Niitä näitä Reseptit Viini

Johan alkaa tuntua keväälle

Keväistä ruokaa kahdelle… se ajatuksena ruokakaupassa tänään. Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) ja (on) meillä paastopäivä tai siis kalapäivä. Mitä kalaa tänään? Tiskissä oli hyvän näköisiä ja edullisia turskafileitä, ja koska turskan tuoksu (lue: haju) ei kaupassa tunnu, kuten kotona kalapakettia avatessa, tuli ostettua meille fileet turskaa. Mikäpä siinä: turska on hyvä, lihaisa kala, joka ei paljon vaadi valmistuakseen hyväksi.

Ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi olen löytänyt uuden jutun: panko-jauhot! Japanilainen korppujauho tekee kalasta kuin kalasta rapeaa. Ehkä en käyttäisi silakoille tai ahvenille, mutta lohelle, turskalle, kuhalle… tulee rapeaa muttei rasvaista. Pussillisen jauhoja olen ostanut Kauppahallin Aasia-kaupasta, mutta näyttää sitä olevan myynnissä markettien aasialaisten elintarvikkeiden hyllysssäkin. Leivitin kalan suoraan pankojauhoissa, ei mitään kananmunaa siihen tarvita. Ja paisto voissa. Tuli hyvää.

Ja oheen pinaattilettuja ja kurkkusalaattia (minun tapaaan = pilko kurkku pieneksi kuutioiksi, sekoita turkkilaisen jukurtin, yhden valkosipulinkynnen, suolan, oliiviöljytilkan ja suolan kanssa ja nostele lehtisalaatin päälle).

Avasin oheen myös Ironside Chardonnayn. Ilman ruokaa maistui ”vanhanaikaiselle”, vahvasti tammitetulle Kalifornian chardonnaylle, mutta yllättäen ruoan myötä tammi ja makeus vaihtuivat aika sopivaksi hapokkuudeksi. Tosin lasilliset meille riitti. Semminkin kun olimme jo aperitiivit pihalla nauttineet.

Pehtoori oli päivän siivoillut pihalla: pessyt kaikki kiveykset, ikkunapellit, kantanut kalusteet piazzalle, hävittänyt kellokanervien jämät etc., etc., kun minä samaan aikaan olin huidellut kaupungilla, Caritaksessa, kuvauskeikalla, kampaajalla ja kaupassa. Ja todellakin, kävin myös Alkossa. Pieni pullollinen samppanjaa oli tämän kesäkauden ensimmäinen pihahetki.

Ja kuin tilauksesta, meidän ”oma” västäräkkipariskunta tuli räystäille tervehtimään. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tervetuloa! Tervetuloa kevät ja kesä!

Niitä näitä

Pikkupräntit

Kun asennat tietokoneeseen (tai puhelimeen) uusia ohjelmia, lisäosia, toimintoja, päivityksiä, appseja tms.  asennuksen, niin jossain vaiheessa ohjelma vaatii sinua hyväksymään ehdot. Tai kun tilaat nettikaupasta jotain – matkan, kengät tai vaikka kuvia – on sinun hyväksyttävä ehdot, jotta pääset tekemään tilauksesi loppuun. Eikö?

Joissakin harvoissa tapauksissa ohjelma vaatii avaamaan ehdot eli ne pikkupränttiset tiedot, joissa puhutaan tekijänoikeuksista, korvauksista, vastuista, vahingoista ja vapauksista ja kaikesta sellaisesta, ennen kuin pääset laittamaan ”hyväksyn”-ruksin, mutta useasti noita monisivuisia litanoita ei tarvitse edes nähdä, ja ne voi silti hyväksyä.

Ja minä ainakin lähes poikkeuksetta, tai siis poikkeuksetta, hyväksyn ne. Joskus matkaa varatessa saatan katsoa peruustusehdot, mutta enpä paljon muuta. Jollen hyväksy, en voi tilata, ja minähän nimenomaan haluan tilata jotain tai ladata ohjelman. Siis sumeilematta ruksi kohtaan: ”Olen lukenut ehdot ja hyväksyn ne.” Ihan silkkaa huijausta; en ole lukenut, mutta laitan ruksin koska haluan tilata tuotteen.

Tänäänkin olen tehnyt niin parikin kertaa (lisäosia ja presettejä tilatessa), ja siksikin tuli mieleen juttu, jonka luin tässä joku aika sitten… Kauppalehti Optiosta, Hesarista … jostain. Jenkkifirma oli tehnyt kokeen siitä, miten ihmiset lukevat noita tekstejä. Kaiken asiallisen tekstin väliin oli laiteltu kohtia tyyliin ”sitoudun siivoamaan ko. yrityksen wc-tiloja seuraavat viisi vuotta” ja ”tiedän, että ostamallani tuotteella ei ole missään tapauksessa minkäänlaista palautusoikeutta” ja ”Hyväksyn, että olen yrityksen hiusmallina kolme kertaa … ” ja ties mitä kaikkea älytöntä. Melkoiset ehdot hyväksyneille sadoille ihmiselle tiedotettiin heidän ”helppoon menostaan”, eikä vaadittu ehtoja täyttämään, mutta aika mielenkiintoinen testi kuitenkin oli… Oppiko siitä kukaan mitään? 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pitäisköhän sitä nyt lähteä torille kuvailemaan: myös Kärppien miehet voittivat kultaa tänä vuonna… 😉

Reissut

Lähtölaskenta jo aluillaan

Alan olla pian valmis tasavuosireissulle. Lääkärintodistus poliisilaitokselle ajokortin voimassaoloksi hankittu ja toimitettu, passikuvat kärsitty, passi tilattu ja saatukin, ripset ja kulmat on huollettu ja värjätty, läppärin virustorjunta, tallennustila ja kuvankäsittelyn päivitykset kunnossa, parikin raitapuseroa (sini-valkoisia, surprise) hankittu, Balmurin huiviin investoin, hierojalla nettiroikkunan ja kuvankäsittelyn turmeleva vaikutus ainakin toistaiseksi taas korjattu, …

Ensi viikko onkin sitten kituviikko, jolloin ”on tehtävä, mitä on tehtävä”: veroilmoituksia, jäsenkirjeitä, ainakin yksi pienen pieni kuvaussessio, Caritaksessa tarpeellisia toimia, postikorttikaupan avaus … Eli ”kunhan Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä”. (Mistähän tuo sanonta tulee?* ) Kyllä jo kovasti odotan.

Olisiko villejä arvauksia, mihin olemme lähdössä? Ne, jotka eivät ole saaneet kohdettamme tietoon jotakin kautta, voisivat arvailla. Arvanneiden kesken arvon pienen palkinnon, jonka tuon ”kohteesta”. Siis tuliaisarvonta. Kaikki halukkaat saavat esittää kaksi arvausta. Suoritamme arvonnan 6.5., kunhan olemme kunnolla asettautuneet lomapaikkaan. Ja mikähän se on?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

  • Wikipediassa oli tällainen selitys:
    Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä” on sanonta, joka yhteiseurooppalaista fraasiperintöä. Sanonta viittaa kiittämättömyyteen, jota auttaja saa osakseen autetulta. Lause on peräisin Friedrich von Schillerin näytelmästä Fiesco. Maurilla tarkoitetaan mauri Hassania, mutta sanontaa käytetään Mauri-nimisten miesten yhteydessä.
    Enpä sitä nyt ihan noin ajatellut. 🙂
Niitä näitä

Maisa in memoriam

En olisi koskaan uskonut itkeväni koiran vuoksi. Niin on nyt vain käynyt. Tänään on koiran päivä. Ja minä heräsin aamuviideltä ….

Maisa tuli minun ja meidän koko perheen elämään ”samassa paketissa” Miniän kanssa. Reilu kahdeksan vuotta sitten, kun olimme koko perhe neljästään yhteisellä lomalla Dubaissa, Juniori näytti kännykästäkään kuvia pienestä koiranpennusta, ”J:llä on uus koira”. – Ai jaa, totesin. En ollut ihan varma, kuka on J., saatikka, että minua olisi kovin paljon kiinnostanut mikään shäferin pentu.

Minä pelkään isoja koiria, shäfereistä parikin ikävää kokemusta. Mm. kun me rakensimme tätä taloamme (rapiat 30 vuotta sitten) tuossa kujan toisella puolella kahdella perheellä oli molemmilla kaksi isoa saksanpaimenkoiraa, eivätkä ne suinkaan aina olleet kiinni, eikä pihoilla ollut suljettavia portteja. Tulin kerran yhtenä lauantaiaamuna yksikseni raksalle, ja ajoin pihalle, ja ennen kuin ehdin tulla ulos autosta, kaikki neljä koiraa olivat auton ympärillä. Minähän en koiralauman keskelle autosta ulos tule: ei kestänyt kuin sekunnin murto-osan kun peruutin ja lähdin takaisin kotiin. Kerran yksi noista koirista kävi syömässä piirakat, jotka olin tuonut raksalle aikomuksena tarjota niitä iltapäivällä tuleville kattotiilitalkoolaisille. Kerran olen lenkillä joutunut kokemaan sen, kun shäfer juoksee kohti ja nousee takajaloilleen minua vasten, kunnes isäntänsä sai komennettua sen pois. Tärisin kauan aikaa sen jälkeen.

Kun olin varhaisteini kotikotiini hankittiin tiibetinspanieli, joka sai nimekseen Hani vai olikohan se oikein Honey. Sellainen pieni, häiriötä aiheuttamaton otus se oli, jonka meidän silloinen, kotiapulaiseksi aika iäkäs (silloin about 50?), varsinainen kotihengetär omi sen jossain vaiheessa itselleen. Minä en muista koskaan tuota koiraa käyttäneeni ulkona, tai muutenkaan olleenkaan olleeni sen kanssa tekemisissä. Koirat ei ole olleet mun juttu.

Kuinka sitten kävikään kun meidän lapset, erityisesti Juniori, halusivat lemmikkiä?  – Se juttu on täällä.

No, Juniorin tyttöystävällä, josta sittemmin tuli kihlattu ja Apsun äiti, on ollut aina koira, shäfer. Ja niin myös Maisa sitten muutti Juniorin luo parisuhteen alkuvaiheessa, Juniorin ollessa vielä armeijassa. Kun koiruli ensimmäisen kerran juhannuksena 2010 tuli Lapin mökille, olin vähintäänkin varauksellinen, ja tunturissa kulkiessamme koetin olla aika kaukana koirasta, josta tuli heti kerralla ”Lapin koira”.

En osaa ”lukea” koiria, en niistä ymmärrä, mutta pian minäkin nimenomaan mökillä opin, että Maisa on leppeä ja iloinen, vähän pentu koko ikänsä. Ja jo muutaman yhteisen patikan jälkeen alkoi tuntua mukavalta, kun se aina ”kokosi laumansa” eli haki minutkin, kuvaamaan jääneen, joukkoon, kun muut menivät kaukana edellä.

Maisa sai sitten parikin ”sisarusta”, ensin Unskin (kiinanharjakoira) ja nyt nelivuotiaan Piinan, joka on shäfer sekin. Maisa alkoi jo sairastella ja menettää näköään, ja jo Apsun oottoaikana nuoret puhuivat, että ehkä Maisan olisi hyvä päästä pois, mutta siinäpä koko pieni koiralauma on pojasta pitänyt huolta, mitä minä totta puhuen kyllä aluksi epäilin ja taas pelkäsinkin: kaksi isoa koiraa ja vauva! Mutta kaikki ovat keskenään kasvaneet ja leikkineet ja lenkkeilleet.

(kuva Miniän albumista)

Maisa ei ole enää pariin vuoteen päässyt mökille, vaan on ollut Miniän vanhempien luona, kun muu perhe on lähtynyt Lappiin. Ja kyllä Piinakin kulkee tunturissa enemmän kuin mielellään, mutta ei sen riemu ole samalla lailla rajatonta kuin Maisalla, eikä se ole Maisan veroinen paimenkoira. Enkä minä ole oppinut sitä tuntemaan. Mutta Maisan opin.

Ja eilen, koiran päivän aattona, oli aika heittää Maisalle hyvästit. Mutta Maisakin pääsee vielä tuntureille, tuhkat viedään niiden rinteille, Lapinmaahan. Shepherd’s Queen-Mary ”Maisa” (2010 – 2018) oli unissani viimeyönä, vaelsimme kaksistaan tuntureilla ja Alpeilla, merenrannoilla ja lumisissa kuruissa, ja viideltä heräsin: Maisa putosi, putosi, putosi…

Eilen illalla.
Apsu: ”Missä Maisa?”
Äiti: ”Taivaassa lentokonneitten vieressä. Juoksee kilpaa niiden kans… ”
Apsu ”Kuka voittaa?  …  Maisa voittaa!!”

Niitä näitä

Levotonta

Kovin on ollut sekava päivä. Levoton monin tavoin. Hyviä uutisia ja surullisia juttuja, hyvästejä ja tapaamisia.

Seesteinen suvantovaihe oli kun Apsun kanssa leikittiin uima-allasleikkejä. Legoukot sukeltelivat ja altaan vesi roiskui ympäri kylppäriä  Ja onneksi jätski-tatska ei kulunut pois vaikka kuinka läträttiin. Suvanto.

Muutoin päivässä paljon, paljon puuhaa. Ja sitten aina väliin kaikkea tyhjäkäyntiä.

 

Reseptit Ruoka ja viini

Syntisen hyvä makupari

Olimme joku aika sitten Oulun Valiolla paistinkääntäjien kanssa ns. veljesaterialla maistelemassa juustoja ja viinejä ja nimenomaan niiden yhdistämistä. Uusia makupareja löytyi, mm. kuohuviini/samppanja ja kermajuusto olivat yllättävänkin hyviä keskenään, mutta täysin uusi ja erilainen makupari oli laku ja Aura-juusto, ihan ilman viiniä – ja hyvää tietysti myös jälkiruokaviinin tai pehmeän punkun kanssa.

 

Pidän sekä Aurasta että lakusta ja molempia olen maistellut punaviinin parina, ja tykännyt hyvinkin. Mutta että sinihomejuustoa ja tuoretta lakua! Onhan se ihan syntisen hyvä yhdistelmä.

(Yllä kuvassa on sekä Fazerin tuoretta lakua että Halvan Vanhan ajan lakua sekä Auraa, joita tänään testasimme … Pidin enemmän Fasun lakusta.)

Saimme Valio-illassa sitten vielä maistaa uusia, Valion 14 vuoden jätskitekopaussin jälkeen lanseerattuja, jäätelöitä. Me olimme jo neljä kuudesta ehtineet sunnuntain perhepäivällisillä testata: salmiakki-chili minun ehdoton suosikkini, ja Valiolla tykästyin mansikka-basilikaan. Se voi olla oiva kumppani mansikoille, kunhan kesä sinne asti yltää. Ja nyt perjantaina koulukkaiden kanssa sain makustella (ja mukaanikin) Kreisi kinuskia. Taitaa olla toiseksi paras noista kuudesta.

Jo jokin aika sitten olen luopunut Ben & Jerry -jätskeistä ja Mövenpickiä käytän vain yhtenä komponenttina jälkkärissä, – ne ovat alkaneet maistua ihan tavattoman raskailta. Sortola ja ”Kolme kaveria” ja Jymy ovat olleet useimmin meidän pakkasessa, ja nyt sinne varmasti tulee monta kertaa Valion Salmiakki-Chiliä.

Mutta siis. Jo Valion illassa aloin hiljalleen kehitellä jälkkäriä linjalla laku-sinihomejuusto. Ja tänään sitten Pehtoorille, pikkuperheelle ja Apsun serkulle tätä tarjosin.

Ja osui ja upposi. Vielä kun olisin viitsinyt itse keitellä lakukastikkeen, mutta teenpä sitten joskus. Ei tästä jälkiruoka enää paremmaksi muutu, eikä kalorisemmaksi. 😉 Siis vaniljajäätelöä, vähän päärynää, huoneenlämpöistä Auraa, Fazerin lakua ja lakukastiketta. Mintun lehdet todellakin vain ”kuvausrekvisiittana” – eivät sovi makupalettiin. Mutta kaikki muu sopii. Suosittelen.

 

Niitä näitä Ravintolat

Lauantai – ei ihan tavallinen

Merkillisen sekava lauantai… tai siis olen tehnyt kaikenmoista – enkä juuri mitään.

Yksi, ei ihan vähäpätöinen, juttu oli se, että vähän vahingossa tulin harhautuneeksi vaateostoksille. Olin muka hakemassa äidille safkaa ja muutamia kempparijuttuja ja kauppakeskuksessa näin/kuulin, että Sokoksella on 20 % ale kaikista naisten vaatteista. Ettepä arvaakaan, kuinka paljon taas säästin ostamalla muutaman keväisen kamppeen. Niillehän ei näytä Oulussa olevan ihan heti tarvetta, mutta mepä ollaan tasan kahden viikon päästä ”kohteessa”. Eli ollaan lämmössä ja auringossa, mikäli sää vain on alueelle toukokuisen tavallinen.

Pitkään olen aikonut jotain garderobini uudistamiseksi tehdä, ja näinhän se yleensä käy: vahingossa. Uudet sandaalit olen jo tilannut netistä ja kun vielä löytäisin mukavat tennarit tai keveät kesätepastelukengät, niin alkaisi vaatimaton reissukamppeisto olla kasassa.

Iltapäivällä sitten kävelimme kaupunkiin, eipä niin lämmintä, mutta kävelimme. You know, Oulun etniset ja kilpipäivä: siispä Istanbul. Bueno! Luonnollisesti. Palaan asiaan. Hyvä kokemus, ehdottomasti.

Ruoka ja viini

Lapsille pöytätapojen opetusta ja juhlalounas

Olipa kuulkaa vallan mainio lasten ruokakulttuuritapahtuma aamupäivällä.

Paistinkääntäjät oli edistämässä lasten ruokakulttuuria. Lapsille suunnattu pöytätapoihin liittyvä tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa. Aiemmin tämä on ollut ravintoloissa, mutta nyt kouluruokailun yhteydessä, ja ehkäpä minulla oli ihan vähän vaikutusta siihen, että juuri Merituulen koululla. 😉 Joka siis on sekä minun, että tyttären alakoulu. Aiemmin kun tapahtuma on ollut, me olemme olleet Helsingissä tai mökillä tai töissä tai jotain, etten ole päässyt paikalle, mutta tänään ehdin kuvaamaan – vielä ihan palkallisesti. 😉

Koulun ruokalaan oli kutsuttu 32 tokaluokkalaista opettajineen, ja kaikki oppilaat käteltiin lounaalle tullessa. ”Lasten oma hovimestari” Juha Laukkanen (Nukketeatteri Sytkyt) tuli Ouluun ja piti ”Kädestä suuhun -ruoka/nukketeatteria”. Lapsille kerrottiin pöytätavoista, ja he saivat itse kattaa lounaspöydän ennen ateriaa hovimestarin johdolla. Kolmen ruokalajin lounas tarjoiltiin lapsille pöytiin, joissa oli liinat ja jalalliset lasit ja lounaalla harjoiteltiin haarukan ja veitsen käyttöä ja kaiken kruunasi jälkkärijätski! (Valion uutuusjätskejä, joihin liittyen kerron sunnuntaina yhden uuden ihan oma kehitelmäni jälkkärireseptin.) 

Puolitoistatuntisen aikana oli kyllä mainio katsella ja kuunnella lasten kommentteja ja kummasteluja. Esimerkiksi kun itse kerroin omasta kouluruokailusta heidän iässään. Ihan erityisesti näitä monikulttuurisia 2010-luvulla syntyneitä koulukkaita kummastutti, että koulua oli pitänyt käydä lauantaisinkin. 😉 Ja kokin hatut ja tarjoilijoiden kyky kantaa monta lautasta kerralla oli myös hämmästyttävää.

Tämä lasten ruokakulttuuritapahtuma on osa jo maailmanlaajuiseksi levinneen Paistinkääntäjien Kilpipäivän tapahtumia. Oulussa me on vain keksitty tämmöinen oma versio. Ja siitä olen kyllä ylpeä.

Huomenna on sitten ”tavallisempia” kilpipäivätapahtumia. Mm. kaikissa Oulun voutikunnan kilpiravintoloissa, Istanbul, Puistola ja Virta (Lasaretti), ravintola pikkuVELI Ylivieskassa ja Studioravintola Tundra Kuusamossa, erityiset kilpipäivämenut. On mm. kasvismenu samppanjalla, Michelin-kokin yllätysmenu ja villiruokabrunssi Kuusamossa. Ne ovat tarjolla myös muille kuin paistinkääntäjille ( https://www.rotisseurs.fi/oulu/jasentapahtumat/?x3163387=6623538)

Meillä jäi mökkiviikolla käymättä ”kylillä” syömässä ja tämän viikon ”Oulun etniset ravintolat” -sarjan ravintola on kokematta, joten ehkäpä huomenna tepastelemme vaikka Istanbuliin tai Virtaan, jonka kasvismenu samppanjan kera vaikuttaa kyllä houkuttelevalta.

Lappi

Mökillä toiminnan päivä

Tänään ollut touhupäivä, aurinkopäivä, rinnepäivä, saunapäivä, kuvauspäivä, kaveripäivä, nettisivupäivä, oikeastaan aika kiire päivä.

Kuinka ollakkaan Saariselkä on taas kerran houkutellut myös tuttuja näihin maisemiin. Kalaasiystäviä tuli hiihtopäivän jälkeen meille lapaksille. Vähän meni säveltämiseksi, mutta jotain kehittelin. Ja juttua viiden hengen porukastamme lähti.

Mäessä olisin voinut olla vaikka ja kuinka kauan. Aurinkoa, lämpöä, huikean hyvässä kunnossa olevia rinteitä, yksikseen oloa, liikkumista, ja polvikin toimi.

Nyt jo pilviä taivaalla, loppuuko tämä paiste? Huomenna jo kohti kotia?