Uskovaisten pastilli. Sillä nimellä minä ne jo lapsena opin tuntemaan: valkoisia, soikeita (tai joskus pyöreitä), jauhoisia, kuitenkin makeita, piparmintulle maistuvia pastilleja, joita myytiin siinä myymäläautossa, joka lapsuuden kotini ja Koskelantien välissä, tallin pihalla, siinä tankkauspisteen vieressä, pysähtyi arkipäivisin kymmentä vaille yksitoista. Puolisen tuntia se siinä parkkeerasi, juuri sen aikaa, että ihmiset ehtivät rieskansa ja irtomaitonsa ostaa.
Ja minä salmiakkiaskin (20 penniä) ja Jenkki-purkan (5 penniä) – sikäli mikäli sattui niin onnellisesti, että viikkorahasta oli jotain jäljellä. Vain kesäisinhän sitä mymskyllä pääsi käymään, muulloin oltiin tietysti koulussa kun kauppa-auto pihapiiriin ajoi. Mutta uskovaisten pastilleja en ostanut. Ne maksoivat niin paljon, enkä pentuna edes tykännyt niistä.
Joskus niihin kuitenkin vielä törmää. Niin kuin nyt vastikään, joulukuun alussa, matkalla Kuusamoon. Käytiin – kuten tapana tuolla suunnalla liikkuessa on – Taivalkoskella Jalavan kaupassa kahvilla, ja siellä niitä uskovaisten pastilleja myydään vieläkin. Ostinpa pussillisen, ja sitten ryhdyttiin oikein porukalla miettimään, mistä nimi ”uskovaisten pastilleja” on lähtöisin.
Sokerisella piparminttupastillilla on monia nimiä, eri puolilla Suomea se tunnetaan eri nimillä. Minusta nimivariaatiot viittaavat siihen, että sen syntyhistoria taitaa olla Pohjanmaan lakeuksilla, sillä se tunnetaan mm. körttipastillina, maalaisliittolaisena tai Lapuan pastillina. Muita nimiä on esimerkiksi punkanpohja ja soikonpohja, joilla viitataan pastillin tavallisimpaan soikeaan, matalaan muotoon. Myös navettakarkki nimellä niitä on kutsuttu. Kirkolliseen elämään liittyväksi pastillin liittävät myös nimitykset papinpastilli ja kirkkopastilli.
Körttiseuroissa pastilleja myydään edelleen, ja pussin mainoslauseessa todetaan pastillit ”puheen mittaisiksi ja maailmalta maistuviksi”, mikä kertoo siitä, että pastillit ovat myös ”ajanmittareita”. Perinteisesti körttipastillilla on kuulemma mitattu sopivaa puheen kestoaikaa. Herännäisten seuroissa kun kuka tahansa saa puhua, ja on todettu, että reilun viiden minuutin ajan suussa sulava pastilli on sopiva mittari puheen kestolle.
Papinpastilli-nimi viittaa siihen, että nimenomaan papit olisivat niitä syöneet, jotta jaksoivat puhua pitkään ja toisaalta on kerrottu, että seurakuntalaiset tai seuraväki niitä söivät, etteivät olisi rupatelleet tai yskineet kesken saarnaan ja puheen, vaan olisivat hiljakseen imeskelleet pastilleja.
On myös esitetty, että uskovaisten ja körttipastelleja seuroissa syödään, jotta korkealentoisia seurapuheita kuunnellessa oli jotain makeaa ja että ”muistettaisiin täällä yhä elettävän vähintäänkin toinen jalka maan päällä” kuten Seinäjoen herättäjäjuhlissa nuorisosihteeri totesi.
Pohjanmaalla körttipastillien tuotolla tuetaan herännäisnuorten toimintaa, ja siellä onkin myynnissä myös aniksella ja salmiakilla maustettuja pastilleja. Taivalkosken Jalavan kaupassa karkkeja on tehty paikan päällä vasta 2000-luvun alusta asti. Karkkeja on kyllä ollut myynnissä jo vuosikymmeniä, sillä Jalava on Suomen vanhin, vuonna 1883 perustettu yhtäjaksoisesti toiminut kauppa. Jalavan karkeilla on niilläkin pohajalaaset juuret, sillä 2000-luvun alussa ostettu, 1920-luvulla tehty, saksalainen karkkikone ostettiin Etelä-Pohjanmaalta.
Mikäs sinun kotiseudullasi on näiden nimi? Onko vielä muita nimiä kuin nuo löytämäni?
Löysinpä netistä yhden reseptin, jolla voisi itsekin tehdä uskovaisten pastilleja. Ohjeen nimi on tosin ”Mummon yskänpastillit”, mutta kovin selkeästi ohje viittaa uskovaisten pastilleihin. Ehkä jätän tekemättä, minun elämänmenossani edelleen omatekoiset vaahtokarkit (ja samppanja 😉 ) ovat läheisempiä kuin körttipastillit.
Ja huomenna on hieman raamatullisesti nimetyn ”Jokaviikkoisen soppamme” -päivä!
