Syyssunnuntain huoli ja helpotus

Merkillinen sunnuntai. Myöhään nukkumista, aamupäivällä ”töitä”, alakulon virettä, huolta, eihän sille mitään voi, että lapset, aikuisenakin, ovat huolena, vähän kotitöitä, helppo, pitkä lenkki. Ja taas kuvien pariin.

Eikä ruoanlaittoa. Kun kaksi vuotta sitten minulla alkoivat opinnot Torniossa, Pehtoori otti tavakseen tehdä sunnuntain perhepäivällisen sapuskan. Kerran kuukaudessa, minun pidennettyjen kouluviikonloppujen sunnuntai-iltaisen ruoan teki valmiiksi; sain tulla suoraan valmiiseen ruokapöytään. Eikä mihinkään pikaruokien tai pasta-jauhelihakastike-safkan äärelle, vaan kaikenlaisia kokeiluja, pihvejä, patoja, uunikaloja, grilliherkkuja oli tarjolla. Ja huom. toinen toistaan parempia leipomuksia ja jälkkäreitä, eikä suinkaan Pehtoorin edellisten vuosikymmenien äitienpäivien ja synttäreiden bravuuria hedelmäsalaattia, jossa siinäkään mitään vikaa ole, vaan suklaafondantia, pullaa, yllärijuttuja.

Minä jo totuin siihen.

Ja miksi luopua saavutetuista eduista, vaikka Torniossa kulkeminen onkin ohi?

– Ehdottelin, että eikö voitaisi jatkaa siten, että Pehtoori huolehtisi kerran kuussa sunnuntain perhepäivällisestä? Eikä ollut miehellä mitään sitä vastaan. Tänään sitten sain nauttia siitä, ettei minulla mennyt tuntitolkulla aikaa keittiössä (mistä totta puhuen kyllä pidänkin) ja että pääsin valmiiseen ruokapöytään, jossa oli sellaista sapuskaa, jota en itse olisi koskaan tullut tehneeksi: hirven fileestä pihvit, valkoviini(!)pohjainen kastike, lisukkeena voissa paistetut viinirypäleet (erinomaisia!!), salaattia ja pastaa. Entäs jälkkäri? – Pullataikinapohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa! Tehän tiedätte tämän, siis kuinka on mies mustikkapiirakalle perso.

Ei voi valittaa. Kaikki oli hyvää, file mureaa, kastike erilaista ja erinomaista, saatikka sitten mustikkapiirakka. Apsullekin ”papan pumppa (~ pulla)” maistui, – miksipä ei.

Punajuuri viikon keitossa

Kasvisten ja juuresten huumassa mennään tänäänkin.

Jo ennen tätä minun ”jokaviikkoinen soppamme” – projektiani minä olen ajatellut keittoja etupäässä juures- ja kasviskeittoina. Ehkä taustalla on koulukeittoloiden hyvät ja huonot kokemukset, parivuotinen vegetaarivaihe elämässäni, ehkä siksi, että juuri keitoissa syksyn sadonkorjuu maistuu parhaiten.

Kasvisruokakeittokirjoja kyllä on, tässä minun top kolmonen, mutta onko soppakirjoja? Onko pelkästään keittokeittokirjoja? Kerro jos tiedät sellaisesta? Minä en ole löytänyt yhtäkään suomenkielistä…

Punajuuresta olen tykännyt aina, ja juuri opiskeluaikana, niinä vegevuosinani punajuuripihvit ja porkkanaraastepihvit/letut olivat juhlaruokaa. Kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviili tuli juuri niihin aikoihin kauppoihin…

Punajuurikeittoa en muista silloin keittäneeni, olisi kannattanut. Tosin silloin en tuntenut, olisiko ollut edes myynnissä, vuohenjuustoa, joka on tämän keiton toinen tärkeä aines. Juuri se tekee tästä gourmetia, samettia, ihan juhlaruokaa.

 

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

2 rkl voita
6  punajuurta
3 jauhoista perunaa
1 punasipuli
7 dl kasvislientä
150 g vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
crème fraicheä annoksiin

Kuori punajuuret ja peruna ja paloittele nei. Kuori ja silppua sipuli. kuullota sipulisilppua voissa viitisen minuuttia.  noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon kasvisliemi, perunat ja punajuuret . Keitä puolisen tuntia. Leikkaa vuohehnjuusto paloiksi, lisää se ja kerma keittoon. Kiehauta ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjolle vietäessä lisää annokseen nokare creme fraichea tai smetanaa… 

Ihan ensimmäiseksi on tuosta ylemmässä kuvassa olevasta viinistä sanottava, että se oli pääruoalle valittu portugalilainen Montoito-viini, ja sen tölväisin muutamaan kuvaan, kun sopi värimaailmaan ;)…  Mutta eipä se sitten paljon muuhun sopinutkaan, ei edes pääruoalle. Joten sellainen negatiivinen viinisuositust; jos näet, jätä hyllyyn.

Mutta keitto! Se oli hyvää, samettista, lempeää, syksyistä, ei liian punajuurista edes Pehtoorin makuun. Sopan peruna ja vuohenjuusto antavat pehmeyttä keitolle. Ja miten ihanan väristä se onkaan!

Ja keitto oli meillä (näin lauantaina) alkuruokana, mutta on tässä mainittava – bonuksena – myös pääruoan lisäkkeestä. Paahdettu palsternakka-juustosalaatti on ”tuliainen” reilun viikon takaisesta vierailusta Karjasillalla viininmaistiaisissa, jossa tätä oli tarjolla. Tästä tuli meillä nyt ”Juhan salaatti”, vaikkakin ohje on alunperin K-ruokaresepti. KLIKS.  Ihan kuin jälkkäriä söis! Makeaa, hyvää, pehmeää, raikasta, makoisaa. Lounasevääksi tämmöisen loput voisin kuvitella. No ei meillä paljon jäänytkään, eikä tarvi töihin eväitä pakata. .. Mutta voinpa suositella makkaran oheen, lihapullien oheen, pihvin oheen, … tai eväslounaaksi tai arjen pääruoaksi. Helposti valmistuu … (resepti)

Ennen kaikkea kokkailua ja kotistudiossa kuvailua, olin aamupäivällä paitsi kaupassa myös kävelemässä Hupisaarilla, hautausmaalla, Intiössä, Värtössä.  Tämä kuva Ainolan puistosta Rauhalan suuuntaan. Oli tyven, vaikkei nyt niin tavattoman lämmin ollutkaan…

Hupisaarilla ruusut vasta nyt kauneimmillaan… Niitä on paljon!

Syksy(kin) on hyvä vuodenaika

Kuva Madetojan puistosta Pokkitörmältä, taustalla Kolmiotalo, joka tunnetaan myös opettajien talona. Pian itsenäisyyden jälkeen (1923) valmistuneeseen taloon muutti moni viereisen Lyskan opettajista.
Talon ovat suunnitelleet K. Borg, J. S. Siren ja Hj. Åberg, samat herrat, joiden piirustusten perusteella eduskuntatalo on rakennettu.  

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minä pidän syksystä. Pidän vaikkei se tällä viikolla aurinkoinen, kuulas, saatikka lämmin, ole ollutkaan.

Syksy tarkoittaa värejä, pataruokia, kotona olemisen levollisuutta, takkatulta, kynttilöitä aamukahvipöydässä, lempparivillapuseron esiin hakemista, intoa opetella uutta, kasvisten ja vihannesten runsautta ja tuoreutta, tuhteja punaviinejä, juustokimpaleen ostamista pitkästä aikaa, kuvaamista ilman jyrkkiä varjoja, uuden neuleohjeen etsimistä.

Ja tänään on ollut hyvä mieli siitäkin, että koulu Torniossa on käyty. Tänään ei olisi huvittanutkaan ajella Lappiaan. Koulun penkille olisin jopa voinutkin mennä, mutta yökunnissa opiskelija-asuntolassa tai Haaparannan Vandrarhemissä en nyt kyllä haluaisi olla.

Nyt on kotiviikonloppu, ja minulla kuvattavaa ilman kouluakin. Ruokakuvia on tilattuna … 😉

Elämänmenon muuttuessa

Minulla oli tänään sovittu palaveri aamuyhdeksäksi. Nykyään minulla on kovin harvoin palavereita tai kokouksia. Ennen niitä saattoi pahimmallaan olla kolme, neljä päivässä. Ja nykyisin, kun on mitään tapaamisia, saatikka niitä äärimmäisen satunnaisia ´työ´meetinkejä, niin ne tahtovat olla iltaisin. Olin itse asiassa oikein iloinen, kun palaveriin kutsuja ehdotti aamumeetinkiä.

Nyt kaksi vuotta ansiotyöstä ja säännöllisistä, syksyin, keväin pitkistä työpäivistä poissaolleena edelleen herään aika aikaisin. En sentään yleensä enää kuudelta, useimmin seitsemältä, parhaimmillaan ja aika harvoin vasta kahdeksalta. Entiset arkiviikkojen tavalliset 6 – 7 tunnin yöunet ovat vaihtuneet 7 – 9 tunnin yöuniin. Se on kyllä yksi parhaista asioista, joita vapaaherrattaren elämä on tuonut mukanaan.

Mutta tänään siis kello oli soimassa seitsemältä, tosin se ei ehtinyt soida, kun olin jo paljon aiemmin suihkussa ja aamukahvin keitossa. Ja silti minulle meinasi tulla kiire. Tuli kiire, vaikka olin illalla laittanut läppäriin tarpeelliset matskut, kynää ja paperia oli laukussa, kameran laturi täynnä ja muistikortti tyhjä …

Sitä minä vaan taas mietin, miten ennen ehti? Aika harvoin olin VASTA kahdeksalta töissä, yleensä ennen, aika usein paljon ennen. Miten minä ehdin?

Enkä sitten tänään tuota yhtä oikein mukavaa ja innostavaa palaveria lukuunottamatta juuri ole mitään touhunnut, en ole ehtinyt. Apsun kanssa ollut muutaman tunnin, siinä kaikki. No, ja lenkillä kävin. Edes ”Jokaviikkoista soppaamme” en keittänyt, viikonloppuun jää sekin.

Mietin, että pitäisiköhän minun jo laittaa tänne blogin kategoriaan (oik. reunassa nuo aihealueet) uusi ”vanheneminen”- tai ”seniorikansalaisen elämänmeno”- tai ”leppoistamisen sietämätön keveys” -kategoria. Ehken vielä, – menköön tämäkin luokkaan ”Niitä näitä”.

Koivujen kaato

Siinä meidän kauniit, komeat koivut ovat!

Ne, joiden takia me tämä tontti kolmesta mahdollisesta yli 30 vuotta sitten valittiin. Ne, jotka kaupungin miehet (jo ennen kuin ehdimme aloittaakaan talon rakentamista) olisivat kaataneet, mutta naapuri onneksi sattui olemaan paikalla ja pelasti ne.

Ne, jotka ovat suojanneet pihaamme, ovat olleet ehkä yksi syy upean villiviinin viihtymiseen tämän työhuoneeni ulkoseinustalla.

Ne, joiden juurella lapset ovat leikkineet ja joiden ”tuolissa” olen kuvannut omia ja naapurin lapsia vuosikymmenien ajan.

Mutta nyt pihalle pääsee taas valo, hillitön jokasyksyinen lehtisouvi (Pehtoorilla) puolittuu, siitepöly vähenee, loppukesällä siementen rutka kantautuminen sisälle vähenee, koivut eivät vie voimaa perennapenkeistä, eikä tarvi pelätä (ei oo kyllä pelättykään) myrskyisiä öinä, että vanhat puut kaatuvat talon päälle.

(Nuo rykelmässä olevat ja lipputangon oikealla puolella oleva kaadettiin.)

Onhan tätä suunniteltu jo pari vuotta, ja sitten eilen päätettiin ja tänään kaksi miestä tuli tekemään homman. He kaatoivat puut, karsivat ja veivät oksat pois, sahasivat rungot, jotka Pehtoori kokosi tuohon etupihalle kotitarvepuutarpeiksi tekoa varten. Kolmisin vielä siivosivat kaikki sahanpurut pois ja nyt on sitten paljasta. Puut olivat niin isoja ja talojen välissä, ettei hommaa voinut ajatellakkaan itse tehtävän; nämä olivat ammattilaisia ja tolkun miehiä. Voidaan suositella.

Mutta on minulla niitä puita ikävä. Enkä minä kyllä paljon pystynyt kaatohommaa katselemaan. Lähdettiinkin Apsun kanssa aamulla puistoon, syöttämään sorsia ja vielä käväistiin museolla katsomassa Herra Hakkaraistakin. Vasta iltapäivällä kun Juniori koulusta tulleessan haki pojan rohkenin ulos. Auts.

Mutta tottuuhan siihen… Ja takapihalla on vielä ainakin kymmenen koivua ja toki portinpieleenkin jäi vielä kolme isoa. Itsehän kaatamisesta päätettiin, siihen päädyttiin, kun mietittiin plussia ja miinuksia suuntaan ja toiseen. Ja onhan meillä vielä paljon ihania puita!

Metsurille leivoin sipuri-kanttarelli-piirakan, joka ei ehkä ollut koko päivän raskaita rankoja raahanneelle paras mahdollinen energialähde, mutta hyvää  se oli ja puolikkaan mies kyllä sitten söikin. Kuvaan nappasin pienen marja-aronian oksan marjoineen. Tänä vuonna Pehtoori lupasi leikata pensaat vasta sen jälkeen, kun marjat ovat kypsyneet ja olen ehtinyt ne poimia. Monena vuonna en ole, ja hyytelö on jäänyt saamatta. Tänä vuonna sitä taas kuitenkin pääsen tekemään.

 

 

 

 

Syksyn tullessa

Touhottamispäivä, jossa tyvenen tauon toi aika monimutkainen lenkki Hietasaari – Pikisaari -tienoilla. Kaikkea vanhaa ja syksyä siinä välillä kuvailin.

 

Sitten on mennyt aikaa omien virheiden korjaamiseen: ks. eilinen  kesäkuvakisan julkistus, erityisesti kommentit!  Ja tulihan siinä taas opittua paljon mitä edes Tyrnävällä ei tiedetä. 😀

Lenkiltä suoraan markkinoille. Iso Mari-kassillinen vihanneksia, marjoja, omenoita, sieniä, rinkeleitä mukanani iltapäivän alussa kotiin. Kuvahommia. Minulla on yhden ”vuodenaika”-projektin suunnittelu.

Ja vielä jatkuu ihan hiton isotöinen edunvalvonta-sopimukseen liittyvän byrokratian setviminen, työstäminen, maksaminen, huolehtiminen. Enpä olisi uskonut kuinka on työllistävää.

Ja sitten tehtiin surullinen päätös: huomenna osa meidän komeista, rakkaista pihakoivusta tullaan kaatamaan. Näen varmaan painajaisia… Mutta on aika.

Kesäkuvakisan 2017 tulosten julkistus!

Kesäkuvakisa 2017 on nyt päätöksessä. On aika kertoa oikeat vastaukset, suorittaa arvonta osallistujien kesken ja julistaa ja palkita kaksi parhaiten vastannutta.

Ensin vastauskuvat. Kuvatekstit ovat ne täysin oikeat vastaukset, jotka voittaja lähetti.

Martinniemen sahan jäännös. Voimalaitos ja piippu. Martinniemi, Haukipudas, Oulu.

  

Retikkapelto Tyrnävällä.

Soson rautatieseisakkeella tapahtui vuonna 1953 pitkänperjantain iltana surmatyö. Väinö Kilpiäinen surmasi vasaralla neljä ihmistä ryöstön yhteydessä. Soso sijaitsee Muhoksella noin neljän kilometrin päässä Muhoksen keskustasta ja noin 30 kilometrin päässä Oulusta. Soson seisake on lakkautettu 1980-luvulla.

Koitelinkoski on Kiiminkijoella

Tyrnävän myllykirjasto (Se on samassa pihapiirissä viimeissä kuvassa olevan Pömilä-ravintolan kanssa. Ehdottomasti kannattaa käydä. Molemmissa.)

Terttu Jurvakaisen taidegalleria. Sijaitsee Muhoksella Nykäläntie 18.

Sijaitsee Kellossa, Haukiputaan Kellossa, Oulussa. Liikenneympyrän luona.

Ruuhi. Yhdestä puusta veistetty, puunrungosta koverrettu vene/ kanootti. Käytetty jo kivikaudella. Kaukalomainen, tasapohjainen vene.

Haukiputaan kirkon vaivaisukko. Pohjoisin vaivaisukoista. Haukiputaan kirkko sijaitsee Kiiminkijoen rantatöyräällä Haukiputaalla, (nyk. Oulussa). Haukiputaan kirkko on kuuluisa kirkkomaalauksista, jotka ovat Mikael Toppeliuksen maalaamia, niitä on n. 40. Kuuluisa on esim. viimeinen tuomio maalaus.

Vesaisen patsas, Ylikiimingissä, Vesalan kylässä, (kuuluu Ouluun). Patsas esittää Pekka Vesaista, talonpoikaa joka teki sissiretkiä Vienan Karjalaan. Oskari Jauhiainen on   veistänyt patsaan.

Kivikautinen rivitaloasumus Kierikissä Yli-Iissä.

Ravintola Pömilä sijaitsee Tyrnävän keskustassa. Jo 1900-luvun alkupuolella Pömilä toimi Tyrnävän meijerialueella paikallisten isäntien taukopaikkana ja osuusmeijerin kahvilana, jossa ”pömistiin”, vaihdettiin kuulumisia, rupateltiin. Nykyinen nimi on siis saanut juurensa sieltä.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Maksimipistemäärä oli 19, eikä kahdeksantoista, kuten kilpailua laatiessani kirjoitin.

Sitä paitsi unohdin laittaa yhden kuvan. Tämän. Mikä ja missä?

No kuva ei ollut kilpailussa, joten pisteitä oli mahdollista saada 19 + mahdolliset kaksi lisäpistettä, jollet ole koskaan asunut tai edes käynyt Pohjois-Suomessa. Kaikkia osallistujia en tunne, enkä tiedä kotipaikkojaan ja Satu oli ainoa, joka mainitsi lisäpisteet ansaitsevansa.

Sitten kilpailun laatija, siis minä ihan itse, olen taas osoittanut oman tietämättömyyteni: kakkoskysymyksen peltoja Tyrnävällä kuvaillesani kyllä ajattelin, että ”aika myöhään potut kukkii ja mikähän lajike noin pitkän varren oikein tekee?” Ihan yksioikoisesti ajattelin, että Tyrnävän pelloissahan ei voi olla muuta kuin pottua. Siitähän se Tyrnävä on kuuluisa. Ja tällä ajatuksella kysymyksen laadin. Huoh! Ja anteeksi.

Kunnes sitten muutamissa vastauksissa lukikin, että ”retikkaa”. Ja niihän siinä on! Mutta ei Tyrnävä mistään retikan kasvatuksesta ole kuuluisa! Jouduinpa sitten miettimään, miten tämän kysymyksen vastaukset pisteytän, jätänkö kokonaan pois laskuista vai miten? Ja kun ehdottomasti haluan olla oikeudenmukainen.

Kun kuitenkin monella oli huonosta kysymyksestä huolimatta oikea vastaus eli retikkapelto Tyrnävällä, niin olen sitten ottanut sen mukaan. Ja kun voittajat piti sitten joka tapauksessa arpoa: täydet pisteet sai kolme osallistujaa ja sitten kaikki muut melkein täydet. Ihan selvästi kisa oli turhan helppo, kuten vähän aprikoinkin. Mutta odottakaahan ensi kesänä: järjestäjä on huolellisempi ja kohteet vaikeampia. 😀

Palkintojahan on kaksi, ja niistä voittaja saa ensin valita haluamansa, ja toiseksi eniten pisteitä saanut saa jäljelle jääneen. Jos pistemäärät ovat tasan suoritamme arvonnan.

1) Lahjakortti (20 €) Digitarvike-liikkeeseen tai Pentikille
2) Pullo kuohuviiiniä

Ja huom. kaikkien osallistuneiden kesken arvon Vuorotellen-kirjani. 

Tässä pistetaulukko, josta näkee, että maksimipisteet saivat kolme kilpailijaa!

Kaikki vastaukset olivat täysin oikein Koivulla, Maisalla ja Sinikalla! Palkintoja oli vain kaksi, joten oli suoritettava vielä arvonta näiden kolmen kesken. Apsu ei tänään valitettavasti ole ollut käymässä, joten arvonta oli suoritettava ilman juhlavia menoja.

Voittaja on Sinikka! joka saa valita lahjakorteista toisen tai kuohuviinin. Toinen arpa oli Koivun, joten hän saa sitten sen, mitä Sinikalta jää: joko lahjakortin tai kuohuvaa!

 (EDIT 12.9. puolelta päivin: Katsokaapas kommenteista keskustelu! Sinikka on edelleen voittaja, mutta toiseksi nousikin MAISA!!!) 

Ja sitten arvonta kaikkien 11 osallistujan kesken! Ja Vuorotellen-kirja lähtee Seija A:lle heti kun ilmoitat osoitteesi. Samoin Sinikka, ilmoitatko osoitteesi ja sen, minkä palkinnon valitset.

Onnittelut voittajille, ja lämmin kiitos kaikille osallistuneille! Ja vielä sori huolimattomuuksista.

Seuraava kilpailu täällä Tuulestatemmatussa on (viimeistään) vuoden vaihteen jälkeen, jolloin vietetään blogin 10-vuotissynttäreitä.