Tuulestatemmattua

Mariankuru ja leppeä lämpö!

Torstaiko tänään? – Joka tapauksessa toinen kokonainen päivä, jolloin meillä on ´Amici´ seurana mökkielossa.

Brunssista selvisimme alle tunnissa ja kymmenen jälkeen olimme valmiita patikalle. Ystävät eivät oikein tienneet minne heidät olisimme viemässä, mutta melkein kymmenen kilometrin, melkein neljän tunnin tunturissa kulun ja olon jälkeen eivät olleet pahoillaan. Hyvä, hengittävä, reipas ja samaan aikaan levollinen patikka kohti Ahopäätä ja Mariankurua oli hyvä.

Edelleen aurinko puolellamme, ilonamme.

Kuvailin aika laiskasti. Nautin matkalla olosta. Leppoisasta kulusta…

Ja niinhän siinä kävi, että olin kuvissa itsekin. Mikä on kyllä todella harvinaista. Ja heti ”jäin kiinni”: ammattilaiskuvaaja järkkärin kanssa luonnossa ja kuvat otetaankin kännykällä?

Noku! No kun otin videota. 🙂

Mökille palattua oli myöhäisen lounaan aika: Tuulensuojassa istuskelimme, olimme hiljaa, höpöttelimme ja nauroimme. Naurua on näinä päivinä ollut, nauru on hyväksi. Oi, että kuinka se onkaan hyväksi!

Huilinkia, rantasaunaa, sapuskan tekoa. Tuunasin ihan uudenlaisen jälkkärin!! Eikä ollut ollenkaan huono. Palaan asiaan resepteineen.

Ruokapöydästä istahdimme vielä toviksi sohvalle, paljon asiaa, maailmaa tehtiin taas vähän paremmaksi, nautimme lasilliset lahja-portviiniä ja taisimme vähän jo ajatella ensi vuoden ruskaretkeä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämäkin päivä. Nyt unille. Huomenna Ouluun …

Urupäällä

Minä vaan voisin – ties kuinka kauan – kuinka monena viikkona tai jopa kuukautena peräjälkeen kävellä tunturissa, luonnossa, kangasmetsissä, purojen ja vesien äärellä. Kävellä, kuvailla, miettiä, olla ajattelematta mitään, ajatella paljon. Yksinkin voisin, mutta tänään oli hyvä, kun meitä oli monta.

Ystävien kanssa lähdimme jo aamusella tunturiin. Urupäätä kohti ei vauhti ollut ykkösjuttu, ei kuvien määrä, ei mikään mitä voisi numerisesti laskea. Edes tuulen nopeus tai lämpöasteet eivät tuntuneet olevan tärkeitä juttuja. Patikka alkoi auringossa, päättyi sateen uhkaan, mutta vain uhkaan.

Paluumatkalla sightseeing Saariselän keskustassa ja liepeillä – meillekin uusia rakennusprojekteja nähtiin. Yllättävänkin paljon rakennetaan uutta.

Myöhäinen lounas mökkipihan pihapiirissä Tuulensuojassa. Ja viimeistään tänään tuli testattua sen käyttökelpoisuus – ja mikseipä viihtyisyyskin. +20 C:n lämmössä leppoisaa.

Päivän ”ohjelmaan” kuului rantasauna ja illallinen, korttipeliäkin (Muistatko)

Kuvasaalista on (taas) valtavasti: vain muutamia tähän. Ja heti alkuun mainio ”tilannekuva” ystävän kamerasta.

Tässä muutama otos yli sadan otoksen satsista.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Bures boahtin, amici!

Tiistaiko? Vai perjantai? Ei sillä väliä. On aurinkoista, lämmintä. Aamusella hyvissä ajoin olimme Kiilopään juurella valmiina kapuamaan tunturiin …

Kohti Niilanpäätä.

Ekan kerran käyty melkein sama lenkki jo 2011 ja minä olen käynyt viimeksi huhtikuussa. Sää ja maisema aika lailla erilainen silloin ja tänään!

Ruska taitaa nyt olla hehkeimmässä loistossaan juuri nyt: 10.9. klo 12. 😀

Melkein kolmen tunnin patikan saimme tehdyksi. Melkein ruuhkaa oli patikkapolulla, mutta kapusimmekin tunturin laelle (Niilanpää 401 mpy), jossa lämmin mutta kova tuuli.

Edelleen ainutlaatuista ovat nämä säät.

~~~~~~~~~~~~~~

Bures boahtin. Saameksi, italiaksi. Tervetuloa, ystävät!

Juuri noin sekaisin se kuuluikin toivottaa illansuussa Oulusta tulleille ystäville. Ihan tällä kokoonpanolla ei ennen olla Hangasojalla oltukaan. Ja nytkin meistä puuttuu yksi. Yksi meidän kuuden hengen amici-poppoostamme, yksi jolle jouduimme jättämään hyvästit alkuvuodesta. Ikävä on. Mutta elämä jatkuu. Nyt me viidestään muistellaan ja tehdään muistoja. Tänään vielä vain mökillä, huomenna tunturiin.

Mökkielämää Muistikuvia

Uusilla poluilla tänäänkin

Uusi viikko, uudet jutut.

Koskapa muonavahvuus mökkielossamme vahvistuu huomenna kolmella hengellä, oli perusteltua täydentää ruoka- ja viinivarastojakin. Ja vähän järjestellä, tuuletella ja pestäkin.

Kävin aamupäivällä kylillä, Kuukkelissa, jossa oli väkeä kuin pääsiäisenä! Ja retkeilypolkujen ja latujen lähtöportilla tunkua kerrakseen. Kävin sen – taas – kuvaamassa. Tällä reissulla olen kuvannut kuin ”ennen”, joten teinpä päätöksen, että kyllä vielä yhden kerran Saariselkä kuvissa -kalenterin teen.

Kävimme lenkit tänään erillään, molemmat omilla tahoillaan lähimetsissä. Palasimme kumpikin ilman isompia saaliita. Mie lähdin pitkästä aikaa puron pohjoispuolelle kulkemaan; siellä on kuivempaa ja valoisampaa kuin täällä meidän puolella, joten vielä oli toiveita puolukoista ja sienistä. Turhia toiveita. Kaarnikoita sentään puolisen litraa.

Käveleskelin Ylä-Hangasojantielle ja sen ohikin. Olipa siellä kevään trombin vai sittenkin syöksyvirtauksen jälkeen metsässä aika pahannäköistä jälkeä. Kymmenittäin isoja petäjä kaatunut. Laonnut suorastaan.

Pienen, symppiksen lompolon tienoilla ei tuulen- tai myrskynkaatoja ollut.

Iltapäivän auringossa maalailin kiviäkin. Olisipa mukava laittaa kuvia kivoista pienistä kivitaloista. Ei tullut kivoja!! Tungen ne jonnekin turppaaseen puron penkereeseen. Ei ole minusta piirtäjäksi! Pitäydyn kuvaamisessa.

Niitä näitä

Kallioita, lampia, soita – luonnossa liikkuen

Tämän mökkireissun teemaksi on vähän vahingossa muodostunut ”uusia polkuja, ennennäkemättömiä paikkoja”, ja tämäkin päivä sopii tähän teemaan oikein hyvin. Pariltakin suunnalta (FB ja Lähes naapuri) kertoivat että Laanilan kvartsikallion lisäksi aika lähellä on toinenkin vaikuttava, iso valkiakallio. ” … Harriojalla, on iso ihan kuin tunturi, keskellä mettää valkoisena”.

Aamusella tutkiskelimme vinkkejä ja karttoja, ja lähdimme ajelemaan kohti Kutturaa: nelostieltä käännyttyä noin 14 km jälkeen pari km ennen Guhtur-kioskia kääntyy metsäautotie oikealle. Jätimme auton siellä parin kilometrin päähän risteykseen, josta arvelimme osaavamme kohti ”kvartsitunturia”. Ja osasimmekin.

Matkalla nähtiin upea suo, kulkiessa poimin puolukoita, ja kehittelin mielessäni uuden jälkkärin jollekin tulevalle päivälle… Saapa nähdä!! Pehtoorista kuulosti sen verran hyvälle, että kinusi koemaistiaisia, – vielä ei edes niitä, mutta julkaisen tulokset kunhan niitä on.

Aurinko paistoi! Tänäänkin koko iltapäivän. Metsä oli silti raikas ja varsin kaunis. Mieli lepäsi, askel kulki.

Tässä yllä olevassa kuvassa on ”jotain”. En vielä osaa sitä pukea sanoiksi… Ehkä halaus?

Kvartsikallio siis löytyi, vähintään yhtä upea kuin Kultareitillä toissapäivänä käymämme.

Paluumatkalla löysimme vielä pari erämaalampea. Merilintulampi on tämän alla olevan nimi. Merilintu? Keskellä Koilliskairaa! Mistähän moinen nimi.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Leppoisa, lämmin lauantai

Sadetta? – Yöllä oli satanut, ja puolenpäivän molemmin puolin satoi. Ihan ihmeissään olimme. Mutta sade soi mahdollisuuden ja innoitukselle viikkosiivoukselle ja innosti vähän leipomaankin. Huolimatta siitä, ettei metsissä edelleenkään ole sienen sientä (kävin tänäänkin vakkariapajia tsekkaamassa) tein sienipiirakan.

Taas kerran Valion ohjetta mukaillen. Kuivattuja (liotettuja) suppiksia, ruskeita herkkusieniä ja Västerbottenin juustoa laitoin täytteeksi, vähän tryffelijauhetta, joka ei kyllä sitten maistunut juurikaan. Joten: ensi kerralla myös tryffeliöljyä.

Ihan kelpo myöhäisen lounaan piirakka siitä tuli. Ja tuparipiirakka. Kutsuttiin ”Lähes naapuri” puron koillispuolelta Tuulensuojaan piirakalle ja kuohuvalle. Hangasojan historiaa ja mökkitienoon juttuja selvittelimme, bingoaikeita 🙂 (Panimolla on joka keskiviikko bingo ja tietovisa!) ja vinkkejä lähitienoon patikka- ja nähtävyyspaikoista vaihtelimme.

Uusi kranssikin on valmis. Tai noh, sellainen kuin tästä eka kerralla tuli. Mustikanvarvuthan kestävät talvea hyvinkin, – ehkä ensi kerralla enimmäkseen niitä.

Illansuussa purolla, jossa on jo taas vähän vettäkin, kahlaillen, kuvaillen, kulkien lämmössä, tyvenessä, kaikin puolin levossa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Löysimme sateenkaarenpään!

Taruja ja satuja sateenkaaren päässä olevista kulta-aarteista on olemassa monissa kulttuureissa. Ne perustunevat germaanisiin kansanuskomuksiin, joista se on kantautunut myös Suomeen ja Pohjan perille. Muinaiset keltit uskoivat, että sateenkaaren avulla löydetyt aarteet edustivat viisautta.

On selitetty, että tarinat sateenkaaren päässä olevasta kullasta saattavat olla peräisin ilmiön väreistä, sillä keltainen ja oranssi ovat siinä aika hallitsevia, vaikka ulkoreuna onkin punainen ja sisäreuna vihreänsininen.

Me ei oikeastaan edes etsitty sateenkaarenpäätä, semminkin kun ei ole ollut sadettakaan, mutta löydettiin kuitenkin Sateenkaarenpää ja siellä todellakin oli kultaa! Ja kiviä, korundeja, valtauksia, geologista tietoa ja mies, joka on jo 30 vuosikymmentä ollut paikan isäntä. Matkalla meidän mökiltä Saariselän keskustaan on matkaa seitsemisen kilometriä ja sen varrella on tienviitta, jossa lukee Sateenkaarenpääntie. Koskaan ei olla sinne ajeltu, ei pyörillä, ei autolla.

Tänään ajettiin, tien alkuun ja sitten jatkettiin kävellen tietämättä kuinka kauan pitäisi kulkea, että saapuisimme sateenkaarenpäähän. Vähän toistakilometriä kuljettiin. Käytiin katselemassa Laaniojan varrella oleva paikka, jossa oli parikin kultavaltausta ja isohko alue mökkeineen, talouskeittiöineen, kaikkineen selvästikin suunnattu turistiryhmille, -tarjolla kullanhuuhdontaelämyksiä siis! Ja se on ollut siellä jo pian kolme vuosikymmentä, eikä meillä ole ollut mitään tietoa.

Rohkenin mennä paikalla olleelta mieheltä kyselemään muutamia kiviin ja geologiaan liittyviä juttuja, joita olen yrittänyt selvittää netistä, mutta vähän on ollut epäselvää, mm. mitkä kivet lopulta ovatkaan granuliittia ja onko punainen väri kivien pinnassa todellakin rautaoksidia kuten luulin. Ja kannattihan se rohjeta!

Me saimme opastuksen, juttutuokion, kivien esittelyn, granuliittien tunnistamisen opetusta, kivien hionnan, kullanhuuhdonnan, tulivuorten liikeiden ja Lapin kultakenttien historian oppitunnin.

Sateenkaarenpäässä on sellaista. Olipa mahtava kohtaaminen!

Patikalle ehdimme sen jälkeen.

Tunturissa oli lämmintä, leppeän tuulista, … En edes yritä selittää, kun se jää kuitenkin vajaaksi. Ehkä muutama kuva antaa välähdyksen ruskasta, patikoinnin ilosta ja lämmöstä.

Lappi Liikkuminen Makrokuvaus Mökkielämää Valokuvaus

Laanilan kvartsikalliolla – ja Nellimin retken kuvat

On ollut aurinkoinen, epätodellisen kesäinen, lämmin syyskesän päivä, joka on vietetty ulkona, pikkupatikalla, mökkipihassa, metsäretkellä, Tuulensuojassa pitkälle iltapäivään ja saunan lämmitykseen asti.

Aamupäivällä lähdimme Laanilan kultareitille, jonne ”virallinen polku” lähtee nelostieltä ja joka on kävelty ja pyöräilty varmastikin kymmenen kertaa, ainakin. Mutta nyt mie halusin kulkea kultamaille ja nimenomaan Valkiankivenkalliolle eli Laanilan kvartsikalliolle meidän oman mökkipuron vartta seuraillen.

Nyt en ole enää varma, oliko sittenkään hyvä idea: näimme, kuinka kullankaivajat ovat myllänneet ’meidän’ puron rannat ja kristallisen pohjan. Aika karun näköistä oli jälki pitkällä matkalla. En halunnut edes kuvata moista.

Mutta Valkiankallionojan kohdalla ja kalliolla Canon sai taas olla taltioimassa paljon kaikkea hyvää ja kaunista.

Mie olen käynyt Kultareitin varrella olevalla kvartsikalliolla aiemminkin (2019 kuvailemassa kuvatoimistolle) mutta Pehtoori ei.

Siellä kyllä kannattaa ehdottomasti käydä: Kvartsikallio on laaja ja valkoinen!

Niinpä viivähdimme siellä hyvän tovin. Semminkin, kun mieheni järjesti minulle luentotilaisuudenkin.

Reitillä oleva retkiseurue halusi kuulla kultaryntäyksestä ja Kulta-Jaskasta, ja miehenihän se lupasi, että minä voin kertoa. No kerroin sitten mitä muistin. Pieni pala Lapin historiaa -kirjaa tehdessä näitä juttuja tiesin ja etsin, muistinkin, mutta enhän enää…. Kaikkea sitä.

Vielä paluu eiliseen Nellimin retkeen

Ja kun kerran eilen lupasin, niin nyt. Eilisen retkipäivän postaukseen liittyvät kuvat ja selityksiä niihin…

Jos kuvaupotus ei tässä postauksen yhteydessä aukea, klikkaudu kuviin tästä

”Kuvatekstit” = alla olevat tiedot olen poiminut Nellim-sivustolta.

Nellim

Nellim on inarinsaamelaisten kylä jonne tuli itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä suomalaisia savottatyöläisiä sekä myöhemmin Petsamon kolttasaamelaisia. Erä, asuttivat alkujaan inarinsaamelaiset ja 1920- ja 1930-luvuilla he saivat seuraa suomalaisista savottatyöläisistä ja Petsamon kolttasaamelaisista. Nykyisin eläväisessä erämaakyläksi kutsutussa taajamassa asuu alle 200 asukasta.

Uittoränni

Nellimin seudulla on ollut suuria savottoja 1930-luvulla (500 miestä parhaimmillaan) ja heti sodan jälkeen. Atif-metsäyhtiö rakennutti 1929 Keskimöjärven uittorännin matalien koskiosuuksien yli Nellimjärvelle, josta puut jatkoivat matkaansa Inarinjärvelle ja Paatsjokea myöten Jäämeren rannalla Norjan Elvenissä sijainneelle sahalle

Nellimin ortodoksinen kirkko

Nellimin ortodoksinen kirkko on pyhitetty pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon Petsamolaiselle.
Kirkko on rakennettu vuonna 1987 alkujaan rukoushuoneeksi, ja vuotta myöhemmin metropoliitta Leo vihki sen kirkoksi. Kirkon suunnittelussa on käytetty esikuvana Petsamon yläluostarin kirkon vanhaa osaa. Eilen se ei ollut auki. Mutta hautausmaalle pääsimme. Se oli kuin Näätämön hautalehto pienoiskoossa. Pidin kovasti.

Tsarmitunturin erämaa-alue

Tsarmitunturin erämaa-alue on pienehkö tunturierämaa Venäjän rajan sekä Ivalosta lähtevien Nellimintien ja Raja-Joosepintien välissä. Sen ”profiili” on aivan erilainen kuin Saariselän tai UKK-puiston. Tunturien laet ovat puuston peitossa, paljakkaa, puutonta tunturinlakea ei ainakaan tielle näkynyt missään.

Rautaportti

Rautaportti on lahdelmassa sijaitseva n. 15 metrin korkuinen kallioseinämä ja se oli sotien aikaan (1939–1944) strategisesti tärkeä. Lahden molemmille puolille rakennettiin linnoituksia Jäämerelle johtavan tien puolustamiseksi. Alueella on vielä paljon toisen maailmansodan aikaisia rakennelmia.

Paatsjoki

Nellimin päätie kulkee kylän jälkeen aivan valtakunnan rajalla ja muutama kilometri Nellimin jälkeen on pitkä ja massiivinen silta Paatsjoen yli. Joki virtaa vapaana Venäjän puolelle.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

”Mökkiseuturetkellä”

On kotiseuturetkiä, on ryhmämatkojen ”kokopäiväretkiä”, on turistiretkiä. Meillä oli tänään ”mökkiseuturetki”.

Päätimme lähteä autolla ”jonnekin”. Koko pitkä päivä oltiin reissun päällä. Kävimme uusissa ja tutuissa paikoissa. Ajelimme ja kävelimme, jopa pientä patikan tuntuakin välillä. Kameran muistikortilla on yli 200 kuvaa, mikä kertonee siitä, että kohdalle on sattunut jotain mielenkiintoista, kaunista, ennennäkemätöntä, asioita, joihin haluaa palata ja jotka haluaa muistaa.

Palauduimme vasta illalla, nälkäisinä. Lounas jäi fetapiirakkapalaan (joka oli kyllä hyvää) ja kakkuviipaleeseen, lakkalimppariin ja kahviin Ilonkassa, joten palattua on mennyt kokatessa ja syödessä. Kuvasaaliin purku ja tarkempi ”matkakertomus” jääköön huomiseen.

Reitillämme oli monta rastia, ja toinen seurasi toista ”intuitiivisesti, ex tempore, vahingossa”, mitään ei ollut tarkkaan suunniteltu.

Laanilassa etsittiin S-ryhmän kämppää (löytyi), koska olimme sen saaneet tehtäväksemme, ajeltiin Viskitie tsekkaamassa uudisrakennuksia, käytiin ”hisseillä” koska tiesin siellä oleva tupasvilloja, sitten Iiskonlompolon rannalle kiertelemään ja ihmettelemään veden vähyyttä sielläkin, – ja sitten kohti pohjoista.

Pitkään aikaan ei olla ajeltu Magneettimäen museotietä. Nyt käytiin siellä, – myös tepastelemassa.

Jatkettiin kohti Ivaloa, ja koskapa olen monta kertaan sinne mennessä miettinyt, millaista on Auskottivaaralla, mitä sen tien varressa on, käännyimme sinne. Siellähän olikin hevostallit ja husky-farmi, Laplands Hotelsin resort, muutamia mökkejä, isojakin, soratietä pitkästi, paljon kauniita tunturi-Lapin maisemia ja rautaoksidin peittämiä kiviä.

Vähän ennen Ivaloa on tänä vuonna avattu uusi Ilonka farm & cafe.

Sellainen sympaattinen pieni elämysfarmi, jossa isossa kodassa nautimme lounaan (ks. ed.), saimme kuulla, mitä kaikkea kiinnostavaa tilalla on, josko me saisimme muksut joskus sinne mukaamme: olen varma, että Eepi riemastuisi huskeista, lampaista, ankoista ja kanoista.

Päätimme jatkaa ohi Ivalon Nellimiin. Siellä (42 km Ivalosta kohti itärajaa) ei olla koskaan ennen käyty. Aiottu on usein. Tänään kävimme, ja kannattihan se! Todellakin. Erinomaisen hyvää tietä ajeltiin, tajuamatta ollenkaan kuinka ”korkealle” nousimmekaan. Mietittiin, että Suomi pitkä maa, jossa on niin paljon erilaista.

Nellimissä oli monta mielenkiintoista kohdetta, ihan nähtävyyksiä. Historiaa ja kulttuuria: Paatsjoki, pitkä, säilynyt uittoränni, Nellimin ortodoksinen kirkko ja minulle tärkeä kohde hautausmaa, Rautaportti, kylän raitti ja uuvahtanut hotelli sekä Tsarmitunturin erämaa-alueen maisemat, joihin (tällä kertaa) tutustuimme vain ohi ajaen.

Kun jatkosodan sotatoimet tasan 80 vuotta sitten päättyivät, Suomi allekirjoitti aseleposopimuksen, jossa se velvoitettiin ajamaan Saksan sotavoimat Lapista. 10 päivää myöhemmin alkoi Lapin sota, jossa yhteenottaja ja kahakoita, ei varsinaisia taisteluita, oli myös Nellimissä. Niillä alueilla tänään kävimme. Nykyisen Venäjän rajan pinnassa olleilla saksalaisten leirialueilla kuljimme.

Paluumatkalla hoitelimme kauppa-asiat Ivalossa: ensi viikolla on toiveita saada ystäviä vieraaksi, joten kellariin ruokatarpeita valmiiksi.

Toisin kuin tavallista, annan periksi, jätän postauksen vajaaksi ja huomenna aamulla on aikaa ja energiaa purkaa ja editoida kuvasaalis, kertoa lisää… Levollisia unia…

EDIT 5.9.2024: Nellimin retken kuvat ja kuvatekstit ovat TÄÄLLÄ

Niitä näitä

Päivä pienistä palasista

Vähän kalsea päivä ja sää – ainakin eiliseen verrattuna. Yöllä oli satanut ja päiväkin on ollut aika harmaa – vastoin luvattua.

Käynnistymisvaikeuksia ja luppoilua, kerta kaikkista joutilaisuuttakin havaittavissa, enimmäkseen. Tai ainakin aika ajoin.

Postissa ja Kuukkelissa piipahdin, ja kaupan parkkipaikalta luoteeseen katsellessa parikin kertaa melkein säpsähdin: Kuusipää-tunturi on ”kasvanut”. Hyvin paljon tunturilta näyttivät metsän takana olevat pilvet.

Pikku-Kuukkeli, joka on helmikuun 2022 tulipalon jälkeen ollut meidän lähikauppa, on hiljalleen väistymässä uuden ison K-marketin tieltä. Se avautuu marraskuussa entistä uljaampana vanhan Kuukkelin paikalle. Niinpä – ruskasesongista huolimatta – Pikku-Kuukkelin tarjonta sellainen, että on varmastikin viikonlopuksi käytävä Ivalossa. Sille suunnalle tekisi kyllä muutenkin nyt mieli: jopa Inariin asti. Josko käytäisiin monen, monen vuoden jälkeen Pielpajärven erämääkirkolla ja samalla reissulla pitkän, ison remontin jälkeen avatussa saamelaismuseo Siidassa.

Pihalle ja talveksi sisälle olen tehnyt ”istutuksia”. Täällähän ei porojäkälää juuri näy, joten näitä varten tein saman kuin pari vuotta sitten; tunnustan tehneeni ympäristörikoksen toistamiseen. Varkaissa oli käytävä, viime viikolla pyörälenkillä Virpiniemessä.

Mutta kynttilää en ole pöllinyt, se tuli postipaketissa, jonka Kuukkelin postista hain. Puutarhurin Majasta tilasin – paitsi anopille – myös tänne mökille tuollaisia hyvin aidon näköisiä LED-kynttilöitä. Ovat pinnaltaan kuin steariinia ja liekki oikeinkin aidon näköinen. Silti ja siksi uskaltaa laittaa tiilimuottiin jäkälän keskelle.

Kun hämärtyi kävin terassilla kuvailemassa tuon toistamiseen. Onneksi aika hämärää on jo näin kahdeksan jälkeen, joten ei tarvinnut sinnitellä yöhön asti. Vaikka ehkä kyllä kannattaisi: viime yönä puolenyön aikoihin ja viime viikolla ainakin parina yönä täällä (kuten Oulussakin) oli ollut oikeinkin hieno revontulitaivas. Ei koske minua nyt. Varsinkaan kun on pilvistä ja ripsii vettä! Hyvä niin, jospa ne sienetkin jo heräisivät henkiin ja poimittaviksi.

Paketissa tuli myös kranssi. Idea sen täyttämiseksi on vielä ´vaiheessa´. Olisi kannattanut tuoda Oulusta siihenkin täyte. Täällä kun ei juuri pihlajan oksia marjoineen löydy. Keksinen jotain muuta….