteesa vain pukeutumis- ja asennekysymys, mutta kyllä tänään paleli. Ihan hitosti. Lenkki päättyi Kauppahalliin: hain porkkanat ja lantut – huomenna laatikot leivariin.

Mutta tänään tein jotain niinkin merkillistä kuin joulukarkkeja. Enpäs ole vuosikausiin tehnytkään. Sellaisia riisimuro-suklaita, tiedättehän. Muistan, kuinka pentuna tehtiin niitä alakerran poikien kanssa alaluokilla ollessa. Me ei vain ikinä saatu niitä tarjolle asti tai edes naposteluannoksiksi, söimme massan suoraan kattilasta.

Sitten olen leikkinyt Photoshopilla. Yritin tehdä tyttärelle joululahjataulua, mutta puuhastelinkin kaikkea muuta. Yhdestä lyhty-kuvasta kuvankäsittelyllä tämmöinenkin

_____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 11

Sininen lyhty -kollaasi