Showing: 301 - 310 of 437 RESULTS
Liikkuminen Mökkielämää Vanhemmuus

Arkea pohjoisessa

Nyt on käsittämätön valo. Pohjoisen valkoinen kaunis valo. Nyt vasta. Ei ole viime päivinä näkynyt.

Kaksi päivää on oltu täällä. Ja suunnilleen koko ajan on satanut. Lunta, räntää, tuiskua, tuulta, tihkua. Silti.

Silti on oltu ulkona. Pehtoori enimmäkseen rantasaunassa. Kyllä. Mutta ei saunonut, vaan tehnyt remppaa. Lattia on vaihtunut uudeksi. Seuraavat 20 vuotta taas pärjäträän. Tai ainakin sauna pärjää. Meistä ei tiedä.

Mutta olipa mukava tänäänkin – hieman harhailevan – hiihtolenkkini jälkeen, iltapäivällä taas yltyneessä lumi/räntäsateessa valmiille löylyille hipsiä.

Tarkoitukseni oli tehdä vain pikkuinen lenkki, semminkin kun edelleenkin satoi lumi-räntää, joka vain hetkeksi tokeni… Kakslauttanen – Tievatupa – Kakslauttanen – tuollainen pikku sprintti oli tarkoituksena.

Noh, minun loistavalla kartanlukutaidoillani (ja vuosikymmenien paikallistuntemuksellani!!!!) kävi kuitenkin niin, että tulin lopulta hiihtäneeksi niin paljon, että tämän vuoden latukilometritavoitteeni tuli täyteen. Huolimatta siitä, että tuuli kääntyi vastaiseksi, että alkoi taas sataa, että en edelleenkään ole mikään hyvä hiihtäjä, että minulla ei ollut mukana mitään juotavaa. Siis tuhannen amatööri. Mutta hyvä mieli kun tuli hiihdetyksi, liikutuksi.

(lisää…)

Mökkielämää Niitä näitä

Luppoilua melkein koko päivä

Tässä suunnilleen kaikki, mitä olen tänään saanut aikaiseksi. Hiihtolenkki Luttotuvalle.

Lunta riitttää, ja sitä tuli viime yönä ja aamulla ainakin viisi senttiä lisää. Niinpä kaikkialla on valkoiset, pehmeät hanget, jotka keskipäivällä hetken kimmelsivätkin. Vain hetken, muutoin pilvistä ja juuri ja juuri pakkasen puolella. Ladulla oli melkoinen vilske. En suinkaan ole ainoa, jota tänä vuonna on löytänyt hiihtämisen!

Laskettelurinteiden parkkipaikat ihan täynnä autoja, hissien ala-aseman kahvila ihan täynnä tauottajia, lounastajia, kaakaon ja vohvelin nauttijoita, nuoria näytti enimmäkseen olevan. Etälukiolaiset ja -opiskelijat?

Pehtoori on päivän ollut Puuha-Pete ja raksa-ukko: rantasaunan lahonnut lattia on pois, ja uusikin jo melkein paikallaan. En ole osallistunut talkoisiin, sen verran vain, että sapuskan duunarille tein. Pirkka pakaste-tonnikalapihvit osoittautuivat oikeinkin hyviksi. Niitä hankin toistekin pakkaseen ”varalle”.

Huomenna yritän olla toimeliaampi.

 

Lappi Mökkielämää

Nyt on hyvä aika mökkeilylle

Ennen pääsiäiset oltiin ”aina” Lapissa. Viime ja tänä vuonna on ollut valtakunnallisella tasolla toive ja neuvo: ”Nyt ei ole aika lähteä mökille”. Ja mehän olemme kuuliaisia kansalaisia, ja oikeasti sitä mieltä, että koronaohjeistuksia on noudatettava, eikä siis ole pääsiäisiä parina vuonna mökillä vietetty.

Tosin ihan ainoa syy, varsinkaan tänä vuonna, ei ollut korona vaan se, että kotona oli mahdollista ja ilo viettää mummin elämää, tehdä pari päivää oikein urakalla ruokaa ja olla läheisten kanssa, ja oli mahdollista (lue: työt ei haittaa mökkiaikatauluja) lähteä pohjoiseen vasta pääsiäisen jälkeen, jolloin eteläläiset turistit jo palautuvat altistuttamasta meitä muitakin. Noh, hieman kärjistäen juuri noin. 🙂

Lähdimme aamusella, jolloin Oulussa vähän tipsutteli räntää, mikä yltyi Keminmaan jälkeen ihan silmittömäksi räntämyrskyksi! Tervolaan asti näkyvyys oli karsean vähäinen, etten sanoisi  niukka, ihan olematon ja sohjo roiskui vaarallisen kuuloisesti (tähän pelkoon minulla on paha kokemus nuoruusvuosilta, jolloin hurautin isän auton + peräkärryn + moottorikelkan katolleen huhtikuisen räntäsateen lauantaisena iltapäivänä, mutta eipä siitä sen enempää). Vaarallinen sohjo sai tänään ajelemaan huomattavasti viisaammasti kuin joskus 40 vuotta sitten! Ja ihan hyvin ehdittiin. Rollon jälkeen ajovuoroon Pehtoori, paremmalla kelillä ja vakaalla kyydillä.

Toiveissa on, että seuraavan viikon postaukset tulen tekemään tästä näkökulmasta: Myötätuulen pirtin pöydän äärestä. Josko yksi kotoa roudatuista pääsiäiskukista intoutuisi Lapin valossa kasvamaan ja kukkimaankin! 🙂

Liikkuminen Mökkielämää

Taivaantulia ja muita valoilmiöitä

Lapin valo ja sen erilaiset muodot ja ilmiöt ovat olleet viimeisen vuorokauden aikana keskeisiä.

Eilen illalla, sittenkin, alkoi revontulinäytös, jota en voinut sittenkään vastustaa. Koetin mökkipihassa, mökkitien varrella reposia kuvailla, hakeutua hyvään kohtaan ja aina tunsin olevani väärässä paikkaa. Eilen ei sentään ollut niin pelottavaa kuin toissailtana, jolloin pimeässä, liki vesisateisessa, lauhassa ja tuulisessa iltayössä puiden oksilta tippuvat vetiset tykkykimpaleet tömähtelivät maahan säikäyttäen useammin kerran. Yksin valottomassa (paitsi kuu!) maisemassa, märkien lumimöhkäleiden tippuessa maahan mutta myös niskaan oli vähän turhaa jännää. No eilen ei  sellaista, mutta oli niin kova tuuli, että kameran jalustaa oli pidettävä paikallaan, jottei kuvista olisi tullut ihan sutta ja sekundaa.

Että tällaiset vähän häävimmät pihavalot meillä täällä Hangasojan varrella.

Menihän se sitten taas aika myöhään, mutta aamun auringonpaisteessa, pikkupakkasessa, tuulen tyynnyttyä aamuyön aikana ja kunhan se oli vienyt loputkin lumet puista, oli taas intoa lähteä ulos. Ja iltapäivällä ladulle.

Neljän ladun risteys: Hirvaspirtti.

Ei maskille tarvetta, aurinkolaseille kylläkin.

Ja eikun uusia valoilmiöitä.

Rumakurulla oli komea haloilmiö. Ja päivätupa täynnä hiihtäjiä tauolla.

Enpä edes yrittänyt tunkea sisälle, tovin huilasin kämpän edustalla, ja sitten matka jatkui. Piispanojalla oli JONO tupaan. EIhän se iso tupa olekaan, ja ehkä oli jotain turvavälejä tms. mutta silti, että hiihtelijät oikein jonottivat! Kaikkea sitä.

Nyt sukset on pakattu pussiin ja autoon. Lähdemme mekin turvaväleilemään, ihmisten ilmoille. Kaksi viikkoa on mennyt nopeasti, – lähes ilman kontakteja. Ehkä vain kerran aiemmin olen ollut täällä yhteen menoon näin kauan (esikoista odottaessa, etätöissä jo silloin, kevättalvella 1989). Mutta voisinpa olla toistekin. Toisaalta nyt ei ihan niin paljon tympäise lähteä kuin tavallisesti. Lappi ja mökkielo on tehnyt hyvää.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.”

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

(Hellaakoski)

Tänään vuokrasin liukulumisukset. Kaikkea on kokeiltava. Tai no ei kaikkea, mutta nämä tuntuivat kiinnostavilta. Juuri tuonkin takia, mistä Hellaakoski runoilee: halusin umpihankeen, paljakkaan, pois laduilta, omille reiteille – uppoamatta.

Heti kymmeneltä kun Lapland Safariksen vuokraamo avautui, olin paikalla: reipas, ystävällinen nuori mies opasti ja peri 45 euron vuokran vuorokaudesta (= sukset ja sauvat). Liukulumisuksiin ei tarvitse erikseen monoja, minun uutukaiset Sorellini hän mainitsi ”just parhaiksi” tähän. Aika hoksaava ja kohteliaskin samaan hintaan. Ja oikeasti, varmasti juuri varrelliset, tukevat kengät ovat sopivimmat.

Ajelin ensin Laanilaan, josta hiihtelin (vai tepastelin?) nollakelisten, pehmeiden hankien yli muutaman puron rantaan, – taulukuvia. Heh! No eipä oikein simahtanut. Mutta yksi juttu mikä näissä suksissa minua etukäteen viehätti oli ajatus, että pääsen hankien, nimenomaan umpihankien, keskelle uppoamatta. Laduilla muiden sivakoijien joukossa en juuri ole kameraa mukana kuljettanut, laduille pysähdellyt mitään kuvaussessioita pitämään, mutta nyt oli mahis yksikseen tarpoa metsissä, kurujen pohjilla. Pari tuntia kuljin, kokeilin erilaisia pohjia, moottorikelkkareittejä, kävelyreittejä, umpihankia. Eihän se meno mitään lentävää ollut. Mutta mitä siitä. Oli helppo pysähtyä, kuvailla, kulkea – vapaana. 😉

Sukset ovat merkillinen yhdistelmä laskettelusuksia, perinteisiä murtomaasuksia, minisuksia (muistatteko 70-luvulta?), lautailua (lähinnä lukot)… näissä vuokraamissani oli karvapohjat, joten mäkien nousu oli helppoa, helpompaa kuin murtsikoilla, mutta luisto kaukana ”oikeista” suksista.

Kävin myös Kaunispään päällä, ajatuksena kulkea Urupäälle, mutta tuuli oli niiiiiiin kova, että en kauas edennyt, muutama kuva, mm. alla oleva, johon olen merkinnyt iltapäivän kohteeni ja sitten ajelin toviksi mökille, josta Pehtoori oli lähtenyt perinteiselle lenkille.

Lähdinpä siis uudelleen, uusi mahdollisuus lumiliukusuksille. Minulla oli nimenomaan sukset, eikä kengät, joita niitäkin on. Ja luulenpa, että tänne tuntureille ja niilläkulkuun sukset ovat paremmat kuin kengät. Ehkä pitää niitäkin joskus testata.

Ajelin Kaunispään ohi, kohti pohjoista Urupään ja Magneettimäen kohdalla olevalle parkkipaikalle, jossa olen käynyt kymmeniä ja kymmeniä kertoja kuvailemassa, ja miettinyt että olisipa mukava nähdä mitä lumiaidan takana on.

Tänään sitten sinne yrittämään. Ja tuntureitahan siellä. Yllättävää! Siellä on mm. Kuusitunturi, jonka rinteillä en nähnyt ainuttakaan kuusta. Toisaalta eihän paljakassa kuulu puita ollakkaan. (Paljakka on saamen kieltä ja tarkoittaa metsärajan yläpuolelle nousevaa tunturin puutonta lakialuetta. Wikipedia).

Tunturissa, pakkasen ja viiman silottomassa ja rouhimassa rinteessä, oli parempi kulkea kuin alhaalla kurujen nuoskaisessa, pehmeässä hangessa. Olipa ilo! Tuuli oli kova, mutta lämmin, aurinkoa, avara maisema, laaja tunturimaisema, – oi, että.

 

Nyt olisi vielä luvassa revontulia. Tuskinpa tänä yönä tarvii niitä lähteä pihalla vartoomaan. Eilen illalla – minä kuuhullu – kukuin puolille öin, kävin pihalla kamera kaverina. Kovin olivat hentoisia vihreät juovat. No mutta reposia kuitenkin.
Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hitaasti hiihdellen

Hiihtopäivä. Tänäänkin. Oli hyvä, että lähdimme (tahoillemme) jo aamupäivällä, iltapäivän puolella pilvistyi, lämpeni, nyt liki sataa vettä.

Valitsin reitikseni Kakslauttanen* – (Sivakkaojan vartta kohti)  Niilanpää – Kiilopää. Minulle ennen kulkematon, hiihtämätön, reitti/latu. Niilanpäällä on käyty patikalla, – itse asiassa ihan vastikään –  mutta ei hiihtämässä.

Tänään tarkoitukseni oli parin kilometrin jälkeen jättää Kakslauttanen ja lähteä kulkemaan Sivakkaojan rantamilla, mutta kuten oheisesta kartasta näkyy, minähän Tievatuvan ja Muotkan majan kohdalla ”hukkasin” oikean ladun ja tein pienen mutkan. Oli aika sitkasta kulku tuon mutkan ajan. 😉 Mutta sitten takaisin oikealle ladulle.

Kameraa ei ollut mukana, Huaweilla räpsin samalla kun hissuksiin hiihtelin ja nousin kohti edessä olevaa Niilanpäätä. Kilometrien mittainen nousu (282 mpy – > 435 mpy näyttää Garmin) sujui leppoisasti: ”Ei se matka tapa, vaan vauhti”. Minulla vauhti ja syke sopivalla tasolla, joten ehdin ja pystyin nauttimaan … Ja lopussa vIimeiset pari kilometriä Kiilopään juurelle, Suomen ladun majalla, olikin hulppeaa laskua.

Kovin oli hiljaista laduilla tänään, eilen liki tyhjää (vaihtopäivä). Meillä vielä vähän aikaa täällä, ei kiirettä, ei kaipuuta Ouluun.

Näin jännittäviä vaiheita tänään. 😀

Jossain näillä kohdin (Muotkan maja näkyy takana)  hukkasin oikean ladun… 🙂

Mutta pian taas reitillä.

~~~~~~~~~~~~~~~~

  • Kakslauttanen on joki, joka laskee Tolosjokeen. Nimen historiallisista perusteista täällä lyhyt juttuni.

Lappi Mökkielämää

Huikea hiihtolomapäivä

Yksi kuva kertoo enemmän kuin sata (vai onko se tuhat?) sanaa.

Miksipä siis turhia tänään sanoittaisin tätä päivää… En osaisi kuitenkaan.

Kävin aamusella kaupassa, Kuukkeliin olivat legendaariset kuulutukset palanneet. Ne on täytynyt joskus kuulla, jotta ymmärtää, mistä kummasta on kyse. Mutta siis: ne ovat taas läsnä, mikä monelle (= Tyär 🙂 ) on ilosanoma. Tosin potkukelkka kaljakaapin päältä on edelleen pois. Mutta siis: samalla kauppareissulla ajelin Kaunispään etelärinteelle. Kannattihan se, semminkin kun oli kamera mukana.

Kauppareissulta palauduttua suunnittelimme Pehtoorin kanssa hiihtolenkkejä, molemmille oma, mutta että kohtaisimme palatessa. Meidän eritahtinen hiihto ja minulle (tänään) lisähidasteena patikkareppu, jossa kamera hidastamassa vauhtia. Ei niinkään painonsa vuoksi, vaan koska tiesin pysähteleväni kuvaamaan. Sopivat ladut löytyivät, ja eikun Savottakahvilan pihaan auto parkkiin ja me molemmat ladulle: minä etelään, Pehtoori itään.

Kuten sanoin: en osaa sanoittaa. Vaikka yrittäisin jäisi volyymi puoleen siitä, mikä oli tunnelma, fiilis, ilo ja mielenrauha.

Tästä välistä puuttuvat kuvat meidän after skistä ja rantasaunasta. Nekin päivän kaiken muun hyvän tasolla: jos valittaisin, olisin surkimus.

Päivän ”gourmet” (heh!) oli tarte flambee, mutta modifioitu mökki/Lappi-tyyliseksi. Täytteenä poro-chorizo ja toisessa Tenon lohta. Erityismaininta pohjan ohuudesta: liki läpikuultava. Mökkiolosuhteissa sain sittenkin onnistumaan. 🙂

Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi. Ei todellakaan mene. Tänään on mennyt.

Mökkielämää

Mökkihöperöilyä

Lieneekö eka kerta elämässäni, kun minun piti tarkistaa kalenterista, mikä päivä tänään on?  Ei niinkään, monesko päivä tai mikä vuosi – ne ovat olleet ennenkin hukassa – mutta en tiennyt, mikä viikonpäivä tänään on: keskiviikko vai torstai? Sitä mietin Hirvaskurussa, ja mökille palattuani piti varmistaa, että torstaihan se. Ei niin, että sillä olisi mitään väliä mihinkään, mutta mielenkiintoista. Kertoo ehkä siitä, kuinka täällä mökkihöperönä, velvoitteettomana voi höllätä aikatauluista! En ole ihan satavarma, oliko se hyvä tunne.

Ja että näin pääsi käymään, vaikka aamupäivällä katsoin hallituksen koko pitkän tiedotuslähetyksen telkkarista, siis että olen ollut jonkun tiedotusvälineen äärellä, mutta silti viikonpäivästä ei tietoakaan. Olen joka tapauksessa, kuitenkin ollut ajan hermolla, miettinyt maailman menoa, tulevaisuutta, verrannut omaa oloani viime vuoden maaliskuuhun, jolloin ensimmäinen ”lock down” Suomessa julistettiin alkavaksi. Miten eri kohdissa ovat huoleni, iloni, pelkoni ja toiveeni – samoja asioita, mutta eri fiilikset.

Noihinkin mietteisiin liittyen, ehkä juuri niidenkin vuoksi ilo ja onni siitä, että meillä on nyt mahdollisuus olla täällä, erakoitua ihan rauhassa – jopa unohtaa viikonpäivät!

Nimettömään päivään on kuulunut lukemista, chattäilyä, ulkoilua, sauna, sapuskaa (kalkkunajauhelihapihvit – varteenotettava arkiruoka, kirjoittelen reseptin joku päivä) ja leffa. Tänään Netflix-elokuva, Sophia Lorenin tähdittämä ”Elämä edessäpäin”. Aika karu, mutta kauniskin. Ja italiaa, kieltä, tapoja ja näkymiä. Kuvattu ainakin osittain La Speziassa Liguriassa, jossa olimme puolenkymmentä vuotta sitten muutaman yön. Ja lopputekstit kannattaa ehdottomasti katsoa, tai paremminkin kuunnella: Laura Pausinin biisi (Io sì).

Ladunvarren maisemassa oli monta kohtaa, joista mieleen tuli Artek. Niinkuin tästäkin.

Liikkuminen Mökkielämää

Talven taittuessa

Näinä aikoina, kun Ilta-Sanomat uutisoi ”koska lumet ovat muisto vain” (koko juttu, jonka oudosta otsikosta tuo lainaukseni on, on täällä), kun Pehtoori ja minäkin ollaan siirrelty lumia paikasta A paikkaan B eräänkin tunnin, toki saatu samalla paljon hyvää, monipuolista liikuntaa ja kun Juniori työvuorojen välissä kolailee paitsi omalla talkkariviikollaan rivitalon pihassa, myös meillä Rantapellossa, tuntuu, että nyt olisi hiihtokelit ja muutoinkin talviliikunta taattu vähemmälläkin pyryllä ja satunnaisella, enempi vähempi jatkuvalla sateella.

Tosin tänä vuonna täällä tunturipuron rannalla ei ole sellaista lumimäärää kuin koti-Oulussa nyt tai kuin oli täällä esim. viime vuonna. Huolimatta siitä, että tänäänkin on koko iltapäivän satanut, ei sentään sellaista pyryä kuin eilen. Ja tänään aamupäivällä oli ihan kelpo keli. Pakkasta vain rapiat – 10 C, tuulta ihan turhan paljon, mutta ei lumisadetta.

Siispä parin päivän tauon jälkeen minulla hiihtopäivä. Tarkistelin latuinfosta, että Luttojoen varren latu on huollettu, ja ajelin autolla ”lähtöruutuun”. Latu kulkee Saariselän rinteiden ohi, alitse, ja olihan siellä laskettelijoita, pitkiksi jonoiksi asti. Parkkipaikat täynnä. Toivottavasti sama ei piakkoin  päde Ivalon koronatestauspaikalla. Any way, tuntuu aika hyvälle, että kotimaan matkailu kuitenkin saa jotain näinä aikoina. Toivottavasti vilkkautta ja elantoa yrittäjille ja työntekijöille, mutta ei tartuntoja enenevässä määrin tänne Lappiin eikä muuallekaan.

Reittivalintani oli aika hyvä: latu kohti Luttotupaa kulkee kurunpohjassa, – Iisakkipään, Pietarinvaaran ja Paskatunturin pohjoispuolella, Kaunispään suojatessa pohjoistuulelta. Mietin, itsekseni ihmetellen, että mieluummin olin siellä kuin mäessä … taidan olla jo aika vanha. Mutta kyllä minä vielä tälle kevättalvelle mäkeenkin haluan!

Meidän mökinvartijatonttumme, herra Routalempi, sinnittelee, taipuu ja uupuu, mutta ei anna periksi. Routalempi on hyvin ajan hermolla: tänäänhän on Talvi-Matti = talven taittumisen ajankohta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Matinpäivä on ensimmäinen kevätpäivä; Matinpäivänä talven selkä taittuu. En ole ihan varma kannattaako vanhan kansan sääennusteita ottaa kovin vakavasti:

Lunta on jouluna satanut kolmasosa, Mattina puolet. [Tarkoittaa että tulee vielä tuplat??] 

Matinpäivän jälkeen pitäisi tulla vielä yhdeksän lumisadetta. [Vielä vai enää?]
Jos Matinpäivänä sataa lunta, niin keväällä sataa vielä lunta niin paljon, että istuva koira peittyy pihalle. [Olisipa se koira pieni]
Kun Mattina on lumisade, tulee hyvä marjavuosi. [Ei muuta kuin metsään heti elokuulla….]
Jos ennen Matinpäivää paistaa päivä niin lämpimästi, että lumi alkaa sulaa, niin seuraavana päivänä on tuisku. [TÄmän perusteella ei huomenna tuiskuta,  – eikä sula!]

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~¨

Oma arkiruokahaasteeni on jatkunut mökkeillessäkin. Tänään paluu vanhan tutun ohjeen pariin: Uunifetapasta kannattaa muistaa. Kuten aiemmin   jo kirjoitin, kannattaa lisätä valkosipulia. Täällä paikoin arktisissa oloissa ei basilikaa eikä tuoreita chilejä ollut saatavissa, mutta tämäkin versio maistui, ja ennen kaikkea valmistui helposti. Kuva on tämän ruoan kauniista vaiheesta; pastan lisäämisen jälkeen muuttuu mössöksi, – ja herkuksi!  Ohje yllä olevan linkin takana…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Inarilla, Inarissa

Lupasi pakkasta, ja sen lisäksi tuulta: tuntuisi kuin – 26 C. Hiihto ei siis ollut vaihtoehto tämän päivän pääohjelmanumeroksi.

Tänään olisi siis juuri oikea päivä tehdä päiväretki Inarille (kuten sanonta kuuluu) ja Inariin. Aurinkoa ja kimmeltäviä hankia oli säätiedotuksen mukaan mahdollista nähdä. Niiden toivossa, ajatuksena kuvailla postikorttimaisemia, lähdimme ajelemaan ensin Ivaloon ja K-kauppaan (valikoimat ja hinnat paikallista Kuukkelia sopuisammat), minkä jälkeen kohti Inaria. Kovin monta kertaa siellä ei ole talvella käyty, joten siksikin sinne nyt.

Koko matkan, koko päivän, pilvet peittivät auringon, mutta välillä näkyvillä pilkahdus sinistä taivasta.

Ivalossa kävimme myös hautausmaalla. Erilainen kuin mikään ennen. Kerron siitä(kin) huomenna. Kuvien kera luonnollisesti.

Matka kohti Inaria jatkui.

Kirkonkylän läpi ajoimme ilman, että yhtäkään autoa olisi tullut vastaan. Noh, eihän sunnuntain puolipäivä mikään liikennehuippu ole muuallakaan…

Menesjärvelle käännyimme, ja sitten kohti Jäniskoskea. Hyytävää siellä oli! Oi, Juutua!

Pienen patikan teimme Korteslammelle, – ja olihan niin hyvä kun oli Sorellit! Ei palellut ollenkaan, kasvoja sentään kuitenkin.

Kunhan tarpeellisen määrän askelia olimme saavuttaneet ja aikaa ulkoilmassa kuluttaneet sekä minä yli 200 kuvaa ottanut, oli aika jatkaa juhlapäivää siirtymällä Aanariin. Vuoden ravintolaksi valittu hotelli Kultahovin ravintola on koettu puolenkymmentä kertaa ennenkin, eikä tämänpäiväisen jälkeenkään ole mitään syytä vältellä sitä vastaisuudessakaan. Siitäkin huomenna (tai ylihuomenna) kuvien kera lisää.