Showing: 41 - 50 of 122 RESULTS
Niitä näitä Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: kuva vanhoista pulloista

Valokuvatorstaissa on tänään haasteena kuva. Haastekuva on alempana. Oma vastaukseni on tässä.

Karhulan lasitehtaan pienet suolasirotinpullot olivat Tavastilan mummolassa kiehtovimmat esineet, mitä muistan. Sain niillä leikkiä siellä käydessämme. Mutta varovasti.

Onneksi leikin varovasti, – samaiset viehättävät pikkupullot (klikkaamalla kuvaa pienistä tulee isompia) olivat ehjinä vielä viime kesänä tädin keittiössä. Juuri kun olimme siellä käymässä oli tehty päätös Karhulan lasitehtaan sulkemisesta. Yksi osa suomalaista teollisuus- ja kulttuurihistoriaa oli taas kerran päätöksessään. Vahinko.

Haastekuva oli siis tämä. Ja muiden vastauksia haasteeseen on täällä



Valokuvatorstai

Hyppy: Leap of Faith

Valokuvatorstain aiheena hyppy.

Dubain vesipuistossa on Leap of  Faith: 27 metriä pudotusta suoraan haialtaaseen (tosin hait panssarilasin takana). Hyppy kestää kahdeksan sekuntia.

Pitihän se kokeilla. Toista kertaa en uskaltaisi.

Klikkaile kuvat isommaksi, hypyn huimuus (!) näkyy paremmin.

Tästä lähdetään!

Putous jatkuu tuonne siltojen alle…. Putken takana kurkkivat hait. Onneksi niitä ei ehtinyt nähdä …

Kuvassa hyppyvuorossa on tytär.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: runo inspiraationa

Valokuvatorstaissa haasteen antajana Caj Westerbergin runo kokoelmasta ”Uponnut Venetsia” (Otava 1972).

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

——————————————————–

Käsitin kovin konkreettisesti (kuva suurenee klikkaamalla)