Tuulestatemmattua

On tasan vuosi siitä, kun palasimme vaiherikkaan kotimatkan myötä Meksikosta. Silloin kävimme ”hakemassa tyttären kotiin”. Tulikin juhannuksena, mutta lähti lokakuussa takaisin. Ensin oli yliopistoharjoittelussa, nyt töissä. Eilen viimeksi Skypeilimme, ja tässä siis kuulumisia ja kuvia Monteyrreyn arjesta ja juhlasta.

Tänään on Meksikossa isän päivä, mutta isomman osan tuntuu saavan naapurimaassa  käynnissä olevat MM-jalkapalloskabat. Tiukan työaika -kulttuurin Binbitissä, jossa tyär on töissä, halukkaat saivat, eivät sentään ihan vapaaksi, mutta saivat sentään varhentaa siestansa alkavaksi klo 11 (yleensä siesta alkaa siis klo 13 ja kestää kaksi tuntia) Meksiko – Kamerun -ottelun ajaksi. Katukuvassa ja puheissa MM-jalkapallo on nyt siellä ykkösjuttu.

Kun Oulussa ei päästä hellelukemiin, on tyttärellä tolkuton helle: ”… varmaan kun siestalta kävelen takaisin töihin, on auringossa about 50 C”. Näin ollen ei ihme, että lapsi vastasi FB:ssa positiivisuuskyselyyn näin:

Positiiviset 4/5:

1. Kuukauden ollu alla olevan kuvan mukainen sää, eipähän kerranki samperi vieköön palele!

’

2. Toimistolla toimiva ilmastointi
3. Kotona taas onneksi toimiva suihku

Töissä kuulostaa välillä olevan käsittämättömän arkaaista, sovinistista, työteliästä, mutta onneksi on paljon kavereita ja viikonloppuisin juhlia. Anetten Despedida-kesteistä olette jo kuvat nähneetkin, nyt oli sitten vuorossa häät. Ja meksikolaiseen tapaan ei mitkään pikku pilheet. Vieraita oli 400! Laitoin tyttärelle ennen häitä pyynnön, että saanhan sitten kuvia häistä. Ja vastaus on tässä:

Ja meksikolaiset häät, sieltä tulee olemaan miljoona seittemän sataatuhatta kuvaa 😀 yritin ehdottaa Alicelle [esikoisen toinen kämppis] et voisinko laittaa saman mekon jota pidin Marion veljen häissä. Että se oli vuosi sitte ja ei kukaan muista enää. Mutta Alice sano että ’but pictures remember! You can’t really do that here. ..’

Ja ne on isossa, kalliissa hotellissa San Pedrossa, sen vuoksi pitkä leninki -pukukoodi. [esikoinen mietti ettei raski/voi/halua ostaa pitkää pukua yhtiä häitä varten ja saikin lainaksi Ana Kareinilta]. Mutta Ana Karenin mekko oli tosi nätti,  – –

Ja ihan kuten lapsi arvelikin, kuvia häistä on paljon. Tässä ensimmäisessä kuvassa kannattaa kiinnittää huomiota nuorten naisten jalkineisiin: tuollaiset töppöset, joskus kuulemma voivat olla varvassandaalit. Ks. tyttären aiempi kokemus ja selitys, miksi näin… KLIKS

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla….

Latinoilla on tuo pukeutuminen vähän erilaista kuin meidän kulttuurissa. … 🙂

Ja on häissä muutakin erilaista: vihkitoimitus alkoi ILLALLA klo 21. Tyttärelle oli kerrottu, että vihkitoimitus on Meksikossa AINOA tapahtuma, joka alkaa todellakin silloin, kun on ilmoitettu. Että toimitus tosiaan alkaa klo 21 – mutta oli sitten kuitenkin alkanut reilun vartin myöhässä. Aamuviiteen asti oli tyttären seurue tanssinut. Yöllä ei ole niin kuuma, on parempi juhlia silloin. No niin.

Vihkitoimitus oli ollut tavattoman karu ja persoonaton, mutta siihen oli kuulemma syynä se, että kirkkovuoden kalenteri ei sallinut kaavasta poikettavan. Hmm… Häissä oli ollut ruokatarjoilu, joka oli – kuten tytär on jo monista erilaisista juhlista kertonut – sujunut nopeasti, lautastarjoiluna, mentaliteetilla ”nyt hoidellaan tämä alta pois”. Eikä edes tacoja [niitä vasta efterdagen-lounaalla]

vaan paistia ja ”jotain kasvishässäkkää”.

Häät eivät suinkaan ole olleet ainoat pippalot tuolla: toukokuussa oli ollut mm. yhdet  synttärijuhlat naapureiden katolla. Luonnollisesti meidän nuori oli ollut siellä. Pilheet olivat ylittäneet jonkun toisen naapurin sietokyvyn ja sitten oli seurannut meluvaroitus, tarkastuskäynti ja lopulta virallinen todistus, että meteli ei ollut lähellekään sakotettavaa tasoa. Nyt on sitten todistus siitä, että bilettäminen sujuu lain määräämissä rajoissa. 🙂

Viikonloppuisin San Pedrossa tuntuu olevan vilkasta: lapsi lähetti kuvan teksteineen: ”Joka viikkoinen ruuhkatunti meidän kotikadulla (la-su yö klo 2.56)”

Jos viikonloppuisin onkin yöelämää, tuntuu esikoinen viettävät viikot vähintäänkin yhtä kurinalaisesti kuin Oulussa. Nyt hellekaudella on siirtynyt käymään salilla (5 x vko, huoh!) ennen töihin menoa, koska silloin on rauhallisempaa eikä niin kuuma kuin siestan aikana. Maassa maan tavalla?

Treenaaminen ei ole ainakaan ollut pahaksi: työnantaja kun oli tehnyt yllättävänkin perusteelliset terveystarkastukset:

Yrityksen terveystarkastuksessa yrittivät tänään ottaa verta kolmen hoitajan ja neljän neulan voimin. Neljä pikkuputkiloa ois tartettu, pohjat saatiin yhteen. Mutinaa ja muminaa kuulin hoitajien keskuudessa, ja sanan ’gringa’ (jenkki). Liukkaat amerikkailaissuoneni perkule vieköön estivät taas verenoton! [Laitoin lohdutukseksi viestin, ettei oli mitkään gringa-suonet, vaan ihan äidiltään perinyt moiset pakoilevat suonet—]

Melko kattavan terveystarkastuksen tekivät, tänään saatiin tulokset. – –  ei oo HIViä, tippuria, diabetesta, leukemiaa tai näyttöä huumeiden käytöstä 😀 ja tulehdusarvot on kohillaan. Painoindeksi ihanteellinen – –

Kaikkea ne testaavatkin, ei vaan Suomessa tuollaisia kattavia tarkastuksia satunnaisille työntekijöille tehdä. Hyvä että testaavat, niin äitikin voi täällä on vähän vähemmän huolissaan.  Ehkä nuo huumeasiat on noissa oloissa vähän enemmän työnantajienkin huolena kuin täällä.

Täällä ei niistä niin huolta, luotan, että pentu ei moisiin sorru, mutta eihän se estä ettenkö niin mielelläni soisi, että tytät tupsahtaisi juhannuksena mökille kuten aina joskus on tehnyt. 😀

Jos pihlajan kukinnan määrä on käänteisesti verrannollinen tulevan talven lumen määrään, niin ensi talvena ei ole lunta ollenkaan!

Meillä on pihalla seitsemän isoa pihlajaa, ja kukkia on satoja, ellei tuhansia. Pitäisi olla tae siitä, että ensi talvena ei ole metritolkulla lunta. Katsotaanpas nyt sitten tämä kansanperinteen ennustuskelpoisuus.

Jotain muutakin tavallisuudesta poikkeavaa. Minulla on lakatut kynnet! Tälle päivälle oli varaus kulmien ja ripsien kesäkuntoon saattamiseen = kestovärit, että ei paljon mökillä ja kesäelossa tarvi meikkipussilla käydä, mutta että on jotensakin säällisessä kunnossa naamavärkki. Ja sitten umpikuiville käsilleni, lohkeileville kynsilleni, kertakaikkisen huonosti kynsilakkoja käyttävälle minulle monen vuoden luottokosmetologi sanoi, että hänellä olisi aikaa, joten laitetaanko kynsiin huolto, väri kynsiin ja sitten uuniin. Uuniin?

Jep, jep! On kestoväri  kynsissäkin. Saapa nähdä miten pysyy, mutta ihan tavattoman huoliteltu ja naisellinen olo minulla nyt on. 😀

Oulun päivät on nykyään näin kesäkuussa, mitä minun on vähän vaikea ymmärtää, mutta sen verran olin jostain lukenut, että niiden ohjelmaan kuului ”Meri-Päivät”. Eli Möljällä piipahdimme, ja oli ihan jumalattoman kylmä. Oulu-laivan kyytiin olisin ehkä halunnut, mutta ei ollut enää paikkoja ja totta puhuen ei tarpeeksi vaatettakaan. Ehkä huomenna?

Kylmyydessä on puolensakin. Kesäkukkia äsken kastellessa ei mitään sääskihysteriaa. On niin kylmä, että vaikka paistaa ja vaikka läträilee vesipisteellä (jossa on yleensä sakeana pilvenä itikoita), ei ole haittaa itikoista. Erinomaisen hyvä asia. Uudet pelakuut ovat kyllä mieleeni. Villiviinikin jo enemmän kuin hyvällä alulla.

Aamupäivällä tein ostokset: mökille ja muutoinkin kaikkea erikoista olin hakemassa, vietin toista tuntia Linnanmaan Prismassa – toista tuntia! Auton takakontti olikin aika täysi, kaikenmoista, kuivamuonaa paljolti, mutta sitten silmiini oli sattunut leipä. LEIPÄ. Fazer-leipomon Paesano. Se oli melkein sellaista kuin maalaisleipä oli Umbriassa. Aamiaisella hillon kera, lounaalla salaattilautasen reunalla, illallisella juuston kumppanina. Sitko oikeanlainen. Kuori rapea, suolaa tarpeeksi. Ihanaa leipää! Poikkeuksellista Suomen oloissa.

Kohta soittaa tytär: huomenna saatte Meksikon kuulumiset! Adios!

Arkiaamun lenkki. Pelkästään siinä on enemmän kuin kolme positiivista asiaa: se, että se on mahdollista, että tein sen, se kaikki vihreys, lopultakin vähäinen itikoiden määrä, meren tyyneys, liikkumisen ilo.  Mahdollisuus valita, lähdenkö duuniin kampukselle vai käynkö ensin lenkillä ja jään päiväksi kotiin nimikkeellä ”etätyö”.  Tuota etätyö-käsitettä aina joskus mietin: meilläkin näkee töissä usein kollegoiden ovenpielen paneelissa lukevan ”Tänään etätöissä”. Etäällä töissä, etäällä töistä, työt etäisiä, etäällä ihmisistä, lähellä tutkimusta? Tänään se on minulle tarkoittanut intensiivistä ahertamista.

Yksi iäisyysprojekti alkaa olla lähellä valmistumistaan. Tai ehkä puolivälissä oloa. 😉 Kun nyt ollaan positiivisia (5/5), niin nyt alan uskoa, että tästä yhteisprojektista tulee joskus julkistus. Laanilan historia -projekti on vääjäämättä matkalla kohti valmistumistaan. Eikä siitä huono tulekaan.

Kotimaista parsaa. Äärimmäisen harvinaista ja positiivista. Ei tarvinnut kuoria, ei tehdä kommervenkkejä. Neljä minuuttia niukassa kiehuvassa vedessä, jossa vähän sokeria ja merisuolaa. Ja voita, sekä keitinveteen että tarjoille. Ei mitään piperryksiä, eimonimutkaisia kastikkeita tai lisukkeita. Parsaa ja voita, hyvä on, vähän kidesuolaa. Se on siinä. Yksinkertaista. Kuin uudet perunat, vähän parempaa vain. 😉

Kuohuvassa kuplat pieniä. Se on positiivista.
Niiden kuuluukin olla pieniä.

Ja että tuntee ansainneensa ne kuplat, ansainneensa perjantain. Olkoonkin kolmastoista.

Ja perjantaista huolimatta ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Tämä syksyinen sää viimeistään lupaa olla kotona, – ja nauttia siitä. Pysyä sisätiloissa ja miettiä, alkaako työstämään kuvia, vai lukeako viimeiset sivut kirjasta ”Pitkän päivän ilta”.

Eilen se jo melkein kukki koko omenapuu. Eilen melkein, ja tänä aamuna täydessä kukassa. Sellaisesta tulee hyvä olo. Sitä voi vain katsella ja ihalla. Oven pielessä olevan tuoliin (kuvassa) voi aamusella ennen töiden alkua kahvimukillisen kanssa istahtaa toviksi, ja miettiä, että varmaankin japanilaisilla tankarunous syntyi juuri kirsikankukkien kukinta-aikaan.

Minä koetin synnyttää tai tarkemmin ottaen täydentää hankehakemusta. Kuulostaa kivalle, eikö? Ei niin järin mieltäylentävää kesäkuun lämpöaallossa kylpevän perjantain puuhaa, mutta tulipahan tehtyä, – ja perjantai ansaittua. 🙂

Tuon koristeomenapuun kuvasin siis jo aamulla, ennen lenkille lähtöä. Silloin näytti, että päivästä tulee helteinen, pilvetön ja aurinkoinen. Ja työteliäs.

Eihän se ihan niin mennyt. Helteistä on ollut, välillä aurinkoistakin. Työteliäisyyden kanssa lopultakin vähän niin ja näin. Toisaalta aikaansaantipisteitä tulee kaksin-, jollei kolminkertaisesti (”siviilipuolelta”) kun siivosin meidän konnulin terran ja koko huoneen.  Ei ole Elmeri niitä siisteimpiä pakkauksia.

Toisen omenapuun, oikean, ei siis minkään ”vain” koriste-, pihan paremmalla puolen olevan, kuvasin juuri äsken. Näettekö? Sataa vettä!  Minua on huijattu! Vesisade ei kuulunut millään muotoa tämän illan juttuihin. Mutta menkööt!

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Lopultakin, – ihan hieno päivähän tänään on ollut.

Ja sitten tulee yhtäkkiä. Väsy. Viitsimättömyys. Juuri ja juuri jaksaa pestä meikit pois, katsoa että huomiset (työ? – no joo, työ)vaatteet on siistit ja silitetyt ja ryhtyy tarkoituksettomaan surffailuun.