Tähän mennessä: nukuttu melkein kahdeksaan, arkisto, fysioterapeutti (voin taas hengittää niin, ettei satu!), jämäruokia.
Tästä eteenpäin: pienimuotoiset viininmaistiaiset. Meetinki Kulumasa nuorison kanssa (”ei monen vanhemmat kyllä tämmöstä tee”, totesi esikoinen). Ramsteinit. Kotiin.
________________
klo 22.42. Näin se meni: kotona ollaan, viininmaistiaisissa käyty ja baarissa myös. Ja edelleen hengitän kivutta 🙂
Mitä Shakespearen loppiaisaatossa tapahtuu? Muistan nähneeni näytelmän, komedian, tragikooomisen esityksen? Oulun kaupunginteatterissa joskus muinoin… silloin kun teatteri oli vastikään muuttanut kaupungintalolta uuteen omaan rakennukseensa… Mutta mitä näytelmässä tapahtuu?
Meidän loppiaisaattoon on vuosikausia kuulunut viininmaistiaiset ja nyyttärit Pakkahuoneenkadulla… Illan päätteeksi mieheni ja blogini kommentaattorina kiitetttävästi toiminut herra x järjestivät monena vuonna kahden miehen tiskishow ´n, jonka rinnalla moni ammattilaisvarietée kalpenisi… Ämmät ne huutaa, juo sekä mässää. Minä vaan astioita tiskaan tässä. Minä se vaan tiskaan astioita, ja luutalla lakasen lattioita Hili-pati-hili-pati-himppamppaa Kyllä torstai-ilta nyt vauhdittaa
No niin. Tänä vuonna ei loppiaismaistiaisia, sillä Pakkahuoneenkadun porukka on muuttanut etelään (Bordeaux, ja minähän en ole kade, en) kevääksi.
Ja kun meidän nuorisokin oli lupautunut mummun ja systerin seuraksi toisaalle syömään, me kutsuimme – vihdoin – eksnaapurit meille ruokapöytään..
Kaikenlaista purkkiruokaa keksin tarjota. Ja eka kertaa – ever!! – kokeilin paistaa kampasimpukoita. Yesh, nehän maistuivat. Palsternakkapyree niiden seurana oli oivallista… muusta ei paljon kannata rehvastella.
Mutta mukava oli näitä ihmisiä nähdä. Nimenomaan näitä ihmisiä.
Juniori piipahti sentään … sehän mukavaa. … Kerron joskus sen juniorin illan parhaan jutun… Heh!
Sankahko lumipyry on ollut loistava tekosyy skipata lenkille lähtö. Se ei ole kuitenkaan riittänyt syyksi huushollin järjestämisen siirtämiseen. Siinäpä se päivä on kulunut.
Ja hyvin hiljalleen olen antanut tulla ajatuksiini ajatuksen siitä, että huomenna, huomenna kohti kampusta. Kevätlukukausi alkaa… auts!
Auts johtuu monesta epäilystä: 1) Meneekö tammi-helmikuu taas sellaisessa tuoksinassa, ettei ympärilleen ehdi katsoa? Menee se. Kaksi kollegaa virkavapaalla, … ja sitä rataa. 2) Mistä löytäisin työntekemisen riemun? Hyvä kysymys. 3) Miten saada seminaarilaisille draivia? 4) Miten käsi/lapaluu kestää? 5) Mahtuuko työvaatteet päälle?
Tuo viimeinen kohta on juuri nyt akuutein ongelma. Lähdenkin tästä silittelemään jonkun väljän telttamaisen kamppeen aamua varten valmiiksi.
Huominen on jo helpompi, näin on uskottava.
Hiljaa kulkee vuoden viimeinen päivä. Hiljalleen heräilimme. Aamupäivällä brunssia: puuroa ja poroleipiä, sen sellaista pientä syömistä.
Päivä valkeni hetkeksi, – kääntyäkseen taas sinisen kautta pimeäksi. Siinä käännekohdassa ulkoilimme monta tuntia.
Kaivoivatpa seurueen miehet notskipaikankin esiin, joten kävelylenkiltä (johon tietysti kuului piipahdus Saariselän kappelissa) palatessa oli hyvä tehdä nuotio.
Nautimme lämmintä glögia, pororyynäritkin maistuivat. Pakkasta vähän toistakymmentä astetta, mieli tyyni. Tyyni oli purokin.
Nyt odotellaan saunan lämpiämistä.
Hiljaa kulkee päivä. Kohti ensi vuotta. Sen saapumista menemme vastaan Kaunispään Huipulle. Huipulta aloitetaan vuosi 2010. Saapas nähdä mihin se johtaa…
_____________________________________________________________
HVYÄÄ UUTTA VUOTTA TOIVOTTELEN
TÄÄLTÄ POHJOISEN KAAMOKSEN PEHMEÄSTÄ PIMEÄSTÄ!
Kaamos, joka on pehmeä, samettisen pehmeä, musta ja valkoinen, siinä on kaikki harmaansävyt, mutta ei juuri muita värejä. Leppeä pakkanen, tyyni.
Aamiainen siihen aikaan kun töissä on tapanani syödä eväsleipiä lounaaksi. Iltapäiväksi mäkeen, jossa laskeminen maistui. Yksikseni laskeskelin. Eikä palellut.
Mökillä pihapiirissä taas kuvia, lumitöitä, saunanlämmitystä. Kaappientyhjennysruokia (risottoa ja lettuja, marinoituja tomaatteja ja kurkkuja) kaikenlaista illan mittaan pipertänyt, odotellessa … Ruokavieraiden matka Oulusta töiden jälkeen kun hieman kestää… 🙂 No onneksi jäävät seuraksemme ensi vuoden puolelle asti.
Saunapolulla elämä on mukavan yksinkertaista. Tänäkin vuonna …
Lunta ja pakkasta (juuri äsken mittari näytti melkein – 30 C), niinhän jouluna kuuluu ollakin. Jouluun kuuluvat myös lautapelit ja portviini. Uuden (talot ja hotellit maksetaan Visalla!) Monopolin ääressä on tänään kulunut eräskin tunti! Ja kuinka (hävitessä) muistuikaan mieleen ne kymmenet ja sadat tunnit, joita Monopoli-laudan äärellä vietetty, eikä vain jouluna vaan kesälomat ja pimeät talvi-illat.
Uudessa laudassa kiehtoivat liikennekeskukset (Helsinki-Vantaan lentokenttä, ei ollut sitä 1960-luvun versiossa, eikä siinä ollut Kampin liikennekeskustatakaan). Noiden lisäksi olin erityisen tyytyväinen kun sain ostetuksi Suomenlinnan. Se kun on minulle monen hyvän muiston paikka… Mutta kuinkas pelissä kävikään? Taloustieteen opiskelija ja pehtoori veivät humanistilta kaiken! Ei saisi muistoilla pelata rahapeliä, edes jouluna…
Pelaamisen lisäksi joulussa on ollut hyvää ruokaa, viiniä ja seuraa. Aattoiltana äiti ja sisar – kuten jo perinteeseen kuuluu – olivat meillä. Söimme, jaoimme lahjat. Taaskaan en tiedä, kumpi oli mukavampaa, antaa vai saada. Pehtoori ja teinit olivat hankkineet meitsille kokin takin brodeerauksineen (palannen kuvan kera asiaan..) ja kokinhatun. Systeri oli lahjassaan myöskin ruokalinjalla: ette tiedä, kuinka hienot ruokaan liittyvät canvas-taulut sain! Pistän niistäkin kuvia…
Aattoon kuuluu myös kirkossa käynti. Hetken mietin, olemmeko sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa. Ehkä en jouluaattona kaipaa sellaista yhteiskunnallista kannanottoa kuin eilen kuulimme…
Pakkasesta huolimatta lenkillä: merenrannassa ei muita, auringon puppura leikkasi siniharmaan taivaanrannan kauniisti. Lumi toi valoa, pakkanen teki poskista punaiset, olosta hyvän. Kahtena edellisenä jouluna lenkillä on melkein vihreällä nurmella joutunut tepastelemaan, tänään oli puhdasta pakkaslunta. IPodissa soi joululauluja, mikä oli hyvä juttu. Sekin oli niitä pieniä, isoja hetkiä…
Lenkin jälkeen sauna ja sapuska. Joulupäivän juhlan ehkä tärkein osa on ollut se että olimme – pitkästä aikaa! – neljästään yhtä aikaa, rauhassa päivällispöydässä. Teinit kotona, ja lepo ja loma tuntuivat nekin hyvältä. Ruokapöydässä kalkkuna ei ollut kummoista, mutta glögikastike teki siitä gourmettia…
Jälkiruokaa ei paljon jaksettu. Crusted (suodattamaton) portviini (suosittelen lämpimästi!) ja Apppenzeller sekä vadelmat! ovat kuitenkin maistuneet… Merry Xmas, Felice Natale… Joulu jatkukoon…
Laita koneeseesi äänet päälle, klikkaa play ja odota hetki
|
 |
| Make a Smilebox photobook |
Olen yrittänyt saada junioriin vähän puhtia, joulupuuhiin avuksi ja pojan heti loman aluksi umpisekaisin hurahtaneen unijärjestyksen kohilleen.
Olen yrittänyt saada äärimmäisen realistisen, ei-niin-jouluihminen tyttären ymmärtämään sitä, kuinka minusta on mukavaa laitella vähän kynttilälyhtyjä pihalle, tonttuja keittiöön, suklaakakkusia pakkaseen, lahjoja jemmaan, punaisia pikkuliinoja pöydille, kuinka ihanaa on kuunnella Andrea Bocellin uutta Christmas CD:tä (suosittelen).
Veimme joulukukkia ja joululimppuja naapuriin, ystäville, Jäälin mummulaan. Joulua kohti siis mennään, mutta perhe vain nauraa minun tonttujutuilleni. Merkillistä.
Insinöörimiehen ja nuorten kanssa on joulutunnelman luominen välillä vähän repimisessä. … Väittävät ettei tonttuja muka ole! Pah!
________________________________________________________________
Insinööri kertoo lapselleen joulupukista
1. Maailmassa on noin kaksi ja puoli miljardia alle 18-vuotiasta. Joulupukin tuskin tarvitsee käydä ei-kristillisissä kodeissa (ehkä Japania lukuun ottamatta), joten jäljelle jää 350 miljoonaa alaikäistä.
2. Jos perheessä on keskimäärin 3,5 lasta, jäljelle jää 106 miljoonaa kotia, joissa on vähintään 1 lapsi. Joulupukilla on 31 tuntia aikaa, kun ottaa huomioon aikavyöhykkeet ja maan pyörimisliikkeen. Se tekee 967,7 vierailua sekunnissa. Oletetaan, että kodit jakautuvat tasaisesti ympäri maapallon, jolloin kotia kohden täytyy taivaltaa 1,17 kilometriä eli yhteensä 126,36 miljoonaa kilometriä. Pulkan täytyy siis kiitää 975 kilometriä sekunnissa tuhatkertaisella äänennopeudella.
3. Jos jokainen lapsi saa vaikka kilon painoisen nukkekodin, on kuorman paino 368 000 tonnia.
4. Jos lentävä poro kiskoo noin kymmenen kertaa enemmän kuin maassa hölkkäävä poro, tarvitaan 673 000 poroa pulkan vetämiseen. Yhteispainoksi saadaan 650 000 tonnia, jonka kiihdyttäminen ilmakehässä synnyttää niin paljon lämpöä, että porot palavat poroksi 3,46 tuhannesosasekunnissa eli kolmannen talon kohdalla.
5. Reen kiihdyttäminen 986 kilometriin sekunnissa synnyttää 18 000 G:n paineen, jolloin 115-kiloinen joulupukki muuttuu pulkan selkänojaa vasten 2 142 627 kilon painoiseksi ja litistyy muodottomaksi mössöksi.
____________________________________________________________
Joulukalenterikuva n:o 22
JOULURUUSU
Aamun sarastaessa lenkille: uusi eilen ostamani halpis, reppuun mahtuva jalusta ja kamera mukana hautausmaalle. Pakkasta vaan niin paljon, että ei edes melankolinen mielentilani saanut minua kovin kauaa siellä viipymään. Kappelista otettua kuvaa oli mukava photoshopata. Yksi versio kalenterikuvana.
Laittelen tähän toisen vähän vähemmän apaattisen kuvan myös, jos sopii paremmin fiilistelyihisi. Jotta mansikoitako nuo punaiset? Eivät, vaan sellaisia mytteröitä, joita pyykkikuivurin suodattamista saa sen jälkeen kun on pessyt punaisia froteepyyhkeitä. 🙂
Lenkki jatkui: ensimmäistä kertaa ever kävin Oulun keittiömestareiden joulumyyjäisissä. Enkä ollut siellä ainoa! Mökille vietäväksi ostin tuoremakkaroita, saaristolaisleipää, pari piirasta ja tämän päivän lounaaksi kaikkea pientä. Hyviä olivat. Ensi vuonnakin sinne, ehdottomasti. Paljon ruokatuttuja tietysti.
Ruokatuttuja? Hmmm. Mitäs ne on? Minulla alkaa olla Oulun yhdistyselämässä enemmän ruoka- kuin historiatuttuja. Kertoo mistä? Harrastukset vievät enemmän aikaa kuin työ… ?
_____________________________________________________
Joulukalenterikuva n:o 20
JOULUKAPPELI
Töitä, nuorten joululahjoja ostamaan pehtoorin kanssa (nuoret mummun kanssa kaupungilla syömässä), kotiin, karitsankyljyksiä äkkiä uuniin ja Provencen vihanneksia pannulle, sitten joulusivun editointiin, välillä limpputaikina nousemaan, joulusivua …
Jos käsi kestää ja pysyn hereillä, niin huomenissa on uusia reseptejä joulusivulla. Siihen asti surffailkaapa vanhoilla … 🙂
Tai kannattaa piipahtaa vaikka Tunturisuden joulusivuilla. Siellä PALJON mukavia joulujuttuja. Esimerkiksi Kotiliesi-lehden vuosi 1932. Historiaa siis. Mutta myös tarinoita, linkkejä, kalentereita, pelejä ja perinteitä. Hienoja kuvia ja jouluruokalinkkejä.
_______________________________________________
Joulukalenterikuva n:o 17
JOULUTÄHTI
