Citypäivä

Aamuyhdeksältä lähdin kierrokselle ja päivä ehti kulua pitkälle iltapäivään ennen kuin kotiuduin.

Pojat  (pehtoori ja Junior) lähtivät tuninki-tapahtumaan (autojen tuunaus/hifilaite-happening) ja minä päätin mennä asiointikierroksen ja murmelin luona käynnin jälkeen katsomaan valokuvaaja Caj Bremerin näyttelyn Valvella. Ehdottomasti suosittelen. Olin aika imponoitunut. Sekä kuvista että historiasta. Kuvat ovat paitsi teknisesti erinomaisia, myös oivaltavia ja taitavasti hetken pysäyttäviä, mutta myös erinomainen ajankuva puolesta vuosisadasta (Kekkosen ajan) Suomessa ja maailmallakin. Ehdottomasti suosittelen käymään. Näyttely on avoinna ja ilmainen kaiket päivät syyskuun loppuun asti. *

Valokuvausretkestäni voisin melkein tehdä Kesäkilpailun kaltaisen tunnistusskaban, mutta enpä nyt taida ryhtyä moiseen. Toteanpahan vain, että tuli tänään käytyä ja kuvailtua uusia kohteita Oulusta. Mukavasti kului pari tuntia aurinkoisessa syyssäässä kierrellessä. Tämä puu on Raatinsaaressa, siltojen ”toisella puolen” – siis urheilukenttää vastapäätä. (kuvat kannattaa klikata isommiksi)

 Hdr-kuviakin innostuin taas kokeilemaan. Toivoniementie vitonen: meidän asunto 1980-luvulla toiseksi ylimmässä kerroksessa oikealla.

Toivoniemessä asuessa suihkut olivat osa maisemaa…

Tämä allaoleva näkymä on mitä ilmeisimmin hyvä hdr-kuvauksen kohde kesät talvet. Värejä riittää.

Promenadiini kuului piipahdus myös Tähtitornin kahvilassa. Ja sen alla olevasssa kellarissa, joka oli tänään auki.

Kellarissa on pienoisnäyttely, tosi pieni, Oulun linnan historiasta. Tähtitornihan ei ollut osa Oulun jo 1500-luvulla aloitettua linnarakennelmaa, vaan vasta 1870-luvulla rakennetun Oulun merikoulun (joka sijaitsi Lyskan paikalla) rakennuksiin kuuluva tähtitorni. Nykyisen kahvilan, Merikoulun entisen tähtitornin alakerran, kellarin rakenteissa lienee jotain siitä linnakkeesta, jonka Kaarle IX vuonna 1605 määräsi rakennettavaksi.

Kävin rundilla hallissakin, kalajuttuja ruoaksi hakemassa, poikakin kun saatiin seuraksi syömään. Torilla ja muutoinkin kaduilla paljon tuttuja (ilokseni törmäsin hesalaisiin ystäviinkin) ja muutoinkin kaupungissa paljon väkeä liikkeellä. Tänään oli ns. Siivouspäivä: (pop-up) kirppispöytiä ja -kojuja pitkin katuja ja katosten alla kymmenittäin. Teatterin reunustoillakin monta myyjää…

Tänään tuntui ihan kuin Oulussakin olisi ollut oikeasti kaupunkikulttuuria.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Valokuvaaja Caj Bremer
Valokuvaaja Caj Bremerin (s. 1929) retrospektiivinen näyttely esittelee hänen tuotantoaan 1950-luvulta lähtien. Näyttelyn on tuottanut Ateneum ja sen on kuratoinut Riitta Raatikainen. Näyttelyn teoksista vanhimmat on otettu 1950-luvun alussa ja tuoreimmat viime vuonna. Teoksista rakentuu yli puolen vuosisadan mittainen valokuvan kaari, jossa lehtikuvien lisäksi on esillä Bremerin perhekuvia ja luontotutkielmia. Aihepiiriensä kautta näyttely luotaa myös suomalaisen yhteiskunnan ja median kehittymistä.

25.8. – 30.9 avoinna joka päivä klo 10 – 20, vapaa pääsy

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.