Ruoka ja viini

Home Ruoka ja viini (Page 47)
Showing: 461 - 470 of 1 276 RESULTS
Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Aika ainutlaatuinen keskiviikko

Erilainen helmikuu, erilainen kuin koskaan ennen.

Nallikari Snow Fest (tänä vuonna se EI ole Baltic Snow Call) alkaa tänään. Piipahdin – lohduttoman näköisellä – kilpakentällä aamusella salille mennessä. Vaikka tästä puuttuu sellainen ”big happening” -fiilis kuin oli viime vuonna , taidan käydä seuraamassa kilpailua joka päivä. Tai ehkä en perjantaina ehdi: on tiedossa akateeminen päivä! Niin mukavaa.

Eilenkin piipahdin ”kuvataiteiden” äärellä: pysäkkiä vasta päätä on Valve, jossa on aina parikin vaihtuvaa valokuvanäyttelyä ja jossa on siksi hyvä odotella onnikkaa. Ja eilen hoksasin, että hakuaika tämän vuoden ”Kuukauden kuvat” – näyttelyyn on mennyt umpeen! Argh! Olisin ainakin halunnut yrittää. Myös Helene-elokuva  (ja Pikku Naisia ja Teräsleidit ja ….) ja parhaillaan Oulun taidemuseossa oleva Ellen Thesleff  -näyttely olisi tarkoitus käydä katselemassa. Kovasti on taas ”olisi”-juttuja minulla menossa.

Tänään sentään pari ”olisi” muuttuivat menneeseen aikamuotoon: ”olisi käytävä vuositarkastuksessa” hammaslääkärissä – kävin, ”olisi vietävä puku ompelijalle” – vein ja ”olisi mukava nähdä kavereita” toteutui kun kävimme yhdessä Hellassa syömässä.

Vuositarkastus muuttuikin ”krooniseksi tulehdukseksi joka ehkä, varmaankin vaatii vanhan (1983) implantin vaihdoin massiiviseen kruunuun ja / tai siltaan” tai johonkin vuoden kestävään kalliiseen, epäesteettiseen, kivuliaaseen, ei-toivottuun operaatioon”. En halua puhua siitä enempää. Tässä taas aikuismainen suhtautuminen ”ei-puhuta-siitä-sitä-ei-ole-olemassa”. No mutta, en halua puhua siitä.

Karonkkapukuni. Omani, vuodelta 2004. Ja se oli iso! Paikka paikoin se roikkui päällä ja minun iki-ihana luotto-ompelijani otti sen lyhyellä varoitusajalla tänään ”operoitavaksi”. Niin iloinen olen tästä.

Ja sitten ilta: ystävät ymmärsivät kutsua meidät tänään ulos syömään. Tuosta vaan, arki-iltana. Kympillä tykkään tällaisesta. Hella on ennenkin todettu hyväksi, tänään ehkä tavallistakin paremmaksi. Olin taas kerran ”erilainen” illastaja ja otin alkuruoan kertaa kaksi: samettinen, pehmeä, kermainen maa-artisokkakeitto hiveli hammaslääkärin rassaamia ikeniä, maistui jokaisessa makunystärässä lempeälle, lohduttavalle, hyvälle. Seurueen pääruokaannoksista erityisesti kuha näytti (ja kuulemma maistuikin) erinomaisen hyvälle, mutta minulle maistuivat talon etanat. Ei liikaa rasvaa, ja oheen tarjottu leipä oli hyvää.

Ja jälkkäri?

Emme syöneet jälkkäreitä, vaan saimme kutsun ystävien luo, jossa meitä odotti KAKSI jälkkäriä: nostalginen, retro appelsiini-riisi muistorikkaista jälkiruokakulhoista tarjoiltuina ja sitten vielä toinen jälkiruoka, jonka perusohje on hopeatoffee-creme brulee. Tämä oli tehty Brunbergin sitruuna-lakritsista. Ja olihan hyvää” ja niin kauniisti tarjoiltu!

Mutta toisaalta: ihan sama mitä söimme. Oli hyvä olla, höpötellä. Hyvä kun on ystäviä. Minunkin olisi opittava tällaista välitöntä arki-iltojen yhdessä olemista, syömistä. Ruoka on tärkeää, – seura usein vielä tärkeämpää:

A Little Party never killed Nobody.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Pizzasunnuntai

Pizzaperjantai. Sellainenhan monessa perheessa kai nykyisin on? Kun lapset meillä olivat alakoululaisia ja varhaisteinejä, meillä oli perjantaisin ”herkkuilta”. Se tarkoitti ”oikean ruoan” korvaamista kaikille erikseen ja yhdessä valituille mieluisille naposteltaville: popcorneja, kasviksia dipattavaksi, Baby-Bel -juustoja, pikkuprinssejä, patonkia, sinihomejuustoa ja brietä, hedelmiä, paahtoleipää, joskus graavilohta tai savuporolastuja, karkkia, jäätelöä, – lapsille limpparia, vanhemmille viiniä. Ja kun oli syöty, siirryttiin takkatulen ääreen lukemaan, höpöttämään, kuuntelemaan musiikkia (mikä joskus vanhempien mielestä ei ollut parasta mahdollista 😉 ). Mutta siis, tänään meillä on ollut pizzasunnuntai.

Ja minulla oli eka kertaa oikeita pizzajauhoja = 00  (Italiassa vehnäjauhojen jauhatusasteet merkitään numeroin (1, 0 ja 00), jolloin 00 on hienoin jauhatus ja 1 vastaavasti karkeaa jauhoa.

Kotipizzat Rantapellon La Festan tapaan 

    • 4 dl pizzajauhoja (00)
    • 2 tl kuivahiivaa 
    • 1 tl suolaa
    • 2½ – 3 dl kylmää vettä
    • ½ dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja öljy. Sekoita yleiskoneen taikinavatkaimella (tai käsin). Vaivaa kunnolla 5 – 10 minuuttia. Siirrä pizzataikina jauhotetulle työtasolle ja leikkaa 4 osaan. Pyörittele pienen jauhomäärän avulla taikinasta palloja, nostele sopivaan vuokaan, voitele pinta kevyesti öljyllä ja peitä kelmulla. Laita taikinapallerot yöksi jääkaappiin. 

[Näitä 00-jauhoja alkaa olla jokaisessa vähänkään paremmin varustellussa marketissa…]

Tee tomaattikastike pizzoille seuraavasti: kattilan pohjalle pari rkl oliviiöljyä ja siihen pari murskattua valkosipulinkynttä. Mukaan yksi pieni purkki tomaattipyretta ja purkki Muttin Pizza-kastiketta (toki tavallinen tomaattimurskekin käy), 1 tl sokeria ja 1 tl suolaa. Hauduttele puolisen tuntia.

Seuraavana päivänä jauhota leivinalusta ja kädet, levitä pizzataikinapallo haluamasi kokoiseksi, tarvittaessa kaulitse ohuen ohueksi. 

Peitä pizza itsetehdyllä tomaattikastikkeella ja mieluisilla täytteillä. Paista 250-asteisessa uunissa (uunista riippuen) noin 15 minuuttia. 

Tulihan hyviä pizzoja. Oli helppo leipoa ja saada taikina ohueksi ja pellille. Oikeasti kotipizzoja. Ohut, rapea pohja ja jokainen sai tehdä toppingit itse. Apsukin.

Meillä oli tänään pullollinen Ruffinon Chiantia, joka ”sellaisenaan” ei sykähdyttänyt, ei ainakaan positiivisesti, mutta yllätys, yllätys, ruoan kanssa se pelitti oikeinkin hyvin. Sopi pizzan sekä salami- että äyriäispuolikkaan pariksi oikeinkin hyvin. Ruffinon Pinot Grigio meillä oli perjantaina kuhan kaverina, ja se kyllä yllätti positiivisesti. Oli odotuksiakin parempaa. Pinot Grigio sopii varmasti myös tattirisotolle, ja miksei pizzallekin, jollei punaviini maistu.

Harmittaa, että pizzanälkä oli myös minulla niin kova, ettei ole ainuttakaan kuvaa meidän pizzoista.

EDIT: yleisön pyynnöstä (=Katrin kommenttia alla). Muutama pala jäi kotipakettiin ja pyysin Junioria äsken kuvaamaan vaikka kylmästä slicesta kännyllä profiilikuvan, jotta näkyisi pohjan ohuus. Tässäpä siis se… Tuo epämääräien hyytelö vasemmassa reunassa on hillottua punasipulia. Sekin oli hyvää! 😉

Onneksi kuitenkin kuva Eeviksestä, jonka uusi herkku (pizzan lisäksi) on Muumi Smoothie. Silmät liki kyynelissä, kun se loppui…

Tämä on loppu!

Isovanhemmuus Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlaa koko päivä

Ensimmäistä kertaa pienet olivat kahdestaan melkein koko päivän mummilassa.

Onko parempaa kuin että pieni nukahtaa viereen, kun on päikkäreiden aika? – Ja sitten herää iloisena jatkamaan oloaan kun herää.

Unosten aikana isoveljensä ehti hävittää mummin sekä Muumipelissä että Kimblessä, useasti.

Kyllä me kolmestaankin onnistuttiin puuhailemaan, mutta kun sitten laittelin simppeliä lounasta, oli jo vähän mietittävä, miten vuoden ikäisen uteliaan, liikkuvaisen touhuja valvotaan  kokkauksen ohessa ja samalla koetettava vastailla ja lupailla melkein viisivuotiaalle, että kilparadan askartelu jatkuu ihan varmasti, kunhan on syöty.

Puolenpäivän jälkeen pappakin tuli sitten apujoukkoihin.

Mutta totta puhuen, aika rauhallisia ja ”helppoja” nämä meidän pikkuiset ovat. Apsu on kyllä kerran sanonut äidilleen, ”että en minä koskaan mummille kiukuttele”, elikkäs vieraskoreita taitavat olla. 😀

Kun iltapäivällä vein heidät kotiinsa, oli liikuttavaa kuunnella, kuinka Apsu selitti Eevikselle (joka oli siis tänään eka kertaa mummin Beetlen kyydissä), missä on radio, missä pidetään autotallin kaukosäädintä, jne. Tosin sitten kummasteli, ”Mummi! Miksi sulla ei oo täällä takapenkillä penkinlämmittimiä?!” – Tuskinpa muissakaan autoissa takapenkillä ja varsinkaan lastenistuimissa mitään lämppäreitä on, vai mitä?

Illansuussa mulla oli sitten treffit Nallikarissa.

Siellä on bliniviikot menossa, ja minä halusin valmiille, joten kävelinpä sinne.  Pehtoori tuli sitten autolla. Voin suositella.

Niitä näitä Ruoka ja viini

02022020

o2o22o2o: Helmikuun toinen 2020. Ja sama toisinpäin.

Kynttilänpäivän kristillinen merkitys on eri kuin kansanperinteen pakanallinen tai paremmin vuodenkiertoon liittyvä tapa:

Kynttilänpäivä (2.2.) on sydäntalven viimeinen merkkipäivä, jonka jälkeen alettiin jo odottaa kevättä. »Kevättä kynttilästä, syystä Perttelistä». Pohjois-Savossa kyntteliä on ehditty jo kutsumaan ensimmäiseksi kevätpäiväksi.

Päivän tapoihin on kuulunut ohrapuuron keittäminen, sama tapa tunnetaan myös virolaisilta ja liiviläisiltä. Virolaisilla on lisäksi ollut tapana juoda tuolloin olutta tai viinaa, jotta pysyi kesällä terveen ja punakan näköisenä.

Jos tämän päivän sää ennustaa tulevaa kesää, kuten ennen ajateltiin, niin tulee kylmä kesä, kuten (lumi)sade ja lauha keli ennustavat: ”Jos ei pauka Paavalina eikä kylmä kynttelinä, niin on halla heinäkuussa.” Tänään oli kuitenkin hyvä lenkkikeli ja tuli todetuksi, että edelleenkin, kaikesta huolimatta kävely on minulle parempi kuin hiihto.

Vastoin perinteitä, meillä ei ollut ohrapuuroa eikä kyllä olutta eikä viinaakaan. Oli tämän sesongin (ensimmäinen ja ainoa?) blinipäivällinen. Apsu ilmoitti heti tullessaan ja nähdessään blini- ja lettupannut keittiössä: minä en sitten syö noita! Mutta vanhempansa ja Eevis!! söivät mieluusti. Ihan omin käsin lapsi napsi blinipalasia, muttei välttämättä ymmärtänyt, mikä smetanan juttu tässä kokonaisuudessa oikein oli. Niinpä katsoi parhaaksi levitellä sitä otsalleen ja hiuksiinsa. 😀 Sellainen iho- ja hiusnaamio!

Jälkkäriksi yksi minun kevättalven herkuistani (tein ISON annoksen, joten minulla on sitä huomenna aamiaiseksi ja välipalaksikin 🙂 : appelsiinirahkaa, jossa oli paljon veriappelsiiniakin. Ja vähän mantelilastuja, – olivat hyvä juttu.

 

 

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Syyrialaista Oulussa

Pian pari vuotta on ohjelmassamme ollut oululaisten etnisten ravintoloiden testaaminen. Keskimäärin melkein kerran kuussa on jossain käyty, ja on yritetty etsiä ennen testaamattomia.

Kun tästä harrastuksesta vastikään Kalevassa ison ruokajutun yhteydessä minuakin haastateltiin ja kun tänään kävimme yhdessä uudessa paikassa, niin vihdoinkin päätin taulukoida tähän astisen ”tuloslistan”. Etsin blogipostauksia kategoriasta ”Oulun etniset ravintolat” ja hoksasinpa, että muutamista käynneistä on vielä tekemättä kirjallinen selonteko ja muutama on ilmeisesti jäänyt kokonaan mainitsematta. Listasta puuttuvat ainakin Espanjalainen ravintola (jo lakkautettu, – enkä ihmettele, – ruoka oli hyvää, mutta paikka uuvahtanut ja palvelu vielä uuvahtaneempaa) sekä Hagia Sofia, jossa on käyty kahdestekin. Ja jonne ei kyllä enää taideta mennä. Ensimmäisellä käynnillä palvelu oli tolkuttoman hidasta (odotimme melkein tunnin ruokia vaikka paikassa ei ollut juuri ketään meidän lisäksemme) ja nyt vastikään käydessä palvelu toimi, mutta, mutta — ruoka ei ollut sellaista kuin siellä joskus vuosia sitten olemme saaneet: aika mautonta ja Iskenderin annoskoko oli kutistunut liiankin kanssa).

Listasta puuttuu myös Hanko Sushi, jossa olen (yksikseni) käynyt ainakin kolme kertaa, mikä ehkä kertoo siitä, että pidän siitä ja sen susheista. Istanbulissa olemme käyneet KOLME kertaa kahden vuoden aikana. Se kun on minusta/meistä yksi olen kolmesta parhaasta ravintolasta, se on rotissöörikilven ravintola, siellä on tuttuja töissä sekä keittiössä että salissa, siellä on erinomainen ruoka, huomaavainen, asiantunteva ja ”sopivasti läsnäoleva” palvelu. Jos sitä vertaa Oulun toiseen (juurikin tuohon Hagia Sofiaan) turkkilaiseen, niin ollaan ihan eri tasolla. Todella nolottaa, etten ole kertaakaan tehnyt arvioita, mutta ensi kerralla kun käymme, niin teen! Ehdottomasti. Ja siellä varmasti käymme.

Nyt kun arvostelut on koottu, hoksaan, että asteikkoa olisi voinut käyttää vähän ronskimmin, erot näyttävät aika pieniltä, mutta kyllä ne kertovat järjestyksen. Hinta ei juurikaan ole vaikuttanut arvioihin, mutta miljöö ja palvelu, siis koko kokemus.

Monta kiinalaista ja intialaista on vielä käymättä tai ainakin arvioimatta 🙂 , joten projekti jatkuu.

Tänään vuorossa syyrilainen Damsko, joka (vain FB:ssä sivut ja nekin aika huonot 🙁 ) luokittelee itsensä fast food -ravintolaksi. Siellä on ainutlaatuista shawarma-hiiligrilli, jossa valmistuvat kebabit, burgerit ja grillivartaat. Pitkällä listalla on myös tex-mexiä, burgereita ja pizzaa. Ja Falafelejä!

Olimme siellä tänään iltapäivällä, jolloin paikalla oli sekä maahanmuuttajia, ehkä juuri Syyriasta, ja kahdessa pöydässä suomalaisia lapsiperheitä (hampurilaiset ja pizzat heidän pöydissään näyttivät hyviltä ja kelpaavan). Palvelu oli hyvää, nopeaa (fast food) ja sellainen kiinnitti huomion, että Pehtoorille puhuttiin ja tarjoiltiin ensin – maassa maan tavalla? miehet ensin.  – Tai siis ravintolassa kulttuurin tavalla. No, ei häirinnyt minua, hoksasinpa vain.

Pehtoori tilasi shawarma-grillin tuotteita. Grillistä lihaa ja vihanneksia, riisiä, leipää, hummuksen ja tabullehin kera. Ja totesi annoksen vähintään riittäväksi. Minä mietin kauan ”liharullien” (ohutta leipää jossa lihatäyte) tilaamista, mutta otin kuitenkin falafelia, josta minulla ei paljon verrokkikokemuksia ole. Annos oli turhan iso: ranskalaiset jätin syömättä, enkä edes kaikkia falafelejä jaksanut, vaikka oheissoosit tekivät rapsakoihin juures/kasvispalleroihin hyvän maun. Minttu salaatissa oli erinomaisen hyvä jippo! Oikein maittava annos, mutta … ensi kerralla — jos tuonne menemme, otan jotain muuta.

Ja ennen kuin saimme tilaamamme ruoat tuli ”keittiön terveisenä” tms. kipolliset jotain. Kun kysyin, mitä se hyvä, kuuma, raikas keitto oli, tarjoilija kertoi, että linssikeittoa. Noh, jotain sellaista olimme ajatelleetkin, ja se oli kyllä tosi hyvää. Joku raikas, tuntematon maku siinä kiehtoi.

Toinen ylimääräinen annos tuli pääruoan jälkeen. Pieni pala ”mannaa”. Jotain pähkinä/manteli kakkua (vrt. baklava Kreikassa). Mannaa? Raamatussa (ja Toorassa ja Koraanissa) puhutaan mannasta*, ja muistan että joskus on mietitty, mitä tämä taivaasta satava manna on? Nyt ollaan sitten Oulun Heinäpäässä päästy syömään. Hyväähän se manna on!

  • Raamatussa toisessa Mooseksen kirjassa mainittu ruoka, jolla Jumala pitää Egyptistä pakoon lähteneet israelilaiset hengissä näiden vaeltaessa erämaassa neljänkymmenen vuoden ajan.

Hintataso ei ole turhan korkea. Kahden hengen (lopulta kolmen ruokalajin ruoka) maksoi yhteensä 25 euroa. Halusimme juomaksi vain vettä, paljon muuhun ei ollut mahdollisuuttakaan. Ravintolassa ei ole A- eikä B- oikeuksia. Vaikka ei tästä meidän toistuvien käyntien paikkaa tulekaan, toivon menestystä ja paljon kävijöitä. Oululaiseen ravintolamaailmaan mahtuu hyvin yksi syyrialainenkin ruokapaikka.

JA pisteet? Hmmm… Ei missään tapauksessa huono, mutta en kyllä ihan varauksettomasti hehkuta. Ehkä uutuuden viehätys, yritys, siisteys, palvelun sujuvuus ja iloisuus, perushyvä ruoka kuitenkin riittävät jopa lähelle nelosta, siis 4 – .

 

Ruoka ja viini

Sunnuntaina ruoan parissa

Lakukekkerit tänäänkin (eilen leipää, tänään kakkua). Syntisen hyvää, tässä on pelkkiä kaloreita ja siksipä maistui erinomaisen hyvälle. Isosta kakusta jäi paljon, mistä pakkasin puolet pikkuperheelle dogibägiin kotiin vietäväksi. En oikein tiedä, miten moisen sorruin edes tekemään, mutta jo tekovaihe maistui hyvälle. Kun vielä pääruoaksi olin (mistä ihmeestä sekin idea??) päättänyt tehdä jauhelihapiirakkaa, retroruoka vailla vertaa, niin kyllä oli poikkeuksellinen ruokapäivä tänään.

Jauhelihapiirakka oli meidän opiskeluajan ”kotipilheissä” ja arjessakin vakioruoka: pellillinen voitaikinaan leivottua jauheliha-riisipiirakkaa (aika lailla tällaisella reseptillä tein tänään..) tuhtia ja edullista tarjottavaa. Jälkkärikakku ei ole edullinen. Ohje suoraan Valion sivuilta

Yksi hieman keveämpi ruokavinkki: granaattiomenan siemenet ovat mitä mainioin salaatin raikastaja: vihreää salaattia, tomaattia, kurkkua, ja sitten fetaa, pähkinäpurkin pohjat tällä kertaa mukana ja paljon granaattiomenaa. Erityisen hyvin sopii jos pääruoka on lihaa tai muutoin raskaampaa…

Kaloreiden kerryttämisen lisäksi olen ehtinyt niitä tänään kuluttaakin: tarvoin hienoisessa räntäsateessa (ilman kameraa!) ja kuuntelin dekkaria. Sellainen apaattinen lenkkeily-moodi. Ikävä Lappiin!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kauppa-asioita

[Tuollaisen uuden kuvankäsittelytekniikan opettelin.]

”Jotain meni pieleen” -lukee taas tässä blogin editorisivulla. Viime päivinä postausten ja niiden julkaisemisen kansa on ollut rutkasti ongelmia. Pitkiä pätkiä tekstejä olen onnistunut saamaan hävöksiin, kuvat eivät ole latautuneet ja kaikkea muuta on mennyt pieleen. Sellainen hieman syö naista tai ainakin postausintoa. Mutta minä yritän vielä.

Siis tänään merkittävintä, tai sellaista, mistä ehkä olisi ilo raportoida, on (taas?) ruoka. Tammikuun puolivälin ankeaakin ankeamman vesisateen vuoksi päivällä ei ollut ulkoilua, joten luppoaikaa tuntui olevan tavallistakin enemmän. Ajelinpa sitten Ruskon remontoituun ja laajennettuun Citymarkettiin! Se oli hieno! Siellä oli tilaa, eikä tolkuttomasti väkeä, vaikka oli lauantain puolipäivä. Valinnan varaa kaikissa tuoteryhmissä paljon, ja erikoisuuksiakin. Pestoa marokkalaisittain, meksikolaisittain ja intialaisittain. Ostin kaikkia. Ostin risottoriisiä, valmis-hollandaisea, uudenlaista tuoremehua, Fun light garnaattiomenaa. Oikein harrastin shoppailua. Ison marikassillisen herkkuja kannoin kotiin.

Mukana myös made. Parin viikon takainen surkeahko kokeilu jäi hiertämään sen verran että halusin yrittää uudelleen: kohti uusia pettymyksiä? No ei sentään. Tänään sain meille kahdelle oikein hyvät kala-annokset aikaiseksi. Ja opin sen, että made kannattaa kypsentää selkäruotoineen kaikkineen; kypsennyksen jälkeen ruodot lähtevät helposti.

Kaikkein paras – itse asiassa pahin, joka tulee viemään minut turmioon! – löytö oli Fazer leipureiden uutuus! Lakritsi-saaristolaisleipä. Syntisen hyvää! Mihin enää tarvitaan kakkua tai keksejä, limppuja tai lakuja? Tässä on kaikki! Pieni sipaisu suolaista Oivariinia, ehkä vielä pieni ripaus sormisuolaa ja se on siinä! Graavilohi ei tämän kanssa varmaankaan sovi, mutta Aura-juusto kylläkin, – jollei muuten tule kaloreita tarpeeksi. 😀

Todella toivon, että tällainen kiusaus häipyy pikaisesti markkinoilta!

Ja sitten vielä yksi viinisuositus. Meillä on ollut kerran aiemminkin tätä: silloin kuhafileiden kanssa. Sopi niille vielä paremmin kuin tänään mateen kaveriksi, mutta pitkästä aikaa on tarjolla oikein miellyttävä chardonnay, jossa ei ole tammikypsytyksen jättämää raskautta, vaan hienosti hapokkuutta, raikkautta, makua. Giesen Chardonnay Uudesta-Seelannista (15 €).

Tulppaanejakin ostin, kuten ylhäältä hoksaat. Tuolla tekniikalla voisi tehdä vaikka minkälaisia onnittelukortteja tai julisteita tai jotain…

Paljon hyvää on tarjolla!

Ravintolat Ruoka ja viini

Joululahja, -tai siis bon appetito!

Merkillisen lämpimänä tammikuun keskiviikkona on ollut pimeää, ja aivan tolkuttoman liukasta! Varsinkin kun aamun ja päivän olin liikkeellä autolla ja kävellen ilman nastakenkiäni.

Pitkän kierroksen jälkeen oli niin mieluista tulla kotiin, – ja lähteä sitten jälleen.

Tänään ilta Italiassa; ainakin italialaisten ruokien ja juomien äärellä.

Sattuipa nimittäin mukavasti, että mieheni, joka sai joululahjaksi kaksi lahjakorttia ”Winemakers Dinnerille” ravintola Puistolaan, otti minut seuralaisekseen. Eikä sillä, että hän sai lahjan minulta, ole tietenkään mitään tekemistä asian kanssa. 😀

Viikkoa ennen joulua, kun mietin, mitä ihmettä Pehtoorille antaisin joululahjaksi ”ei-mitään-turhaa-eikä-tarpeetonta-eikä-kaappeihin-oleilemaan”, tupsahti FB:stä ja ravintoloitsija-ystävältä sähköpostista mainos: ”Tässä hieno joululahjavinkki ruoan ja italialaisten viinien ystävälle!” Hankin lahjakortit samana päivänä. Ja perfetto!

Illallinen Puistolassa tarkoitti viittä ruokalajia ja niille sopivia Masin viinitalon viinejä, joita oli esittelemässä ”suoraan Italiasta!” vientipäällikkö ja viiniasiantuntija Massimiliano Dalla Fior.

Masilla me olemme käyneetkin – tosin siitä on jokunen vuosi (Gardan lomalla 1997). Suoraan alenevassa polvessa Dante Aligherin (tiedättehän Divina Commedina) jälkeläiset ovat Masin viinien tekijöitä. Tänään huikea yhteensattuma: saimme maistaa Amaronea juurikin vuodelta 1997! Ja sille verrokkina vuosi 2015. Ja mukavan pöytäseurueen kanssa totesimme ykskantaan, että vuosikerta 2015 oli porolle ja punajuurelle mitä mainioin kumppani, tarpeeksi vahva haastaja, mutta että vuosikerta 1997 on ”kirjaviini”: sellaisenaan nautittava viini, viinin vanhuudesta ja elegantista mausta olisi nautittava sinällään rauhassa, jopa yksikseen. Pitkä ikä teki viinistä ohuehkon, toi mukanaan liki pinot noirin kaltaisen kalvakkuuden, mutta siinä oli paljon sävyjä ja vivahteita, joita kannattaisi makustella ”sinällään”. Uhrauduimme nauttimaan seurassa. 😉

Niin mukava ja makoisa ilta oli. Keskiviikoksi. Tai noh, vaikka olisi ollut lauantai … Hyvä lahja oli.

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptejä arkeen, juhlaan ja jälkkäriksi

Torstai on hernesoppapäivä? – Voihan se olla kikhernesoppaakin niin kuin meillä tänään. Sen ohje alla. Alla myös monta joulun tienoon ohjetta, jotka eivät kyllä ole mitenkään välttämättä jouluun sidoksissa. Itseasiassa esimerkiksi halloumiranskalaisia meillä tullaan varmastikin syömään enemmälti kesällä.

Tein muuten alkuperäisohjeen mukaan, mutta en soseuttanut valmista keittoa. Ja hyvää, sakeaa talvista keittoa tuli.

TOMAATTI-KOOKOSMAITOKEITTO JA RAPEAT KIKHERNEET
(ohje Soppa365/Me naiset) 

 1 sipuli
 4 valkosipulinkynttä
 2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
2 tlk kokonaisia tomaatteja
½ tlk (à 230 g) kypsiä kikherneitä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1½ kasvisliemikuutiota
2 laakerinlehteä
(½ tl suolaa)

Rapeat kikherneet

 1½ tlk (à 230 g) kypsiä kikherneitä
1 rkl öljyä
1½ tl paprikajauhetta
1½ tl juustokuminaa
1½ tl valkosipulijauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
noin 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Kuori ja paloittele sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita ja inkivääriä 3 minuuttia. Lisää paprikajauhe ja jatka paistamista 2 minuuttia. Kaada molemmat tomaattitölkit kattilaan.

Valuta ja huuhdo 2 tlk kikherneitä ja kaada ½ tlk kikherneitä tehosekoittimeen (tai sauvasekoittimen kulhoon) yhdessä kookosmaidon kanssa. Soseuta ja kaada seos kattilaan. Lisää myös liemikuutiot ja laakerinlehdet. Keitä noin 30 minuuttia, sen aikaa, kun valmistat rapeat kikherneet.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuivaa jäljelle jääneet 1 ½ tlk kikherneitä huolella ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Kääntele joukkoon öljy ja mausteet suolaa ja pippuria lukuun ottamatta. Paahda noin 25 minuuttia, välillä käännellen. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Soseuta keitto sauvasekoittimella, tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa rapeiden kikherneiden kanssa.

Sitten erinomaisen simppeli alkupalaherkku, joka sopii uuniperunan, saaristolaisleivän tai vaikka – nyt ajankohtaisten – blinien seuraksi.

SAVULOHI-OMENATAHNA (Lohimousse)

300 g lämminsavulohta
1 salottisipuli
1 dl raastettua (ehdottomasti) hapanta omenaa
1 prk smetanaa
½ nippua tilliä
1 tl dijonsinappia
½ tl suolaa
valkopippuria

Hienonna kala, silppua sipuli, kuori ja raasta omena.
Sekoita ainekset ja mausta. 

Laitoin koristeeksi (kuvausrekvisiitaksi) muutaman kapriksen, mutta jos niiden mausta pitää, niin kannattaa varmaan laittaa enemmältikin – ehkä 1 rkl koko annokseen? – Aion kokeilla. Silloin voi sitten vähentää suolaa…

Ja sitten ohje, joka oli muistaakseni Maku-lehdessä. Ja nimenomaan jouluruoaksi suositeltu. No miksei, meillä syötiin uutena vuonna. Ja olivathan nämä hyviä. Todella. Nämä ja hyvä salaatti riittävät kyllä lounasruoaksi.

HALLOUMIRANSKALAISET

400 g halloumijuustoa
rypsiöljyä paistamiseen

leivitykseen
1 dl vehnäjauhoja
1 tl savupaprikajauhetta

päälle
granaattiomenansiemeniä
korianteria

dippi (tarvinneeko? tai pitäisi kehitelä vähän, mutta alkuperäisohjeessa oli tämmöinen)
200 turkkilaista jukurttia
½ sitruunan mehu
½ tl mustapippuria

Leikkaa halloumi sormenpaksuisiksi viipaleiksi, kierittele paprikalla maustetuissa jauhoissa ja paista 180-asteisessa rasvassa. Valuta talouspaperin päällä ennen tarjolle vientiä.
Tarjolle granaattiomenansiemeniä ja korianteria (oiskohan tämä puna-vihreä koristelu se joulujuttu tässä reseptissä? Ja sitten dippiä. Ensi kerralla teen oman (kermaviiliä, paprikaa, ketsuppia, pippuria, ….).

Ja jälkkäriksi puoloffee jonka tein eka kertaa mökillä itsenäisyyspäivän aikana ja sitten jouluksi toisen kerran. Se on banoffeen suomalaisserkku? Banaanin sijasta kakkuun käytetään puolukoita, ja tässä (K-ruokakaupan) ohjeessa rahkaa ja kondensoitu maito korvataan kinuskikastikkeella, johon sulatetaan valkosuklaata. Jo tätä ohjetta kirjoittaessa tuntuu kuinka kalorit kehossa lisääntyvät!! 😀 Mutta hyvää on, eikä jälkkäriä tarvi paljon. Ja vaikka on makeaa, niin ei vastenmielisen sokerista.

Tällä on varmasti sijansa meidän mökkimenuissa vastakin. Ei tarvitse uunia, ja mökillä  puolukkaomavaraisuus tukee tämän tekemistä.

PUOLOFFEE 

175 g täysjyvädigestivekeksejä
75 g voita

1 prk (2 dl) kinuskikastiketta
1 levy (100 g) valkoista leivontasuklaata

1 prk (2 dl) vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 rkl sokeria
1 ps (200 g) Pirkka puolukoita (pakaste)

Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Levitä ja painele seos piirakkavuokaan (Ø 26 cm). Nosta vuoka jääkaappiin.

Kuumenna kinuskikastike pienessä kattilassa lähes kiehuvaksi. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa. Sekoita niin kauan, kunnes seos on tasaista. Anna seoksen jäähtyä. Levitä jäähtynyt kinuskikastike keksipohjan päälle ja nosta piirakka jääkaappiin.

Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Mausta sokerilla. Levitä kermarahka kylmän kinuskikastikkeen päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle lopuksi kohmeiset puolukat.

Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Onneksi jo loppiainen

 

Nyt kun oikein on lehdessä (Kaleva 6.1.2020) todettu, että olen ”ruokakulttuurin harrastaja” ja ”ruokakulttuuria aktiivisesti seuraava”, niin on tietysti tehtävä ruokapostaus. 😀 Olisin kyllä tainnut tehdä muutenkin.

Tänään on tullut kokeilluksi jotain ihan uutta meidän kotikeittiössä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapsuudenkodissani loppiaisena kaivettiin pakkasesta viimeiset joululaatikot ja tortut esiin ja hallista oli hankittu valmista kinkkua vieraitakin varten. Oli sukulaispäivällisen aika: silloisen kihlattuni (nyk. Pehtoorin) vanhemmat, ja kerran sisarensakin miehensä kanssa, tulivat meille syömään. Ratkiriemukkaita kekkereitä olivat nuo! 😀

No mutta, tänään en todellakaan tarjonnut perheelle mitään jouluruoan rääppiäisiä vaan jotain ihan muuta. En oikein edes tiedä, mistä lähti idea, että tänään on korealaista ruokaa. Aika vähän olen sitä päässyt testaamaan:  kerran tein itsekin Ja Tokiossa testasimme hotellin (tuhottoman kalliissa ravintolassa) illallisen, onnistuneempi kokemus oli Pekingissä: siellä ravintolassa oli ”aidosti” grilli keskellä ruokapöytää ja saimme itse paistaa annoksiin kuuluvat lihat pöydässä, kimchi oli hyvää ja kaikki toimi. Se on tähän astisesti paras …

No mutta tänään sitten harjoittelua, broileria kahdella tapaa. Toinen oli valmiiseen Bulgogi-marinadiin (Aasia Marketista purkki). Bulgogihan on ymmärtääkseni ensi sijaisesti naudanlihan marinadi, mutta minä hujautin broiskut siihen. Ja toinen sitten ihan oma versio. Ja se voitti kuus nolla tuon valmiin. 😀

Ei tämä kuva näistä kahdesta broileriruoasta nyt mikään valokuvataiteen klassikkoteos ole, mutta kertoo ehkä vähän siitä, kuinka kunnon siirappikerros tekee broileristakin makeaa, tummaa, tahmaista ja korealaista, suunmyötäistä ja makoisaa. (oikealla)

”Oma” ehkä aika epä-ortodoksiversio korealaisesta broilerista (jonka tarjosin paistetun nuudelin ja salaatin kera) valmistui suunnilleen näin.

Korealainen broileri helposti 

500 g broilerin fileitä
2 rkl seesamiöljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl soijaa
4 rkl siirappia

Paista paloitellut broilerin fileet öljyssä. Lisää viinietikka ja soija. Anna nesteen kuivua kokoon.
Alenna lämpöä pienimmälle mahdolliselle, ja lisää joukkoon valkosipulit ja siirappi.
sekoittele koko ajan. Ainakin 20 minuuttia kannattaa karamellisoida. 

Tarjoa riisin tai paistetun nuudelin kera. Chilimaustettu majoneesi ja soijamarinoitu kurkku olivat oiva lisä annokseen.

Ruokahalua hankin jo varhain aamusella kiertelemällä kameran kanssa etsien viimeisiä jouluisia näkymiä keskustasta. Olipa muuten yhtä hiljaista kuin juhannusaamuna. Ei liikennettä, ei kulkijoita.  Kirjastolla ihan ”oma Betlehemin tähti”, mutta sitä mietin, mistä tuo revontulen näköinen vihreä valo Toivoniemen yllä on peräisin?

Kaikkinensa olen kovin iloinen, kun nämä lukuisat juhlapäivät kaikkine kokkailuineen ja syömisineen on nyt taputeltu. On hyvä palata omaan arkeen.

PS. Onpa mahtavasti tullut klikkauksia eiliseen kyselyyni, palaan huomenna asiaan… 😉