Oulu – Sivu 7 – Tuulestatemmattua

Miten meni, – niinku omasta mielestä?

Muistanpa kun yliopistossa otettiin käyttöön kehityskeskustelut. Varmastikin puolenkymmentä vuotta, tai ehkä sittenkin 10 vuotta sen jälkeen, kun sellaiset olivat yritysmaailmassa arkipäivää, ne tulivat myös akateemiseen maailmaan. Jo aiemmin meidän lasten oli ollut koulussa arvioitava omia suorituksiaan, oppimistaan ja tekemisiään. Ja niinpä sitten minunkin oli omissa kehityskeskusteluissa lähiesihenkilön kanssa arvioitava omaa suoriutumistani, innovatiivisuuttani, yhteisöllisyyttäni, työhyvinvointiani ja mitä kaikkea! Ja kaiken hyvän lisäksi mietittävä keinoja vastaisen varalle: miten parannan tuloksellisuutta, omaa osaamistani ja kaikkea muuta työyhteisön tulevaakin edistymistä kaikilla mahdollisilla mittavissa olevila tasoilla.

Korkeakoulupedagogisia opintoja kasatessani oli todellakin joka välissä harjoitettava itsekritiikkiä ja itsetutkiskelua. Tuo kaikki oli joskus, aika useinkin, vähän kuormittavaa, toki pisti myös miettimään, mihin kaikkeen käytänkään työaikaani. Työaikaa, jota oli iso, itse asiassa isoin! osa jokaisesta arkipäivästä. Joskus myös pyhäpäivistä.

Tämä velvoitettu itsekritiikki ja oma arviointi tuli mieleen tänään, kun viimeistelin, vihdoin, Saariselkä-kalenterin lähtemään painoon. Periraatteessa se on ollut valmis jo kuukausi tai ainakin viikko sitten. Mutta kun sitten ryhdyin tekemään vihoviimeistä viimeistelyä, tarkistuksen tarkistusta, hoksasin yhden jos toisenkin ”ongelman”: kuvia samalta tunturilta on liikaa, onko toukokuun kuvassa liikaa vihreää, kuuluuko Aittajärvi Saariselkä-kalenteriin, kuvissa on liikaa taivaita ja liian vähän rakennuksia!!! Ja kun vaihtoehtoisia kuvia on satoja, jopa tuhansia, on päivä mennyt haaskioon?/laaduntarkkailuun/ylenpalttiseen vekslailuun?

Mutta mikäpäs siinä. Ei ole tänään ollut mitään tähdellisempääkään tekemistä, ei luvattua, ei aiottua, ei välttämätöntä. Ei edes pyöräilyä! 🙂

On satanut lunta suunnilleen koko päivän. Aika paljon lunta. Niin paljon, ettei todellakaan olisi ollut mitään mahiksia lähteä sykkelöimään ja hankkimaan niitä puuttuneita ”tavoitekilometrejä”, joten olen edelleen antanut itselleni luvan olla tyytyväinen eiliseen ajoittuneesta pyöräilykauden päättymisestä.

Kunhan kävin autolla Tuiran postipisteellä hakemassa paketin: ensi vuoden ’bullet journal’ on nyt hankittu; tuunaaminen odottakoon.

Maininnan arvoista on, että olen tehnyt ihan hurjan hyvää aasialaista ruokaa (tämä sovellettuna) ja saanut sitten, kuitenkin, kaikesta itseruoskinnasta ja kuvien vekslailusta huolimatta kalenterin lähetetyksi tuotantoon.

Eihän tuo kaikki omasta mielestä nyt taaskaan ihan kympillä mennyt, mutta kuten aina olen opiskelijoilleni, lapsilleni, itsellenikin sanonut: ”Paras työ, tehty työ”.

Niin se vain on.

Oulu Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Lokakuussa kurpitsasoppaa ja muuta merkillistä

Kaunista lokakuisena pakkasaamupäivänä.
Oulujokisuistossa Hartaanselän polun varrella ja kevyenliikenteen väylällä
oli aamupäivällä aurinkoista ja hiljaista.

Pikisaaren puoleisella rannalla olevalle laiturille sekä Tervaporvarinrantaan kerääntyi kalastamaan tulleita. Lippoajia ja touhun katselijoita oli yhteensä varmaan parikymmentä, ylikin.

Vaikken kauaa tuolla ollutkaan, niin näin silti aika monen saavankin kalaa; syyssiika onkin hyvää!

Tänään meillä ei kuitenkaan ollut kalapäivä, vaan soppapäivä. Tämä on se aika vuodesta kun on ainakin kerran tehtävä myskikurpitsakeittoa.

Kuvassa (joka on parin vuoden takainen) on Lähi-idän kurpitsakeitto.

Se on vähän isotöisempää kuin tänään kokkaamani hyvin mausteinen paahdettu kurpitsakeitto. Muokkasin tuota valmista ohjetta kevyemmäksi ja jätin valkoiset paputölkit pois, ja lisäsin joukkoon pari desiä punaisia linssejä, ne kypsyvät kurpitsoiden kanssa. Molemmat keitot hyviä, ja sopivat halloween-viikonloppuun.

Niin se maailma muuttuu: minäkin vielä 10–15 vuotta sitten koko Halloween-hömpötystä vähän vastustelin, ja kirjoittelin kolumneja (”Halloweenin lyhyt historia”) ja postauksia todistellen, ettei Halloween oikeastaan kuulu suomalaiseen juhlaperinnekalenteriin ollenkaan, vaan römppä ja pyhäinpäivä, ehkä Martinpäivän hanhikin, ovat ne suomalaisten syksyyn paremmin sopivia, mutta niin vain tänään hankin koristeita ja karkkeja loppuviikkoa varten. 😀

Huomenna voidaan parin pienen syyslomalaisen kanssa askarrella ja ehkä leipoakin jotain kurpitsajuttuja, – ja hämähäkkejäkin taitaa löytyä tilpehöörien joukosta.

Niitä näitä Oulu

Sinisen lokakuun savotat

Tämä lokakuu on ainakin sään puolesta hyvinkin erilainen kuin normisyksynä. Loskaa, tuulta, kiiltäviä asfalttikatuja ja nurkissa vinkuvaa tuulta ei ole näkynyt. Ei haittaa. En kaipaa.

En muista aikoihin olleen tällaista näin pitkää pätkää, aurinkoista, kylmää lokakuuta kuin nyt on ollut. Tosin meni muutama vuosikymmen, ettei lokakuisin paljon iltapäivisin tullut ulkoiltua, ja jos tuli, niin sitten lasten ja oman yo-lehtorin loma-aikana oltiin juuri tämä viikko 43 jossain muualla kuin Oulussa ulkoilemassa. M:llä alkavat paikat olivat 2000-luvun alkuvuosien aikana meidän perhelomien suosiossa: peräkkäisinä syyslomina Madeira, Malta, Marokko, Manhattan. Mutta tänään Oulussa. Kirkas, kuulas päivä.

Ja pakkasta on ollut öisin, ja vielä päivisinkin, niin paljon, että järvien pinnat ovat jo rannoiltaan jäässä. Lämsänjärvellä syyslomalaispojat jo luistelemassaki. Ja ei, en sanonnut pojille, että minusta oli vähän arveluttavaa…

Jokirannassa hiljaista, tyventä, – ja paljon kylmenpää kuin näyttää. Oli käytävä saunassa ja syötävä tulista broilerpataa ennen kuin kunnolla lämpenin.

YK:n päivä, joka tänään siis on, saa usein aikaan viesteilyä, joskus jopa ihan kirjeen- tai korttien vaihtoa. Niin tänäänkin. Whatsapp-viesteilyä myös perhechatissä ja yhden opiskelijanikin kanssa. Muutoin aamupäivä kului Valtavan Tiedostojen, Kovalevyjen, Pilvitallennus Kansioiden pitkään vireillä olleen Suuren Järjestely- ja Varmennustallennusoperaation loppuunsaattaminen. Olipahan savotta!

Pehtoorillakin menossa Savotta: takapihalta on puolentusinaa isoa vanhaa koivua ammattilaisten voimin kaadettuna, ja nyt sitten Pehtoorilla on puiden roudaaminen kaverin ”rantteelle”, jossa niistä tekevät meille takka- ja leivinuunipuut talven varalle. Savottahommia riittää.

Bloggailu Oulu

Kuvia ja tekstiä – lukijapalautteesta kiitos!

Vaikka pakkasta ei ollut kuin muutama aste, oli silti sellainen vähän luihu sää. Äitini sanoisi, että ryssän tuuli puhaltaa kavalasti. Ei se isosti tänään tuullut, eikä suoraan idästäkään, jostain koilliselta, Kuolan niemimaalta, Barentsin mereltä tai jostain kylmästä joka tapauksessa. Aika kirkasta, kuulasta ja paikoin kaunistakin. Mutta kylmää!

Nyt kun blogissa on taas tilaa ja kyselyn mukaan kuvat useimmille seuraajille yhtä tärkeitä kuin tekstikin, niin liitänpä tähän oikein videoklipinkin.

Patosiltojen kautta on tullut viime viikkojen aikana ajeltua usein. Ainakin kuukauden ohijuoksutukset ovat jatkuneet. Kolme patoluukkua ovat olleet yhtä aikaa auki: veden voima ja pauhu ovat jotenkin kiehtovia, melkein pelottavia. Silti, siksi, pitää aina pysähtyä toviksi sitä katselemaan ja kuuntelemaan.

Viikonlopun avoinna olleeseen kyselyyn, joka koski lähinnä kuvia, niiden näkymistä, laatua ja tarvetta, vastasi puolensataa lukijaa. Vastausten perusteella 80 % on sitä mieltä, että ”kuvat ja teksti yhdessä ovat just hyvä”. Siispä näin jatketaan. Vain kahdelle kuvat ovat ”ihan sama” ja viidelle kuvat ovat blogin tärkein juttu. Näistä ”marginaaleistakin” on mukava tietää.

Minua yllätti se, että melkein puolet lukee blogia puhelimella:

puhelin		43 %
tabletti		34 %
pöytäkone		23 %

Toisaalta kun tarkemmin mietin, niin ei se oikeastaan yhtään yllätäkkään. 😀 Varsinkin kun olin jättänyt laittamatta vaihtoehdoksi läppärin.

Ja kaltaisiani enimmäkseen pöytäkoneella surffailevia on nykyisin yhä vähemmän. Pöytäkoneet taitavat olla useimmilla käytössä vain töissä…

Kiitokset kaikille vastanneille. Tulkitsen tuloksia näin, että jatketaan entiseen tapaan: joka päivä kuvia ja juttuja, taso voi vaihdella, ja varmaan vaihteleekin. Sekä juttujen että kuvien. 😀

Tämä kuva on lauantailta (21.10.2023).

Bloggailu Oulu Valokuvaus

Kyllä on nyt hyvä mieli!

Voi kunpa te näkisitte, kuinka hieno iltarusko tästä työhuoneeni ikkunasta kohti rantaa (eikä siinä ole kuin puoli kilometriä, kilometri välissä – rannan ja meidän kodin välissä, mutta jo kohti sitä näkymä nyt hieno!). Iltarusko on kaunis. Päivä on ollut aurinkoinen, kaunis, – kylmä, mutta kaunis.

Säätilaan liittyen päätinkin tänään, että vastedes – nyt kun näiden päivittäisten postausteni kuvien julkaisu taas ongelmitta onnistuu, hyvänen aika, toivottovasti onnistuu, laitan otsikkokuvaksi joka päivä jonkun otoksen, joka tavalla tai toisella kuvaa juuri sinä päivänä vallinnutta säätilaa mahdollisimman hyvin.

Siis haastan itseni ottamaan joka päivä kuvan, joka kertoo säästä siinä paikassa, jossa kulloinkin olen. Ja tämä vain ihan siitä riemusta, että minulla on taas mahdollisuus postailla kuvia liki rajoituksetta.

Rajoituksetta! Jopa kaksi aurinkoa samassa kuvassa! Tänään oli merenrantapäivä. Pateniemenrannasssa täysin tyven. Täysin.

Onhan tässä kuukauden aikana ollut enemmän kuin tarpeeksi huolta ja tekemistä blogini kuvien kanssa. Milloin kuvat eivät ole suostuneet julkaistavaksi, milloin on pitänyt säätää yhden sun toisen asian kanssa, eikä sittenkään ole tullut läheskään sitä, mitä on ollut toiveissa. Ja koko ajan on ollut uhka, että julkaiseminen ei onnistu ollenkaan.

Mutta nyt! Tuhansien kuvien poiston [turhaan 🙁 ] jälkeen, monien, hyvin monien tuskaisten touhutuntien jälkeen, syypää blogiongelmiin on (kai, vihdoin) löytynyt: sehän on se error-login, joka ihan itsekseen kirjoitttelee tuhansia, itseasiassa miljoonia rivejä, jotka ovat täyttäneet blogin webhotellissa minun ostamaani tilaa!!!

Siksi kaikki on ollut aika lailla vaikeaa ainakin kuukauden verran. Noh, hyvä on, ollaan taas näiden ihan ensimmäisen maailman ongelmien parissa! Mutta se on nyt niin, että tämä minun elämäntapani, päivittäinen postailuni, kuvaukset päivän postauksia varten etc. etc. ovat iso osa minun jokapäiväistä elämääni. Tärkeä osa. Ja jotta se on voinut jatkua, olen käyttänyt riivatun paljon aikaa…

Mutta nyt! Nyt on taas tilaa ja mahdollisuuksia yllin kyllin. Ehkä tämä vielä korostuu kuukauden päästä, jolloin ollaan taas reissussa: on juhlavuotemme toisen ulkomaanmatkan aika!

Ja kun en kuitenkaan ihan vain oman elämäni, päivieni kulun, en ihan vaan omaksi ilokseni ja itselleni ylöskirjaamiseksi tätä bloggailua harrasta, niin haluan tietysti ottaa huomioon lukijakuntani. Teitä kun kuitenkin on vähintään noin kolmisensataa päivittäin. Ja sikäli kun tilastoja luen oikein, niin 2/3 teistä on vakkarikävijöitä.

Klikkailethan vastauksesi, – ja mitä enemmän kommentteja, sitä parempi.

Mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman monille koetan näitä päivittäisiä pikkujuttuja laitella.

Kaikki palaute on aina tervetullutta, kaikki kommentointi ja keskustelu ilahduttaa ja kannustaa. Osa siitä näkyy täällä julkisesti, osa tulee ”kulisseissa”. Joskus se tulee postikortteina (alla), joskus sähköposteina (kiitos niistä kaikista), joskus face-to-face, useimmiten ´vain tuntemattomina´päivittäisinä käynteinä. Kaikki tavat tuovat hyvää mieltä. Ja kannustavat jatkamaan julkista ”päiväkirjailua”. Kiitos.

Niitä näitä Oulu

Vielä on kelejä jäljellä …

Iltapäivällä auringon säteet ulottuivat silmänurkkiin; oli ehdottomasti aika ja aikaakin 🙂 lähteä ulos. Ja kun kerran asfaltit ovat sulat, lähdin pyörällä. Enkä ottanut kameraa mukaan, – pöhkö! Noh, tulipahan kuljettua enemmän. Hupisaarilla oli edes kännykällä otettava ensimmäinen otos Oulun uudesta maamerkistä. Viime viikonloppuna on Hupisaarilla paljastettu ekobetonista kirjaltu kotikaupunki teos. Talven yli kirjaimet ovat betonipinnalla ja ensi kesäksi maalataan valkoisiksi. Niin Pohjolan Valkeassa kaupungissa tuleekin tehdä.

Tämän arvellaan olevan selfienfanien uusi suosikkipaikka – onko Toripolliisi siis saanut kilpailijan? Minä kun olen huono selfiekuvaaja, niin laiton pyörän pönöttämään ”malliksi”. Maisema kirjainten takana on kyllä kaunis, – ja näkyypä siellä se meidän Toivoniemen kotimmekin, jonne

Hupisaarilla olisi saanut hienoja syyskuvia: saaren kauniit, erikoiset puut olivat auringossa kirkkaan värisiä, loistavia suorastaan. Ja koska voimalaitoksen kolme patoluukkua ovat olleet jo ainakin parin viikon ajan melkein koko ajan auki, on Merikoskessa ja sen rannoilla vesi korkealla. Ihan tulvaksi asti vettä riittää ja osa pyöräteistä oli suljettukin, koska olivat aivan veden vallassa.

Kaikkinensa tämän vuoden pyöräilykausi alkaa olla lopuillaan. Mutta reissukausi jatkuu; aamulla lähden kohti etelää! 🙂

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Syksyn kauniissa valossa

Olikohan tänään tämän kesän, syyskesän, viimeinen lämmin päivä? – Todella kaunista, tyventä ja lämmintä.

Ja mikä siinä on että ei puhettakaan, että olisin ehtinyt aamulenkille ennen kampaajalle menoa (klo 9.30). Varuilta kellokin oli herättämässä, mutta heräsin ilman sitäkin ajalleen, mutta että olisin kahdeksalta ollut valmis polkemaan jonnekin Oulujokivarteen ja sieltä sitten 1½ tunnin lenkin jälkeen hiusten leikkuuseen? – Ehei, häthätää ehdin autolla ajoissa. Nyt on kesähiukset! Kesällä oli paljon pidemmät. No nyt näin, ja tämä hyvä.

Kaupungille toinenkin asia! VIHDOINkin sain aikaiseksi mennä Telian Deskille vaatimuksella tarkistaa sekä laajakaistan, telkkarikanava- ja tallennuspalveluiden että oman kännykkäni (joka muuten onkin jo viisi vuotta vanha – toisin kuin vielä viime viikolla luulin) liittymän hinnat ja sopimaan uudet ”tarjoushinnat”. Pehtoori ”kilpailutti” keväällä oman liittymänsä ja sai uuden sopparin olennaisesti halvemmalla, mistä innostuneena ja pitkästä aikaa hoksanneena tein tänään saman: kaikki laskutettavat osat sain olennaisesti edukkaampana. Noin kolmanneksen tippui kuukausittainen hinta kaikille, siis monta kymppiä! Joten: kannattaisi itsekin muistaa tehdä tämmöinen tiuhemmin.

Onnistuneen kaupunkireissun jälkeen oli hyvä lähteä sykkelöimään.

Tarkoitus oli kuvailla jokivarressa pitkästä aikaa… Kamera toki oli satulalaukussa, mutta oliko kamerassa akku paikallaan? – Argh! No se siinä sitten syyskuun kuva Oulu-kalenteriin jäi ottamatta. Noh, koko kalenterirumba taitaa tänä vuonna ainakin Oulun osalta jäädä muutenkin tekemättä.

Kotipihalla tepastelin illansuussa kameran kanssa. Lämmin syksyn valo on kaunis.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlan aika tänä tiistaina

Tänään aika ikkunanpesupäivälliselle. Vai oliko se sittenkin pre-hääpäivädinner?

Joku säänhaltija, tai mikä lie, oli tänään suosiollinen: tein varauksen ravintola Uleåborgiin juurikin tälle päivälle; toinen vaihtoehto oli huominen [luvattu sadetta ja ties mitä]. Tämä päivä oli hyvä valinta. Oli niiiiiin kaunis ilta, vielä äsken palatessa ihailin vaakasuoran paistavan kauniin elokuisen valon lempeyttä, pehmeyttä, – ja kuitenkin valoa! Vielä sitä on.

Alkuillaksi meillä oli varaus Uleåborgiin. Ties kuinka mones kerta kun sinne hankkiuduimme viettämään iltaa teemalla ”ikkunanpesu hoidettu” tai hääpäivä tai … jotain. Kerran kesässä olemme toinen toistamme siellä ruoan ääressä hemmotelleet, palkinneet, kotikaupungissa gourmertia nauttineet – milloin milläkin teko- tai oikealla syyllä hankkiutuneet hyvin syömään.

Tänään sen aika. Ja kuten sanottu: illan sää hemmotteli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla salaatti käsin kuorituista katkaravuista ja kesäkauden kasviksista, cayennemajoneesia [majo teki annoksesta gourmet-ruoan], ja

Pehtoorille ”Vitello champignon” – vasikanfileetä, herkkusieni-lehtipersiljakreemiä. Hyvälle näytti sekin. Pikkuisen olin kade sen kanssa tarjoillusta Sartorin Amaronesta.

No mutta, entäs suosituksesta valitsemamme viini? Annoimme ammattilaisten valita: siitä huolimatta, että en ole Sauvignon Blancin ylin ystävä, siitä huolimatta, että ko. ravintolassa meidän makumme aika hyvin jo osataan haarukoida, – otimme kuin otimmekin vastaan pullollisen Pouilly-Fume -viiniä. Ja sehän sopi kuhan oheen, katkojen oheen. Se sopi oikein hyvin.

Alkuruokien jälkeen valinnat tämmöisiä:

Kalaa (rapeaksi paistettua kuhaa!!) Suomen vesistä päivän reseptin mukaan

Jälkkäriksi basilikajäätelöä ja mansikkafinancier, sitruunakastiketta.

Puhtaat ikkunat, vuosikymmeniä aviossa, lämmin sää, hyvä ruoka. perinteet, Oulu. yhteinen harrastus, yhteinen kaikki.

Hyvä ruoka, ainahan siitä tulee hyvä mieli.

Niitä näitä Oulu

Taas kotikaupunkia ihastelemassa

Toppilansalmessa on tänä kesänä ”majaillut” yksinäinen Blacklady-purjelaiva. Mukavasti menneen maailman tuntua tuo vanhaan satamaan. Hiljaista oli kulkiessa, ja merikin melkein tyyni.

Salmen toisella puolella rakennuskanta vain kasvaa.

Jatkoin merta kohti, – hyvin hiljalleen kuljin tänään. Joutsenia oli Hietasaaren rannassa, ja uusi siirtolapuutarha-alue muutamassa kuukaudessa edennyt ihan hurjasti. Tulee mukavan näköinen alue. Kierros muillakin pikkuteillä näytti että rakentamista on jos jonkinlaista…

Mutkien kautta lounaskahville Kiikkusaaren kahvilaan ja ruusuja katsomaan. Vielä kukkivat.

Hupisaarilla tykkään edelleen ehkä eniten tuosta kohdasta, jossa on ympyrä (sekä banneri- että artikkelikuvassa). Tykkään vaikka siihen ei kunnolla näy edes vettä, ei jokisuistoa, ei suihkuja, ei Kallisenojaa, ei ollenkaan veden äärellä. Silti viehättää.

Liikkuminen Oulu

Pyöräretki Koiteliin

Oli hyvä päivä lähteä kohti Koitelia, Kiiminkijoen koskenrannalle.

Olisi tänä kesänä ollut ainakin viisi kertaa aiemminkin aie sinne pyöräillä, mutta milloin mistäkin syystä olen jättänyt lähtemättä. Tänään en jättänyt, siis lähtemättä, vaan lähdin.

Matkaa kotoa sinne tulee sellaiset 30 km suuntaansa ja maisemat ja tienvarsinäkymät puolentoista tunnin polkemisen kuluessa vaihtelevat mukavasti. Välillä ei tunne kaupungin rajojen sisäpuolella olevansakaan. Mitäkö näkyi matkalla?

Matkalla näin käpytikkoja ja allergiavaikutuksia aiheuttavia pujoja, liki pensaiksi ovat tänä kesänä venyneet. Hönttämäen kohdalla oltiin jäniksen kanssa melkein törmäyskurssilla, se kun ponkaisi suoraaan eteeni tai minä sen, riippuu tietysti kumman suunnasta katsoo, mutta onnettomuudelta vältyttiin.

Joka kerta ohi kulkiessani Haipuskylän risteyksen tienoilla minua hämmästyttää ja ilahduttaa kaunis, ihan pyörätien kupeeseen yltävä, pieni suo. Varsinkin syksyisin se on hyvin kansallismaisemallinen. Tulikohan keksittyä uusi sana: kansallismaisemallinen? – Noh, jotain perisuomalaista maisemaa kuitenkin.

Kiimingissä asutusalueiden läpi polkiessa hoksaa seudulla asuvan paljon suurperheitä, talot ja pihat ovat isoja, pihoilla pyöriä ja kaikenmoisia leikki- ja pelivehkeitä aika lailla. Ja tokihan suomalaiseen maalaismaisemaan kuuluvat lehmät niityllä, toki kaupungissakin voi vielä karjataloutta harjoittaa.

Pyöräteiden pientareilla – pujojen lisäksi – on nyt paljon kukkia, pietaryrttiä eli nappikukkia, siankärsämöä, päivänkakkaroita ja apiloitakin vielä, ja sitten löysin uudenkin tuttavuuden: lyhytvartinen, pieni kasvi, jossa on pikkuisia valkoisia ja lilan värisiä kukkia. Se on nystysilmäruoho.

Poimin niitä keittiöön pikku maljakkoon, ja kanervia myös. Niitä hain metsänreunasta. Mustikanpoimijoitakin oli taipaleen varrella, – siinä ja siinä poimivatko turhankin läheltä tietä. Muutaman punikkitatinkin näin ajellessa paluumatkalla soraisen Koitelintien kautta. Poimimaan en ryhtynyt. Sienestän sitten möksällä. Toivottavasti.

Perillä Koitelinkoskella on sitten hyvinkin luonnossa, ja koskenkohinassa mieli levollinen. Ja jollei sinne mennessä ole, niin siellä tasaantuu, kun malttaa vähänkään aikaa kuljeskella ja istuskella rannalla.

Istuskelin, ja saaressa olevasta Tunnelmatuvasta kävin lounasjätskin hakemassa – pullaa kyllä olin ajatellut, mutta kun olin niin aikaisin (klo 11, jolloin kahvila aukeaa), niin pullat olivat kirjaimellisesti vielä uunissa. Toki jäätelökin koskenrannan penkillä istuskellessa maistui.

Nyt kun on viime aikoina sadellut aika lailla, oli joessa vettä – ainakin luullakseni – aika lailla enemmän vettä kun muina kesinä elokuulla. Kohinaa ja pyörteitä kaunis katsella, kuunnella ja kuvailla.

Retkeily on mukavaa. Vaikka vain pikkuinen kierros kotikaupungin reunamille.