Showing: 51 - 57 of 57 RESULTS
Hautausmailla Historiaa Niitä näitä Valokuvaus

Pyhäinpäivänä 2012

Niin marraskuu kuin vain voi kuvitella. Yllättäen aamupäivän sateessa ja sumussa muutama kelpo otos. Säästän osan julkaisemisen viikolle, mutta tässä jo jokunen. 

Kuvat suurenevat klikkaamalla, ja tästäkin tuli aika hieno taustakuva tietokoneelle.
Klikkaa kuva isoksi, sitten hiiren oikealla näppäilemällä klik, klik,
ja avautuvasta valikosta valitse ”Aseta (työpöydän) taustakuvaksi” . 

Pyhäinpäivän aamu aukeni siis sumuisena, Pyhäinpäivänä – kuten niin monena muunakin lauantaina – tulee käytyä hautausmaalla. Enkä ollut ainoa. Sateesta huolimatta siellä oli jo aamulla aika paljon läheisiään muistavia. Kauan piti odottaa, että tämä käytävä ”tyhjeni” kuvattavaksi.

Tällaisia hienoja ”seppeleitä” en ole ennen nähnytkään.

Hautuumaalta reittini jatkui  – kuten monena muunakin lauantaina – Caritakseen; piipahdin äidin luona ja sitten jatkoin matkaa, ja sateesta huolimatta kiertelin ja kuvailin. Ulkoilma tuntui äärimmäisen hyvälle.

Pyhäinpäivän tunnelmaan sopivaa sumua.

Pyhäinpäivän historiasta ja kekristä avattiin meidän yliopiston kirjastossa näyttely torstaina, en ehtinyt avaukseen, mutta kävin eilen tutustumassa siihen.

Mukava sattuma että näyttelyssä oli pestuusopimus, tai siis työtodistus pestuun ottamisen jälkeen, juurikin perniöläistä piialta. Perniöstähän ne minun sukujuureni ovat… puoliksi.

Minäkin olen kekriin tai römppään ja sen historiaan törmännyt ja vähän sen vaikutuksia tutkinutkin ja ehkä uudessa projektissa tutkin lisääkin…  Neljä vuotta sitten olen jo römpästä, kekristä, runtu-viikosta kirjoittanut, täällä blogissakin. Ihan asiaakin ja selitystä postauksessa on; käy katsomassa ”kekrin ja römpän historiaa” KLIKS .

Tuon vanhan postauksen vaiheet muistan vallan hyvin ja tuntuu, että siitä on iäisyys. Ja tänään oli ihan erilaista sananvaihtoa kun poika kävi tuokion keittiössä istuskelemassa ja työjuttujaan kertomassa.

Meillä pyhäinpäivänviikonloppuun on monena vuonna sattunut viinikerhon synttärijuhlat, ja niitä me eilenkin (Botrytis Ouluensis 21 v.!) olimme viettämässä. Varmaan toistakymmentä kertaa on oltu meillä, mutta parina viime vuonna on pantu kerhon vuoden aikana kertyneet varat menemään ja menty ravintolaan syömään. Kaksi vuotta sitten olimme Istanbulissa kokkikurssilla, viime vuonna tasavuotiskekkereitä viettämässä Uleåborgissa ja eilen Hugossa. Harvoin on syöty – ja juotu – niin hyvin.

Menu oli järjettömän hieno ja se maistui kaikilta osin (paino sanalla kaikilta) hyvältä, erinomaiselta.

Hummerikeittoa
Tannilan poron ulkofileetä, sipulia ja mallasta
Sokerisuolattua siikaa, varsiselleriä ja vesikrassia
Alhopakan ankkaa, kurpitsaa ja timjamikastiketta
Suklaata ja passiohedelmää

Ehkä eniten mainesanoja  illan aikana maistetuista ja nautituista viineistä keräsi Ara Pathway Pinot Noir 2009, Uusi­-Seelanti. Jos menet Hugoon –  ja kannattaa mennä – , niin nauti siitä.

Tänään oli tarkoitus laitella Lontoon kuvista setti kuvasivulle, mutta olenko saanut aikaiseksi. Noup. Tein meille katkarapukasaria (oikein kasariruoka! retroa kerrassan) ja valkosuklaamuffinseja. Lueskelin (hömppää) ja nyt on jo ilta. Aika kuluu …

~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨

 

Hautausmailla Historiaa Niitä näitä

Hautuumaakierroksella vol. 2

Siivouspäivä. Koko päivä, mutta sitten päätinkin ehtiä vielä hautausmaalle, jossa oli joka kesämaanantaiseen tapaan parin tunnin hautausmaakierros. Ehdinhän ja onneksi ehdin sitä ennen käydä hakemassa huomisiin hautajaisiin tilatun kukkalaitteen, vaikka oli kyllä sattua pieni missaus. Mutta no hätä.

 

Hautausmaan portilla oli kuuden aikaan satakunta innokasta kuuntelijaa. Joukossa yksi opiskelukaveri, yksi yliopisto-opettajani, kaksi opiskelijaani. Mutta oli siellä paljon muitakin kuin historioitsijoita. Entisten oululaisten elämä ja hautaaminen kiinnostavat. Viime kesänä olimme kierroksella, jossa esiteltiin taiteilija-oululaisia teemalla ”Siveltimellä ja sulalla”. Tällä kertaa teemana oli ”Kaiken takana on nainen” (Ks. täältä seuraavien maanantaiden teemat). Tutustuin moneen uuteen, entiseen oululaiseen, monta tuttua tapasin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Niin kuin nyt nämä Bergbomitkin. Ovat jo vuosikymmeniä olleet jutuissani mukana, tavalla tai toisella … Nämä piparkakkureunaiset hautaristit ovat merkillisen sympaattisia.

Ja  tapani mukaan harhailin ”virallisen” opastuksen ohi, etsiskelin erikoisia etunimiä. Löysinkin yhden uuden: löysin piiiiiitkästä aikaa uuden nimen ”erikoisten etunimien -kokoelmaani”. Effendi. Effendi Abraham on yksi niistä noin 20, jotka Suomessa tämän nimen ovat saaneet. Sukupuolijako menee fifty-fifty. Siis se on sekä miesten että naisten nimi. Mitenhän tästä on väännetty puhuttelunimi? Efu? Effe? Jos on naisen nimi niin oiskohan Effi? Mielenkiint0ista

Ja sitten pisti silmään tällainen ”tabula rasa”.
Ei ollut varattu ainoastaan hautapaikkaa vaan jo paasikin pystytetty.

 Ei silti on Oulun hautausmaalla ainakin yksi kivi, jossa on jo nimikin valmiina,
syntymäaika myös, mutta kuolinpäivä vielä puuttuu.

Sitten hautakivi, jota voin käyttää seuraavan kerran perhehistoriaa tai sosiaalihistoriaa luennoidessani. Olen muistaakseni ennenkin kirjoitellut tästä tavasta antaa kuolleen lapsen nimi seuraavaksi syntyneelle. Tässä perheessä on syntynyt kaksi Lauria ja kaksi Brunoa. Miksei ensimmäisen, muutaman viikon ikäisenä kuolleen Matildan ”tilalle” kastettu uutta lasta? Vai onko Matilda kakkonen haudattu jonnekin muualle? Anneli ja Mauno ovat toisen sukupolven lapsia, ja kuolleet pieninä – onko heillekin annettu ”seuraajat”, jotka voivat hyvinkin olla vielä elossa? Vai onko 1930-luvulla jo luovuttu saman nimen käyttämisestä seuraaville lapsille?

 Kaikkinensa hyvä kierros. Tälle kesälle voisi yrittää ehtiä toisenkin kerran.

Hautausmailla Historiaa Italia

Cimitario – hautaustapa italialaisittain

Kauheasti kaikkea uutta tapahtunut täällä kotikaupungissa kuukauden aikana: Rajahaudan lenkin varrella on siistitty rantavitikkoa, viime syysmyrskyjen kaatamat puut on viety pois, Stockan parkkihallissa on remontti ja Herkussa on hyllyjen paikkoja vaihdettu, hautausmaalla tutulla reitillä on monta uutta hautakiveä,  Kauppahallissa uutta Toscanan patonkia (jossa oli onneksi suolaa toisin kuin Toscanan ja Umbrian leivissä paikanpäällä), Caritaksen edestä epämääräinen pensasryteikkö poistettu, Citymarketin (ei Prisman kuten eilen annoin ymmärtää ja kuten eilen itsekin vielä luulin) edessä on paleleva, mutta palveleva mansikan myyjä (Espanjan mansikat eivät ihan niin hyviä kuin Italiassa). Mutta yksi on ja pysyy: DNA:n asiakaspalvelun pitkät jonot! Kolme varttia ei ole homma eikä mikään! Ihan normijuttu. Mutta ehkäpä homma sentään korjaantui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta tuosta hautausmaa-jutusta tulikin mieleeni, että olen luvannut kertoa Umbrian  – ja monien muidenkin Italian maakuntien – hautalehdoista.

Parin kilometrin päässä taloltamme – alaspäin, siis kohti Pantallan kylän keskustaa – oli pieni aidattu hautausalue, sypressien reunustama hautapaikkojen alue. Kukkulalla. (huom autot parkkipaikalla, niitä oli aina)

(muistuttelen taas että kuvat suurenevat klikkaamalla)

Pantallan lisäksi taloltamme kävelymatkan päässä olivat Piedicollen ja Collazzonen hautalehdot. Collepepen kylän hautapaikoilla kävimme autolla. Nämä hautauspaikat olivat aina kukkulalla.

Collazzonen hautausmaalle vei autotiekin, mutta tämä polku näytti johtavan suoraan taivaaseen, … vai hautaanko?

 Nämä hautalehdot eivät ole ihan sellaisia hautausmaita, mihin me olemme tottuneet, vaan niissä on perheillä omat pienet hautakappelit tai sitten hauta-arkut on pantu seiniin. Marmori- ja graniittikappeleita ja -muureja.

Ja kukkia. Tuoreita kukkia, sekä noissa kappeleissa sisällä että hautaseinien lokeroissa. Jatkuvasti tuoreita kukkia.  Joka kerta kun ajoimme tai kävelimme  Pantallan hautalehdon ohi, oli parkkipaikalla vähintään pari autoa. Sunnuntaisin – ennen ja jälkeen messun – parkkipaikalla oli jatkuvasti trafiikkia. Nuorehkot miehet, perheiden isät, näyttivät useimmiten haudalle kukkia vievän. Eivät viipyneet kauan – mutta veivät kukat. Olisiko sosiaalisella paineella pienessä yhteisössä osansa? Jos perheen/suvun kappelissa tai nonnan haudalla ei kukkia vaihdettu tarpeeksi tiuhaan, miten yhteisö reagoi?

Meille hieman oudolta näyttivät kuvat, jotka oli hautapaaseihin kiinnitetty. Joskus hautakivi kertoi myös ammatista, sitä ei ollut merkitty ”tittelinä” kiveen, kuten Suomessa usein tapana on, vaan se kerrottiin kuvassa. Tällaiset olivat kyllä  harvinaisuuksia.

Italialaisia hautausmaita on nähty muuallakin. Kaksi vuotta sitten Montalcinossa kävin lukitun portin takaa kuvaamassa tällaisen: siellä on hautaseinät ja hautapaadet (maan päällä) mutta ei kappeleita (vähävaraisempia kuin umbrialaiset?)

 Vähän samankaltaisia olivat hautapaadet Sisiliassa Forza d’Agron korkeilla rinteillä (syksyllä 2008 siellä).

Myös tulomatkalla, esimerkiksi lauantaina Mantovassa, näimme samanlaisia hautalehtoja kuin Umbriassa oli. Mantovan hautausmaan portilla oli vielä iso kukkakauppakin.
Pantallan ja Collazzonen perhekappelit olivat komeita  – ja varmasti kalliitakin. Ja yhtä isohkoa perhehautaa muurattiin koko sen ajan kuin me kylällä asuimme.

 

Tästä kuvasta pidän. Kuvanakin. Lasten haudoissa ei yleensä ollutkaan kuvia.

 

RIP.  Rest in peace ja sama latinaksi:

Hautausmailla Historiaa Niitä näitä

Hautuumaakierroksella

Oulun hautausmaalle järjestetään joka kesämaanantai klo 18 kierros, jonka aikana tutustutaan hautamuistomerkkeihin tai merkkihenkilöiden hautoihin. Jo parina kesänä on ollut vakaa aie osallistua tällaiselle kierrokselle. Aikeeksi on jäänyt. Mutta tänään me sinne pehtoorin kanssa pyöräilimme. Meidän lisäksemme puolensataa muutakin oli innostunut kauniina, joskin tuulisena iltana, lähtemään Intiöön. Onneksi oppaita oli kaksi. Tänään parituntisen kierroksen aiheena oli siveltimellä ja sulalla tai harpulla ja kynällä. Kierroksen teemana siis oululaiset, Ouluun haudatut taiteilijat: Aukusti Koivistosta Jamppa Tuomiseen, Atte Kalajoesta Samuli Paulaharjuun.

Olin ehkä vähän pettynyt kun sattui taiteilijateema. Mielummin olisin tutustunut valtiollisen historian ”suuruuksiin” tai ihan hautamuistomerkkeihin. Siis niiden taiteeseen. Tai ehkä oululaiset tervaporvarisuvut (Snellmanit ja Bergbomit) tai virkamiehet olisivat olleet minulle läheisimpiä (omissakin artikkeleissani heitä käsittelyt), mutta hyvä se tämäkin kierros oli.

Ja kuten täällä on niin monta kertaa ollut puhetta, minähän tykkään kulkea hautausmaalla, Oulussa ja muuallakin. Enkä vähiten niiden erikoisten nimien takia. Ja vaikka tuolla Oulun hautuumaan vanhalla puolella olen kävellyt polut ristiin rastiin löysin tänäänkin uusia erikoisia nimiä. Kaksi sellaistakin, joita Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu ei tunne ollenkaan.

Ensinnäkin tässä on melko harvinainen nimi Oma, mutta Fausta on vielä harvinaisempi. Alle viidellä naisella ja alla viidellä miehellä koskaan. Ja huom. Hautakirven urkupillit kuten tuomiokirkon urkurille kuuluukin.

 

Sitten toinen löytö! Eefferi. Edward? lähtökohtana. Mutta Matti Eefferiksi poika on sitten kuitenkin vuonna 1871 kastettu. Matti Eefferi ei ollut mitenkään illan kierroksen teemaan liittyvä, joten minähän seurailin muutakin kuin oppaan selostusta 🙂

Ja Ståhleborgin puolella (vanhin osa hautausmaasta) oli satulamaakarin kisällin Jaakoppi Lagerkrantsin hautataulu tämmöinen. Klikkaa isommaksi näet tekstin.  Kova kohtalo oli Jaakopilla – vielä kuoltuaankin ”lewottomuudessaan walitti waikiasti”.

Luulen, että menen (ehkä pehtoorikin) vielä uudemmankin kerran kierrokselle.

 

Hautausmailla Valokuvaus

Sunnuntailenkillä

Tänään hautausmaalla oli kuin olisi kävellyt smurffikylässä tai hattivattien keskellä… hautakivet lumihattuineen hymyilyttivät.

Hautuumaalla kierrellessä rupesi paistamaan aurinko, joten päätin ajella Toppilansaareen. Siellä olikin paljon uutta katseltavaa ja kuvattavaa… Otsikkokuvakin on sieltä.  Tuli ulkoiltua oikein kunnolla. Ei tuullut ja näkyi aurinko! Lempeä aurinko, ei pakkasen kirpeä kova valo…

Tämä puu (vai pensas?) oli kuvattava koska minulle tuli siitä mieleen olkapääni … Tuolta se tuntuu. Mutta huom. taustalla siintää valoa …

Hautausmailla Italia

Al Pacinoa etsimässä

Eilen illalla alkanut sade pakotti meidät juoksemaan Corso Umbertoa hotellille, ja silti lähes kastuttiin. Sade jatkui yöhön ja aamu valkeni utuisena ja kylmänä (+ 16 C). Retkibussiin noustessa kahdeksalta tihuutti mutta Sàvocan ja Forza d’Agron kylässä vältyimme sateelta. Pojatkin lopulta päättivät lähteä mukaan retkelle, ja vaikkeivat jaksaneet kuunnella (nukkuivat mokomat, kun eivät öisin nuku) mafian historiasta ja nykypäivästä sujuvasanaisesti kertovaa Terhiä (Aurinkomatkojen opas) taisivat tykätä reissusta. Meidän kuopuksen kesällä loukkaantunut polvi ei sallinut ihan joka linnavuorelle nousua, mutta paljon nuoretkin kuvasivat ja tupisematta mukana kulkivat.

Aurinkomatkat markkinoi retkeä nimellä ”Kummisedän jalanjäljillä” ja kävimmehän me monissa elokuvan kuvauspaikoissa. Bar Vitelli tietysti tärkein! Ja näimme Michelin ja Apollonian vihkikirkon: mutta en nähnytkään Al Pacinoa! Vaikka niin mieluusti hänet kakkoselokuvan kuosissa olisinkin tavannut :). Joka tapuksessa kannatti katsoa elokuvat ennen reissua.

Matkaoppaissa ja matkakuvauksissa käytetään usein sanontaa ”huikaisevan kauniit näköalat” tai ”henkeäsalpaava maisema”. No, tänään eivät olleet ylisanoja! Varsinkaan kun puolelta päivin alkoi aurinko jo paistaa hienosti. Va bene!

Näimme 1800-luvun muumioita (Keminmaan kirkon aliset osin paremmin säilyneitä), luostarin, 1950-luvulle pysähtynyttä sisilialaiselämää, merkillisen hautausmaan 500 mpy. Pieniä viehättäviä (kuvattavia) yksityiskohtia paljon, sillä seurauksella, että koko ajan kuljin jäljessä muusta ryhmästä.

Kahdelta hotellissa. Partsille skumpalle ja miniläppäri esiin. Nyt virittäydymme hiljalleen viikonlopun viettoon.