Niitä näitä – Sivu 65 – Tuulestatemmattua

Mökkieloa sateisena lauantaina

Tänään kaksi olennaista juttua: kun kerran lupasi sadetta iltapäiväksi päätimme, että tänään ON se aiottu Tuulentuvan siivouspäivä. Toinen tärkeä juttu se, että ehdin vielä ”aamumetsään” – hain lähimetsästä niin paljon kehnäsieniä ja ja isohaperoita, että niistä riitti ruoaksi asti.

Tein (elämäni eka kertaa) sienilasagnea. Soveltelin omaa porolasagne-ohjettani, poron tilalla ”pannulla nesteet pois” -käsiteltyjä sieniä. Ja väliin vähän ylimääräistä (oikeaa, ei siis vain raejuustoa) juustoa. Hyvällä ruokahalulla nautimme. Sieniruoalle, lasagnelle italialainen chianti on usein passeli pari, ja niin se oli tänäänkin. Tänäänkin siis juhlaa ruokapöydässä.

Meidän Tuulentuvan (meidän vanha mökki, pikku mökki, vierasmökki, mökillä yöpyvien ystävien, lasten ja lapsenlasten mökki, vm -85) siivous on pitkin vuotta siellä asustelevien vastuulla, – imurointi ja vessan siivous lähtiessä on mökkiasujien ”palvelusohjesääntöön” 😀 kirjattuna, ja hyvin on homma toiminut. Joten minun/meidän siivousintoilu ei kovinkaan usein ”ylämökkiin” asti yllä. Kerran vuodessa kuitenkin suursiivous. Tänään oli se tämänvuotinen ”kerran”. Jokunen tunti kimpassa touhuttiin ja tuli puhdasta.

Olen tässä suhteellisen intensiivisesti keväällä Huvila & Huussi -ohjelmaa sekä Suomen kaunein kesämökki -ohjelmaa katsellut ja inspiroitunut. Olen suunnitelllut jotain simppeliä, helppoa, edullista raikastamista mökkiin ja ryhtynyt harkitsemaan, että josko maalaisin ikkunalistat valkoisiksi. Ja ehkä maalaisin katonkin!?

Mitäs mieltä olette? Kannattaisiko? Onko muita ideoita? Valkoiset sivuverhot? Eivät sovi Lapin mökille? Vai sopivatko sittenkin? Sisustus on nyt ollut suunnilleen 17 vuotta tämän näköinen, – vähän haluaisin raikastaa. Punainen on tehosteväri, ja se miellyttää edelleen, mutta … Mitäs tekisin?

[Laajakulmalla otetuissa kuvissa mökki näyttää PALJON isommalta kuin todellisuudessa on.]

Tuulentupa on oikeasti mökki, tämä meidän uusi ( vm -2007) Myötätuuli on enemmänkin ”vapaa-ajanasunto” tai ”kakkoskoti”. Sitähän se nykyisin yhä enemmän meille on ollutkin, viime vuosina yli kaksi kuukautta, melkein kolme, vuodesta täällä. Korona-aikana tyttärelle ja Vävylle etätyökoti. 🙂 Tulevina vuosina meillä ehkä mahdollisuus olla täällä vielä enemmän. Nytkin ollaan vielä monta päivää, mikä tuntuu oikein hyvälle.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Sieniä koko päiväksi

”Hän ajatteli, miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.”
-Muumipeikko

Aamupäivä, iltapäivän puolelle asti, metsässä. Pari korillista sieniä parista paikasta (taas Kutturan suunnalla ja Ahopäänlammen huudeilla), ja sitten mökille lounaalle. Tein lämpimiä leipiä, päälle isohaperohakkelusta, kuus-nolla markettien pizzaslicet (joita ei ole koskaan tullut testatuksikaan 🙁 joten vakuuttava arvio tämä.) Pehtoori lähti vielä katsastamaan kolmannen apajapaikan. Minä jäin mökkikeittiöön – vältyin iltapäivän sateelta.

Meidän mökkimaisemissa on kyllä paras sienivuosi naismuistiin. Ja erilaisia sieniä, kehnäsienet uusi löytö! Aikaa on – ilolla ja rakkaudella – kulunut metsässä, mutta myös sieniä pakastaessa, ryöpätessä, suolatessa, silputessa kuivuriin. ”Jälkipuinti” ei ole ollenkaan niin mieluista kuin metsässä kulkeminen. Varsinkaan jos on pari innokasta apuria mukana…

Mutta palkitseehan pieni työstäminen: meillä tänään ruoaksi aika jumalaista tattirisottoa, jossa melkein enemmän herkkutatteja kuin riisiä. Tämä oli oma versioni monesta ”virallisesta”.

Punaista vai valkoista viiniä risoton seuraksi? – Koska täsmäviiniä ei ollut hankittu ja koska minulle edelleen punaiset aika harvinaista herkkua, avasimme espanjalaisen albarinhon, – ei ollut oikein hyvä valinta, mutta kyllä pullo ja kattila saatiin tyhjäksi ja olo enemmän kuin kylläiseksi.

Nyt on kahdeksan pakettia tatteja pakkasessa, kaksi kiloa suolasieniä purkitettu, kuuden kehnäsieniruoan ainekset ja neljä isohkoa pussia isohaperoita pizzojen täytteeksi pakkasessa. Kuivurista vielä tulossa pusseja. Enpä ole koskaan ollut mikään hamstraaja, mutta onhan tällainen ”talven varalle varautuminen” mukavan tuntuista.

Mökkiviikonloppu on hyvällä alulla, sää voisi olla ehkä suotuisampi, mutta toisaalta toki löytyy sadepäiviksikin puuhaa, jollei tunturiin huvita lähteä.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia mökkilomalla… :)

Halaukset ja heipat aamulla, – mökki hiljeni, minä nieleksin, mutta samalla niin hyvilläni näistä kuluneista päivistä. Ja siitäkin, että me Pehtoorin kanssa voitiin vielä jäädä.

Koskapa sataa ripsupteli oli hyvä ryhtyä siivoilemaan ja järjestelemään, pyykkipäiväkin. Tuulentuvan kuurnaus jätettiin huomiselle. Puolelta päivin kohti Ivaloa: isolla kirkolla apteekki, posti, Alko, iso marketti ja HEP = Halpatalo Extra Piste: ”Jokaiselle jotakin”. Kyllä kaiken maailman Ideaparkit ja Zeppeliinit voittaa. Vähän kuin Puuilo, mutta silti omanlaisensa. Mm. Lettlopi-lankoja, bujoilu-tusseja, tosi edullisia siivoustarpeita. 😀 Ja kaikki järjestyksessä.

Paluumatkalla jo pieni pala kirkasta taivasta.

Monta vuotta on ollut puhetta/aietta käydä Kaunispään Huipulla testaamassa heidän listallaan oleva ”Huipun leike”.

– savuporolla ja leipäjuustolla täytetty häränleike
– savuporo-kermakastiketta
– lohkoperunoita ja kasviksia

Onhan me Huipulla käyty munkkikahveilla ja kaakaolla kymmeniä kertoja, ja meidän lapsille rinnepäivinä hampurilaisia ja/tai ranskalaisia, ja hyvin syömässäkin sentään muutaman kerran: yhtenä uudenvuoden aattona ystävien kanssa ja kerran silloin kun äiti viimeisen kerran oli mukanamme täällä, mutta ei kai koskaan kaksistaan ihan vaan syömässä.

No tänään sitten, ja vain tuon Huipun leikkeen takia. Siinä on niin paljon nostalgiaa…

Kun 70- ja 80-luvulla perheeni, ja sitten Pehtoorikin mukana, asusteltiin paikallisessa hotelli Laanihovissa ja/tai sen takapihalla asuntovaunussa, oli ko. ravintolan paras annos ”Laanin leike”, joka kerran lomassa saatiin tilata.

Siinä oli härän lehtipihvi taitettu kaksinkerroin ja sisällä savuporoa, ohessa korvasienikastiketta ja lohkoperunoita. Muutaman kerran olen sitä kotona tehnyt, mutta eihän se sama…

Eikä ollut tänään Huipullakaan. Siellä täytteenä myös leipäjuustoa ja kastike ”vain” savuporo-kermakastiketta, eikä annos ole korvasieniä nähnytkään. Mutta oli se hyvää. Oikein hyvää. Vähän turhan tuhti, ainakin minulle, mutta hyvää oli. Ja maisemathan ovat – noh – aika huiput!

Mökille palauduttua purin rahtikuormamme ja kun kerran paistoi, ja oli taas lämmintäkin, lähdin metsään. Luonnollisesti. Kangasrouskuja useampi litra, muutamia tatteja ja yhden piirakan kehnäsienet. Ei hassumpaa. Pelkkä iltametsässä kulkeminen on mieluista. Puiden välistä siivilöityvä aurinko, hiljaisuus, mäntykankaat, pienet polut.

Niitä näitä

Tekemistä riittää mökkilomalla

Tällä lomasella ei olla juuri lötköilty eikä paikallaan pysytty. Aamiainen sentään aika rauhallisissa merkeissä, mutta jo ennen kymmentä olimme Kutturantien varren kangasmetsässä, niin kauniissa, aurinkoisessa metsässä, jossa myös kolmivuotiaan hyvä ja helppo kävellä. Ja kerätä sieniä! Ensimmäisten kangasrouskujen ja (punikki)tattien löydyttyä nälkä kasvoi syödessä ja muksut innostuivat ihan tosissaan. Minä luonnollisesti.

Ja reilun tunnin verkkaisen metsässä kulkemisen (ah, onnea!!) aikana saimme puolitoista korillista sieniä: herkkutatteja, kehnäsieniä!, kangassieniä, punikkitatteja. Lapset saivat kaikki löydetyt poimia, ja kilpailu tietysti kova, kummalla enemmän. Oli lämmin, hiljainen metsä. Tosin meidän poppoo sai tietysti ääntä aikaiseksi.

Nyt on (herkku)tattirisotot turvattu!

Kotimatakalla piipahdus kaupassa, ja sitten notskilounaalle. Oheistoimintoja siinäkin: Eevis söi mustikoita odotellessa, Apsu suunnitteli padon uudelleen rakentelua, saippuakuplia, pallottelua, kaikenmoista. Lounaan jälkeen lapsilla ”ruutuaikaa”, mie perkasin ja valmistelin sienisatoa pakkaseen ja päivälliselle. Ja kolmeksi oli Apsulla ja isällään kauan odotettu pelitunti Saariselkä Bowlingissa: Virtuaalitodellisuus pelaamista (Angry Birds ja Spiderman). Molemmat tuntuivat tykänneen uudesta kokemuksesta.

Samaan aikaan me kävimme Eeviksen kanssa katsomassa josko Northern Lights VIllagessa olisi taas poroja, joita saisi ruokkia. Mutta eihän ne kesällä aitauksessa turisteja odottele, – onneksi poroja on näkynyt pihapiirissä, Saariselän keskustassa, teiden varsilla ja lapset – papan opettamana – avaavat auton ikkunan ja huutelevat ”Miltä tuntuu olla poro?” Ja on hauskaa, Eevis varsinkin on tikahtua omaan nauruunsa. Niin makea nauru on tytöllä. Nauru tekee hyvää!

Päivällisellä poro-teema jatkui, ja jälkkäriksi lettuja. Kaikki kelpasi kaikille. 🙂 Ehkä me vanhukset olisimme jääneet mökkiin, korkeintaan verkkaiseen tepasteluun mökkipihassa ja puronvarressa, mutta pienillähän vielä virtaa yllin kyllin.

Niinpä tänään tulleen klapikuorman siirto pihalta liiteriin oli yksi hyvä touhu pihalla.

Ja sitten tietysti taas purolle: syömään mustikoita, keräämään kaarnikkaa, heittelemään kiviä, kuvailemaan kaunista iltavaloa, olemaan yhdessä.

Vielä ehdittiin muutamat iltapelit (Jengaa kaikkien hermot eivät kestä 🙂 ) mökissä, sitten iltapala ja nyt kummallinen hiljaisuus.

Mökkielämää Niitä näitä

Elokuun eka – paras ehkä ikinä

Onhan me liikuttu, hyvänen aika, kuinka me onkaan liikuttu. Kaksi pientä ikiliikkujaa ovat pitäneet erityisesti mummin liikkeessä. Hyvä niin

Lasten eroja kuvaa hyvin se, kun olimme kolmisin lähimetsässä etsimässä sieniä ja muuten vaan kulkemassa, katselemassa, etsimässä kääpiä, varpuja, … ja eteen sattui kaarelle taipunut nuorehko mänty. Eevis hihkaisi jo kaukaa: ”Oi, sateenkaari” ja Apsu käveli lähemmäs, tarkasteli aikansa puuta, sen kaarta ja taipumista maahan, ja sitten kysymysten tulva: ”Onko se vielä elävä?” [eilen illalla koetin opettaa, että elävien puiden kaarnaa ei revitä], ”Irtoaako se tuosta?”, ”Miksi se on taipunut noin?”. Eevishän se yleensä on loputtoman utelias ja innostunut, mutta toisaalta Apsu haluaa tietää ”mekanismit”, toiminnan, syyt, [kolmannen polven insinööri?] … Tovin mietin, onko kyse vain persoonallisuuden eroista, sukupuolesta, iästä? – Joka tapauksessa näiden kahden kanssa näkökulma on usein eri kuin mummi hoksaisi ajatella.

Niin kuin tänään Kaunispään huipullakin. Tässä kuva – ainakin viideskymmenes tässä blogissa tästä samasta kohtaa – mutta kuinka senkin näin taas eri lailla kun nämä kaksi olivat kommentoimassa näkemäänsä.

Kiikarit ovat olleet huippujuttu tänään!!

Niin paljon Saariselällä ovat molemmat pienet jo aiemminkin olleet, että halusivat erikseen käydä katsomassa vanhan, ison Kuukkelin raunioita, ja tietysti tutustumassa uuteen pikku-Kuukkeliin. Sen pienessä yläkerran kahvilassa söivät lounaaksi lohisopat, aika lailla houkuttelematta lusikoivat. Ja seurueen miehet nauttivat hillapossumunkin – tietysti. On vähän kuin ”must”- juttu.

Sitä ennen oltiin jo käyty leikkipuistossa ja samaan aikaan Juniori pikaisesti Ivalossa hankkimassa Apsulle uudet kumpparit, (ja kynnysmaton ja kukkia)! Eihän muuten sienimetsälle oltaisi voitu lähteä.

Sinne sitten iltapäivällä. Ei Apsu juuri, vielä!!, ole sieniruokien makuun ihastunut, mutta kun lupasin muutaman kolikon tateista, kangassisenistäkin korvauksen, niin kummasti kiinnosti lähteä kori ja puukko!! mukana metsään. Ja Eevis tepasteli mukana. Ihan mahdottoman reippaasti. Ja huolehti ja huuteli mustikoiden poimintaan keskittynyttä isiään palamaan meidän porukkaan. Kangashaperoita löysimme muutaman litran, muutama punikkitattikin löytyi, ne tosin jätimme metsään. Pääasia oli kulkea, metsässä, yhdessä.

Iltapäivällä mökkipihassa, notskilla ja purolla. Meillä oli Apsun kanssa patoprojekti edelleen vireillä. Eeviksen piti päästä mukaan. Omien kumpparien varret eivät riittäneet, mutta onneksi Tuulentuvan puolelta oli jo otettu käyttöön tädin (= Tyär) vanhat nokialaiset ja niillähän me päästiin patohommiin.

Ja saunassa (Apsu tuli sieltä melkein hihkuen: ”olipas se huippu”) tänään, ja jälkkärin aikaan oltiin jo terassilla nauttien (+20 C, eikä itikoita, kuten ei ole tähän mennessä juuri näkynyt). Ette ehkä usko, mutta lasten toiveesta meillä oli pullaa ja Souvareita jälkkäriksi!!

Puoli yhdeksältä Eevis – pidettyään ensin yhden pienen tytön oman shown – ilmoitti, että ”nyt väsyttää, isi, nyt nukkumaan”. Yhtäkkiä mökki hiljeni, kun vetäytyivät Tuulentuvan puolelle.

Isovanhemmuus Mökkielämää Niitä näitä

Muistoja ja mustikoita keräämässä

– Mummi, voidaanko tulla huomennakin vaan kahdestaan tänne purolle?
– Totta kai voidaan, tullaan vaan.

Tänään aamuyhdeksältä lähdettiin kohti pohjoista, ajateltiin, että eihän sitä sunnuntaina liikennettä, eihän sitä ole ollut muinakaan sunnuntaina viimeisten parin vuoden aikana, kun ollaan mökkitaipaleella oltu. Tänään oli. Oulu – Kemi välillä ja Sodankylä – Saariselkä välillä paljon asuntoautoja, ulkomaalaisiakin, lomalaisia, ja yksi kattotuoleja kuskaava rekka, joka oli kolme kertaa matkan aikana ohitettavana. Ja poroja. Aika paljon poroja. Matkan tekoa hidasti myös se, että samaa matkaa kanssamme tekivät myös Juniori, Apsu ja Eevis.

Pysähdyimme Peuran ”Essolla” aamupäivävälipalalla; pienille vähän suolaista ja Sodankylässä sitten jo lounaan aika. Mutta eipä meillä kiire. Nautin matkalla olostakin, ja siitä, että päästiin lähtemään, kiitollinen siitä, että muksut ja isänsä halusivat tulla mökille. Mie vähän herkillä tänään ja muutaman kerran kummasti jotain kosteaa silmäkulmissa ja karheutta äänessä.

Kun kolmen jälkeen kahdella autolla mökkipihaan ajeltiin, tuntui, ettei kunnolla oltu pysähdytty, kun olin jo monta kertaa kuullut kutsun lähteä rantaan, katsomaan muurahaispesiä, poimimaan mustikoita, tekemään kaarnalaivaa ja katsomaan sieniä (”yäk, mutta poimitaanko, mummi, huomenna lisää?”)

Kaikkea tuota on ehditty tehdä, lisäksi heittää tikkaa, kävellä metsässä (”mitä me täällä tehdään”, ”tullaanko uudestaan”. Eevis, 3 v.), käydä purolla ainakin 10 kertaa, tehdä patoja, kahlata liian isot saappaat jalassa, kärrätä puita saunalle, katsella kiikareilla kauas, kummastella mummin tekemää Beaivia (”pitäiskö meidän korjata tätä”, Eevis), syödä ainakin pari desiä mustikoita suoraan mökkipihan mättäiltä, ja opettaa ja opetella erottamaan kaarnikat ja mustikat toisistaan.

Ja kuluihan sitä ruokapöydässäkin taas aikaa, muksutkin malttoivat istua aika kauan, ihan kuin Lapin leppoisuus olisi tarttunut jo heihinkin. Huomenna kohti uusia seikkailuja.

Kunpa nämä muistot voisi säilöä nautittavaksi aina tarpeen tullen. Voi kunpa.

Historiaa Niitä näitä

Ruuvi löysällä – vaarallista mätäkuussa?

Mikä tämä on?

Minun hampaistoni loputtomat (!) ongelmat ovat edenneet uudelle levelille. Jo maanantaina kävin Terveystalolla, ja sinne oli mentävä tänäänkin, mutta onneksi huomiselle aikataulutettu ”kirurginen toimenpide” voitiin perua.

Ruuvi lähti ilman leikkausta: kruunu irrotettiin ja ruuvi kirjaimellisesti ruuvattiin irti. Sain tuon parituhatta euroa maksavan ”alaleuan seiskan” muistoksi kotiin. Vitriiniin se ei kuitenkaan tule sijoitetuksi.

Hammasimplantteja asennetaan Suomessa vuosittain yli 20 000 ja niitä poistetaan kuulemma hyvin harvoin: vain prosentti istutetuista keinojuurista joudutaan poistamaan potilaan suusta, esimerkiksi voimakkaan purennan takia. Bruksiitti on, joten: Bingo!

Minullahan näitä implantteja riittää, ja poiston jälkeenkin niitä on vielä viisi. Viime viikolla hammas alkoi oireilla, lauantaina tuntui, että se halkesi, mutta mitään näkynyt, ehkä vähän vain heilui. Lääkärin mukaan se oli silloin irronnut luusta. Tosin ei kyllä tuntunut millään irtoavan vielä tänäänkään. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta eipä ollut mikään lupsakka kokemus tämä.

Onkohan huono ennuste toipumiselle, kun poisto-operaatio piti tehdä juuri nyt, mätäkuun aikana? Sitähän sanotaan, että haavat ja muut vammat ei parane, vaan tulehtuvat ja mätänevät. Jopa Duodecim-lehden tieteellisessä artikkelissa päädytään tulokseen: ”Riski saada syvä leikkaushaavainfektio tai elininfektio on mätäkuun aikana tehdyssä leikkauksessa kaksi kertaa suurempi kuin muulloin.” On siis perusteltua käyttää Paroex-suuvettä ja syödä määrätty V-Pen-kuuri loppuun.

Mätäkuu on kansanperinteessä ja almanakoissa ajanjaksolla 23.7. – 23.8. Se merkittiin suomalaisiin kalentereihin 400 vuoden ajan, aina vuoteen 1995 asti. Mätäkuu määräytyy aurinkoradan merkkien mukaan: aurinko on tähän aikaan vuodesta leijonan merkissä, ja jakson alussa taivaalle nousee kirkas tähti Sirius, joka on vanhalta nimeltään Koira, Iso Koira tai Orionin koira. Eteläisessä Euroopassa ja jo muinaisessa Egyptissä koirankuukauden/koiranpäivien aikana tarkkailtiin luontoa tarkasti, koska sen alku merkitsi kuivuuden ja lakastumisen alkua. Suomalaisessa kansanperinteessä/sääkalenterissa mätäkuun alku on määrännyt sen, minkälainen sää vallitsee koko loppukuun: ”Kun mätäkuun ensimmäisenä päivänä sataa, sataa koko mätäkuun ajan.”

Koirankuukauden nimittämistä meillä mätäkuuksi pidetään käännösvirheenä:

On arveltu, että ruotsalainen nimitys rötmånad ja suomalainen mätäkuu olisivat käännösvirheen tulosta: tällöin koiranpäivien vanhan alasaksalaisen nimen rodendage alkuosan rode, koira, olisi sekoittunut tanskan kielen mätää tarkoittavaan roden-sanaan. Tämän teorian mukaan merkitys ’mätä’ siirtyi ruotsin kieleen ja edelleen suomeen.

Lähde: Almanakkatoimisto (almanakka.helsinki.fi)

Vaikka hampaistoni jatkaakin pitkään jatkunutta murenemistaan, niin toivottavasti vielä ei sentään pahempaa…

Niitä näitä

Solekko lähteä!

Huolimatta siitä, että reissut Haaparantaan ovat kuuluneet syystä tai toisesta elämääni oikeastaan ”aina”, on nyt ollut kolmen vuoden tauko siellä käynnistä. Erinäisistä syistä.

Kesällä 2019, kun palasimme mökiltä kotiin mukanamme meidän ”mankelimatkaaja” (= Suomen läpi pyörällään matkannut Tyär) on viimeksi käyty Kukkolan Forssenin -ravintolan kesäbuffetista nauttimassa lounas ja samalla kertaa Haaparannassa Systemissä ja ruokakaupassa. Ja tammikuussa 2018 mie olin viimeksi Torniottaressa sekä Ruotsin puolen Korpikylässä ja sen Butiken på Landetissa. Silloin oltiin ystävän kanssa kaksistaan karkottamassa kaamosta ja huoliakin.

Joten onhan tässä ehtinyt olla jo pitkään toivetta tuolle suunnalle ajelusta. Ja viime viikolla päätin, että ”solekko lähteä”. Kun kerran Pehtoori ei ole oikein innostunut shoppailureissusta ulkomaille, niin päätin, että mie lähen vaikka yksin. Hoksasinpa sitten kysellä systerin mukkaan. Jovain lupas lähteä kaveriksi.

Kannattihan se: ensin ajelimme Tornioon lahjatavara-, sisustus- ja vaateliikkeen (paljon Marimekkoa, mutta muutakin) eteen (Torniotar). Systerille eka kerta, minä kävin siellä Tornion opistovuosina muutamia kertoja. Ja olin iloinen, että liike näytti voivan edelleen hyvin. Tällä kertaa minulle ei mitään, sisarelle pusero. Ja sitten IKEAAn. Onnistuimme alle tunnissa kävelemään läpi: sentään pari viherkasvia, muovipusseja ja serviettejä sekä yksi tamminen levy (taloilleni pihapiiri tai kuvauksiin tai… varmasti käyttöä).

Seuraavaksi Symtembolaget, joka onkin muuttanut uuteen paikkaan (Coopin yhteydessä, jossa näytti olevan myös Haglöfs ja Apotek) ja laajentunut kovasti. Amaronea ja samppanjaa muutama pullollinen ja mökille viinit. Melkein yhtä edullista kuin Italiassa, paljon halvempaa kuin Suomessa.

ICA Maxista spesiaaliherkkuja, muutama isohko kimpale juustoja (Västerbotten!!), kaikenmoisia rapujuttuja (sisarella oli autossaan kunnon kylmäsäilytys) ja muksuille lomaherkkuja. Taivaalle alkoi kertyä synkeitä pilviä, mutta matka matkui kohti pohjoista Ruotsin puolen Torniojokivartta kohti Korpikylää.

Butiken på Landetista on tullut vuosien/vuosikymmenten aikana ostettua monta laatuvaatetta. Itävaltalaisia neuleita, sadetakki, vöitä, Barbourin takki, ainakin yksi kiltti, St. Jamesin T-paitoja …. Monet vieläkin käytössä. Tämä on Butikenin viimeinen kesä, minkä vuoksi siellä on nyt loppuunmyynti-ale (20 – 40 %).

Samalla kun astuin liikkeen ovesta sisään, näin mitä olin tullut hakemaan. Ei liene vaikea arvata mikä noista kolmesta? 😀

Ja sitten vielä tyylikäs, tarpeeksi pitkä puuvilla-palmikkoneule, – yllättävää, että tummansininen? Joka tapauksessa Barbourin mekko ja palmikkoneule yhteensä 160 €. Olen oikein tyytyväinen. Nyt on hyviä, sopiva peruskäyttövaatteita pitkäksi aikaa.

Kassit autoon, ja paluumatkalle, jonka varrella Kukkola Forssen ja sen hyväksi havaittu lounasbuffet: 19 euron väärti ehdottomasti! Semminkin kun ikkunapöydästä on tällainen näkymä.

Kotimatkalla hirmuinen sade, mutta turvallisesti palailtiin. Toinen ulkomaanmatka tänä vuonna tehty! 😀

Niitä näitä

Kaksin humputellen

Kesäteatterissa tänään – milloin edellisen kerran? Mustiossa joskus vuosikymmen sitten? No, okei, sittenkin Oulussa: Möljällä kävimme monena vuonna. Piiparista, Laiva Toivoa, Kaunista Veeraa, … etc. katsomassa. Kesällä 2005 edellisen kerran Hupisaaran kesäteatterissa, jossa silloin ”Kuningaslohi”. Muistanpa, kuinka meidän Juniori ja naapurin Ottopoika, molemmat teinit, nauroivat niin, etteivät meinanneet penkillä pysyä.

Onko se niin, että kesäteatteriin kuuluu hulvaton kohellus, kohtuullisen posketon huumori, jopa vähän kyseenalaiset jutut (humalaiset toikkaroijat, kolmannet pyörät, yhteisön poloiset…. ) ? Ja että laulu raikaa ja nauru on herkässä. Ehkäpä juuri niin. Näitä aineksia oli tänäänkin mukana, eikä menty mauttomuuksiin, oli helppo ja hyvä nauraa.

”KOLMAS PYÖRÄ -musiikkikomedia on tunnettujen suomalaisten hittien täyttämä mukaansa tempaava tarina” – näin lukee mainostekstissä. Ensimmäinen kokemus mukavan lämpimässä, aurinkoisessa teatterissa, vain pari vuotta vanhassa, siis uudessa rakennuksessa oli hyvä. Kyllähän ihan kympillä tykkään tällaisista keleistä kaupungissa. Vaikkei mihinkään draamateatterin huippusaavutuksiin päästykään, oli mukava iltapäivä.

Eikä siinä vielä kaikki: Pehtoori tarjosi päivällisen teatterin jälkeen. Ajelimme Heinäpäähän: De Gamlas Hem oli meistä taas kerran oikein hyvä. Alkuun marinoitua ankkaa, pääruoaksi risotto ja jälkkäriksi vadelmasorbet.

”Elämä on”, ja ”hyvä ruoka, parempi mieli”, mitä muita sloganeita niitä nyt onkaan? Joka tapauksessa olipa mukava rauhassa syödä, taas kerran jonkun toisen laittamaa ja oikein hyvää ruokaa… Olla ravintolassa, kun ravintolat ja teatterit ovat auki, kun aurinko paistaa, kun on kesä, kun on terveyttä ja kun on aika huoletontakin. Kesä.

Niitä näitä

Hyvällä tuulella humputellen

Aurinkoinen, hyväntuulinen, liikkuva, naurava päivä vietetty lapsenlasten kanssa. Aika pitkän aamiaisen jälkeen katseltiin Blippiä telkkarista ja jo ennen kymmentä olimme matkalla Liikennepuistoon. Koska ”siellä on kuitenkin kohta hirveä ruuhka ja paljon ihmisiä”, huolehti seitsemänvuotias. No ei siellä ollut ruuhkaa, hyvin mahduimme mukaan. Ja nyt Eeviskin osasi ja jaksoi tunteroisen kulkea ja polkea, pillimehut varikolla välissä ja taas mentiin. Nelivuotias ajeli isoveljensä perässä ja huuteli ajo-ohjeita, mm. ”A., et näyttänyt suuntamerkkiä”, mihin systerin päsmäröintiin tuskastunut isoveli huuteli takaisin: ”Sinä ja sun suuntamerkkis”. Kyllä meillä Pehtoorin kanssa näiden kahden sananvaihtoa seuratessa pokka aika hyvin piti. 😀

Seuraavaksi ajeltiin torinrantaan, ja mentiinkin ensin kirjastoon, kun muksut sinnekin halusivat. Eevis varsinkin. Kassillinen kirjoja vietiin auton peräkonttiin, josta sitten pikkuinen kylmälaukku mukaan ja torille ja Halliin. Apsun nykyinen herkkuruoka mummilassa on lohi, joten ilmoitti: ”Haetaan Hallista M:lta kallaa, ei muuta kallaa ku lohta”. Torilta kyllä sitten vielä perunat, kantarellit, mansikat, kirsikat. Kesä! Ja kesäruoat! Pehtoori grillasi kalan hiilillä, ai, että! Maistuivat kaikille.

Aika pienen taivuttelen jälkeen annoimme periksi ja ajelimme vielä Nalskuun Minigolfaamaan. Sää edelleen mitä paras: aurinkoista, vähän tuulista, kesäistä. Eeviksellä golfmaila ei vielä kovin hyvin käteen sopinut, mutta se ei estänyt yrittämästä! Ei todellakaan!

Meidän kotipihalla jaksettiin vielä tovi juosta ja pelata.

Hyvä päivä tänään. Humputtelupäivä kerrassaan.