Valokuvaus – Sivu 4 – Tuulestatemmattua

Janojuomaa on tarvittu!

Tänään paljon touhuilua, joista mikään ei ole niin kiinnostavaa, että kehtaisin moisista kirjoitella.

Muutamia mieluisia kuvia kuitenkin (uusi makro, perfetto). Viime viikolla tekemäni sitruunamenu on tänäänkin ollut tarpeen: se on hyvää janojuomaa. Ja ruokajuomanakin se meillä on maistunut.

Tässä vielä ohje:

Sitruunamehu

3 sitruunaa
30 g sitruunahappoa (apteekista)
½ kg hedelmäsokeria
2 l vettä
Lado pestyt, viipaloidut sitruunaviipaleet isoon kulhoon
ja ripottele väliin hedelmäsokeri.
Anna sokerin sulaa sitruunoiden joukkoon.
Sekoita sitruunahappo veteen
ja kaada sitruunaviipaleiden päälle.
Parin tunnin kuluttua siivilöi mehu ja pullota.

Sekoita menu 1:4 suhteessa jääkylmään veteen.

Oulu Valokuvaus

Taiteellinen maanantai

Museoon maanantaina

Tiesitkö, että kourallisessta multaa on enemmän eläviä olentoja kuin maapallolla ihmisiä? – En minäkään tiennyt ennen kuin kävin Oulun Taidemuseon takapihalla katsomassa Maa elää -näyttelyn.

Olin varsinaisesti menossa – taas kerran – maanantaina museoon, mutta museothan ovat lähes maailmanlaajuisesti kiinni maanantaisin. Ihan niin kuin en olisi tuota tiennyt, mutta ei se tunnu pitkästä museoissa kulkemiskokemuksestani huolimatta menevän minulla jakeluun. Maanantait olisivat monta kertaa olleet minulle luontevin museopäivä, mm. kesällä 1982, jolloin olin matkaoppaana Ateenassa 40-hengen porukalle! Ei ollut siellä eikä silloinkaan maanantaina auki. Ei oikein lupaavasti alkanut se matkanjohtajapestini.

Noh, tänään olin vain oma matkanjohtajani, ja museon oven pysyminen kiinni ei ollut lopultakaan mikään katastrofi. Katselinpa sitten museon takapihalla olevan näyttelyn.

Taide-elämyksiä lisää. No roskiksia tietysti (Kaukovainio ja Kaakkuri), – enää puuttuu kaksi (Yli-Ii ja Yli-Kiiminki).

Ja sitten musiikkia ja video.

Oulujoella, ja Merikosken paluu!!

Ainakin oululaisille vinkiksi hieno video Oulujoen historian vaiheista viimeisten reilun sadan vuoden ajalta. Mahdollisimman isolta näytöltä kannattaa katsoa, ja kuunnellakin. Ei ihan tavallista Suomi Rockia ole tämä.

Youtube: Jukka Takalo, Merikosken paluu

Lauluntekijä ja Aknestik-yhtyeen solisti Jukka Takalo palaa soolourallaan sähkökitaroiden ja suurten tunteiden suomirokin pariin. Takalon uuden kappaleen musiikkivideolla pääsee katsomaan vanhoja kuvia Oulujoesta ennen joen patoamista.
Musiikkivideolla nähdään suomalaisen valokuvaajan ja kansanperinteen tallentaja I.K. Inhan otoksia.

Lainaus Kaleva 15.7.2024

Mökille taulu

Ja sitten vähän omaakin ”taiteen tekemistä”. Tilasin taulun mökille: omista kuvistani eka kertaa ”vedos” metallilevylle. Kunhan elokuussa mennään mökille ja ripustan sen paikoilleen, laitan kuvan tänne. Ja kerron, kannattiko painattaa kuva metallilevylle. Sittenhän sen näkee.

Liikkuminen Oulu Valokuvaus

Kerää koko sarja – taideroskikset!

Keväällä aloittamani roskiskuvien keräily on edennyt aika hyvää tahtia. Nyt näille Oulun katukuvassa oleville pienille taideteoksille on löytynyt selityskin: kaupunki on tilannut Oulun taiteilijaseuran taiteilijoilta näitä. Ja tänä keväänä niitä tuli yli 20 lisää.

Jo vuoden vaihteessa 2012-22 yhteensä 23 taideroskista sijoitettiin ympäri Oulua, yksi jokaiselle suuralueelle. Ja ”vahingossa” satuin yhden sellaisen kohdalle. Silloin tällöin olen niitä nähnyt, ja nyt niistä on tullut minulle mielenkiintoinen ”palapeli” tai bingo tai mikä lie. Taideroskiksia on nyt puolensataa, saa nähdä jaksanko pyöräillä Ylikiiminkiin asti sen kaukaisimmankin kuvaamaan, ehkä se on käytävä autolla sillä matkaa edestakaisin meiltä tulee noin 80 km. Tavoitteena joka tapauksessa löytää kaikki.

Näistä uusista monet, ja nimenomaan Tuiraan sijoitetut, ovat Johanna Kansanojan (Instagram: @Myrskytuulia) maalaamia, ja ne ovat ehdottomasti suosikkejani.

Tänään jäin pitkään juttusille yhden tyylikkään vanhan (minuakin vanhemman 🙂 ) kanssa, joka sanoi kävelevänsä päivittäin tuon ylemmän ohi, mutta ei ollut koskaan hoksannut. Yhdessä kehuimme tällaista satsaamista kaupungilta. Näistä tulee hyvä mieli.

Eepin kanssakin näitä ihailtiin, kun käytiin liikennepuistossa ja niinpä pojantytär oli isälleen todennut viime lauantaina minigolf-radalla: ”täällä ois mummille nuita roskiksia ku se ottaa erilaisista roskiksista kuvia!” Isänsä oli vain todennut, että Valion Pingviini-roskis ei ehkä kuulu sarjaan. – Totta – ei kuulukaan. Mutta muita on vielä paljon löydettävänä. 😀

Makrokuvaus Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Kesäistä tyhjäkäyntiä

Sade antaa luvan olla sisällä

Oli synkkä ja myrskyisä kesäpäivä.

Ja kuinka olikaan mukavaa – luvan kanssa, melkein pakotettuna – pysytellä sisällä vailla mitään tekemistä. Ei ole ollut ainakaan mitään tähdellistä, välttämätöntä. On ollut hyvä katsella ja kuunnella sateen ropinaa, ukkosen jylinää. Käydä siinä sopivan hetken tullen piipahtamassa pihalla nuuhkimassa happirikasta, vihreää tuoksua.

Uusi makro

Ja ottamassa kuvia. Minulla on uusi macro-objektiivi!! Kun on vielä Muistikuvia-firma elossa (y-tunnus ja mahdollisuus verovähennyksiin) hankin Canonin uuden macro-objektiivin. Vanha on (ainakin) 15 vuotta vanha ja hyvinkin paljon korjauksen tarpeessa, joten päätin laittaa sen vaihtoon varsinkin kun nyt Canonilla on Cash Back-kamppanja. Melkein kuin olisin saanut rahaa,sen sijaan että maksoin useita satasia. Onpa taas ilo kuvailla ötököitä, kukkia, pisaroita, viinejä, kaikkea pientä ja tarkkuutta vaativaa. Kylläpä nyt tulee lähikuvia blogiinkin. (ks. myös artikkelikuva ”Sateen jälkeen”).

Paksoin ja soijan aika

Nyt taitaa olla paksoin sesonkiaika. Niitä ainakin on kaupoissa, oikeinkin hyvän näköisiä muuallakin kuin Aasia-marketissa. Tänään tein pannullisen niitä kaikkien eilisten ja toissapäiväisten ruokarääppiäisten oheen. Varsinkin broilerin kera maistuu hyvälle.

Kelpo ohje on Anna-lehdessä: paistettua paksoita.

Makuun vaikuttavat tietysti kaikki raaka-aineet. Ja meillä on nyt erinomaisen hyvää soijaa. Olen tainnut mainostaa ennenkin, mutta kerron kuitenkin: Järvenpään K-Citymarketista tätä saa ja meille sitä tuli juhannuksena kotiinkuljetuksena. Jos kohdallesi sattuu tällainen, niin ehdottomasti kannattaa ostaa ja nauttia.

Ja sitten vielä (kotimaan) matkakuume

Nyt on kalenterini/kalenterimme tyhjä. Ei mitään puoleentoista viikkoon! Mihin sinä lähtisit jos olisi ensi tai seuraavalla viikolla mahdollisuus lähteä päiväksi tai pariksi pienelle reissulle. Meiltä ei ehdi Tukholman eikä Tallinnan risteylylle, ja esim. Porvooseen on liian pitkä matka, mutta siis minne? Mielellään 500 km säteellä Oulusta, mutta kaikki ehdotukset ovat tervetulleita. Me emme tänä vuonnakaan osallistu rotissöörien kapituliin, joka oli 10 vuotta meidän vuoden kohokohtia, kotimaan matkailua ruoan ja tuttujen parissa, joten nyt olisi hyvä päästä omalle pikku reissulle.

Viime kesän ”evakkomatkaa” – äidin lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkojen kiertämistä – tuskin voi ylittää oikein missään suhteessa, – se oli jotain ainutlaatuista, mutta vähempikin elämyksellisyys nyt riittäisi. Mihin sinä lähtisit? Mitä suosittelet?

Missä olisi suomalaista maalaismaisemaa, hyvää ruokaa, idyllisiä kaupunkimiljöitä ja ehkä myös historian havinaa. Porvoo tai vaikka Koli voisivat olla sellaisia, joita aattelen, mutta niissä on tullut vasta käytyä. Minne siis? Joku vähemmän tunnettu paikka, ehkä? Sellainen, jossa sinä olet tykännyt käydä. Ei tarvitse olla mikään maailmanluokan turistikohde, vaan joku ”mukava” päivän piipahduksen paikka… Ehdotukset tervetulleita.

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kiilopäällä ja sen koivuja kuvailemassa

Tänään aamupäivällä kapusimme Kiilopäälle. Ainakin kerran kesässä sinne tulee noustua, enkä kai koskaan väsy ihailemaan tunturien sinisiä silhuetteja.

Tänäänkin otin kameran mukaan. Vaikka minä olen varmasti ainakin 10, jollen 20 kertaa, ollut Kiilopään huipulla patikalla, ja vaikka olen kuvaillut niin syksyllä, keväällä, kesällä, kerran vinkkelipatikalla talvellakin, auringossa ja sateessa, niin silti.

En uskonutkaan tänään yltäväni mihinkään erityishienoihin otoksiin, mutta kun nykyisin (lue: pari viikkoa) on kameran kantaminen jopa tunturissa helppoa. Ja silti kamera on jatkuvasti helposti käytettävissä, kädet vapaana, vaikka kamera ei ole repussa. Minulla on uudet kameravaljaat! Pitkään olen tällaisia harkinnut, pöhkö en ole aiemmin raskinut ostaa. Suosittelen lämpimästi. KLIKS

Valjaat puetaan ylle, rinnan päällä on pehmustettu levy, jossa on klipsi, johon kameran saa tukevasti kiinni, vain napsauttamalla. Monikiloisen kamera-objektiivi -paketin paino jakaantuu hartioille ja yläselkään, joten painoa ei juuri edes tunnu. Kuinka hyvä hiihtäessä ja pyöräillessänkin!!

~~~~~~~~~~~

Tulinpa kuvanneeksi myös Kiilopään koivut: ylimpänä ja isoissa kuvissa paljakan peittona, on vaivaiskoivu, keskellä kiilopäänkoivu (Betula pubescens ssp. czerepanovii var. appressa) ja alhaalla hieskoivu.

Kiilopään koivua kasvaa vain UKK-puistossa, Kiilopäällä ja Vahtamapäällä (ja Islannissa). Kannattaa siis katsella jos tunturin kupeessa tulee kuljetuksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään

Kuin pala taivasta
Maailman laidalla
Kuin pienen pieni piste Suomineidon iholla
Kaukana kaikesta
Maailmasta suuresta
Tää meidän pala rauhaa pysyy samanlaisena
Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään
Tästä kylästä keskellä ei mitään

Olli Halonen ”Kylä keskellä ei mitään” — se on nyt kahtena päivänä kuulunut autoradiossa samassa paikassa tullessamme Kiilopään suunnasta patikan jälkeen. Nyt se soi repeatilla mielessäni: Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään (youtube)

Italia Niitä näitä Valokuvaus

Arkea vai juhlaa?

Elämänmeno on muuttunut siten, että tänään ”arkeen palaaminen” on merkinnyt ”isoa” kauppareissua, pihahommia, puutarhalla käyntiä, siivousta, kuntoilua kunnolla, ruokien tekoa vastaisen varallekin pakkaseen), La Promesaakin, pankkiasioiden hoitamista, etc. etc.

Siis sellaisia asioita, jotka virkatyövuosina merkitsivät kesäLOMAN ensimmäisten päivien puuhia: siis oli juhlaa, kun oli aikaa tehdä noita kaikkia. Arjen ja juhlan sisältö ovat eri elämänvaiheissa selvästikin erilaisia. Noh, ei tänäänkään arki ole ollut ikävää. Ei varsinkaan siksi, että on ollut ihan täysi kesä!

Aina välillä olen istahtanut koneelle, kuvaediitti ensimmäiselle 200 reissukuvalle on tehty!

Niiden joukossa vasta yksi viemärinkaivonkansi.

Niitähän minä keräilen reissuista. Alkaa olla varmaan puolensataa erilaista, mutta kun ne ovat sekaisin eri reissujen kansioissa – jossain. Vahinko.

Mitä muut keräävät reissuiltaan? Kuvina tai muuten. – Vielä 70-luvulla oli yhdellä sun toisella nuorella aikuisella tapana keräillä lasinaluspahveja. Mekin roudattiin niitä ainakin Tanskan reissulta 1977. Silloin olut vielä oli se juoma, jota ulkomaiden pubeissa käytiin nauttimassa. Huoh!

1960-luvulla yksi isäni kaveri, joka reissasi paljon, keräsi lentokoneista ja turistibusseista oksennuspusseja. Niiden keräily oli kai aika yleistä silloin. Keräätkö sinä jotain? Pääsylippuja museoihin, leimoja passeihin? Kuvia vaakunoista? Mitä muuta ”ilmaista” tai ohessa tulevaa voi kerätä?

Minä en varsinaisesti ”kerää”, mutta selvästikin joka paikassa otan paljon kuvia ikkunoista ja ovista. Varsinkin vanhoissa kaupungeissa on hienoja, kauniita, viehättäviä.

Lintuja en paljon kuvaile, paitsi mökkipihassa, jossa ne ovat tarpeeksi lähellä ja jotka useimmat tunnistan, mutta Gardalla tuli noita otsikkokuvassakin olevia kuvatuksi. Niitä kun oli ´koko ajan´ rantavesissä. Tämän sorsalinnun nimi on punapäänarsku.

Mökkielämää Valokuvaus

Sateesta etelään

Tänä aamuna mökiltä lähdössä ei ollut mitään vastaansanomista: kahdeksalta istahtaessa autoon pihalla oli ankean näköistä. Ja niin oli melkein Sodankylään asti: märkää, loskaa, sulavia hankia, – ja melko reipasta vesisadetta.

Napapiiriä lähestyessä pilvet väistyivät, tuuli voimistui ja Rovaniemellä jo paistoi aurinko. Tervolassa oli + 11 C, huhtikuun alkupuolella! Vielä ei ollut vaihdettu kesärajoituksia, mutta silti matkanteko sujui joutuisasti ja joustavasti – puolikahdelta olimme jo Rantapellossa.

Nyt on jääkaapissa huomista varten sapuskaa ja minulla lupa hakea muksut heti koulun ja päiväkerhon jälkeen tänne. Sadesää ei siis suinkaan ollut ainoa syy jättää mökkimaisemia ja hiihtolatuja taakse.

Parin viikon kuvasaalista vähän raapaisin. Minähän en ole mikään lintukuvaaja, – ei riitä objektiiveissa polttoväli, eikä kuvaajalla kärsivällisyys, asiantuntemus eikä taito, mutta näitä pari viikkoa pihapiirissä auringonkukan siemeniä syöneitä lintuja kuvailin sekä pihalla että pirtinpöydän äärestä lasin läpi.

Urpiaisen (Acanthis flammea) tunnistaa punaisesta täplästä päälaella sekä selkäpuolen viiruisuudesta. Se on pikkuinen peippolintu, ja hyvin vikkeläliikkeinen.

Sen lisäksi lintulaudalla oli punatulkkuja, lapintiaisia – ja taviokuurnia. Sekin on peippolintuja, melkein kaksi kertaa urpiaista isompi, papukaijanokkainen.

Ja se on nimenomaan Lappiin kuuluva lintu, Oulussakin niitä joskus näkee, mutta mitä etelämmäs mennään sitä harvinaisemmaksi se käy. Uros on komea punarintainen, mutta yhtäkään tarkkaa kuvaa en onnistunut ottamaan. Kelta-oransseja naaraita sen sijaan on muistikortilla paljonkin.

Lappi Liikkuminen Valokuvaus

Canonin kanssa tunturissa

Retkipäivä aurinkoisilla laduilla.

Yöpakkanen hiipui aamupäivällä nopeasti. Yhdentoista jälkeen oli enää viisi pakkasastetta. En tiedä mitään, mikä olisi ollut tälle päivälle parempaa kuin lähteä kameran kanssa tunturiin. Halusin korkealle, hiihtämään pitkähkön ja rauhallisen lenkin, iltapäivän aurinkoisessa maisemassa, valkoisilla hangilla, aika luistavalla kelillä. Siis viettämään aikaa ulos, luontoon.

Saariselän latukartta -palvelu on muuttunut, siitä on tullut maksullinen. Siinä on hyvää se, että siihen on merkitty myös maastopyörä- ja talvikävelyreitit, joita on viime vuosina tullut todella paljon lisää. Minä en ole vielä ihan sinut tämän uuden kanssa, mutta piirsinpä siihen kuitenkin päivän reitin.

Pehtoori vei minut autolla Laanilaan, ja Savottakahvilan nurkalta lähdin kohti Piispanojaa, sieltä ylös Pieranvaaraa kiertäen, pätkä Onninjälkeä ja sitten kohti Ahopään huippua. Kyllä kannatti. Taivas kirkas ja korkea, lumi valkoista, kaukana kavala maailma. Viime kesänä useammankin kerran patikkareitin kohteena ollut Mariankuru näkyi, mutta kun ei kerran ole vielä kunnon kestohankia, en rohjennut kovin lähelle kurun reunaa suksilla mennä.

Sitten parin kilometrin lasku Kiilopään juurelle, Suomen ladun majalle lounaskahville. Ja korvapuustille. 🙂

Paluumatka ensin kohti Kakslauttasta (ja nelostietä) kohti, mutta puolimatkassa poroaidassa olevan portin kohdalta kohti Rönkönlampea ja Hangasojan risteystä. Sitten luonnonlatua ja mökkitietä pitkin maaliin.

Monta kertaa tuli äiti mieleen: kun hän 80-luvun lopulla ja 90-luvulla eläköidyttyään vietti kevättalvisin yksin usein monta viikkoa täällä Hangasojan mökillä, hän hiihti pari kolme kertaa viikossa mökiltä Ahopään yli Kiilopäälle, jossa söi keittolounaan ja luki sanomalehdet, joi kahvit (ja epäilemättä poltti myös Marlboronsa) ja sitten palasi hiihtäen mökille.

Tänään minulla reissulla kului yli kolme tuntia, muistikortille tarttui yli sata otosta ja kasvot saivat hehkuvan punan. Mökille palattua Pehtoorin lämmittämä rantasauna oli tavallistakin parempi.

Retkipäivässä oli olennaista että Canon oli seurana. Omat manuaalisesti säädellyt kuvat ovat enemmän mieleeni kuin puhelimen automatiikalla syntyneet otokset, mikä motivoi kameran kantamiseen – ja toki käyttämiseenkin. Kuvitin leppoisan lenkkini ja alla kansio.

Klikkaa kehyksen oikeasta ylänurkasta nuolikuviota, minkä jälkeen kuvat avautuvat koko näytön kokoisiksi. Sen jälkeen voit edetä kuvasarjan (noin 40 kuvaa) oikean reunan nuolesta. Aurinkoista virtuaalilinkkiä!

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Instakelpoinen ruoka?

Kauppareissulla ostin kukkakimpun. Hyvin harvoin maanantaina noin törsään. Varsinkaan kun viime viikon naistenpäiväkimppu on vielä hyvässä hapessa. Siis ihan freesi vielä. Leinikkikimppu oli puoleen hintaan, joten nappasin mukaan. Jaloleinikit on mun lempparikukkia, ehkä siksikin, että niitä on aika harvoin myynnissä, ei ainakaan ruokakauppojen ämpärimyynnissä. Niihin ei ole päässyt kyllästymään.

Vasta kotona ymmärsin syyn ”puoleen hintaan”; puolet kukista oli poikki tai muuten vähän epäkuranttia laatua. Joten oli sovelleltava esillepanossa. Siispä laittelin kukkia pieniin snapsilaseihin.

Ja sitten kuvaukseen liedelle. Miksikö liedelle? – Siinä on hyvä, keraaminen musta tausta ja liesituulettimessa ja kattospoteissa on kirkas, ylhäältä tuleva valo. Varsinkin mökillä käytän tätä lokaatiota usein ruokakuvia ottaessani. Ihan vaan vinkkinä jos Instaan tai muutoin tykkäät ruokakuvia ottaa.

Itse en juuri ole Instagramiin ruokakuvia laittanut, sillä minulle se on ollut ehkä enemmänkin sellainen valokuvauksen ja korttien myynnin sekä esittely- ja mainostamiskanava, portfolio. Niin ja Lappi-maisemien jakaminen kaikkien iloksi.

https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Viime aikoina minun Instagramin käyttöni on käynyt kovin vähiin, ja milloinhan viimeksi olen jotain julkaissut Facessa? Instastooreihin sentään jotain (mökki)reissuilta. Hiipuminen johtuu tietysti paljolti siitä, että enää en valokuvaustoimintaani juuri mainosta. Muistikuvia ei tarvitse näkyvyyttä.

Ja minun ruokakuvani ovat yleensä, useimmiten päätyneet tänne blogiin.

Katsoin vastikään yhden jakson jotain brittien (?) masterchef- tms.-ohjelmaa ja hämmästyin kovasti, kun siinä kerrottiin kilpailijoina olleille ammattikokeille annetun tehtävän arvosteluperusteet: yksi kolmesta perusteesta oli ”Instagram-näyttävyys”. Siis, että hyvän ruoan kriteeri on Insta-kelpoisuus?? – Pöyristyttävää! Kyllä ruoan pitääkin olla herkullisen näköistä ja pleittaus on toki tärkeä tekijä mutta, mutta … Ja tuomarina oli kahden Michelin tähtiravintolan omistaja ja keittiömestari.

Olenhan paljonkin kuvaillut ravintoloiden somemarkkinointia varten kuvia ja kokkikilpailuissakin kuvaajana, ja tietysti kuvista halutaan somekelpoisia, ”myyviä”, mutta että joku valitsisi ruoan sen perusteella onko se kuvauksellinen. Vaikea uskoa.

Lappi Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Kamerakin on mökillä

Viime päivinä kun on ollut harmaata, lumisateista, ei niin kovin kuvauksellista, en ole kameraani juuri ulkoiluttanut (latukuvat viime päivinä otin puhelimen kameralla…), mutta joitakin julkaisemisen väärtejä kuvia on järkkärin muistikortille tullut tallennetuksi.

Perjantai-iltana revontuli-äppi puhelimessa ilmoitti ”jos taivas on pilvetön, voit nähdä revontulia”. Toki tiesin, että taivas oli pilvessä, mutta päätinpä silti piipahtaa mökkipihalle. Kannatti.

Pihalla olevan ison voimapuumme juurella oleva lamppu ja lumipyry tekivät valotaidetta!

Revontulia on kyllä tullut kuvatuksi monet kerrat, mutta ei tällaista trombia!

Lumipyryjen lisäksi pihalla on piipahdellut kuukkeleita!

Koskapa tälle päivälle oli vain rääppiäisruokia, päätin tehdä lusäksi pienen kakun. Tulipa hyvää!

Pieni valkosuklaatorttu

100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
50 – 70 g valkosuklaata
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 rkl limemehua

Kuorrutus

0,5 dl kermaa
70 g valkosuklaata

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen vipsaten kunnolla.
(Ei haittaa vaikka se on ryynimäistä).
Leikkaa suklaa karkeaksi rouheeksi.
Sekoita rouhe vehnäjauhojen ja leivinjauheen joukkoon.
Sekoita voi-sokerivaahto ja kuivat aineet, lisää lopuksi limemehu.

Levitä taikina pieneen vuokaan (kork. 22 cm halk.).
Paista n. 40 minuuttia 175-asteisessa uunissa. Anna jäähtyä.

Lämmitä kerma kuumaksi, sekoittele rouhittu suklaa sen joukkoon. Anna vähän jäähtyä.
Kaada tortun päälle. Koristele mandariiniviipaleilla, hilloilla, pääsiäismunakarkeilla…

PS. Sulatettavaksi, leivonnaisiin, olen parhaaksi – jollei Valrhonaa ole – todennut Pandan Valkosuklaan. Se ei maistu ´muoviselle” kuten jotkut muut valkosuklaat, ja se sulaa kauniisti. Ja tuo levy on just sopiva tähän leivonnaiseen.