Niitä näitä Vanhemmuus

Muutoksissa mukana

Äitinä ja tyttärenä. Tytär maailmalle, äiti sairaalasta kotiin. Yö on päivä, päivä on yö. Tekemällä, suorittamalla yritän auttaa ja selvitä. En ole oikein hyvä näissä jutuissa, …

Mutta tiedättekö, mikä on hyväksi? Kyyneleet, itku auttaa. Ja pehtoori tietty.

Ja työ. Sitäkin on tänään tullut huhkittua vähän moneen suuntaan: mm. tulin omalta osaltani sohaisseeksi  Kemi – Tornio -kuntaliitosmehiläispesää. Menin aamupäivällä antamaan Radio Perämeressä pitkät pätkät tutkijalausuntoa. Sanoin periaatteessa vain, että mennyt meissä vaikuttaa. Isoissa ja pienissä ympyröissä vaikuttaa, ja olen edelleen sitä mieltä. Lähellä ja kaukana,  mennyt jättää meihin jälkensä.

Ai niin, ja mikä vielä auttaa? Ystävät.  🙂

Unikin voisi olla hyväksi.  Ensi yönä nukun! Tytär soitti juuri ja ilmoitti olevansa Strasbourgin opiskelija-asuntolassa perillä. 🙂

Vanhemmuus

Hän

Hän, sai mut uskomaan, hän,
Sai mut toivomaan, hän,
Ja vielä enemmän

Hän, sai mut nauramaan, hän,
Sai mut laulamaan, hän,
Antoi mulle sävelmän

Hän, hyvä haltiatar, hän,
Yön kuningatar, hän,
On enää nimi iskelmän

Hän, kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän
Tunnen saman ikävän,
Kun poissa on hän

Hän, sai mut nauramaan, hän,
Sai mut laulamaan, hän,
Antoi mulle sävelmän

Hän, taas kitarani viritän
Ja kuulen tutun helinän,
Kuin luonani ois hän

Tämän biisin kuulin ensimmäisen kerran tammikuussa 1989 kun olin  ajelemassa lapsettomuusklinikalta kotiin ja olin saanut kuulla, että odotan esikoistamme. (täällä takauma tuosta)

Aina tämän J. Karjalaisen laulun  kuullessani ajattelen tytärtä. Vieläkin, aina, kerta kerran jälkeen  – aina tämä koskettaa, sattuu, hymyilyttää, ilahduttaa, …

Nytkin.

Ja huomenna kun ajelen lentokentältä kotiin kuuntelen tämän.

Huomenna aamulla hyvin varhain, kun tytär lähtee Strasbourgiin kevätlukukaudeksi.

En epäile, etteikö pärjäisi, osasihan heti kerralla ajaa ilman apurattaitakin.

En niinkään pelkää mitään, mutta toivon että lapsella on siivet ja juuret,

–  ja tiedän, että minulla ikävä. Iso ikävä.

Lappi

Hangasoja on hyvästelty


Ylempi kuva lomasen alussa keskiviikkona keskipäivällä

ja alempi lomasen lopulla viime yönä puolen yön aikaan.

Kumpaakaan kuvaa ei ole käsitelty mitenkään,

eikä alakuva ole mustavalkoisena otettu.

Sellaista elämä vaan joskus on. Valosta varjoon. Päivästä yöhön.

Klikkailemalla kuvat suurenevat.

Kotimatka kauniissa puuterilumen peittämässä, tavattoman kaunissa,

vähäliikenteisessä, vähäpuheisessa sunnuntaissa meni helposti.

Mökiltä lähtö ei mennyt helposti.

Minulta ainakaan.

Niitä näitä

Sinisessä

Kyllä pilvisessäkin säässä voi olla kaunista. Unenomaista.

Nukuimme pitkään, nautimme brunssia pitkään, ulkoilimme  – no aika pitkään. Olimme, nautimme. Ja nämä ihmiset syövät ja kehuvat suunnilleen kaikkea mitä eteensä kannan … : ) mukavaahan se on.

Välillä sinisiin hetkiin tulee huoli, mutta vielä työnnän sen syrjään, muuta en nyt voi.

Ja taas nautimme ystävien kanssa yhdessäolosta, pelaamme, istumme takkatulen ääressä, olemme luonnossa, puhumme ja olemme puhumatta ja kaikki käy hyvin, ei tarvita paljon. Vähän on paljon. Uusi vuosi on alkanut, – epätodellisesti, mutta levollisesti.

Äsken vielä olin kuvaamassa mökin pihalla. Hiljaista. Yksin. Pimeää, pehmeää pimeää, ja koetin tallentaa hetkiä —

Lappi

Vuoden viimeinen

Hangasojalla ulkoiltu ja saunottu. Puhelimessakin oltu poikkeuksellisen paljon: puhelimella Ouluun huolto vähän ontuu, mutta yritetty on. Poika on kyllä ollut korvaamaton tänään 🙂

Ystävät saatu tänne seuraksi, joten päivä hujahtanut… Perinteitä pidetty yllä; kolmannen kerran vaihdetaan vuotta tällä porukalla. Ja samppanjalla aiotaan piakkoin edetä; eikä vispilöidä kuplia pois.

Kakslauttasessa käytiin kummastelemassa iglukylää…  Japanilaiset ja kiinalaiset näitä kuulemma kovastikin käyttävät. Me kuvasimme ja mökille palasimme.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Ensi vuoteen!

Lappi

Päivä pohjoisessa

Kävin kylillä päivällä. Saariselällä siis. Kuukkelin edessä oli enemmän venäläisten autoja kuin suomalaisten. Ja kaupassa oli vielä paljon japanilaisia, hengityssuojat joillakin. Mitähän varten? Saasteita, kylmää, lintuinfluenssaa, possunuhaa vastaan? En ymmärrä, mutta ei minun varmaan tarvikaan.

Kävin Kuukkelin jälkeen Siula Centerissä, se on sellainen pieni ”ostoskeskus” – siellä on Petrillä Lapin herkkujen kauppa, jossa kannattaa käydä, poromakkaraa sieltä hain, ja sitten kävin Hippupuodissakin. Kuulin, että yläkerran Siwa on lähdössä ja että pitäisi siihen saada laadukkaiden ruokatarpeiden putiikki. Kerroin siitä mökille palattua pehtoorille ja sanoin, jotta josko perustaisikin herkkukaupan tänne. Käymässä ollut sähkömies (keittiön lattialämmityksen termostaatti vaihdossa) kummeksui, jotta ”tänne pakkaseen ja viimaan muuttaisit?” Voisin minä vähäksi aikaa muuttaakin.

Tänään ei ole kyllä ollut niin hieno päivä kuin eilen. Tuullut ja tuiskunnut.

Kaupasta tullessa tuiskusi kovasti, ja olin vähän ajatuksissani, ja porokolari oli kyllä lähempänä kuin koskaan. Jo lähtiessä nämä Hangasojantien ”kotiporot” haittona ja joku niistä sitten Ylähangan risteyksessä tulla pasahti eteen. Onnistuin just ja just jarruttamaan ja perässäni ollut pikku kuormuri joutui ajamaan toiselle kaistalle, ettei olisi tullut minun perääni. Huh!

Historiaa Kolumni

Kuplivaa Uutta Vuotta!

Kuplat tekevät samppanjan!

Cava, sekt, prosecco, spumante, franciacorta, California sparkling, crémant, kaikki ovat kuohuvia viinejä ja näihin kaikkiin viineihin kuuluvat kuplat, mutta vain Ranskan Champagnen maakunnassa tuotettu kuohuviini on samppanjaa. Yksi samppanjapullo tuottaa keskimäärin 100 miljoonaa kuplaa, ja yleinen käsitys on, että mitä enemmän ja mitä pienempiä kuplat ovat, sitä parempaa samppanja on.

Ranskalainen Dom Pérignon (1638–1715) on saanut virheellisesti kuplien keksijän maineen. Samppanjan pitkässä historiassa munkki Pérignonilla on toki osansa, mutta ei hän poreita keksinyt, päinvastoin: hän koetti estää niiden syntymisen. Ei Dom Pérignon myöskään itse nauttinut samppanjaa, saatikka puhunut tähtien juomisesta kuplia maistettuaan – kuten legendassa kerrotaan – vaan raitis munkki nautti elämänsä aikana lähinnä vain hedelmistä ja maitotuotteista.

Dom Pérignon on siis saanut maineensa osin vain markkinoinnin seurauksena, mutta kenenkään ansioksi – vai pitäisikö sanoa syyksi – ei ole mainittu samppanjavispilän keksimistä. Vispilällä ei vispata juomaan lisää kuplia, kuten joskus luullaan, vaan vaikutus on täysin päinvastainen.

Miksi ihmeessä joku haluaa hävittää kuplat? Samppanjavispilän synty liitetään jo 1700-luvun alkuun, Aurinkokuninkaan hoviin, jossa sanotaan jatkuvan samppanjan lipittämisen aiheuttaneen hoviväelle närästystä, joten tuolloin keksittiin vatkata turha kuohunta vispilällä pois.

Toisen tarinan, joka usein ajoitetaan sotien väliseen swing-jazz-aikaan, mukaan haittatekijä oli ulkoinen; laakeaan lasiin kaadettu samppanja kun pirskahteli daamien kasvoille, mikä ei sopinut puuteroidulle hipiälle, joten vispilää tarvittiin hävittämään ylenpalttinen kuplinta.

Samppanjalasissa kisailevissa kuplissa on lukuisia kemikaaliyhdisteitä, jotka vaikuttavat aisteihin esimerkiksi maun, tuoksun ja värin kautta. Ne ovat kauniita ja iloa tuovia, ne tekevät viinistä juhlallisen. Niistä kannattaa nauttia! Vispilätöntä ja Kuplivaa Uutta Vuotta!

___________________________________________________

Lappi Valokuvaus

Kaamos – pimeä, valoton aika?

Mökillä yöuni omanlaistaan. Ei malttaisi noustakaan, ei malttaisi nukkuakaan kun ympärillä kaunein luonto ikinä!

Pehtoori hiihti, minä en edes aikonut mäkeen. – 20 C. ja kun autolla menin Kaunispään päälle kuvaamaan olin tyytyväinen ratkaisuuni.  Ei mäkeen, mutta kuvaamaan. Huipulla tuuli pistävä, pureva, mutta kaunista…

Kaamos on pimeä, valoton aika?

Niinhän sitä moni etelän ihminen luulee. Ei kannattaisi luulla.

Tänään valolla satoja värejä, satoja sävyjä. Kaunista, taas erilainen Lapin valo – jo vain, eikä muuta tarvikaan, ehtiä siis.

Päivän kuvista osa, olkaapas hyvät!

 

Lappi Niitä näitä

Takaisin pohjoisen satumaailmassa

Äsken lumitöitä tehdessä näin tummalla tähtitaivaalla pienet, vihreät – revontulet. Ne tuntuivat sellaisilta tervetuloa -revontulilta.

Pakkasta on, parikymmentä astetta. Lunta vähän. Ei puolta metriäkään, pehtoorin viime käynnin jälkeen tullut hyvin vähän uutta kevyttä pakkaslunta, joten reilussa tunnissa sain kolalla (en raskinut lumilinkoa ottaa metelöimään tai sotkemaan kauniita kimmeltäviä hankia) mökin pihan saunalle asti putsatuksi. Huomenna sitten vedenottopaikalle… Eikä palellut, …

Pehtoori ei uskonut, että karhunpennun jäljet näin pihapiirissä. Oravaksi sanoi… Muka partiolainen ja metsämies ollut… Ihan selvästi karhun jäljet, mutta minua ei pelottanut. Kolailin ja hyräilin hiljaisessa Lapin illassa. Oravan muka… hmph!

Olimme perillä ennen neljää. Keli sula, liikennettä vähän. Napapiirillä sininen hetki.

Ja sitten Roivaiseen asti, Sodankylän pohjoispuolelle katselimme hiljaa, kuinka merkillisesti purppuraisena hohtava maisema, vaaleansininen taivas, kristallisesti tuikkiva metsä, kuulas kirkas pakkassää voivat tehdä kaamoksestakin kauniin, ihan tavattoman kauniin. Kuvissa kauneus ei näy, mutta ihan ennennäkemättömän hienoa tulomatka oli.

Niitä näitä

Tää on liian suuri city

En ole järin hyvä jonottaja. Totta puhuen olen häpeämättömän huono jonottaja. Niinpä pyrinkin välttelemään tilanteita, joissa on jonotettava, oltava ruuhkassa tai muuten tilanteessa, jossa vain ollaan ja odotetaan,  että jotain alkaisi tapahtua.

Jossain takaraivossani oli tieto, että tänään voisi olla päivä, jolloin joutuu jonottamaan, mutta toisaalta olin halunnut siirtää mökille lähtöä huomiseksi tai ylihuomiseksi, että saisin rauhassa hoidella asioita, joita työpäivinä tai jouluruuhkassa ei voi(nut) odottamatta/jonottamatta hoidella.

Joulun alushäslingissä olin siirtänyt toppa/goretex-housujen hankkimisen hamaan tulevaisuuteen ja SPR:llä verenluovutuksessa en ole käynyt aikoihin, koska ”iltasella, töiden jälkeen siellä on sata muutakin työtätekevää ja siis jonotettava” joten ei ole mun juttu. Tänään sitten pienessä, pöljässä päässäni kuvittelin, jotta nyt maanantaina aamupäivällä nämä ja muutamat muut hommat hoituvat sutjakasti.

Herra varjele! Oikeastiko uskoin, ettei kellään muulla lomalaisella tullut mieleen/sydämeen joulun lämminhenkisessä lahjoitusmielessä lähteä ”ojentamaan kätensä” ja luovuttamaan verta? Veripalvelu avautui klo 11.00 ja minä olin siellä 11.07 ja tupa jo täynnä väkeä! Ajattelin, jotta kyllähän tusina minua ennen tullutta äkkiä ovat edestä pois, semminkin kun punatakkisia veripalveluihmisiä oli paikalla puoli tusinaa. Meni tasan tunti ennen kuin pääsin luovutusohvalle, vain vasemmalle kädelle passeleita oli vapaana, minkä olisi pitänyt pistää hälytyskellot soimaan ja jäädä odottamaan vielä hetkeksi, jotta pääsisin tuoliin, jossa neula voitaisiin laittaa oikeaan kyynärtaipeeseni,  – – mutta mutta – –  olin jo tosi tuskastunut odottamaan.

Parkkiaika oli jo kulunut loppuun (parkkitalot kun olivat olleet täynnä ja olin joutunut vastoin tapojani jättämään kadun varteen… ) ja tapaaminen sisaren kanssa sovittu vartin yli kahdeksitoista… Joten eiköhän se onnistu vasemmastakin … Ennen kuin sitä päästiin yrittämään sattui kolme, neljä viivästystä ja kello kävi ja minä surkimus olin jo pahantuulinen. Ja kuinkas sitten kävikään? Kolmen hoitajan 10 minsaa kestäneistä yrityksistä huolimatta suonet pakenivat, – kuten minulla aika usein tekevät, eikä luovutuksesta tullut mitään. Argh! Puolitoista tuntia oli mennyt ihan haaskioon.

Parkkisakkoja en sentään ollut saanut, sisaren tapasin, muutaman asian sain hoideltua ilman tuskastumista, mutta kun menin urheilukaupan ovelle aikeena etsiä ja sovittaa itselleni pakkasenpitävät laskettelu/ulkoiluhousut tajusin, että tänään ei todellakaan olisi kannattanut jäädä kaupunkiin vaan paeta heti joululta,  saman tien pohjoiseen.

Tää on liian suuri city
Tää ei mennyt niinkuin piti

Pakenin kotiin. Tekemään nuorille valmiiksi ruokia, joulun poronpaistin ja kalkkunafileen jämät jalostuivat pastakastikkeiksi, – nuoriso kun ei kanssamme lähde vaan jäävät töihin ja talonvahdiksi.

Nyt ryhdyn keräämään valokuvausarsenaalin ja lukemista, vähän työjuttujakin,  mukaan.  Ja vinkkelit! Minulla on uudet, ihanat, pehtoorilta joululahjaksi saadut punaiset vinkkelit!! Huomenna tää city saa jäädä, – met lähemmä pohojoseen.

Ja mitä opin tästä: ensi kerralla kun menen luovuttamaan varaan ajan etukäteen. Sellainenkin palvelu on kuulemma olemassa.