Täällä on hiljaista, rauhallista, ruokapöydässä paljon tilaa ja vähän ruokaa.
Aamulla sunnuntaibrunssin (HK:n prosciutto uutuuspekoni todettiin hyväksi) jälkeen ehdittiin Eeviksen kanssa vielä olla hippaheikkiä ja Apsun kanssa pelata Yatzya samaan aikaan kun aikuiset toisessa mökissä siivosivat ja pakkasivat. Mutta kymmenen jälkeen tänne laskeutui hiljaisuus ja ikävä.
Oli palattava ”normaaliin mökkieloon”. Viime päivinä draama queen Eevis on vienyt mummin kaiken huomion ja Apsu on varmistellut, ettei ole mitään mökkielämän ulkopuolista maailmaa, mutta hiljalleen alkaa tuntua, että on palauduttava todellisuuteen, ajateltava vähän eteenkin päin ja elättävä isommassa yhteisössä, koetettava ajatella ulkopuolistakin maailmaa.
Mutta vaikka ikävä iskikin, niin toisaalta kyllä me nautimmekin, kun saatiin paikat tavalliseen väljään järjestykseen ja voitiin ryhtyä muutamiin tarpeellisiin toimiin. Ei ole mökillä tällä kertaa todellakaan työleiriä vietetty, mutta tänään jotain puuhasteluja kuitenkin.
Hetken mietin, että olisiko tänään ”suuri siivouspäivä”, se joka kerran vuodessa täällä on tullut tehdyksi, mutta nope! Ulkona oli lämmintä +23 C, leppeä etelätuuli, aurinko siniseltä taivaalta ja meillä sekä pakastimessa että sienipurkeissa iso vaje, joten päätimme lähteä kimpassa ”vakkarimestoille”: pyörillä kohti Pieranvaaraa, Ahopäännokkia ja Hangasojan yläjuoksua. Muutama kilometri mökiltä polkien ja sitten pyörät latupohjan sivuun ja metsään.
Ja saman tien yksi komea herkkutatti! Ja toisenkin Pehtoori löysi myöhemmin. Ja siinäpä se sitten olikin. Mutta tulipahan käveltyä. Minä olin metsässä reilut pari tuntia, eikä saalista ollut. Kuvia sentään. Ja hyvä mieli, liikkumisen ilo. Maisemat, hiljaisuus, rauha, mun Lappi!
Hangasoja, meidän tunturipuro, kulkee välillä pehmeiden, vihreiden heinikoiden keskellä.
