Tuulestatemmattua

Yllättäen ajankohtaista historiaa

Juuri kun minä olen päässyt luennolla selittämästä, että tuberkuloosi kuuluu niihin tauteihin, joita Suomessa ei enää tavata, ja kertonut, kuinka se oli pahimman luokan kansantauti ja kuinka Suomi oli tämän ”valkoisen surman” mustaa aluetta, ja otin oikein kuvan omasta opintokirjasta*, johon meidän piti opiskeluaikana hommata leima todistukseksi, että on käynyt tubi-kuvauksessa (muuten ei saanut opiskeluoikeutta), juuri kun olen huomisen luennon Power Pointiin linkittänyt filmipätkän tuberkuloosipotilaiden palauttamisesta yhteiskuntaan, kertonut että kollega johtaa viisivuotista Akatemian-projektia, jossa tutkitaan tuberkuloosia, joka siis Suomesta todellakin on jo hävitetty ja juuri kun avaan netin, että etsin vielä vähän täydennystä huomiseen luentoon, niin törmäänkin uutiseen, jossa kerrotaan, että Turussa on opiskelijoiden keskuudesta löytynyt tubia.

[Hyvin tyypillinen tuo lause minulle tänään: monta riviä, yhteenputkeen suunnilleen hengittämättä.]

* Ei ollut WebOodia, eikä opintorekistereitä. Oli opintokirja, johon merkittiin kaikki suoritetut tentit, luennot, seminaarit. Ja leima tuberkuloositarkastuksessa käynnistä!

Kuuma kaaos kuutiossa

Siinäpä se minun versioni digikurssin läksyksi. Ehdottomasti klikkaa isommaksi, pliis!
Kauan piti miettiä, piti kuutioita etsiä ja kuvata. Niinpä sitten lopulta oli päädyttävä
hyödyntämään Photari-kurssilla opittua layeri-tekniikkaa.

Ensin otetaan kuva, useita kuvia, erilaisista kuutioista kotona. Ulko-oven laseista, kukkapurkeista, kylppärin sinisistä lasikuutioista, ja marmeladipurkin pohjasta.

Sitten purkki rajattava, väriä säädettävä vastaväriksi ja ”leikattava” purkin pohjaan aukko.

Kuutio on siis valmis, mitä nyt vielä pitää rajata neliön malliseksi. Sitten pitäisi löytää ”kuuma kaaos” liitettäväksi kuvan taustalle. Muistui mieleen viime tammikuussa Tuiranrannassa otettu kuva.

Kuvassa, eikä sen ottohetkellä kyllä suinkaan ollut kuuma, itseasiassa oli ihan hiton kylmä, eikä kuvassa oikeastaan ole niin kauheaa kaaostaan… Mutta jos vähän säädän värisaturaatiota, ”lämmitän” värejä ja lisään kontrastia. Sitten kuvasta layeri ja sen vienti kuutiokuvan alle tai taakse, ihan miten vain jokainen haluaa ajatella. Lopulliset värisäädöt ja rajaukset ja se on siinä.

Nyt toivottelen mukavaa nousiaisen jatkoa (opiskelijoilla ei olekaan tänään laskiaispilheitä, vaan Nousiaiset!) ja riennän kurssille!

Niitä näitä

Tähän aikaan vuodesta

Tähän aikaan vuodesta kädet kuivaa niin, että on pieniä, kirveleviä haavoja rystysissä. Jos aamulla unohtaa laittaa kosteusvoidetta kasvoihin, on iltapäivällä vaikea hymyillä ilman, että sattuu. Kun yöt, päivät hengittää vain sisäilmaa, ääni käy jo kahden luennointitunnin jälkeen entistäkin käheämmäksi, liki painuu maan alle.

Tähän aikaan vuodesta tomaatit maistuvat joko puisilta tai pahalta, pahimmillaan molemmilta, jotta kurkkuja viitsisi syödä, on maksettava pienestä luomukurkusta kaksi euroa. Sitä paitsi kun kauppaan on asiaa, ei voi vain piipahtaa, se on ohjelmanumero! On puettava villatakki, untuvatakki, kaulahuivi, korvaläpät ainakin, todennäköisesti pipo (minkä jälkeen hiukset liimaantuvat päähän) ja vinkkelit tai Pampakset jalkaan. Toivottava että auto on tallissa.

Tähän aikaan vuodesta yöuni tarkoittaa pätkittäisten, lyhyiden painajaisten sarjaa juuri ennen kuin heräät sudenhetkeen aamuyöllä, ja tiedät että tässä tämä nyt oli: nouse ylös ja lähde töihin. Pimeä ei ole turvallista ja tunnelmallista oloa, mutta valoakaan ei ole vielä niin paljon, että maailman voisi tehdä valmiiksi. Valo on viiltävää, paljastavaa, kovaa ja kirkasta.

Tähän aikaan vuodesta edellinen kesä on niin kaukana, että on vaikea muistaa, miltä vastaleikattu nurmi tuoksuu, eikä seuraavasta ole vielä lupaustakaan.

Minä en voi sietää helmikuuta. Mutta senhän te jo tiesittekin.

On februarfobian aika!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Laskiaissunnuntaina

Paluu arkeen, . . . no ei ihan, vaikka melkein.

Aamusella lenkillä, etsimässä kuutioita (ks. perjantain postaus) ja miettimässä. Jonkinlaiseen lopputulemaan joidenkin asioiden osalta pääsinkin. Lukemista, luentoa ja läksyjä. Ja kyllä, kyllä olen aika tyytyväinen tulokseen. Palaan asiaan.

Ja sitten ruokaa. Juniori ja J. olivat luvanneet tulla syömään, joten oli hyvä syy kokeilla pariakin ohjetta, jotka olin merkannut listalleni. Ensinnäkin munakasrulla, joka virallisesti on ”aamiaisruoka” mutta tein meille alkuruoaksi. Ja sitten pikkutomaatteja uunissa. Miniäkokelas kun tykkää kovasti erilaisista uunitomaateista niin ajattelinpa kokeilla näitä. Meillä oli samalla testi: kotimainen, kallis luomu vastaan espanjalainen, halpa, ei-luomu. Ja äänet menivät tasan 2 – 2. Mutta joka tapauksessa mukava pikkulisäke. Ohje on Safkaa-kirjasta.

Halkaise kirsikka/luumu/pikkutomaatit ja ota enimmät siemenet ja neste pois. Laita puolikkaat uunipellille (jossa on leivinpaperi), ripottele pinnalle sokeria, suolaa, myllystä pippuria ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Jokaisen puolikkaan päälle ohut viipale valkosipulinkynttä ja timjamia. Sitten uuniin (120 C) pariksi tunniksi. Leivinuuni on hyväksi, jos mahdollista. Siellä voivat olla kauemminkin.

Maistuivat liharuoan lisäkkeenä erinomaisen hyvin. Huomenna kokeilen miten loput solahtavat evässalaattiin.

Toinen uusi kokeilu oli lohirulla. Hieman erilainen kuin ensimmäisessä keittoskissani, mutta idea on sama. Paista uunimunakas (jossa on pinaattia), jäähdytä, levitä pinnalle lohesta (kylmäsavu ja loimu), tuorejuustosta (katkarapu), sitruunamehusta, pippurista ja tillistä sekä kevätsipulista tehty tahna ja rullaa. Oli hyvää. Voi varmaan varioida monin tavoin.

No mutta jälkkäriksi laskiaispullia? Ei ollut ei. Ihan kummallinen laskiaissunnuntai.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Lauantai harrastellen

Tähän mennessä parhaan valokuvaus/digikurssin opettaja PP ohjeisti meitä kuvaamiseen hurahtaneita viimeisellä luentokerralla, että ryhtykää keräämään portfolioita, kansioita, joihin otatte kuvia jonkin teeman mukaan…

Ajatus jäi itämään, ja sitten totesin, että niinhän minä olen jo kauan tehnyt: minulla on jo epälukuinen määrä teemoista, jotka voisi nimetä seuraavasti: Fiat (Italiassa ja Suomessa olen kuvannut Fiateja. Nyt kelpo kuvia alkaa olla kymmenkunta), pyörä [olen kuvannut pyöriä talvella, kesällä, hylättyinä, näyteikkunoissa], no kuvausrepertuaariini kuuluvat myös ruoka, tietysti, ja Lappi (yllättikö ketään?) ja sitten hautausmaat.

Oulun Stooleporin (kirkkoherra Ståhlin (1700-luvun lopulla) mukaan) nimetty vanha hautausmaa on minulle edelleen mieluinen lauantaiaamupäivien kohde. Haudallahan sitä tulee siis vieläkin käytyä… Mutta niin monia Suomen ja muidenkin maiden hautausmaita on tullut käytyä ja kuvattua, että olenkin ajatellut kuvista tekeväni ”gallerian”. Sen aika ei ole ihan vielä, mutta tältäkin päivältä jäi muutama otos tuohon kansioon. (kuvat kannattaa klikata isommiksi)

Näin?

Vai näin?

Sitten vielä paluu eiliseen …

Lainaus omasta Paistinkääntäjä-tiedotteestani:
”Chez Jouni, Jouni Törmänen, on vierailevana keittiömestaritähtenä
ravintola Puistola Diningissä helmikuun alussa.”

Eilen illalla olimme siis Puistolassa syömässä, illastamassa.
Paistinkääntäjiäkin mukana oli, mutta me olimme VMP:n kanssa.
Ystävien seurassa nautimme aivan ylivertaisen hienon illallisen. Yksi parhaista ikinä.

Minähän en ostereista pidä. Paitsi jos ne tuodaan tarjolle näin: samppanja-sabayon gratinoituna!

Hummeri ja risotto ovat suuria herkkujani, eikä eilen tarjolla olleet mitenkään vieneet mieltymystäni niihin. Taivaallisia olivat!

Tämä ei ollut jälkiruoka vaikka pinnalla olikin tomusokeria ja kanelin tuoksu huumaava! Kyyhkypastilla, marokkolainen!
Sanoinkuvaamattoman erinomaista. Mausteista, pehmeää, ei kuivaa, makoisaa, täyteläistä. Haulejakaan ei sattunut kohdalle 🙂 .
Sanoinko jo, että mausteista ja ennenkokemattoman hyvää.

Väli- ja jälkiruoat samoin kuin viinipaketti, jossa mm. tokaiji, joka ei ollut turhan ”leipämäistä” eikä liian makeaa, maistuivat meille. Seura, tarjoilu, ruoka ja miljöö ja fiilis ihan erinomaista. Arkeen hieno katkaisu. Chez Jouni on Puistolassa vielä viikon, mene jos mahdollista.

Entä onko lauantaina ollut muuta kuin aamupäivän normaali kierros? Ei tavattomia, pari tuntisen ulkoilun ja Caritaksen jälkeen kauppaan ja sitten kokkailuharjoituksia, viesteilyjä vaikka ja minne, vähän lukemisia, muutama power point ensi viikoksi. Illalla Putous? Niinhän se yleensä kai on, mutta meillä juuri äsken pitkä skype-yhteys suoraan Monterreyhin. Hyvä juttu.

Niitä näitä

Viikon tilinpäätös

Taas on hangilla kimmeltä, puissa valkoisia lumihippuja, työhuoneessa rauha ja rentous tehdä töitä, raukeuskin, mutta eikös se perjantaina jo saa ollakin, aamulla tyttären kanssa pitkä tekstailuketju, töiden jälkeen pienet unet sillä tällä viikolla ei aamuisin viiden jälkeen ole tullut nukuttua, pehtoori toi eilen pohjoisesta palatessaan uudet tulppaanit, – helmikuun perjantailta kuulostaa. Muistanpa vain, että viime vuonna juuri tämä perjantai oli yksi elämäni hienoimmista helmikuun perjantaista! Sen voisin kokea uudelleenkin!

Tässä ne viikolla istuttamani kevätesikot.

Kuvien liittäminen siis tänään onnistuu. Siltäkin osin levollinen olo.

Tässä yksi panoraama-läksykuva. Klikkaa isommaksi; näet Linnanmaan ”pallon puolen sisäänkäynnin”.

(Ensi viikoksi pitäisi kuvata ”Kuuma Kaaos Kuutiossa”.
Nyt on kyllä hulluin läksy ikinä, eikä mitään ajatusta. Kaikki ajatukset tervetulleita.)

Mitäkö viime vuonna tähän aikaan? Katsohan!

Niitä näitä Yliopistoelämää

Vatulointia vai stressinsietokykyä

Kollegalle valittelin tänään töissä, että artikkelin kirjoittamisen kanssa tulee kiire, kun en ole syksyn konferenssiesitelmää saanut työstetyksi artikkeliksi: jättöpäivä lähenee ja olen vain lykännyt hommaa eteenpäin. Samalla kummastelin, että milloin minusta on tällainen tullut, että hommat valmistuvat viimeisellä viikolla. Mitään ei vielä ole vatuloinnin takia jäänyt kirjoittamatta tai tekemättä – ei vielä, mutta tätä menoa ollaan pian siinä, että määräpäiviä siirretään tai luovutaan koko hankkeesta! Tästä menosta ja meiningistä en pidä ja sitä kaverille valittelin.

Kollega kysyi, että milloin se juttu sitten pitää olla valmis?

Sanoin, että kuun loppuun mennessä.

– Kuun loppuun? Sinnehän on kolme viikkoa aikaa!

– No mutta se on aika pian ja tässä nyt on kaikenmoista muutakin, … aika paljonkin muutakin.

– Sulla on konferenssiesitelmä tehtynä, eihän sitä enää tarvi tehdä, kunhan kirjoitat artikkeliksi ja viitoitat.

– No mutta kun ei oo oikein hyvä siirtää näin pitkään, ja pitäähän se kirjoitttaa artikkeliksi ihan eri lailla kuin esitelmäksi, enkä silti aio viikonloppua sen parissa viettää… en oikein tiedä, mikä on tämmöisen saanut aikaiseksi.

– Olet hankkinut stressinsietokykyä, osaat relata! Et etukäteen ressaa asioita, teet vasta kun on pakko. Hyvä, oot oppinu sietämään stressiä. Erinomaisen hyvä, alat oppia 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Noinkohan?
En ole tuosta kylläkään ollenkaan varma.

Niitä näitä

Pahemman sortin addiktio

Pulssi kohoaa, kädet hikoaa, huomaan ärtyväni kun joku koputtaa ovelle ja piipahtaa (joskin piipahdus oli sitten tutkimuksellisestikin hyvä), selaan tiedostoja, mietin ratkaisua, käyn opiskelijoiden atk-luokassa, sinkoilen sähköpostin ja www-sivujen välillä. Sitten rauhoitun: olkoon! Enhän minä voi asialle mitään.

Mutta kuitenkin kirjoitan sähköpostin opiskelijoille, yritän siirtää matskuja serveriltä toiselle. Linkitän uudelleen. Kirjoitan SJR-palvelimen info-sivuille/webhotelliin sähköpostia: kerron huutomerkkien kera, että 50 opiskelijan olisi tänään palautettava harkat, mutta kun eivät pääse nettiin hakemaan aineistoja ja tehtävänantoa!!!!

Lähetän opiskelijoille toisen sähköpostin, ja sen mukana suunnilleen kaiken tarvittavan materiaalin ja pahoitteluni. Kiroan – ei, en sähköpostissa vaan tupisen itsekseni. Käyn Tuulestatemmatussakin katsomassa toimivatko sivuni? Ei vörki, eivät aukea mitkään sivut. Itse asiassa koko verkkopalvelu on kaatunut.

Ja minä huomaan olevani pahasti, erittäin pahasti, riippuvainen, kärsiväni vierotusoireita, hätääntyväni? Miten minun opetukseni käy, miten päivitän blogiani? Eihän minun tuhannet kuvani ole hävinneet bittiavaruuteen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

Olen tapani mukaan laittanut koko luentoni ja erityisesti siihen liittyvät harjoitustehtävät nettiin, mistä olen saanut yleensä kiittävää palautetta, mistä olen ollut tarkka ja ylpeä. Hiljaa mielessäni brassaillutkin sillä, etteivät muut niin tee/eivät osaa, olen jo vienyt pienesti hifistely-asteelle moisen opetustavan, ja niinpä JUURI nyt tänään, kun on tämän systeemin yksi tärkein päivä, niin jo monta päivää takkuillut nettiyhteys bragaa pahimman kerran.

Äsken, tunti sitten, ongelma ratkesi, saivat vian korjatuksi. Ainakin nyt pelittää. Seesteinen olo valtaa minut. Netti toimii. Vierotusoireet häviävät. Voin ryhtyä nauttimaan yksinäisestä illasta. Pehtoori lähti maanantaiaamuna pohjoiseen: lumenpudotukseen katoilta, siistimään ja järkkäilemään mökkiä nuorten uudenvuodenvieton jäljiltä, hiihtämään, … ja minulla on nyt yksinäinen koti-ilta. Harvinaista. Mukavaa.

Kävin kaupassa (ihan itse, näin viikollakin :)) ja ostin muutaman kukan, istuttelin ne. Tein vaihteeksi katkarapuruokaa, sytyttelin takan, mutta olen kulkenut koneen, keittiön, kodinhoitohuoneen (jonkunhan täällä on huushollista huolehdittava! ;)) välillä ja kameran kanssa, joten vielä en ole istahtanut, mutta kohta…. kohta.

Kuvien liittäminen ei pelitä vieläkään ;( mutta maailma ei silti kaadu. Eihän? Hieman kyllä huomaan hengitykseni kiihtyvän…. puna kohoaa poskille. Ei vaiskaan. Laitan hyvää musiikkia ja unohdan netin.

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Arkea tänään ja 1700-luvulla

Meninpähän aamulla paraatiovesta duuniin. Yleensä menen takapihalta, henkilökunnan parkkipaikat kun ovat siellä, mutta tänään kiersin ”pallon puolelle”. Koskapa viikonloppuna otetut panoraamaläksykuvat eivät oikein tyydyttäneet silmääni, yritin parempia Linnanmaan pihalla. No tiedä häntä. Ja nyt tämän blogin käyttöjärjestelmä, web-hotelli, pilvenreuna, http-protokolla tai mikä halavattu lieneekään, josta minun ei kuulukaan tietää mitään! – ei toimi!! Kuvien liittäminen ei taaskaan onnistu! Argh!

Muutoin olen viettänyt aikani 1700-luvulla. Paljon uutta suomalaista sosiaalihistorian tutkimusta on sitten viime kiinnostukseni ilmestynyt.

Joukossa on myös hieman vanhempaa, mutta kaikkinensa työpöydälläni avoinna olevat Eino Jutikkalan (klassikko), Kuolemalla on aina syynsä, Mika Kallioisen, Rutto ja rukous – tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa, Antti Häkkisen (vastaväittäjäni) et al, Kun halla nälän tuskan toi: miten suomalaiset kokivat 1860-luvun nälkävuodet, Mirkka Lappalaisen, Jumalan vihan ruoska, Suuri nälänhätä 1695-1697, Oiva Turpeisen (jo hieman vanhentunut), Nälkä vai tauti tappoi? Suuret kuolonvuodet 1867-1868, Kirsi Vainio-Korhosen, Ujostelemattomat – kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (1700-luvulla) (joka voitti Vuoden tiedekirja -palkinnon, mielestäni hyvinkin ansaitusti) eivät nyt sinänsä aiheeltaan niin riemullista luettavaa ole, mutta ovat minut vieneet mennessään. Historia on historia on historia … Elämäntapahan se minullekin nykyään on. Historia siis. Sillä laillahan se aika kuluu rattoisasti, sanoi esimieskin tänään.

Pari sovittua opiskelijatapaamista, samoin muutama ilahduttava sähköposti, havahduttivat tähän maailmaan, toviksi. Vain toviksi. Taas mennään, vuosisadat vierivät…

(Paitsi ensin kirjoitan tulikivenkatkuisen spostin www-sivustoni hostaajalle!)

Niitä näitä

Näyttöpäätteen ääressä

Aamupuolikahdeksasta puoli viiteen töissä koneen ääressä. Lukien, kirjoittaen, miettien, – mutta koneen ääressä. Pikainen pyrähdys Rantapellossa: ISO kasa katkarapuja, kananmunaa ja majoneesia. Toast skagen ilman toastia, ja lennosta vielä purkki Skyriä ja sitten huristellen Kaukovainiolle, jossa ammattiopiston parkilla poika seisoo ja huomauttaa ”melkein myöhästyit”. Siis juniori minulle pääsee sellaisesta huomauttelemaan, ja silmin nähden nautti kun saa asiasta kuittailla. Mutta just ajallaan oltiin luokassa.

Ja taas kolme tuntia koneen ääressä; opittiin paljon uusia jippoja [muistatteko 70-luvulla oli toffeeta jonka nimi oli Jippo. Vähän samanlaisia kuin Hellaksen Kolat (toffee, lakritsi, banaani, oliko mansikkaakin?) ] Mutta siis: Photari-kurssilla oli opettavaista, mukavaa.

Nyt ei jaksa enää naputella…. Oikealla on linkki Runebergin punssi -juttuun muutaman vuoden takaa: näin kansallisrunoilijan synttärin aattona lukaisehan se [muisto lukioajoilta :)] kun tämä postaus jää kovin lyhyeksi. Huomiseen.