Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Sunnuntain helppoja juttuja

Pakkasyön jälkeen ilma raikas, aurinkoinen.

Turhankin aikaisin lähdin pyörälenkille. Puolelta päivin olisi ollut leppeämpää. Toisaalta aamusella oli tyven, hiljaista.

Kuivasjärven rannassa pehmeä sammal paljasjalkakenkien alla oli hyvä kulkea. Jostain kaukaa joku (ei voi tietää minkä) vesilinnun luikutus. Vedenpinta rasvatyyni. Valo ja värit, taivas ja vedenpinta tuntuivat olevan sovussa, jotenkin kimpassa. Vahingossa unohdin pyörän metsänreunaan aika pitkäksi aikaa, sammal houkutti tepastelemaan järven rannassa…

Kotimatkalla ”etelän suunnasta” oli vielä yksi tyven maisema pysähdyttävä kuvaamaan.

Pokkisella (Pokkitörmä) tuo pilvi kiinnitti huomion. Ja melkein kesäinen Oulu. Syksyllä 1989, jolloin odotin esikoista, ehdin haravoida melkein kaikki lehdet ennen syyskuun loppua. Nyt ne eivät ole edes aloittaneet tippumista. Koivut ja jalopuut vielä hyvinkin vihreitä.

Iltapäivällä kaikenmoista rästihommaa: ja ruoanlaittoa.  Viikkoon en ole tehnyt mitään sapuskaa huolella. Tänään tein. Jotain niinkin erikoista kuin jauhelihapihvejä. No jos tekee vasta jauhetusta naudanpaistijauhelihasta, huolella kuullottaa chilin, sipulit, myös valkoista sipulia, turvottaa korppujauhot kerman ja (Pirkka Parhaat) tomaatti-mascaspone-kastikkeen (Pirkka Parhaat) kanssa, ja lopussa maustaa vielä yrttisekoituksella, tulee arkiruoasta ihan salonkikelpoinen sapuska.

Ja ”samoilla tulilla” keittelin (vihdoin) marja-aronioista hyytelöä muutaman purkillisen. Moneen vuoteen en ole tehnyt, en löytänyt vanhaa hyvää ohjettani, mutta tämä Alkon sivuilta löytynyt vaikutti ainakin tekoavaiheessa oikeinkin hyvälle. Kun jäi kaarnikat mökkireissulla poimimatta (kun niitä ei juuri ollut) niin ehkä tämä on tulevan talven tarpeisiin sopiva. Makeampikin.

Niitä näitä

Chillaillen

Pikisaaren läpi pääsee taas pyörällä. Hulppea on uusi baanan pätkä!

Tänään tuntui siltä kuin en olisi liikkunut kunnolla piiiiitkään aikaan. No toissapäivänä kuitenkin kävin pyöräilemässä… Mutta tänään kunnolla. Johan oli mukava monta (kolme on monta)  tuntia ajeleskella.

Samalla kauppa-asioita [Lihamestari, Apteekki, Likis-messut joilla ei enää kahden aikoihin ollut hapanjuurileipää, siispä huomenna uusiksi] ja ihan vaan nautiskellen. Pitkästä aikaa myös sellainen ”vapaa lauantain -fiilis”. Sellaista olen kaivannutkin; tunnetta, että on ansainnut ”vapaata”. Ihan niinkuin vapaata ei olisi viimeiset kolme, neljä vuotta ollut muutenkin. No mutta, siis leppoisa päivä.

Vähän oli tarkoitus hankkiutua Pehtoorin seuraksi myös puutarhaan. Kesäkukkien deletointia, siivoiluja, kukkasipulien istutusta etc. Mutta ehei. Enpä millään muotoa ´ehtinyt´. Luontokin on syksyn tulon kanssa jäljessä, joten miksenpä minäkin. Osaan jo chillailla! Oi, että!

PS. Otsikkokuvassa näkyy, kuinka meidän villiviini pyrkii jo sisälle. Ja BTW: alppiruusuissa on uusia nuppuja!]

Historiaa Yliopistoelämää

Paluu työvuosiin vol. II

Ei, en aio vaipua murheen ja häpeän alhoon. En vaikka tämänpäiväinen esitelmä (Suomen ja Skandinavian historia Oulun yliopistossa) ei mennyt lähellekään niin kuin toivoin. Oikeastaan niin en olettanutkaan. Koko viikon olen tiennyt, että taidot ovat löyhtyneet, ammattitaito puhumaan tai luennoimaan yleisön edessä ei ole enää itsestäänselvyys, ei mikään pikku juttu. Eikä edes selkeän esitelmän kokoaminen suhteellisen uudesta aiheesta ja suhteellisen nopeasti sujui jouhevasti. Ei varsinkaan, jos sotkee kaikenlaista henkilökohtaista sekaan jo tekovaiheessa, saatikka jos yrittää ”stagella” olla lukematta papereista.

Mutta en voi kiistää, etteikö olisi ollut mukava tehdä pieni piipahdus omaankin menneisyyteen ja omaan työehteisöön. Oli ”minun” professorini 75-vuotisjuhlaseminaari ja aiheenani oppiaineemme historia. Eli oli kyseessä meidän 46 vuotta kestäneen opettaja-oppilas, esihenkilö-alainen, tasavertainen työkaveruus  vaiheista kertova ”tarina”,  meidän oppiaineemme (Suomen ja Skandinavian historia Oulun yliopistossa) historia. Liian läheinen aihe, sanon nyt.

[Kuinka monella muulla on ollut ja on vielä tallessa ”Opintokirja”? – Minun ensimmäinen ”kohtaaminen” tulevan esimieheni kanssa oli 23.10.1978, jolloin hain aloitusmerkinnän Historian klassikkoluennolle.]

Mutta en aio ruveta rypemään itseruoskinnassa. Vakuutan tänään, tänäänkin, nyt, itselleni: ”Paras työ, tehty työ”.  Helpottavaa oli, että sekä jubilaari, että oppiaineen kollegat sanoivat (= lohduttivat? 😅), että tällaista muistelua ja faktoja olivat toivoneetkin seminaariin. NYT osaisin kyllä tehdä sen paremmin.

Ja kuinka olikaan mukava tavata monia entisiä oppilaita ja monia kollegoita. Ilo nähdä ilo heidänkin kasvoillaan.

Yritän taas kertoa, että minun työurani Oulun yliopiston historian laitoksella oli hyvä. Se tarkoitti paljon työtä, paljon kohtaamisia, paljon onnistumisia, lisää töitä ja  hyvää tuovia haasteita, uuden ideointia ja soveltamista, kirjoittamista ja puhumista, kolahduksiakin, mutta juuri tänään kaikki mennyt muistuu mieleen vain hyvällä.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja olihan minulla karonkka kotona odottamassa!

Neljän jälkeen kotiuduttuani minua odotti kolmen ruokalajin päivällinen. Pehtoori sanoi, että tekee toistekin vastaavan heti kun käyn taas luennoimassa jossain. Taitaa olla taas minun vuoroni seuraavat 10 vuotta (pl. synttäripäivällinen) tehdä juhlaruoat! Olihan hyvää. Palaan huomenna kuvien ja reseptien kera asiaan.

Niitä näitä

Hampaat valkoisiksi?

(Varoitus: postaus sisältää taas kerran tuotesijoittelua.
Mutta kuten tavallista, ihan ilman mitään sponssauksia.)

Hammaslääkäripäivä. Näitähän minulla oli yhteen aikaan paljon! Pahimmoillaan vuosina 2020 ja 2021 liki viikottain. Mutta tänään vain vuositarkastus ja -huolto. Hyvin meni.  Ehkä tällä kertaa vähän vähemmän hammaskiveä kuin tavallisesti? – Niin ainakin itse haluan ajatella, sillä …

Kuukauden olen ollut uuden sähköhammasharjan käyttäjä. Ostin sekä Pehtoorille että itselleni hääpäivälahjaksi Loiste-sähköhammasharjat. Ja olemme molemmat hoksanneet, että se ON hyvä, ellei erinomainen. Ja molemmilla on hampaat valkaistuneet, eivät valkoisiksi, mutta vaaleammiksi. Jo kuukauden käytöllä. Ja pesun jälkeen suu on todella puhtaan tuntoinen.

Minä kävin viime syksynä juuri tämän hammaslääkärin vuotuishuollon jälkeen vielä valkaisuhoidossa, sillä hampaat, jotka minulla näkyvät jo puhuessa, saatikka hymyillessä, olivat selvästi tummentuneet. Näin huolimatta siitä, että punaviinin ja kahvin nauttimiseni on muutaman vuoden takaisen gastriitin ja IBS-oireiden tunnistuksen jälkeen vähentynyt melko vaatimattomaksi. Nehän ne tahtovat hampaita värjätä. Mutta johan ikäkin tuo tummia sävyjä purukalustoon.

Kallis ja vähän ikävän tuntoinen valkaisuoperaatio tuotti kyllä aika hyvän tuloksen. Mutta ei pysyvää. Alle vuoden jälkeen, kesän alussa jo hoksasin, että melkein lähtötilanteessa olen. Siis en toistamiseen mene valkaisuhoitoon.

Loiste-harjojen aika aggressiivinenkin, tai ainakin runsas mainostaminen, sattui monen monta kertaa silmiini ja perustelin itselleni, että jo yhden valkaisuhoitokerran hinnalla saisin meille molemmille harjat ja vielä vaihtoharjojakin. Siis tilaukseen, – näitähän ei kaupoissa ole myynnissä.

Verrattuna entisiin ORALin perusharjoihin näissä sekin hyvä puoli, että akku kestää kauan. Vielä ei ole tarvinnut uudelleen ladata. Siis reissuun tai mökille mukaan ilman laturia. Pieni asia, mutta plussaa joka tapauksessa. Ihan hyvä häälahjaidea oli tämä! 😁


Yliopistoelämää

Nostalgiatrippi

Tämäkin päivä on kulunut vanhoja penkoessa – kuten kaikki vuosikymmenet työurani aikanakin.

Tarkoitushan on saada perjantaiksi valmiiksi lyhyt esitelmä minun opintojeni ja työpaikkani historiasta. Tai ei niinkään paikan, vaan oppiaineen:  Suomen ja Skandinavian historia (SSH) Oulun yliopistossa. Tuohon uuteen oppiaineeseen minut palkattiin amanuenssiksi helmikuussa 1990, jolloin olin kyllä vauvalomalla esikoisen kanssa, joten aloitin työsopimussuhteisessa virassa vasta elokuussa. Ja jatkoin lehtorina ja yliopistonlehtorina ja ma. professorina oppiaineen ”loppuun asti” ja sen jälkeenkin vuoteen 2015. Viimeiset vuoteni yliopistossa ja edelleen oppiaine on yhdistetty Yleisen historian kanssa  ja on nyt pelkkä Historia.

Näitä vaiheita, oppiaineen professorin ja meidän muidenkin tekemisiä, tutkimusta, koulutusta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta koetan kiteyttää, mutta koettamiseksi on jäänyt. Omia arkistojani, Oulun yliopiston historiaan liittyviä kirjoja, tilastoja, lehtiartikkeleita yms. yms. selatessa, penkoessa, lukiessa olen humahtanut omaan menneeseeni.

Olen vähän huolissani. Huomenna keskityn vain kirjoittamaan!!!

Oulu

Syyskesää Oulussa

Elokuun lopun jälkeen eka kerran kunnon pyörälenkillä.

Syksyn merkkejäkin näkyi kulkiessa: mm. se, että kesän kestäneet pyörätie-risteys-baana -rempat alkavat olla valmiita. Puomeja, kiertoteitä, sorapätkiä on poistunut. Mikä ilolla merkille pantakoon. Syksystä taitaa kertoa sekin, että joessa vesi on korkealla ja sorsanpoikaset ovat jo isoja. Ja sekin, että Lämsänjärvenrannassa ei ole enää lapsia leikkimässä/uimassa.

Eikä eläkeläisetkään pidä piknikkejä. Sattuipa elokuun lopulla sellainen silmiin, että rannalla oli kaksi harmaapäistä pariskuntaa nautiskelemssa kuohuviinistä, eväistä ja tyvenestä järvimaisemasta. Heilla oli koottava retkipöytä ja pienet tuolit, lasit kilahtelivat ja lounaspiknik elokuisena tiistaina varsin mukavan ja iloisen näköinen happening. Eipä ole sellaista ennen kohdalle sattunut, – jotenkin jostakin syystä ajattelin, että olivat varmasti ruotsalaisia. 😄

Tänään toisaalta hyvinkin kesäisen näköistä. Möljällä metsäpolulla koivut raikkaan vihreitä, vaikka polulla jo keltaiset reunat olikin.

Rannalla tovin istuskelin ja päätin ajella varmuuden vuoksi tarkistamaan josko hautausmaalla olisi jo seurakuntapuutarhurit poistaneet kesäkukat, olisiko jo viikonloppuna callunoiden istutuksen aika? – No ei todellakaan ole kiire.

Sankarihauta-aluekin oli ihan kukkamerenä.

Samoin Ainolan puiston ruusutarhassa kukkii vielä.

 

 

 

 

Yliopistoelämää

Paluu työvuosiin

Mielessäni, tekemisessäni olen ollut otsikkokuvan ”maisemassa” melkein koko päivän. Kuva on työhuoneestani yliopistolta joskus 2010-luvun vaihteessa.

Eilen iltasella ja tänään pitkälle iltapäivään olen etsinyt tietoa, muistellut, kirjoitellut tuohon aikaan, ja vuosikymmeniin sitä ennen, liittyviä juttuja. Pieni pala yliopistohistoriaa, jossa minullakin oli osani, on tarkoitus saada perjantaiksi valmiiksi.

Melkoisen muistojen arkun aukaisin, kun etsin vanhat kovalevyt, joilla on tuhansia tiedostoja, kirjeitä, lausuntoja, muistioita, raportteja, kokouspöytäkirjoja, esityslistoja, tenttituloksia, hopseja, anomuksia, artikkeliaihioita, kässäreitä, valmiita juttuja…. Ja MUISTOJA! Melkein ääneen kuulen juttuja noihin liittyen. Kun joukossa on myös kuvakansioita työpaikan juhlista ja väitöksistä, opiskelijaekskuilta ja omasta työhuoneesta on ajatusten virta ollut vuolas. Ja mikä parasta: muistan ja ymmärrän miksi ja kuinka paljon työstäni pidinkään! Useimmiten.

Mutta esitelmää ei ole puolta liuskaa enempää edes aihiona. Mutta kyllä se tästä.

Houkuttelin pojan perheineen kaupungille Pannuun  syömään kun en halunnut tänään kokkailla. Oli tärkeää ja mukavaa nähdä muksuja. Eepiä saa vielä sylitelläkin. 💕

Niitä näitä

Paluulle monia syitä

Melkein kaksiviikkoinen mökkielo päättyi tänään, kun ensin lähtivät ystävät ja sitten me kohti Oulua.

Etten sanoisi, että suurenmoinen lomareissu oli tämä. Eikä vähäisin syy kaikin puolin onnistuneeseen reissuun ollut sää. Oli lämmintä (+15C – 22C joka päivä) lähes sateetonta, tuulta vain tunturissa. Lepoa, luppoilua ja liikkumista, pitkiä yöunia, aika hyvää ruokaakin. Ja lopuksi vielä ystävien seuraa, naurua, maailmanparannusta, yhdessäolemisen helppoutta, kokemuksia, muistoja, paljon puhetta, vaivaantumatonta hiljaisuutta. Niistä oli tämänkertainen reissu tehty.

Hyvin harvoin on viime vuosikymmenen aikana ajeltu perjantai-iltapäiväliikenteen ja vieläpä ruskaliikenteen aikana Saariselkä – Oulu väliä. Tänään ajeltiin, eikä ihan mahdoton kokemus ollut.

Kyllä kolmaskin viikko Hangasojan huomassa olisi helposti kulunut, mutta kun jo ikävä muksuja, hammaslääkäri, hiuspehkon perusteellinen taltuttaminen katu-uskottavaksi, ja vielä semmoinenkin, isoin ja vaikein, syy, että en vieläkään osaa sanoa ei: kun kauniisti pyydettiin, niin minä pöhkö lupauduin tekemään esitelmän ensi viikon perjantaiksi.  Oma vika! Siinä se ensi viikko menee!

[Otsikkokuvassa Kakslauttanen tänään aamupäivällä]