Niitä näitä

Tänään:

– Olin aamupäivän tietoliikennekoulutuksessa. En ollut oikein hyvä oppilas. Oli kuuma, liikaa tuttua asiaa,  huono olo. Yhden sovitun opiskelijameetingin jaksoin sen jälkeen. Sitten ”sairauspoissaolo”. Melkoisen harvinainen juttu meitsille. Pää oli hajota leikatun hampaan riepoessa! Ihan järjetön kipu. Sain päivystysajan hammaslääkärille kuullakseni: ”Sen kuuluukin särkeä”. Hassua mutta tieto helpotti.  Vähän.

– Kuopus on saanut kuorma-autoajokortin veikkauksen läpi. Ja kävi armeijaa varten lääkärintarkastuksessa. Meidän poikanen! Minkä ihmeen vuoksi, ihmettelenpä vaan.

– Tytär on ruskettuneempi kuin minä. Varmaan eka kertaa elämässään. Ei, en ole kateellinen. 🙂 Kuulosti että kolme nuorta naista olivat viettäneet riemullisen Madeiran loman.

– En ole vielä lukenut Kalevala-läksyä. Nytkö tämä jo lopahtaa? Kohta luen.

– Olen hukannut ulkoisen kovalevyn laturin. Miten minä voin aina hukata kaikkea! Itse asiassa en hukkaa, vaan pistän niin hyvään jemmaan etten löydä. Ekskullakin luulin hukanneeni muistikirjani (vaikka minulla oli apuvoimia pitämässä kamoistani huolta :)) mutta se löytyi kun tulin kotiin. Talvella hukkaamani – talteen pistämäni – avaimet tosin ovat vielä kadoksissa. Mutta nyt on iso huoli tuosta laturista. Kovalevy on täynnä aarteita. Kuvia ja artikkeleita. Reseptikansiot, luennot ja muutaman kirjan käsikirjoitus. Tosin osa on tallennettu muuallekin mutta laturi olisi tarpeen että saisin kaikki tallennukset ulos. Miksi toiset ihmiset eivät koskaan hukkaa mitään ja minä joka päivä jotain! Ikä ei ole lisännyt tätä ongelmaa; siis ei ole kyse dementiasta, mutta ei ikä ole myöskään tuonut vastuuta tai huolenpitoa. Olen ollut aina tällainen. Melko surkeaa. Sen lisäksi että hampaat ovat sekundat on tavaroista huolehtimisen kyky kerrassaan kehno.

On hyviä ja huonoja päiviä. Tänään on tuollainen jälkimmäinen. Ei siis paljon kannata kirjoitella. Kaiken muun lisäksi leikkaushaava repeilee ja särkee.

Mutta yrityksiä mukavampien päivien järjestämiseksi olen pyrkinyt tekemään. Kesälomamatkojen (Katalonia ja Karjala) parissa surkea hiljaisesti uikuttava marttyyrimielialani on unohtunut.

Ja tytär tulee tänään kotiin! Se on hyvä juttu se.

Päivän kolmannen raekuuron (ARGH!) yllättäessä ollessani pyöräilemässä (onneksi en sittenkään lähtenyt rullaluistimilla kuten niin olisin halunnut) mietin sanoja ja niiden merkityksiä. Sanojen eri merkityksiä ja sisältöjä eri ihmisille. Esimerkiksi:

Meille tulee tänäänkin vieraita. Vieraita? Eivät he ole mitään vieraita: ovat ystäviä. Vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden jälkeen he muuttivat joitakin vuosia sitten Helsinkiin, mutta ei se ystävyys siihen kaatunut. Ei heistä ole tullut vieraita. Ennenkin olen miettinyt tuota sanontaa ”tulee vieraita”. Se ei ole hyvin sanottu.

Eilenkin oli ”vieraita” – piknik sisätiloissa venähti kuusi tuntia kestäneeksi ruoka- ja kuohuviinitapahtumaksi.  Seurueen humanistein (vaikka luonnontieteilijä onkin! Ja tässä on korostettava että humanisti on minulle vahvasti positiivinen käsite, toisin kun taloustieteen ylioppilas tyttärelleni tai veljelleni) sattui pöytäseurakseni, mikä minua miellytti. Virittelimme mm. Kalevala-lukupiiriä ja taidehistoriasta – minä valaistunut! 🙂 – keskustelimme myös. Ja kuohuviineistä. 🙂

Entäs sitten sydämensivistynyt.  Vanhahko, vähän merkillinen sana, mutta minä tunnen pari vanhempaa ihmistä, joista aina ajattelen, että he ovat sydämensivistyneitä, mutta en osaa selittää, mitä sillä tarkoitan. Mietin tänään, mikä olisi sen vastakohta? En keksinyt mitään. Mikähän se voisi olla?

Naamaan kipeästi osuvien rakeiden sadellessa mietin vielä että kaikkitietävä pitäisi periaatteessa olla positiivinen sana. Jos ihminen tietää kaiken niin senhän luulisi olevan hyvä asia. Mutta eihän se niin mene. Paljon tietävä voi olla hyvä tyyppi, mutta kaikkitietävä ei todellakaan. Mun mielestä ainakaan.

Kestiystävyys. Se on hyvä sana. Sen harjoittamiseksi lähden nyt tekemään korvasienimuhennosta, jota aion tarjota poronfileiden ja puikulaperunoiden kanssa. Jälkiruoka on vielä yllätys: jos se on onnistunut postailen huomenna reseptin, ja eilisen grillimaissien soosinkin voisin kirjoitella huomenna. Se sai eilen kovastikin kiitosta, mikä minua tietty lämmitti.

Ensimmäinen alppiruusu on kukassa, kevätkaihonkukka peittää sinisenä monta neliötä, lipstikka on jo isona, nurmi on kauniimpi kuin koskaan.  Ja meillä alkaa kohta piknikki!  Mutta samalla radiossa sanotaan, että on kylmempää kuin vuosikymmeniin. Kyllä sen tuntisi ilman uutisiakin. Ei oikein ole mukavaa. Mukavaa on kun tulee ystäviä. Tarvinkin ihmisiä, ystäviä. Puhetta ja pulputusta.

Harvoin töissä nukuttaa, tänään nukutti. Aamulla ei. Ei nukuttanut, joten olin jo kuuden jälkeen merenrannassa. Siellä oli kylmä. Ilman käsineitä ei olisi kannattanut mennä. Muutoin kannatti. Metsätaipaleellakaan ei vielä itikoita. Kaunis alkukesän vehreys.

Töihin ei olisi kannattanut mennä ollenkaan. Aikaansaamattomuus ja väsy riepoo. Lähdinkin hyvin aikaisin pois. Järkkäilemään huomisia kestejä. Siivoilin ja järjestelin, samalla tein kotiutuneille pojille sapuskaa. Tuntui ”parkettienpartaveitsillä” ja ”remonttireiskoilla” olleen hyvä reissu.

Huomenna on siis tarkoitus maistella kuohuviinejä viinikerhon kanssa (mahtaa lauantaina vielä kuplia), ja aie grillata. On nyyttäri-ilta ja minun osuuteni olisi jonkun kakun/jälkkärin teko. Enkä vieläkään tiedä mitä? Siispä nyt keittiöön …

Josko leipominen piristäisi. Rasmus tai vaikka Chris Cornell voisivat myös avitttaa…

Pikkusormenpäänkokoinen luutunut (?) kysta joka oli kiinni poskiontelossa on poistettu. Kolme puudutuspiikkia, kolme varttia kestävä operaatio, kolme tikkiä, kolmas antibioottikuuri (entisiä vahvempi) peräjälkeen tähän vaivaan ja kolmekymmentä kasisatasta Buranaa kivunlievitykseen. Olen puhekyvytön, silmä on vieläkin lurpallaan puudutuksesta, operaatio ei varsinaisesti sattunut, mutta jännitin niin paljon, että olin hiestä märkä kun nousin ylös. Nyt koko naaman vasenpuoli on jotensakin yhtä kivuliasta turvonnutta poskea. Ja tästä kaikesta yli viidensadan euron lasku. Säälipisteitä? Eikö yhtään? Miten vielä ruikuttaisin.

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Tänään oli siis viikolla siirretyn hammasleikkauksen aika. Olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, että kyllä kannatti. Siirtää leikkaus ja kannatti lähteä ekskulle. Molemmat ovat nyt ohi. Hammaslääkärin operoidessa mietin, että viikko sitten samaan aikaan olin Tuusulanjärven rannalla, katselemassa kaunista kesäiltaa huikaisevan päivän loppumetreillä. Ja nyt poskikin on jo matkalla kohti paranemista. Ohi on.

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka aamuvarhain vein tyttären lentokentälle, näkemiin (snif) ja hyvää lomaa! Olet sen ansainnut! Voisin kirjoittaa siitä,  kuinka sitten ennen töihin lähtöä halasin perheen pojat: tervemenoa pohjoiseen remontintekoon. Ajakaa varovasti! Molemmat!

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka töissä oli tänään hiljaista, mikä sopi minulle oikein hyvin. Voisin kirjoittaa siitä, kun tulin kotiin – tyhjään kotiin – sitähän minä olen toivonut ja odottanut, että saan olla joskus yksin kotona. Mitä minä olen ajatellut yksinäisenä iltana tekeväni? En varmaankaan siivoavani nuorison huoneita, putsaavani kirjoituspöydän laatikoita, tekeväni kesävaatehuoltoa, kastelevani kesäkukkia. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka sitten kuitenkin tein juuri noita kaikkia.

Voisin kirjoittaa siitä, että on kesäkuun ensimmäinen ja koko pitkä, kuuma (?) kesä edessä. Kesä edessä kaikkine monine rientoineen ja reissuineen. Katalonian ja kotimaan matkoineen, kalaaseineen ja kesteineen, piknikkeineen ja partyineen, lomineen ja lepotteluineen.

Noista kaikista voin kirjoittaa. Mutta haluaisin ehkä sittenkin kirjoittaa jostain ihan muusta. Mutta en voi, enkä osaa.  En vaan voi.

Huomenna yritän olla järkevämpi. Huomenna unohdan paljon, odotan enemmän.

Sunnuntai pihalla. Puutarhahommia. Auringossa. Ajatuksissani. Vieläkin.

Uni ei tahdo riittää vieläkään; olin jo ennen seitsemää luistelemassa. Mutta sepä oli vain hieno kokemus.

Puutarhalta haettiin vielä kukkia. Pehtoori on viime viikolla istutellut kaikenlaista. Ja hankkinut uuden suihkulähteen,  suihkupallon?  Graniittipallon siis. Mukava solina pihalla. Sitä kuunnellen ja lukien koko päivän. Olen kovin lomatunnelmissa jo; muistankohan huomenna töihinkään mennä? Muistan toki.

Aurinkoa. Eilen ja nyt. Sään puolesta ainakin. Pihahommia tietysti. Toukokuussa puutarha ja pihapiiri kunnostetaan kesän oleilua varten. Vaikka vuosi vuodelta minä teen vähemmän; pehtoori aina vaan enemmän. Huvilan kuuraus  ja ikkunoiden pesu eilen avasi minulle kesäpihakauden ja nyt odottelenkin että lähdetään käymään puutarhalla. Ainakin osan kesäkukista aion ostaa tänään, ensi viikonloppuna kun ollaan mökillä niin silloin ei ehdi. Japaninkellot, joita mieluusti laittelen portinpieliin ja ikkunalaudoille, tahtovat loppua aika nopeasti, joten on käytävä hakemassa ainakin ne. Ruusubegoniat voisin myös istutella.

Pitkät rullislenkit molempina päivinä:  sellaisella itsensä uuvuttamisen meiningillä, ei mitään letkeää luistelua vaan kunnon treeniä. Pieni rääkki tuntui nyt tarpeelliselta, ”karstat pois”. Liikuntapäiväkirjaan eilen myös pyörälenkki. Syötyämme – eka kertaa pihalla – polkaistiin kaupunkiin. Promootiokulkue oli juhlava. Paljon tuttuja. Paljon muistoja kolmen vuoden takaa kun saatiin itse olla mukana.  Akateeminen kolmipäiväinen juhla on sellainen once-in-a-lifetime -juttu, joka oli suuremmoista kokea. Kulkueen ohimenon jälkeen mentiin ystävien kanssa Cafe Saraan kuohuvalle. Mukava. Sellainen keidas-fiilis jäi.

Ilta torkkuen, nörtteillen. Millään en jaksnut viisuja katsella loppuun.

Pienet asiat ovat hyviä:

– Heräsin aamulla herätyskellon soittoon. Milloin viimeksi tätä ennen? En muista.

– Hyvä ruoka, parempi mieli. Pehtoori savusti tänään eka kertaa tälle vuodelle. Ja oli kuorinut perunat valmiiksi. Kun tulin töistä tein sienikastikkeen, ja salaatin pilkoin. Tsatsikin jo eilen illalla. Istuttiin syömään.  Höpötys ruokapöydässä nuorten kanssa on hyväksi. Ja hyvä Viognier-viini.

– Tyttären tenttitulokset. Ansaittuja ovat. Hyviä ovat. Erinomaisia.

– Lepotella. Amerikan serkun nettikortissa oli sana ”lepotella”. Vuosikymmenien ulkosuomalaisena oleminen synnyttää noin hienon sanan: lepotella. Tänä viikonloppuna aion lepotella.

– Tekstari systeriltä.

– Viikonlopun sääennuste lupaa aurinkoa ja lämmintä. Jokohan huomenna vihertää?

– Aloitettu uusi kirja vaikuttaa hyvinkin erilaiselta kuin mikään aiemmin lukemani. Mielenkiintoista.