Historiaa Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Laanilassa ladulla

Ei sitä tarvitsisi kyllä kännykän apsista katsoa, että täällä ei aurinko nouse, eikä sitten tietysti laskekaan. Sinisen hetken aika alkaa aamupuolikymmeneltä, silloin jätin läppärin ja kuvien säätämisen ja lähdin ladulle.

Auringonlasku 4.12.2016 12:24. Auringonnousu 7.1.2017 11:54.

Idässä taivas purppurainen, sää mitä parhain (- 5 C). Eikä todellakaan ruuhkaa laduilla. En mennyt Saariselälle asti, vaan ihan tässä Laanilan latuja kiertelin.

Laanilan nimi on joskus aiheuttanut pientä sekaannusta, mm. silloin kun Laanilan historia -projekti oli vielä kesken, – onneksi ei ole enää!!

On siis kaksikin Laanilaa. Oulussahan on ensinnäkin Laaniska (siis Laanioja, (ent. Hiironen/Hiirosoja tai Juurusoja jonka nimi tulee ruotsinkielen sanasta Plan ~ laakea, kenttä etc.) ja sitten Oulussa on myös Laanilan kaupunginosa, joka lienee saanut nimensä Laanisen talosta/suvusta.

Mutta tämä meidän mökin alue, Laanila, ei ole saanut nimeään talon tai suvun mukaan, vaan sekin, kuten Hangasojan nimikin, liittyy pyyntikulttuuriin. Laani  on riistan (peuran) ja kalan kätkö- ja säilytyspaikka. Laani oli lähde tai kaltio, johon saalis upotettiin piiloon.

Näillä peuranpyynnin metsästysmailla sai joulukuun 2016 lopussa hiihdellä ihan rauhassa yksikseen … Eino Leinon kovin synkästä ´Hiihtäjän virrestä´ voisin ottaa vain ne säkeistöjen alkuosat…

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu –

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, –

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ –

Iltapäivällä oli parin tunnin hyvin intensiivinen lumimyräkkä, ja nyt on taas tyven. Taas on lempeää pimeää kaikkialla.

Täällä me odottelemme, … revontulia – ja ennen kaikkea Aapelia vanhempineen. Miniän työpäivän jälkeen lähtivät ajelemaan.

Siispä huomenna ehkä taas ladulle, mutta varmasti pulkkamäkeen!

Lappi Valokuvaus

Paluu pohjoiseen

Emme ihan kolmea viikkoa etelässä viihtyneet. Palasimme Hangasojan hyvään huomaan tänään iltapäivällä. Mökille mieli teki. Milloinpa ei?

Hieman minua kyllä huolettaa, miten saan opiskeluasiat tehtyä, miten kuvat muokatuksi, printit tilatuksi, mistä rauhan itsearvioinnin kirjoittamiseksi… mutta minä yritän.

Tulomatkalla, Sodankylän eteläpuolella, puolenpäivän tienoilla, näimme, että aurinko on taas nousemassa horisontin yläpuolelle täällä Ultima Thulessakin. Ja pikkuisen pakastui, joten pellot ja niityt olivat kauniin usvan peittämiä, mutta mitäpä sitä pysähtelemään. 😉 Luontokuvausta auton ikkunasta vauhdissa.

Paljon ei täällä on muutamien viikkojen aikana lunta tullut, joten vähäisillä lumitöillä selvisimme.

Huomenna sitten purolle polku, – tänään kun ei ollut saunanlämmityksen tarvettakaan. Tiedän, että monet ihmiset jotka tulevat tänne mökilleen tai vaikka kylille hotelliin, lähtevät vielä iltaladulle. Niin mekin joskus 1980-luvun alussa tehtiin, mutta ei enää. Mutta kyllä minä ainakin pienen kuvausretken melkein aina tänne tullessa teen, vaikka olisi myöhäisempikin ilta. Pienen häivähdyksen revontulestakin näin, mutta vain pienen. Nyt puhelimessa on kuitenkin ”Auroral Forecast” ja ”Aurora Pro” -apsit  asennettuina. Ja koulukaverin, intohimoisen, huikean hyvän revontulikuvaajan (Kalevassakin 25.12.2016 julkaistut) ohjeet kerrattu. Jos tässä vuodenvaihteessa reposia pääsisi kuvailemaan.

Bloggailu Niitä näitä Valokuvaus

Jouluarvonnan voittaja on …

Joulukalenteriini liittyvä arvonta on suoritettu.

Meillä oli virallinen poliisivalvonta, ja arvonnassa oli avustajana Pehtoori ja arvonnan suoritti Apsu, joka oli meillä illansuussa vanhempiensa ollessa käyttämässä joululahjaksi saamiaan urheilukaupan lahjakortteja.

Kaikkiaan osallistujia oli 18 ja kommentointeja oli yhteensä 27. Kaikkein eniten ääniä saivat kuva mökin rantasaunasta (6) ja tonttuarmeija Tuulentuvan lumisateisella terassilla. Siis ”luomukuva” ja rakennettu, photoshopilla työstetty kuva saivat molemmat neljä ääntä. Kakkossijalle ylsivät kuva Pentikin porosta toisen mökin terassilla sinisenä hetkenä (11) sekä vielä bannerinnassakin oleva ravintola Sokeri-Jussin sisäänkäynti jouluisine valoineen (17). Ja kolmannen sijan kahdella äänellä saivat kuvat Valtterista (mökkipihan lampussa), Oulun keskustan, Rotuaarin jouluvalot (16) ja Tiernapojat kauppahallin edustalla (20).

Kiitän kovasti kaikkia äänestäneitä, – äänestystulos kertoo minulle jotain siitä, millaisia kortteja kannattaisi ehkä ryhtyä tekemään… 😉 Itseasiassa olen itsekin kovin samaa mieltä parhaimmistosta.

Koetin vähän säätää ”arvontavideota”, mutta videoiden editointi ei todellakaan ole hanskassa. Joka tapauksessa voittaja selviää videon lopussa. Lämpimästi onnea voittajalle, ja vielä kerran kiitos kaikille osallistuneille.

Niitä näitä

Pientä panikointia

Nyt lähtee järki noiden seuraavaan VAT-näyttöön laitettavien kuvien kanssa! Periaatteessahan sain yhtä sarjaa lukuunottamatta kaikki kuvatuksi ennen joulua, ja tänään sitten heti aamuvarhain, kun Pehtoori lähti viemään tyärtä Helsingin koneelle, istahdin koneen ääreen ja erinäisten kodinhoidollisten hommien suorittamista lukuunottamatta olen koko päivän valinnut, muokannut ja työstänyt kuvia. Ja nyt alkaa olla paniikki!!

Näyttöhän on vasta loppiaisena, mutta tässä olisi tarkoitus lähteä mökille, eikä siellä mitään studiokuvia enää oteta, eikä juuri edes muokata.

Ulkoilukin on tänään jäänyt, vaikka olisi ollut mitä kaunein pakkaskeli. Aamulla ei edes tuullut, pakkasta vain puolenkymmentä astetta.

Vain roskiksella ja postilaatikolla kävin, mutta kameran kanssa sielläkin. 😉

Mutta nyt, näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Huomenna sitten enemmän, mm. jouluarvonnan tulos!

Niitä näitä

Kaarnapojan luona

Kirkonmenojen aikaan olimme tyttären kanssa Tapaninpäivän aamupäivällä liikkeellä. Tuomiokirkko ja jumalanpalvelus jätettiin kyllä väliin; enemmän ruumiin- kuin hengenravintoa haimme.

Niin ja tyärhän haki tietysti Pokeja. Takavasemmalla näkyy Kaarnapoika-patsas (Uno Aro 1956), joka sekin (kuten mm. Tiernapojat) on ollut Oulussa yhdessä jos toisessakin paikassa, ja nyt on siis Ainolan puistossa entisen Tuomenkukka-kahvilan takana. Ei Esikoinen mitään patsaskierrosta ollut vailla, vaan reilun tunnin kävely lumituiskuisessa aamupäivässä oli tietysti – paitsi liikuntaa ja höpöttelyä – ennen kaikkea Pokemonien hakua varten (level 30 ja kai enää kaksi puuttuu?). Ja yksi gym oli juuri tuon Kaarnapojan vieressä.

Iltapäivä menikin minulla sitten taas Festassa; tein ruokaa kun oli aika syödä yhdessä. Ja teinpä sitten bataattilaatikkoa ja kalkkunaa niinkin paljon, että sitä on pakastettavaksi asti. Näin vuodenvaihteessa mökillä on vähemmän kokkailtavaa.

Pikkuperhe tuli illan pimetessä. Oli ilo, ettei tyär vielä lähtenytkään iltalennolla kotiin.  Loppuvuotta suunniteltiin, kaikesta tulevasta juttua…

Joulu kun alkaa olla ohi. Näin nopeasti …

~~~~~~~~~~~~

Ja vielä muistutan, huomiseen myöhäisiltaan asti aikaa kommentoida:

Osallistu joulukalenterikuva-arvontaan kommentoimalla kalenterikuvia. Kommentointiaikaa on joulun jälkeiseen ensimmäisen arkipäivän iltaan asti (27.12. klo 23.59).

Jos kommentoit yhdellä kertaa vaikka kaikki kalenterikuvat, olet mukana yhdellä arvalla. Mutta pääset osallistumaan kahdella arvalla, kun kommentoit kahtena eri päivänä. Pelkkä ”Tykkään tästä eniten” -kommenttikin riittää, mutta olisi tietysti mukava kuulla, että miksi tykkäät. Tai jos et pidä yhdestäkään, voit silti osallistua, mutta kommentoi, miksi ”joulukalenteri/korttikuvat” eivät miellytä.

Joulukalenteriarvonta

 

Niitä näitä

Joulu on ollut hyvä

Jouluaatto kulki vanhoissa uomissaan. Yksi pieni ´särö´ joulurauhaan kuitenkin tuli. Olimme sisaren kanssa päättäneet, että mennään tänäkin vuonna Pyhän Luukkaan kappeliin hartaushetkeen; ”Sininen hetki” -nimellä se tunnetaan. Me ollaan oltu siellä parina edellisenä jouluna ja kovasti olemme tykänneet, – kauneimpia joululauluja, joulun ja rauhan, yhdessäolon sanomaa kauniisti urkumusiikin soidessa… Eilen saimmekin kuulla jouluevankeliumista uuden yhteiskuntakriittisen tulkinnan: Marian teiniraskaudesta Joosefin sosiaalisesti sopeutuvaan luonteeseen, joka antoi kihlatulleen anteeksi aviottoman lapsen synnyttämisen … ja niin edelleen. Hartaus on aiemmin ollut vailla saarnaa, se on ollut mitä miellyttävin jouluun ja sen rauhaan vievä, sopivan lyhyt tilaisuus. Ei ollut eilen. Tuli pahalle tuulelle, olo tuntui huiputetulta.

Noh, mutta ei se tunne onneksi kauan kestänyt. Kun kaikki rakkaat istahtivat pöydän ääreen laskeutui rauha: oli hyvä, oli joulu. Vielä kun Miniä kahdeksan jälkeen töistä tultuaan liittyi seuraan, oli meillä erinomaisen hyvä olla.

Etukäteen oli ajateltu, ettei Aapeli paljon joululahjoista ja niiden avaamisesta perusta, ja toiveena oli ollut, että poika jaksaisi olla heräillä tavallista kauemmin. Ennakkokäsityksemme oli täysin pielessä; voi kun olisitte nähneet ne kymmenet ilon ja hykertelyn tunteet uuden rekan ja lumilapion, pyyhkeen ja Mauri Kunnaksen äänikirjojen paljastuessa paketeista. Montakohan kertaa eilen ja tänään olen ollut rekan ovia aukomassa ja sulkemassa, äänikirjojen äärellä? 😉

Ja me kaikki muutkin saimme ihania, hienoja, hyödyllisiä lahjoja. Systeri oli ison ”vasullisen” meille lahjoja tehnyt, hankkinut ja ostanut. Ja tästä pidin ihan erityisen paljon.

”Sukkalainaamo” mökille. Pussukassa on erikokoisia ja -värisiä toinen toistaan ihanampia sukkia, joita meidän mökille tulevat voivat nyt lainata, että ”ei varpaat ala vilusta täristä”. Onneksi systeri ei sentään ollut itse kutonut kaikkia sukkia, mutta että tuollaisen oli koonnut.

Kun pikkuperhe ja systeri kymmenen kieppeissä lähtivät Aapelin ollessa hieman ylikierroksilla mutta hyväntuulisena itsenään, jäimme me Pehtoorin ja tyttären kanssa kolmisin: höpöttelimme yli puolen yön. Kuuntelimme Rölliä youtubesta, nautimme portviinistä, unohdimme hartaudet, maailman tuskan, työt, krempat ja kaiken muun . . .

Jouluaamuna tyär halusi lenkille, minäkin. Ja Pokemonien metsästykseen lähdettiin kaupungille. Kymmeneltä ajoin auton Raatin autiolle parkkipaikalle, ja lähdimme tepastalemaan. Puolitoista tuntia kului; tyär sai pokeja ja minä muutamia kuvia. Oulun keskusta oli autio.

Eilen iltainen ja tämän aamuinen lumipyry oli tehnyt maisemasta taas aika valoisan.

Iltapäivällä ottopoika piipahti, Apsun kanssa kokkailin, on taas syöty, nautittu erinomaisen hyvä vintage(2006)-samppanja. Istuttu pitkään ruokapöydässä..

Ruoka ja viini

Pikku hiljaa, huomaamatta – joulu!

Tyär on kotikotona. Tuli jo aamuvarhaisella lennolla. Se on joulun asioista yksi tärkeistä, tärkeimmistä. Hyvällä tuulella tuli, – joulua viettämään ja lomaansa aloittamaan tuli.

Ja sitten muutenkin päivä mennyt kuten voi toivoa. Paljonhan aikaa kuitenkin on kulunut ruoan äärellä, tai sen valmistamisessa enimmäkseen. Huomisen menuhan on enimmäkseen kaikkea perinteistä, mutta jotain uutta tänäkin vuonna on pitänyt kokeilla.

Anoppilaan vein tänään tämmöisen: tähtipulla

Nyt oli ensimmäistä kertaa elämässä, kun anopilla ei ollut joulupulla onnistunut, niin oli sikäli minulla hyvä ajoitus. Teen varmasti toistekin tuollaisen tähtipullan. Huomisen jälkkärikakusta en ole niin varma. Se ei ole oikein minun tyylinen; mie kun en juuri pipertelyjä leipomisessakaan harrasta, mikä näkyy myös jäljessä, mutta joka tapauksessa tällainen siitä tuli.

Lunta ei ole toiveista huolimatta tullut lisää, mutta nyt parhaillaan on komeat revontulet, ja Juniori houkutteli kuvaamaan, mutta enpä taida … on tässä vielä kaikkea pientä… Haluan, että huomiseksi kaikki on ”misattu” eli esivalmistelu niin pitkälle kuin suinkin mahdollista.

Eilisen studiokuvausiltapäivän tuloksena tämän päiväinen kalenterikuva on Aapelista.

Kannattaa klikata isommaksi. 

Niitä näitä

Enempiä pysähtelemättä

Toimen päivä. Eikä tunnu loppua tulevan. Joulubrunssia äidille ja äidin kanssa, studionäyttöön kuvia, kauppareissuja Pehtoorin kanssa ja yksin, kirjeitä, Aapelia, leivontaa, lahjapuuhia. Mukavaa touhuamista.

Kalenterikuvassa on koko Hangasojan tonttuarmeija. Ei siellä tuolloin lunta satanut, eikä se Tuulentuvan terassilla edes sataisi, mutta tein sateen. 😉

Enää muutama päivä mahdollisuus kommentoida kalenterikuvia, muistathan, että kaikilla on mahdollisuus  kahteen arpalipukkeeseen. Kommentoijia on nyt vähän toistakymmentä, ja vain yhdellä taitaa olla kaksi kommenttia. Kaikki tähänastiset kalenterikuvat ovat täällä: KLIKS!

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Samppanjaa ja vaahtokarkkeja

Samppanjaa ja vaahtokarkkeja uudenvuoden valvojaisiin tai jouluun? Suomen satavuotisjuhlavuoden alkaessa on Alkossa moniakin Suomi 100 vuotta viinejä ja kuohuvia, ja muitakin alkoholijuomia. Ensimmäisenä päästiin Kuusamon Tundrassa maistamaan Ayalan samppanjaa, joka on kolmen rypäleen perusbrut. Ja minä kyllä pidin siitä, siinä on mukavasti vähän paahtoleivän tuoksua, ja maku on aika täyteläinen. Etiketti on Tove Janssonin ”Juhlat maalla”, mikä on sekin oikein hyvä idea. Samppanja on hyvä aperitiivi, uudenvuoden juhlistaja ja sopii varmasti Toast Skagenille ja muille katkarapuruoille ja kalaisille alkupaloille. Eikä samppanjaksi edes pahan hintaista.

Halvempi juhlistaja voisi olla luxemburgilainen Bernard-Massardin skumppa. Siis sama talo, jonka oranssietikettinen kuohuva on ollut Finnairin valikoimissa vuosikausia. Jostain merkillisestä syystä kuohuvan nimi on Kuulea. No nimi ei skumppaa pahenna; me maistoimme tämän Pehtoorin kanssa viime viikonloppuna, ja molemmat pidimme siitä enemmän kuin juuri siitä Finskillä myynnissä olevasta aika napakasta vakiotuotteesta. Kuulea oli hapokas ja raikas, mutta siinä oli myös mukavasti hedelmäisyyttä maussa.

Ja taas kerran hoksautan: nuo kuvissa olevat lasit- Lehmann on merkki. Alkossakin on niitä myynnissä. Viime hetken lahjavinkki? Tai osta itsellesi. On vaikea kertoa, kuinka erilaiselta samppanja ja kuohuviini noista tuoksuu ja maistuu, verrattuna mihin muuhun tahansa. Nuo on hyvät.

Ja otinpa sitten kuvan siitä jouluviinisuositusten yhteydessä Juniorin suosittelemasta Pongraczistakin. Se on vähän kalliimpi (15 €) kuin luxemburgilainen (12 €), mutta kyllä sillekin paikkansa juhlaviikkojen aikana varmasti on.

Ja samppanjan kanssa vaahtokarkkeja! Viime jouluna tein eka kertaa itse, ja tänään toisen kerran. On ne sen verran hyviä!

 

Ohjeen kopion suoraan Kinuskikissan sivulta

Kinuskikissan vaahtokarkit

Ainekset:
9 liivatelehteä
2 dl vettä
4 dl mansikan makuista tomusokeria
1 ½ dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
3 huoneenlämpöistä valkuaista
2 tl vanilja-aromia

Vuokaan:
tomusokeria

Pinnalle:
mansikan makuista tomusokeria

Vuoraa neliskanttinen, reunallinen vuoka (25 x 32 cm) leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle runsaasti tomusokeria. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Mittaa kattilaan vesi, mansikkatomusokeri, sokeri ja siirappi. Erottele valkuaiset valmiiksi kulhoon. Kuumenna lastalla sekoitellen vesi-sokeriseos kiehuvaksi. Säädä liesi keskilämmölle ja jatka keittämistä ilman sekoittelua. Laita paistomittari kattilaan. Seos on valmista, kun se saavuttaa 127 asteen lämpötilan.

Aloita valkuaisten vatkaaminen kovaksi vaahdoksi kymmenen astetta aikaisemmin. Näin sokeriseos ja vaahto valmistuvat suunnilleen yhtäaikaisesti.

Kun sokeriseos on valmista, lisää siihen liotetut liivatteet ja vanilja-aromi. Kaada seos hyvin ohuena nauhana pienissä erissä, hitaasti vatkaten valkuaisvaahdon joukkoon. Jatka vaahdotusta vielä kymmenen minuuttia vatkaimen keskinopeudella. Kaada vaahtokarkkimassa vuokaan. Anna jähmettyä huoneenlämmössä noin seitsemän tuntia.

Ripottele leivinpaperin päälle mansikkatomusokeria. Kumoa vaahtokarkkilevy sen päälle. Leikkaa paloiksi öjytyllä veitsellä ja kierittele palat joka puolelta mansikkatomusokerissa, jotta pinta ei jää tahmaiseksi.

Joulukalenterikuvassa on joulukuun kalenteri vuodelta 1891, – sata vuotta ennen kuin meidän Juniori syntyi. Silloinkin oli Tuomaksen päivänä talvipäivänseisaus. Nyt elellään kolme päivää ns. ”pesäpäiviä”. Ajateltiin, että aurinko pysyy pesässään näinä päivinä, mutta jos niin onnekkaasti käy, että se edes vähän näyttyy, niin ensi kesän suloinen suvisää on turvattu. Tähän uskotaan ja toivotaan auringonsäteitä ennen aattoa.