Reissut Teneriffa

Retkelle La Lagunaan

Eilinen ravintolakokemus ansaitsee tulla mainituksi tähän alkuun. Etéreo by Pedro Nel on muutaman korttelin päästä hotellistamme, silti sitä ei varmastikaan olisi löydetty ilman ystävän neuvoa.

Alkuun Jamón de bellota 100 % Iberico.
”Jamón Ibérico de Bellota on maailman paras ilmakuivattu kinkku. Tätä kinkkua saadaan iberiansioista, jotka ovat laiduntaneet vapaana tammenterhoja (bellota) ja muita luonnonantimia syöden. Tammenterhot tuovat Iberian kinkkuun hiuksenhienon pähkinäisen maun.”

Aamupäivällä olimme nähneet sitä myytävän Mercadossa: kilohinta on 187 €/kilo! Hyväähän se on! Tuo lautasellinen oli meille kahdelle, leivän kera hieno alkuruoka.

Pääruoaksi molemmille kotkakalaa (”Stone bass”), bataattia ja La Palman pippurikastiketta.  Olipa lihaisaa kalaa, jos sokkona olisi pitänyt maistaa, olisin luullut liharuoaksi. Erinomaisesti valmistettua. Pidin hyvin paljon.

Ja jälkkäri! En edes tiedä mitä kaikkea siinä oli: makeaa, rapeaa, raikasta, marjaisaa… Kaunistakin! [kännykuva ei tee oikeutta.]

Ravintolan palvelu vähän ontui, viiniparit annoksille olivat vähän vaikeita saada, eikä sommelier juuri vakuuttanut, mutta ei me mitään huonojakaan lasillisia lopulta saatu.

Naapuripöytään tulleen naisoletetun parfyymi oli kyllä niin raskasta ja päällekäyvää, että viinien ja ruoan tuoksut olivat  jäädä kokematta. Joku raja pitäisi olla tuoksujen suhauttelussa ennen ravintolaan tai mihinkään lähtemistä!

Kuitenkin, olipa mukava syödä hyvin, ja erilaisesti! Muy bien!

~~~~~~~~~~~~~~

Tänään aamulla mietimme, mihin ja mitä? Vuorille vai ratikka-ajelulle kohti San Cristobal  de La Lagunaan vai pikku patikalle vuorille? Koskapa oli luvannut sadekuuroja erityisesti tänne ”alas”, siis rannikolle, päätimme lähteä La Lagunaan. (Ks. Kartta bannerikuvassa.)

Ratikalla matka korkealle vuorille  eli 550 mpy korkeuteen kestää tasan puoli tuntia ja maksaa 1,30 €/henk: tulipahan matkalla nähtyä sekä Santa Cruzin että La Lagunan asutusta ja elämää enemmän kuin ihan vain (historiallisen) keskustan katuja tepastellessa.

La Laguna on Unescon maailmanperintökohde, joka oli Teneriffan pääkaupunki 1700-luvun alkupuolelle asti. Sen rakennuskanta on n.s mudéjar-arkkitehtuuria (mm. Sevilla taitaa olla samaa) ja lähes 400 kaupungin rakennuksista on peräisin 1500- 1700-luvulta. Ja katedraalia ryhdyttiin rakentamaan  vuonna 1511, eikä mennyt kuin 400 vuotta sen valmistumiseen.

Ensimmäiseksi kävimme siellä. Kirkon sisällä on sen pienoismalli, josta kirkon näkee kerralla.

Oli aika juuri tänään, kolmen vuoden jälkeen, sytyttää kynttilä.

Kirkosta  toiseen ja kaduilla koko ruutukaava-alueen kadut ainakin kertaalleen käveltiin.. Kellotornin juurelle pysähdyimme espressolle, viesteilyä ja muistelua, ja sitten kapusimme torniin. Ja sade alkoi!!

Ja kun jäin vielä kellojen viereen kuvailemaan iso vaskikello löi puoliyksi! Kaukana ei ollut että tipahdin alas säikähdyksestä.

Sadekuurot kulkivat ohi, jatkoimme kulkemista, kuvailua. Kaupunki on hyvin kuvauksellinen.

Varmastikin tämänkin reissun jälkeen teen kotosalla nettikuva-albumin…

Siestan aikaan (kahden aikoihin) olimme takaisin hotellissa. Aika pienelle välipalalle sateen ropistellessa …  Kuuro oli pian ohi.

Hotellin altaalla eikä altaassa ruuhkaa. Merivesialtaassa lämmin vesi,  – niin hyvälle tuntui uida. Askeleita taas oli kertynyt, joten olipa vedessä virkistävää lillua ja uida.

Tällekin illalle on varaus ravintolaan. Espanjassahan on sellainen – meille ei niin kovin mieluisa – tapa, että illalliselle ravintolat avaavat ovensa vasta kahdeksalta! Rantalomakohteissa toki aiemminkin, mutta ”oikeissa” kaupungeissa useat vasta kahdeksalta.

On siis elettävä maassa maan tavalla.

Reissut Teneriffa

Santa Cruzin puutarhoissa, kaduilla ja kaupoissa

Päivän ohjelmaan olimme suunnitelleet puiston, kauppahallin, hautausmaan, El Corte Inglesin. Ja iltapäivälle ehkä lisää kävelyä joko vuorille hotellin takana tai sitten … jotain.

Hotellimme Iberostar Heritage Mencian aamiainen
Hyvin nukutun yön jälkeen olimme aamukahdeksalta hotellin aamiaisella: ihan juhlaahan se. Kaikkea mahdollista tarjolla. Vain kaurapuuro puuttui, mutta Pehtoorikin pärjäsi ilman. Emme edes munakkaita paistattaneet ja cavatkin jäivät nauttimatta, mutta hedelmiä, hedelmiä, ja proteiineja (jamon iberico ja vähän juustoja etc.). Ja parasta: oikein hyvin tarkeni jo aamusta istua puutarhan puolella, nauttia linnunlaulusta ja vihreän tuoksusta.

Ensin Parque Garcia Sanabria
– Santa Cruzin suurin (?) puisto on hotellimme Iberostar Heritage Mencian  vieressä, ”etupihalla”. Eilen jo käveltiin puiston läpi pariinkin kertaan, tänään tutustuimme siihen kunnolla. Kiertelimme ison puiston ristiin rastiin, ja ihailimme palmuja, kukkia, arkadeja, patsaita, polkuja. Lempeä sää ja leppoisa tunnelma, vain paikallisia koiran ulkoiluttajia oli liikkeellä. Ja puiden siimeksessä puiston reunan nurmikentällä aasialaisia voimistelemassa.

Sitten Mercado
Ja se ei olekaan mikään yhden käytävän kauppahalli: kahdessa kerroksessa on ´kaikkea´. Opiskelimme kaloista ja äyriäisistä, ihmettelimme vihannesten valikoimia, määrää, kauneutta, lihatiskien monipuolisuutta ja leppoisaa tunnelmaa, enimmäkseen paikallisia asiakkaina.

Turhan varhaista oli  brunssin nautittuamme ryhtyä lounastamaan pienissä kalaravintoloissa tai edes istahtaa johonkin hallin kuppiloista espressolle. Teimme sen sitten myöhemmin jonkin pienen puiston reunan caffessa.

Mercadon jälkeen vuorossa hautausmaa (Cemeterio de San Rafael). Etsittiin ja etsittiin, ja lopulta löydettiinkin: kiinni. Korkeiden valkoisten muurien yli ei nähty vilaustakaan siitä. 🙁

El Corte Ingles
Sehän on klassikko – jos vain Espanjassa sellainen sattuu samalla paikkakunnalla olemaan niin kyllähän siellä on päästävä käymään. Lastenvaateosasto ja ”Herkku” tietysti ne tärkeimmät osastot, mutta eipä sitten kuitenkaan niistä mitään. Mutta – täysin poikkeuksellisesti – kävimme yhdessä vaateostoksilla. Sellaistahan me ei juuri  harrasteta, hyvin harvoin olen ollut Pehtoorin mukana makutuomarina, mutta niinpä vain tänään kävi. Minulle neule, kaksi vyötä ja huulipuna, Pehtoorille kevyt ”kevättakki” tai pusakka ja pikeepaita. Ihan shoppailuksi meni homma.

Siestan aikaan yhden jälkeen tepastelimme hotellille huilaamaan. Lounastamaan ei ruvettu, hotellin puutarhaloungessa kävimme ”yhillä” ja päätimme että lähdetään vielä toiselle kävelykierrokselle kaupungin nähtävyyksillä. Lähdettiin ja päivän kävelykilometrit ylittivät lopulta 17 km.

Auditorio
Auditorio de Tenerife ”Adán Martín” on oopperatalo, jonka suunnitteli arkkitehti Santiago Calatrava, ja se rakennettiin vuosituhannen vaihteessa. Jotain Sydneyn oopperatalon häivähdystä siinä näen. Ohjelmassa näytti olevan paljon konsertteja, maailmantähtiäkin.

Parque Maritimo Cesar Manrique
on auditorion lähellä, merenrannalla oleva maauimala ja vesipuisto, jonka on suunnitellut Cesar Manrique. Sama mies joka on ”luonut” Lanzaroten arkkitehtuurin ja jonka museoidussa kodissa kävimme 2017. Hänen kädenjälkensä näkyy kyllä tässä Teneriffan maritimossakin. Suurin osa altaista oli näin off-seasonin aikaan vedettömänä, mutta suurin allas oli käytössä ja muutama auringonpalvoja sen reunalla iltapäivän lämmössä (+22 C tänään) näytti olevan.

Palmetum – kaiken maailman palmut 

Vähän kaupungin keskustan ulkopuolella on kasvitieteellinen puutarha Palmetum, jossa on lähes 500 palmua kaikkialta maailmasta. Monen hehtaarin alue on kukkulalla (ent. kaatopaikka) ja sieltä on hienot näköalat merelle.

Siisti, ainakin tänään  hyvin rauhallinen  puisto, jossa riitti ”patikoitavaa” ja kuvattavaa! Pehtoori, kotipihamme mestaripuutarhuri oli tietysti täpinöissään.

Illansuussa hotellille, suihkuttelua, Pehtoorilla surffailua, minulla kuvasaaliin purkua ja tätä postausta.

Ja nyt illalliselle. Saatiin rotissööri-ystäväpariskunnalta (E & A) muutamia vinkkejä hyvistä ravintoloista ja tein jo viimeviikolla varauksen sinne. Saapa nähdä. Onneksi se on tuossa vieressä ja nälkä on vähintäänkin kohtuullinen.

[Jos jaksan, liittelen illan päälle lisää kuvia… Tälle päivälle muistikortilla 280, joista valita. ]

Niitä näitä Teneriffa

Teneriffan talvessa

Olemme  Kanarialla. Ollaan oltu jo koko ilta, juuri palasimme syömästä ja kello on paikallista aikaa melkein kymmenen (Suomen aikaa puoliyö.)

Lähdimme aamuneljältä kotoa, tuskin mitään nukuttuamme. Ja olimme tasan neljältä Teneriffan Santa Cruzin hotellissamme: tasan 12 tuntia Suomen kotoa hotelliin. Lento lähti tunnin myöhässä ja turbulenssit Atlantille tullessa aikamoisia (tuuli kuulemma 38 m/s), muuten kaikki sujui hyvin.

Teneriffalle tultiin, mutta jo lentokentällä katsoin, että sittenkin Kilpisjärvelle!  Että Saanako se siinä!

Kun saimme kohtuullisen tovin odoteltuamme laukut: minä ensimmäisenä, Pehtoori reilun parinkymmenen minuutin jälkeen viimeisenä, oli meitä odottamassa kyyti  Teneriffan eteläiseltä Sofia Reinan lentokentältä kohti Santa Cruzin kaupunkia (bannerikuvan kartassa oikeasta  reunasta löytyy). Matka on noin 60 km, ja alle tunnissa olimme perillä. Hotelli on aikas hieno! Iberostar Heritage.

Tähän mennessä hotellissa kaikki muu paitsi nettiyhteys ovat olleet priimaa. Mm. äsken hotellin Papa Negra ravintolan ruoka ja tarjoilu! Tulette näkemään kuvia.

Mutta siis, tultuamme… Pikaisesti vähän freesailua kylppärissä, ja sitten kohti merta, kohti kaupungin puistoja, ulos.

Kaupungin satamassa oli menossa tämän purjealuksen matkaan saattaminen, laulut raikui, soittokunta paikalla…

Sen verran olimme lennolla onnistuneet torkkumaan, että hyvin jaksettiin muutama tunti tepastella tuulisessa 20-asteen lämmössä. Sellaiset 55 astetta lämpimämpää kuin toissaviikolla mökillä. 🙂

Täällähän on nyt talvi: juuri tämän kylmemmäksi päivät eivät täällä kai mene. Aamuisin voi (varsinkin vuorilla ja sisämaassa) olla viileämpää. Ei haittaa. Kunhan voidaan olla ulkona ja liikkua.

Olemme kaupungin suurimman, ehkä upeimman puiston reunalla (mm. otsikkokuvan kello on siellä). Palannen asiaan.

Kuvia ja juttua lisää, kunhan reissaaja saa vähän nukutuksi ja kaikki ATK-asiat kondikseen. Viikko on edessä, mikä tuntuu hyvälle. Buenos Noches …

Niitä näitä

Reissuun lähdössä

Nyt on pakattu! Hyvä niin, sillä huomenna aamuneljältä on lähtö reissuun.

Tämän vuoden matka päätettiin poikkeuksellisesti tehdä heti tammikuussa. Viime vuosina ulkomaan reissut ovat olleet  (useimmiten) toukokuussa tai loka-marraskuussa.

Tästä reissusta taitaa muutenkin tulla vähän erilainen kuin meillä yleensä. Ei ole kovinkaan paljon suunnitelmia etukäteen, ei ohjelmaa, ei ohjattuja patikkareissuja, ei mitään Olympian kokopäiväistä ryhmämatkailua historian ja kulttuurin kehdoissa ja kaupungeissa, ei auton vuokrausta, ei ”must-to-see” nähtävyyksiä. Kunhan lähdetään lämpimään, ei kylläkään mihinkään helteeseen, ei uima-altaiden reunoille ruskettumaan, ei kaukolentoja, ei valtamerten ylityksiä.

Mutta lähdetään tuttuun kohteeseen. Ei kuitenkaan Madeiralle, joka oli kyllä pitkään vaihtoehto numero yksi, muttaku: me on oltu siellä jo kolmesti, ja ennen kaikkea lennot sinne olivat niin huonosti: olisi pitänyt olla ainakin joko palatessa tai mennessä Helsingissä yötä. No way, sellaista ei haluttu.

Ajatuksena ja aikeena, toiveena ja tavoitteena on, että kävellään päivät, ehkä maastossa, ehkä vuorilla, ehkä vain kaupungeissa ja kylissä. Iltaisin käydään syömässä hyvin, aamuisin hotellin altaalla uimassa. Kunhan kuleksitaan, liikutaan ja syödään hyvin.

Vaikka ei Madeira, vaikka ei Italia, niin tuttu paikka silti: minä olen käynyt siellä jo viisivuotiaana, yhdessä oltiin helmikuussa 2012 [aika hyvä kuvakansio siitä Tema-matkojen patikkareissusta on täällä].

Aamusella lennetään Helsinkiin ja yhdeksältä lähtee kone Kanarialle, – jos kaikki menee hyvin, huomenna ollaan tähän aikaan jo illastamassa Teneriffalla. Läppäri ja kamera ovat mukana ja pyrin postailemaan päivittäin, joten tervetuloa blogireissulle mukaan!

[Kuvat vielä eilisiä helmiäispilviä.]

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Juran viinit ja reseptejä

Eilisen jälkeen vielä täydennystä.

Juran viinialue ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu. Sieltä tulevia viinejä on Alkossa tällä hetkellä myynnissä yhteensä 11: yksi punaviini, muutama valkoviini ja loput kuohuviinejä (cremant de Jura). Cremantit ovat hyviä, jolleivät erinomaisia. Muut aika tuntemattomia meille. Nyt on tutustuttu.

Yli kolme vuosikymmentä kokoontunut viinikerhomme ei ole aiemmin Juraan tutustunut. Mutta nyt on: ”Jura on nyt hanskassa” todettiin eilisen illan päätteeksi.

Sen lisäksi, että viinit olivat – sanoisinko, hieman erikoisia – ne olivat aika tyyriitä. Kuusi pullollista tasan 200 euroa. Toisaalta kun sen jakaa yhdeksällä, ei maistellut viinit maksaneet per  maistelija kuin kahden ravintolassa nautitun viinilasillisen verran. Tässä on yksi tämän ”kerhotoiminnan” hyvä puoli: yhteishankinnalla päästään maistelemaan monia eri viinejä. Kalliitakin viinejä ja pullollisesta riittää yhdeksälle maisteluannos ja sitten vielä ruoalle viiniä.

Ja jostain syystä eiliseltä jäi aika paljon viinejä pullojen pohjalle: illan viinin pisteytysten keskiarvo (bonuksia ja likööriä ei pisteytetty) oli  7-  ! Siitä on aikaa, kun noin alhaisia arvosanoja on jaettu. Mutta yksikään viini ei ollut juomakelvoton, ei paha. Mutta olen aika vakuuttunut siitä, ettei meistä kukaan noista yhtäkään erikseen tilaile ulkomailta.

Paikallinen (tai ainakin sen tapainen) ruoka auttoi. Jos olisi pisteytetty ruoan yhteydessä, olisivat pisteet varmaan olleet korkeammat.

Otsikkokuvassa on punaisten ykkönen ja kakkonen, joka oli illan kallein viini ja sen saama pistemäärä oli 5½!  Se on luomu, vege, biodynaaminen, mikä näkyy sameutena, vähän kuin mansikkamehu. Tämä viini oli niitä harvoja, joita kaadeltiin jo eilen ”sylkykuppiin”. SILTI: hyvä oli maistaa ja oppia.

Niin paljon porukkamme ei Juran viineille lämmennyt, että vaikka kerroin , että helmikuussa Juran vuoristomaisemissa on Ranskan suurimmat viinifestarit, ei kannatusta yhteiselle viinimatkalle tullut. Viinilehden artikkelissa on paljon tietoa noista festivaaleista sekä Juran viineistä: tässä linkki artikkeliin. Jos viinikulttuuri kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea.

Ja sitten siitä ruoasta.  Tässä vielä menu.

Keiton ohje on suoraan Valion sivulta. Koska Juran vuoristomaisemissa savustetut ruoat ovat tavallisia ja suosittuja nimenomaan paikallisten viinien kanssa, lisäsin keittoon savuporolastuja, ja oheen noita leipäsiä.  Pääruokana oli ”tietysti”  Lyonin kanaa. Taas tuli todettua, että on eri asia tehdä ruokaa kahdelle tai yhdeksälle. Pitäisi uskaltaa rohkeammin maustaa… Yritän muistaa.

Ja sitten se kirsikkapannari. Clafoutis! Tällä kertaa muokkailin aiempaa, ties mistä, poimimaani ohjetta. Ja kyllä nyt tuli parasta. VOL. 3 on ”oma”.

Kirsikka-clafoutis vol. 3

tölkki hapankirsikoita (Stollenwerk) (tai tuoreita kirsikoita)
4 kananmunaa 
1½ dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
1 dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 rkl ruokokidesokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk. 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Valuta tölkkikirsikat (tai poista tuoreista kivet).

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, vehnäjauhot, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.

Ota kourallinen kirsikoita erilleen koristelua odottamaan. Laita loput marjat vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna jäähtyä kunnolla ja sen jälkeen ripottele loput kirsikat päälle ja koristele tomusokerilla ja kermavaahdolla. Myös tarjolle kermavaahtoa.

JOS jostain saat tonkapapuja, niin niiden raastetta kermavaahdon, creme fraichen ja (vanilja)sokerin kanssa vaahdoksi. Makupari kirsikoiden (ja vielä kirsikkaliköörin) kanssa on kyllä hyvä. Ainakin minun makuuni erinomainen. Varsinkin kun tonkapapuihin liittyy lämmin muisto.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä hienoja helmiäispilviä! [Instagram-sivullani lisää kuvia]

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Olipas yllätyksellisiä makuja!!

En ehkä ihan aloittelijoille tarjoaisi!

Oli minun vuoroni järjestää BOn viininmaistiaiset.  En tiedä, missä naksahti, ehkä siinä, kun on monta kertaa Pehtoorin kanssa nautittu Ranskan Juran alueen hyviä cremant-kuohuviinejä, joku kelpo valkkarikin. Ja alue on jäänyt katveeseen niin  meidän reissuilla kuin viinikerhomme maisteluilloissa, joten halusin kokeilla, etsiä tietoa ja saada vertaisnauttijoita, – vai -kärsijöitä??

Juran viinialue on pieni alue Ranskassa Sveitsin rajan kupeessa, vuoristossa.

Jo opiskellessani alueesta ja sen viineistä, vähän epäilin, josko sittenkään ovat maistamisen arvoisia, mutta mikseipä! Porukalla testataan ja maistetaan, ja teen viineille hyviä makupareja paikallisesta keittiöstä. Siispä tilasin Juniorin vinkkaaamasta viinikaupasta [Alkosta näitä ei saa…] viinit, opiskelin mökillä ja kotona. Vähän aloin miettiä, oliko sittenkään hyvä teema, mutta mikseipä, oppia ikä kaikki!

Ja eiku rohkeasti etsimään Juran reseptejä: mitä siellä syödään, miten paikalliset viininsä nauttivat?  Vuoristossa tarvitaan tuhtia ruokaa, työ on raskasta ja karjankasvatuksesta saadaan lihaa ja juustoa. Minähän en juuri ranskalaista keittotaitoa hallitse enkä tunne, mutta ei muuta kuin rohkeasti kokkaamaan.

Ja menu on tässä:

Pitihän se ranskaksi vääntää…  🙂    Yksinkertaisesti: palsternakka-juusto-savuporokeittoa ja leipäsiä savujuuston ja savuporoleikkeleen kera. Pääruokana Lyonin kanaa, paahdettuja perunoita ja oma kehitelmä vihersalaatti-viinirypäleistä.

Ja jälkkäri! Sen olen tehnyt ennenkin, monta kertaa. Kirsikka-clafoutis ja tonkapapu-kermamoussea. Tänään onnistui oikeinkin hyvin. Sen oheen olin löytänyt ranskalaisen (hapan)kirsikkaliköörin. Ja sehän olikin kaltaiselleni kirsikkafriikille mitä makoisin pieni lisäherkku. SITÄ ostan toistekin. 🙂

Kerron huomenna viinien saamat pisteet ja kommentit! Varoituksen ja suositusten sanoja on tulossa.

Neulottua

Tämän talven neuleita

Viime viikkoina automatkoilla ja La Promesan ääressä ei ole ollut yhtäkään villapuseroa puikoilla, mutta parit normivillasukat olen tehnyt ja neljät lapaset! Yhdet (Pehtoorin) jäivät mökille, ja tässä kolmet vähän pienemmät.

Nuo keskimmäiset olivat minulla käytössä aika kovallakin pakkasella hiihtäessä ja muutenkin ulkona liikkuessa ja olihan ne lämpimät!! Ja mukavat kädessä. Ne on vähän ”tanakat”, tuntuvat melkein rukkasilta, mutta kyllä me molemmat on tykätty noita käyttää.

Ja ne valmistuvat nopsasti ja helposti. Kutosen puikoilla Alafosslopi-langasta tulee valtavan kokoiset tumput, mutta hienopesulla 40-asteessa kutistuvat reilusti, ja kosteana ne voi sitten venytellä sopivan kokoisiksi.  Ohje näihin on Mirja Heikkilän Kuura-lapaset. Ohjeessa on myös selkeä ja toimiva huovutusohje. Jos tässä vielä talvi saataisiin  … kannattaa kokeilla.

Heikkilän neuleohjesivulla on myös mukavannäköisen pipon ohje: ostin siihenkin jo langat, mutta saattaa mennä syksyn puolelle, että teen. Perheellä taitaa tällä hetkellä olla pipoja tarpeeksi.

Joululahjaneuleista en voinut laittaa kuvia ennen joulua, – en tietenkään. Nyt kun villapaidat ja -takki ovat jo käytössä, laittelen kuvat tähän. Vasemmalla ylhäällä Miniälle ”Tähkä” (Mirja Heikkilän Villaunelmia-kirjasta, keskellä Siiveniskuja systerin miehelle, oikeassa reunassa sekin Heikkilän malli ”Routa”, sen tein plötylopi-langasta kuten Tyär halusikin (Otsikkokuvassa).

Tähkä-neule on ollut kuulemma hyvä ratsastaessa. 🙂  Heppa-hommissa kulkeva Miniä valitsi itse mallin, joten lahja oli oikein mieluisa. Kahdella langalla oli helppo neuloa. Tosin musta Lettlopi-lanka oli ihan mahdottoman karkeaa, minkä vuoksi talvisin muutenkin ´aukeilevat´ käteni välillä hieman kärsivät.

Alhaalla Eepin villatakki. Sen ohje on klassikkokirjasta ”Islantilaisia neuleita” ja sen nimi on Lappi (tai Musti, molempia nimiä näytetään käytettävän). ”Steekkaus” eli pyöröpuikolla sileää neuletta tehdyn puseron leikkaaminen auki ja ”vetoketjuttaminen” ei ole minun juttuja, en todellakaan osaa/uskalla sellaista edes yrittää, joten käytin neuleen ompelijallani. Ja ilokseni Eepi tykkäsikin tästä kovasti. Ja oikealla alhaalla on Emmiliinin kevättalven neule, joka myös on Heikkilän malli, nimeltään Ruska.

Historiaa Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa Viini

Taste-vin – viiniammattilaisten ja -harrastajien työkalu

”Jo antiikin aikana– ”
Vesuvion juurella Pompeijissa yksi hienoimmista taloista on Vettin talo. Talo oli kahden miehen, joilla oli viinikauppaa, viljelyksiä, ehkä myös ilotalo, ja sen talon seinästä on paljastunut fresco, jossa cupidot maistelevat viiniä, ja heillä on käsissään pieni kuppi, hyvin paljon taste-vin´n näköinen pieni pyöreä astia.

Se on paljolti samannäköinen kuin myös se, jollaisesta on mainintoja 1400-luvun Ranskasta. Silloin maistelukupin nimi oli ´bordolese´(mikä on myös pullon muodolle nimitys Burgundissa). Tämä 1400-luvun bordolese oli pyöreä, sen keskellä oli aukko, eikä siinä ollut kahvaa tai ketjua. Sen halkaisija oli kahdeksan senttiä ja syvyys kaksi senttiä, ja se näytti vähän siltä kuin halkaistu donitsi.

Nykyisen kaltaisena taste-vin syntyi ilmeisesti 1700-luvulla, ja oli yleisesti käytössä Ranskassa jo 1800- ja 1900-luvuilla.

Maistelukupin ”kuplat”

Maistelukuppeja on valmistettu monista eri raaka-aineista, mutta tässä viime vaiheessa oli tärkeää, että se ei mene rikki mm. hevoskyydillä kuljettaessa. Taste-vin tehtiin enimmäkseen hopeasta tai hopeoidusta metallista – paitsi että se kestää, se taittaa hyvin valoa, jota taas tarvitaan viinin värin tunnistamiseen.  Lisäksi hopean käytön kerrotaan mahdollistavan viinien, erityisesti valkoisten, hyvän hapetuksen.

Vuosisatoja sitten viinien arviointi tehtiin pimeässä, kynttilänvalossa kellareissa, joten taste-vin´n reunoille suunniteltiin syvennykset, pienet kuopat tai kuplat, jotka vangitsevat ja heijastavat valoa. Oikealla on kahdeksan isompaa kuoppaa, ja niitä käytetään nimenomaan punaviinien värin ja kirkkauden arviointiin. Vasemmalla on yhteensä 17 pientä ”kylkiluuta” ja ne puolestaan korostavat valkoviinien vivahteita. Kupissa on pohjalla ympyrässä 14 pientä nystyä, ja niiden tarkoitus on edistää viinin hapettumista. Keskellä, pohjassa on suuri kupla, jonka yläreuna on raja, johon asti viinin sai kaataa.  Siis todellakin vain maisteluannos näistä kipoista maistettiin!

Taste-vin´n oikeaoppinen käyttö noudatti tiettyä kaatotapaa; näin siksi, että viiniin saadaan oikea ”valon kulma”. Valkoviinin analysoinnissa taste-vin´ä pidettiin vasemmalla kädellä ja viiniä kaadettiin oikealla kädellä. Punaisen kohdalla toisinpäin: kuppia pidettiin oikealla kädellä ja viiniä kaadettiin vasemmalla.

Taste-vin jäi pois ammattikäytöstä tai ylipäätään viininmaistelusta, koska sen muoto ei sovellu tuoksun arvioimiseen. Tuoksu haihtuu matalasta, avoimesta taste-vinis´tä melko nopeasti. Niinpä maistelulasit syrjäyttivät taste-vin´n ja nyttemminhän se on enimmäkseen sommelierien, viiniasiantuntijoiden ja -harrastajien tunnuksena, ketjussa tai nauhassa kaulalla roikkumassa. Mainittava vielä, että  pieni taste-vin-kippo on viiniharrastaja-rotissöörien (OMGD) käädyissä (kuva yllä).

Dionysoksen symboli ja taste vin

Menneinä vuosisatoina maistelukipoissa oli usein myös pieni kahva/varsi. Kahva muodostui usein toisiinsa kietoutuneista käärmeistä, mikä oli viittaus tai kunnianosoitus Dionysokselle, viinin jumalalle.

Dionysoshan oli ylijumala Zeuksen ja Semele-nimisen kuolevaisen naisen poika. Kuten voitte kuvitella, Zeuksen vaimo Hera ei ollut aivan tyytyväinen, kun hän sai tietää Semelen olevan raskaana. Hera järjesti Semelen kuoleman (pelästyi kuollakseen Zeuksen salamia). Semelen kuoleman jälkeen Zeus otti Dionysoksen Semelen kohdusta ja kasvatti tämän omalla reidellään kuin kohdussa. Ja muutamaa kuukautta myöhemmin Dionysos syntyi Zeuksen reidestä, ja Zeus antoi hänelle käärmekruunun.

Vuosia myöhemmin, kun ihmiset alkoivat palvoa Dionysosta (Cult of Dionysys -juhlissa), he kiersivät käärmeitä käsivarsiensa ympärille, mistä sitten aihe myös taste-vin´n kahvaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva Vettin talon frescosta Wine News -nettijulkaisun artikkelista. 

Kuva Dionysoksesta Dionysus and members of his thiasos on an Attic black-figure krater-psykter (525–500 BCE, Louvre Museum)

Niitä näitä

Säät säätelevät liikkumista

Ilmastonvaihdos. Tai noh, ainakin säätilassa melkoinen muutos viime viikkoon. Nyt myrskyää, sataa jäätävää tihkua, on yksi aste pakkasta ja lunta on häthätää 15 senttiä.  Ja viikon päästä taas varmastikin erilaista. Vähän ”välitilaolo ja -viikko” tässä on menossa.

Aamulla oli vielä kiva pikkupakkanen, ja vaikka Oulun latukarttapalvelun mukaan kaikki ladut on ” suljettu”, eivätkä latukoneet kulje, lähdin varmistelemaan, josko Auranmajalta Heikinharjuun kuitenkin pääsisi suksimaan. Ja pääsihän sitä, luistoakin hyvin, mutta latu oli paikka paikoin puhki, joten oli eteensä katseltava ettei tupsahtaisi mättääseen. Kaunista oli täälläkin [otsikkokuva]. Tämän iltamyrskyn jälkeen huomenna sitten ei ehkä enää… Aika torso taitaa tästä hiihtotalvelta tulla. 😥

Onkin ollut hyvä viettää ilta netissä ja etsiä ensi viikon reissulle metsäisiä polkuja ja kaupunkien katuja kuljettavaksi.