Eihän se sitten satanutkaan! Muutama ripsaus vain. Tällä mökkireissulle on luvattu sadetta suunnilleen joka päiväksi, mutta hyvin on tähän asti pärjätty ilman sitäkin. Tällä kertaa sateettomuus ei olekaan ihan niiiin paljon toivottua kuin elokuun alun remppapäivänä oli, mutta emme valita jos pilvettömäksi taivas repeäisi.

Tälle mökkilomaselle tultiin ruskaLOMALLE! Edellisella kerralla pari viikkoa täällä kuluivat työleirin merkeissä, ja sitten lopuksi muutama päivä ystävien kanssa ´oleillen´, kulkien kultamailla, tunturissa, notskipaikalla höpötellen ja paistellen makkaraa, illansuussa yhteisen pöydän ääressä. Nyt on ajatuksena, että chillaillaan, patikoidaan, ehkä vielä vähän maalaus- ja talkkarihommia muutenkin, mutta vankka aie oli lähinnä sienestää, patikoida päivittäin ja loppuaika luppoilla.

Sienestystä on jo yritetty. Lähimetsässä olen piipahdellut jo kolmena iltana, eilen käytiin aamupäivällä meidän ”mustatorvisieniapajalla”. Nope! – Ei yhtäkään sientä koko metikössä! Ruskaa toki jo on. Ja kun välillä aurinko on pilpahdellut pilvien lomasta, niin näyttää keltaiselle, vihreälle, kauniille syksylle. Puron varressa makrolinssin kanssa näkee paljon…

Riekonmarja tunnustaa väriä!

Tänään oli aie huiputtaa joku lähituntureista, mutta koskapa – taas – sateen uhka oli iso ja kokopäiväksi kirjattu, niin päätimmekin siirtää Ivalon viikottaisen kauppareissun just tälle aamupäivälle. Eikä se sittenkään satanut. Ei kyllä ollut kovin aurinkoistakaan. 😅

Iltapäivällä mökkipihassa tyventä, auringon pilkahduksia, + 17 C, ihan hyvin tarkeni terassilla syödä.

Syyskuu on saatu hyvin alkuun.

Jokainen kommentti on ilo!