Viini

Rieslingrosee – valkkarirosee?

Viime kesänä kotoilevien ja mökkeilevien suomalaisten viiniharrastajien/nauttijoiden ”hitiksi” nousivat rieslingroseet, joiden syntyprosessin käynnisti suomalainen Master of Wine Tuomas Meriluoto. Hän kertoo MTV:n haastattelussa näin:

Maku oli hyvä, ja tämän sattuman jälkeen Neiss´in viinitilalla ryhdyttiin kehittelemään riesling- ja pinot noir -yhdistelmäviiniä. Niinpä viime kesänä Alkossakin oli myynnissä juuri (saksalaisen Weingutt Neiss’in) That’s Neiss Pink Riesling ja lisäksi chileläinen Torres Digno Riesling Rosé.

Roseeviini – puna- vai valkoviiniä vai jotain ihan muuta?

Entäs perinteiset roseet? Roseet ovat punaviinirypäleistä tehtyjä viinejä –  rypäleiden punaiset kuoret ovat saaneet antaa vain hetken makua ja väriä viiniin. Roseeviinin etiketissä voi olla myös jokin seuraavista:    blush, blanc de pinot noir, cabernet blanc, chiaretto, clairet, clarete, pink, rosado, rosato, vin gris, white zinfandel, weissherbst, rotling, schillerwein. Ne ovat selkeästi kesäviinejä, nekin. Ja niiden suosio on Suomessa parin viime vuoden aikana noussut hyvinkin paljon.

Meidänkin piazzalla ja mökkiterassilla niitä on varsinkin kesäisten kasvisruokien tai vaaleiden kalaruokien kanssa nautittu, mutta silloin ”ulkoviinilliset” syyt ovat olleet viinivalinnan takana: roseet ovat niin kauniita, kesäisiä ja vähän sellainen, miksipä ei pari kertaa kesässä roseetakin. Torresin ikiaikaisesti Alkon listoilla olleen cabernet sauvignon -roseen lisäksi olen tykästynyt Ca´Bottan roseeviiniin, jota ei Suomesta ole saanut kuin monta kesää sitten lyhyen ajan. Haaparannasta sitä joskus toin, Italiassa sitä on nautittu ja nyt sitä on meillä täällä taas!

Toissaviikolla tilasin Viinikellari.comin kautta laatikollisen kesäviinejä toimitettuna suoraan kotiovelle. Neljä pinkkiä/roseeta ja pari samppanjaa.

Keskellä on perinteiset punaviiniroseet Zenato ja Villa Wolf, jotka löytyvät myös Alkon hyllyiltä ja ne on testattu ja hyviksi havaittu, varsinkin Zenato, mutta oikeassa reunassa on yksi näitä uusia pinkkiriesling-viinejä, huom. H2O -merkintä.

Ja sitten vielä oranssiakin viiniä? 

Niitäkin on muutama testattu. Ne on (minusta) hinta-laatusuhteeltaan aika tyyriitä, ja luulenpa, että ne pitäisi osata ihan tarkkaan täsmätä ruoalle, jotta maku pääsisi oikeuksiinsa. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tämäkin harvinaisuus.

Ja tässä linkki tuoreeseen artikkeliin, jossa meidän Junioria on haastateltu. Kertoo jutussa, missä ja miten oranssiviinejä valmistetaan, myös ruokasuosituksia löytyy. Artikkeli on täällä: Oranssiviinit

Onkos näistä kokemuksia? Tai mikä on kesän paras viini? Mitäs suosittelet kokeiltavaksi? – Virtuaalivinkkejä tännekin päin, kiitos! 🙂

Kevätpäiväntasaus. Tuntuu hyvältä, että ollaan jo tässä.

Sataa vettä. Ensi katsomalta se ei tunnu hyvältä, mutta sitten — hei, sehän vie lumia! Ollaan hiljalleen menossa kohti sulia pyöräteitä, hiljalleen kohti  kevättä.

Aamupäivällä ei vielä satanut, – oli lentävä hiihtokeli. Ja ihan hurjan paljon hiihtäjiä lähiladulla. Mutta mahduin mukaan.

Muutoin päivä mennyt enemmän vähemmän ruoan parissa.

Kun pienetkin olivat tulossa syömään, halusin tehdä jotain heille mieluista. Olenhan jo kertonut, että perhepäivällinen pienten isäviikonloppuina on siirretty sunnuntailta lauantaille, mikä on ehdottomasti hyväksi havaittu. On aikaa, ei erotuskaa, ei kiire mihinkään.

Apsun lempiruokaa ovat tortillat ja niinpä tänään tex-mex-menu. Tein salsa-broileria ja tavallista jauhelihatäytettä, guacamolea ja salsaa, – kattaus ja muut tykötarpeet mahdollisimman huolellisesti Meksikon malliin. Siitähän meidän keittiössä ja pöydässä on jo vankka kokemus.

Ja löysinpä eilen kaupasta uuden tuotteen: wrap-taskut!! Kyllä olivat varsinkin lasten tortilla-ruokailun kannalta hyvä juttu. Eivät valu täytteet syliin ja ohi lautasen. Vähän vaikea noihin taskuihin on kaikkia täytteitä latailla, mutta pienet nyt eivät paljon muuta kuin jauhelihamurua, creme-fraichea, hunajamelonia ja kurkkua haluakaan. Tällä kertaa kurkku ihan spesiaalia. Lidlissä on snack-kurkkuja, joista me kaikki tykättiin kovasti.

Ruokaviininä oli meksikolaista  ”Petite Sirah”-viini (huom. kirjoitusasu 🙂 ). Todettiin merkillisen tunkkaiseksi tai jotenkin sulkeutuneeksi tuoksultaan, mutta kyllä se ruoan kanssa oli oikein hyvä makupari. Kuriositeettina kannattaa maistaa. Harvoin meksikoilaisia punkkuja Suomessa edes on myynnissä.

Ja jälkkäriksi perinteistä 😀 meksikolaista vadelmarahkaa! Meksikossa ei taideta rahkasta eikä vadelmista juuri perustaa, mutta meidän cross-kithcenissä se toimi oikein hyvin.

Meille 70-80-luvulla ensikosketuksen viineihin saaneille (ja Kaunotar ja Kulkuri -elokuvan jo sitä ennen nähneille (huom. kynttilänjalkaviinipullo) ) käsitys italialaisista viineistä ja romanttisista illallisista ruutupöytäliinojen äärellä kulminoitui (tietämättämme) niinillä vuorattuun chianti-pulloon.

Chiantille leimallista on (oli) juuri tuo pullon alaosan ympärille tehty niinipunos. Sen keksijänä pidetään 1800-luvulla elänyttä paroni Bettino Ricasolia, jonka nimi  on edelleen Alkossakin myynnissä olevassa Barone Ricasoli Brolio -viinissä ja jonka viinitilalla olemme käyneetkin (ja nyt en tietenkään löydä kuvaa sieltä…). Moni tuntee/muistanee nimenomaan Ruffinon chianti-viinin, jota mm. Ruotsin laivoilta muistan joskus ostaneeni.

Tänään meillä oli chiantia. Ei niinipullossa, mutta nostalgiaa kuitenkin. Meidän kolmen hengen päivällisellä italialaisen kanapadan kanssa oli vanha kunnon Peppoli! Aina niin hyvä valinta. Se oli meidän ”vino della casa” kesällä 2007 Toscanassa Pehtoorin viiskymppisten aikana, sitä on nautittu kalaaseissa, jouluisin, mökillä, Roomassa, Umbriassa – se on luottoviini.

Chianti on monikäyttöinen viini, joka tulee helposti valituksi, kun tarjolla on italialaista tomaattipohjaista ruokaa. Hapokas chianti kestää jopa tomaatin hapokkuuden: pasta bolognese, lasagne ja pizza ovat oiva makupari chiantin kanssa. Vanhemmat vuosikerrat tykkäävät myös grilliherkuista ja kovista, kypsytetyistä juustoista. Sille en antaisi epiteettiä ”lipittelyviini”, se on italialaisten ruokien viini.

Chiantin päärypäle on Sangiovese, kuvan Peppolissa on myös Merlot ja Syrah – ja meille hyvin paljon nostalgisia muistoja!!! Mausta löytyy usein marja-aromeja; hapankirsikkaa, karpaloa, ja vanhemmissa vuosikerroissa luumua, mausteita, tammen häivähdys.

Osa Chiantin alueella tuotetuista viineistä saa käyttää viinipullon kaulassa olevassa nauhassa ja/tai etiketissä mustan kukon (Gallo nero) kuvaa/leimaa, mikä tarkoittaa, että viinintuottaja kuuluu Classicon alueen osuuskuntaan. Siis vain Chianti Classicon viineissä on musta kukko.

Miksi musta kukko? – Taustalla on tarina. Tietysti. Ja kyse on vallasta. Keskiajalla Toscanan kaupungit, Firenze ja Siena, kiistelivät kummalle Chiantin viinitarhat ja niiden viini kuuluivat. Pitkä vihanpito aiheutti jatkuvia yhteenottoja ja lopulta päätettiin ratkaista kiista ilman verenvuodatusta. Päätettiin, että molemmista kaupungeista lähetetään aamunkoitossa ratsastaja kaupunkeja yhdistävää tietä pitkin. Ja että siinä kohtaa, jossa ratsastajat kohtaavat, on Sienan ja Firenzen uusi raja. Päätettiin, että kukonlaulu on lähtölaukaus: kun kukko laulaa, ratsastaja saa lähteä matkaan.

Yhteispäätöksellä sovittiin, että molemmissa kaupungeissa valitaan oma kukko antamaan lähtölaukaus. Sienalaisten kukko oli valkoinen, firenzeläisten musta. Kuten kunnon vedonlyönnissä, tässäkin taktitoitiin: sienalaiset syöttivät kukkonsa mahdollisimman hyvin, ajatuksenaan, että se heräisi aamuvarhain kiekumaan lisää ruokaa, mutta firenzeläisten taktiikka oli vastakkainen: he pitivät mustaa kukkoaan nälässä ajatuksella, että se heräisi aamulla hyvin aikaisin kiekumaan ruokaa.

Ja? –  Firenzen musta kukko alkoi kiekua nälkäänsä varhain aamuauringon noustessa ja Firenzen ratsastaja lähti kohti Sienaa. Sienalaisten valkoinen kukko nukkui kylläisenä myöhään, minkä seurauksena firenzeläinen oli vain 12 kilometriä Sienan rajalta kun kohtaaminen tapahtui.  Näin ollen Firenze sai haltuunsa lähes kaikki Chiantin viinimaat. Ja Chianti Classicon viinit mustan kukon kaulaansa.