Onko arjessasi tapahtunut muutoksia viime kuukausien aikana? Nimenomaan johtuen siitä, että se olisi riippuvainen Euroopan turvallisuustilanteesta, Suomen geopoliittisesta asemasta tai globaalista kriisistä?
Onko koronan helpottaminen (onko se oikeasti helpottanut? – Suomessa kuolee nyt Covid-19 -pandemiaan enemmän kuin edellisinä keväinä) muuttanut käyttäymistäsi arjessa tai asennettasi tulevaan?
Suomen koronaluvut
Lähde: John Hopkins University ”Covid-19 Dashboard” (jota seuraan edelleen, en tosin enää päivittäin kuten melkein pari vuotta olen tehnyt).
Onko Ukrainan sota muuttanut sinun elämänasennettasi? Oletko löytänyt itsestäsi hamstraajan ja/tai varautujan (jo hamstrannut ruokaöljyä, nostanut käteistä, koonnut kotitarvevarannon?), pelkääjän (mittaillut kartalta, kuinka pitkä matka mökiltä tai kotoa on itärajalle tai ehkä miettinyt tarkkaan, mitä somessa kirjoitat, jaat, kommentoit?), selvittänyt vedensaannin mahdollisuuden? Oletko ryhtynyt harkitsemaan kodinturvajoukkoihin liittymistä (tai niiden perustamista 🙂 )? Oletko huomannut olevasi kiinnostunut Suomen sotahistoriasta, Mainilan laukauksista, siirtoväen kohtalosta? Vai onko ”Carpe diem” -vaihde kääntynyt asteen tai pari vahvemmaksi tyyliin ”nautitaan nyt tästä hetkestä, kun vielä voidaan, elellään, reissataan ja nautitaan kympillä niin kauan kuin se on mahdollista”?
Tai jotain muuta, en osaa edes ajatella. mitä kaikkea nämä levottomat ajat ovat voineet saada mieleen… Nimenomaan, mikä on asennetasolla muuttunut?
Onko minun asenteeni muuttunut? Miten? Mistä johtuen ja millä aika-akselilla? – On. Ja paljon!!! Viimeiset, reilut pari vuotta ovat olleet melkoista mylläkkää, mielen muutoksia, paljon kasvamista ja paljon kipuilua, hyväksymistä, vanhenemista, eikä kaikki, ei ehkä edes suurin osa, ole johtunut pandemiasta tai itänaapurin mielivaltaisesta hyökkäyksestä. Mutta asenne moneen asiaan, elämäänkin, on muuttunut.
Ehkä kaksi juttua hoksaan ylitse muiden: olen entistäkin kiitollisempi kaikesta hyvästä elämässä. Ja kaikkea hyvää on paljon. Paljon!
Toiseksi kodista on tullut entistä tärkeämpi (siksikö, että ei ole päässyt rientoihin ja reissuun 😀 kuten ennen?). Kodin perkaus, kuolinsiivous, konmarittaminen, selkeyttäminen on ”kirkastanut” sitä. En ehkä osaa sanoa sitä mutta suunnilleen niin, että täällä on hyvä, tämä on todellakin riittävä, tämä on oma, omannäköinen, meille sopiva, hyviä pieniä näkymiä, hetkiä, tunnelmia tulvillaan, täällä on rauha (ainakin taas nyt) … juuri oma, omannäköinen, hyvä paikka. Ja vielä kun on mökkikin! Tämä riittää, tämä on hyvä.
Tänään mielessäni ajattelin sellaisenkin pienen jutun: ”Elämä on liian lyhyt, että söisi huonosti”. Onko vain klisee, ensimmäisen maailman ihmisen lausahdus, etuoikeutetun braissailua? – Voihan sen niinkin ajatella, mutta ei se ole sitä! Ajattelen, että on melkein velvollisuus yrittää tehdä arjestaankin hyvää. Eikä sen tarvi olla mitään yltäkylläistä, ylenpalttista. Hyvään arkeen kuuluu mielenkiintoista ja merkityksellistä tekemistä, aikaansaamista, luontoa, liikkumista, yhdessäoloa, kanssakäymistä, kohtaamisia, hyvän tekemistä, terveyttä. Tästä voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta kyllä te osaatte jokainen soveltaa omalle kohdallenne, jokainen ajattelee omalla tavallaan. Siitäkin mahdollisuudesta kiitollinen. Siitä, että voi ajatella ja kirjoittaa niin kuin tuntee ja haluaa. Se on ihmisoikeus. Siitäkin kiitollinen. Isosti.
Hyvää arkeen kuuluu kaurapuuro aamuisin, Juhla Mokka siihen päälle, sitten hyvää leipää ja juustoa tai hedelmiä lounaaksi, vettä joka välissä, mieluista, prosessoimatonta kotiruokaa päivälliseksi ja viikonloppuna herkkuja jos mahdollista. Niinkuin tänäänkin! Tähän aikaan vuodesta parasta, mitä tiedän: parsaa ja scampeja!
Jokaisella on oma hyvä arkensa, ja juhlansa. Sitä kannattaa varjella. Varjellaan tahoillamme, kohdataan, toivotaan turvallista tulevaisuutta, rauhallista arkea.
