Viini

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.

Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne. Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection. Ei huono.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

In vino veritas – ystävyys on hyväksi

Ei me ihan kaikkia näitä pullollisia saatu nautittua,

mutta me saimme vietettyä – kaikista negatiivisista sääennusteista huolimatta – oikein mukavan kesäisen illan. Ruoan ja viinin parissa. Ystävien läsnäollessa.

Ja minä osasin olla. Noin vain. Se on paljon se.

Vuosikymmeniä kokoontunut viinikerhomme ei ole KOSKAAN ennen maistellut – ei ainakaan näin yhdessä, ei ihan oppimismielessä – roseeviinejä. Muttta niin vain tänään maisteltiin.

Ja alun hämmennyksen jälkeen kaikki alkoivat vähitellen lämmetä: eivät näe niin huonoja olekaan. 🙂 Piedra negra oli minun mieleeni ylitse muiden. Ja muidenkin mielestä se ansaitsi kiitettävät pisteet.

Tässä menu:

Entäs mihin sitte? – Liikennepuisto lauantaina kiinni, mitä en vieläkään voi ymmärtää… Ja sittenhän me keksittiinkin! Se Lasikesä 2023-näyttely Pikisaaressa! Ja kyllä olivat lapsetkin tohkeissaan: Eepi varsinkin! Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, teokselta toiselle, – ja minunhan olisi pitänyt pysyä vauhdissaan mukana. 😀

Luulenpa, että käyn toistamiseen, yksikseni, ihan eri silmin katsomassa todella kiinnostavia, helposti ihastuttavia, erilaisia, ajatuksella tehtyjä lasitaideteoksia.

Teokselta toiselle kameran kanssa kuljin: ”Mummi, tuu kattoon”. Luonnollisesti tämä oli Eepin lemppari.

Viimeksi eilen Potna-Pekan kyydissä Pikisaaren läpi mennessä, Merimiehenkotimuseon ohi ajellessa ja siitä kertoessani, muksut totesivat ”mennään sinne joskus” ja ”milloin sinne mennään” … ja tänäänhän se oli hyvä sinnekin poiketa.

Kyllä olin hiljaa mielessäni aika iloinen, kun hoksasin, etten ole heille museokammoa luonut, vaikka on vuosien varrella humputtelupäivinä ja muutenkin monissa, monissa museoissa kuljettu ja monta kertaa.

Varsinkin Apsu oli taas innostunut: varsinkin Pikisaari/Oulu ennen/nyt kuvat ja videoesitys kiinnostivat kovasti, jopa niin paljon, että vielä mummilaan palatessa etsittiin netistä lisää tietoa mm. Oulun Pammauksesta. Ja olipa mukava näyttää Eevikselle rukki ja kehrättyä lampaan villaa kun sellaisesta oli juuri eilen ollut puhe. … Vain museokaupan nekut olivat pettymys.

Puolenpäivän jälkeen oli taas aika heipata, vähän halatakin. Pian taas nähdään.

~~~~~~~~~~~~~~

Tein ehkä parasta tarte flambeeta ikinä. Siis oma tekemänä parasta. Ihan sama vanha ohje, mutta uudehko uuni, jossa on ”pizza-paistoasetus” ja tein pohjan todella huolella, vaivasin ainakin sen 10 minuuttia. Taikina sai nousta aika kauan kun kävin lenkillä etc. ja tuloksena ohut, rapea pohja.

Tåytteet enimmäkseen ”mitä kaapista sattuu löytymään”, – tällä kertaa juustoa tavallista enemmän, sekä mozzarella- että emmental-raastetta, mutta ei hillittömän paljoa.

Alsacen Pinot Noir- viini olisi ollut tälle ehkä paras mahdollinen makupari, mutta kun sitä ei nyt ollut saatavilla, niin avattiin Les Carabènes Pinot Noir. Sehän sopi oikeinkin hyvin.

Viineistä puheenollen. Koska etiketissä lukee ”Limited Edition” niin ehkä kannattaa olla ajoissa hankkimassa: onhan tämä ehdottomasti löytö. Codorniu on tuttu, tunnettu ja taattu cava-tuottaja, jolta on nyt tullut Alkoon rose, joka kyllä kannattaa kesän vielä jatkuessa nauttia. Classico Rosada maksaa 13 €. Jääkylmänä kauniina kesäpäivänä, tai iltana. Yhdessä ruoan kanssa, tai ehkä ilman. Joka tapauksessa. 🙂

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Viini

Kotona ja kotikotiin tulevia odotellessa

Paluu perusasioiden äärelle tänään. Kesäperjantai kotona, mikä tarkoittaa pyöräilyä, pyykkiä, päivänpaistetta (mikä ihana kesäpäivä!!), Perämeren lohta ja pinaattipastaa.

Pyörälenkki taisi olla pituudeltaan liki 40 km, mutta silti aikaa kului yli kolmisen tuntia, mikä on aika paljon: pysähtelin paljon, kuljin hitaasti, kuvailin, ajelin keskikaupungillakin, mikä olennaisesti hidastaa vauhtia. Yleensä vauhti sähköavustuksen alimmalla teholla (Eco), siis enimmäkseen itsekseen polkien, on 10 km puolessa tunnissa. Niinpä vakiolenkkiini Knuutilanrantaan (Oulujokea ylävirtaan 10 km) ja takaisin kuluu tasan tunti. Kävin siellä tänäänkin, mutta tosiaan kiertelin ja kaartelin mennessä ja tullessa, kunhan vain nautiskelin. Minä alan oppia… 🙂

Pikisaaressa on taas Pikinen poloku.

Tänä vuonna siellä oli monta teosta, joista pidin, pidin paljonkin. Tämän nimi on ”Pieni konsertti” (Päivi Pussila). Istahdinkin, ja juuri tänään konsertti tulikin viereiseltä saarelta, Kuusisaaresta, jossa on tänä viikonloppuna Varjo-festivaali, minkä vuoksi päivällä oli sound-check, eikä linnunlaulua tuoleille juuri kuulunut. Mutta pidin ideasta.

[Janica Tarasti, Enkeli taivaan]

Polulla on myös valokuvaajien (mm. minun näyttötutkinnon vastaanottajan) teoksia, ja niistä kaikista tykkäsin. Ehkä vähän jopa inspiroiduin. 🙂

Iltapäivällä, kun kotiuduin, Pehtoori oli palannut Jäälistä, joten oli aika istahtaa kotipiazzalle kuohuviinille…

Kuohuviineistä puheenollen, ja kun juhannuskin on viikon päästä, voisin suositella yhden mökkiviikolla hyväksi havaitun tölkkiviinin (ei kuohua). Gnarly Head Chardonnay Se ei ole halvimmasta päästä tömppöviineistä, mutta me todettiin se oikein hyväksi grillatuille mökkiruoille: lohi, makkara ja juustoinen pastakin tykkäsivät olla tämän viinin kanssa samassa kattauksessa. Ja kyllä se maistui ihan ”sinälläänkin”. Ei liikaa tammea, mutta silti makua, hedelmäisyyttäkin, ja vielä kerran makua, täyteläisyyttä.

Paljon lisää juhannusviinisuosituksia perhepiiristä 🙂 löytyy suoraan Alkon etusivulta: Juniori on siellä päässyt esittelemään viinisuosituksia koko juhlivalle juhannuskansalle, huom. myös alkoholittomat mukana.

Tällä hetkellä poika on kesälomamatkalla avokkinsta R:n kanssa, mm. Alsacessa. Vähän kuin palkintomatkakin, kun sai suoritetuksi vallan vaativan, kolmiosaisen WSET-koulutuksen. Etäkoulutuksena suoritti, mutta tentit (sekä maistelu että teoria) olivat Helsingissä ja arviointi (joka kesti kauan!!!) Englannissa. Ja viime viikolla Juniori oli koulutusmatkalla Etelä-Ranskassa, Languedoc-Roussillon´issa (mitenhän tuo taipuu??). Vähän nyt on sellainen tuntuma, että meille on tulossa viinisuosituksia nimenomaan Ranskasta aika pitkän aikaa.

Noh, joka tapauksessa, tänään nautimme kaksistaan kuohuvat, ja sitten Pfaltzin rieslingiä ruoan kanssa. Pehtoori grillasi Perämeren lohta ja minä puuhasin oheen lisukkeita. Vähän kuin harjoitus juhannusta varten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme ”koko poppoon” koolle juhannusaaton viettoon. Esikoinen kun on J:n kanssa huomenna ajelemassa Järvenpäästä Ouluun, jossa myös Ranskan matkaajat ja muksut ovat tiistaista lähtien.

Kannatti palata möksältä kotiin. 🙂

Ruoka ja viini Viini

Kestiystävyys – vuodesta toiseen

Kestiystävyys. Kuulin sanan ehkä ensimmäistä kertaa joskus opiskeluaikanani latinan lehtorin, sittemmin kollegan ja tavallaan myös kestiystävän, sanomana. Kysyin jo silloin, mitä hän sillä tarkoittaa? – Että pidetään yhteisiä kestejä, toinen toistemme luona. Kestien järjestämisen syy voi olla mikä hyvänsä. Yleensä kuulemma ihan yksinkertaisesti ”vain” ystävyys.

Tänään me olemme nauttineet kestiystävyydestä. Me kolme historioitsijaa (fem.) puoliskoinemme olemme olleet kestisystäviä jostain 80-luvun lopulta asti. Tänään tuli todistettua, että sellainen keventää kuormaa, aiheuttaa kylläisen olon, saa puhumaan paljosta, nauramaan, miettimään tätä hetkeä, ajankulua, odottamaan seuraavaa kertaa.

Illan teemana oli 70-luku, merkityksellinen kattaus, syntymäpäivä, elämän jatkuminen …

Kaikki oli hyvää.

Ja jälkkäri, palaan vielä siihen: Polka panna cotta! Oi että. Hieno ja raikas piste iin päälle. Tai siis loppuhuipennus.

Kaiken keskustelun, syömisen ja höpöttelyn ohessa pääsimme myös nauttimaan yli 20-vuotiaasta Barolosta. Tämä on ollut meillä viinikaapissamme ”päivähoidossa”, illan isännän isältään vuosikausia sitten saama barolo, jolle oli tänään aika! Tänään se oli oranssin-ruskea, kirkas, siinä oli klassinen punaviinin hyvä tuoksu. Keräsin kommentteja ystäviltä: ei napsu, ei töki, lempeä, tumman marjan tuoksu, luonnetta, erilainen… Se miltei hyväili makunystyröitä. Ei tarvittu edes ruokaa sen oheen, maistui sellaisenaan aika ainutlaatuiselta.

Hyvä päivä tänään. Ja päivät kuluvatkin niiiiin nopeaa…

Bloggailu Lappi Mökkielämää Valokuvaus Viini

Juhlaa ladulla ja mökillä

Hieman alkaa jo itseänikin epäilyttää, että onko latukuvien loputon sarja enää mielekästä, mielenkiintoista, tarpeellista täällä blogissa. Mutta juttuhan on niin, että perustelen kameran raahaamista hiihtolenkille mukaan a) sillä, että kuvaaminen on mitä mainioin tekosyy pysähtyä ylämäessä hengähtämään 😀 ja b) sillä, että ”pitäähän blogiin saada kuvia”. Kalenterikuvien kerääminen kun ei taida enää olla syy Canonin kuljettamiseen jokaikiseen tunturin rinteeseen ja kurunpohjaan.

Noh, joka tapauksessa. Tänään vuorossa Iisakkipään huiputus hiihdellen.

Niistä Saariselän varsin tiheän latuverkon taipaleista, jotka minä olen hiihtänyt, taitaa juuri tuo Iisakkipään lenkki olla kaikkein vaikuttavin. Alkumatka kulkee metsän läpi, kapeissa notkelmissa, vähän pimeissä kurunpätkissä ja osaksi aika tymäkästi nousten.

Muutama kilometri on pelkkää nousua! Ja mikä ilo onkaan kun on mukana kamera! On ”pakko” pysähtyä kuvaamaan.

Laskussa Iisakkipäältä kohti Kiilopäätä aurinko sai ympärilleen komean halon. Toki olen kuvankäsittelyllä sitä korostanut.

Mutta kaikkinensa hienot maisemat olivat. Pyhimyskehä kuvan vasemman reunan tunturin yllä!

Neljänladunristeyksestä alkaa hulppea laskeutuminen Hirvaskuruun. Tällaisella pakkaskelillä laskukin on hiihdettävä, mutta vauhdilla se alamäkeen sujuu.

Ja toinen kohokohta päivässä tietysti ruoka. Sunnuntaina vähän parempaa…

Tämän päivän menussa oli metsästäjän leike (Hangasojan viimeiset haaparouskut kastikkeeseen), juuripersiljaa parmesaanilla ja mantelijauheella, pikkelöityä punasipulia ja salaattia.

Viini nautittiin ennen ja jälkeen ruoan. Se kun ei ollut mitään pihviviiniä. Sain sen lahjaksi Juniorilta ja R:lta. Olivat tilanneet sen kiitokseksi minulle Saariselän Alkoon, josta kävimme sen eilisellä kauppareissulla hakemassa. Viini paljastui Alsacen Cremantiksi: Mure! Erinomainen, samppanjan veroinen, parempi kuin moni halpis samppanja. Aromia, makua, intensiivinen, pitkä jälkimaku.

Ja kun eilen mentiin kauppaan, minun oli huolehdittava, että on henkkarit mukana. Muistattehan tämän, kuinka olen ollut pahoillani, ettei minulta ikinä ole kysytty papereita. Ja eilen kysyttiin! Siitäkin iloitsin perhechatissa, kun kiittelin nuoria lahjasta. Mikä sitten sai ”tilaisuudessa” läsnäolleen Pehtoorin sepittämään Whatsappiin tarinan, joka (luvallaan) on tässä julkaistava:

Juhlava tilaisuus, Lapin Kansan toimittaja teki haastattelun ja kuvaaja tallensi tapahtuman. Saariselän VPK:n torvisoittokunta soitti fanfaarin ja isänmaallisia lauluja! Antero Kuukkelista piti unohtumattoman puheen henkkareiden kysymisen tärkeydestä ja toivotti vielä äipälle hyvää vointia sekä ojensi samalla kunniakirjan, jossa luvattiin +-2% alennuksen kaikista Kuukkelin leivonnaisista ja Sandelssin oluesta! Tilaisuus oli mieleenpainuva ja monen silmäkulmassa näin kyyneleen.🍾💐

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Sokkomaistelu, Talvikylä

Palatakseni vielä eiliseen …

Eilisen sokkomaistelutestin (ja illallisen) viinit

Taas kerran tuli todettua, että viinien maailma on loputtoman oppimisen matka. Selvästikin rypäle-teema on oikeastaan aina hyvä vaihtoehto, jollei muuta keksi. Albariño-rypäle on toisessa kotimaassaan, Portugalissa Albarinho, ja sitä käytetään mm. Vinho verde -viineissä. Espanjassa rypäle on Luoteis-Espanjan Rias Baixas-alueella, ja se on vähän muotirypälekin tällä hetkellä, ja olen sitä suosinut äyriäisruokien yhteydessä aika useinkin. Halusin oppia siitä lisää, siksi se maisteluun.

Ja sitten pariksi toinen espanjalainen. Espanjan ehkä tunnetuin rypäle on tempranillo. Sitä on kerhossamme vuosikymmenien aikana maisteteltu aika monet kerrat. Ja en taida olla ainoa, joka luuli sen tunnistavansa sekä tuoksusta että mausta. Eilisessä sokkomaistelussa kukaan ei sitä tunnistanut! Espanjalaisille olin valinnut verrokeiksi australialaisen ja argentiinalaisen tempranillo-rypäleestä tehnyt viinit. Viinit tunnistettiin ”jotenkin samantyyppisiksi”, aika pian arvuuteltiin, että kaikki neljä ovat samasta rypäleestä (huom. Cune on sekoiteviini). Kiitettävään arvosanaan ei yksikään viini ei päässyt, mutta sekä kallis espanjalainen ja kohtuuhintainen argentiinalainen pääsivät samoihin pisteisiin.

Kaikki viinit tilasin Alkon verkkokaupan kautta, ja kun ne tiistaina olivat Välivainiolta noudettavissa kyselin Juniorilta, josko hänellä kuluneella viikolla olisi siellä myymäläpäivä, jotta voisi roudata (kun on aina joskus tehnytkin) viinilaatikon meille. Pehtooria en voinut valtuuttaa hakemaan, koska halusin pitää hänellekin maistelun teeman piilossa. Mutta eihän Juniori ollut tietenkään paikalla – tuntuu että tekee nykyään enemmän etäpäivinä koulutuksia tai kulkee koulutuksissa tai kouluttamassa kuin on ”tiskin takana”, joten oli sitten itse käytävä testattavat hakemassa. Löysin asiasta hyvänkin puolen: kerrankin minulta kysyttäsiin Alkossa henkkarit. Vaikka sitten vasta tässä iässä! Ja kuinkas sitten kävikään: paikalla ollut miesmyyjä nosti laatikon varastohyllyltä ja juuri kun olin jo ajokorttia hänelle näyttämässä totesi: ”Näyttääpä nimi niin tutulta, että tunnistan ihan ilman henkilöllisyystodistusta”. Siis tunsi minut työkaverinsa äidiksi, joten se siitä toiveesta, että kysyttäis henkkarit!

Kaikesta huolimatta… olipa taas kerran mukavaa, opettavaista, herkullista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja päivä oli muutenkin varsin antoisa: melkein läpsystä muksut ja viiniystävät vaihtuivat. Aamupäivä kului Eeviksen ja Apsun kanssa legojen (ja mummilla kutimen) kanssa lattialla rakennellen. Hienot uimahallit syntyivät ja samalla monta kirjoneulekerrosta 🙂 Lounaan jälkeen lähdettiin lumipyryiseen ulkoilmaan Nallikarin Talvikylään, ja mummikin pääsi (tuli vaadituksi kaveriksi 🙂 ) poron ja ponin kyytiin, labyrinttiin, karuselliin, – tuubimäessä pappa sai olla vetovoimana.

Antoisa, monen ilon, hyvän mielen laskiaisviikonloppu takana. Nyt kohti paastoa ja pääsiäistä?

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Makuja ja muistoja

Olen Viinilehden postituslistalla (vasta pari vuotta sitten lopetin lehden tilauksen liki 20 vuoden jälkeen), ja useammin kuin kerran sieltä on tullut varteenotettavia, kokeiluun johtaneita reseptejä. Nyt siellä oli makuparina savujuustopiiras ja alsacelainen Pinot Gris -viini, joten päätin kokeilla. Juuri tuo viini oli aktiivisen viiniharrastuksemme alkuvaiheessa (30 vuotta sitten!!!) yksi ehdottomista suosikeistamme.

Jopa niin paljon, että sain viinikerholta väitöslahjaksi Riedelin Pinot gris -lasit (kuvassa). Nyt sellaisia en enää Riedelin mielettömän monipuolisista ja erinomaisen hyvistä lasisarjoista löytänyt, mutta meillä on niitä neljä kappaletta. Lasin vaikutuksesta viinin makuun olin alkuun hyvinkin skeptinen, mutta kyllä sillä on vaikutusta.

Kovin pitkälle tämän hifistelyn kanssa meillä ei ole menty, mutta ei kotona, eikä edes mökillä viiniä mistään puristelaseista maistella, ja valkkareille, kuohuville ja punaviineille on omanlaiset riedelit. Suosittelen testaamaan, ja ostamaan (aluksi) vain muutaman hyvän riedelin, joka on tarkoitettu omalle lemppariviinille. Esim. Vinum-sarjaa on aika ajoin ollut Hobby Hallissa ja Tokmannilla hinta-laatusuhteeltaan vallan edullisesti myynnissä. Kyllä tuoksut ja maku pääsevät oikeanlaisessa lasissa esille aika lailla paremmin kuin jossain puristelasisessa (värillisessä!) lasissa tai pienissä perintökristalleissa.

Vuosikymmen sitten ko. maistelussa ollut viini kulki nimellä Pfaffenheim Tokaj Pinot Gris, mutta ei nimenmuutos ole juuri viinin makuun vaikuttanut. Puolikuivana viini ei viime aikoina ole kovin usein ollut meillä tarjolla, mutta aasialaiselle ruoalle tai mökillä kesäillan nautiskeluviiniksi sitä on jokunen kerta vuosien varrella ostettu. Se on hyvä viini tarjottavaksi ei-niin-kovin-paljon-viineistä-tietäville/välittäville.

Ja tänään sitten asiantuntijan suosituksella täsmäviini ruoalle. Ja olihan se hyvä makupari, muikealle maistui. Piirakan ohessa runsaalla hunajamelonihakkeluksella kuorrutettu salaatti sopi sekin tähän kattaukseen. Nälkä lähti, tuli hyvä mieli.

Ja sitten jo aiemmin mainitsemani Veriappelsiinirisotto. Hyvä ystäväni on kaltaiseni verisappelsiiniaddikti ja juuri hän minulle vinkkasi Alkon sivulla olevasta risotto-ohjeesta. Erinomaisen hyvä arkirisotto, ei ehkä parsarisoton tai porkkanarisoton veroinen, mutta tähän vuodenaikaan oikein hyvä ja helppo. Tein ihan ohjeen mukaisesti: ohjeen kohtaan ”halutessasi käytä 2 dl valkoviiniä” sovelsin siten, että käytin 2 dl alkoholitonta saksalaista kuohuviiniä (Henkell alkoholfrei Sparkling Blanc piccolo), jota meillä on aina jemmassa viinikaapissa holillisten kuohuvien vieressä.

Mitäkö muuta lauantaille? – Sellainen totaalinen vapaapäivä-fiilis. Ladulla aurinkoa ja lentävää keliä, hyvä kirja kuuntelussa pitkin päivää, ajatuksissa monta kertaa paluu vuoden taakse ja itselle uusi hiihtolomapipo valmistunee tässä illan lopuksi. Aika täyteläinen, rauhallinen päivä.

~~~~~~~~~~~~

Ai niin. Kysely blogin ulkoasusta. Aloitussivun ulkoasusta kyselin…

Ja tulos on aika selkeä! Vain 1/6 äänesteneistä piti hetken käytössä ollutta ”postaus kuvan takana” -tapaa parempana kuin tätä joka nyt on käytössä. Siispä: blogi aukeaa vastaisuudessakin suoraan päivän tekstiin kuvien kera. Artikkeli/otsikkokuvan säilytän – se kun mielestäni kertoo siitä ”mitä tuleman pitää”.

Blogiremppa jatkuu vielä, hiljalleen ehkä tulee jotain uutta… Siihen asti ja edelleen jokainen seuraaja on tervetullut. On mukava tietää että on teitä lukijoita. 😀

Niitä näitä Viini

Huoleton, hyvä perjantai

Tänään vihdoin hiihtämään!

Vesisade, suksien puute, alkuviikosta pieni ”äksidentti”, joka sai jo uskomaan, että kyseessä oli kylkiluun murtuminen (on se vieläkin musta, yöunet ovat katkonaisia kipuilun vuoksi ja ketutus kohtuullinen) ovat aiheuttaneet sen, että VASTA tänään hiihtokausi Oulussa pääsi yhden haparoivan kerran jälkeen taas jatkumaan. Ja olihan se riemullista. Aamuhämärissä Saaran tallilta kohti Auran majaa! Koko kympin lenkin kiittelin kaikkia mahdollisia tahoja, että vihdoinkin! Ihan hyvin voi hiihtää vain yhtä kättä (sekin jo vanhastaan repaleinen :D) käyttäen.

Huomista perhepäivällistä olen tässä valmistellut – muksuista ainakin toinen on taas kipeänä, mutta eivätköhän silti huomenna pääse tulemaan. Flunssasta, sen välttelystä, koronatesteistä, karanteeneista, huolesta ja kaikenmoisesta sellaisesta paljon takaumia juuri tällä viikolla.

Takaumista puheenollen; niinpä vain olen jo oppinut olemaan ilman kännykkää monta kertaa, ihan vain huoletonna olen unohtanut koko puhelimen milloin minnekin. Jo mökillä vuodenvaihteessa hoksasin, että saatoin jättää luurin jonnekin, tuntikausiksi – mitä Pehtoori kyllä ihmettelikin. Pitkään aikaan en ole enää säpsähtänyt, enkä huolehtinut puhelimen soidessa. Vuosi on tehnyt tehtävänsä…

Mies on muutoinkin sanaillut juuri tänään ja tällä viikolla, että ”mitenkäs noin toimetonna”, miltäs tuntuu…? – Hyvälle tuntuu, kiitos vain.

Nyt takkatulen ääreen päättelemään oma uusi neule (joka ei ole kovinkaan onnistunut! Huoh!) ja nauttimaan loput siikapäivälliseltä jääneestä Wolfbergerin uudesta kuohuvasta. Pullo tyylikkäämpi kuin skumppa, mutta eipä siinäkään mitään vikaa, kuten ei Wolfbergereissä yleensäkään.

Ruoka ja viini Viini

Photoshoppia ja viiniä

Sitä minä vaan tänäänkin taas mietin, että miksi sitä pitää vehtata ja vatvoa, lähteäkö lenkille vai eikö lähteä? Vakavissaan tulee pohdittua, että kannattaakohan tuo? – Useinhan en edes kyseenalaista asiaa, vaan vain lähden. Noin viitenä päivänä viikosta lähden tepastelemaan, hiihtämään tai pyöräilemään – jos siihen on mahdollisuus. Ja nykyäänhän lähes aina on. Mutta tänään. Tänään on ollut kuvien editointipäivä, mutta ei mikään kiire asian kanssa, huomenna voin jatkaa ja vielä maanantaikin aikaa saada nämä projektit valmiiksi, joten ei periaatteessa mitään estettä.

Ja sen että tuohon metsäpolulle pääsin tiesin, että tietysti kannatti lähteä ulos!! Itseasiassa aika viehättävä sumuinen maisema matkalla Rajahautaan, kosteassa, plussakelin säässä hyvä hengittää, nastakengät tekivät kävelystä helppoa. Joten mitä ihmettä piti edes kyseenalaistaa lähtemistä!

Palattua takaisin koneelle ja editointihomma eteni taas helposti.

Ja illansuuksi hankkiuiduimme Karjasillalle. Oli viinikerhon maisteluilta. Ja olihan taas opettavaista. Mitäkö opin? – Chenin Blanc -rypälettä pitäisi harrastaa enemmän! Illan paras (minun mielestäni) oli tämä Les Hauts Rocheville (kolmas vasemmalta) . Aika vaikuttava, voimakas, hedelmäinen, pitkän jälkimaun valkoviini.

Opin myös, että saksalaiset spätburgunderit (kolme oikealla) eivät ole mun juttu. Vaikka ilmasto lämpenee, ja kelvollisten punaviinien tuotantoalue yltää yhä pohjoisemmas, en ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä, että Saksasta tulisi hyviä punaviinejä. Että tällaisia ensimmäisen maailman ”ongelmia” tänään.

Opin myös, että sekä saksalainen että ranskalainen sipulipiirakka ovat hyvää, mutta ranskalainen aika taivaallista. Entäs jälkkäri? Omena-mascarponekakku! Ja sain reseptinkin. Tulette vielä kohtaamaan minun versioni. Oli kyllä niin hyvää, mukavan tymäkkää, että ehdottomasti kokeilen itsekin.

Ja muistan taas olla kiitollinen, että ovat nämä ihmiset elämässä. Yli 30 vuotta yhteisiä hetkiä, iloa, yhdessä syömistä, kokemuksia, tarinoita, viinistä ja elämästä oppimista.