Historiaa – Sivu 11 – Tuulestatemmattua

Miksi Oulu on ”Valkea kaupunki”?

Oulu on Pohjolan Valkea kaupunki. Onhan se. Aina välillä kysellään, että miksi niin sanotaan?

Nyt kysymys oli esillä Facessa, ja koetin kertoa (kuten olen eräänkin kerran virallisemmissakin puitteissa koettanut), että Oulu valkeana kaupunkina liittyy erityisesti siihen, että kaupungista haluttiin sodan jälkeen, jälleenrakennuksen myötä, tehdä arkkitehtuuriltaan, yleisilmeeltään valkea. (Esim. Valkealinna keskustassa).

Lisäksi Nallikarin valkeat hiekkarannat ovat osa valkean kaupungin imagoa, mistä kertoo se, että lukuisat norjalaiset kesävieraat kutsuvat nykyisinkin Nallikaria Pohjolan Rivieraksi.

Ja ihan varmasti valoisat kesäillat ja -yöt ovat yksi syy sille, miksi Oulu saa kantaa nimeä ”Pohjolan Valkea kaupunki”.

Eihän Oulun ”valkeus” tai edes vaaleus ihan helposti kaduilla kulkijalle näy, mutta kun avaa silmänsä, niin todellakin: Oulu ON valkea (tai ainakin vaalea koko keskustan rakennuskannaltaan).

Oulun valkeus näkyy kaupunkikuvassa aika hyvin, varsinkin mereltä ja ilmasta katsottuna. Esim. tässä Matkailutoimiston kuvassa (vuodelta 2005), joka on myös toimittamani ”Oulun vuosisadat (1605 – 2005)” -kirjan takakannessa. Ja nimenomaan viime sotien jälkeinen rakennuskanta on tuota ”valkeaa”.

Eilisellä ja tämän päiväisellä aamulenkillä, melkein juosten, otin muutaman kymmenen, itse asiassa parisataa, kuvaa Oulun keskustan kaduilta. Vauhdissa, enemmälti sommittelematta… Kuvat siis ”juosten kus.. eiku kuvattu”. Koetin hakea nimenomaan katunäkymiä, joissa on rakennuskantaa sotien jälkeisilta vuosikymmeniltä, – 40-, 50-, 60- ja vielä 70-luvultakin. Ja kyllä minä näin Valkean kaupungin.

Ensimmäinen kollaasi tältä aamupäivältä

Ja toinen eiliseltä.

Kuvat eivät kummoisia, mutta kertonevat ”Valkeasta kaupungista”. Tällaisena kesäpäivänä myös sinivalkoisesta Oulusta. Niin kirkas ja kuulas oli taivas aamusella.

Kuvakollaasien kuvat yksitellen, isompina nähtävissä täällä. Ja edelleenkään eivät mitään valokuvauksen taidonnäytteitä…

KLIKS – Oulu – Pohjolan Valkea kaupunki

Historiaa Isovanhemmuus Vanhemmuus

DNA, geeniperimä, haploryhmä ja minä

Aivastatko syötyäsi tummaa suklaata? – Minä en, mutta minun DNA:ssani on kyllä monia muita jälkiä neanderthalilaisesta, esimerkiksi pituuteni. DNAssani on enemmän jälkiä neanderthalilaisesta kuin keskimäärin niissä kymmenissätuhansissa ihmisissä, jotka on ovat tehneet geeniperimän kartoituksen DNA:sta tällaisessa firmassa https://www.23andme.com/en-eu/

Minä sain tuon testin lapsilta viime jouluna lahjaksi. Testi hoitui muutamassa minuutissa, kunhan vastasi muutamaan kysymykseen ja sylki pieneen putkiloon pari senttiä, sulki putkilon, pakkasi mukana tulleeseen koteloon ja pakettiin ja lähetti – Hollantiinkohan se oli? Ja vastaukset tulivat joskus maaliskuussa. Firmalla on kaksi erilaista testiä: suppea ja laaja ( = halvempi 99 € ja kalliimpi 169 €). Minulla oli halvempi koska en halunnutkaan tietää mitään perinnöllisistä sairauksistani yms.. Vävykokelas on joku vuosi sitten ostanut itselleen sen laajemman testin, jossa saa tietoa myös sairauksista geeniperimässä. Sanoi, että oli aika odotuksen mukaisia ne tulokset.

Aika paljon tietoa pelkässä esi-isä/ätiti-paketissakin tulee. Esimerkiksi Minun kromosomeissani on tällaisia määriä eri puolilta Eurooppaa, ja siis vain eurooppalaisia ”pätkiä”.

Tuo on jännä tuo 0,2 % Brittein saarille (ml. Irlanti). Itäisen Euroopan, johon lasketaan tässä myös Viro, korkea osuus selittynee osin sillä, että äitini mummu (äidinäiti Kokkalan sukua) on tullut Virosta Koivistolle Karjalaan. Ruotsi on tietysti vahvana (4,3 %). Ja ”Broadly European” viittaa niihin italialaisiin mammoihin, joita aina itsessäni joskus tunnistan. (Näin tieteellinen tämä oma tulkintani on! 😀 ).

Testin mukana tuli myös kromosomikartta, jossa näkyy kuinka paljon (prosentuaalisesti) kussakin kromosomissani on noista em. alueilta saatua perimää, mutta enhän niitä tietenkään osaa sanoa, mikä kromosomi ilmentä mitäkin. Yksi ystäväni (viinikerhomme jäsen) on perinnöllisyystieteen professori ja näytin hänellekin sitä kromosomikaaviota ja laajaa ”raakadataa”, joka tuli mukana, mutta hänkin sanoi, ettei niistä voi tehdä päätelmiä ,mikä ilmenee missäkin piirteessä.

Tuloksia oli kaiken kaikkiaan aika paljon, mutta ne vähäisetkin geeni-, perinnöllisyystieteelliset ja DNA-opit, joita lukioissa kiinnostuneita luin ja opettelin, ovat unohtuneet ja englanninkielinen sanasto ei ehkä ole ihan sujuvasi hallinnassa näissä jutuissa.

Alla oleva aikajana sen sijaan on aika helposti tulkittavissa.

Tämän perusteella en ihan voi väittää, että viime viikonloppuna oli sukulaisten häät Englannissa.

Esivanhempien alkukodista saa myös tietoa. Äidinpuolen haploryhmäni eli esiäitieni heimo (tai ihmiskunnan pääryhmä sanaakin haplosta käytetään) kuuluu ryhmään X ja on nimenomaan ryhmä X2. Se on levinnyt laajalle, ja sen lähtö on voitu ajoittaa noin 19 000 vuoden taakse aikaan, jolloin jääkausi oli huipussaan ja jolloin heimo oli Lähi-Idän ja Kaukasuksen alueella. Heimo X2 on puolestaan osa Itä-Afrikkaan 150 000 vuotta sitten jäljitettävää L-haploryhmää.

Äidinpuolen isälinja on myös Haplo X2-ryhmää. Isän suvun mies- tai äitilinjan haploryhmästä minulla ei ole tietoa, mutta kunhan veljeni saa oman DNA-testinsä tehtyä ja siitä tulokset, niin sitten tiedän ainakin mieslinjan isän puoleltakin. Ja josko joku isänpuolen tätien tyttäristä (serkut Pirkanmaalla ja Amerikassa – tästähän oli puhetta… 😉 ) tekisi tämän saman testin, niin sieltä saisin minäkin samalla lisää tietoa.

Minusta tämä on mielenkiintoinen juttu, ja tätä kautta voi etsiä DNA-sukulaisiaankin ja opiskella paljon lisää näistä asioista.

Suosittelen, ja tämmöinen on kyllä aika hyvä lahjaidea, eikö?

KLIKS

Tämän lisäksi olen hankkinut tulokset myös MyHeritage -tietokannasta. Ja siellä rakennellut sukupuitakin…

Historiaa

Menneeseen humplahdin

Nyt on iso osa päivästä kulunut näiden asioiden parissa.

Kirjastossa, Caritaksessa ja internetissä olen ”kulkenut” sukuni jäljillä. Ja kuullut ja lukenut paljon uutta.

Impulsseja palata pitkästä aikaa sukututkimuksien pariin on nyt tullut viime viikkoina monesta suunnasta, mutta silti tänään tämä uppoutuminen tapahtui vähän vahingossa. Ja humplahdin menneeseen kuin joskus ennen…

Palaan nyt kirjojen ääreen, ja palaan ”tutkimuksieni” tuloksiin tälläkin foorumilla aika piankin.

Tuulestatemmattu ja Myötätuuli

Itsenäisyyspäivänä – mennyt minussa

Karjala!

Fiskars, Mustion kesäteatteri ja Perniö

Historiaa

Sinivalkoinen Suomen luonto – ja lippu

Eilisen postauksen sinivalkoiset kuvat saivat mm. kommentin ”Eipä tarvitse ihmetellä mistä Suomen lipun värit ovat tulleet”. Kyllähän aivan yleisenä käsityksenä on, että juuri Suomen talvinen luonto on lipun ja sen värien taustalla, mutta eihän se ihan yksioikoisesti niin mennyt.

Suomelle alettiin puuhata omaa kansallista (ei vielä valtiollista) lippua fennomanian noustessa 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja silloin oli monia erilaisia ehdotuksia ja eri yhteisöillä (esim. laivoilla/merenkulussa) omia versioitaan. Niin Zachris Topelius kuin Aleksis Kivi, Akseli Gallen-Kallela ja Eliel Saarinen ja muut Suomen kulttuurielämän monet vaikuttajat tekivät luonnoksia ja ehdotuksia. Topeliuksen ehdotus oli sinivalkoinen, mutta monen muun ehdotuksissa väreinä olivat punainen ja keltainen. Mm. Gallen-Kallelan ensimmäiseksi ehdottama lippu oli ”punakeltaristilippumme”. (alla kuvassa vain osa ehdotuksista)

Ja itsenäisen Suomen lippu, siis vielä 100 vuotta sitten Suomen lippu tosiaan oli puna-keltainen: punaisella pohjalla heraldinen leijona miekka kädessä katse länteen ja jalkojen alla ”itäinen” sapeli.

Leijona-vaakuna oli ollut Ruotsin vallan aikana Suomen kansallinen tunnus, ja heraldinen keltainen punaisella pohjalla oli perua jo 1500-1600-lukujen vaihteesta. Ja olipa se itsenäisen Suomen ensimmäinen virallinen lippu, joka kuitenkin vaihtui siniristilipuksi, jossa alkuaikoina oli leijona-vaakuna lipun ristissä. Lipun vaihtaminen keväällä 1918 oli osa sisällissodan seurauksia: punainen lippu ei valkoisille voittajille kelvannut.

Mutta toisaalta ei sitten myöskään sinivalkoinen lippu kahtia jakautuneessa, veljesvihan ja sisällissodan jälkeisessä rikkinäisessä nuoressa valtiossa edesauttanut eheytymistä, päinvastoin. Vasta viime sotien aikana siniristilipusta tuli kansallisesti yhteinäistävä symboli. Jopa niin, että kansakouluissakin alettiin laulettiin Lippulaulua. Kyllä mekin Koskelan kansakoulun itsenäisyysjuhlissa laulettiin oululaisen V. A. Koskenniemen sanoin:

”Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.”

Kuinka moni kahdeksanvuotias 60-luvulla ymmärsi yhtään, mitä lauloi ja miksi lauloi? En minä ainakaan. Mutta hienolta se tuntui, kun koulun juhlasaliin laulun aikana tuotiin lippu.

Ja sitten vielä sellainen juttu, että ne miehet, jotka Suomen lipun lopulta suunnittelivat (sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen) eivät laittaneet valkoiselle pohjalle taivaan sinistä ristiä, vaan heille Suomen lipun sininen symboloi merta. Kuten ilmeisesti myös Topeliukselle hänen ehdottaessaan lipun toiseksi väriksi sinistä.

Kaunis sinivalkoinen Suomen ja Oulun luonto joka tapauksessa on.

Historiaa

Sanomalehdistä historiaa

Sanomalehti Kalevan, toimitus ja pääkonttori, pääsi vuodenvaihteessa muuttamaan uusiin tiloihin Karjasillalla. Talo on komea (vas.), ja sopii hyvin viereisen Ympäristötalon viereen. Ihan äidin naapurissa on uusi talo. Kuvan etualalla on puu, Oulun bonsaipuuksi sitä nimitän ja olen sitä aika paljon kuvannut. Tämä kuva on viime lauantailta. Tulipa idea tuon maiseman tuotteistamisesta kuvan keinoin, mutta ei vielä onnistunut. Yritän paremmalla kuvauskelillä uudelleen joku päivä.

Paperi-Kalevaa en juuri enää lue, nettilehden selailen. Ja nyt olen jo joulukuun alusta asti melkein joka päivä silmäillyt Kalevan sadan vuoden takaa. Kansalliskirjaston digitoitujen sanomalehtien arkistossa on nykyisin nettisivu, jossa on aina ko. päivän lehti luettavana. Sieltä voit valita oman paikallislehtesi, olettaen tietysti, että se on ilmestynyt jo 100 vuotta sitten.

Juuri näihin aikoihin sata vuotta sitten sisällissota alkoi eskaloitua, nälkä ja levottomuudet, yhteenotot venäläisten sotilaiden kanssa olivat arkea kaupungeissa ja monin paikoin maaseudullakin.

Sata vuotta sitten kevättalvella 1918 Suomessa, nimenomaan Pohjois-Suomessa, tapahtuivat viimeiset nälkäkuolemat maassamme.

Tänään olisi ollut Oulussa mielenkiintoinen luentokin kirjastolla aiheesta, tai siis sisällissodasta, mutta kun meillä oli taas paistinkääntäjien kapitulijärjestelykokous. Ja työllistäähän se kyllä minua nyt muutenkin. Mutta viikon päästä alkaa olla ohi…

Mutta vielä noihin lehtiin palatakseni… minähän olen lukenut vanhoja lehtiä etupäässä Kalevaa, Liittoa, Pohjolan Sanomia ja Peräpohjolaista ihan työkseni monta vuotta. Ja silti tykkään lukea niitä vieläkin. Suosittelen. Mainokset ja erilaiset kuulutukset kertovat ihmisten arjesta paremmin kuin yksikään historiakirja. Suosittelen KLIKS

Historiaa Ruoka ja viini

Loppiaissalaatti ja ”hermovoimaa” helposti

Nyt on taas se aika vuodesta kun lehdet ja nettipalstat pursuavat laihduttamiseen ja uuden uljaan elämän kannustamiseen liittyviä artikkeleita, vinkkejä, varoituksia ja viinin ja viinan vierotuskamppanjoita. Mutta älkää huoliko: ”Ei huolta”, kuten Apsulla on tapana sanoa vähän jokaiseen asiaan. Vanhassa (tiedossa) vara parempi.

Oulun Lehti kirjoitti jo vuonna 1884 artikkelin, jonka otsikko oli: ”Raswan synnystä ja häwiämisestä ihmisruumiista”:

Kun iloitsemme nähdessämme lasten pyöreitä poskia, kun ihmettelemme naisten kauniita ruumiinmuotoja, ei meidän silmäämme silloin miellytä lihasten pyöreys, vaan näiden lihaksien ja nahan välillä makaava rasva, joka täyttää ne nurkat ja pyöristää ne särmät, jotka kauhistuttavat meitä laihojen ihmisten kasvoissa.

Rasva vain pyöristää kauniisti.

Ja jos sinulla on ongelma, etteivät särmäsi ole pyöristyneet, niin tässä täsmähoito! Eta – Tragol – Bonbon! Ei tarvita suklaata, portviiniä, juustoja tai jätskiä että ”ruumiinpaino lisääntyy 4 – 12 kilolla muutamassa viikossa!” Ja samalla saadaan ”hermovoimaa ja verta”!!

Tehdäänkö kimppatilaus, – jälkivaatimuksella luonnollisesti!

Vaikka ”rasva [on] useille elimille, kuten munuaisille, silmäterälle, rinnan rauhasille, välttämätön täyteaine” tein tänään kuitenkin salaattisafkaa.

Oliskohan tämä vähän sukua kreetalaiselle palikari-salaatille. Siellä loppiaissalaatilla on liki ekumeeninen tai maailmanrauhaa lisäävä merkitys: koko luomakuntaa yhdistänyt seremoniallinen psarokukiá-salaatti sisältää paljon papuja ja siemeniä, tässä minun versiossani on vain pinjansiemeniä edustamassa sitä osaa juhlasalaatista. Ja huom. pinjansiementen paahtamisessa ei sitten fuskata.

Loppiaissalaatti

Revi kulhoon erilaisia salaatteja (rucola, jäävuorisalaatti, tammenlehvä).
Siivuta sekaan kiwi-hedelmiä, muserra joukkoon mozzarella-juustoa, lisää tomaattilohkoja tai kurkkuviipaleita ja revi lopuksi sekaan ohuita parman- tai serranokinkun siivuja.
Lisää lopuksi basilikan lehtiä sekä paahdettuja pinjansiemeniä ja kaada kastikkeeksi kylmäpuristettua oliiviöljyä ja hieman balsamicoa.

Minulla ei ollut kinkkua, eikä paljon juustoakaan, joten rasvan kerryttäminen oli sitten taattava punaviinillä ja toki meillä oli tämän kanssa tarjouspaistista ja jääkaapin laarin pohjalta kerätyistä kasviksista yms, yms. tehtyä lihapataa… 😉 Sitä tulikin jätti-iso kattilallinen, onpahan moneen arkipäivään soosi valmiina pakkasessa. Ja tuosta salaatista vielä: kylläpä oli kiiwi hyvää pippurisen lihapadan ohessa. Kelpo salaatti.

(BTW. kuvassa nyt ne salaattiottimet, joiden ostosta Panttilainaamosta kerroin joku aika sitten. )

Nyt kun – vielä kesken oleva – Lukijakysely 2018 ihan selvästi näyttää, että aika iso osa seuraajista on joko satunnaisia ja / tai aika vastikään tulleita, niin rohkenenpa linkittää vanhaan postaukseeni. Kun kerran on loppiainen. Miksikähän meillä tänään on pyhäpäivä? Täällä on asiaan muutama selitys.

Huomenna en lähdekään aamuvarhain tarpomaan Koskelantietä eestaas, vaan lähden ensin autolla jonnekin, jossa on edessä ja takana tilaa, ja siitä sitten kävelemään ja kuvailemaan! Huomenna näkyy aurinko! Vähän viilenee, mutta hyvä vaan.

Ja huomenna illansuussa on lukijakyselyn arvonta sen jälkeen kun olemme pikkuperheen kanssa ensin nauttineet blineistä (lisää hermovoimaa!). Siis osallistu nyt! Kommentteja saa edelleen lähettää kyselyn kautta nimettömänä ja sähköpostilla suoraan… Tähän astisista jo kaunis kiitos!

Historiaa Jokaviikkoinen soppamme Joulu

Talvipäivän seisaus, joulun ajankohta ja Tuomas joulun tuo

Päivä pitenee jo. Talvipäivän seisaus ja jakoaika on nyt.

Euroopan ja Välimeren alueella jo ennen kuin Jeesus syntyi, oli tähän aikaan vuodesta, juuri näinä päivinä, yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhla kulki eri nimillä eri puolilla, ja sillä oli monia eri muotoja, se yhdistyi sadonkorjuun päättymiseen, myös kekriin, mutta tunnetuin ja vaikuttavin lienee ollut roomalaisten Saturnalia-juhla. Se oli kaikkien jumalten kantaisän Saturnuksen (kreikkalaisilla Kronoksen) juhla, johon liittyi perheiden yhdessäolo ja lahjojen antaminen. Viikon kestävän Saturnalian ajaksi keskeytettiin kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko, ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Tutun kuuloista?

Kun sitten Jeesus syntyi ja kristittyjen keskuudessa ryhdyttiin pitämään muistojuhlaa, hänen syntymäjuhlansa kunniaksi, päiväksi vakiintui loppiainen, selkeästi Saturnalian jälkeen siis. Loppiainen olikin tutkijoiden mukaan aika lähellä Jeesuksen todellista syntymäpäivää toisin kuin 25.12., johon Jeesuksen syntymäjuhla päätettiin siirtää 300-luvun Roomassa pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen.

Ihan samoin kuin Johannes Kastajan syntymäpäiväksi on päätetty kesäpäivän seisaus (pakanallisen keskikesän juhlan ”päälle”), päätettiin Jeesuksen syntymäjuhla siirtää tarustoon, taivaankappaleiden kiertoon ja työvuoteen liittyvän pakanallisen Saturnalian ja muiden keskitalven juhlien päälle ja paikalle. Karkeistaen voisi väittää, että kristillinen juhla yhdistettiin vanhaan juhlakalenteriin.

Nyt talvipäivänseurauksen päivänä alkoi vanhan kansan mukaan joulu: hyvä Tuomas joulun tuopi. Erityisesti miehet saivat lopettaa työnteon ja ryhtyä joululevolle, pirtissä ja navetassa oli naisilla paljon tekemistä, ja sitähän naisväellä riitti toki joulunakin.

Hyvä Tuomas joulun tuopi, ja sen kunniaksi meillä tänään riisipuuroa ja luumurusinasoppaa pienellä brunssilla. Olkoon tämä sitten tämän jouluviikon jokaviikkoinen soppamme.

Näistä aineksista se puuro syntyi. Tuo Kiehu-maito on kyllä hyvä puuromaito. Ja miksi voita jo tekovaiheessa? – Kuullotan riisit aluksi ruokalusikallisessa voita. Ennen kuin oli tuota Kiehua, voi auttoi pohjaanpalamattomuudessa, ja kyllä se antaa vähän hyvää makuakin puurolle.

Ja kyllä me puuron jälkeen keittiön ikkunasta ulos katsellessa jo nähtiin tonttukin! Ihan varmasti nähtiin.

Historiaa Ruoka ja viini

Suomen prinssin viiniä ja risottoa

Suomen itsenäistymisvaiheisiin liittyi ns. kuningasseikkailu kun eduskunta (9.10.1918) valitsi Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin, joka joutui kuitenkin pian luopumaan kruunusta, paljolti länsivaltojen painostuksen vuoksi.

Nyt prinssi Friedrich Karlin, Suomen lyhytaikaisen kuninkaan, pojanpojalla Landgraf Moritz von Hessenillä ja tämän vanhimmalla pojalla Prinz Donatus von Hessenillä on arvostetttu viinitila Rheingaussa.

Ja Suomi100vuotta -juhlan kunniaksi heidän laaturieslinginsä (vai riesling´nsä) on saanut juhlaetiketin.

Tätä harvinaista herkkua saa tilaamalla Alkon tilausvalikoimasta. Hyvin ehtii vielä joulupöytään, ja ehkä sopii vielä paremmin uudenvuodenaaton juhlaan, jossa voisi olla tarjolla vaikka äyriäisrisottoa. Niin kuin meillä tänään mökkipäivällisellä. Alkon luonnehdinta viinistä ei minusta ole ihan osuva, emme löytäneet siitä sitruunaisuutta, täyteläistä, mutta raikasta hedelmäisyyttä kyllä. Sopivan happoinen se on. Oikein hyvä.

Katkarapu(äyriäis)risotto

2 rkl voita + 2 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä,
2 dl risottoriisiä
1 prk Mutti-tomaattimurskaa
2 dl valkoviiniä
1 litra kanalientä
1 puntti persiljaa
suolaa, pippuria
1½ dl parmesanraastetta

Pussillinen jättikatkarapuja

Kuullota silputtu sipuli voin ja öljyn seoksessa, lisää valkosipuli ja sitten risottoriisi. Sekoittele siten, että riisi on läpikuultavaa.

Lisää joukkoon tomaattimurske, ja anna sen imeytyä riisiin. Sekoittele koko ajan. Lisää viini ja anna sen vuorostaan imeytyä ja sitten lisäile lämmintä kanalientä vähän kerrallaan, sekoita aina välillä.

Maista ja mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää joukkoon sulatetut jättikatkat ja muut mahdolliset kypsennetyt äyriäiset. Älä enää keitä, etteivät merenelävät sitkisty. Lisää persilja ja parmesan.

Teemaan sopivasti jälkkäriksi oli Finlandia-marmeladikuulia. Silloinkin kun ollaan kaksistaan mökillä, eikä ystävät tai lapset perheineen ja kavereineen ole päässeet seuraksemme, teen ruoaksi mielelläni jotain hyvää, melkein joka päivä jotain vähän spesiaalikin, mutta se rajoittuu vain etu- ja pääruokiin. Harvoin meille kahdelle mitään jälkkäriä rustaan. Tänäänkin marmeladi riitti oikein hyvin.

Historiaa Oulu

100-vuotiaan Suomen synttärit Oulussa

Itsenäisyyspäivä. Se on usein vietetty, viime vuosina, vuosikymmeninä, melkein aina Koilliskairassa, kaamoksen alettua Lapin hämärässä, sinivalkoisissa pakkasissa. Tänä vuonna siirsimme lähtöä (mm.) Suomi 100 – juhlallisuuksien takia. Onhan tässä monta päivää ollut kaikkea hienoa katseltavaa, myötäelettävää, kuvattavaa Oulussakin. Halusimme olla täällä Suomi 100 -juhlaa elämässä mukana. Ja nyt kun kerran oli mahdollisuus valita, milloin pohjoisessa, milloin kotona.

Lähdimme aamupäivällä hyvissä ajoin kaupunkiin, jätettiin auto kauas hautausmaasta, jotta saatiin samalla tehtyä kunnon kävelylenkki. Ja olimme hyvissä ajoin sankarihauta-alueen reunamilla. Silti kaukana eturivistä. Väkeä oli tosi paljon.

Oulun hautausmaalla järjestettiin valtakunnallinen Suomi 100-kunniavartio ja siellä oli paljon väkeä, niin paljon, ettei meidän pikkuperhe päässyt lähellekään näkemään … olivat käyneet papan haudalla… Kunniavartiossa oli vapaaehtoisia miehiä ja yksi nainen jokaiselle sankarihaudalle, joita Oulussa on 456.

Koetin kuvailla, .. ja sitten sain yhdeltä herrasmieheltä luvan ”tule tähän eteeni, voit kuvata tästä”. Siitä näin paljon paremmin. 😉

Klikkaamalla alla olevan kuvakansion oikean ylänurkan kahta nuolta saat kuvat täysikokoisiksi.

Kuviin ´osui´ monta tuttua: veteraani-historiatuttu, karjalainen hengenheimolainen, kälyn isä, entinen opiskelijani — Mietimme että kuinka olikaan hyvä, että nuoret miehet olivat saaneet tulla paikalle omissa kamppeissaan, sellaisina kuin olivat. Sellaisina nuoret miehet talvisotaankin lähtivät: malli-Cajander. Siihen kuului lakki, vyö ja ase. Ei ollut mitään paraatipukuja, ei edes asepukuja. Omissa vaatteissaan nuoret näyttivät siltä kuin sotaan lähteneetkin olivat. Nuorilta, erilaisilta, vakavilta.

Sankarihaudoilla olleita nuoria miehiä katsellessä tuli mieleen: Juniori on juuri tuon ikäinen ja ettei isä eikä kumpikaan pappa ollut rintamalla, mutta elivät sodan, kuten elivät molemmat mummut, Pehtoorin äiti ja isä, joka oli mukana sotatoimissa, molemmat vanhemmat omine elämäntarinoineen, joita äiti viimeksi eilen, harvinaisesti liki katkerana, Tanskaan lähtenyt (ei lähetetty 😉 ) sotalapsi, Karjalan evakko, muisteli.

Tänään sankarihaudoilla nieleksin monta kertaa, ja kuinka hornetin ylilento saikaan aikaan kylmät väreet.

Sitten takaisin autolle, äkkiä kotiin tekemään juhlapäivällistä (Juniori oli luvannut tuoda samppanjan (ja olihan ihan hurja hyvää Taittingeria tilannut Ranskasta, sen jälkeen eilistä soppaa, lohi-torttuja, ja kuinka ollakkaan poronkäristystä ja pottumuusia ja jälkkäriksi lettuja! Aikas suomalaista, eikö?)

No mutta ennen kuin oli päivällisen aika, oli aika Juhlakulkueelle. Pehtoori ei lähtenyt, joten ihan itsekseni ajelin Lyskan parkkiin, hyvissä ajoin, valmiina kuvaamaan, otettuani reitin selville jne.

Kulkue kiertää Kirkkokatu – Pakkahuoneenkatu – Isokatu – Linnankatu – Kirkkokatu -reitin päätyen takaisin kaupungintalolle, jossa vietetään kulkueen jälkeen yhteinen juhlahetki. Ohjelmassa kuullaan sanat satavuotiaalle Suomelle, jotka ovat Valveen sanataidekoulun 8-vuotiaiden sanataideryhmän ja Valveen videopajan nahoittamat. Ajankulkue: Onnittelupuheen Juha Hänninen. Juhlan päätteeksi lauletaan yhdessä Maamme-laulu Cassiopeia-kuoron johtamana ja juhlan huipentaa ilotulitus.

Ja niinhän minä pöhkö, kuten aika monta sataa muutakin kuvittelimme, että ilotulitus näkyy kaupungintalon edestä. Ei muuten näkynyt! Mutta Cassiopeia oli taas kerran huikea, kuorolaulu kumajaa kauniisti Oulun keskustassa. Enkä yrittänytkään päästä lähemmäs kuvaamaan, koska keskityin kuvaamaan ilotulitusta!

Noh, ohi meni.

Suomi 100 -juhlapäivä alkaa olla eletty! Pehtoori hakee lipun salosta, joka on valaistuna saanut olla siellä eilisestä asti. Kummallisen tärkeältä sekin on tuntunut. Liputus siis.

On aika ”rakentaa” huominen Joulukalenterin luukku. BTW: Tämänpäiväinen luukku liittyy enemmän Suomen 100-vuotiseen historiaan kuin yksikään aiempi postaukseni.

Huomenna satavuotiaan Suomen ensimmäinen päivä… oletkos ajattellut, mitä se tuo tullessaan…

Historiaa Joulu

Joulumarkkinoilla ja -myyjäisissä

Kävin sunnuntaina sekä Oulunsalon Vanhan Ajan Joulumarkkinoilla että Alppimajan joulumyyjäisissä. Ja viemässä vanhoja, ehjiä joulukoristeita HOPElle.

Oulunsalossa markkinat olivat iso tapahtuma Kotiseutumuseon pihapiirissä ja rakennuksissa. Kojuja oli varmaan lähemmäs sata. Joulupukki, poniajelua, Lucia-neitoja, lampaita, ja villasukkia, leivonnaisia ja kaikkea sitä mitä joulumarkkinoilla nyt voi kuvitella olevan.

Ihan pikkuista vaille, että ostin Muumi-piparkakkutalon, mutta tyydyin muffinseihin ja ihaniin villasukkiin, jotka oli tehty noista luonnon kasveilla värjätyistä langoista.

Kudonhan toki itsekin, mutta nyt ostin mökille sellaiset juhlavillasukat. 😉 Ja mökille tai oikeastaan meidän patikkareppuihin ostin kuksat. Kauniit, pienet kuksat, jollaiset Saariselän matkamuistohyllyissä maksavat hyvinkin neljä-viiskymppiä, mutta markkinoilla 18 euroa.

Oulunsalosta ajelin Alppilaan ja Alppimajalle. Minä kyllä tunnen sen paremmin nimellä Kalevan Kartäno (myöh. kirjoitusasu Kalevankartano). Sen rakensivat saksalaiset välirauhan jälkeen upseerikerhoksi. Sen vieressä (Iskossa ja Pyykösjärvellä) oli SS-Vuoristodivisjoona Nordin koulutus- ja huoltokeskus Pikku-Berliini.

Saksalaisten lähdettyä Kalevankartono siirtyi Suomen armeijan käyttöön ja sodan jälkeen Pohjolan Karjalaseurojen piiri osti sen, mutta myi jo 50-luvun alussa Oulun kaupungille. Silloin siinä toimi elokuvateatteri ja retkeilymaja ja se oli erilaisten juhlien pitopaikkana, kunnes siitä tuli kaupungin työtupa. Työtuvan aikana kuvassa näkyvä yläkerran tila oli täynnä mattopuita, minä muistan vielä miltä siellä tuoksui ja millainen ääni siellä oli. Ompelimokin oli samoissa tiloissa. Tykkäsin kovasti käydä tuolla, minusta se oli ihan tavattoman hieno paikka.

Joskus 60-70-lukujen vaihteessa rakennuksesta tuli Tuiran paloasema. Vasta reilut kymmenen vuotta sitten paloasematoiminta siinä lakkasi ja nyt se on taas juhla- ja tapahtumatilana vuokrattavissa, nimellä Alppimaja. Sunnuntaina siellä oli myös joulukoristeiden keräyspiste, ja pienen kassillinen niitä sinne veinkin. Ja pienemmän pussukan kanssa lähdin myyjäisistä: vain käsintehty muistikirja tuli ostetuksi.

~~~~~~~~~~~~

Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestareiden legendaariset joulumyyjäiset ovat tänä vuonna sunnuntaina 17.12. OSAOn tiloissa Kaukovainiolla. En ole varma lähdenkö, mutta ensi viikonloppuna ajattelin käydä Pienessä Joulupuodissa. Ja Naisten joulumessujen ruuhkaankin ehkä lähden. On niin ihana katsella kaikkea, mitä ihmiset osaavat ja ovat tehneet. Mutta se ruuhka minua vähän arveluttaa. Ja yksi käsityölinkki pitää teille laittaa… Koukku ja Puikko – se ei ole vain joulumyyntiä, ja sieltä voi tilatakin ihan uniikkeja käsitöitä.

Muutaman joululahjan olen jo tilannutkin netin kautta, ja olisi tässä aktivoiduttava ja lähdettävä oikein ostoksille joku päivä.

Huomenna on ruvettava tosissaan valmistelemaan lupaamaani joulun ajan yllätystä tänne blogiin! 🙂