Tuulestatemmattua

Kunnes jälleen palaamme …

Aamulla oli aika heittää hyvästit, toivotella näkemiit Hangasojalle, sulkea Myötätuulen ovet, kiitellä Lapin luontoa ja suunnata matka kohti Oulua.

Sumuisessa kelissä ajelimme Sodankylään asti, jolloin puissa alkoi olla jo taas lehdet. Keltaisten metsien reunastamaa tietä ajelimme kotiin. Liikennettä etelään päin tosi vähän, pikainen välipala Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä ja olimmekin liki ennätysajassa (5 t 10 min.) hyvissä ajoin kotona.

Kotipihassa tuoksui vihreä. Melko vihreä koko piha ja puutarha vielä ovatkin.

Ja minulla poikkeuksellisen hyvän mökkireissun tuntu kehossa ja mielessä. Todella levännyt, mutta samalla myös paljon liikkunut olo. Virkistynyt ja tasaantunut yhtä aikaa. Tuntuu että kerta kerran jälkeen olen enemmän mielissäni siitä, että meillä mökki ja että se on Lapissa.

Oulussa ”otettava taas paikkansa”, kaikki paikalleen, paikka kaikelle, asiat rullaamaan ja päivityksiä suuntaan jos toiseenkin. Kuvasaaliin perkauskin jo alulla, ja ehdinpä pyöräilemäänkin!

Ruska ja reissu loppusuoralla

Aamupurolla oli usvaa, syksyn kosteutta, mutta vielä värejä, – ja tunnelmaa.

Eihän me vielä tänään maltettu kotimatkalle lähteä, kun ei mitään akuuttia ollut. Viikon lämpimin päivä, eniten aurinkoakin, eikä vieläkään sadetta. Tänään ei mitään erityisen kunnianhimoista tavoitetta reitin tai kuvausten suhteen: mentäiskö vaikka Vahtamapäälle Iisakkipään kuvetta ja sitten Hirvaskurun kautta takaisin? – Mennään vaan.

Matkaa taittui 11 kilometriä, eikä vauhtia liikaa, kuin ei myöskään korkeuseroa (vähän reilut sata metriä 295 < 427), näkymät eivät ihan niin huikeita kuin edellisinä päivinä. Ja ruskakin alkaa jo hiipua, lehtiruskaa enää hyvin vähän. Vaivaiskoivut jo ruskeita, tunturikoivuissa vain siellä täällä lehdet tallella.

Hirvaskurussa kovin erinäköistä kuin talven tykkylumien aikaan.

Päivän teemana minulla oli kuvailla polkuja. Toki olen muinakin päivinä niitä kuvannut, mutta tänään ”keskityin niihin”. Ehkäpä ensi viikolla kotosalla saan aikaiseksi niistä koosteen.

Iltapäivällä saimme jo auringon säteitä reitille, melkein lämminkin. Kolmetuntisen jälkeen paluu pihapiiriin.

Pehtoori lämmitteli saunaa, minä viimeistelin ”laituria” ja kiviprojekti tältä erää valmiina. Tosin kottikärryt sain kivikuorman kanssa hajalle, olivatkin kyllä jo repaleiset, keposet, ruosteiset muutenkin, joten ei isoa vahinkoa.

Nyt vielä ”viimeiset valssit” ( =TTK) tälle lomalle, ja huomenna palajamme etelään.

Mökkielämää

Leppoisa lauantai Lapissa

Koko päivä ulkosalla, paljon askeliakin, mutta tänään ei ole ollut patikkapäivä.

Aamusella ajelin Kutturan tien varteen ja parkkeerasin auton lanssipaikan sivuun, painuin korin kanssa metsään. En ajatellutkaan löytäväni sieniä ja puolukoita on lähimetsissäkin, mutta etsiskelin poropallojäkälää. Eihän sitä näillä seuduin juuri ole, eikä minulla kyllä ollut mitään lupaa sen poimintaankaan. Sehän ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, joten lupa pitäisi olla. Muita aineksia ulkokoristeisiin (joulukoristeisiinkin!) löysin.

Tunteroisen nautin metsässä kulkemisesta, sitten piipahdin kylillä (tyttären, joka tulee tänne reilun päästä, synttärilahjan hankinta). Loppupäivän mökin pihapiirissä.

Alkuviikon kovat tuulet ovat vieneet lehdet puista, ja vaikkei meillä tässä montaa koivua olekaan, niin keltaisia kottikärrylliskuormia tuli aika monta. Pehtoori putsaili rännit ja muita talviteloille liittyviä hommia. Sitten sytytteli nuotion, se tuoksu!!, ja paisteli puron rannalla makkaraa, kuten täällä niin usein tapana on. Notskilounaan sijaan minä mutustulen banaania: niiden kiintiö alkaa olla jo täynnä!

Oli aivan tyven, ja lämpimin päivä tälle viikolle (+ 8 C). Se innosti jatkamaan jatkuvasti vireillä olevia ”maisemointiprojektejani”. Mm. puron ylittävän sillan penkereet vaativat vahvistusta: roudailin kiviä ja hiekkaa mökkitontin toiselta reunalta ja purosta. Kivihommissa tuli ihan lämmin, mutta tuntuipa hyvälle tehdä myös yläkropalla jotain. Toki askellustakin riitti.

Illansuussa sadekuuro ja nälkä saivat siirtymään sisätiloihin. Pakastimen antimista ja jääkaapin ”jämistä” tein porovorschmackia ja jälkkäriksi lettuja Hangasojan tapaan.

Totesimme (eilisen jälkimainingeissa), että turha lähteä kovin usein ravintolaan syömään, jossa möksälläkin saa näin helposti hyvää, ellei jopa parempaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.

Mökkielämää

Palautumispäivä

Tänään palautumispäivä.

Kolme edellistä päivää on reippaasti patikoitu tunturissa, ja tänään aamulla niin paljon endorfiinia ja voimiakin :), että päätimme tehdä ”palauttavan suursiivouksen”. Siinä me ollaan hyviä, kaksistaan sellaiset hommat hoituu. Pehtoori oli pakannut mukaan Kärcherin tekstiilipesurimme: sohvaryhmä, nojatuoli ja muutama pikkumatto saivat uuden raikkaan, puhtaan ilmeen ja hyvän tuoksun. Melkein kuin uusia tuli niistä!

Samaan aikaan toisaalla minä siivosin muutamat keittiönkaapit ja ihan vaan venytelläkseni patikkapoluilla jumiutuneita lihaksia kuurasin mökin lattiat oikein kunnolla: juuriharjalla ja kontaten! Nyt on kaikki puunsyytkin pohjia myöten puhtaat. Lattioista tuli pehmeän ja lämpimän näköiset. Ja minulla tuli venytellyksi. Ja eiku endorfiinin määrä vain kasvoi. 🙂

Puolenpäivän jälkeen pieni mökkimme oli putipuhdas, ja pääsimme jo saunaan.

Vielä oli käytävä kylillä hakemassa täydennystä ruokavarastoihin ja etsin myös siivouspäivän kukkakimppua, mutta Pirkka-ruusut eivät nyt mulle kelvanneet. Jätin ostamatta. Syötyämme (erinomaisia prosciuttoon käärittyjä lihapullanyyttejä ja palsternakkaa) lähdin hakemaan metsästä aineksia ”installaatioon” ~ kukkakimpun korvike on tällainen. Heh, en turhaan ole käynyt yhden iltapäivän floristi-kurssia! 😀

Sitä paitsi metsässä oli mukava kulkea, kuvaillakin, josko taas Vastavaloonkin saisin ladattavia kuvia tältä reissulta. Mutta ennen kaikkea oli hyvä olla ulkona. Metsässä kova tuulikaan ei tuntunut. Eikä onneksi vieläkään sada. Varovainen täällä on tähän aikaan vuodesta metsässä kuitenkin oltava, sillä

Rykimäaikaan on syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä ja erityisesti hirvaan ja naarasporojen välistä. Poroja havaitessa on viisainta kiertää ne rauhallisesti mahdollisimman kaukaa. – – Poroja kohti käveleminen on syysaikaan ehdottomasti syytä unohtaa. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle.

(Rykimäaika, Paliskunnat.fi)

Meidän lähimetsissä ja pihapiirissä poroja kulkee aika paljonkin. Juuri näin syksyllä, ja alkukesällä niitä näkee päivittäin. Tänään en niihin törmännyt.

Tähän aikaan vuodesta täällä on myös paljon muutakin ”aksöniä” kuin porojen rykimäaika. Tänään Saariselän ainoan ja ison kaupan, legendaarisen K-Market Kuukkelin pihalla olevassa tapahtumateltassa oli iltapäiväkolmesta viiteen tanssit ja ravintola A-oikeuksin, viideltä bingo ja sen jälkeen karaokekisan kolmas karsintaerä. Ja seitsemältä Eino Grönin kirkkokonsertti Tunturikappelissa. Ja Mettäbaarissa taitaa olla tänäänkin tanssit, ja siellä karaoke raikaa iltapäiväyhdestä lähtien joka ruskapäivä.

Me taidamme edelleen viihtyä puhtaan mökin lämmössä, takkatulen ääressä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Paluu Otsamolle

Inarin aamussa

Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.

Otsamolle

Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.

Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.

Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.

Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂 kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.

Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.

Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.

Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.

Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.

Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.

Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Mökiltä matkailemaan

Lomamatkalla Saamenmaassa

Mökiltä hotelliin!

Nyt ollaan pohjoisessa, keskellä Saamenmaata. Ulkomaat ovat pari vuotta olleet meidän saavuttamattomissa, eikä tänään olla edes Helsingissä, vaikka niin oli tarkoitus. Tarkoitus oli olla Elton Johnin konsertissa. Samalla kertaa oli tavoite tavata ystäviä ja tietysti tytärtä, käydä jossain hienossa ravintolassa juhlistamassa hänen synttäreitään, ja viettää kaupunkilomaa. Lopulta olin hyvin tyytyväinen kun konsertti taas peruuntui. Niinkuin peruuntui meidän alkukuuhun suunniteltu mökki-ruska-patikkareissumme. Se oli nyt mahdollista monien vaiheiden jälkeen siirtää tälle viikolle.

Nyt ei olla edes mökillä, vaan ollaan Inarissa, ollaan oikein hotellimajoituksessa, vähän niin kuin ulkomaan patikointilomasella. 😊

Wilderness-hotelliketjulla on Utsjoella, Inarissa, Nellimissä ja Muotkassa (vai Muotkalla?) uusia majoituskomplekseja. Me valitsimme Inarin, koska halusimme patikoimaan uusiin maisemiin, uusille tuntureille, Saamenmaan sydämeen. Siis Wilderness Inari: tarjolla hotellihuone-, iglu/revontulikota-, chalet- ja kelomökkimajoitusta. Vähän mietimme ”aurora cabinia”, mutta saunallinen, olohuoneellinen chalet tuntui paremmalta meille.

Tänä vuonna on päätetty, ettei ostella hääpäivä-, synttäri- saatikka nimpparilahjoja toisillemme, kuten meillä kyllä yleensä on tapana, vaan humputellaan ravintolaillallisilla ja ehkä toistekin tällaisella ex tempore -hotellielämällä.

Eilen illalla varasin tänne yösijan. Kuvasatoa on tulossa, mutta nyt ei pysty, ei jaksa,… . … Hyvä tämä on!

Miksi Inariin?

Saariselän ”kotitunturit” on tullut vuosien varrella patikoitua ristiin rastiin, moneen kertaan, monet kerrat vuodessa, joten ovat jo tutut, jotain uutta kaivattiin.

Saariselällä (puu)ruska on jo hiipumassa, ja Inarissa on ”aina” lämpimämpi kuin etelämpänä, lämpimämpi kuin meidän mökkimaisemissa. Olemme kerran käyneet Otsamotunturilla ja monta kertaa on aiottu lähteä uudelleen, mutta kun matka!

Ja sitten lisäksi Pehtoorin hyvä kaveri, joka on Inarin (Lemmenjoen) Menesjärvelta kotoisin, vinkkasi, että Joenkielinen on hieno tunturi kavuttavaksi, koettavaksi, neuvoi vielä, mistä aloittaa patikka ja miten päin rengasreitti kannattaa kiertää. Samalle ruskalle ei kyllä viitsisi ajella sekä Otsamon että Joenkielisen huiputukseen, mutta entäpä jos yhdistäisi peräkkäisille päiville ja yöpyisi Inarissa? – Niin tehtiin.

Aamukahdeksan jälkeen lähdimme Hangasojalta kohti pohjoista: Ivalo – Inari – Menesjärvi – Njurgulahti – Lemmenjoki ja auto parkkiin.

Joenkielinen huiputettu

Siitä polulle kohti Joenkielinen-tunturin huippua, joka on 535 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen korkeammalle ei Suomessa ole koskaan patikoitu.

Sää pilvinen, eikä turhan lämmin, tuulinen, mutta meillä noustessa myötätuuli, vasta alaspäin tullessa vastainen. Lopultakin ihan hyvä keli, joskin ruska olisi auringossa ollut vielä leiskuvampi. Toki nytkin ihan mahdottoman hieno, ei moista ole ennen nähty.

Reitin ensimmäiset 5 – 6 kilometriä kulkivat metsässä, aika tasaisella, kosteikkoja, juurakkoja, kauniita isoja mäntyjä, muutama aihki.

Hiljalleen alkoi nousu… ja Juurakkajoen laavulla pysähdyimme ensimmäiselle tauolle, välipalalle. Nuori nuoripari (lauantaina vihityt) olivat yhtä aikaa kodassa evästelemässä. Jutustelun jälkeen matka kohti huippua jatkui.

Koivut heleämmän keltaisia kuin Saariselällä ja maaruska alkoi punaisena hallita maisemaa yhä enemmän.

Kohti tunturin lakea, paljakassa, rakka lisääntyi, mutta ei ollenkaan niin paha kuin olimme muiden matkakertomuksista lukeneet. ja vähitellen maisema avartui: Lemmenjoen kansallispuisto, Hammastunturit, pian 360-astetta Saamenmaata, sen tunturimaisemaa jalkojen juuressa. Emmekä koskaan ennen ole nähneet sellaista leiskuvaa ruskaa, mustikan- ja juolukanvarvuista punaisena hehkuvia rinteitä, välillä jotain keltaisen kirkkautta, riekonmarjan syvää tummanpunaista. Henkeäsalpaava voi olla kliseistä, mutta en epäröi käyttää.

Lopulta huipulla! Eikä enää kuin puolet matkasta taivaltamatta.

Eikä alaspäin meno aina ole helpompaa kuin nouseminen, ei tänäänkään. Varsinkin viimeiset kolme kilometriä tuntuivat loputtomilta.

Njurgulahteen palattuamme Garmin näytti, että matkaa oli kertynyt 19 km, aikaa kulunut kuusi tuntia ja että syke oli ollut sopiva. Kameran muistikortilla melkein 200 kuvaa ja eväistä puolet syömättä. Mehän istahdimme toisen kerran (evästelemään) vasta viimeisen viiden kilometrin kohdalla. Pehtoori kun ei paljon pysähtelyistä piittaa. Minulla onneksi kamera, joka on hyvä ”tekosyy” hengähtää välillä. Toki sen + telen raahaaminen on vähän hullun hommaa. Muttaku!

Vaati voimia, vei voimia, mutta hyvänen aika, kuinka paljon patikka toikaan voimaa. Sanoisin, että voimaannutti, jollen vierastaisi moista ilmausta. 🙂

Hotelli-chaletin sauna oli hyvä, samoin ravintolan ruoka. Ainakin pääruoka. Palaan kaikkinensa tähän päivään ja sen kokemuksiin tuonnempana. Nyt on vähän venyteltävä ja nukuttava, – huomenna Otsamolle.

PS: Vinkki. Instagram-tililläni julkaisen satunnaisesti kuvia (vähän kuin näyteikkuna valokuvauksen tasooni, siis markkinointi mielessä), mutta Instastooreissa julkaisen aika usein enemmän henkilökohtaista, videoita, vinkkejä… Siispä seurantaan? https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Päiväpatikka Luulammelle

Elämä on tässä, nyt.

Mökkielossa nukutaan pitkät yöunet ja herätään aurinkoiseen aamuun. Parhaimmillaan näin, – niin tänäänkin.

Ensimmäisenä patikka-aamuna kuitenkin erinäisiä käynnistysvaikeuksia, kaiken tarvittavan löytäminen, pakkaaminen, pukeminen, – ja lataaminen!

Olimme Kiilopään parkkipaikalla vasta puoliyhdentoista aikaan, ja se oli aivan täynnä, kuin myös lähellä oleva varaparkki ja tien varressakin jo muutama kymmenen autoa! Kiilopään kuvetta kohti Luulampea. Lounatuuli aika kova, eikä lämmintäkään montaa astetta, mutta vähän aurinkoa, ja kaikki hyvin. Oi, että. Kyllä on tunturissa kulkeminen mun juttu. Lienenkö koskaan asiasta tullut maininneeksi. No mutta kyllä, kyllä se vaan on. 🙂

Reilun kolmen kilometrin nousun jälkeen, paliskuntarajan vaihduttua, kymmeniä kuvia otettuani alkoi louhikkoisessa maisemassa lasku kohti Luulampea. Ei näytä erämaajärveltä, mutta on mitä viehättävin paikka. Se on sellainen pieni keidas hiekkarantoineen. Esihistoriallinen muinaisjäännöskin se on.

Päivätupa oli auki, on koko syyskuun, joten poikkesimme lounastauolle: Pehtoorille munkkikahvit, minä nautin kaakaosta ja takkatulesta.

Palasimme pitemmän kautta takaisin; rengasreitin kokonaisipituudeksi Garmin näytti 11 km.

Kaupan kautta paluu mökille: välipalaksi Kuukkelin savupororieskaa ja (Oulusta Kauppahallista roudattua) savuporoa – ei haittaa vaikka notskimakkara on ruokavalioni ulkopuolella.

Savuporolla jatkettiin sitten saunomisen jälkeenkin: savuporokastike pastalle! LappItalia-reseptiikkaa tiedättehän. Vähän muokkailin alkuperäistä (omaa) ohjetta ja nyt oli kyllä aika perfetto! Kotosalla voin kirjoitella ohjeen ja liittää kuvan.

Olihan meillä hyvä päivä, niin hyvä. Huomiseksi on suunniteltu ja valmisteltu ihan uudenlainen ”seikkailu” – pysykäähän linjoilla niin pääsette uusiin maisemiin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökille!

Tänään mökkipihaan tullessamme oli meitä vastassa tällainen. Porokin hehkuvan ruskan väreissä? Vai jo joulun punaiseksi somistautunut? – Ei sentään. Poro ”keloo” sarviaan hangaten niitä puihin poistaen niistä nahkan, minkä jälkeen sarvet ovat tämän näköiset. Tämäkin oli jäsen ”rykimäpartiossa”, joka kulki pihapiirissä syöden marjoja (juolukkaa, mustikoita ja ehkä myös puolukoita, joita on nyt kyllä aika paljon).

Olimme Hangasojan huomassa jo yhden aikaan. Lähdimme kotoa pikkuisen ennen kahdeksaa, ja Rovaniemelle asti maantiellä liki dystotopiakuvaston näköistä: ei liikennettä, hieno, uusi, nyt ihan pikkuista vaille valmis Oulu – Kemi -väli oli lähes autoton. Musta, tummanpuhuva asfaltti kulki keltaisena, oranssina ja punaisena hehkuvien metsätaipaleiden ja piennarten välissä.

Matka taittui rauhallisesti, mutta joutuisasti.

Vaikka auringonpaiste ei saanut maisemaa ihan liekkeihin, oli mahdottoman hienoa. Ja Rovaniemen jälkeen, maiseman muuttuessa jo vähän kumpuilevaksi, Ounasjoen peilityynen pinnan peilatessa rantojen kelta-oranssit kaistaleet kaksinkertaisina, aloin olla varma, että saisimme kuin saisimmekin kokea taas kerran Lapin ruska-ajassa hienoja hetkiä.

Viimeistään tässä vaiheessa olimme yhtä mieltä, ettei ole taidettu aiemmin nähdä näin hienoa ruskaa. Semminkin kun nyt on yhtäaikaa sekä maa- että puuruska loistossaan. Metsän ”pohja”, pientareet ja kaukana siintävien tuntureiden rinteet punaisena. Ei vain laikkuja, vaan laajoja alueita ja pitkiä nauhoja tien sivussa.

Kunhan (valtavan suuri) tavaramäärä (mattopyykiltä matot, pesuri, kotona käytetty iso lakanapyykki, ruokaa, suodattimia, kenkiä, sänkypeitto, ja kaikki muu tavallisempi) oli saatu purettua ja paikoilleen, siirryin pihapiiriin. Ja olin syvältä asti hyvin tyytyväinen, että sain sittenkin lähdetyksi. Vaikka irtaantumien vähän pahalle tuntuikin ja lähtö arvelutti, huoletti, niin mökille tulo tuntui vain hyvältä, levolliselta, armolliselta. Lopulta, niin paljon tätä toivoneena, sain vakuutettua itselleni, että en voi Oulussa kuitenkaan suunnilleenkaan mitään tehdä, ihan hyvin voin viikon olla pois, ja että pääsen suht nopeasti takaisin jos tarve vaatii.

Ehkä juuri tämän viime metreille asti epävarmana olleen möksälle lähdön takia nyt tuntuu ihan erityisen hyvälle ja kiitolliselle, että on tämä paikka ja että tänne päästiin. Että on ehkä hienoin ruska ikinä!

Reseptit Ruoka ja viini

Perhepäivähoito on ilomme!

Lauantai täynnä elämää!

Aamulla puolikahdeksan aikaan tuulikaapissa oli kaksi pientä – tai oikeastaan Apsu ei enää ole kovin pieni. Meillä on ovenkarmiin merkattu muutaman kuukauden välein pituutensa, ja viimeisen vuoden aikana pituuskasvu on ollut melkein sentti kuukaudessa! Isolta pojalta näyttää myös siksi, että oli ”barberissa” ilmoittanut ”haluan kaljun”. Nyt poika näyttää siltä kuin pienet ja vähän isommatkin pojat viime vuosisadan alkupuolen kesinä: parin millin sänki tekee ikäistään vanhemman näköiseksi.

Paljon ehdittiin päivän aikana tehdä: istuskella pitkään aamiaispöydässä, tulostaa värityskuvia, värittää niitä, pelata Yatsya, Kimbleä, Muumipeliä, leikkiä Fischer Price -talolla ja Duploilla, tehdä Puuhapinkka-korttien tehtäviä (kerrassaan mainio juttu tämä sarja, josta meillä on jo neljä pakettia), käydä Manskun puistossa ja Mäkkärillä, katsella Pipsa Possua ja pelata tabletilla autopelejä, lukea Mauri Kunnaksen kirjoja, syödä karkkia ja istuskella sylikkäin. Ainakin mummille ja papalle teki hyvää.

Minulla sitten tänään vielä kuvauskeikka. Kauppatorin ja Kauppahallin Syyspäivä-tapahtuma oli kuvaussopimuksessa yksi kohde. Onneksi aika mukavan oloisessa tapahtumassa oli kävijöitä, oli kuvattavaa. Ei olisi haitannut, vaikka taivas olisi ollut vähemmän harmaa, mutta onneksi ei satanut. Muutama sata kuvaa perattavana ja sitten valitut kehitettävä. Mutta kovasti minun mieleiseni toimeksianto on tämä.

Illan tullen Pehtoorin kanssa istahdimme ruokapöytään. Tänään taas yksi LappItalian perushyvä resepti käytössä. Tein ison annoksen: meille tälle ja huomiselle päivälle, Juniorille dogi bagiin pari annosta. Lisäksi kalaa. Ei valittamista.

Perunasalaatti

kiinteitä perunoita
suolaa
sokeria
mustapippuria myllystä
sipulirenkaita
kapriksia
valkoviinietikkaa
lihalientä
oliiviöljyä

Keitä perunat, jäähdytä ja viipaloi ne.
Lado kannelliseen, tiiviisti suljettavaan astiaan ja laita kerrosten väliin suolaa, hyvin vähän sokeria, mustapippuria, sipulirenkaita ja kapriksia.
Kaada joukkoon viinietikkaa (3–10 rkl riippuen annoksesta) ja sitten lihaliemi.
Anna imeytyä tunteroinen ennen kuin lorautat öljyn joukkoon.
(Jollet anna vetäytyä öljy tekee kalvon, eikä muut maut pääse perunaan, luulisin näin.)
Öljyä vajaa desi.
Sitten moneksi tunniksi jääkaappiin, jossa kannattaa välillä kääntää astia ylösalaisin.
Ennen tarjolle tuontia olen valuttanut melkein kaiken nesteen pois.