TES ei toimi

Kokous alkoi kahdeksalta, kokous loppui kahdeksalta. Sellainen päivä, ja siinä välissä kaikenmoista.

Joskus näitä kellonympäryspäiviä vielä sattuu kohdalle, vaikka eiväthän ne oikein noudata sitä TESsiä, jonka yhden naisen neuvotteluissa ihan itseni kanssa sovin palatessani vuoden vuorotteluvapaalta takaisin töihin reilu puolitoista vuotta sitten.

Aika hyvän työehtosopimuksen silloin tein: nyt kun katson tuota listaa, niin viidestätoista kohdasta kolme olen onnistunut pitämään hyvin ja kolme joten kuten, ja loput työehtosopimukseni mukaiset lupaukset ihan yhtä tyhjän kanssa. Mihinhän tästä voisi reklamoida?

Mutta huomenna jo helpottaa: loppukevät on pelkkää laskiaista. Tai noh, …

Niitä näitä

Talviolympialaisten meksikolainen juttu

Pakkohan se on jotain olympialaisista tänne tänään kirjoitella. Mutta enpä lähde hehkuttelemaan suomalaisten mahtavalla kisamenestyksellä, vaikka toki kaikki nuo jutut kovasti ilahduttivatkin. Paljon mitään ole pystynyt kyllä tänään seuraamaan, – noh, lätkämatsin kolmannen erän sentään . . .

Moni varmaan tietää tämän, mutta minulle oli uusi juttu, johon en olisi varmaan tutustunut, jollei olisi tyttären kanssa ollut kisoista puhetta. Kyselin häneltä näkyykö/kuuluuko Meksikon/Monterreyn arjessa talviolympilaiset ja esikoinen kertoi, että ei muuta kuin, että oli nähnyt jossain lehden kannessa, että Meksikon olympiaedustuskampe on mukaelma mariachi-soittajien vermeistä (ks. kuva soittajista Mexixo Cityssä kesäkuussa). Tästähän sitten kiinnostuin ja löysin Hubertuksen.

Meksikon ainoa talviolympiaedustaja, prinssi Hubertus von Hohenlohe-Langenburg, on monin tavoin merkillinen mies. Vastikään 55 vuotta (mikä oivallinen ikä!) täyttänyt Hubertus on saksalaisen prinssi Alfonso von Hohenlohe-Langenburg ja prinsessa Ira von Furstenbergin (joka on Fiatin perustajan Giovanni Agnellin veljentytär) poika, joka syntyi Meksiko Cityssä. Hubertuksen perhe asui tuolloin siellä, sillä perheen isä, prinssi Alfonso, työskenteli (= johti) Volkswagenin tehtaalla. Perhe halusi, että sukuun saataisiin joku meksikolaisen sukuhaaran (isoäitinsä oli myös meksikolainen) ja liiketoimien jatkaja. Niinpä Hubertus syntyi Meksikossa ja meksikolaiseksi, ja on oikeutettu edustamaan sitä olympialaisissakin.

Pian Hubertuksen syntymän jälkeen perhe muutti Espanjan Aurinkorannikolle hotellibisneksen pyörittämiseen ja 10-vuotiaana Hubertus muutti isänsä mukana Itävaltaan, jossa jo Espanjassa alkanut laskettelu-ura jatkui.

YLEN urheilusivujen jutusta lainaus:

von Hohenlohe pärjäsi alppirinteiden kilpailuissa mainiosti ja päätti kokeilla siipiään isommissa kisoissa. Ajatus Meksikon edustamisesta syntyi harkinnan seurauksena.
– Harkitsin edustavani Liechtensteinia, sillä minulla on myös sen maan kansalaisuus. Lopulta vaikutti ideaalilta edustaa sellaista maata, jossa voin kontrolloida omia tekemisiäni.
von Hohenlohe perusti Meksikon hiihtoliiton 1981 ja edusti maata jo seuraavan vuoden MM-kilpailuissa. Seuraavaksi olivat vuorossa Sarajevon olympialaiset 1984, joissa prinssi saavutti pujottelussa uransa parhaan olympiasijoituksensa ollen 38.

Sen jälkeen von Hohenlohe-Langenburg on osallistunut Calgaryn 1988, Albertvillen 1992, Lillehammerin 1994 ja Vancouverin 2010 olympialaisiin ja nyt sitten siis Sotshin kisoissa, joissa hän kilpailee lauantaina. Pakko katsoa. 🙂

Ja kaiken muun lisäksi hän on levyttänyt ja laulanut – ja todellakin laulaa paremmin (ks. Video) kuin eräs toinen talviolympilaisissa kulkenut. von Hohenlohe-Langenbeg on käyttänyt poptähtiurallaan nimiä Andy Himalaya ja Royal Disaster (aika hupaisaa aateliselta alppilajien Meksikon olympiaedustajalta).

Hubertus on jossain vaiheessa (vieläkin?) seurustellut pitkään italialaisen alppilajilegendan Alberto Tomban sisaren kanssa. Hubertus asustelee kyllä nykyään pääosin Liechtensteinissa ja Espanjan Marbellassa. Hotellibisneksen, laulamisen ja laskettelun lisäksi tämä alppikonkari osaa valokuvata; on pitänyt näyttelyitä pitkin Eurooppaa ja tienannut kuvillaan rahaakin. Mm. suklaayhtiö Milkalle ja Redbullille ollut kuvaajana. Ihmekös tuo, sillä on ollut mm. Andy Warholin opissa. Ihme mies.

(YLEN urheilusivuilla pitkä juttu KLIKS ja video aiemmista kisoista ja oma laulu taustalla)

Historiaa Niitä näitä

Luennon kokoamisen parissa

Heinäkuun 1890 Oulun Ilmoituslehden yleisönosastolla oli artikkeli, jonka otsikko oli ”Ikäwä epäkohta.” Kirjoittaja oli närkästynyt siitä, että maantiellä ”tulee jo usein vastaan polkupyörällä kulkevia nuoria miehiä” ja mikä pahinta he eivät nouse satulasta alas kun vastaan tulee nuori hevonen ”aiheuttaen näin pillastumisen ja toisinaan jopa tieltä suistumisen”. Oulun ja Muhoksen välillä tällainen välinpitämättömyys ainakin oli tavattu.

Jotta vielä tuolloin polkupyöräily oli kovin uutta: puolenkymmentä vuotta myöhemmin (1896) Oulussa ja lähitienoolla oli polkupyöräilijöitä jo noin 200.

Entäs ensimmäinen auto Oulun kaduilla? Milloinkas arvelet näin kirjoitetun?

Nyt Oulummekin pian alkaa pyrkiä muun sivistysmaailman rinnalle siinäkin suhteessa, että kaupungin kaduille ilmestyy puhkuvia, hevosettomia vaunuja. Hra William Nyberg jätti eilen maistraattiin ilmoituksen, että hänellä on aije ruveta harjoittamaan vuokra-ajuriliikennettä kaupungissa automobiililla. Ensi aluksi aikoo hän käyttää autopelijään ainoastaan öiseen aikaan, hevosliikkeen loputtua. Hra N. on pitemmän aikaa oleskellut Ameriikassa ja loukkauduttua siellä töissä on hän tullut kotikaupunkiinsa suuren maailman ihmeitä käytäntöön ottamaan.

Nyyperin-Ville ajeli autopelijään Oulun öisillä kaduilla ensimmäisen kerran kesällä 1906., mutta vielä 1920 Liitossa kirjoitettiin, että

vaikka autoilla voidaankin jossain määrin parantaa liikenneoloja, niin niitä ei kuitenkaan pitkän talven aikana voida käyttää, jota paitsi ne vaativat parempia teitä mennen alituisesti epäkuntoon, kuten tunnettua on.

(Suunnilleen) Säännöllinen linja-autoliikenne Oulussa alkoi kesällä 1920. Kurkelanrannasta keskustaan ja pitkä linja Oulusta Kuusamoon (jonne matkattiin pari päivää). Ensimmäiset auto-omnibusmobiilit olivat usein kuorma-autojen lavoille rakennettuja (ks. täältä) mutta kuorma-autoista rakennettujen autojen rinnalla oli myös ”oikeita” auto-omnibusseja.

Kuva Nevakiven liikenteen historiasta.
Tuolla kuvassa olevalla autolla Reino Nynäs (myöh. Nevakivi)
liikennöi jo 1920-luvulla Oulun ja Pudasjärven välillä.

Eroa kuorma-autosta kyhätyn kulkuvälineen ja ”oikean auto-omnibusmobiilin” välillä ei ole kovin helppo tehdä. Aikalaisille eron tekeminen ei kuitenkaan ollut vaikeaa, mistä kertoo Suomen Kuvalehden artikkeli vuodelta 1925. Siinä todetaan, että linja-auto on

vaunu, joka on rakenteeltaan sellainen, että se kykenee matkustajalle antamaan ensiksi täyden kulkuvarmuuden, on nopea ja sellaisilla mukavuuksilla varustettu, että matkustus sillä ei käy työksi, vaan huviksi, ja että pitemmänkin matkan tällaisella tehtyään ihminen vielä on työkykyinen ja reipas …

Samassa jutussa todettiin, että kuorma-auton alustoille tehdyissä

– – vaunuissa ihminen ellei juuri kolhiinnu niin pahoin, että sairaalaan tarvitsisi viedä, kuitenkin väsyy ja tulee työhaluttomaksi joiksikin tunneiksi.

”Linjuriauto on maantie ässä…” Linjuripolkka ja hieno 50-luvun onnikka elokuvassa ”Rovaniemen markkinoilla” (täällä video)

Jotta tämmöisiä juttuja huomisella Arjen historia -luennolla. Tämmöisiäkin. 🙂

Bloggailu Niitä näitä

Pintaraapaisu

Tämä blogihan syntyi tarpeesta lopettaa loputtomat päiväkirjasepustukset, tajunnanvirrat, avautumiset tasan tarkkaan vain ja ainoastaan itselleni, päivistäni vuolaat vuodatukset, joilla ei ollut mitään merkitystä kenellekään, ainoana tehtävänään toimia itseterapoinnin välineenä, mitä sitäkään ei tule väheksyä.

Tämän blogini tekstit ovat about tuhat kertaa kepeämpiä, pinnallisempia, arkisempia kuin koskaan yksikään niistä teksteistä, joita vuosikymmenien aikana olen päiväkirjoihini rustannut. Tänne blogiin valikoituu ihan toisenlaisia juttuja kuin omien päiväkirjojeni sivuille. Jos nyt olisi vielä se ”vanha päiväkirja-aika”, kirjoittaisin jostain ihan muusta kuin mitä nyt tänne internetin avaraan maailmaan päivän kulusta tulen kirjaamaan.

Blogistahan on tullut minulle elämäntapa, osa minua, maailmani jäsentämistä minulle itselleni. Ja eilen illalla klo 21.37, kun internet-hotellini, jossa tämä Tuulestatemmattu bunkkaa, ”romahti”, tuntui, että ”mieki romahan”. No ei sentään, mutta kun olin tehnyt Valentinen-päivästä postauksen, sen Facebookiinkin linkitin ja sen myötä hyvää Valentinen päivää kaikille toivottelin, eikä kukaan päässytkään juttua ja toivotuksia lukemaan ja kun ei aamullakaan www-sivustoni, eikä blogi auennut, oli vähän sellainen olo, että osa minusta on ”kiinni”. Vaikea selittää, mitä tarkoitan, mutta hassu tunne se oli. Ja oikeasti aika hämmentävä. Noloa moinen tunne? Ehkä vähän. 😉

Tästä merkillisestä tilanteesta huolimatta sain itseni liikkeelle: ensin äidin asioilla, sitten Caritakseen, jossa sähköpostisäätöjä yms. ja sieltä sauvakävelylle keskustan äärilaidoille. Löysin Oulusta ihan uusia näkökulmia. Ei, kameraa ei ollut mukana. Tarpeeksi kummallista oli olla sauvakävelyllä (liki keski)kaupungilla, mutta kun juuri sauvakävely on nyt sellaista olkapään toipumista edesauttavaa toimintaa, että oli vaan käveltävä – sauvojen kanssa.

Kunhan kotiuduin, aloin tehdä safkaa: poron palapaisti uunijuureksilla ja laskiaispullat (jotka kyllä tein jo eilen illalla) kelpasivat nuorelle parille.

Ja äsken lapsi Meksikosta soitti. Pitkän tovin flunssaisen tyttären kanssa jutustelimme, Meksikon meininkiä yhdessä ihmettelimme. Olipa jotenkin tavattoman mukava puhelu. Vaikka ei se ikävää yhtään vähennä.

Olympialaisia, lukemisia (erinomaisen mielenkiintoinen väitöskirjan käsikirjoitus, kerron lisää kunhan on julkinen), takkatulta, kohta ehkä jopa Putousta, …

Tämmöistä höpötystä tämä julkinen ”tilittäminen” sitten vain on.

Historiaa Niitä näitä

Valentinuksen päivänä

Rooma 7.7.2010
ystävien kanssa auringon laskiessa ennen illallista.

Useat Valentinukseen liittyvät romanttiset kertomukset ovat ilmeisesti syntyneet keskiajalla. Valentinuksen legenda oli keskiajalla samanlaista kevyttä viihdettä kuin nykyinen ystävänpäivän juhlinta.

Olen jotensakin yhtä nuiva ystävänpäivän suhteen kuin yllä lainaamani Heikki Oja, joka on kirjoittanut kirjan ”Suomen kansan pyhimyskalenteri”. Sitä minä usein luen. Tänäänkin. Hain sieltä vahvistusta nykyään liki kerettiläiselle käsitykselleni, että ystävän päivä on joka päivä. Jos on ollakseen. Tämä rajoittuneisuuteni (ks. aiemminkin) on samaa perua kuin Halloweenin-vieton vierastamiseni.

Valentinus oli roomalainen pyhimys, joka kärsi marttyyrikuoleman (todennäköisesti) vuonna 269. Miksikö? Hän kun meni kastamaan ja vihkimään salaa kristityttyjä. On väitetty, että Rooman armeijan sotilailta olisi avioituminen kielletty juuri sen takia, että perheen perustaminen olisi luonut paineita palkkojen korottamiselle. Rakkaus oli kuitenkin näitä kieltoja voimakkaampi ja jotkut rohkeneviat uhmata kieltoa, ja juuri heitä tämän piispa Valentinuksen kerrotaan vihkineen. Eipä ihme että Valentinuksesta on tullut rakastavaisten suojeluspyhimys.

Valentinus ei ole ollut pyhimyskalenterissa kovin korkealla sijalla, mutta keskiajalla Ranskassa ja Englannissa hänestä tuli kuitenkin erinomaisen suosittu. Siellä Valentinuksen päivän vietolla on pitkä historia kansantapoineen ja uskomuksineen. Keskiajan lopulla tiedetään vietetyn juhlia ja lemmenarpajaisia ruhtinashoveissa ja myöhemmin myös rahvaan parissa. Englannissa kuningas Henrik VIII julisti helmikuun 14. päivän kuninkaan kirjeellä viralliseksi juhlapäiväksi jo vuonna 1537. Englannista Valentinuksen päivän vietto levisi Yhdysvaltoihin ja palasi sieltä suklaasydämineen ja -kortteineen Eurooppaan, ja virallisesti (1987) Suomeenkin.

Edelleen pidän päivää vähän vieraana suomalaiseen juhlakalenteriin ja elämänmenoon, mutta kuinka töissä olikaan mukava kun kahden pitkän tutkimukseen liittyvän strategiakokouksen/palaverin aluksi (mies)kollegat aloittivat toivottamalla hyvää ystävänpäivää, ja me kaikki mutisimme vastaukseksi jotain, sanoimme jotain, hymyilimme ja olimme ystäviä, – ainakaan kellään ei ollut keskinäistä ystävyyden yritystä vastaan mitään. Sellainen ei kaikissa työyhteisöissä niin vain onnistukaan, ja yhtäkkiä olenkin sitä mieltä, että ystävänpäivä onkin ihan hyvä juttu.

Niinpä kaikista niistä tekstareista, sähköposteista, korteista ja kohdatessa sanotuista ”hyvää ystävänpäivää” tervehdyksistä olen iloinen. Tämän jälkeen ei liene kumma, että toivottelen kaikille hyvää ystävänpäivää!

Minun paras ystäväni on parhaan poikani kanssa kaupungilla syömässä ja Teatteri Riossa katsomassa Irwin-musikaalia. Isä-poika -iltaa viettävät, ja minulla oma yksinäinen, sellaisena harvinainen, ihana ilta. Kuuntelen Elton Johnia – isolla! Minulla on meille liput marraskuun konserttin!

Niitä näitä

Herra David Moolman ja Sir Elton

Minäpä sain herra David Moolmanilta sähköpostia, jonka aiheena oli ”Viimeinen viesti”. Aika pahaentiseltä kuulosti. Mutta sehän olikin ihan huikea juttu: Herra David Moolman ilmoitti, että minä olen voittanut liki puoli miljoonaa euroa! Ja ihan vaan ”Selkeyden ja menettelyihin” vuoksi hän haluaisi minun pankkitilini numeron ja myös tunnukset sinne, jotta voisi minulle millin puolikkaan siirrellä.

Voitto
E-mail ID on voittanut sinulle (450,000.00 euroa) Espanjan”Coca-Cola”s дhkцpostitse arpajaisten palkinnon Onnennumeroiden 0/11/13/16/45 Ref: ES/9820X2/29.Serial mддrд ES39-23E. Lipun numero A4980 Selkeyden ja menettelyihin Yhteystiedot:
National Post CODE AGENCY.S.L
Herra David Moolman.

Niin pikkusieluinen kuitenkin olen, etten Herra Moolmanille ollenkaan ajatellut tilitietoja jaella. Jotta se siitä ”Coca-Cola” -arpajaisvoitosta!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt olisi tehtävä vaikea päätös: ylihuomenna alkaa lipunmyynti Elton Johnin Helsingin marraskuun konserttiin ”Follow Yellow Brick Road!” Minähän, me, ei paljon konserteissa käydä, mutta kun Elton John oli edellisen kerran (2009) Suomessa, olin silloinkin lähdössä, mutta joku työeste (jonku tutun väitös/karonkka?) esti Helsinkiin pääsyn.

Nytkin tuo konsertti on maanantaina marraskuussa, joten voipi olla vähän huono sauma. Mutta jos nyt varaa liput ja järkkää asiat/opetuksen etc., niin onnistuuhan se. Toisaalta on juuri se viikonloppu, jolloin on perinteisesti oltu Lapissa (isänpäivä/Lapin keittiömestarit)… Mutta perinteitähän voi rikkoa. Tai jonakin vuonna lähteäkin etelään eikä pohjoiseen. Pohdittava on.

Yellow Brick Road -vinyylin julkaisemisesta on 40 vuotta. Tupla-älppärini on liki puhki soitettu.

Tulvahtipa muistoja vinyylilevyhyllyjä laratessa: toista sataa älppäriä ja niihin kaikkiin muistoja, muistoja.

Tänään niska-hartia-rentousjumpan musiikkina tämä ja monta muuta …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pehtoori lähetti minulle päivällä tekstarin: ”Kauppalapussa lukee: kurkkua, tomaattia, aurinkoa, purjo, 2 fenkolia … Mielelläni toisin auringon, mutta ei täällä ole.”

Minä, joka en helmikuussa halua nähdä vihlovaa aurinkoa, kirjoitan kauppalappuun aurinkoa?

Freudian slip? 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Stolbovan rauha vuonna 1617

Hirvittävä meuhkaaminen ollut tiedotusvälineissä ja somessa ja vaikka vähän missä tuosta ”alkaa tekemään”. Hyvä on, olenhan minäkin vuosikymmenen, toisenkin koettanut gradulaisille ja kandilaisille opettaa, että se on ”alkaa tehdä”, – eikä ole oppi mennyt perille. Useimmat ovat osanneet ihan itsekin kirjottaa oikein, ja ne, jotka eivät, eivät ole sanomisellakaan mitään oppineet. Näin se on tässä asiassa, kuten monessa muussakin. Ja hyvä on, onhan minullakin ongelmia oikeakielisyyden kanssa. Kuten olette huomanneet, yhdyssanat ovat välillä vähän hakusessa. Ne ovat ehkä se minun suurin oikeakielisyysongelmani? Vai onko paljon muitakin ongelmia?

Nämä ovat sellaisia, joita kirjoittelen vähän miten sattuu: alla oleva, edellä mainittu, läsnä oleva, huomioon ottaen, lukuun ottamatta, sanoin kuvaamaton, merkille pantava, niin sanottu, yllä oleva, viimeksi mainittu.

Näidenkin pitäisi olla ihan helppoja, – ovatko? No eivät aina ainakaan minulle: aivan kuin, ikään kuin, niin kuin, muuten kuin, niin kauan kuin, samoin kuin, toisin kuin.

Nämä erikseen: omituisen näköinen, merkillisen oloinen, kananmunan kokoinen, kyseenalaisen tuntuinen.

Mutta nämä yhteen: hyvännäköinen, ehdonalainen, tarkoituksenmukainen, kansantajuinen, suomenkielinen, tämänpäiväinen, kahdenkeskinen, kirkkaanpunainen, samansuuruinen.

Eivät ole helppoja minulle!

Esimerkit Kirjoittajan ABC-sivustolta, jota jatkuvasti itse käytän ja jatkuvasti opiskelijoille suosittelen. Siellä on PALJON hyviä oikeakielisyyteen, kirjoittamiseen, kielioppiasioihin liittyviä juttuja.

Blogiteksteissäni on toki lyöntivirheitä ja sanoja [useimmiten kai verbejä?] puuttuu, mutta se nyt johtuu siitä, että kirjoittelen nämä postaukset aina vähän vauhdilla, joskus pikku läppärillä takkatulen tai telkkarin ääressä, autossa tai lentokoneessa, tai sitten sen verran jo iltaunisena, etten enää näekään kunnolla. Kiilalauseita on turhan paljon, mikä johtunee siitä, että mielessäni vähän kuin juttelen näitä ”Tuulestatemmattuja juttujani”.

Niin, että mitenkö tähän aiheeseen nyt taas pääsinkään? No tuosta oikeakielisyydestä. Tarkastin juuri nipun tenttejä, joihin vastanneet opiskelijat ovat suurimmaksi osaksi jo opintojensa loppuvaiheessa olevia. Ja toinen huolestuttavaksi tekevä seikka on se, että olennainen osa näistä opiskelijoista on historian opiskelijoita, jotka sentään ovat lähtökohtaisesti [onko yhdyssana?] tavallista parempia kirjoittajia. Nyt näidenkin äidinkielen taitaminen on vuosi vuodelta heikentynyt, ja erityisesti juuri tämä arvostelevana ollut nippu sai minut taas lähes kihisemään. Moni hyväkin vastaus hukkuu typeriin oikeakielisyysongelmiin, pilkkujen puuttumiseen, isojen ja pienien kirjainten välinpitämättömään käyttöön, possessiivisuffiksit ovat ihan teillä tietymättömillä ja kongruensseja ei olla nähtykään – ja osa kertoilee juttua ihan puhekielisesti, kuin pahintakin blogi- tai chattitekstiä suoltaisivat! Argh!

Mitäkö tuo otsikon Stolbovan rauhan solmimisvuosi 1617 tähän liittyy? No ei yhtään mitenkään. Tuo 1617 on vain se numero, jota tänään olen odottanut näkyväksi. Olimme äidin kanssa OYS:ssa koko päivän; silmäpolilla oli vuorojärjestelmä uusittu viime viikolla, ja kun meidän piti käydä viidessä eri ”kohteessa” (= sairaanhoitajan luona, kahdessa eri kohteessa tutkimuksessa ja kaksi kertaa lääkärin luona) olimme enemmän tai vähemmän sekaisin olleen numerosysteemin armoilla. Me ja muutama sata muuta ihmistä, joten koko päivä siellä humahti.

1617! Silloin Kustaa II Aadolf solmi Venäjän kanssa Stolbovassa rauhan ja kun tuo samainen luku ilmestyi numeronäyttöön polin näyttöruudulle, me pääsimme seuraavalle rastille.

Kustaa Aadolfista voisikin kertoa jutun … no enpä nyt sen enempää kuin, että hänhän oli juuri se Ruotsin kuningas, joka vei suomalaisetkin Keski-Eurooppaan mm. Alsacen kukkuloille sotimaan ja huutamaan ”Hakkaa päälle!” Ainakin legendan mukaan huutamaan. Suomalaiset ratsumiehet, hakkapeliitat siis … – ja tämäkinhän on ajankohtainen aihe: naisten MM-lätkäjoukkueen maalivahdin kypäräjutun vuoksi. Ei siis ole ihan sama, mitä väitetään, ja miten ja mihin kirjoitetaan.

Ugh!

Niitä näitä Valokuvaus

Hiljaa hyräillen

Kolme kertaa peräjälkeen katson Ellie Goulding videoklipin (alussa pitkä mainos jonka voi skipata helposti) . . . Katson ja kuuntelen kauniin biisin niin monta kertaa, että se jää soimaan kauniisti mieleen. Ja yhtäkkiä ei olekaan maanantai-ilta, eikä mitään tähdellistä tekemistä. ♪ Haaveilen kaikenmoisesta, unohdan kaikenmoista. On merkillisen kevyt olo, ja melkein saan lähdetyksi iltalenkille. Mutta hyvänen aika, joku raja sentään vapaaillan tekemisillä… 😉 Makaan pilates-rullan päällä ja venytän selkää, harteita, ja hyräilen … How long will I …

♫ ♪ ♪ ♫ ♫ ♪

Surffailen ja löydän tämänvuotiset Foto Finlandia -ehdokkaat: Tiina Itkosen ja Markus Henttosen kokoelmien välillä on vaikea päättää kumpaa äänestäisin. Muutamia kokoelmia en halua katsoa kokonaan. En halua, enkä katso. Olkootkin kuvina hienoja, yhteiskunallisesti tärkeitä, globaalisti vaikuttavia, mutta ei. Ei minulle, minä haluan kuvista kauneutta. Myös Aapo Huhdan A Bird in Cage -kuvat viehättivät, niissä oli jotain surumielisen hauskaakin. Ja Elise-Anette Kokkosen Lotat ovat henkilökuvauksessa erinomaisia. Melkein kuulen noiden naisten puhuvan, melkein näen heidän nuoruutensa kasvot kuvista. Foto-Finlandian kuviin TÄSTÄ. Ai, niin, ja katso sieltä ehdottomasti ne kuvareseptikuvat! Loistava idea.

Ja laitanpa tähän toisenkin kuvalinkin. Ei ajoitus voisi kuvissa enää paremmin onnistua! Ihan hurjan hyviä kuvia… ja hauskoja: http://www.reshareworthy.com/50-most-perfectly-timed-photos/ Tuollaisista kuvista saa hymyn huulille, sellainen tekee nyt hyvää. Ainahan hymy tekee …

Nettimaailmasta siirryn nyt kirjan pariin. Taidan aloittaa jonkun uuden, eikä se ole työkirja.

Tänään tällainen ilta.

Mukava.

♫ ♫ ♪ ♪

♪ ♫

Niitä näitä Ruoka ja viini

Vallan ruokaisa ja viinillinen viikonloppu

On aika raportoida viikonlopun viini-ruokailloista.

Perjantaina viinikerhomme (Botrytis Ouluensis, jonka www-sivut olen joskus koonnut, vuosikausia niitä päivittänyt, mutta jossain välissä uuvahdin) oli perjantaina meillä ja olin valinnut teemaksi ”Kaiken maailman viinit”. Tarkoituksena oli tyhjentää meidän viinikaappia, kerhon viinikellarihyllyä ja maistattaa viinejä, joita ajattelin monien meistä välttelevän, tai ainakin sellaisia, joita moni meistä viiniharrastajista ei tule Alkoon mennessään hankkineeksi. Siis oli viinejä Israelista, Bulgariasta, Libanonista, Gruusiasta (Georgia), … ja olipa mukana viini Keminmaasta Väyrysen ”viinitilalta” ja sisaren Kroatista tuoma tuliainen. Ei ainakaan ollut mikään ”tavis”maistelu tiedossa.

Yleensä maistamme 6 + 1 tai 2 viiniä, mutta perjantaina olin varautunut siihen, että kaikkia viinejä ei ehkä juoda, että ne oikeasti vain maistellaan ja pari senttilitraa riittää kaikille. Ja niinhän siinä kävikin. Monista, monista pullollisista kertyi parin pullon verran poisheitettävää… Mikä on kyllä viinikerhomme historiassa aika ainutlaatuista.

Viineistä tein kuin teinkin ”prujun” = siinä on kuvat viineistä, alkon luennehdinnat yms. tarpeellista tietoa. Sen löydät täältä http://www.satokangas.fi/BO/Kaiken maailman viinit 3.pdf

Hillakuohuva Ranualta, 18 € 8- (sai mainesanat ”parasta suomalaista mitä on maistettu”)

Collage Cabernet Sauvignon Petite Sirah 2012, Israel, á 13,25 €, 7½
Pohjanrannan viinitila, Mustaherukkaviini, 16 € 4+
Château Ksara Reserve du Couvent 2010, Libanon, á 11,48 € 7+

Tbilvino Mukuzani 2011, Georgia, á 13,97 € 7½
Pinot Crni Bolfan Primus 2009, Kroatia, á 20,40 € 7
Vrhunsko Suho Crno 2007, Merlot, Kroatia (lahjaksi saatu) 8-

Lupicaia 2000, IGT Toscana, Italia (ostettu kerhon kellarisäilytykseen noin 5 v. sitten,- silloin hinta lähellä 50 €, mutta nyt nettikaupoissa hinta vaihtelee 60–90 € välillä 8½
Carpe Diem Merlot 2012, Bulgaria, á 11,48 € 8+

Ca’ De’ Medici Lambrusco Scuro, Italia, á 10,45 € (ei pisteitä, melkein kaikki jättivät kaiken juomatta, tarjottu väärässä yhteydessä ja hyvin erikoinen)
Moscato Rosa, Alto Adige, Italia, 15 € (ei pisteitä, tätä riitti pikku pullosta kaikille sormustimellinen, todettiin raikkaaksi, hyväksi, ennen maistamattomaksi)

Tämä ns. bonus oli ostettu Mantovan Supermercadosta Umbrian kuukauden kotimatkalla. Saman päivän iltana, yönä, koimme maanjäristyksen: onneksi Moscatokin säilyi ehjänä. 😉

Viinikerhon pian 23-vuotisen historian pohjanoteerauksen siis sai Pohjanrannan [= Paavo Väyrysen viinitila Keminmaassa] mustaherukkaviini, joka tuoksui jo tentulle, ja jonka maku oli todella vastenmielinen. Arvelimme että tämä suomalaisista marjoista tehty viini oli varmasti pilaantunut? Eihän oikeasti voinut olla tällaista? Tähän hintaan. Kukaan meistä ei juonut sitä kulausta enempää.

Illan voittaja, mutta vain täpärästi, oli italialainen Toscanan huippuviini, IGT-viini, Lupicaia vuodelta 2000. Sen saamien pisteiden keskiarvo tosin jäi kiitettävästä, koska yksi meistä – muista poiketen – ei todellakaan pitänyt viinin mausta ja siten kiitettävä arvosana jäi saavuttamatta. Mutta kaikkinensa hinta-laatu-suhde ei ollut ihan kohdillaan, sillä bulgarialainen Carpe Diem (11 ½ euroa) jäi vain vähän jälkeen.

Mielenkiintoisia olivat molemmat kroatialaiset viinit. Itse pidin hyvin paljon systerin Kroatiasta pari vuotta sitten tuomasta Merlot-viinistä, joka sai muiltakin hyvät pisteet siten, että Alkossa myytävä uutuusviini Primus (joka oli todella kallis laatuunsa nähden) jäi selvästi jälkeen.

Perjantai-illan ruokaohjeita jo postittelinkin – vain pähkinäpiiraan ohje jäi kirjoittamatta joten tässä sitten se.

Aleksi Herlevin pähkinäpiirias

50 g voita
1 dl tomusokeria
1 kananmuna
2 dl mantelijauhetta
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl pekaanipähkinöitä rohittuina

Valkosuklaakinuski

1½ dl sokeria
1 ½ dl kuohukermaa
50 g voita
75 g valkosuklaata

Laita uuni lämpiämään 180-asteiseksi.
Vatkaa voi ja tomusokeria kuohkeaksi.
Lisää kananmuna vatkaten.
Lisää manteli- ja vehnäjauho.

Levitä taikina tasaisesti voideltuun ja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaa.
Ripottele pinnalle pekaanipähkinät.
Paista noin 15 minuuttia.

Tee kinuski: Paahda sokeria keskilämmöllä, kunnes se on kullankeltaista:

Lisää kerma [varo kuohuu] ja keitä muutama minuutti kunnes sokeri on sulanut.
Lisää voi ja suklaa joukkoon. Tee kinuskista piirakan päälle raitoja ja tarjoa sitä piirakan ohessa.
Kinuskia tulee annoksesta niin paljon, että marjat tai hedelmät [ananas] sopivat oheen erinomaisesti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Entäs eilen? Meitä oli 11 naista (yhdistävänä tekijänä historia ja H.) kokoontunut juhlistamaan äärimmäisen epävirallisesti yhden ystävämme puolisataisvuosia. Ideana oli että kokataan yhdessä, syödään yhdessä ja vietetään ilta yhdessä.

Menu? Blinejä, vorschmackia kera uunijuuresten ja hedelmäsalaattia kermaliköörimoussen kanssa. Kyllä, kyllä me tulimme kylläisiksi eikä mikään ollut pahaa. Ja kuten arvelin puhetta riitti! 🙂 Vaikka ”viralliset” puheet oli kielletty tai ainakin rajattu minuuttiin/puhuja, emme ihan siinä pysyneet. Meitä oli yhteensä 11 ja siis 10 puhujaa ja aikaa kului 40 minuuttia, joten kuitenkin aika hyvin, kun kuitenkin annettiin juhlakalullekin mahdollisuus vastata ja ”osallistua puheeseen”. Ja kun tietäisitte kuinka puheliaita joukossamme on!!

Omasta jutustani lainaten: ”Blinien, jotka Suomessa yleisesti tunnetaan myös linnien nimellä, sanotaan symboloivan aurinkoa. Auringon paluuta pimeän talven jälkeen ainakin on juhlittu syömällä pyöreitä, tulikuumia ja voissa auringonkeltaiseksi paistettuja blinejä.” Eikös vain näytäkin auringolta tuo?

Jos blini-ohje(et) kiinnostavat niin löytyvät Vuorotellen-kirjastani, joka on netissä http://www.satokangas.fi/Keittio/Vuorotellen/Vuorotellen%20aukeamittain.pdf . Blini-artikkeli on helmikuun kohdalla, samppanjan historia [äärimmäisen lyhyt oppimäärä] sitä ennen tammikuun kohdalla. Blinien sanotaan symboloivan aurinkoa. Auringon paluuta pimeän talven jälkeen on juhlittu syömällä pyöreitä, tulikuumia ja voissa auringonkeltaiseksi paistettuja blinejä.

Ja tänään? Plussakeli on oivallinen ulkoiluun, pitkään mietin antiikki-messuille lähtemistä, mutta sittenkin kaikenmoista tekemistä ja lukemista, joten kotipäivä. Kiireetön sellainen, lussakka, päiväunosetkin otin. Ihan ”säällinen” sunnuntai.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Helmipyry

Tätähän minä pyysin. Että ei olisi kristallinen helmikuu. No ei nyt sitten ole. On nollakeli. Ei vilahdustakaan kiristävästä auringosta. Ei taivasta, eikä paljon mitään muutakaan näkynyt aamupäivän hurjassa räntäsateessa.

Aika kauan olin tepastelemassa, kuvailemassa. Muutamat normiasiat hoitelin, hallissa piipahdin. Siellä dekaanin tapasin ja tuokiossa paransimme (yliopisto)maailmaa roimin askelin. Duunissakin piipahdin hakemassa muutamat paperit, ja riemastuin kuvaamaan tiedekuntamme autiota, kuin ydinsodan jälkeistä, ulkomuotoa. Tiheä pyry teki tutusta maisemasta erinäköisen. Kuvaamiseen innostavan.

KAIKKI KUVAT SUURENEVAT KLIKKAAMALLA

KAIKKI KUVAT SUURENEVAT KLIKKAAMALLA, ja näiden kohdallta kyllä kannattaakin niin tehdä. Varsinkin tuo ballerinakuva on minusta jotenkin … hmm.. dynaaminen.

Olen jotensakin varma, että jollei olisi ollut kameraa, olisin tämän päivän lenkin suorittanut pikaisesti puolessa tunnissa, mutta nyt kun olin kameran kanssa liikkeellä, ulkoilu – lopultakin aika lussakassa kelissä – maistui paljon kauemmin.

Nyt lähden työkaverin viiskymppisille, joita ei saa sanoa synttäreiksi, eikä viisikymppisiksi: työporukan ja tohtorikoulutettavien kanssa on tarkoitus kokkailla ja syödä. Vaihteeksi. 😉 Meitä lienee tulossa tusinan verran naisia, joten puhetta riittänee.