Oulu – Sivu 15 – Tuulestatemmattua

Tuntuu ihan perjantaille

Tänään oli – vihdoin, onneksi – aamukahdeksaksi kampaaja, joten oli joka tapauksessa oltava varhain liikkeellä; hyödynsin turhankin aikaista nousua ja muistin aikeeni kuvata Oulu-laiva kausivaloissa.. Lähdin hyvissä ajoin kohti kaupunkia ja parkkeerasin Toppilan sataman huudeille. Mutkan kautta Oulu-laivan luo, sarjakuvausta ja sitten äkkiä pakkasta pakoon liki juosten takaisin autolle ja kaupungille.

Kun uusi luottokampaajani oli saanut pehkoni ojennukseen, ajelin kotiin viimeistelemään toissapäivän kuvausprojektin ja jäin kuin jäinkin koneelle: aamun kuvasaalis innosti kokeilemaan. Oulu-laivasta tuli tarinan aihe, ja vakavasti harkitsen, josko tätä vielä jalostaisin ja ensi vuoden joulukorttia kehittelisin… Aika näyttää.

Kun Pehtoori oli jo eilen ilmoittanut, että hän voisi tehdä tälle päivälle jälkkärin (sitruunapaistos – jota olin itse jo monta kertaa netissä katsellut ja harkinnut), oli minun melkein velvollisuus kehitellä tälle päivälle varatuista kuhafileistä jotain vähän spesiaalia. Kun juuri sain kuunnelluksi Lasse Lehtisen ruoka(muistelu)kirjan tulin kaivaneeksi esille häneltä (vaihtoskina LappItaliaan) saamani keittiokirjan (Täyteläistä elämää). Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin ohje (ja tarina) ”Kuha Walewskaan”.

”Kuha Walewska on Pohjolaan sovellettu klassisen ranskalaisen keittiön tuote. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään merianturan fileitä, tryffeliviipaleita ja hummerinpyrstöjä.
Puolalainen kreivitär Walewska oli Napoleonin rakastajatar. Tämän ruuan mausta päätellen ei tainnut huono ollakaan. Puolalainen sananlasku sanoo: ”Jotta kala maistuisi oikealta, sen täytyy uida kolme kertaa – vedessä, voissa ja viinissä.” Siinä on sääntöä kerrakseen!”

Silloin kun Duchesse-peruna (kermalla, voilla ja keltuaisilla rikastettu perunamuusi) on tehty onnistuneesti, se on kaunis, mukava perunaruusukelisuke lautasen/tarjoiluvadin reunoilla. Minulla se ei ollut onnistuneesti tehty (liikaa kermaa?). Mutta hiiteen kaikki ulkonäköpaineet: muusi kuin myös kala oli hyvää! Oikein hyvää. Ensi kerralla voin sitten hifistellä myös ulkoisilla tekijöillä. 😀

Pehtoorin sitruunapaistos oli hyvää. Yhdessä totesimme, että jonkin keksin kanssa (ranskalaisia vohvelikeksejä?) varmaan perfetto. Eikä tilkka ”vuosikerta”limoncelloa sekään ollut hassumpi makuparin osa.

Kohti uusia haasteita! Huomenna hiihtämään?

Joulu Muistikuvia Niitä näitä Oulu

Joulutervehdyksiä

Jouluinen tervehdykseni vanhasta Oulusta!

Tai paremmin palasista kootusta Oulusta…

Näin tunnelmalliselta ei Kauppahallin tienoilla aamulla siellä käydessämme näyttänyt. Vesisateinen, pimeä päivä on nyt hiljalleen kuivahtamassa ja sade muuttumassa lumeksi. Jouluntunnelmaa on onneksi kotona.

Tänään on ollut myös joulutervehdyskäyntien aika. Poikkeusaikana, poikkeuksellisella kokoonpanolla kävimme vain kaksistaan äitiemme luona: Caritaksessa aamupäivällä ja Jäälissä iltapäivällä.

Nyt on huomisen pöytäliina silitetty, pöytä katettu ja koristeltu, lasit kiillotettu ja iso osa (hyvin perinteisistä) jouluherkuista jo tehty, vain viime hetken viimeistelyä vaille valmiiksi. Hiljalleen rauhoitun jouluun …

Joulu Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Ravintolassa – kaikkea muuta kuin jouluruokaa

Lasaretin joulumänty lauantaiaamun tyyneydessä. Makedonianmännyssä on 333 lamppua, – vieressä kuusessa ei yhtään.

Lasaretin historiasta olenkin kirjoitellut jo aiemmin aika pitkät pätkät: KLIKS

Onneksi heräsin hyvin varhain, otin kahvimukin mukaan ja lähdin Canonin kanssa kaupungille. Eipä ollut juuri muita. Ja mikä tärkeintä, siellä ei ollut jakeluautoja kaikkien keskustan talojen edessä, vieressä tai muuten tiellä. Eikä niiden keltaisena vilkkuvia valoja, jotka värjäävät rakennusten seinät oudon värisiksi, luonnottomiksi. En ole suinkaan varma teenkö vuoden 2021 jouluksi kortteja Oulun vanhoista kauniista rakennuksista, mutta varmuuden vuoksi olen niitä nyt taas kuvaillut. Jos maalis- tai lokakuussa päätän, että kyllä jouluinen Oulu on oleva korttien aiheena, ei silloin auta lähteä iltaisin tai aamuisin tai mihinkään muuhunkaan aikaan etsimään sopivia kuvakulmia ja kohteita. Materiaali on kerättävä nyt,seuraavan viikon tai parin aikana. Noh, mukavasti lumisessa, pikkupakkasaamussa vierähti parituntinen kymmeneen asti, jolloin jo ”liikaa” valoa. Kotiin saunaan ja sitten äidin joulu- yms. muille asioille.

Kun me ei olla pitkään aikaan, eikä taas tiedä, milloin pääsee, ulkona syöty, päätimme jo viikolla, että tänään mennään ravintolaan päivälliselle. Ja kun mennään, niin sitten valitaan hyvä, takuuvarmasti erinomainen paikka: olisiko se tänään Hugo, Uleåborg vai Istanbul? Paikallisia tukien… – Taas kerran valinta kohdistui Istanbuliin. Siellä oli muitakin, mutta turvallisen väljää kuitenkin. (Hassua että tällainenkin asia tulee erikseen mainituksi… Toisaalta se on aika olennaista. Kuinkahan kauan vielä?)

Ruoka oli erinomaista – kuinkas muuten. Karitsan kyljyksiä olisi riittänyt ehkä vähempikin, mutta hyvin jaksoin kaikki. Palvelu vähintäänkin ruoan veroista. Miljöö aina yhtä tunnelmallinen.

Ei mitään jouluruokiin viittaavaakaan, eikä mitään itse tehtyä. Sellaisia lienee tiedossa seuraavat pari viikkoa, joten tämä oli hyvä juuri nyt.

Joulu Oulu

Joulussa parasta on odottaminen

Sataa lunta. Tasatahtia sen kanssa joulufiilis kasvaa. Semminkin kun meillä alkaa olla aika vähäiset jouluhommat jo valmiina. Tällaista se on näinä päivinä, tässä iässä. 🙂

Tänään on kimpassa siivottu, olipa oikeastaan ihan mukava, ja käyty roudaamassa auton peräkontillinen ruokaa kotiin, puutarhalla kukat kotiin, surutaloon, äideille – puutarhan joulupuodista löytyi mökille kaunis ”reliefi”.

Enää kalaa ja viime hetken tuoretavarat ensi viikolla. Nyt voidaan laskeutua joulun rauhaan, odottaa jälkikasvua käymään ja olemaan kotikotona. Voidaan hiljalleen puuhailla jotain pientä, ulkoilla ja koettaa saada ajatuksetkin lomalle. Nukkua ja nauttia. Katsella telkkaria tai siis suoratoistoa: vihdoin sain kytketyksi C Moren: mistähän aloittaisi.

Nyt on aikaa odottaa… Mitenkäs Nalle Puh sanoikaan: hetki ennen hunajapurkin avaamista on se paras. Ihanaa joulunalusviikonloppua kaikille!

Historiaa Joulu Niitä näitä Oulu

Tiernapojat taas liikkeellä

Tiernapojat ovat olleet reissun päällä jo monta vuotta. Tämä on nyt kolmas paikka, jonne patsas on sijoitettu ja aina on keskustelu lainehtinut korkealle ja kuulunut kauas. Parempi paikka tämä on kuin edellinen. Se ensimmäinen oli ehkä historiallisesti eniten ”oikein”, siinä tiernapojat katselivat kohti kirkkoa ja olivat kaikkein lähinnä Hammarinkulmaa ja ”Tiernaristiä”. Oulun tiernaristi avattiin Kirkko- ja Saaristonkadun risteykseen vuonna 1950. Kyseisen risteyksen kulmissa toimivat Antellin tilat, Oulun Kauppa Osakeyhtiön Pohjoismaiden ensimmäinen itsepalvelumyymälä OKO, Hammarin Sähkö ja Kirjola-kirjakauppa (Kuva vuodelta 1961) Muistan oikeinkin hyvin Tiernaristin ja joulun avaukset siellä. Hämärä muistikuva on siitä, että yksi suuri hämmästykseni aihe oli se, että tiellä/kadulla sai kävellä, eikä autoliikennettä ollut tuossa kohtaa kun joulukatu avattiin. Olin ehkä niin liikenneorientoitunut jo alakouluikäisenä? 😀

Rotuaarin ”jatko-osa” Saaristonkadun ja Albertinkadun väliin on vastikään valmistunut ja tämäkin kävelykadun osa on saanut jouluvalaistuksen – sekä nuo Tiernapojat. Sanna Koiviston teos on kovasti mieleeni. Sitä tänään kahdeksan jälkeen ihaillessani kohdalle sattui toinen valokuvaaja, ehkä minua hieman vanhempi herrasmies pikkuisen pokkarinsa kanssa, tovin jutustelimme, hyvät joulut jo toivottelimme. Muitapa ei paljon näkynytkään. 🙂 Jouluvalaistua Oulun keskustaa kyllä kannattaa käydä katselemassa, siellä on paljon viehättäviä ja tunnelmallisia kohtia ja kohteita.

Loppupäivä on sitten mennyt enempi vähempi keittiössä: onnistuen ja sitten ehkä en niinkään. 😀 Mutta yrittänyt olen. Leipää ja pullaa, pataa (jääkaapintyhjennyspataan tuli vihannesten lisäksi mausteita, vähän sokeria, suolaa, pippuria nuhjuisia yrttejä, Mutti-murskeprk ja kolme chorizo tuorenakkia, lopuksi ruokakermapurkin jämät. Se oli hyvää peltileivän ja pussi-Caesar-salaatin kanssa. Ison padallisen loput kävi Juniori juuri hakemassa samalla kun toi meidän jouluviinitilauksen. Sekin homma helposti hoidettu.

Päivä kerrallaan kohti joulua, ei mitään kiirettä, tämä alusaika on parasta.

Historiaa Isovanhemmuus Joulu Oulu

Kolmas adventti

Adventtiaika

Onhan tästä ollut puhetta joka joulu: minulle kuten niin monelle muullekin, iso, melkein suurin, juttu joulussa, on joulun odottaminen.* Ja siihen odottamiseen, joulun riemun tuloon ovat syntyneet joulukalenterit, ja niihin liittyvät myös adventtisunnuntait ja adventtisunnantaisin poltettavat kynttilät. Jokainen joulukuun pyhä, joka sunnuntai, sytytetään yksi kynttilä lisää, aiemmin sytytettyjen edellisten rinnalle.

Kirkollisessa perinteessä ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään odotuksen, toinen ilon, kolmas rauhan ja neljäs rakkauden kunniaksi.

Monenlaisia joulukalentereita, nimenomaan adventtikalentereita on ollut kautta maailman sivu. Nyt on Oulussa yksi uusi, julkinen, kerran viikossa avautuva luukkukalenteri. Pikisaaren Merimiehenkotimuseon ikkunoista kukin avautuu vuorollaan: talossa avataan yhteensä neljä ikkunaa, yksi jokaisena adventtina. Nyt on avattu jo kolme luukkua. Tämä on niistä toinen. Merimiehenkotimuseo eli Matilan talo on Oulun vanhin koti, joka on siirretty paikasta toiseen. Nyt se on mukava kalenteri.

Vastaavia ikkunaluukkukalentereita on monissakin kaupungissa. Lähimpänä, yksi hienoimmista on Wanhassa Raahessa. ”Livenä” en ole sitä koskaan nähnyt, mutta nytkin seuraan Instassa ja kyllä tekisi mieli joku päivä ajella luukkuja katselemaan ja samalla Langin Kauppahuoneelle lounaalle ja putiikkiin saippuaostoksille (kirsikkatuoksuinen marseillesaippua on ihana).

Joulukuun lauantai

Heräsin seitsemän jälkeen siihen, että jostain kuului pienten askelten läpsytys ja varovaisesti ”mummi, mummiii … ” Yökyläläiset, pienet olivat kuin olivatkin löytäneet takanreunuksen joulusukista tonttujen tuomat yllärit ja hihkuivat hiljaksiin… Aika pitkään kesti non-stop-aamiaistarjoilu meillä. 😉 Oli aamupiirrettyjä ja kaakaota, leipää ja juttuja, tonttujen tarkkailua, pukemista ja puhetta. Leppoisaa ja välillä vähän vauhtiakin.

Kun Juniori muksujen kanssa lähtivät oli kotimme kummallisen tyhjä. Sitä tyhjyyttä lähdin pakoon lenkille, mm. Pikisaaressa kiertelin. Olinpa iloinen, että en kummoisempia ajatellut. Elin ihan hetkessä. Olisiko niin, että olisin pieniltä jotain oppinutkin; kunpa edes hetken muistaisin ja vain nauttisin joulun odotuksesta. Minä yritän.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* Sanaa adventti käytti jo Mikael Agricola kirjoituksissaan. Sana on kulkeutunut meille ruotsin kielen kautta latinan kielestä, jossa adventus tarkoittaa Kristuksen tulemista ja alun perin tuloa, saapumista. Sana on johdettu verbistä advenire ’tulla luo, saapua’, joka koostuu etuliittteestä ad- ’luo, kohti’ ja verbistä venire, joka tarkoittaa tulemista.

Kotus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Historiaa Niitä näitä Oulu

”Piparkakkutalo”

Alakööki

Torniosta Ouluun muuttaneet Åströmin veljekset Hemming ja Karl Robert perustivat Koskenniskaan 1860-luvulla nahkatehtaan, joka toimitti mm. Venäjän armeijalle lähes kaiken nahkatavaran (satulat, saappaat, valjaat, vyöt, …) minkä vuoksi tehdas menestyi ja laajeni. Monialaiseksi laajentuneesta Åströmin yrityksestä on alueella on jäljellä paljon monia rakennuksia ja jälkiä Åströmien ajasta.

Veljeksistä Hemming avioitui Maria Snellmanin kanssa ja he saivat vain yhden lapsen: (Jo)Hanna Helena Åström syntyi Oulussa helmikuussa 1879. Kauppaneuvoksen ja hänen vaimonsa ainokainen Hanna matkusteli paljon, ja vanhempiensa tukemana kouluttautui. Hän opiskeli lastentarhaopettajaksi Berliinissä Pestalozzi-Fröbel Hausissa ja Helsingin Ebeneser-seminaarissa, joista valmistui vuonna 1900.

Palattuaan Ouluun hän perusti kaupungin ensimmäisen lastentarhan, ja rakennutti sitä varten omin varoin upean, ison kansallisromanttisen talon (1913) Ainolan puistoon. Tarhan keittiö ”alakööki” oli vieressä. Talvisodan pommituksissa iso päärakennus tuhoutui, mutta Alakööki säilyi. Se säilyi aina vuoteen 2011 asti, jolloin se tuhopoltettiin. Kuvassa oleva Alakööki on rakennettu aiemman paikalle samoin piirustuksin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään aamusella yksikseni Alaköökin tienoilla.

”Piparkakkutaloksi” sitä nykyään kutsutaan.

Toisenlaisia piparihommia illansuussa…

Historiaa Muistikuvia Oulu Valokuvaus

(Joulu)posti

Postikonttori - muutama vuosisata sitten

Liljeblomin talo

Liljeblomin talo Torikadulla on Oulun vanhimpia puurakennuksia, tosin vuoden 1822 palon jälkeinen. Sen rakennutti (1831) nahkuri Tornberg. Empiretyylisen päärakennuksen pihapiirissä oli lisärakennuksia, ihan kuten missä tahansa 1800-luvun puolivälin kaupunkitalossa. Rakennuksissa oli muun muassa leivintupa, liiteri, navetta, talleja, nahkurinverstas ja heinälato. Nahkurin jälkeen talon omisti kauppiass ja laivanvarustaja Toussaint Liljeblom. Tuolloin elettiin Oulun laivanvarustuksen ja tervakaupan vaurainta aikaa. Liljeblomin jälkeläisten jälkeen, 1960-luvun puolivälissä, rakennus siirtyi kaupungille, mutta 90-luvulla taas yksityiseksi asuintaloksi; entisöintityö tehtiin niin pieteetillä ja hienosti, että se ansaitsi Viiskanta-palkinnon.

Liljeblomin talon jouluinen (toissa-aamuinen) julkisivu ja se, että talossa toimi 1800-luvulla vähän aikaa myös postikonttori, johdattelvat päivän aiheeseen. 🙂

Posti kulkee – moneen paikkaan

Postikonttorit tai ainakin Posti (ent. Itella, ent. Posti) on tärkeä palvelu juuri näin joulukuussa, joulun tullessa. Ja onpa sen toiminnassa ollut taas kömmähdyksiä.

Esimerkki 1: tilasin Ifolorilta ”jatkotilauksen” kalentereita, yhteensä kahdeksan kappaletta. Jostain, edelleen selittämättömästä syystä, postin kulku kesti kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisesti = melkein kaksi viikkoa. Sitten tuli kännykkääni ilmoitus, että Ifolorilta on paketti Tuiran postissa. Minä kiirehdin seuraavana aamuna hakemaan jo odotettuja kalentereita, paluumatkalla postista kotiin tulee viesti, jossa todetaan, että Ifolorilta on tullut minulle paketti – Tuiran Lidlin pakettiautomaattiin. Ihmettelin kovasti, että mitä ihmettä? Minähän juuri hain sen postista. Ajan kuitenkin Lidliin, ja naputtelen koodin automaattiin ja tsädäm: lokerossa on Ifolorilta minulle paketti, ihan saman kokoinen kuin se postista hakemani. Ovatko lähettäneet tuplasti kalentereita?

Kotona avaan paketit ja molemmissa, aika isoissa pahvipakkauksissa, on neljä kalenteria. Olisivat mahtuneet yhteen pakettiin, ja olisivat varmasti molemmat mahtuneet samaan jakelupaikkaan: joko Tuiran postiin TAI Lidlin automaattiin. Jos Ifolorilla on edelleen tapana tuhlata (olen ennenkin moista tuhlausta kritisoinut) ja lähetellä saman tilauksen tuotteita eri paketeissa, niin miksi posti sitten vielä jakaa ne kahteen eri noutopisteeseen. Okei, ei iso vaiva minulle, mutta silti, ja entäs jos olisin jo rollaattorimummo tai muuten vaikeasti liikkuva?

Esimerkki 2: Lähetimme Pehtoorin kanssa postikortit mökiltä ystäväpariskunnalle: sellaisia meidän sisäpiirijuttuja nämä korttien postittelut. Kaksi korttia, samanlaiset merkit, osoitteet oikein ja selkeästi, samasta paikasta (Saariselältä) samaan osoitteeseen (Oulun Koskitielle). Ja kuinka ollakkaan: kortit saapuvat perille eri päivinä.

Joulukortit kulkee

Ja sitten esimerkki siitä, että tänä vuonna lähetellään joulukortteja. Niin iloisena ja ylpeänä voin kertoa, että olen myydyt melkein 2000 joulukorttia! Suoramyynnillä, tilimyynnillä, ”tukkumyynnillä” liikkeisiin ja museoihin. Minulla ei ole enää kuin pari 10 kappaleen nippua kortteja jäljellä. Jos joku vielä kaipaa, niin kannattaa käydä vaikka Tuuma & Tikissä, Muoriprivaatin Pop-Up-kaupassa, Taitoshopissa, Kukkakauppa Kanervassa, Aleniuksen puutarhalla, Kauppahallin SaagaShopissa, Toripakan kioskilla, LifeStyleNordicissa – ainakin niistä pitäisi löytyä… Kalenteritkin (70 kpl!!) on jo loppuunmyyty. Tuntuu kyllä mahdottoman mukavalle, että kuvaustuotoksistani on tykätty. Ihan kuin olisin tehnyt hyvästi hommia, – sellaisesta tulee hyvä mieli.

Historiaa Oulu

Puistossa muistoissa

Nyt kun Oulukin on jo muutaman viikon ollut korona leviämisvaiheessa, ja rajoitukset ja suositukset ovat antaneet luvan siirtää kuntosalikassin takaisin eteisen vaatehuoneen perimmäiselle hyllylle, josta se jo pyöräilykauden päätyttyä oli hetkeksi esille otettukin, olen hyvällä omalla tunnolla vain kävellyt ja jättänyt salitreenit(kin) odottamaan suotuisampia aikoja. Eikä minua kyllä haittaa: hyvä syy vältellä salia, mielummin tepastelen. 🙂

Tänään jätin kameran pois, ja kävelin pitkähkön lenkin Pateniemen rantaan – ilman kameraa vauhti ja reippaus on parempi kuin kameran kanssa. Eilen aamulla olin kameran kanssa kuvailemassa kaupunginvaloja, #lumoilmiötä, joten askelmäärä jää väistämättä vähäisemmäksi kuin tänään.

Eilen Mannerheimin puiston sinistä valotaidetta kuvaillessa hoksasin, että minulla on puistosta – yllättävänkin – paljon muistoja eri elämänvaiheista. Joskus 60-luvun alussa oltiin perheen kanssa siellä ”sunnuntaikävelyllä” tai oisko ollut vappu tai äitienpäivä? Joka tapauksessa veljeni nukkui lastenvaunuissa ja minut taas kerran puettu mekkoon vai vekkihameeseen(?), mistä en tykännyt. Toisen kerran oltiin vuosia myöhemmin kesähelteellä ja pääsin kahlaamaan puiston keskellä olleessa matalassa altaassa.

Teininä ja jo ajokortin saatua käytiin kavereiden kanssa puiston reunalla olleella grillillä, Kinon grillillä, leffan jälkeen. Myöhemmin grillistä tuli ”Dookunin grilli”, mutta siihen aikaan en enää sitä harrastanut.

1980-luvulla tutustuin puiston 1920-luvun historiaan kun kirjoitin Oulun linja-autoliikenteen historiaa. Puiston paikalla ollut puutalokortteli paloi vuonna 1916 ja parisataa oululaista jäi kodittomaksi. Taloja ei enää paikalle rakennettu, vaan alueesta puhuttiin pitkään ”palotonttina”. Sen laidalla oli pirssiasema, moni auto-omnibussi piti tonttia ”seisontapaikkanaan” ja yksi Oulun ensimmäisistä puhelinkioskeista rakennettiin tontille. Sisällissodan jälkeen puiston keskelle pystytettiin muistopatsas eteläpohjalaisten valkoisten puolella kuolleiden sotilaiden muistolle, mutta Mannerheimin puistoksi se nimettiin vasta marsalkan 75-vuotispäivän kunniaksi (4.6.1942).

Toukokuussa 2006 sain taas yhden henkilökohtaisen muiston puistossa: oli Oulun yliopiston tohtoripromootion päivä, ja kaupungin läpi kulkeva promootiokulkue kokoontuu aina tähän puistoon. Sielläpä minäkin mustassa pitkässä puvussa, tohtorin hattu päässäni muutaman sadan muun kanssa odottelin kulkueen lähtöä… Meitä oppiaineen porukassa ei ollut kuin kuusi, yksi heistä oli Lasse Lehtinen, joka nälissään kävi puiston reunalla olleesta jätskikioskista hakemassa pikku pussillisen tuutteja ja jakeli niitä oppiaineen porukalle. En uskaltanut riskeereta jätskin syönnillä mustaa pukua etc. mutta oppiaineen promovoidut herrat frakeissaan ehtivät mansikkatuutit nauttia ennen kulkueen liikkeelle lähtöä.

Viime vuosina puiston muistot liittyvät Apsuun. Siellä me on monta kertaa kaksistaan humputtelupäivinä käyty – ja sitten Mäkkärille.

Historiaa Oulu

Aamusta asti reippaana

Kun kuu pitää huolen, että aamun parhaat valot eivät edes joulukuussa jää kokematta: oli aika lähteä aamuvarhain Canonin kanssa liikkeelle. Kuuhulluudesta ilonsakin.

Merikosken voimalaitos ja lamellipato

Merikosken voimalaitoksen kyljessä olevan lamellipadon valotaideteos on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen kaunis aamuin illoin, sillä patoluukut ovat olleet avoinna lähes joka päivä: vesi tulvii Ainolan puistossa ja jokisuistossa on vesi virrannut – toisin kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Lamellipadon valoille on ollut kaunis heijastuspinta koko syksyn.

Voimalaitoksen rakentamisesta on Kalevan kuvagallerioissa hieno kuvasarjakin (KLIKS)

Rakentaminen aloitettiin välirauhan aikana, 80 vuotta sitten. Välirauhan aikana työt edistyivät, mutta seuraavina vuosina sota hidasti rakennustöitä; työmaalla olivat silloin naiset ja vanhat miehet sekä venäläiset sotavangit. Suunnittelukilpailun (1941) jälkeen Alvar Aalto sai suunniteltavakseen Oulujoen suistoalueen (mm. Toivoniemen) asemakaavan laatimisen, ja voimalaitos on arkkitehti B. Strömmerin suunnittelema. Sodan jälkeen työt pääsivät vauhtiin ja Ouluun ja Oulujokivarteen tuli väkeä rakennustyömaalle kaikkialta Suomesta. Voimalaitoksen eka generaattori saatiin toimintaan vuonna 1948, mutta vasta vuonna 1954 viimeinen kone kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon.

Edesmennyt appeni oli Kemijoen Karihaaran voimalaitostyömaalla sodan jälkeen ja hänen kanssaan, kuten monen muunkin siellä olleen kanssa, tuli joskus juteltua työstä ja olosuhteista… Ei ollut valotaideteoksista aavistustakaan… Anno domini 2020 meillä on kaunis valotaideteos, jonka suunnitteli Ari Tiilikainen. Hän voitti vuonna 2014 Oulun Energia -konsernin 125-vuotisjuhlan valotaideteoskilpailun tällä teoksella, jonka nimi on ”m³s”. Se jaksaa minua aina vaan viehättää…

Kuvauslenkiltä kampaajalle ja kauppoihin

Kahdeksaksi oli ajanvaraus Virholle: todellakin oli aika. Ja mennessä sellainen älytön juttu, joka ei ollut ensimmäinen kerta ”näinä aikoina”. Niinhän minä ensin rajaan ja punaan huuleni ja SITTEN laitan maskin. Voisi ajatella että näinä aikoina huulipunan käyttö vähenisi, mutta eipä tunnu minulle menevän perille. Niin on piintynyt tapa, että kun mennään ihmisten ilmoille – vaikka mitään muuta meikkiä ei olisikaan – niin huuliin on väriä laitettava!! Ja sitten maski paikalleen. Tekeehän joku muukin näin?

Hiukset leikattuna ja kuosissa oli hyvä lähteä tyhjiin kauppoihin ostelemaan jouluksi lahjoja, lapsille ja pienille tietysti. Kirjakaupassa viivyin kauan ja lähdin kassi täynnä ostoksia ulos. Itsellekin pikkujoululahja. 🙂 Palaan siihen…

Pehtoori oli samoilla asioilla päivällä ja tahoiltamme kotiuduttuamme olimme reippaita ja vielä siivosimme kodin aika huolella. Ja sitten noutoruokaa. Toin Kaakkurin K-marketin sushibaarista erinomaiset siivouspäivän ruoat meille.

Hyvä päivä tänään.