Showing: 5761 - 5770 of 6 405 RESULTS
Niitä näitä

Poikkeuksellinen äitienpäivälounas

Eilisen paisteen jälkeen aamulla oli todella motivoitava itsensä lenkille. + 4 C ja vesitihkua ei ollut motivoiva syy lähteä, mutta menihän se siinä. Ja kun on käynyt lenkillä voi lähteä äitienpäivälounaalle,  ja samalla juhlimaan Eurooppa-päivää ja ties mitä… .

Poikkeuksellinen oli lounas. Mummu, joka meidät sisarukset perheineen yleensä kutsuu ja ”piffaa” syömään, oli kotona edelleen kipeänä, veli vaimoineen idän kaukomailla, joten olimme vajaalla ”miehityksellä” Uleåborgissa. Poikkeuksellista oli myös se, että ravintola ei fuskannut, ruoan taso ja tarjoilu olivat erinomaisia – äitienpäivästä huolimatta. Ja vuoden 2003 Pinot Noir Uudesta Seelannista maistui meille. Nuorten jutut sellaisia kuin nuorten jutut parhaimmillaan ovat. Ja meidän nuorison lahja äidilleen oli vähintäänkin innovatiivinen :). Oikein mukavan kolme tuntisen vietimme.

Nyt on vähän tehtävä duunia, ja kovasti jo katselen helatorstain sääennustetta Koilliskairaan… Keskiviikkoa odotellessa…

Niitä näitä

Keskustelua parsasta

Tänään juhlan ovat tehneet monet pienet ja suuret jutut. Esimerkiksi aurinko, cumulus-pilvet, lämpö ja ensimmäinen rullislenkki! Ah, onnea.

Pehtoori kokkasi tänään. Meritaimenta ja hollandaisea. Ja jälkkäriksi täytekakkua. Ei huono, ei ollenkaan. Eka täykkäri ever, jonka siippa on tehnyt ja jo vain se maistui.

Nuoret tietysti syömässä, vävykokelaskin, joka oli ostanut tuomiseksi juuri oikean värisen ruusun. Syvänpunainen, eikä missään tapauksessa keltaista.

Nuori mies  ei vielä ole tottunut meidän perheen juttuihin, eikä varmaankaan tämänpäiväinen keskustelummme parsan vaikutuksesta pissan tuoksuun edesauttanut ymmärryksen lisääntymistä.  Mutta tosiasiahan on, että parsan syöminen muuttaa virtsan tuoksun/hajun ja tuo taipumus on perinnöllinen. Parsan syömisen jälkeen aineenvaihdunnassa jokin orgaaninen pienmolekyyli saa aikaan muutoksia. Oletkos huomannut? Aika vähäinenkin parsan määrä ja sen verraten nopea vaikutus on selviö. Meidän perheessä tuo taipumus on kaikilla. Pehtoorin kanssa saimme eilisessä kyläpaikassa hurjan hyvää parsa-jokirapu-lohipiirasta ja tänään tein meille ja murmelin kotipakettiin kattilallisen parsakeittoa (kreivitär Eva Mannerheimin tapaan, voin joku päivä kirjoitella reseptin…)… Näistä syistä juttua parsasta on riittänyt.

Wikipediassa asiasta todetaan näin:

Brittiläisen tutkimuksen mukaan noin 40 % ihmisistä erittää parsan nauttimisen jälkeen virtsaan vahvatuoksuisia rikkipitoisia hajoamistuotteita, kuten tioleja ja tioestereitä. Hajoamistuotteiden synty virtsassa määräytyy geneettisesti. Koska suurimmalta osalta ihmisiä puuttuu geeni, joka hajottaa parsassa olevan aromiaineksen, ei heidän virtsassaan ole havaittavissa mitään hajumuutoksia.

Tätähän me sitten soppakulhon äärellä pohdimme, … 🙂 Mutta ei eilen, eikä tänäänkään nämä hajumuutokset ole olleet ykkösasia… Eilen vieraisilla mm. jotain näinkin hyväntuoksuista ja kaunista… Ja tämä oli vain yksi monista kukkivista orkideoista.
(klikkaamalla suurenee, vaikka backgroundiksi?)

Historiaa

Äitienpäivän synttärit

Töistä tullessa mies on keittiössä. Se ei ole harvinaista. Se ON harvinaista, että hän on juuri vispannut jotain. Yleiskone on esillä ja tasoilla astioita epälukuinen määrä, jotain hyväntuoksuista leivonnaistakin on paistettu. Tämäkään ei minua oikeastaan hämmästytä. Onhan ylihuomenna Äitienpäivän synttärit.

Yhden laskutavan mukaan äitienpäivä täyttää ensi sunnuntaina 105 vuotta. Amerikkalainen Ann Jarvis lanseerasi vuoden 1905 toukokuun 9. päivän äitienpäiväksi;  Jarvisin äiti oli kuollut 9.5.1903 ja toivonut eläissään, että maailman kaikilla äideillä olisi yksi yhteinen päivä. Ann järjesti äidilleen muistopäivän ja siitä se lähti.

Jo 1910-luvulla ”äitienpäiväaate” oli levinnyt Pohjoismaihin ja Venäjän autonomisessa suuriruhtinaskunnassakin, siis Suomessa vietettiin Kodin Päivä -tilaisuuksia, mutta vasta 1920-luvulla, paljolti kansakoulujen ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton vaikutuksesta, Suomessa ryhdyttiin viettämään äitien omaa juhlapäivää. Kouluille kokoonnuttiin jumalanpalvelusten jälkeen, lapset lauloivat ja äideille tarjottiin kahvia ja paakkelsia. Äitienpäivän historia on siis oikeastaan aika nuori.

Vielä nuorempi on myös sunnuntaina olevan Eurooppa-päivän historia. Miksi sekin on juuri 9.5. ? Toukokuun 9. päivänä vuonna 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman antoi julistuksen, jossa ehdotettiin Ranskan ja Saksan hiili- ja terästeollisuuden asettamista yhteisen elimen valvonnan ja toiminnan alaiseksi – tavoitteena estää Euroopan repeäminen – jälleen – kahteen leiriin. Sitä pidetään Euroopan yhdentymisen lähtölaukauksena. Suomessa Eurooppa-päivää on vietetty vuodesta 1985 – siis EU:hun liittymisestä lähtien.

Sunnuntaina on siis synttäreitä tiedossa…  Oikeastaan pehtoori ei tainnut leipoa äitienpäivän synttäreiden takia, eikä edes Eurooppa-päivän takia…  🙂

Niitä näitä

Arjen sankareita

Sitä tulee kovin iloiseksi kun tapaa ihmisiä, jotka pitävät työstään, jotka ovat siinä hyviä, jotka yrittävät parhaansa mukaan tehdä parhaansa, joille et ole rasite ja häiriö vaikka vietkin heiltä mahdollisuuden lerppuilevaan työpäivään… Tänään pitkän iltapäivän aikana olen tavannut monta sellaista ihmistä. Lääkäreitä ja sairaanhoitajia, infon ja päivystyksen ihmisiä. Pieniä, suuria ihmisiä.

Toivottavasti noiden hienojen ihmisten hyvät yritykset jo toisivat avun murmelin sairastamiseen…

Historiaa

Nimmarikeikalla :)

Kirjakaupan kassalla etsin lompakosta kanta-asiakaskorttia ja rahaa maksaakseni muistilehtiön ja kaksi kirjaa sekä italialaisen ruokalehden. Vieressä miesasiakas samoissa puuhissa ja kaksi myyjää naputtelee ostostemme summia kassakoneisiin.

Toinen myyjistä toteaa miehelle: ”Tämä onkin hyvä kirja. Sellainen klassikkojen klassikko. Jokaisella pitäisi olla tämä.”

Mihin mies vastaa: ”Niin, lahjaksi tämän vien. On niitä edellisiäkin painoksia samasta kirjasta, mutta aina tästä on tykätty.”

Myyjä: ”Tämä onkin jo 78.painos, pari vuotta sitten kirja täytti 100 vuotta…!

Tässä vaiheessa minä jo käännyn katsomaan, että onkohan se, ja onhan se! Kotiruokapa hyvinkin.

Olen kirjoittanut tuon kirjan alkuun lyhyen katsauksen suomalaisen ruokakulttuurin – ja ennen kaikkea Kotiruoka-kirjan – satavuotisesta historiasta. Ja kerroin  tämän sitten siinä kirjakaupan tiskillä.

Molemmat myyjät (Akateemisen ihan tuttuja myyjiä) ja kirjaa ostamassa ollut mies totesivat yhtä aikaa, että ”et kai… oletko oikeasti?”

– Joo, olen minä.

Ja kysyin siltä miesasiakkaalta, että haluaisikos hän siihen kirjaan omistuskirjoituksen ja ilahtuisikohan lahjan saaja jos vain johdannon kirjottaja laittaisi siihen puumerkkinsä.

– Tietysti haluan ja ilahtuisi varmasti. Kirjotatko?

– Voinhan minä kirjoittaa… Kenelle osoitan…

– Järjettömän hieno juttu. NYT tämä on huippulahja…

Ja tässä vaiheessa toinen myyjistä hakee hyllystä itselleen kirjan myös ja pyytää minua kirjoittamaan myös siihen omistuskirjoituksen: ”Vien äitienpäivälahjaksi”,  hän toteaa ja kiittää.

Ja kuka on kaikkein tyytyväisin. Meitsi tietysti. Olinhan Akateemisessa nimmarikeikalla. 🙂

Niitä näitä

Sähköistä postinodotusta

Heti aamulla salilta tullessa, ennen suihkuun menoa käynnistän tietokoneen, kärsimättömänä odotan että sähköpostiohjelma aukeaa ja katson äkkiä viestit: Agricolan listalta kaksi minulle tarpeetonta viestiä (valtakunnallinen historia-alan tiedotuslista: ”Taidehistorioitsijan lomasijaisuus Suomen Pankissa” ja ”Cities in a Globalising World, Helsinki 20.05.2010”), yksi yöllä prosemmaa väsännyt opiskelija kyselee neuvoja (lue: kaipaa tsemppiä), kommentti-ilmoitus blogista (Kiitos, Irma)  ja yksi kokouskutsu (professorien valintatoimikunta). Siis ei vastausta eiliseen viestiini.

Töissä heti kone käyntiin, odotus, että sähköposti aukeaa. Ei mitään uutta vielä. Sitten joka välissä tarkistan viestit: ne ovat vain tavallista höpinää ja tavallista työasiaa. Sentään yksi ystävän lounaskutsu ensi viikolle. Taas opiskelijoiden loppukevään huoliposteja, kokousmuistioita, ilmoituksia koulutuksesta ja sen sellaista. Eikä kirjeeseeni vastausta, jota  odotan.

Ennen maapostin aikaan saattoi vain kerran päivässä pettyä ja sitten oli vain siirrettävä odotus seuraavan päivän postinjakoon, mutta sähköpostin kanssa olet koko ajan vähän varppeilla. Ja petyt sata kertaa päivässä.

Ja sitten kun tuletkin palaverista onkin ruudulla odottamaton, ennalta-arvaamaton pieni kirje. Se on oikein mukava pieni kirje. Se ei ole se, jota odotin, mutta tämä pieni kirje teki olon oikein mukavaksi.

Pienen mukavan kirjeen jälkeen meni monta tuntia ennen kuin muistin taas odottaa sitä vastausta, jolla ei oikeastaan ole mitään merkitystä.

Sekavaako? No niin ollut tämä päiväkin.

Niitä näitä

Töisevä toukokuu tulossa

On kovin kylmää. Yöksi lupasi vielä pakkastakin. Yleensä olen vapulta aloittanut rullaluistelun. Nyt ei tulisi pieneen mieleenkään moinen.

Yleensä vapulta työtahti hidastuu, tai ainakin opetus vähenee, tutkimus lisääntyy. Ei siltäkään osin pidä tänä vuonna paikkaansa. Opetusta riittää: tiedossa kandiseminaaria joka maanantai  ja jatkotutkijaseminaaria yksi pitkä lauantai. Tenttisuma tietysti.

Aiemman lisäksi olen tänä vuonna mukana aineenopettajakoulutukseen valittavien haastatteluissa, joihin kuluu hyvinkin muutamia päiviä. Sitten on vielä pääsykokeet: tänään tuli luettelo hakijoista. Hiukan yli 300 hakijaa! Onhan siinä lukemista – 300 vastausta.  Jotta sellainen toukokuu tiedossa.

Ylenpalttisen duunaamiseen lisäksi on tulossa myös iltamenoja. Valokuvauskurssi loppuu, mutta ruoka-viini-harrastuksen merkeissä kaikenlaista häppeninkiä tiedossa. Eipähän käy aika pitkäksi. 🙂

Ruoka ja viini

Mielettömän pitkä sunnuntai

Miten tänään on niin pitkä päivä ollutkin!

Aurinko on näyttäytynyt vain hetkisen, mutta siitä huolimatta pitkä sauvakävelylenkki aamusella. Lounaaksi värkkäiltiin juhannusruokaa (enemmän juhannus- kuin vappuruokaa): korvasienikeittoa, tuoretta leipää eturuoaksi, pehtoori avasi savustuskauden ja saimme siikaa, tein sille kaveriksi salaattia ja tsatsikia. Jälkkärinä toscanalaista sitruunapiirasta.* Resepti alla.

Ei jaksanut murmeli tulla syömään, eikä tytär päässyt kun oli töissä, mutta onneksi systeri ajoi Iistä seuraksemme lounaalle.

Kesäruoka ja toscanalainen piiras toivat sen verran kevätoloa, että sain vihdoinkin aikaiseksi istutella yrttejä. Rosmariinia, oreganoa, timjamia – basilikaa tietysti. Sitruunamelissaa tai minttua pitäisi vielä laitella.

Ajatuksena ja aikeena on tässä ollut myös laitella ”uuden” makkarin seinälle kehyksiin uusia ja vanhoja valokuvia, mutta etsiessä lapsista tarhassa otettuja ”studiokuvia” tulikin eteen muutaman laatikon siivous, ja siivousvälineitä hakiessa hoksasin, että allaskaappi oli putsattava, minkä jälkeen olikin imuroitava kun kaapista tuli roskia, ja siinä samalla kun imuri kerran oli esillä, oli järkevää siivoilla kilpikonnan terraa ja  sitten aloinkin olla jo taas suihkun tarpeessa ja siinähän oli sama tehdä vähän pedikyyriä, ja tästä oli enää hyvin lyhyt matka pyyhepyykin hoitelemiseen. Tätä rataa! Ja kello ei ole vielä seitsemääkään! Haluan jo nukkumaan!

______________________________________________________________

Toscanalainen sitruunakakku

Pohja
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
2 munaa
100 g voita

Täyte
5 dl lämmitettyä maitoa
3 keltuaista
100 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
1 sitruuna kuori
tomusokeria

Tee ensin täyte: laita (teflon)kattilaan keltuaiset, sokeri ja raastettu sitruunankuori. Kuumenna hiljalleen ja lisää jauhot ja maitoa. Sekoittele koko ajan ja keitä kymmenisen minuuttia tai niin kauan, että kastike sakenee. Jätä jäähtymään ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet, ja sekoita niihin voi nokareina, lisää munat yksitellen.

Ota puolet taikinasta ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Kaada jäähtynyt täyte pohjan päälle ja kauli lopputaikinasta kansi kakulle. Paista noin 200-steisessa uunissa puolisen tuntia. Toscanassa tämän kanssa ei tarjota suklaakastiketta, mutta kannattaa kokeilla vaikka valmiskastiketta tämän rinnalla. La Dolce Vita! Miten makeaa elämää!

Niitä näitä

Uuteen nousuun

Kello oli kolme aamuyöllä kun olimme kotona. Kolme! Vappuyönä. Enpä muista milloin on viimeksi juhlittu noin myöhään. Siis viihdyimme ystävien luona vallan mainiosti, mihin ei vähäisimpänä syynä ollut nauru. Nauroimme eilen illalla ja yöllä niin paljon, että jos nauru pidentää ikää, saimme ainakin puoli vuotta lisää elinaikaa. Söimme ja joimme ruhtinaallisesti. Mutta parasta olivat hervottoman hyvät jutut. Ja musiikki. Ystävämme olivat saaneet vieraakseen meidän vakiporukan lisäksi ystävänsä Espoosta. Ammattimuusikko nosti illan musiikillisen annin konsertin tasolle! Piano ja kitarat soivat, viini virtasi, laulu raikui. Oli Vappu!

Yollä lähtiessämme esitimme porukalle kutsun tulla meille  ”ylläpitokuohuvalle” – ennen vappulounaalle kaupunkiin menoa. Pikkubrunssikutsuumme vastasi myöntävästi kuusi henkeä. Miehet tulivat taksilla, naiset usvaisesta, pilvisestä vappusäästä huolimatta, kävellen. Alkuiltapäivästä pääsimme uuteen nousuun: kuohuvat ja tapakset La Festassamme palauttivat elämän. Nauru palasi.

Vaikka olimme jo aamusta pehtoorin kanssa lenkkeilleet (merestä on sentään lähteneet jäät! vaikka kylmää ja sateista on vieläkin) päätimme pikaisen minibrunssin tarjottuamme ja vieraiden lähdettyä innostua vielä pyöräilemään: tavoitteena tervehdyskäynti eksnaapureiden luona. Vuosikausia on heidän kanssaan Vappupäivänä kuohuva nautittu, niin tehtiin tänäänkin.  Perinteistä on parasta pitää kiinni!

Äsken lapset kävivät syömässä, tytär tuli haalareissa  :D.  Kaikenlaista vappuruokaa (eikä todellakaan nakkeja ja perunasalaattia) kokkailin. Uupunutta oli nuorisokin. Mutta neljästäänkin nauru jatkui… On vaan niin hyvä nauraa välillä. Nauru on hyväksi.

Niitä näitä

Perinteistä vappuaattoa

Aamupäivä töissä, ja häthätää ehdittiin katsomaan Franzenin lakitusta, jonne opiskelijat olivat taas selvinneet. Tai no, selvinneet ja selvinneet. Muutaman tiedän rillutelleen viikon putkeen.

Sitten ajeltiin Kauppahalliin, jossa innostuin ostelemaan kaikenlaista, vaikkei meillä mitään vappukestejä olekaan, eikä edes kotona syödä, kun lähdetään kohta perinteiseen vapunaaton kyläpaikkaan. Tiedossa on kilpailuja, kuohuvaa, ruokaa ja juoma- ja muuta yhteislaulua. Minähän vaan en laula. Parempi niin.

Jotta rullaati, rullaati vaan kaikille!